Kotimatka on alkanut nyt turvallisesti. Mitä nyt viime yönä junassa viereisestä makuukopista poliisit haki jotain paperittomia mukaansa. Huutelivat vaan käytävällä DAS IST POLIZEI, PASSPORT? NO PASSPORT? KAM WIT MI. PASSPORT. DAS IST POLIZEI ja hirveä oveen jyskytys päälle. Kävivät meidänkin koppiin koputtelemassa ja kyselemässä kuulumisia. Ilmeisesti joku yritti passitta Saksaan ovelasti yöjunalla. Ei tainnut ihan mennä putkeen se homma.
Oma junamatkani kesti epävirallisesti 22 tuntia. Huh huh.
Oma junamatkani kesti epävirallisesti 22 tuntia. Huh huh.
Prahassa mulla kävi hassu juttu, kun päätin ajan kulukseni hakea alakerran minimarketista pullon viiniä. Kaupassa tajusin heti pullon ostettuani, että eihän mulla ollut korkkiruuvia. Kaupan myyjätäti ja kauppaan tullut miesasiakas ei kumpikaan puhunut englantia, mutta jotenkin onnistuin elehtimään murheeni heille. Myyjätäti hävisi johonkin hyllyjen väliin ja löysi jonkinlaisen muovisen, hyvin onnettoman näköisen kertakäyttökorkkiruuvin (tms). Sitä seurasi kamala hässäkkä ja lopulta miesasiakas sai mun pullon auki. Eihän siinä voinut kuin kiitellä kamalasti, että olivat pelastaneet mun tilanteeni. Tuli vaan mieleen, ettei Suomessa kukaan olisi koskaan ollut noin avulias, ainakaan kukaan myyjätäti, tai joku tuikituntematon toinen asiakas. Se tunne, kun joku oikeasti haluaa auttaa eikä suostu luovuttamaan, vaikka ei heti onnistuisikaan ^.^
Prahasta köröttelin Wieniin hakemaan Rossoa viikonloppuvietoistaan. Sieltä otimme allemme yöjunan Hampuriin, jonka matka kesti tosiaan lahjakkaan 12 tuntia. Aluksi vähän hirvitti, että mitä siitä kaikesta tulee ja meneekö kaikki nyt ihan hyvin, kun konduktöörimieskin vaan vei meidän reilipassitkin mukanaan ja sanoi palauttavansa ne aamulla aamupalan yhteydessä (näin tosiaan sitten kävikin, aamupala; tee/kahvi ja sämpylä kuului pakettiin, jonka saimme reilipasseilla hintaan 29 euroa per naama ja siihen tosiaan kuului nukkumapaikka kuuden hengen hytissä). Ajattelin yöstä tulevan yhtä helvettiä, mutta ihmeekseni sain nukuttua yllättävän hyvin siitäkin huolimatta, että pelkäsin tavaroideni lähtevän pitkäkyntisten matkaan ja sänkyä nyt ei oikein voinut sängyksi edes kutsua. Ja pää oli koko ajan alamäkeen ja kun juna jarrutti, saattoi helposti kieriä lattialle - tai siltä se ainakin tuntui. Jos en olisi nähnyt niin paljon unia, en kai tajuaisi edes nukkuneeni.
Hytissä nukkui meidän lisäksi kaksi ulkomaalaista nuorta miestä, joista toinen oli matkalla itse asiassa Suomeen samaa reittiä kuin me, ja kaksi naista, jotka itse asiassa olivat suomalaisia. Kaikki nuo kolme bongasimme tänään myöhemmin lautalta, jolla Hampurista lähtenyt junamme ylitti vähän merta. Minä en tiennyt, että juna voi mahtua lautalle, mutta sinne se vaan meni. Hetken aikaa olimme Rosson kanssa ihmeissämme ja piti oikein junamieheltä kysyä, että mitä ihmettä tapahtuu.
Nyt olemme Tanskanmaalla, hieman lähempänä jo kotia. Paluumatkasuunnitelmat ovat tähän mennessä menneet oikein mallikkaasti *koputtaa puuta*. Nyt pitänee lähteä tutkimaan, mitä Köpis pitää sisällään. JA SYÖMÄÄN. Eipä ole tullut syötyä kahteen päivään mitään älykästä.
Vähiin käy ennen kuin loppuu!
P.S. Kuvat reilin ekalta Prahan osuudelta, koska en ole ottanut kuvia kahteen päivään :O
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana vapaa!