InterRail 2015: Brancheja metsästämässä

Kaljapuutarhasta ja Münchenia aamukuudelta ravistelleesta ukonilmasta juuri ja juuri selvinneenä suuntasimme maanantaina 8. kesäkuuta kohti Sveitsiä. Olen käynyt Sveitsissä kahdesti aikaisemmin ja olen aina tykännyt siitä ja voisin helposti kuvitella asuvani tuolla Alppien varjoissa. Zürichissa asuu myös tätini ja pari serkkua. Tällä kertaa majoituimme tätini luona Wollishofenin kaupunginosassa ja säästimme pitkän pitkän pennin rahaa, Sveitsi kun ei ole köyhän matkaajan paikka olleskaan! Rahaa säästyi myös ruokakustannuksissa, kun meille kokkailtiin perinteisiä alppiruokia kotikeittiössä.

Säät eivät olleet ollenkaan meidän puolella, mutta se taisi olla ihan meidän oma vika. Langetimme päällemme kirouksen jättämällä pöytään ruokaa. Sveitsissä on tapana syödä pöytä aivan tyhjäksi, muuten tulee huono sää – ja näin kävi! Päiväretkellämme Luzerniin emme nähneet yhtään ainoata vuorta tai Alppia ja se oli ihan totaalinen buu! Pilvet roikkuivat matalalla vaan. Ja kun Sveitsissä ne vuoret on just se juttu… kellojen ja suklaan ohella.

Zürich on kaupunkina kiva. Ei me niin paljon siellä jaksettu kiertää, kun olimme vasta alkuillasta perillä. Junat olivat myöhässä, joten emme ehtineet niihin juniin, joihin oli tarkoitus ehtiä. Itseä se ei niin haitannut, Zürich on entuudestaan tuttu kaupunki ja vaikka edellisestä tapaamisestamme olikin aikaa jo kymmenen vuotta, kaupungilla kierrellessä alkoi paikat muistua nopeasti mieleen. Bahnhofstrassella, Zürichin pääkadulla, oli hieman ulkopuolinen olo, vaikka ympärille katsellessa ei mitenkään rikkauksissa kylpeviä ihmisiä näkynytkään. Vuittonin ja Chanelin muotiliikkeet tirkistelivät katua reunustavien puiden takaa ja kello- ja koruliikkeet toisensa jälkeen tarjoilivat näyteikkunoissaan monien kymmenien tonnien helyjään. Tuntui ihan hullunkuriselta, kun kaiken sen loiston ja rikkauden jälkeen huomasimme kadun päässä H&M:n.

The juttu Sveitsissä, ultimaattinen tavoite ja tehtävä, oli löytää Brancheja. Branche on pähkinäsuklaapatukka. Olin syönyt viimeksi Brancheja yli kymmenen vuotta sitten. Ellen väärin muista, vuosi oli 2001 (nämä ovat tärkeitä hetkiä muistaa ;D). Olimme olleet äiten kanssa Sveitsissä kummitätini häissä ja äite oli tuonut tuliaisena paketin, jossa oli VIISIKYMMENTÄ Branchea. Olin tuolloin vakuuttunut, että Branche on maailman parasta suklaata – tai ainakin parasta sveitsiläistä suklaata. Ja nyt sitä piti löytää! Ja löytyihän sitä! Aivan huippu-awesomea!

Mutta ei se sitten ollutkaan niin maailman parasta enää. Hyvää se oli, olihan sen pakko olla, kun olin kahminut kaupasta niitä heti viisitoista mukaani… mutta maailman parasta? Nooo, ei ehkä.

Mutta hyvänen aika, miten kallista voi olla maailmassa. Kävimme Luzernissa Burger Kingissä ja tavallinen Whopper-ateria maksoi sellaisen 15 frangia ketsuppeineen päivineen. Ei hyvä! Toisaalta mietin, että olisin syyskuussa käyttänyt viimeisen kesälomaviikkoni tulemalla Sveitsiin ajelemaan junalla hienoihin Alppimaisemiin, koska Sveitsissä on ihan hirveästi paikkoja, joissa haluaisin käydä, mutta vähän hirvittää nuo hinnat jo valmiiksi. Tiedän taas, miksi käyn töissä :P

Luzern

Luzern

Toisaalta helpotus oli suuri, kun sitten matkustimme kymmenen tuntia Itävallan halki Slovakiaan, jossa baarista sai viinaa 90 sentillä ja kaljaa eurolla. Majoituskin maksoi vain 40 euroa. Perinteinen slovakialainen perunamössö (en muista nimeä, mutta jotain slovakialaista ruokaa se oli, ja pirun hyvää sellaista!) abouttia kuusi euroa. Ja tämä kaikki vielä vanhassa kaupungissa, turistialueella, jossa hinnat olivat varmasti korkeammat kuin syrjäseuduilla! Minä kyllä niin siitä Bratislavasta tykkäsin!