InterRail 2015: Jonkinmoinen junamatka

Kotimatka on alkanut nyt turvallisesti. Mitä nyt viime yönä junassa viereisestä makuukopista poliisit haki jotain paperittomia mukaansa. Huutelivat vaan käytävällä DAS IST POLIZEI, PASSPORT? NO PASSPORT? KAM WIT MI. PASSPORT. DAS IST POLIZEI ja hirveä oveen jyskytys päälle. Kävivät meidänkin koppiin koputtelemassa ja kyselemässä kuulumisia. Ilmeisesti joku yritti passitta Saksaan ovelasti yöjunalla. Ei tainnut ihan mennä putkeen se homma. 

Oma junamatkani kesti epävirallisesti 22 tuntia. Huh huh.

Prahassa mulla kävi hassu juttu, kun päätin ajan kulukseni hakea alakerran minimarketista pullon viiniä. Kaupassa tajusin heti pullon ostettuani, että eihän mulla ollut korkkiruuvia. Kaupan myyjätäti ja kauppaan tullut miesasiakas ei kumpikaan puhunut englantia, mutta jotenkin onnistuin elehtimään murheeni heille. Myyjätäti hävisi johonkin hyllyjen väliin ja löysi jonkinlaisen muovisen, hyvin onnettoman näköisen kertakäyttökorkkiruuvin (tms). Sitä seurasi kamala hässäkkä ja lopulta miesasiakas sai mun pullon auki. Eihän siinä voinut kuin kiitellä kamalasti, että olivat pelastaneet mun tilanteeni. Tuli vaan mieleen, ettei Suomessa kukaan olisi koskaan ollut noin avulias, ainakaan kukaan myyjätäti, tai joku tuikituntematon toinen asiakas. Se tunne, kun joku oikeasti haluaa auttaa eikä suostu luovuttamaan, vaikka ei heti onnistuisikaan ^.^

Prahasta köröttelin Wieniin hakemaan Rossoa viikonloppuvietoistaan. Sieltä otimme allemme yöjunan Hampuriin, jonka matka kesti tosiaan lahjakkaan 12 tuntia. Aluksi vähän hirvitti, että mitä siitä kaikesta tulee ja meneekö kaikki nyt ihan hyvin, kun konduktöörimieskin vaan vei meidän reilipassitkin mukanaan ja sanoi palauttavansa ne aamulla aamupalan yhteydessä (näin tosiaan sitten kävikin, aamupala; tee/kahvi ja sämpylä kuului pakettiin, jonka saimme reilipasseilla hintaan 29 euroa per naama ja siihen tosiaan kuului nukkumapaikka kuuden hengen hytissä). Ajattelin yöstä tulevan yhtä helvettiä, mutta ihmeekseni sain nukuttua yllättävän hyvin siitäkin huolimatta, että pelkäsin tavaroideni lähtevän pitkäkyntisten matkaan ja sänkyä nyt ei oikein voinut sängyksi edes kutsua. Ja pää oli koko ajan alamäkeen ja kun juna jarrutti, saattoi helposti kieriä lattialle - tai siltä se ainakin tuntui. Jos en olisi nähnyt niin paljon unia, en kai tajuaisi edes nukkuneeni.

Hytissä nukkui meidän lisäksi kaksi ulkomaalaista nuorta miestä, joista toinen oli matkalla itse asiassa Suomeen samaa reittiä kuin me, ja kaksi naista, jotka itse asiassa olivat suomalaisia. Kaikki nuo kolme bongasimme tänään myöhemmin lautalta, jolla Hampurista lähtenyt junamme ylitti vähän merta. Minä en tiennyt, että juna voi mahtua lautalle, mutta sinne se vaan meni. Hetken aikaa olimme Rosson kanssa ihmeissämme ja piti oikein junamieheltä kysyä, että mitä ihmettä tapahtuu.

Nyt olemme Tanskanmaalla, hieman lähempänä jo kotia. Paluumatkasuunnitelmat ovat tähän mennessä menneet oikein mallikkaasti *koputtaa puuta*. Nyt pitänee lähteä tutkimaan, mitä Köpis pitää sisällään. JA SYÖMÄÄN. Eipä ole tullut syötyä kahteen päivään mitään älykästä.

Vähiin käy ennen kuin loppuu!

P.S. Kuvat reilin ekalta Prahan osuudelta, koska en ole ottanut kuvia kahteen päivään :O

InterRail 2015: Bratislava - Praha - Dresden / Mieletön pyhä kolminaisuus

Nyt mun, ukkelin ja Rosson tiet ovat erkaantuneet, mutta vain päiväksi. Rosson saattelimme ukkelin kanssa jo toissa päivänä Wieniin lähtevään junaan ja itse lähdin saattamaan ukkelia kotimatkalle Saksan Dresdeniin. Tänään palasin takaisin Prahaan, koska täältä on ehkä iisein (mutta ei lyhyin) matka noutamaan Rossoa Wienista ja koska en vaan pääse yli ajatuksesta, että Praha on kaunein ja kivoin keskieurooppalainen kaupunki.

Palaan kuitenkin vielä hetkeksi Bratislavaan, jonka mainitsinkin jo aikaisemmin olevan sellainen kaupunki, johon haluan vielä joskus matkustaa oikein ajan kanssa. Siellä oli niin letkeä ja hyväntuulinen meininki, että ihan yllätyin, vaikka (vanhassa) kaupungissa käyttämämme aika jäikin muutamiaan hassuihin tunteihin. Miinuksia ei tule ainakaan halvasta oluesta, vaikka en mikään kaljankiskoja oikein olekaan. Kun halvalla saa, niin sitten sitä on kyllä juotava, niin se on. Sitä paitsi, ulkomailla olut maistuu paljon paremmalle kuin Suomessa. Tai sitten se johtuu siitä, ettei lonkeroa eikä oikein siidereitäkään ole juuri tarjolla. Olen myös tunnollinen viinin ystävä, mutta viiniä en olekaan tainnut juoda reissun aikana muualla kuin Italiassa pari kertaa. Paitsi eilen illalla Dresdenin trooppisessa yössä join piknikhenkisesti pienen pullon valkoviiniä Augustuksella sillalla.

Ihan meinasi iskeä kamala kulttuurishokki Bratislavassa, kun pysähdyimme pieneen pubiin oluelle ja tajusin tiskillä seistessäni, että jossain saa vielä tupakoida sisätiloissa. Niin, Slovakiassa se on ihan nou propleemou, Prahassa mennään myös samoilla säännöillä. Hyvin hämmentävää. Hyvin hyvin hämmentävää. Tuli melkein rikollinen olo, kun Prahan olutmuseossa laitoin savuiksi - ja vielä baaritiskillä! :D

Bratislavaan vielä palaan joskus.

Mutta niin palaan Prahaankin - vielä monia monia kertoja! Ensimmäisen kerran kävin Prahassa vuonna 2006. Se oli mun ja ukkelin ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatka, pidennetty viikonloppu. Olin jo silloin vakuuttunut tämän kaupungin ihanuudesta, vaikka silloin tuo itse reissaaminen olikin vähän aloittelijan kengissä ja tuntuu, ettei silloin oikein osannut mennä ja etsiä oikeita paikkoja. Ehkä se vain tuntuu siltä. Onhan sitä sen jälkeen jonkun verran kerääntynyt tuota matkailukokemusta.

Tämän kertainen Prahaan paluu ei kuitenkaan mennyt täydellisesti, kun onnistuin junassa telomaan vasemman käteni. Olimme juuri saapumassa Prahan rautatieasemalle, kun juna jarrutti voimakkaasti. Istuimme sellasessa kuuden hengen loosissa, minä siinä heti oven vierellä. Liukuovi rämähti auki jarrutuksen voimasta ja minä tollo yritin estää sitä rämähtämästä täysiä ja onnistuin jättämään käteni sinne oven ja karmin väliin. Siinä muuten kirosanat lenteli hyvin estottomasti hetken aikaa. Käsi alkaa olla jo nyt kuosissaan, mutta oven kahvoja ei pystynyt aukomaan hetkeen, lievää mustelmaakin tuossa vielä vähän on.

Prahassa vietimme yhden yön. Hotelli Rubikon sijaitsi Prahan juutalaiskaupunginosassa, lähellä kaupungin halki virtaavaa Vltavaa. Tuo juutalaiskaupunginosa on minun mielestäni ehkä kivoin osa koko kaupunkia ja kun kerran hotelliyöstäkin maksoimme vain 40 euroa, niin diili oli oikein onnistunut! Mitä nyt samassa rakennuksessa sijaitsi joku squash-halli, josta alkoi aamuseiskan jälkeen kuulumaan kamala töminä. Ei hyvä.

Prahassa ratikkasysteemi on aika helppo, Dresdenin ratikoista on muutama valittu sana sanottavana, vaikka ei sekään paskimmasta päästä toki ollut. Tietysti piti vähän kikkailla ja pällistellä, että löysi oikean ratikkapysäkin, kun ei ollut karttaa, mutta muuten ei kyseessä ollut rakettitiedettä. Kertalippukin maksoi naurettavan vähän, ehkä alle euron. Bratislavassa bussilippu maksoi 70 senttiä, Dresdenissä päivälippu julkisiin 6 euroa (hyi kun kallista) ja kertalippu 2,20 euroa (hyi kun kallista). Dresdenissä ratikat olisivat olleet ihan helppoja käyttää, jos joku olisi kertonut, että yöaikaan ja lauantaisin kaikki vuorot eivät kulje...

Prahassa vierailimme kidutusmuseossa.  Se ei mitenkään erityisesti ollut mun mielessä enkä mä mitenkään erityisesti siitä ollut kiinnostunut, en ennen kuin kävelimme vahingossa sen ohitse. Se sijaitsee aivan Kaarlen sillan kupeessa vanhan kaupungin puolella. No, tämä keskiajan kidutusmenetelmiä esittelevä museo oli kyllä mielenkiintoinen ja joillakin keksinnöillä keskiajan ihmiset ovat kyllä häikäisseet mielikuvituksellaan, mutta kyllä siellä vähän paha olo tuli... aika kipeitä juttuja. Ei ois ollut hauska elää keskiajalla. Tai ainakaan jäädä kiinni mistään laittomuuksista. Tai harjoittaa mitään noituutta. Inhottavia sahoja ja vempeleitä.

Dresden oli kaunis ja antoi kivan vaikutelman. Kiva vaikutelma tuli uudenkin kaupungin puolella, vaikka Dresdenin vanha kaupunki kai onkin enemmän se juttu. Kaupunki on toisessa maailman sodassa pommitettu aivan maan tasalle, mutta komeesti on kaikki rakennettu uudelleen. Inspiroiva ympäristö, sitä nämä Euroopan vanhat kaupungit ovat. Dresdenissäkin voisin istua Elben rannalla katsellen kirkkojen siluetteja ja kirjoittaa loputtomasti. Ja minä kun jätin mun inspiraatiovihon kotiin, kun ajattelin, etten mä kuitenkaan ehdi tai jaksa ajatella mitään kirjoitushommia (muita kuin blogia) reissussa. Inspiraatiovihko on mulle tärkeä, sinne mä kirjoitan aina kaikki ideat ja suunnitelmat, jotka pulpahtaa mieleen. Täällä kierrellessä pulpahtaa mieleen vähän väliä vaikka mitä.

Suosittelen tätä itäistä Keski-Eurooppaa kyllä kaikille, täällä vaan on halpaa ja kaunista! ^.^ 

Mutta on se myönnettävä. Nyt alkaa olla aika sippi. Eilen olin niin turhautunut ja väsynyt, kun yritin etsiä mulle ja Rossolle paluulentoa tai edes jotain, jolla päästä juhannukseksi kotiin ja mitään ei tuntunut löytyvän mistään. En tajunnut, että kyseessä on juhannusviikko ja että kaikki lennot ja laivat ja kaikki voisi olla niin täynnä väkeä. Oli niin raskas päivä, että illalla istuessamme uuden kaupungin puolella ravintolassa viimeinen niitti oli se, että sain ruokalautasen, mutta en ruokailuvälineitä. Itkuhan siinä sitten tuli :D

Nyt mulla olisi aikaa ja rauhaa kirjoitella ihan omia juttuja, kun köllöttelen yksin täällä Prahassa hostellissa ja kuuntelen etäistä ukkosen mylvintää ja sadetta. Ajattelin ottaa ihan rennosti tämän päivän, sillä huomisesta alkaa aivan älytön rykäisy reilaamisen osalta. Alkaa pitkä kotimatka, jonka viimein sain eilen koottua kasaan, ja jonka keskeisinä pysähdyspaikkoina toimii Kööpenhamina ja Tukholma. Tai ainakin niin olen suunnitellut. Joka tapauksessa, keskiviikkona olisi parasta olla Tukholmassa, sillä mulla ja Rossolla on laivamatka jo takataskussa.