22. syyskuuta 2013

Tie pohjoiseen - Kaunis Senjan saari

Skibotnista matka jatkui kohti paljon puhuttua Senjan saarta. Tuo päivä kuluikin aika puhtaasti auton ratissa, sillä navigaattorista huolimatta olimme välillä eksyksissä ja jouduimme kikkailemaan oikein urakalla löytääksemme hyviä kalastuspaikkoja (laskuvesi hankaloitti asiaa entisestään) ja leirintäalueen, joka EI olisi mennyt kiinni syyskuun alussa.

Tosiaan, leirintäalueista suurin osa oli sulkenut ovensa syyskuun alussa sesongin loppuessa. Emmehän me tähän olleet varautuneet ollenkaan, joten välillä yöpymispaikan etsiminen aiheutti ankaraa hampaiden kiristelyä. Skibotnin leirintäalueen lisäksi Senjan eteläpuolella sijaitsevalla Tranøybotnin leirintäalueella avopuliskoni joutui soittamaan ja kysymään yöpymismahdollisuutta. Tranøybotnissa telttailu maksoi 150 kruunua, joita kukaan ei tullut koskaan henkilökohtaisesti meiltä rahastamaan, vaan tunnollisesti sujautimme maksun lukolliseen postilaatikkoon saamiemme ohjeiden mukaisesti. Sen lisäksi, että pohjois-Norjan leirintäalueet olivat kaikki enemmän tai vähemmän siistejä ja viihtyisiä, niissä oli myös ihan kiitettävä palvelu, jonka kruunasi kyllä ehdottomasti Tranøyssa osaksemme saatu luottamus tässä maksuasiassa.


Muutaman harhaan ajon jälkeen aloimme olla hyvin kypsiä koko autolla ajamiseen ja saatuamme teltan pystyyn kävimme hetken aikaa kalastamassa laiturilla. Emme tietenkään saaneet minkäänlaista saalista, mikä nyt ei varsinaisesti kohottanut uupunutta mielialaa. Itseäni harmitti kaiken lisäksi vielä se, että etelä-Senja ei ollut niin vuoristoista kuin olin odottanut. Leirintäalueelta ainoat korkeammat huiput näkyivät vuonon toisella puolella, jossain äärimmäisen kaukana. Skibotnissa kokemani wau-elämys Skandeista siis koki lievää takapakkia. Kai meidän molempien mielessä kummitteli ajatus täysin hukkaan heitetystä päivästä auton ratissa, ilman kalasaalista, ilman huikeita maisemia.

Kilometrejä oli takana jo reilut 300 sille päivälle, mutta siitäkin huolimatta lähdimme aavistuksen toiveikkaina ajelemaan kohti pohjois-Senjaa, josko sieltä löytyisi sopivia ja hedelmällisiä kalapaikkoja - ja se oli päivän paras päätös! Pohjois-Senja oli jotain aivan muuta kuin tasaisen tylsä eteläpuoli. Navigaattori ohjasi meitä kohti Gryllefjordin kylää ja meitsi istui ratin takana. Myöhemmin oli tosin pakko vaihtaa kuskia, sillä tie kävi yksikaistaiseksi enkä minä ottanut enää sitä riskiä, että olisimme joutuneet nokkakolariin mutkan takaa tottunein ottein ajavan norjalaisen kanssa tai sitä vastoin autoinemme päivineen lentäneet mereen!

Pohjois-Senja oli jollain tapaa unenomainen. Maisemat olivat uskomattomia, ei oikein taaskaan tajunnut, että sitä on jossain Norjassa. Pohjois-Senjaa tässä teille kuvina (jotka eivät pääse lähellekään todellisuutta).

Sandvikin kalastajakylä


Puhkipalanut kuva, mutta tässä on ehkä parhaiten havaittavissa sitä unenomaisuutta, josta yllä mainitsin.

Näkymä Norjan aavalle merelle


Sandvik

Korkealle kohoavia möykkyjä nousee merestä... mystistä.
Saaren pohjoispuolella vierailu oli muullakin tapaa tuottelias. Pysähdyimme erään sillan alle kalastamaan, sillä olimme kuulleet, että siltojen alla syönti olisi aktiivisempaa. No, hetken aikaa siinä heiteltyämme päätin kivuta sillan toiselle puolelle yläjuoksulle, kun alajuoksulla oli niin hiljaista. Vaikka sillan alla oli syvää, rannassa kasvoi jonkun verran levää ja se sitten koitukin mun vavan kohtaloksi. Mun kuva tarrautui rantalevään ja hetken aikaa sen kanssa painittuani mun vapa räsähti kahtia. Huusin ihan hulluna apua avopuoliskolta, joka lymyili vielä alajuoksulla sillan toisella puolella. Avopuolisko rynnisti apuun haavi kädessään, luuli, että mulla on kala kiinni. Siinä samassa mun viehe sitten itsekseen irtosi levästä. Että hajotin sitten vavan, joka ei ollut edes mun oma. Vähän otti aivoon.



Myöhemmin avopuoliskon vapaan tarttui ihanan kaunis makrilli. Makrillit olivat varsin hurjia pikkuotuksia, sillä ne sätkivät rantakalliolla vielä kymmenen minuuttia kolkkaamisen ja verenvalutuksen jälkeenkin! Myöhemmin leirintäalueella teimme makrillista itsellemme iltapalaa ja se oli kyllä ehdottomasti paras kala, jota reissun päällä maistoimme. Suosittelen!

Makrillit olivat kyllä hienon värisiä!
Yksi vastoinkäyminen vielä mahtui kuitenkin siihenkin päivään. Norjassa leirintäalueilla suihkussa käynti - tai lähinnä se, että suihkusta saa lämmintä vettä - maksaa yleensä 10 kruunua. Mulla ei tietenkään ollut 10 kruunun kolikkoa. Avopuolisko lainasi mulle kolikon ja meitsi hypähti tyytyväisenä kuumaan suihkuun. Myöhemmin avopuoliskoni oli tajunnut, että se olikin sitten ainut kymmenkruunuinen ja itsekin olisi ollut kiva päästä pesulle. No, ei muuta kuin tekemään vesikanisteriin lämmintä vettä keittiön hanasta ja mielikuvitusta peseytymiseen! Aina ei voi onnistua täydellisesti, mutta kuitenkin onnistua!

1 kommentti:

Sana vapaa!

Luetuimmat

Arkisto