31. toukokuuta 2015

InterRail 2015: Bergamo Citta Alta

Aamu valkenee Bergamossa harmaana ja pilvisenä. Tylsää. Märästä asfaltista päätellen yöllä on myös satanut. Eilinen sääennuste lupasi yöksi toki sadetta ja tälle päivälle ukkostakin, mutta myös aurinkoa ja yli kahdenkymmenen asteen lämpötilaa. Nyt ikkunan avatessa tuntuu vähän kolealta täällä Italian Lombardiassa.  Jostain etäältä kantautuu kirkonkellot.

Tosin, kello on vasta aamu. Tää on niin perinteistä. Miksi mulle aina käy näin ulkomailla ja reissussa ollessa? Oon tikkana pystyssä joka aamu, varmasti hyvissä ajoin, jopa liian aikaisin! Siitäkin huolimatta, että on loma, eikä meillä ihan oikeasti ole kiire yhtään mihinkään. Majapaikan aamupalaa tarjoillaan kello kymmeneen asti, joten tuntuu lähinnä ihan naurettavalle pompata pystyyn heti kellon soidessa kahdeksalta. Olisi jopa järkevää nukkua pitempään, ettei sitten illalla heti kymmenen aikaan haaveilisi siitä nukkumaanmenosta. Näin käy aina. Oonko sitten vaan niin innoissani, ettei aamuisin malta nukkua? Vaikka minä rakastan nukkua ja etenkin aamuisin!

Eilen aamulla Milanossa tosin en olisi halunnut nousta kellon soidessa. Vaikeudet siinä kohtaa taisivatkin johtua siitä, että eilen oli pakko herätä kellon soittoon, jotta olisi ehtinyt käydä aamupalalla ja kierrellä kaupungilla ennen hotellin uloskirjautumisaikaa. Niin, ja siitä, että kovasta innostuksesta johtuen en meinannut ensimmäisenä iltana saada millään unta!

Bergamoon palaaminen ei ollut huono idea. En olisi kai ikinä antanut itselleni anteeksi, jos olisin missannut tämän hurmaavan kaupungin, sen mielettömän arkkitehtuurin ja tunnelman. Majoituksemme sijaitsee aikalailla yhdellä Bergamon pääkaduista, Viale Vittorio Emunuele II:lla, aivan kävelymatkan päässä Bergamon vanhasta kaupungista, joka oli se syy, miksi tänne tulimme. B&B Bonsy Bou vaikuttaa yhden yön jälkeen äärimmäisen kivalle majapaikalle, jonka 60 euron yöpymishintaan sisältyy tietysti myös aamupala. Eivätkä paikat ole lainkaan niin rempallaan kuin olemme reissujemme aikana tottuneet! Tätä uskaltaa suositella kelle tahansa, joka ei kaipaa muuta kuin siistiä yösijaa eikä suinkaan hienouksia. 

Bergamo on kaunis. Vanha kaupunki, Citta Alta, vielä kauniimpi. Suorastaan inspiroiva. Voisin kirjoittaa kirjaani täällä ja luovuuden lähde olisi ehtymätön. Aivan mieletöntä. Olen aina rakastanut vanhoja kaupunkeja, mutta en kai koskaan ole käynyt missään tämän kaltaisessa paikassa. Olen aivan rakastunut. Enkä pelkästään vanhaan kaupunkiin, vaan myös muuhun Bergamoon. Vanhuus tuntuu näkyvän kaikkialla, joka rakennuksessa, vaikka toki joukkoon mahtuu myös nykyaikaisempiakin kerrostaloja. Loistavana esimerkkinä upeista, vanhoista kivitaloista näkee tämän Viale Vittorio Emanuele II -kadun loppupäässä sen kohotessa kohti vanhan kaupungin itäistä porttia. Sen reunalla kohoaa rakennuksia, joissa voisin kuvitella asuvani jokaisessa! Harmi, että puuttuu ne miljoonat taskusta... 

Antaa kuvien puhua Bergamon puolesta. Ihana vanha Bergamo! Voittaa nykyaikaiset liikerakennukset mennen tullen. Melkein tekee mieli sanoa, miten RUMAA ja EPÄINSPIROIVAA Suomessa on tähän verrattuna.






Vanhan kaupungin etelänpuoleinen muuri. Yllä olevassa kuvassa kaupungin eteläportti.




Herkullisin koskaan näkemäni näyteikkuna :P


Piazza Vecchia. Sen pohjoisnurkassa oli ravintola Il Sole, jossa söimme reissumme ensimmäiset pitsat. Toistaiseksi emme huomanneet  suurta eroa Suomessa saataviin pitsoihin, mutta eron käsittääkseni huomaakin vasta etelämpänä Italiaa. Parasta koko ravintolassa oli kuitenkin se, että sieltä sai LITRAN viiniä kahdeksalla eurolla! Menkää hyvät viinittelijät sinne! Itsehän menin aivan sekaisin sellaisesta viinin halpuudesta ja määrästä enkä uskonut hintaa vasta, kun olin nähnyt kuitin!




Piazza Duomo.



Ensimmäiset rakot on nyt siis onnistuneesti saatu jalkoihin eilisen vanhan kaupungin vierailun jälkeen. Tänään luvassa Bergamo Historic Grand Prix, vuotuinen autokisa, joka ajetaan Bergamon kaduilla vanhoilla, IKIVANHOILLA kilpa-autoilla. Toivotaan lisää auringonpaistetta (vaikka itsellä se kipuraja alkaa ollakin siinä +25 asteen tienoilla ja siitä ylös päin ei ole enää niin kivaa)!

Ciao!

30. toukokuuta 2015

InterRail 2015: Ripaus Milanoa

Vietimme aamupäivän vielä Milanossa. Milano jäi taakse, kun Bergamon vanha kaupunki alkoi houkuttaa liikaa. Matka Bergamoon taittui kivasti lentokenttäbussilla (5e) ja sitten paikallisella ATB-linjalla (2,30e). Mun reilipassi aktivoituu vasta maanantaina, joten tämä oli edullisin vaihtoehto tässä kohtaa. 

Milanosta jäi kyllä hyvät fiilikset ja jos on pakko suositella tai olla suosittelematta, niin sitten minä sitä suosittelen. Etenkin, jos tykkää shoppailusta ja merkkituotteista! Itse ostin vain postikortin, niin kuin mulla on tapana tehdä aina, kun olen uudessa kaupungissa. Vähän pinnalliseksihan se kaupungin tutkiskelu jäi vajaassa vuorokaudessa, mutta kyllä se Duomon katedraalin lähitienoo näkemisen arvoinen on.

Italian muoti- ja finanssikeskukseksi Milano on siis yllättävän kotoisa, vaikka toki siinä on sitä suuren kaupungin meininkiä. Tässä vielä muutama kuva tältä aamulta.


Duomon katedraaliin pääsi vierailemaan. Ostimme "terassi"-lipun, jolla pääsi kiipemään katedraalin katolle. Lippu maksoi 8 euroa per naama.


Milanon skyline. Onhan siinä sitä suurkaupungin näköä kerrakseen.


Duomon katedraali. Terassilipukkeella pääsi ohikulkemaan katedraalin sisäpuolelta.Voitte kuvitella, miten tuonne sopi se taustalla soiva gregoriaaninen kuorolaulu. Jotain hengellisyyttä tähänkin reissuun...!


Galleria Vittorio Emanuele II:n Piazza del Duomon puoleinen sisäänkäynti.


Galleria Vittorio Emuele II on siis kauppakeskus...


... kaikkine hyvine ystävineen, joihin lukeutuu Gucci, Prada, Vuitton, Versace... ei ihan meikäläisten vaatekauppoja ;)

29. toukokuuta 2015

InterRail 2015: From Milan with Love

Reissu on nyt alkanut!

... se ei tosin alkanut ihan niin hienosti kuin olimme kuvitelleet :D 

Ongelmathan alkoivat jo kotona Tampereella. Puolimatkassa Pirkkalan lentokentälle ukkeli tajusi, että oli jättänyt reilipassinsa eteisen kaapin päälle. Eihän siinä, auto ympäri ja tuhatta ja sataa hakemaan passia. Olimme jo siinä kohtaa myöhässä. Pikkuisen puski tuskanhikeä otsalle, kun jännitettiin, että ehditäänkö lennolle. Juuri ja juuri ehdimme, siitäkin huolimatta, että niistä huimasta kahdesta Pirkkalan terminaalista menimme ensin juuri siihen väärään. 

Meidän oli tarkoitus yöpyä ainakin yksi yö ensin Bergamossa. No, siinä sitten hetki arvottiin lentokentällä, että millä mennään ja mihin mennään, majoitusta kun emme olleet varanneet etukäteen (niin hanskassa nämä reissun suunnitelmat ;) ). Netti ei tietenkään suostunut toimimaan, joten menimme sitten infopisteeltä kyselemään edullista kyytiä Bergamon rautatieasemalle ja varastamaan karttoja. Hienosti neuvottiin ja sanottiin ja toivotettiin Bergamoon tervetulleeksi. Astuimme linja-autoon, johon meidän käskettiin mennä. Emme koskaan päätyneet Bergamoon. Huomasin vain ikkunasta, miten bussi kaarsi moottoritielle ja kyltissä luki 'Milano'. No, okei. Mennään sitten Milanoon. Olihan se listalla.


Hetken aikaa harmitti, sillä olin haaveillut näkeväni Bergamon upean ja kehutun vanhan kaupungin. Sitten päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja läiskäistä harmitusta naamalle. Minähän en lähtenyt harmitteleen ulkomaille! Nyt nautitaan ja vaikka vähän meneekin seikkailuksi, niin kaikki ilo otetaan irti! Kukapa nyt ei kerran reissussa menisi väärään bussiin? :D

Bussi körötteli Milanon Stazione Centraleen, eli päärautatieasemalle. Oli muuten melkoinen pytinki, vähän eri luokkaa kuin Tampereen rautatieasema. Meillä ei siis ollut vieläkään majapaikkaa tiedossa, joten päätimme etsiä rautatieasemalta turisti-infopisteen, koska sellainenhan on oltava niin isolla rautatieasemalla...! No, puolen tunnin jälkeen olimme löytäneet vain kolme kylttiä, jotka ohjasivat infopisteelle, mutta itse infopistettä ei koskaan löytynyt. Nälkäisinä, hikisinä (täällä on niin lämmin!) ja väsyneinä menimme istumaan McDonaldsiin, söimme perinteistä italialaista hampurilaista (ha ha!) ja yritimme saada taas wi-fia toimimaan löytääksemme potentiaalisia majapaikkoja. Ei ei, se oli tuhoon tuomittu suunnitelma jo ajatuksena... lopulta päätimme, hinnasta viis, luottaa Lonely Planetin semikalliiseen vaihtoehtoon, Hotelli Nuovoon. Huoneen hinnaksi tuli 100 euroa (aiiiivan liikaa meidän budjetille!), mutta olimme jo niin väsyneitä, likaisia ja tympiintyneitä ettei enää vain kyennyt etsimään edullisempaa vaihtoehtoa.

Duomo Cathedral
Hotel Nuovo ja sen edustalla oleva pikkuravintola
Nyt olemme täällä hotelli Nuovossa, aivan Duomon katedraalin takapihalla. Rautatieasemalta oli helppo päästä tänne, ensimmäinen oikeasti putkeen mennyt asia oli tuo Milanon metron käyttäminen! Se oli yksinkertainen ja helppo, nou propleemou!

Kadut kuhisevat ihmisiä, selfiekeppimyyjät ahdistelevat, minkä kerkiävät, ilma on lämmin ja kostea ja vaateliikkeitä on joka puolella minne vain katsookin, mutta mitä sitä voi tältä kaupungilta odottaakaan? Odotin Milanon olevan tavallinen betonihelvetti tavallisine harmaine teolliskaupunkirakennuksineen, mutta ainakin täällä Duomon tienoilla silmä saa levätä vanhoissa, kauniissa rakennuksissa ja katuja reunustavissa suurissa lehtipuissa. Me like! Ensifiilikset ovat erittäin positiiviset tästä Italian muodin mekasta, mutta ensifiiliksiksi ne varmaan jäävätkin, sillä heti huomenna lähdemme ihan oikeasti käymään siellä Bergamossa!

Selfiekeppimyyjät, yep. Selfiekeppitilanne lienee räjähtänyt käsiin täällä Milanossa. Ihmisillä oikeasti on niitä ja niitä oikeasti tuputetaan joka kulmasta tuolla kaduilla kävellessä.


Osuimme happy hour -aikaan erääseen katuravintolaan, jossa happy hour -tarjouksena sai juoman päälle noutaa seisovasta pöydästä kaiken maailman snackseja. Tuon päälle aloitimme italialaiseen ruokakulttuuriin tutustumisen ja söimme tomaattikeittoa ja tortilloneja samaisessa paikassa. Sisäänheittäjiä hyöri sinne tänne ja muutkin ravintolan työntekijät poukkoilivat hyvin stereotypiseen italialaiseen tössöttelytapaan ympäriinsä. Tuli jotenkin kiva fiilis. Sellanen... lomafiilis. Ulkomaafiilis.



Happy hour - snacksit
Ajattelin tällä kertaa jakaa reissujuttuja "reaaliajassa" täältä paikan päältä. Katsotaan, saako tästä samanlaista fiilistä kuin jälkeenpäin kirjotetuista reissukokemuksista, vai jopa enemmän! Ciao! 

28. toukokuuta 2015

Alaskan Roadtrip: Port of Valdez & Glenn Hwy

Port of Valdezista mulla ei juurikaan ole mitään sanottavaa ja se on harmin paikka. Upea Richardson Highway antoi lupauksia hurmaavasta pikkukaupungista vuoristoineen ja meri-ilmastoineen, ja sitä se ihan taatusti olisi ollutkin, jos koko rannikon päällä ei olisi leijunut paksu pilvi- ja sumumatto peittäen alleen kaiken. Jotta kokemus Valdezissa olisi ollut, krhm, varsin epätäydellinen, nuo samaiset pilvet päättivät piiskata meitä sateella koko illan, ja itse kaupungin tutkiminen jäi siihen, että kävimme satamassa syömässä ja vastarannalla etsimässä antoisaa kalapaikkaa (jota ei koskaan löytynyt). Kaupunki ei itsessään vaikuttanut mitenkään henkeäsalpaavalle, lähinnä oikeastaan tylsän tavalliselle, mutta aivan varmasti meitä ja Valdezin lahtea ympäröivät lumihuippuiset vuoret olisivat pelastaneet sen tunnelman! Nyt näkyvyys oli nolla, niin nolla kuin vain voi olla.

Wrangell Mountains, Richardson Hwy
Ravintola, jossa kävimme syömässä jätti hyvän mielen, ähkyn olon, mutta myös tyhjän kukkaron. Mike's Palace oli kiva italialainen ravintola sataman tuntumassa. Me emme kai ikinä olisi sinne menneet, ellen mä olisi ollut niin sokea Lonely Planetia tutkiessani, että olisin huomannut sen olevan semikallis ravintola, tarkoitus kun oli pysytellä budjettimatkailijan valinnoissa. Toisaalta pasta ja lihapullat oli tervetullut ateria kaikkien niiden hampurilaismättöjen jälkeen. Hintalaatusuhde tuntui silti olevan kohdillaan, koska 17 dollarin ateria oli hyvä ja maukas, melkein kuin kotiruokaa olisi syönyt, siihen sisältyi salaattilautanen ja leipää, ja lautanen oli niin pullollaan ruokaa, etten edes kyennyt syömään sitä loppuun asti. Sillä pärjäsi loistavasti koko illan ja yön.

Vietimme Valdezissa yhden yön Downtown B&B Innissa. Yö kahdelta maksoi n. $60, mikä oli huiman edullinen talvikauden hinta verrattuna kesäkauden hintaan. Hintaan ei sisältynyt omaa suihkua tai wc:tä, mutta sen sijaan sillä sai loistavan aamupalan ja ilmaisen nettiyhteyden. Tuo ilmainen wi-fi oli kyllä loistava juttu missä tahansa päin Alaskaa. Emme tainneet yöpyä yhdessäkään hotellissa, jossa ei olisi ollut ilmaista nettiä tarjolla. Tabletilla pääsi surffailemaan jopa Denali National Parkin Riley Creekin leirintäalueen "päämajassa", vaikka kyseinen paikka olikin ihan keskellä ei-mitään.

Gunsight
Aamulla suuntasimme takaisin Richardson Highwayta pohjoiseen. Ensimmäistä kertaa reissun aikana uskaltauduin Jeepimme ratin taakse. Ei kai siinä muuta, mutta ne automaattivaihteet, joista mulla ei ollut mitään kokemusta... Onneksi Valdez ei lukeudu metropoliksi, joten kurvaaminen huoltoaseman pihasta maantielle onnistui ihan hienosti ^.^

Keli alkoi selkeytyä heti, kun olimme kiemurrelleet ulos Valdezista ja Thompson Passista. Tietysti -_-

Matanuska Glacier
Käännyimme Glennallenista länteen ja jatkoimme Glenn Highwayta aina Anchorageen asti. Matkaa kertyi mittariin hieman vajaa 500 kilometriä. Radiokanavista ainut, joka suostui Richardson Highwaylla kuulumaan, soitti hyvin voimakkaasti uskonnollissävytteisiä ja paljon huvitusta herättäviä kantrilauluja. Glenn Highwaylla kuului jonkinlainen talk show -kanava ja keskustelun tauotessa radion kaiuttimista pärähti soimaan melkoiset, nekin naurua nostattaneet jazz-pimputukset. Lähempänä Anchoragea alkoi jälleen kuulua Magic 98,9 -kanava, josta tuli ihan siedettävää musiikkia. Okei, kaikkeen muuhun verrattuna se oli täydellinen ja hyvin kauan kaivattu radiokanava! Kaiken kaikkiaan Alaskan radiokanavat eivät vakuuttaneet, eikä ainakaan se, etteivät ne tuntuneet kuuluvan kuin hyvin satunnaisesti, hyvin satunnaisissa paikoissa.


Glenn Highway kiilasi Denali Highwayn edelle, mutta ei voittanut Richardson Highwayta kauneudessaan. Edessä päin kohosi alkumatkasta hauska, nimensäveroinen Gunsight -vuori ja lähempänä Anchoragea vasemmalla puolella mutkitteli Matanuska Glacier Chugach -vuoriston lomassa. Matanuska Glacier ei olekaan mikään turha jäätikkö; se on 43 kilometriä pitkä ja parhaimmillaan kuusi kilometriä leveä. Mun mielestä nuo jäätiköt saavat toisinaan ihan käsittämättömiä mittasuhteita... eikä tuo ollut edes suurimmasta päästä. Alaskan ja Yhdysvaltojen suurin jäätikkö Bering on 190 kilometriä pitkä!

Matanuska River
Viimeiset päivät reissussa vietimme Anchoragessa löytäen kaupungin mukavimman hostellin (huomattavaa parannusta Alaska backpackers Inniin!), parhaimman dinerin ja menevimmän yökerhon, ja tehden päiväreissun noin tunnin ajomatkan päässä sijaitsevaan Whittieriin, joka toisen maailmansodan aikaan toimi yhtenä Yhdysvaltojen sotilastukikohtana. Niistä lisää lähempänä kesää ;)

P.S. Nyt tämä tyttö valmistautuu huomenna alkavaan retkeen ;)

24. toukokuuta 2015

Elämäntarkoitus?

Tässä kohtaa huomaan olevani todella väsynyt. Nyt sen vasta huomaa, kun loma häämöttää enää yhden aamuvuoron ja kahden yövuoron päässä ja tekee melkein mieli jo "luovuttaa" ja siirtyä loma- ja reissumoodiin. Olen viimeksi ollut lomalla helmikuussa. Ei sitä sillä tavalla tajuakaan, minkälaista taistelua tavallinen arki on ollut, vaikka yleensä kevät tuntuu vain isolta alamäeltä. Okei, 'taistelu' lienee ehkä väärä sana, mutta siltä se tällä hetkellä tuntuu. Vaikka töissäkin olisi kuinka mukavaa ja kivaa, se on väsyttänyt mua sisältä päin koko ajan niin fyysisellä kuin henkiselläkin tasolla. Yhtään asiaa ei ole auttanut tietenkään se, miten olen odottanut tätä alkavaa kesää ja kaikkia sen mukanaan tuomia ihania asioita. Tietysti kärsin joka kevät myös väsymyksestä, joka tavallisilla ihmisillä yleensä ajoittuu kylmenevään ja pimenevään syksyyn.

Väkisin käy mielessä, että saanko ollenkaan levättyä lomallani, vaikka se tarkoittaakin lähes neljän viikon paussia kaikkeen arkiseen. Luvassa on jatkuvaa poukkoilua paikasta toiseen ja kaikille aisteille jatkuvaa ylikuormitusta. Siis toisin sanoen tämä reili kuulostaa ihan stressiltä. Mutta toisaalta. Se on sellaista hyvää stressiä. Sellaista stressiä, jota kuuluukin olla. Sellaista, mistä voi jopa nauttia. On sanomattakin selvää, miten paljon rakastan matkustamista ja uuden näkemistä ja kokemista. Ihan varmasti irtiotto kotitöistä, duunista ja muusta tavallisesta elämästä tulee olemaan rentouttavaa. Ihan sama vaikka joutuisi kiristelemään hampaita yösijan löytämisessä tai juoksemaan painava reppu selässä pitkin tuntemattomia katuja ehtiäkseen johonkin tiettyyn junaan tietämättä edes, mihin päin pitäisi juosta. Onko se edes sellaista? Who knows!

Ajatus on vapauttava. Ei ole aikatauluja, ei kiirettä mihinkään. Saa vain nauttia, saa elää. Ei ole velvollisuuksia. Hiiteen velvollisuudet! Jo muumipappakin sen tiesi.

Sansibar, Paje Beach, 2013


Btw, mulla ei taaskaan ole mitään älykkäitä, aiheeseen sopivia kuvia.

Kenellekään ei liene epäselvää, minkälainen elämän suola matkustaminen mulle on. Olen miettinyt paljon omaa elämääni viime aikoina. Kun kolmekymppiä alkaa lähenemään, suurimmalla osalla ystävistä ja kavereista alkaa olla hommattuna oma kämppä ja jos ei nyt vielä lapsia, niin ainakin niistä puhutaan. Kun ajattelen, että nyt pitäisi alkaa metsästämään hyvää asuntolainaa tai jostain syystä huomaisin piteleväni käsissäni positiivista raskaustestiä, mua alkaisi kamalasti ahdistaa. Millä rahalla mä sitten matkustaisin, jos kaikki rahat menisivät lainanmaksuun tai lapsiin?

En ole siis vieläkään valmis asettumaan, vaikka tämä yhteiskunta sitä salamyhkäisesti vaatisikin. Haluan lapsia. Sitten joskus. Mutta mikä on sitten joskus? Milloin on liian myöhäistä? Mitä jos olen valmis perustamaan perheen sitten, kun ei ole enää turvallista edes saada lapsia? Mitä jos olen sitten jo niin vanha, etten jaksa edes leikkiä omien lasteni kanssa? Mihin tämä aika menee? Ihmiselämä on niin pirun lyhyt.

What goes around, comes around. Koska ihmiselämä on lyhyt ja aika tuntuu juoksevan nopeammin mitä vanhemmaksi elää, pitää käyttää se aika viisaasti. En ala filosofoimaan sen syvällisemmin, mutta luulisin elämäntarkoituksen olevan yksinkertaisesti sitä, että pyrkii olemaan mahdollisimman onnellinen satuttamatta tai loukkaamatta toisia ihmisiä. Tarviiko sen edes olla sen ihmeellisempi?

No, oli miten oli, reissu lähenee ja mun on hyvin hankalaa pysyä pöksyissäni. Reissusuunnitelmat muuttuivat sen verran, että emme lähdekään kaksistaan. Peruskoulunsa päättävä siskontyttöni lähtee mukaamme. Se ei ole lainkaan problemo; pitäähän siskontyttö opettaa (reissu-)tavoille ^.^ Itse olisin ollut maailman onnellisin, jos olisin päässyt 15-vuotiaana reissaamaan aikuisten, mutta en ihan "kalkkistenkaan" kanssa. Minä ja ukkeli emme suostu olemaan "kalkkiksia". Päinvastoin. Joskus tuntuu, että olemme jämähtäneet henkisellä tasolla johonkin pariinkymppiin :D

Ei muuta kuin rinkkaa pakkaamaan! Se on parasta.  

Okei, ehkä eniten perseimmästä.

6. toukokuuta 2015

Get ready!

Ei nyt sentään yhtä reissua ilman itkupotkuraivareita ^.^

Varasimme juuri lennot Tampereelta Bergamoon, Italiaan. Ryanair aiheutti suuria tunteita, eikä suinkaan positiivisia. Onko jollain muulla ollut vaikeuksia ymmärtää koko Ryanairin varaussivustoa? Muistelen tässä juuri edellistä kertaa, kun varasin lentoja kyseisestä puljusta viisi vuotta sitten lähtiessäni Saksaan enkä muista sen olleen silloin läheskään yhtä hermostuttavaa kuin nyt! Siihen verrattuna, miten tavallisesti lentolippujen tilaaminen käy helposti ja vaivattomasti, Ryanairilla kaikki on tehty jotenkin kamalan monimutkaisesti. Esim. jos haluat ostaa pelkän lentolipun kohteeseen x, se on ihan fine, kunnes ruutu on täynnä autonvuorkaus-, hotelli- ja vakuutusmainoksia. Että ei kiitos.

Ymmärrän nyt, kun eräs työkollegani manaili tässä taannoin, miten hankalaa Ryanairilta on saada lentolippuja. Varaamisen jälkeen ei voinut olla varma, että mitä sitä on edes varannut. No, hän on parhaillaan reilaamassa pitkin Eurooppaa, joten uskon kaiken sujuneen lopulta ihan hyvin, ja se lohduttaa omaakin mieltä!


Meidänhän oli alunperin tarkoitus lentää Saksaan. Toisinaan on kuitenkin tehtävä kompromisseja, jotta tämän budjettimatkailijan kukkarosta pysyisi se kuuluisa matti kaukana, mutta jotta reissusta saisi silti kaiken irti. Lähtöviikonloppuna ei ollut yhtään ainutta lentoa Tampereelta Saksaan; ei niitä überhalpoja kuin kalliimpiakaan. Ainut vaihtoehto - ja halvin, n. 65e/naama - oli tuo Bergamo. Se ei kyllä haittaa, sillä Italiahan on mun must see -listalla! Helsingistä olisi varmasti saanut edullisia lentoja mihin tahansa päin Eurooppaa, mutta Helsinkiin pääseminen olisi tuonut jo "melkoisia" lisäkustannuksia.


"Köyhäily" taitaa olla muutenkin reissun teemana! Vaikka tuo minun 70 litran rinkkani onkin uskollisesti palvellut mua aina Afrikasta Norjan Lappiin, se saa nyt tällä kertaa jäädä kotiin. Kävin ostamassa maanantaina itselleni uuden, 40-litraisen rinkan, ja sitä pakatessa tuleekin jännät paikat! Päätin nimittäin viimein opetella pakkaamaan mukaan vain kaiken oleellisimman, siis mahdollisimman vähän, kevyesti ja köyhästi. Kun kyseessä on pienempi rinkka, mun on yksinkertaisesti pakko miettiä, että mitä otan mukaani! Less is more, sanoi joskus joku älykäs.


Vielä pyörii kuitenkin suuria kysymyksiä mun tietokoneen ympärillä. Ajattelin nimittäin kirjoitella blogia reissun päältä ja siihen hommaan tabletti on ihan ehdoton nounou. Kukaan hullu jaksa jollain tabletilla kirjottaa mitään! Ehkä rasittavinta hommaa koskaan! Anyway, mietin ja pohdiskelen täällä hyvin perusteellisesti, että uskaltaisiko sitä ottaa oman koneen mukaan reissulle, ja jos sen otan, mihin mä sen laitan ja missä kuljetan.

Onneksi on vielä muutamia viikkoja aikaa painia tämänkin kysymyksen kanssa. 
Ja toisaalta voisin pakata rinkan nyt ja lähteä huomenna.

Tiedättekö; se tunne, kun tuntee oikeasti elävänsä...?

Luetuimmat

Arkisto