15. huhtikuuta 2016

Best stories


Explorer Glacier, Portage Glacier Rd, Alaska
Taas on "se aika vuodesta", kun tämä matkustaminen ja etenkin siihen liittyvät raha-asiat mietityttää. Kirjoittelin tästä joskus aikaisemminkin täällä. Itseasiassa sekin on kirjoitettu juuri ennen Alaskan matkaa pari vuotta sitten. Se ei kuitenkaan ole yllättävää, sillä Alaska ei todellakaan ole edullinen matkakohde, vaikka noudattaisikin budjettimatkailun periaatteita. 

Alaska on yksi Yhdysvaltojen kalleimmista osavaltioista. Muutama vuosi sitten Alaskan hintataso osui aikalailla samaan hintakategoriaan Suomen kanssa, ja joissain tuotteissa mentiin jopa kalliimman puolelle. Esimerkiksi Anchoragen Carrsin lihatiskillä lihakimpaleiden hinnat saivat silmät pyörimään päässä. Tupakkaa ostaessa saatoin olla lähellä hyperventilaatiota. Eräs dominikaanitasavaltalainen kaveri kehui Alaskassa olevan helpaa tupakkaa, kun tavallinen aski maksoi  n. $10, mutta olisitte nähneet sen ilmeen, kun kerroin Suomesta saavan samaa tupakkaa melkein puolet halvemmalla. 

Rahaa siis tulee palamaan, tiedän sen jo nyt. On vähän paha mieli. Taas kerran. Etenkin, kun laitoin juuri tilaukseen paremmin reissuille mukaan soveltuvamman miniläppärin. Yritän koko ajan oppia paremmaksi pakkaajaksi ja mitä vähemmän ja mitä kevyempää ja mitä pienempää on mukana, sitä parempi. 

Mä en ymmärrä, miksi tää raha-asia stressaa mua niin paljon. Tuleva reissu ei kuitenkaan jätä mua pennittömäksi eikä aja sillan alle asumaan. Joudun jälleen kerran toki kajoamaan mun säästötiliin, mutta juuri näitä hetkiä vartenhan mä sitä rahaa olen sinne säästänyt! Näitä hetkiä varten mä olen raatanut töissä! Tämä on nyt se hetki käyttää se raha ennen kuin ehtii kuolla! Sitä paitsi... onko se rahanmeno koskaan jälkeenpäin harmittanut? NO EI OLE. Sehän on kuitenkin vain rahaa. Pääasia on, että sielu ja mieli ovat kunnossa. Ja minun sielu ja mieli ovat kunnossa, kun lentokoneen pyörät irtoavat maasta ja näen ja koen jotain uutta ja jännittävää. Toki haaveilen meille kotiin vuodesohvasta ja kaikista kivoista sisustusjutuista ja pitkään mielessä on kummitellut se kaukoputkikin, jolla tiirailla yötaivaalle, mutta kyllä nämä matkahommat menee aina kaiken edelle. En minä sille vaan voi mitään.

Hafelekarspitze, Innsbruck, Itävalta
Vielä olisi myös pari juttuja ennen matkaa, jotka myös syövät kukkaroa.
  1. Matkavakuutus mulla juoksee ympäri vuoden muiden vakuutusten rinnalla, joten siitä ei tarvitse huolehtia. Sen sijaan matkatavaravakuutus pitää ostaa. Ei minua haittaisi, jos jotkut rytkyt häviäisivät matkan aikana johonkin, vaan enemmän se vakuutus on mun kameraa ja tietokonetta varten. 
  2. Uusi ESTA-hakemus pitää täyttää. Jos haluaa matkustaa Yhdysvaltoihin Visa Waiver Program -maan kansalaisena (Suomi kuuluu tähän), pitää täyttää ESTA (Electronic System for Travel Authorization) -lomake netissä viimeistään 72 tuntia ennen matkaa. Se maksaa 14 dollaria ja on voimassa pari vuotta. Miksi mun sitten pitää täyttää uusi hakemus, vaikka edellisestä Alaskan matkasta on vielä alle pari vuotta? Koska mulla on tässä välissä vaihtunut passi. Damned.
  3. Ennen kuin voin täyttää ESTAa, mun pitää varata jokin kortteeri kohteesta, sillä sen osoitetta kysytään lomakkeessa (sen lisäksi, onko kyseisellä matkustajalla yhteyksiä natsi-Saksaan...). Se pitää maksaa. Samoin pitää varata ja maksaa Reykjavikin majoitus. 
Ihanaa matkakuumetta. En malta odottaa!

3. huhtikuuta 2016

#viajosola

Ei sillä, että laskisin päiviä, mutta Islannin ja Alaskan valloitukseen on aikaa tänään 36 päivää. Okei, mulla on sellanen hieno appsi tossa mun älyluurissani, joka hoitaa sen laskemisen mun puolesta. Matkakuume alkaa kuitenkin kiihtyvällä tahdilla taas kohota, ja kyllä, myös jännityskäyrä. Haluaisinkin kirjoittaa muutaman ajatuksen liittyen jännittämiseen ja pelkäämiseen, joista jo jossain aikaisemmin tekstissä mainitsinkin.

Kovasti olen lueskellut netistä kaikenmoisia foorumeita, joissa kysellään huolen syvät rypyt otsalla, että uskaltaako sitä enää mihinkään edes lähteä matkalle, kun on näitä terrori-iskuja niin kovasti. Viime vuoden lopulla iskettiin Pariisissa ja muutama viikko sitten jytisi Belgiassa. Minulta on kysytty, että miten minä uskallan lähteä (yksin), kun maailman tilanne on niin epävakaa.

Kyllä se asia minua mietityttää, en kiellä sitä. Mitä jos sattuisi käymään niin onneton tuuri, että sattuisin väärään aikaan väärään paikkaan? Nimenomaan onneton tuuri. Todennäköisyys joutua terrori-iskun uhriksi on aika mitäänsanomaton. Tietysti näinä aikoina riski on suurentunut, mutta ei todellakaan niin paljon, että tässä pitäisi kotiinsa (ja kotimaahansa) linnoittautua. Ottaen huomioon, miten paljon ihmisiä kuolee vuosittain esim. liikeenneonnettomuuksissa ja kotonaan, joka lienee tilastollisesti maailman tapaturma-alttein paikka kaikista, en halua antaa valtaa tälle lähes olemattomalle uhalle. Eihän ihmiset ole lopettaneet ulkona liikkumistakaan, vaikka milloin tahansa voi joku hullu kaahata päälle. Itse en suostu alistumaan sellaiselle tunteelle, joka estäisi mua elämästä. Sitähän ne sitä paitsi haluavatkin ne isisin äijät; sitä, että ihmiset alkavat pelätä. 
Siinäpähän yrittävät saatana. 
Enemmän mua pelottaa nyt tämä tuleva matka maailman toiselle puolelle yksin. Tai en minä oikein tiedä, onko tämä pelkoa... vai ihan tavallista kauhuskenaarioiden kuvittelua, mutta ei niin voimakasta, että tässä pitäisi alkaa lentoja perumaan, ehei!
Monet ovat vieläkin kauhistelleet, kun ovat kuulleet mun lähtevän reissuun yksin. Monet sanovat, että eivät voisi kuvitellakaan lähtevänsä mihinkään yksin, ainakaan kahdeksi viikoksi. Mä olen alkanut ajatella, että mitä jos mä olisin mies ja ilmoittaisin lähteväni Alaskaan pariksi viikoksi yksin. Olisiko mulle edelleen kauhisteltu sitä, että miten uskallat lähteä yksin? Olisiko äitini jättänyt kysymättä mun puolisolta pääsiäisenä, että miten sä annat sen lähteä yksin? Sen sijaan, että ensimmäinen reaktio olisi puhdas järkytys kasvoilla, mua taputettaisiin olkapäälle ja toivotettaisiin hyvää matkaa? Niin, sitä sopii miettiä. 

Minähän en ole mikään feministi. Itse asiassa suurin osa feministien touhuista ja puheista vähän ärsyttää mua. Silti olen huomannut tämän ajatuksen myötä, että pirulauta, miksi tästä hössötetään? Miksi on järkyttävää, että nainen matkustaa yksin? Eletään kuitenkin 2010-lukua.
Taannoin bongasin bittiavaruudesta lehtijutun, jossa kerrottiin Etelä-Amerikassa kaksin reppureissanneiden naisten raiskaamisesta ja tappamisesta. Olivat lähteneet joidenkin randomtyyppien matkaan ja oli sitten käynyt näin onnettomasti. Naisia oli syytetty itseään tästä ikävästä kohtalostaan ja oli suureen ääneen ihmetelty ja silmiä pyöritelty, että miten naiset ovat edes matkustaneet kahdestaan. Tästä oli lähtenyt liikkeelle eräänlainen Instagram-missio, jossa naiset ympäri maailman ovat jakaneet kuvia protestiksi näille järjettömille ajatuksille. Kuvissa naiset luonnollisesti ovat reissun päällä yksin ja tägäävät kuvaan #viajosola = matkustan yksin.
Siitä, johtuiko näiden kahden naisen ikävä ja valitettava kohtaloa henkilökohtaisen maalaisjärjen puutteesta (itselle ei tulisi mieleenkään lähteä kenenkään randomtyypin matkaan, vaikka kuinka tarjottas yösijaa ja ruokaa sun muuta luksusta) vai yleisesti siitä, että naiset ovat matkustaneet kahdestaan (herrajumala, ilman valvovaa miessilmää!), voi olla montaa eri mieltä.

Anyways, ajattelin itsekin toukokuussa osallistua tähän matkustan yksin -kampanjaan, kunhan olen tuon ihanan osavaltion maankamaralla. Yksin! Kyllähän se pelottaa. Tottakai. Mutta ihan oikeasti... mitä kamalampaa siellä voisi tapahtua kuin nykypäivän Suomessa vaikka omalla kotiovella?

Luetuimmat

Arkisto