23. tammikuuta 2019

Päivä Margaret Riverin viinitiloilla

Kaikki, jotka edes hitusen tuntee mua todellisessa elämässä, tietää, että mun lempialkoholijuomani on puolikuiva valkoviini. Viini ylipäänsä on mun juttu. Punkkua tulee harvemmin juotua, mutta silloin kun juon, juon yleensä ranskalaista Evergreen-luomuviiniä. Valkkareista suosikkini on espanjalainen (tai katalonialainen - tämän vitsinpoikasen/oikaisun heitti David, meidän Madridin couchsurfing-isäntä, kun mainitsin asiasta) Vina Esmeralda, joka maistuu siltä kuin söisi lasillisen tuoreita persikoita. En kuitenkaan ole mikään viiniexpertti, mitä tulee niiden valmistukseen, erilaisiin rypäleisiin tai siihen, minkälainen viini sopii minkäkinlaisen ruuan kanssa. En ole myöskään koskaan käynyt oikealla viinitilalla, vaikka varmasti on tullut kotimaassa tai jossain päin maailmaa pyörittyä ihan niiden lähimaastossa. Australiassa menetin tämän viinitilaneitsyyteni, ja se olikin hauska ja mielenkiintoinen päivä se!

Lounais-Australian Margaret Riverin alue on tunnettu valkoisten biitsien, jännittävien kalkkikiviluolien ja täydellisten surffausmahdollisuuksiensa lisäksi myös laadukkaista ja kuuluisista viineistään. Pääsääntöisesti rutikuivan mantereen lounaisosissa vallitseva välimerellinen ilmasto mahdollistaa nämä vehreät ja kauniit viinitarhat, joita mutkittelevia pikkuteitä seikkaillessaan näkee ihan joka puolella. Olisimme voineet ottaa vain auton alle ja ajella tilalta toiselle, mutta koska meidän kuski halusi ehdottomasti olla mukana maistelemassa viinejä, päädyimme varaamaan paketin yhdeltä alueen lukuisilta retkenjärjestäjiltä. Bushtucker Winery & Brewery Tourin koko päivän mittainen retki kolmelle viinitilalle, yhdelle panimolle, yhdelle tislaamolle sekä juusto- ja suklaatehtaalle maksoi ~90 dollaria. Ja voi pojat, että siinä saikin koko päivän edestä naatiskella pikkubussin kyydissä.

Koska viinitilat sijaitsivat melko lähellä toisiaan, matka paikasta toiseen ei ollut kovin pitkä. Tähän kun lisäsi sen, että jokaisella viinitilalla maistettiin noin kuutta tai kahdeksaa eri viiniä, jokaisen tilan yhteenlaskettu viinisaldo oli reilu yksi sivistynyt lasillinen. Aamukymmeneltä pikkubussin kyytiin nousi viisi tavallisen hiljaista suomalaista kaveria, jotka luonnollisesti asettuivat pikkubussissa hieman erilleen muista, omaan rauhaansa, ja jokainen, joka tuntee oman suomalaisuutensa perusluonteen voi vain kuvitella tämän hetken sielunsa silmillään. Alkuillasta paluumatkalla viinitilojen, panimoiden ja tislaamoiden antimien jälkeen pikkubussin kyydissä istui varsin iloinen suomalaisseurue tyhmille vitseille tirskuen, rohkeasti hölisten ja kenties! jopa hieman Stand by me:ta laulellen, kerran se sattui radiossa soimaan. Reissu tuli heitettyä siis ihan perussuomalaisella tyylillä, vaikkakin pitänee puolustukseksi sanoa, että alkoholin nostattamasta innostuksesta huolimatta osasimme toki käyttäytyä. Vinkkinä siis kaikille, jotka suunnitelette päiväretkeä useille viinitiloille: varautukaa siihen, ettei päivä tule päättymään yhtä selväpäisesti kuin se nousee.

Aloitimme kierroksen Cape Naturaliste Vineyardilta. Sieltä jäivät mieleen tahmeat ja rutikuivat punaviinit ja aivan järjettömän isot lasilliset jokaista laatua. Siellä myös opetettiin hieman viininmaistelun perusteita ja viisaina sitten jälkimmäisillä tiloilla noudatimme näitä neuvoja kuin mitkäkin asiantuntijat ja näytimme taatusti todella fiineille. Cape Naturaliste oli kaikista viinitiloista, hyvistä valkkareista ja erityisen maukkaasta jälkiruokaviinistään huolimatta, päivän "huonoin" tila, kenties sen vuoksi, että sen punaviinit olivat niin kuivia, että ne takertuivat kurkkuun kiinni.


Toinen kohteemme oli Driftwood, jossa punkkukin alkoi soljua suussa mukavammin, liekö se johtui niistä Cape Naturalisten jättiannoksista tai ihan vain siitä, että ne vain yksinkertaisesti olivat parempia. Driftwoodissa viinejä meille esitteli virolainen nainen.


Bushtucker Winery & Brewery Tourin päiväretkeen sisältyi nestemäisten nautintoaineiden maistelun lisäksi myös vierailu Margaret Riverin juusto- ja suklaatehtaille sekä hintaan sisältyvä lounas, joka nautittiin Knotting Hill -viinitilalla viininmaistelun yhteydessä. Lounas ei ollutkaan ihan perussettiä, ainakaan meille ulkomaalaisille. Tarjolla oli mm. monenlaista lihaa, joka oli taatusti kotimaista. Savustettu krokotiili oli melkoinen positiivinen yllättäjä; se muistutti hieman savustettua vaaleaa kalaa ja ehkä vähän etäisesti jopa kanaa. Kenguru oli sen sijaan pettymys sekä maultaan että koostumukseltaan. Noh, tulipahan maistettua niitäkin! Knotting Hill oli muuten meidän viimeinen viinitilakohde ja ehdottomasti paras kaikista niistä!


Viinikierroksella kävi aika perinteisesti kuten yleensäkin, jos juo jotain alkoholia: mitä enemmän juo, sitä paremmalta kaikki maistuu. Toisaalta en halua uskoa, että viinit olisivat pelkästään sen vuoksi parantuneet loppua kohden. Viinit olivat oikeasti todella hyviä ja laadukkaita!

Yksi meidän pikkubussiin ahtautuneesta seurueen jäsenestä hehkutti kovasti The Grovea. The Grove olikin seuraavana listalla ja siellä maistelimme viinien sijaan erilaisia liköörejä. Meikäläinen oli päässyt sen verran viinien makuun sinä päivänä, että en voinut mitään haikealle viininkaipuulleni The Grovessa, jossa maistelimme myös erilaisia oluita. Sinällään juomalaadun vaihtelu oli ihan kiva lisä retkelle, mutta kokonaisuudessaan meiltä jäi oikeastaan koko porukalta ymmärtämättä, miksi se eräs nainen oli niin kamalan innoissaan siitä paikasta. Päädyimme lopulta siihen tulokseen, että sen täytyi olla se liköörejä tarjoilevia vitsiniekka siellä baaritiskin takana. Mies jäi ainakin minun ainoaksi kohokohdakseni The Grovessa, vaikka muutama suklaashotti upposikin helposti kitusiin.





Jäljellä oli enää päivän viimeinen destinaatio, Bootleg Brewery, jossa maisteltiin melko hyviä oluita ja aivan todella mahdottoman hyvää siideriä! Lähtiessämme panimolta poltimme savukkeet panimon pihassa ja meidän retken opas nauroi makeasti ja sanoi, että eurooppalaiset on niin helppo tunnistaa joukosta. Tupakka maksaa Australiassa aivan järkyttävän paljon; askin hinta pyöri 30 ja 32 dollarin kieppeillä. Ei ole siis lainkaan kummaa, etteivät australialaiset polta samalla volyymillä kuin eurooppalaiset. Australia lienee maailman kolmanneksi kallein maa tupakoitsijalle.


Koska kotimatka meni nopeasti hurjilla päivän mittaisilla viini-, olut- ja liköörivauhdeilla, pidimme Busseltonin kämpässämme pienimuotoiset jatkot; korkattiin airbnb-isännän jääkaappiin jättämä "complimentary bubbles", grillattiin ja päädyttiin loppuyöstä katsomaan Pingua Youtubesta.

Kaiken kaikkiaan viinikierros oli oikein mainio tapa kuluttaa yksi päivä vehreän Margaret Riverin syleilyssä. Myönnän, olin aluksi hieman epäileväinen, mutta päivän päätteeksi olin todella tyytyväinen päätökseemme osallistua Bushtuckerin päiväretkelle. Aina toisinaan sitä pääsee yllättymään reissuillansa hyvin positiivisesti ja tämä oli kyllä ehdottomasti yksi niistä yllätyksistä. Suosittelen viinikierroksia, etenkin Länsi-Australian Margaret Riverille, vaikka ei kamalasti viineistä välittäisikään. Meinaan, voi vaikka vahingossa viinikeiju puraista... ;)
---

Australiapostauksia on vielä muutama jonossa ja pyrin saamaan ne ennen helmikuun puoliväliä ulos. Sitten voinkin keskittyä täysillä Kanadaan, vaikka yksi Suomiaiheinenkin postaus tekisi mieli kirjoittaa. Tulossa ainakin juttu meidän roadtripin loppumetreistä ja Margaret Riverin jännittävistä kalkkikiviluolista.

20. tammikuuta 2019

At the place of many saskatoon berries

Edellisessä postauksessa tuli kovasti manattua kulttuurishokkia, siitä juontuvaa omaa pahaa fiilistä ja masentuneisuutta ja vähän inistyä vallitsevista sääolosuhteistakin, mutta sekä omaksi että teidän lohdutukseksi voin kertoa, että tunnelin päässä alkaa näkyä valoa, ja se ei ole juna! Elämä Saskatoonissa alkaa kolmannen viikon jälkeen tuntua vihdoin hyvältä. Siitäkin huolimatta, että orastavan nuhan jälkeen mun silmät muuttuivat yhdessä yössä hiekkapaperiksi ja räiskyvän punaisiksi ja olin jo varma, että kaiken muun ikävän lisäksi joutuisin vielä ärhäkän silmätulehduksen uhriksi, ja ukkeli ilmoitti, ettei pääsekään moikkaamaan mua tänne Kanadaan koko keväänä, musta tuntuu nyt ensimmäistä kertaa ihanan arkiselta ja levolliselta. Sen vuoksi mun on nyt aika jakaa muutamalla sanalla, mikä kaupunki tämä Saskatoon on oikein olevinaan ja tietysti yksi ehdoton menovinkki, jota ei kannata täällä ollessaan missata.





Saskatoon on perustettu vuonna 1883. Nimi on käännös Cree-alkuperäiskansojen sanasta sâskwatôn, joka tarkoittaa karkeasti ja yleistetysti suomennettuna "at the place of many saskatoon berries". Saskatoon-marjat ovat siis omalla kohdallani viimein löytäneet maantieteellisen alkuperänsä. Ne ovat kotoisin täältä, Kanadan preerialta. Cree on ollut alueen merkittävin alkuperäisväestö ja heidän läsnäolonsa voi vieläkin aistia kaupungilla liikkuessaan. Alkuperäisväestöjä kunnioitetaan suuresti ja se näkyy mm. yliopiston kurssikuvauksissa. Métis käsittää sekä alkuperäisväestöt, eurooppalaiset uudisasukkaat sekä inuitit. Treatyt ovat alkuperäisväestöjen ja Kanadan monarkian välisiä "sopimuksia", joissa alueiden luonnovarat jaetaan tasaisesti alkuperäisväestöjen ja Kanadan hallinnon kanssa. 
Ote eräästä kurssikuvauksesta 
"As we gather here today, we acknowledge we are on Treaty Six Territory and the Homeland of the Métis. We pay our respect to the First Nation and Métis ancestors of this place and reaffirm our relationship with one another. We recognize that in the course of your studies you will spend time learning in other traditional territories and Métis homelands. We wish you safe, productive and respectful encounters in these places."
Saskatchewan on saanut nimensä sen suurimman joen Saskatchewan Riverin mukaan. Myös se on käännös Creen kielisestä sanasta kisiskāciwani-sīpiy, eli "swift flowing river". Joki halkaisee kaupungin keskeltä jättäen keskustan sen länsipuolelle ja minut ja yliopiston tänne itäpuolelle. Saskatoonin lempinimi onkin "The City of Bridges", koska siltoja täällä todella riittää joen vuoksi. En koe keskustan etäyttä minkäänlaiseksi ongelmaksi, koska bussiyhteydet kaupungin sisällä ovat kattavat ja täällä itäpuolella Nutanan kaupunginosassa meillä on ihan oma "keskusta-alue", Broadway, josta löytyy todella paljon erilaisia kahviloita, ravintoloita, pieniä ja söpöjä puoteja, elokuvateatteri ja muuta viihdetarjontaa ihan riittämiin. 





Saskatoon on ulkoasultaan kuin mikä tahansa kaupunki; muutama korkeahko rakennus seisoo keskustassa ja sen ympärille levittäytyvät asuinalueet peittävät suurimman osan kaupunkialueesta. Suurkaupunkia tästä ei saa tekemälläkään, sillä alle kymmenen minuutin ajomatkan jälkeen kaupungin läheisyydestä muistuttaa vain sen etäinen skyline ja ympärillä alkaa hiljakseen levittäytyä avara ja villi luonto joenpenkereen kojootteineen ja pesukarhuineen ja horisonttiin katoavine preerioineen. 

Saskatoonissa ei sen pienuuden vuoksi ole ihan kamalasti mitään erityisiä nähtävyyksiä. Kaupungin tunnistaa useimmissa kuvissa vilahtavasta, arkkitehtuuriltaan ympäristöstään selkeästi erottuvasta hotellistaan, The Bessboroughista. Tämä, noin 60 metriä korkea, 1935-luvulla valmistunut linna on komea näky joen varrella ja varmasti yksi ehdottomista Saskatoonin maamerkeistä. 






Yksi mielestäni todella tärkeä ja mielenkiintoinen vierailukohde Saskatoonissa on ehdottomasti Western Development Museum. Se sijaitsee joen itäpuolella, Marquis Downin laukkaradan vieressä ja itseltäni kestää sinne kävellen noin 15-20 minuuttia. Btw, itseäni harmittaa ihan sikana, että on talvi, sillä olisin mielelläni käynyt seuraamassa laukkaradalla elämäni ensimmäisiä laukkakisoja! 

Jos haluaa todenteolla syventyä Saskatchewanin ja Saskatoonin historiaan, WDM on siihen oikea valinta. Sisäänpääsymaksu on 12 dollaria aikuiselta, opiskelijana pääsin sisään kahdeksalla dollarilla. Pääsylippu on voimassa seuraavaan päivään, eli jos yksi päivä ei riitä mielikuvitusta ruokkivan näyttelyn tarkasteluun, siihen voi uhrata seuraavankin päivän aivan huoletta! 






Näyttelyssä pääsee astumaan sisään vuoden 1914 tyypilliseen saskatchewanilaiseen boomtowniin ja kulkemaan aikamatkan uudisasukkaiden ajoista aina provinssin nykypäivään asti pitäen samalla silmällä alkuperäiskansojen osuutta elämään preerialla. Vuoden 1914 apteekissa saattaa haistaa erilaisten lääkkeiden, salvojen ja linimenttien kemikaalimaisen hajun, seriffin toimistossa voi vahingossa joutua telkien taakse, yhtäkkiä saattaa istua preerian halki kulkevan junan kyydissä ja sepän pajasta voi kantautua metallista kilkettä ja takomista. Lapsille boomtown on aivan täydellinen. Voin helposti kuvitella, miten paljon olisin rakastanut sitä lapsena ja miten talosta taloon kulkeminen olisi ruokkinut leikkejä ja mielikuvitusta aivan uudenlaisella levelillä. Toki boomtown on antoisa aikuisillekin, mutta kenties enemmän informatiivisuudessaan kuin leikkimielisyydessään. Mielikuvitusta on kuitenkin turha aikuisenkaan estää pinkaisemasta lentoon, niin kiva paikka se on! 





Lapsiperheitä olikin tuona lauantaina paljon liikkeellä ja minäkin pääsin mukaan leikkiin, kun kävin kurkkaamassa sisälle höyryveturiin. Mun oli luonnollisesti ostettava junankuljettajalta "lippu" päästäkseni kyytiin. Tuommoinen kovin harmiton lasten leikki ei häirinnyt lainkaan museohallissa kiertelyä, mutta joiltain sitä saattoi odottaa jonkinlaista reagointia siihen, että lapsi huusi keskellä boomtownia niin kuin hältä olisi kurkkua leikattu - selkeästi ihan vain huutamisen ilosta. Se ei ollut itkua, ihan vaan kurkku suorana huutamista. Aikuisia seisoa tönötti vieressä laumallinen, mutta kukaan ei nähnyt asiakseen mainita lapselle, ettei sellainen karjuminen sovi mihinkään paikkaan. En voi sietää huonosti käyttäytyviä lapsia, mutta vielä vähemmän siedän heidän vanhempiaan, jotka eivät tee asialle mitään. Merkitsevin ja tuomitsevin katsein livuin seurueen ohitse ja menin lukitsemaan itseni sinne seriffin selliin.





Museohallista löytää muutakin kuin Saskatchewanin teollistumisen ja kehittymisen historiaa. Vasemmalla museohallissa on vanhojen autojen ja rautateiden näyttely ja kausiluontoisia vaihtuvia näyttelyitä. Nyt siellä oli vielä joulunäyttely pystyssä ja nähdessäni heti ensimmäisenä pelottavan näköisiä nukkeja tanssimassa feliz navidadin tahtiin, käännyin pois. Se oli karmivaa, ei kiitos. Ja koska ennen uraanikaivostoimintaa Saskatchewanin provinssin pääelinkeino oli maatalous, takavasemmalta löytyy myös maataloustyökonenäyttely. 





Western Development Museum on todella yksi tärkeimmistä Saskatoonin must-see-kohteista. 
---

Nyt aion jatkaa tän ihanan lauantai-illan viettoa katsomalla elokuvan. Ehkä arkinen fiilis tulikin tänään siitä, että tein kaikkea arkista; tiskasin, imuroin, pesin pyykkiä, kirjoitin, leikkasin varpaan kynnet... vaikka sitä on alitajuisesti sellaisessa virittyneessä tilassa, kuten aina ulkomailla ollessa, on vaan ihan mahtavaa, kun ei ole kiire minnekään.