21. joulukuuta 2017

Matkailuvuosi 2017 - Manhattanin kuhinasta Irlannin vehreiden nummien kautta Lofoottien turistirysään

Vuosi 2017 alkaa käydä loppuun hajanaisen blogiaktiivisuuden myötä. Tuntuu, että siitä on vasta muutama hassu kuukausi, kun tein pitkästä aikaa uuden vuoden lupauksen, jossa lupasin tehdä kaikkeni mun unelmien eteen

Oikeastaan kaikki niistä on toteutunut. Lupasin kirjoittaa sydämeni kyllyydestä, ja voi pojat, että olenkin kirjoittanut! En välttämättä blogiin, mutta mun kirja on taas reippaasti lähempänä sitä hetkeä, kun sen uskallan jollekin kustannustädille lähettää. Sivulauseessa lupasin myös päästä opiskelemaan ja tadaa! Olen opiskelija! Toisessa sivulauseessa mainitsin ihan oman talon löytämisen ja ostamisen. Omaa taloa ei ole näköpiirissä, mutta se onkin sellainen asia, joka mua ei ole ehtinyt harmittaa pätkääkään. Tässä on nyt ollut kaikenlaista, mikä on pitänyt ajatukset aivan muissa (tärkeämmissä) asioissa.

Mun toinen lupaus oli matkustaa niin paljon kuin mahdollista. Luulen, ettei mikään määrä matkustelua voi tyydyttää tätä lupausta. Vaikka olen jälleen kerran tyytyväinen matkailuvuoteen 2017, olisi mulla ollut mahdollisuuksia taas vaikka mihin. Sille ei kuitenkaan nyt enää voi mitään, enkä mä halua jäädä sitä voivottelemaan, sillä niin kuin eräässä marraskuisessa postauksessa jo kerroinkin, matkavuosi 2018 alkaa olla jo täyteen buukattu.

Nyt on kuitenkin aika summata yhteen vuoden 2017 reissut. 


Ennakkoluuloja rikkova NYC

Kutsun reissuun isosiskoltani ja siskontytöltäni Rossolta saadessa ajattelin, että miksipä ei, lähdetään nyt sitten, kun kerran halvalla pääsee. Menopaluulennot maksoivat tammikuussa alle 350 euroa ja majoittuminen aivan Times Squaren ja Central Parkin tuntumassa Hampton Innissa rapsakka 900 euroa (abouttia 300 euroa mulle). 


Se olikin ihan mahtava reissu, jota en todellakaan kadu, vaikka ennakkoluulot itsellä olikin vähän sitä sun tätä. NYC toki vahvisti mielikuvia itsestään, mutta se myös kaatoi niitä, se yllätti ja oli yllättämättä, se ihastutti ja voi, kyllä se vihastuttikin, jos osui keskelle kello viiden ruuhkaa. Vaikka itsekin totesin eräässä NYC-postauksessani, että kaiken sen ihmeellisyyden takana on vain lopulta ihan tavallinen kaupunki, siinä on jotain humalluttavaa ja taianomaista. Voisin suositella tuota kaupunkia sellaisellekin, joka ei suurkaupungeista niin välitä. Matkustaminen kun on parasta silloin, kun ennakkoluuloistaan huolimatta yllättyy positiivisesti. 

Ensimmäinen tosi wau-experience oli jo pelkästään se, kun astuimme rautatieasemalta katutasolle ja näimme ensimmäistä kertaa pilvenpiirtäjiä. Matkan ensimmäisinä päivinä rakennusten koon ihmettelemiseen ei tuntunut kyllästyvän lainkaan - ellei sitten 14 kilometrin kävelyn jälkeen, kun alkoi olla muutenkin vähän rikki (tää mun selkä otti vähän ihteensä) ja mieli kyllästetty piripintaan kaikkien aistien yhteisvaikutuksesta.



Toisaalta pelkkä rakennusten suuri koko ei ollut se, mikä ihmetytti. Vartin metromatkan jälkeen sitä löysi itsensä aivan toisenlaisesta paikasta. Piti ihan kaulaansa kurkotellen yrittää löytää niiden matalien rakennusten takaa, että mihinkä ne pilvenpiirtäjät nyt olivat oikein hävinneet. No sinnehän ne, jonnekin Hell's Kitchenin ja Midtownin rajamaille... aivan kuin olisi ollut yhtäkkiä jossain ihan toisessa kaupungissa. Emme siis olleet tulleet kuin West Villageen, ja kun sieltä jatkoimme matkaa Financial Districtille ja Wall Streetille, olimme taas palanneet suurten rakennusten luvattuun maahan. 

Monimuotoisuudesta puheenollen, vaikka NYC onkin monelle todellinen betonihelvetti, sitä voi positiivisesti yllättyä, kun sukeltaa Central Parkin lehvästöjen alle. No, tammikuussa ei juurikaan lehvästöjä näkynyt missään, mutta olipa siinä sitten iso puisto! Keskeltä puistoa, vaikka puut todella olivat talvisen alastomia, oli vaikeuksia taas löytää sitä pilvenpiirtäjien riviä, joka rajaa puistoa sen eteläpäässä. 


Positiivisin kokemukseni New York Cityssa liittyi kuitenkin ihmisiin. Kyse on saaresta, jolla asuu puolitoista miljoonaa ihmistä, se tunnetaan muodin mekkana, sadoista elokuvista, tv-sarjoista ja filmitähdistä ja lisäksi siellä vierailee vuodessa useampi miljoona turisti. Eihän sellaiselta kaupungilta voi odottaa kuin pinnallisuutta, kulmain alta kyräilyä, selän kääntämistä, töykeyttä. Vai voiko? Jälkeenpäin ajateltuna tämä ennakkoluuloni New Yorkista tuntuu suorastaan naurettavalle. Apua sai joka kerta pyydettäessä, ja joskus vähän enemmänkin. The Bergdorf Goodmanilla tai muissa out-of-our-league -liikkeissä meitä tavallisia ihmisiä kohdeltiin samalla tavalla kuin niitä, jotka astelivat liikkeisiin timantit säihkyen ja merkkirytkyt yllään. Ihmiset olivat ystävällisiä, hymyileväisiä, avuliaita, iloisia ja avoimia. Kukapa olisi uskonut, että perusnewyorkilaista olisi todella helppo lähestyä asiassa kuin asiassa? En minäkään ennen.


Yllä olevan kuvan tarina. Murtauduttiin vahingossa Hudson-jokiristeilyllä Rosson kanssa vip-alueelle. Siellä me sitten istuttiin, eikä kukaan koskaan tullut meitä poiskaan häätämään! "Väistäkää, täältä tulee vippejä!" (Kumman kaa, Ellu)

New York -postauksia pääsee lukemaan tuosta alapuolelta



Kevätpäivät Irlannissa

Toukokuussa vietin viikon Irlantia (ja Pohjois-Irlantia) ihastellen. Se oli ollut mun buckettilistallani jo pitkään. Matkaseurana mulla oli vain itseni.


Irlanti oli ihana, kaunis ja jopa hieman mystinen. Yllättävintä oli kuitenkin se, että jouduin lopulta myöntämään Irlannissa salaisen rakkauteni avomereen. Olin kuvitellut mielessäni rakastuvani niihin vihreisiin nummiin, linnoihin, ponilaitumiin, kallioisiin rantoihin... mutta että avomereen! Cliffs of Moherilla järkyttävässä turistiryysiksessä, tihkusateessa, harmaassa maisemassa, jossa taivaanrannan ja meren rajaa ei edes erottanut, mä tunsin olevani kuin kotona. Mutta ei sillä, kyllä ne vihreät nummet, linnat, ponilaitumet ja kallioiset rannatkin pyörryttivät upeudellaan!


Jos NYC riisti multa mun ennakkoluuloni, Irlanti vahvisti niitä. Yksi niistä syistä, jonka vuoksi Irlanti matkakohteena mua kiinnosti, tietysti vanhana konkaribilettäjänä, oli kaikki ne television kautta luodut mielikuvat. Halusin tietää, onko irkkupubeissa oikeasti sellaista kuin annetaan ymmärtää: ihmiset tanssivat pöydillä viulun säestäessä heidän omaa kansanmusiikkiaan reilulla kädellä olutta ja viskiä ryypäten. Hämmennyin suuresti siitä yhdysvaltalaisturistivyörystä, jonka kohtasin Temple Barin alueella Dublinissa ja olin jo vähällä myöntää, että taasko yksi raudanluja mielikuva on hajonnut. Sitten höpöttelin paikallisten kanssa ja opin, että siellä se juhlimisen jalo taito on ihan oikeasti hallussa. Tavan kansalaiset hakeutuivat viikonloppuisin Temple Bariin, koska siellä on yksinkertaisesti niin kova meno. Kenties television kautta luodut kuvat ovat toki kärjistettyjä, mutta eivät aivan valheellisiakaan.


Irlantilaisten rakkaus viskiä kohtaan voisi olla myös jotain sanoinkuvaamatonta, mikäli en olisi käynyt erään pubin tiskillä baarimikon kanssa seuraavaa keskustelua.

Minä: Can you recommend some popular shooter irish people usually likes to drink?
Baarimikko miettii hetken kiireessään ja sanoo: Whisky.
Minä: Ok. I'll take it.

Siinä ei sen enempää keskusteltu tarkemmin mistään viskilaaduista, vaan paria sekuntia myöhemmin mulla oli viskishotti naaman edessä. Koomisinta lienee se, etten mä edes erityisemmin pidä viskeistä. Samainen baarimikko oli kuitenkin luultavasti jäänyt miettimään mun kysymystä hieman tarkemmin, sillä myöhemmin mun mennessä tiskille hän esitteli mulle Little Guinnessin, kahvi- ja kermaliköörishotin. Vaikka en itse mikään kahvin ystävä ole, niin tuo shotti oli kyllä mainio. Join useamman. Melkein voisi sanoa, että jos en Irlannin reissulla muuta oppia mukaani saanut, niin ainakin siedän nyt aavistuksen enemmän viskiä ja kahvin makua!


Kenelle suosittelen Irlantia? No ihan kaikille vauvasta vaariin! Kohteena se on mukavan matkan päässä, sinne voi pyrähtää nopeasti vaikka pidennetyksi viikonlopuksi ihastelemaan Dublinin värikkäitä rakennuksia ja kummastelemaan sitä järjetöntä energiamäärää, joka valuu ulos pubien ovista ja ikkunoista iltapäivästä aamuyöhön. Jos aikoo viettää pidemmän aikaa saarella, kannattaa tehdä pikainen visiitti vaikkapa Galwayhin tai, jos on kovin innokas Game of Thrones -fani, voi sujahtaa Pohjois-Irlantiin etsimään sarjan kuvauspaikkoja. Tosin, Brexitin myötä kannattaa ottaa noista rajatouhuista selvää, kun sen aika on. Se voi tuoda muutoksia, eikä sinne Pohjois-Irlantiin sitten välttämättä sillä tavalla vaan sujahdeta.

Irlantiaiheisia postauksia blogissa

Beannachtaí ó Éirinn - tai jotain sinne päin! Terveisiä Irlannista!
Treffit Atlantin kanssa
Galway - taas yksi suolantuoksuinen kaupunki
Paluu Irlantiin


Karavaanareina Norjan Lofooteilla

Kun isäni vuosi sitten jouluna täräytti, että oli vuosien jahkailun jälkeen myynyt hevosauton pois (kotopuolessa ei hevosia ole ollut enää pitkiin aikoihin) ja ostanut tilalle maanmainion ja pikkaraisen retkeilyauton, olin jo lyönyt mielessäni tulevat kesäsuunnitelmat lukkoon. Miten olimmekaan edellisen Norjan reissun jälkeen puhuneet, että pitäisi lähteä käymään uudestaan, kunhan ei tarvitsisi välttämättä nyhjätä jossain teltassa... ukkeli ei tuntunut pahastuvan mun päättäväisyyttä tällä kertaa. Päinvastoin, olisin ollut äärimmäisen huolissani, jos tuota kalamiestä ei Norjan lohta ja turskaa kuhisevat vedet olisi saaneet innostumaan...


Pientä korvausta vastaan (toisin sanoen isän mielestä: "kunhan tankki on täynnä, kun palautatte auton, se on ehjä ja siivoatte sen sitten itse") otimme tuon särmän retkeilynauton alle heinäkuussa ja suuntasimme sen nokan kohti pohjoista. Se oli huisin jännittävää olla sillä tavalla ensimmäistä kertaa elämässään ihkaoikea karavaanari! Jotkut kai on sitä mieltä, ettei retkeilyautoa lasketa samaan kastiin matkailuvaunujen ja -autojen kanssa, mutta kyllä me useilta isommilta karavaanareilta saatiin käden heilautuksia ratin takaa ajellessamme kaunista ja mutkikasta E10 -tietä. Se oli vähän kuin olisi saanut ylennyksen.


En lainkaan ihmettele, miksi Lofootit keräävät kesäaikaan väkeä ihan pipona. Musta on edelleen ihan käsittämätöntä, että sellaiset maisemat ja pinnanmuodot löytyvät niin "läheltä" tätä omaa kotomaatamme, enkä siis puhu pelkästään Lofooteista, vaan (pohjois-)Norjasta ylipäänsä. Ja jos haluaa ihan extrasti kauniita ja henkeäsalpaavia maisemia, kannattaa ajaa Kirunan kaivoskaupunkiin ja sieltä Ruotsin Lapin kautta mestoille. Eivätkä Lofootit houkuttele pelkästään pohjoismaisia turisteja, vaan tien päällä näkee kaikenmoisia rekisterikilpiä kaikenmoisista eurooppalaisista maista. Tämä olikin kokonaisuudessaan se murheenkryyni, joka varjosti meidän reissua. Se, miten turismi vaikuttaa kohteeseensa, mm. juurikin Lofooteilla. Kirjoittelen siitä joskus lisää, kun inspis iskee.


Lofooteille kannattaa toisaalta suunnata kesäkuukausina, kun valoa riittää ja luonto on kukkeimmillaan. Toisaalta kesäkuukaudet ovat niitä pahimpia, koska kaikki muutkin ovat siellä silloin. Mukaan suosittelen ottamaan aimoannoksen kärsivällisyyttä ja hillittyä kaasujalkaa, sillä E10 on toisinaan maailman kapein tie (hirvitti toisinaan enemmän kuin ne nepalilaiset vuoristotiet) ja siinä äkkiseltään kirosanat lentelee, kun sesonkiruuhka yllättää. 


Lofootti(ja karavaanari-)tarinoita löytyy tästä



Tämän myötä haluan toivottaa kaikille oikein ihanaa joulua ja onnellista (ja reissurikasta) uutta vuotta kaikille lukijoille! 

22. marraskuuta 2017

Ol niingon gotonas!

Tein vuosi sitten internetin syövereistä löytämäni rauman kielen testin ja sain tulokseksi 38%. Totesin tuossa yhteydessä jotain tyyliin "toivottavasti ei tarvitse tuonne muuttaa!". Tuosta testistä jäi ainoastaan kaksi raumalaista sanaa mieleen: pankrotti ja pönthiittinen. Pönthiittinen on sittemmin muodostunut meidän Denzelin uudeksi lempinimeksi, koska Denzeliä on tuttavallisemmin kutsuttu Pöntiksi, ja pönthiittinen tarkoittaa mörköä, ja Pönti on aikamoinen mörkö toisinaan.

Raumalle saavuttaessa tienvarsikyltti toivottaa tulijat tervetulleeksi tekstillä "ol niingon gotonas!". Tulkinnanvaraa ei juurikaan ole: ole niin kuin kotonasi (sitä tässä koko ajan yritetään kovasti). Lisäksi olen oppinut muutamia muitakin raumankielisiä ilmaisuja, kuten otrompulkii, katkapuspuu ja pikimust perjanda. Viimeisin mainittu on raumalainen ilmaus loppuviikon black friday -ilmiöstä, minkä monet varmaan arvasivatkin. Mutta kuinka usein tarvitsee ottaa kiinni rommipullo ja kuinka usein kissa kiipeää puuhun?

Raumalaiset puhuvat vähemmän raumaa kuin luulin. Itse asiassa täällä pärjää oikein hyvin Keski-Suomen ja Tampereen murteen risteymällä. Toki Rauman murteen kohdalla otanta on pieni, sillä en juurikaan ole asioinut raumalaisten kanssa kuin kaupoissa, muutamissa ravintoloissa ja elokuvateatterissa, näistäkin asiakaspalvelijoista suurin osa on ollut uutta sukupolvea. Rauman omalaatuinen kieli taitaa olla enemmän vanhemman väestön juttuja.



Tästä merenrantakaupungista on ollut hankala löytää mitään mielekästä, kun kymmenen vuoden asumisen jälkeen Tampere on onnistunut juurtumaan tiukasti sydämeen ja huutaa mun nimeä edelleen kaihoisasti. Koska vaihtoehtoja ei kuitenkaan tällä hetkellä ole, olen pyrkinyt löytämään Raumasta sen kiehtovat puolet. Ja kyllähän niitä on, kun vaan etsii! Nyt seuraakin informaatiosetti täältä länsirannikolta oikein kunnon reissupostaustyyliin, sillä ainakin kesäaikaan täällä (kuulemma) pyörii jos jonkin sorttista turistia ihmettelemässä tätä Suomen kolmanneksi vanhinta kaupunkia.

Rauma siis on Suomen kolmanneksi vanhin kaupunki. Neljänneksi vanhin, mikäli Viipuri lasketaan mukaan. Rauma oli mulle entuudestaan aivan vieras kaupunki. Olen muutamia kertoja käynyt katsomassa täällä jääkiekkoa ja jotkin lukemani Kaari Utrion kirjat ovat sijoittuneet 1400-1600 -lukujen Raumalle. Siitä päästäänkin mainiosti siihen, että Rauma on todellakin vanha. Ja aivan erikseen täältä löytyykin Vanha Rauma.

Rauma tunnetaan myös nypläilystä!







Vanha Rauma on yksi Suomen seitsemästä Unescon maailmanperintökohteesta. Värikkäät puutalot vierivieressä, uniikit pikkuputiikit, kapeat kujat ja mukulakivet johdattelevat kulkijansa 1700- ja 1800-luvuilta säilyneeseen tunnelmaan. Vanhinta perua on Pyhän Ristin luostarikirkko, joka on rakennettu 1400-luvun loppupuoliskolla ja Pyhän Kolminaisuuden kirkon rauniot. Pyhän Kolminaisuuden kirkko on niinikään rakennettu 1400-luvulla, mutta se on tuhoutunut tulipalossa 1600-luvulla.

Tie- ja vesiputkiremonttien yhteydessä Luostarinkadulla lähellä Pyhän  Ristin kirkkoa tehdyissä arkeologisissa kaivauksissa on ihan vastikään löytynyt roimasti esineitä ja rahoja 1400- ja 1600 -luvuilta.

Pyhän Ristin kirkko syyskuussa

Itse vierailin eräänä harmaana marraskuisena päivänä Pyhän Ristin kirkossa. Vanhoissa kirkoissa on sitä jotain. Vaikka en itseäni miellä kovin uskonnolliseksi ihmiseksi, tykkään kirkkojen tunnelmasta ja kauneudesta. Kirkko on auki arkisin ja lauantaisin klo 12-15 ja sunnuntaisin klo 10-15. Jokapäiväinen aukioloaika on mahdollista vapaaehtoisten työntekijöiden voimin. Itse käydessäni kirkossa paikalla oli kaksi vanhaa, herttaista rouvaa. Vierailijoita käy mummojen kertoman mukaan sen verran, että ovien avaaminen päivittäin on kannattavaa. Sillä hetkellä itseni lisäksi paikalla oli ranskalainen neljän hengen seurue. Toinen mummuista osasi erittäin hyvin englantia. Joulun alla kirkossa järjestetään kauneimmat joululaulut -maraton, jolloin eri kuorot veisaavat joululauluja yhdestä puoli kahdeksaan illalla ja ihmiset saavat tulla ja mennä oman mielensä mukaan. Ajattelin käydä vilkaisemassa.

Pyhän Ristin kirkko marraskuussa

Häneltä vois kysyä: "Käytsä usein täällä?", mutta hän tuskin vastaisi mitään.



Pyhän Kolminaisuuden kirkon rauniot lähellä vanhan kaupungin Kalatoria.

Kirkkokohteet lienevät Vanhan Rauman todellista antia tänne kesäaikaan tulviville turisteille, mutta niiden historiaa havisevien lehtien lomasta ei tule unohtaa 1700-luvulla rakennettua Raatihuonetta Kauppatorin laidalla tai Marelan ja Kirstin kotimuseoita. Vanhalla Raatihuoneella toimii nykyään museo, Marelan kotimuseo esittelee laivanvarustajan tyypillistä porvarikotia merenkulun huippukausina 1800-luvulla ja Kirstin kotimuseossa voi tutustua 1700- ja 1800 -lukujen rakennustyyliin. Itse en ole vielä ehtinyt vierailemaan Raatihuoneella tai kotimuseoissa, mutta se lienee vain ajankysymys.

Wanhan Rauman Kaffebar sijaitsee Kuninkaankadulla. Kävin siellä kerran syksyllä ja vakuutuin välittömästi sen sijasta Vanhan Rauman ykköskahvilana. Se tarjoaa joka päivä tuoreita leivottuja munkkeja, kakkuja ja muita niin makeita kuin suolaisiakin herkkuja. Lisäksi tarjolla on salaattibuffet, jota voi käydä kokeilemassa vaikkapa ne nälkäisimmät lounastajat. Kaffebarilla on myös A-oikeudet, joten janoaan voi sammuttaa niin oluella kuin viinilläkin.


Oli muuten muhevaa mustikkajuustokakkua! 

Kävin kerran juustokakulla ja kaakaolla myös Cafè Salissa, joka sijaitsee vanhan kaupungin Kauppatorilla. Sen modernius ei kuitenkaan sykähdyttänyt ollenkaan samalla tavalla kuin Kaffebarin perinteikkyys. Lisäksi samaan hintaan nautitut herkut jäivät kauas kakkossijalle. Suosittelen siis Kaffebaria jo pelkästään sen hintalaatusuhteen perusteella.

Mitä muuta Raumalla on kuin ihastuttava vanha kaupunki? Tutkiminen on jäänyt häpeällisen vähäiseksi näiden kolmen kuukauden aikana, kun olemme täällä asuneet. Meri on lähellä, mikä on mahtava juttu. Olen silti hieman pettynyt, että rantaan pääsemiseksi pitää nähdä kamalasti vaivaa, kun asuu täällä kaupungin itäpuolella. Suurin osa rannikosta on metsä- ja selluteollisuuden valtaamaa, mutta se ei toki tarkoita, etteikö etsimällä löytäisi kauniita merinäköaloja.

Raumanmeren saaristoa lähellä Syvärauman satamaa


Syyskuinen Raumanmeri lähellä Maanpään patikkapolkua

Keskustassa voi käydä elokuvissa teatteri Iso-Hannussa, joka onkin hauskaa vaihtelua Finnkinon tusinasaleille. Kävimme katsomassa tässä taannoin uuden Tuntematon Sotilas -elokuvan siellä. Jälleen kerran tuli todettua, että noissa pienissä ja persoonallisissa yksityisomistajien elokuvateattereissa on jotain vallan sympaattista ja jotain niin perinteikästä, ettei sellainen "vanhanaikaisuus" edes haittaa. Etenkin teatteri Iso-Hannuun mennessä tulee jotenkin aivan omituinen fiilis, vähän kuin astelisi Aki Kaurismäen elokuvaan. Elokuvateatterissa on kolme salia, joista se yksi oli ihan kamalan pikkuruinen! Ainakin oli jatkosodan melskeitä katsellessa tiivis tunnelma, kun pieneen saliin oli ängetty 63 raumalaista. Suurin sali vetää 121 katselijaa.

Elokuvan jälkeen kannattaa käydä syömässä Valtakadun Mr. Jones -ravintolassa, josta saa alle kaksi viikkoa vanhoilla Iso-Hannun elokuvalipuilla 3 euron alennuksen per annos. Ravintolasta saa ruokaa vähän jokaiseen makuun; on pastaa ja voileipiä, grillipihvejä ja hampurilaisia, salaatteja, keittoja... hintalaatusuhteeltaan ihan bueno paikka. Ainut, mikä meitä vähän riivitytti siellä ruokaillessa, oli puolisen tuntia kestänyt laskun odotus. Toisaalta se oli ymmärrettävää, kun silmäili ympärilleen lauantain alkuillassa täyttä ravintolaa ja kahta tarjoilijaa. KAHTA! Ei tainneet tytöt paljon taukoja pidellä... anyways, tätä ongelmaa tuskin on hiljaisempina viikonpäivinä ja kellonaikoina.

Meidän parvekkeelta näkyi syksyllä mielettömiä auringonlaskuja.

Tässä oikeastaan kaikki, mitä osaan Raumasta tähän asti sanoa. Omalla Rauman buckettilistalla on vielä ainakin nuo kotimuseot, Raatihuone, Sammallahden mäki (joka myös on yksi Unesco-kohde Raumalla), Maanpään luontopolku, Kuuskajaskarin saari ja muu Raumanmeren saaristo (menee ensi kesään) ja Rauman vesitorni, josta näkee yli koko kaupungin.

Oletko sinä käynyt Raumalla? Jos jollain on vielä jokin merkittävä raumalaiskohde takataskussaan piilossa, niin nyt voisi heittää vinkkiä myös tähän suuntaan!


Lähteet: www.vanharauma.fi

19. marraskuuta 2017

Travel Always Finds a Way

Blogihiljaisuus

Blogin puolella on ollut nyt vähän hiljaista tämän kuluneen syksyn aikana. Syitä on oikeastaan kaksi. Ensinnäkin, opiskelu on vienyt aikaa. Poden hieman huonoa omaatuntoa jokaisena aamuna, kun ukkeli lähtee aikaisin duuniin ja itse jään kotiin "hengailemaan". Hengailusta se on kyllä todellisuudessa kaukana. Joku voisi olettaa, että mulla on aikaa vaikkapa siivoilla ja tiskailla ja pitää kaikin puolin kotia kunnossa tällei suurimman osan viikosta kotona viettäessäni, mutta ei. Kun ei vaan ole. Kyllä se aika menee opiskeluun. Okei, joskus lipsahtaa pleikkarin ja Skyrimin puolelle, mutta suurimmaksi osaksi mä kyllä paiskin töitä sen eteen, että saisin tän koulun vauhdilla läpi - ja niin, että siitä jäisi jotain tietoa päähänkin...

Toinen syy blogihiljaisuudelle on se, ettei mulla oikein ole ollut mitään asiaa viime aikoina. Sen jälkeen, kun blogi alkoi hiljakseen muuttua lähes täysin reissuaiheiseksi, on ollut hankala keksiä jotain jännää kirjoitettavaa. Ainahan toki voisi muistella menneiden reissujen kohokohtia niin kuin muissakin matkablogeissa, mutta jotenkin sekin puoli on ollut nyt jäässä.

Nyt näyttää kuitenkin siltä, kuten voitte arvata, että asiaa vihdoin ja viimein on! Siispä...

Travel Always Finds a Way!

Mitäs mä sanoin joskus... vaikka tämän elämisen kanssa onkin nyt tiukkaa, kun tilille rapsahtaa hurjat 225 euroa kuussa, matkutamisesta en tingi. Travel finds a way. Ja niin se on tehnyt tälläkin kertaa. 

Koska en kuvitellut, että vuodesta 2018 voisi tulla kovin kummoinen reissuvuosi juurikaan siitä syystä, että tulot ovat romahtaneet aivan naurettaviksi, mä olen lapsellisen innoissani ilmoittaessani nyt, että mulla on nyt jo kaksi matkaa buukattuna talvelle ja keväälle 2018, eikä se kolmaskaan, kesälle suunniteltu reissu ole kuin muutamasta yksityiskohdasta enää kiinni! 

Laannuttaakseni tätä jossain Oortin pilvessä asti laukkaavaa matkakuumettani ajattelin hieman kertoa, että mitä kaikkea nyt sitten onkaan luvassa (saattaa myös olla, että innostun entistä enemmän...). Ihan kaikkea huippua, ainakin jos multa kysytään!


Lähden ukkelini kanssa helmikuussa viikoksi Meksikon Cancúniin. Oikeastaan voisi sanoa, että ukkeli vie mut sinne, sillä kyseessä on synttärimatka. Täytin noin viikko sitten pyöreät kolmekymmentä, joten jotain spesiaalia sen kunniaksi oli luvassa.

Toki tämä matka yhdessä suunniteltiin, se ei ollut yllätys. Se oli enemmänkin yllätys, että kysyessäni  pari päivää synttäreiden jälkeen leikilläni, että missä mun synttärilahja viipyy, ukkeli sanoi, että "mä ostan sulle lentoliput, sanot vaan, että mihin haluat lähtee". Olin aivan monttu auki. No mihin mä sitten halusin lähtee? No, öö, ihan mihin vaan! Me mietittiin kohdetta kuitenkin yhdessä, sillä tiesin, että ukkeli haluaisi ehdottomasti lämpimään. Lisäksi kohteen piti olla järkevästi tavoitettavissa, koska viikko on aika lyhyt aika reissata, jos itse matkoihin menee yli vuorokausi.

Indonesia olisi ollut mun ykkösvaihtoehto, mutta koska helmikuu matkustusajankohtana on hieman epävarma sään suhteen (monsuuni) ja järkevän hintaisia lentoja ei ollut tarjolla kuin jollain kymmenen tunnin vaihtoajoilla, päätimme sivuuttaa sen. Listalla oli myös Marokko ja Malta, mutta vaikka näihin kohteisiin oli tarjolla sopivat ja järkevät matkustusajat, kohteiden +14 asteen keskilämpötila helmikuussa ei vakuuttanut ukkelia. Niinpä unohdimme nekin. Dominikaaniseen Tasavaltaan ei edes löytynyt lentoja kyseisenä ajankohtana. Malesia, Vietnam ja Kambodza olivat taas niin typerien lentoaikojen ja -vaihtojen päässä, että nekin tippuivat yksitellen listalta pois. Lopulta heitin villinä korttina, että mites Meksiko. Lämpökiintiö olisi ainakin kohdillaan, ja sattumalta törmäsin myös täysin siedettäviin lentoihin (matkustusaika oli yhteensä vain n. 14 tuntia, vaikka pelkästään Düsseldorfista Cancúniin lentää abouttia 11 tuntia!). Aateltiin sitten siinä, että no mikä jottei, kun kaikki natsasi kohdalleen. Cancún taitaa tosin olla aikamoinen turistihelvetti, mutta kerrankos sitä...

Joka tapauksessa, tätä matkakohdetta voi pitää aikamoisena villinä korttina, sillä se ei varsinaisesti ole ollut mulla millään buckettilistalla! Mutta! Ehkä tällainen villi kortti onkin ihan hauska. Voihan se taas olla, että sitä menettää sydämensä ihan kummallisesti...


Toukokuussa matkustan hieman lähemmäs, Espanjan Madridiin. Mutta mitä siellä mahtaa olla, kun ei sekään nyt sillä mun buckettilistalla ole ollut?

Noh, tämä lukeutuu taas niihin extemporereissuihin. Kävi oikeastaan vähän samalla tavalla kuin New Yorkin matkan kanssa: saan viestin, että lähdetkö, ja no, minähän lähden!

Reissun idealistina toimi High Hopes -matkablogin kirjoittaja, jonka kanssa naamakirjakaveruudesta huolimatta emme ole koskaan tavanneet ihan oikeasti naamatusten. Blogini pitkäaikaisena seuraajana jossain kohtaa sitä vähän niin kuin tajusi, että meillä on jonkun verran yhteisiä mielenkiinnon kohteita, kuten esim. matkustaminen ja Game of Thrones. Ja Game of Thrones onkin juuri se syy, miksi lähdemme yhdessä toukokuussa Madridiin! Olemme ostaneet liput Ramin Djawadin Game of Thrones -konserttiin, joka järjestetään Madridissa 8. toukokuuta. Mä en olisi edes tiennyt tällaisen kiertueen olemassaolosta, mikäli High Hopes ei olisi ikinä laittanut mulle viestiä ja pyytänyt mukaansa.

GOT-konserttikiertue Euroopassa on aika laaja, Suomea lähin konsertti taidetaan järjestää Tukholmassa, joten miksi kaikista tarjolla olevista vaihtoehdoista juuri Madrid? Listalla olisi ollut Alankomaita, Ranskaa, Puolaa, Tsekkiä ja vaikka mitä... halusimme valita kohteeksi kuitenkin sellaisen maan, jossa emme ole kumpikaan aikaisemmin käyneet. Espanjan Madrid oli yksi näistä vaihtoehdoista.

Btw, tuo GOT-soundtrack on aivan uskomattoman helmeä settiä. En oikeastaan ollut aikaisemmin edes tajunnut, miten mahtavaa musiikkia siinä sarjassa soi! Kuunnelkaa ihmeessä!

Ja lopuksi vielä se ehkä-kai-varmaan-todennäköinen-hyvinkinmahdollinen reissukohde...


Se kolmas reissu, jonka tarkkaa ajankohtaa ei ole päätetty eikä lentoja tai muitakaan järjestelyitä ole vielä konkreettisesti tehty, kohdistuu kaukaiseen Australiaan. Australia on myös yksi niistä kohteista, joka ei sillä tavalla ole kiehtonut mua niin paljon, että se olisi buckettilistan kärkipäässä, mutta aivan kuten edellisetkin matkakohteet, ei se suinkaan ole ollut poissuljettu vaihtoehto koskaan. Miksi Australia ja miksi Perth?

Syy on hyvin yksinkertainen, eikä siitä päästä yli eikä ympäri: mun ja ukkelin ystäväpariskunta muutti Perthiin asumaan. Mikä siis parempi syy matkustaa toiselle puolelle maapalloa kuin lähteä kesällä tapaamaan heitä? Kuten jo mainitsinkin, suunnitelmat ovat vielä vain puheiden tasolla. Mikäli se vaan kaikille osapuolille sopii (mahdollisesti myös eräs yhteinen ystävämme haluaisi lähteä mukaan reissuun), matkustusajankohta saattaisi olla heinäkuu.

Musta on aivan huippua, että lempparilentoyhtiöni Qatar Airways lentää nykyään suoraan Dohasta Perthiin. Ja jos olisi taas ajoissa liikenteessä (winkwink!), lentoliput Perthiin saisi alle tonnilla! Alle tonnilla!

Mutta kuten sanoin, tämän reissun tarkemmat yksityiskohdat hiotaan tässä lähitulevaisuudessa. Ensin pitää kai varmistaa kohdemaan pariskunnalta, että onko ylipäänsä ok, että tullaan - ja mahdollisesti vielä vähän niin kuin porukalla! 😁 Puhetta tästä siis on ollut jo ennen heidän lähtöään parikin kertaa, joten ei tässä nyt ihan suunapäänä olla paikan päälle ryntäämässä!

* * *

Anyways, ei kuulosta ollenkaan huonolta reissuvuodelta tuo vuosi 2018! Kyllähän tässä rahan kanssa aika äärirajoilla liikutaan tällä hetkellä, mutta aloitan vuoden alusta opiskelun ohella tekemään vähän töitä, joten eiköhän nämä asiat tästä suttaannu niin kuin niillä yleensä tapana on.

Ja hulluksihan tässä tulisi, jos ei välillä pääsisi könöttämään saatanan pitkiä mannerten välisiä lentoja jalat polvissa kallista välipalaa napostellen... 😏

EDIT: Ylläolevassa loppuspiikissä huomasin ihan höpsön virheen, joka piti tulla korjaamaan. Siis jalat polvissa? Ei. Siis Polvet suussa. Mitähän mun päässä on taas oikein liikkunut... ei vissiin yhtään mitään 😂

17. lokakuuta 2017

Suosikkikuvat TOP40

Mä olen ottanut tuhansia valokuvia reissuillani. Yksistään meidän Alaskan häämatkalla otin kuvia  n. puolitoista tuhatta. Mä kuvailen vähän fiiliksen mukaan, yleensä alkumatkasta enemmän innoissani kuin loppumatkasta. Koskaan mä en kuvaa ottaessani mieti, että tämä tulee sitten blogiin tai tästä on otettava kuva, jotta saan sen blogiin. Siitä syystä kuvat blogissa ovatkin joskus vähän epämääräisiä ja huonolaatuisia (en toki tarkoituksella pyri tähän) ja joistain asioista tai paikoista kuvia ei ole ollenkaan, vaikka niistä sitten kirjottaisinkin. 

Kuvauskalustona mulla on nykyisin Nikon D3100 -runko ja pääsääntöisesti Tamron B008 18-270mm F/3.5-6.3 kauko-objektiivi. Tekisi mieli uudistaa sekä runkoa että putkea, mutta mun ostoslistalla on tällä hetkellä oikeasti tärkeämpiä asioita, kuten uusi läppäri (tää nykyinen ei ole ollut kunnossa sitten interrailin 2015...) ja auto, jolla käydä Turussa opintiellä (koska edellinen meni auttamattomasti rikki viime viikolla). Todella turhauttavaa tämä jälkimmäisen hankinta. Niillä rahoilla, jotka siihen menee, olisi saanut useita lentolippuja 😒 

Joskus kuvan ottaminen onnistuu tavalla tai toisella paremmin kuin niinä muina kertoina. Yleisesti ottaen kuva ei ehkä täytä laatuvaatimuksia, mutta jos siitä tulee itselle hyvä mieli, tai mikä vielä parempaa: se jää jostain erityisestä syystä selkeänä omaan muistijälkeen, mä koen kuvan onnistuneen. Koska mulla on ihan hirvittävä matkakuume ja seuraava varmistunut matka on vasta joskus miljoonan vuoden päästä toukokuussa 2018, mä ajattelin lieventää (tai pahentaa) tätä vaivaa jakamalla mulle 40 jollain tapaa tärkeintä maailmalla tai ylipäänsä reissussa ottamaani valokuvaa. 


#1 Pallastunturit, lokakuu 2016. Aurinkoon ja takaisin.


#2 Bergamo, Italia, toukokuu 2015. Città Alta.


#3 Bergamo, Italia, toukokuu 2015. Porta S. Giocomo.


#4 Denali National Park, Alaska, syyskuu 2014. Erämaa.


#5 Kathmandu, Nepal, maaliskuu 2012. Koulutiellä.


#6 Denali National Park, Alaska, syyskuu 2014. Hirvi.


# 7 Denali National Park, Alaska, syyskuu 2014. Alaskan vuoret.


#8 Denali National Park, Alaska, syyskuu 2014. Grizzly.



#9 New York, USA, tammikuu 2017. Central Park.


#10 Nagarkot, Nepal, maaliskuu 2013. Hetki ennen auringonnousua.


#11 Cliffs of Moher, Irlanti, toukokuu 2017. Lehmät.


#12 Lake Manyara National Park, Tansania, tammikuu 2013. Kurkkaus.


#13 Rooma, Italia, kesäkuu 2015. Katse auringonlaskuun.


 #14 Pokhara, Nepal, maaliskuu 2012. Tuumailija.


#15 Vatikaani, kesäkuu 2015. Pietarinkirkko.


#16 Alaska, syyskuu 2014. Heijastus.


#17 Carrick-a-Rede, Pohjois-Irlanti, toukokuu 2017. Game of Thrones.


#18 Carrick-a-Rede, Pohjois-Irlanti, toukokuu 2017. Polku.


#19 Venetsia, Italia, kesäkuu 2015. San Giorgio Maggiore.


#20 Kilpisjärvi, syyskuu 2013. Saanalla.


#21 Ngorongoro Conservation Area, Tansania, tammikuu 2013. Masai.


#22 Tarangire National Park, Tansania, tammikuu 2013. Varjossa.


#23 Hortobagý, Unkari, lokakuu 2011. Puszta.


#24 Hortobagý, Unkari, lokakuu 2011. Kaverit.


#25 Praha, Tsekki, kesäkuu 2015. Soittaja.


#26 Kenai Fjords National Park, Alaska, toukokuu 2016. Saari.


#27 Kenai Fjords National Park, Alaska, toukokuu 2016. Aallokko.


#28 Kenai Fjords National Park, Alaska, toukokuu 2016. Jyrkänne.



#29 Alaska, toukokuu 2016. Richardson Hwy.


#30 Homer, Alaska, toukokuu 2016. Laskuvesi.


#31 Anchorage, Alaska, syyskuu 2014. Valkopäämerikotka.


#32 Kathmandu, Nepal, maaliskuu 2012. Shiva.


#33 New York, USA, tammikuu 2017. Chrysler Building.


#34 New York, USA, tammikuu 2017. Puisto kaupungin keskellä.


#35 New York, USA, tammikuu 2017. Wall Street.


#36 Pokhara, Nepal, maaliskuu 2012. Veneet.


#37 New York, USA, tammikuu 2017. American Museum of Natural History.


#38 Ngorongoro Conservation Area, Tansania, tammikuu 2013. Simba.


#39 Lofootit, Norja, heinäkuu 2017. Askeleet hiekassa.


#40 Homer, Alaska, toukokuu 2016. Yösyöpöttelijät.


Mikä teidän mielestä on kivoin kuva ja miksi? 

Luetuimmat

Arkisto