17. huhtikuuta 2021

Kevätretki Isojärven kansallispuistoon

Olen pitänyt Isojärven kansallispuistoa aina eräänlaisena "kotikansallispuistona". Se sijaitsee Kuhmoisissa, aivan omien lapsuuden ja nuoruuden "huudien" lähellä. Isojärvi on ollut kotikansallispuisto siitä huolimatta, etten ole ollut kovin aktiivinen vieraillakseni siellä: ennen tämän vuoden pääsiäisretkeä olin vieraillut Isojärven kansallispuistossa vain kerran, joskus muinoin, vuosia sitten ala-asteikäisenä. Nykyään Isojärven kansallispuisto on osa Pirkanmaan maakuntaa, mutta minulle se tulee aina olemaan keskisuomalainen kansallispuisto.

Pääsiäissunnuntaina retkeilimme 10 kilometriä pitkän Savottapolun. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, villi vesi solisi puroissa ja tuuli narisutteli jykeviä kuusikoita. Oli mitä mainioin päivä, vaikka loppumatkasta lämmin päivä olikin sulattanut metsissä viipyilevien hankien pintaa niin, että se alkoi pettää askeleiden alta.
DSC_0205
Isojärven kansallispuistossa on reittiä mistä valita. Nämä polut lähtevät pelkästään Heretyn kämpältä, mutta lähtöpisteitä on toki muuallakin. 
Heretyn kämpän parkkipaikalla oli messevä rivi autoja, kun saavuimme paikalle puolen päivän aikaan. Olin jo ehtinyt etukäteen kauhistella, että taasko joutuisi kulkemaan polulla nätissä jonossa sadan muun retkeilijän kanssa, olihan sentään pääsiäissunnuntai ja keli mitä mainioin. Ajattelin, että kuhmoislaiset ja vähintään kaikki jämsäläiset olisivat ajatelleet sen olevan aivan täydellinen päivä pienelle kevätpatikalle. Mutta saimmekin olla Savottapolulla ihan omissa oloissamme! Kohtasimme vain muutamia muita retkeilijöitä tuona neljänä tuntina, kun samosimme metsässä.

DSC_0214
Aluksi reitti tuntui ehkä vähän tylsältä, eikä varsinkaan haastavalta, kun polku kulki jonkinlaista metsäautotietä pitkin. Sitten saavuimme Hevosjärvelle, jossa majavien elämäntapaa ei voi olla huomaamatta, ja reitti muuttui silmän räpäyksessä hyvin mielenkiintoiseksi ja maisemiltaan antoisaksi.

DSC_0224

DSC_0225

DSC_0231
Hevosjärvellä sai hieman esimakua reitin "vuoristo-olosuhteista".

DSC_0241

DSC_0228

DSC_0243
Liekö majavat vielä talvipesänsä suojissa?
Savottapolku suositellaan kiertämään vastapäivään, ja näin mekin teimme. Tällä tavoin suuret korkeuserot ja Isojärven "vuoret", ne olosuhteet, jotka tekevät Savottapolusta eittämättä haastavan, sijoittuvat kuulemma reitin alkupäähän. Rehellisesti sanottuna minusta tuntui, että kaikkinensa reitin haastavin osuus osui melko tarkkaan juuri siihen puoliväliin, Hevosjärven jälkipuoliskolle, niihin vuoristomaisemiin

DSC_0245
Tässä polku ylittää Hevosjärven laskuojan, joka jo pääsiäisenä oli tulvan partaalla. Myöhemmin keväällä vesi luultavasti nousee, joten korkeavartiset ja vedenpitävät jalkineet lienevät hyvä vaihtoehto. Itse hieman jo tässä kohtaa mulasin, mutta mun ihanat vaelluskengät pitivät varpaat kuivina.
DSC_0251
Siellä ne minun seuralaismiehet menevät. Yllättäen se olin minä, joka piti perää, kun piti pysähdellä kuvailemaan ja ihmettelemään vähän väliä. 
DSC_0252
Ihania isoja oikeita puita!
DSC_0253

DSC_0264
Isojärven vuoristo siinä.
DSC_0267
Tuo kalliomaisemien siirtolohkareiden koko oli välillä aivan käsittämätön!
DSC_0269
Kerran tai kaksi kertaa piti oja ylittää vanhanaikaisesti puunrunkoa pitkin. Siinä oli meikäläisen tasapainoaistille tehtävää...
Tosiaan, Savottopolkua kuvaillaan Luontoon.fi -sivustolla haastavaksi, ja sitä se kyllä oli. Jalkojen alla tallautui keväinen, petollinen hanki. Rinteissä oli liukasta ja pari kertaa humpsahdin sulaan hankeen niin, että nilkka olisi varmasti muljahtanut sijoiltaan ilman mun rakkaita ja hyvinpalvelleita vaelluskenkiä. Pohdimme jälkeenpäin, että kesällä retki ei olisi varmaankaan tuntunut missään. Nyt Heretyn parkkipaikalle saapui takaisin melko väsynyt joukko, allekirjoittanut luultavasti porukan väsyneimpänä.

DSC_0287
Vahterjärven nuotiopaikalla, suunnilleen puolen välin jälkeen, pysähdyimme hieman tankkaamaan eväsleipää, nuotiomakkaraa ja kermavaahtokaakaota. Eväiden määrä oli ylimitoitettu: mä söin niin paljon, että loppumatka oli ajoittain suorastaan  tuskallista.

Note to self: vähemmälläkin pärjää.
DSC_0296
Kansallispuiston myrskytuhoja. Tässä kohtaa olimme hetken aikaa hieman eksyksissä polulta, koska lunta oli vielä tosiaan niin, ettei polkua sinänsä voinut havaita kuin puihin merkittyjen ja välillä hukkaamiemme värikoodien perusteella. Hyvällä karttasovelluksella pääsimme takaisin oikealle reitille.

Ah, teknologiaa!
DSC_0301
Lortikanvuorten järeät siirtolohkareet. Kyllä luonnonmantsalaista hellittiin! Lortikanvuorten morfologia oli muutenkin mielenkiintoinen. Olin melko varma, että olin löytänyt valtavan glasifluviaalisen muodostelman, koska vuorten muoto oli niin kaunis ja symmetrinen, mutta ei, kyllä se oli vaan peruskalliota (tiedosta kiitos GTK:n Maankamara-palvelulle) (#vainmantsajutut, #vaingeologiajutut)
DSC_0311

DSC_0316

Siitä huolimatta, että olo oli jälkeenpäin kuin jyrän alle jääneellä (aah, miten ihanalta anoppilan sauna sitten tuntuikaan!), täytyy sanoa, että olipa mainio pääsiäisretki. Hyvin harva asia voittaa monen tunnin retkeilyn niin hienossa kelissä! En kiellä, etteikö pehmenevään lumeen humpsahtelu, litimärällä mättäällä liukastelu, mäkien päälle nouseminen tai sieltä laskeutuminen, hetkellinen eksyminen tai maha täynnä makkaraa könyäminen olisi välillä tehneet olotilasta jotain muuta kuin ihanan, mutta ne olivat lopulta ja näin jälkeenpäin ajateltuna aika pieniä pahoja kokonaisuuden rinnalla. 

Kauan odotettu retki Isojärven kansallispuistoon oli ehdottomasti kaiken odotuksen arvoinen. Vielä, kun joku päivä pääsisimme toteuttamaan tuon ukkelin kanssa vuosia suunnittelemamme telttaretken tänne!

Luetuimmat

Arkisto