Aamu valkenee Bergamossa harmaana ja pilvisenä. Tylsää. Märästä asfaltista päätellen yöllä on myös satanut. Eilinen sääennuste lupasi yöksi toki sadetta ja tälle päivälle ukkostakin, mutta myös aurinkoa ja yli kahdenkymmenen asteen lämpötilaa. Nyt ikkunan avatessa tuntuu vähän kolealta täällä Italian Lombardiassa. Jostain etäältä kantautuu kirkonkellot.
Tosin, kello on vasta aamu. Tää on niin perinteistä. Miksi mulle aina käy näin ulkomailla ja reissussa ollessa? Oon tikkana pystyssä joka aamu, varmasti hyvissä ajoin, jopa liian aikaisin! Siitäkin huolimatta, että on loma, eikä meillä ihan oikeasti ole kiire yhtään mihinkään. Majapaikan aamupalaa tarjoillaan kello kymmeneen asti, joten tuntuu lähinnä ihan naurettavalle pompata pystyyn heti kellon soidessa kahdeksalta. Olisi jopa järkevää nukkua pitempään, ettei sitten illalla heti kymmenen aikaan haaveilisi siitä nukkumaanmenosta. Näin käy aina. Oonko sitten vaan niin innoissani, ettei aamuisin malta nukkua? Vaikka minä rakastan nukkua ja etenkin aamuisin!
Eilen aamulla Milanossa tosin en olisi halunnut nousta kellon soidessa. Vaikeudet siinä kohtaa taisivatkin johtua siitä, että eilen oli pakko herätä kellon soittoon, jotta olisi ehtinyt käydä aamupalalla ja kierrellä kaupungilla ennen hotellin uloskirjautumisaikaa. Niin, ja siitä, että kovasta innostuksesta johtuen en meinannut ensimmäisenä iltana saada millään unta!
Bergamoon palaaminen ei ollut huono idea. En olisi kai ikinä antanut itselleni anteeksi, jos olisin missannut tämän hurmaavan kaupungin, sen mielettömän arkkitehtuurin ja tunnelman. Majoituksemme sijaitsee aikalailla yhdellä Bergamon pääkaduista, Viale Vittorio Emunuele II:lla, aivan kävelymatkan päässä Bergamon vanhasta kaupungista, joka oli se syy, miksi tänne tulimme. B&B Bonsy Bou vaikuttaa yhden yön jälkeen äärimmäisen kivalle majapaikalle, jonka 60 euron yöpymishintaan sisältyy tietysti myös aamupala. Eivätkä paikat ole lainkaan niin rempallaan kuin olemme reissujemme aikana tottuneet! Tätä uskaltaa suositella kelle tahansa, joka ei kaipaa muuta kuin siistiä yösijaa eikä suinkaan hienouksia.
Bergamo on kaunis. Vanha kaupunki, Citta Alta, vielä kauniimpi. Suorastaan inspiroiva. Voisin kirjoittaa kirjaani täällä ja luovuuden lähde olisi ehtymätön. Aivan mieletöntä. Olen aina rakastanut vanhoja kaupunkeja, mutta en kai koskaan ole käynyt missään tämän kaltaisessa paikassa. Olen aivan rakastunut. Enkä pelkästään vanhaan kaupunkiin, vaan myös muuhun Bergamoon. Vanhuus tuntuu näkyvän kaikkialla, joka rakennuksessa, vaikka toki joukkoon mahtuu myös nykyaikaisempiakin kerrostaloja. Loistavana esimerkkinä upeista, vanhoista kivitaloista näkee tämän Viale Vittorio Emanuele II -kadun loppupäässä sen kohotessa kohti vanhan kaupungin itäistä porttia. Sen reunalla kohoaa rakennuksia, joissa voisin kuvitella asuvani jokaisessa! Harmi, että puuttuu ne miljoonat taskusta...
Antaa kuvien puhua Bergamon puolesta. Ihana vanha Bergamo! Voittaa nykyaikaiset liikerakennukset mennen tullen. Melkein tekee mieli sanoa, miten RUMAA ja EPÄINSPIROIVAA Suomessa on tähän verrattuna.
Vanhan kaupungin etelänpuoleinen muuri. Yllä olevassa kuvassa kaupungin eteläportti.
Herkullisin koskaan näkemäni näyteikkuna :P
Piazza Vecchia. Sen pohjoisnurkassa oli ravintola Il Sole, jossa söimme reissumme ensimmäiset pitsat. Toistaiseksi emme huomanneet suurta eroa Suomessa saataviin pitsoihin, mutta eron käsittääkseni huomaakin vasta etelämpänä Italiaa. Parasta koko ravintolassa oli kuitenkin se, että sieltä sai LITRAN viiniä kahdeksalla eurolla! Menkää hyvät viinittelijät sinne! Itsehän menin aivan sekaisin sellaisesta viinin halpuudesta ja määrästä enkä uskonut hintaa vasta, kun olin nähnyt kuitin!
Piazza Duomo.
Ensimmäiset rakot on nyt siis onnistuneesti saatu jalkoihin eilisen vanhan kaupungin vierailun jälkeen. Tänään luvassa Bergamo Historic Grand Prix, vuotuinen autokisa, joka ajetaan Bergamon kaduilla vanhoilla, IKIVANHOILLA kilpa-autoilla. Toivotaan lisää auringonpaistetta (vaikka itsellä se kipuraja alkaa ollakin siinä +25 asteen tienoilla ja siitä ylös päin ei ole enää niin kivaa)!
Ciao!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana vapaa!