26. elokuuta 2014

"Matkustaminen ei ole tuhlausta, vaan pääomaa"

... näin on sanonut joku viisas kaveri. Hieno ajatus. Tottakin.


Pakko myöntää kuitenkin, että matkailuun käytetty raha piinaa muakin usein ikävästi. En jakele täysin holtittomasti vaivalla säästämiäni rahoja lentoyhtiöille ja hotelleille, vaikka joskus saattaa siltä tuntuakin. Yleensä, tai oikeastaan joka h*lvetin kerta, tunnen huonoa omaatuntoa käyttämistäni rahoista. Ajattelen, että mitä kaikkea oikeasti hyödyllistä sitä tälläkin rahalla olisi voinut ostaa, ja että mitä jos yllättäen sattuukin jotain sellaista, että näitä juuri tuhlaamiani rahoja tarvitsisikin kipeästi.

Toisaalta en voi soveltaa tätä fiilistä pelkästään matkailuun. Vaikka ostaisin sitä jotain oikeasti hyödyllistä ja tarpeellista, mua edelleen ärsyttää se, että tilillä ei ole enää yhtä paljon säästössä "pahan päivän varalle". Pahan päivän vara onkin ärsyttävä juttu. Tietysti säästössä on aina tarpeeksi esimerkiksi kissojen yllättäviin eläinlääkärikuluihin tai auton korjaamisen yms. Mutta en minä sitä rahaa sinne tilille siksi säästä, etten sitä koskaan käyttäisi siihen itse elämiseen. Ja tarkoitan todella elämistä, en laskujen maksamista ja arjesta selviytymistä.

Tiedän: unohdan pian tämä murehtimisen ja nautin kokemuksista sitä lainkaan ajattelematta. Mikään rahasumma ei vaan voi kilpailla niiden reissussa koettujen juttujen kanssa. Ja miksi kilpailisikaan? It's worth it. Yksikään matka ei ole koskaan kaduttanut - ja aika kamalia pitäisi reissun päällä sattuakin, että alkaisi todella kaduttaa!

Huomenna en enää edes muista, että tililtä on siirretty isoja rahasummia Alaskan sisäisiin lentoihin ja Klondiken junamatkaan.

Eikä se säästötilikään nyt vielä tyhjä ole.


P.S. Pakkaaminen on nyt kaikesta Islantijänskätyksestä huolimatta saatettu kunnialla alkuun!

P.P.S. Ehkä mahdollisesti kai... olen joskus kertonut blogissa, miten inhoan puhua tuntemattomien ihmisten kanssa puhelimessa. Varattuamme Fraser Meadows Steam Excursionin White Pass & Yukon Route Railroadilta maksun suorittamiseen vaadittiin soittoa kyseiseen puljuun. Oi ja voi sitä tuskailua, kun tajusin, että mun pitää soittaa jollekin tuntemattomalle tyypille Alaskaan, puhua sen kanssa puhelimessa ja vielä englanniksi! Jos asia olisi pitänyt hoitaa naamatusten, no problemo! Mutta että puhelimessa!

Saatuani itseäni niskasta kiinni otin luurin kouraan ja näpyttelin numeron. Ja eipä se sitten ollutkaan yhtään niin kamalaa kuin olin pelännyt. Mutta teinpähän jotain jännää; voisi jopa sanoa, että ylitin itseni, hih ^.^

25. elokuuta 2014

Reissumusiikista

Matkustaminen ärsyttää positiivisesti kaikkia ihmisaisteja. Yleensä näitä aistimuksia yhdistää tiettyyn maahan, kaupunkiin, paikkaan tai hetkeen vasta myöhemmin kotona ja täysin odottamatta. Reissun päältä jää mieleen erilaisia tuoksuja, makuja ja ääniä, jotka matkan jälkeen voivat hetkessä palauttaa kaihoisan mielen takaisin sinne maailman toiselle puolelle. Usein ne tuovat hymyn huulille, vaikka muisto ei olisikaan niin miellyttävä. Kaikesta huolimatta sitä tahtoisi hetkessä matkustaa ajassa taaksepäin kokemaan ne samat hetket uudelleen ja samalla haalia lisää muistoja. Vahvat aistiassosiaatiot tuovat muistolle konkreettisuutta ja muuntavat kaukaisenkin muiston unenomaisuudestaan todelliseksi.

Vaikka näkö onkin ihmisen tärkein ja vahvin aisti ja vaikka itse henkilökohtaisesti koen olevani hyvinkin visuaalinen ihminen (kuvat jäävät mun mieleen, rakastan kaikkea, mikä näyttää hyvälle ja hajuvesiä tekisi mieli ostaa pullon ulkomuodon perusteella, ei tuoksun), reissun päällä huomaan aivan muiden aistien ottavan pääosaa. Tietysti pällistelen silmät suurina maailmaa ja rekisteröin jokaikisen pienenkin yksityiskohdan ympäriltäni takaraivoni näkökeskukseen, ja kameralle, mutta parhaiten mieleen jää se, mitä nenällä haistan ja mitä korvillani kuulen.

Tänään ajattelin paneutua tuohon kuuloaistiin ja siihen, miten tietyt musiikkikappaleet saattavat tuoda mieleen elävän muiston ulkomailta tai yleensäkin reissun päältä. Musiikkiin liittyvät muistot ovat itselläni niitä vahvimpia - vähättelemättä lainkaan muiden äänien luomia assosiaatioita. Joskus tiettyyn kohteeseen liittyvä musiikki voi olla aivan kummallista, sellaista, minkä ei voisi lainkaan kuvitella liittyvän kyseiseen kohteeseen. Musiikki voi olla paikan päällä sattumalta kuultua tai omalta soittolistalta bussi- tai automatkoilla kuulokkeista tulvivaa.

Sveitsi 2005
Olin ystäväni kanssa tuolloin viikon lomalla Sveitsissä kummitätini luona. Parhaiten kaikki palautuu tuolta lähes kymmenen vuoden takaiselta reissulta mieleen kuullessani Beyoncén ja Jay-Z:n Crazy in Love -kappaleen. Eräänä iltana satuimme serkkuni opastuksella Zürichin yöelämään ja eräässäkin baarissa dj:n soittolistalle osui tämä kyseinen kappale. Hassua, että ystävälleni tulee tämä samainen reissu mieleen aivan jostain toisesta kappaleesta, joka oli myös soinut tuona kyseisenä iltana (en muista, mikä se biisi oli)!

Jossain Zürichin itäpuolella

Zürich-järvi

Rigi-vuorella

Lappi 2007

Mun ja tuon ukkelini ensimmäinen yhteinen Lapin reissu; satoja kilometrejä autolla, loputon määrä tunteja aikaa kuunnella yhtä ja samaa Ylen radiokanavaa. YleX oli ainut radiokanava reissussa, joka kuului moitteettomasti koko matkan, etenkin, mitä pohjoisemmaksi päästiin. Muut Ylen kanavat eivät inspiroineet. Voitte vain kuvitella, että reilun 12 tuntisen ajomatkan aikana kuulimme monet kappaleet erittäin moneen kertaan ja ne ovat siksi jääneet niin hyvin mieleen. Niistä tulee aina mieleen se reissu. Tässä muutama vahvin assosioija (onko tuo edes sana?).

Kalle Ahola - Nämä päivät (etenkin väli Ivalo-Inari!) (miksi tätä ei löydy Youtubesta??)

Ivalo


Hollanti 2008

Niin koomiselta kuin se kuulostaakin, Hollanti tulee mieleen irlantilaisesta musiikista! ^.^  Viikatteen lisäksi tuon reissun aikana tuli kuunneltua astetta enemmän Flogging Mollya ja täten oikeastaan kaikesta kyseisen bändin tuotannosta tulee mieleen Hollanti (vaikka kaikkea ei siellä ollessa kuunnellutkaan). Erityisesti kuitenkin Devil's Dancefloorin soidessa voin kuvitella itseni takaisin reissun päälle.

Amsterdam

  
Pitbull, Marc Anthony ja Rain Over Me. Eräskin osittain hämärän peittoon verhoutunut ilta Debrecenissa. Taisimme koluta läpi kolme baaria illan aikana ja näin myöhemmin muisteltuna tuntuu, että tämä biisi vaan soi kaikissa niissä, KOKO AJAN. Assosiaatio on siis vahva Unkarin suuntaan heti, kun kuulen tämän kappaleen!

Debrecen

Debrecenin yliopisto

Puszta Fiver
Nepal 2012
Voisi kuvitella, että Nepalista tulisi mieleen melko itämaistyyppinen musiikki. Mutta ei. Flo Ridan Whistle ja LMFAO:n Party Rock Anthem, joissa ei ole mitään Nepalia! Paitsi että silti niin paljon...

Whistle-biisi oli multa pitkään hukassa. Eräs paikallinen akustinen cover-bändi soitti sen eräänä iltana Kathmandussa Jatra-nimisessä kahvila-ravintolassa ja se kuulosti silloin hyvälle, mutta reissun jälkeen unohdin koko kappaleen. Toisinaan mietiskelin ohimennen, että mikähän se oli se viheltelybiisi, mutta en muistanut enää edes säveltä tai sanoja, en mitään, millä olisin voinut etsiä sitä bittiavaruuden syövereistä. Siksi se niin usein unohtuikin mun mieletäni. Muutamia viikkoja sitten yövuorossa katselin aamuyön pitkinä tunteita televisiosta Voice-tv:tä (tms?) ja sieltä sattui sitten tulemaan tuo kyseinen biisi. Salaman nopeasti mun mieleni oli jättänyt mut kököttämään siihen duunipaikan sohvalle yksistään ja singahtanut takaisin Kathmanduun, Jatraan ja siihen yhden kitaran ja yhden laulajan bändiin. Pitkän odotuksen jälkeen mä olin vihdoin löytänyt sen biisin, mikä yhdisti mut Kathmanduun ja Nepaliin.

Party Rock Anthemin muistan soineen mun mp3-soittimessa palatessamme Nagarkotista takaisin Kathmanduun. Muistan katselleeni pikkubussin ikkunasta ohittamaamme Bhaktaburia ja sen ränsistyneitä, kellanruskeita rakennuksia ja kironneeni taustalta kuuluvaa liikenteen meteliä. Ruuhka-aika Kathmandulaaksossa.... ei hyvä.

Sam's Pub, Kathmandu
Jatra!
Nagarkot, tiibetiläistä leipästä

Tansania 2013
Shakiran Waka Waka sopii kuin nyrkki silmään, kun on kyse Afrikasta! Voi, se eräskin humalainen ilta norjalaisten kanssa... joku norskeista kävi toivomassa hotellin respasta Afrikka-aiheista musiikkia ja sieltä tuli sitten tämä. Ikuinen jälki jäi tästä; Tansania ja Sansibarin palmut tulvivat joka kerta mieleen yhtä lämpimänä kuin ilmasto siellä päin maailmaa.

Toinen, hieman erikoisempi biisi onkin sitten Bomfunk Mc's:n Freestyler. Jep! ^.^
Tuo samainen ilta Paje Beachilla norskien kanssa. Jälleen kerran joku meni toivomaan hotellijäbiltä musiikkia meidän kaljoittelun kunniaksi ja olikin sitten toivonut ihan piruuttaan suomalaista musiikkia mun ja ukkelini kunniaksi :D Koomista, jotenkin.

Stone Town

Pajessa ei muuten juurikaan tullut käytettyä kenkiä. Siksi tämännäköiset jalat.

Do nothing @ Paje Beach

Lappi ja Norja 2013
YleX soi viime syksynä jälleen kerran, kun suuntasimme auton nokan kohti pohjoisia leveyspiirejä. Ja jälleen kerran monen monta ajotuntia ja monen monta samaa biisiä tulvi ulos auton kaiuttimista. Parhaiten mieleen ovat jääneet kuitenkin Aviciin Hey Borther ja Mustan Barbaarin Salil eka salil vika. Taisivat olla tuolloin uusia hittejä...

Kemi - Rovaniemi

Kilpisjärvi

Maisema Skibotn'sta

Onkos lukijoillani mielessä musiikkia, joista tulee mieleen reissaaminen ja mukavat (tai vähemmän mukavat) muistot?

19. elokuuta 2014

Pessimisti ei pety

Joku kyseli mun Bárdarbungapostauksen jälkeen, että miksi ihmeessä stressata ennen kuin mitään on edes tapahtunut. Niinpä. Ihan helvetin hyvä kysymys.

Typeräähän se on. Energia, jonka voisi kohdistaa kymmeniin positiivisiin, tässä päivässä elettyihin asioihin, valuu hukkaan mahdollisesti täysin turhanpäiväisen stressaamisen vuoksi. Etukäteen murehtimisella ei voita mitään. Vai voittaako?

Suurin ongelma itselle tässä kohtaa lienee se, että mun reissun odotukselta on jälleen kerran kadonnut pohja. Aivan kuten keväällä 2010 ennen Saksaa: taivas oli suljettu eikä ollut varmaa, aukeaisiko se ennen omaa matkaani. En pystynyt nauttimaan reissun odotuksesta, sillä pelkäsin pettyväni vain pahemmin, jos kaikesta mahdollisesta uhasta huolimatta pitäisin "itsestäänselvänä" matkan toteutumista ja sitten se yhtäkkiä peruuntuisikin. Ajattelin silloin, että pessimismi säästää mut suuremmalta pettymykseltä kuin optimismi.

Niin ajattelen kai tänäänkin. Se on paha yhdistelmä mun heikkohermoisuuden kanssa. Heikkohermoisuudella tarkoitan tässä yhteydessä lähinnä sitä rasittavaa luonteenpiirrettä, joka vaatii kaiken tapahtuvan just nyt heti. Jos jokin asia vaivaa mieltä, se on hoidettava välittömästi. Vaikka keskellä yötä. Useimpia asioita ei vain voi hoitaa keskellä yötä ja se kasvattaa puolestaan sitä stressiä, jota ihan mitättömätkin asiat voivat välillä synnyttää. Tässä kohtaa ei voi kuin odottaa, mitä Bárdarbunga päättää tehdä. Mitä luontoäidillä on mielessään?

Matkustaminen ei ole mulle itselleni mikään mitätön juttu kuitenkaan. Joku voi pitää mua mielenvikaisena ylipäänsä siksi, että murehdin jotain matkaa. Siis matkaa! Siinä, missä jollekin on elintärkeää vaikkapa kasvattaa koiria, mulle on elintärkeää päästä matkalle. Ei siksi, että on vain "coolia" matkustaa, vieläpä johonkin täysin "epänormaaliin" paikkaan kuin Alaska (eräskin työkaveri ihmetteli, että hänkin on aina halunnut matkustaa Alaskaan, mutta ei ajatellut, että sinne kukaan koskaan oikeasti matkuistaisi). Matkustaminen antaa mun elämälleni sisältöä siinä, missä jollekin koirien kasvatus. Joten ei. Tämä ei ole mikään mitätön juttu, vaikka ne miljoona muuta mieltä painavaa asiaa olisivatkin.

Mitäänhän matkan peruuntumiselle ei voi. Niin kuin aikaisemmin jo kirjoittelinkin, voi sattua vaikka onnettomuus kotona tai työmatkalla. Ne ovat kuitenkin asioita, joista ei varoiteta etukäteen uutisissa. Niitä "ei osaa odottaa". Selviän toki hengissä, jos matka peruuntuu. Mut on kasvatettu selviytymään vastoinkäymisistä; siitä, ettei aina saa sitä, mitä haluaa. Mutta vihaiseksi se tekee. Todella vihaiseksi ja pettyneeksi, jo ajatuksen tasolla.

Kaikki matkaan liittyvät odottavan innokkaat ja korkealentoiset ajatukset on nyt blokattu ja haudattu. Sekin on aivan hölmöä ottaen huomioon, että kyllä ne sieltä estettyinäkin yrittävät pinnalle nousta: tekisi mieli tarttua Lonely Planet -oppaaseen, lukea ja suunnitella matkareittiä ja punnita erilaisia majoitusvaihtoehtoja. En kuitenkaan uskalla odottaa matkaa, niin hölmöltä kuin se voi jonkun mielestä kuulostaakin. Olen valmiiksi valmistautunut henkisesti, jos Bárdarbunga purkautuu ja jos neljän vuoden takainen lentofarssi toistuu.

Mua ei kiinnostaisi tällä hetkellä hommata edes matkatavaravakuutuksia, varata hotellia pariksi päiväksi Anchoragesta tai täyttää maksullista ESTA-lomaketta, joka vaaditaan viisumittomalta Yhdysvaltoihin matkustajalta.

Mä olen aika raskas kaveri toisinaan.

18. elokuuta 2014

Islanti, c'mon!

Tasan kahden viikon kuluttua tönötän ukkelin kanssa lentokoneessa, joka on matkalla Islannin Reykjavikista Amerikan Yhdysvaltojen Anchorageen. Tai siis, ainakin toivottavasti. Lueskelin taas tänään tapani mukaan maailmaa kohahduttavia uutisia IL:n sivuilta ja kas! Siellähän oli sitten seuraavaa!


En ehtinyt edes avata kyseistä uutisikkunaa eteeni, kun mieleen oli jo noussut ne inhottavat hetket keväältä 2010, kun olin lähdössä Saksaan vaihtoon. Kirjoittelin siitä täällä: Islannissa purkautui tulivuori, lentokoneet eivät saaneet lentää ja meitsi oli hermoromahduksen partaalla.

Yhtään Iltalehteä mollatakseni tiedän tietysti, että kyseinen keltainen lehdistö houkuttelee lukijansa toisinaan hyvinkin provosoivilla artikkeleilla ja otsikoilla, vaikka itse jutun juoni ei niin hurja lopulta olisikaan. Helppoa oli kuitenkin taas sortua ja itkusilmässä avata linkki uutiseen, joka oli syöstä mun pasmat ihan pyllylleen!

Islannissa on aktivoitumassa tulivuori, joka voi MAHDOLLISESTI pölläyttää taivaalle ilmaliikennettä häiritsevän tuhkapilven. Joo joo, tulivuoret oksentavat vissiin vähän väliä höyryjä ilmakehään, tiedän sen, ja useimmat tulivuoret voivat purkautua ihan omissa oloissaan ilman, että koko lentoliikenne menee sekaisin jonkun tuhkan vuoksi. Mutta kun em. kaltaisia otsikoita tällätään etusivulle, niin johan siinä useampikin huolestuu.

Tiedän, että pitäisi käydä _todella_ huono tuuri, että Bárdarbunga lähtisi  työntämään tuhkaa taivaalle juuri, kun meidän pitäisi lähteä kauan odotetulle ja himoitulle Alaskan reissulle! Vasta muutama viikko sitten heräsin siihen todellisuuteen, että reissu on jo aivan nurkan takana ja matkakuume nousi hetkessä aivan uskomattomiin sfääreihin. Nyt sitten, kiitos tämänkin uutisen, pelko piiloutui persiiseen ja tätä tulee seuraamaan monen monta unetonta yötä...

Silmissä kun kiiltää jo Anchoragen villi yöelämä, Klondiken höyryjunat, Mt. McKinleyn taivasta hamuava huippu ja luonnonpuistojen loppumattomat erämaat karhuineen.

Kuva täältä.

Ehkä tämä on vain osa taas tätä reissujännitystä. Joka kertahan sitä aina toivoo parasta ja pelkää pahinta.

Icelandic Met Office - Activity in Bárdarbunga volcano

11. elokuuta 2014

Lento ja turma

Ajattelin hieman purkaa ajatuksiani lentämisestä. Ehkä oloni helpottuu, tai jotain, ennen loppukuussa koittavaa häämatkaamme, jolloin lentokoneessa istuminen on taas todellisuutta.

Schiphol - Helsinki-Vantaa

Ensimmäinen lentomatkani 14-vuotiaana Helsingistä Zürichiin, Sveitsiin vuonna 2001 oli epäonnen matka. Lähtöpäivänämme Spede Pasanen kuoli ja Saku Koivulla todettiin imusolmukesyöpä (tai edellisinä päivänä, en muista tarkkaan). Zürichissä ollessamme tapahtui 11/9, WTC-iskut. Parin päivän päästä piti lentää takaisin Suomeen. Olipa kerrassaan miellyttävä töllötellä Zürichin lentokentällä valotaulua, jossa joka toinen lento oli cancelled ja lentokoneessa lukea iltapulua, joka oli täynnä WTC-iskuista kertovia kauhutarinoita. Sinänsä en olettanut, että terroristit* iskisivät pieneen ja onnettomaan Helsinkiin samalla tavalla, mutta kyllä sitä silloin mietti kaikenlaisia worst-case-scenarioita.

(*Terroristit? Oliko sittenkään? *Foliohattu päähän ja vauhdilla!*)

Sittemmin tuli lennettyä jonkun verran lisää. Kyprokselle, uudestaan Sveitsiin, Tsekkeihin jne. Mitä enemmän lensin, sitä enemmän siitä tykkäsin. Nousukiito kutkutti mahan pohjaa ja ensimmäiset kaarteet taivaalla olivat mahtavia!

Yläilmoissa oleminen ei pelottanut millään tavalla. Satunnainen turbulenssikin oli vain sekin jännittävää. Laskeutumisessa tuli keskityttyä vain siihen, miten mielenkiintoiselta lähestyvä maankamara alapuolella näytti. Paitsi kerran meinasin purskahtaa itkuun. Lensin ystäväni kanssa Helsingistä Kööpenhaminaan ja sieltä jatkolennolla Zürichiin. Kööpenhaminaan laskeutuessa mun korvat menivät lukkoon ja edellisiltana puhjennut nuhakuume ravisteli poskionteloita. Tuntui, että naama räjähtää irti. Silloin jäi laskeutumisjuhlat väliin.

Kastrup - Kloten

En koskaan ole edes ajatellut, että kone voi pudota. Ennen kuin viime vuosina.

Harvinaistahan se on. Taivaalla kiitää tuhansia koneita päivittäin ja vain silloin tällöin yksi tippuu syystä tai toisesta. Mahdollisuus olla juuri siinä koneessa on varmasti yksi miljoonasta. Siis hyvin pieni, mutta olemassa oleva mahdollisuus.

En ehkä uskalla myöntää, että pelkään lentämistä. Uskottelen itselleni, että kyse on vain enemmänkin sellaisesta kunnioituksesta omaa elämää kohtaan, ja riskeeraan sen kaiken nousemalla lentokoneen kyydissä taivaalle, vaikka todennäköisempää olisi kai kuolla omassa kodissa sattuvaan tapaturmaan. Tunne muistuttaa lähinnä negatiivista jännittämistä. Toisaalta en voi puhua varsinaisesta lentopelosta, sillä niin voimakas tunne ei ole, ettenkö lentokoneeseen menisi. Lentokone tarkoittaa itselleni reittiä vapauteen ja maailman ääriin, jossa haluan nähdä kaiken. Siitäkin huolimatta, että se on ekologisesti huonoin valinta matkustaa, se on kuitenkin helpoin, nopein ja toisinaan myös edullisin tapa. Matkustan ehkä kerran vuodessa lentokoneella sinne ja takaisin enkä koe siitä huonoa omaatuntoa. That's it.

Ensimmäisen kerran mahdollista lentoturmaa ja sen ohessa tapahtuvaa omaa kuolemaani ajattelin lentäessäni takaisin Saksasta keväällä 2010. Olin ollut viisi viikkoa poissa kotoa ja ikävä oli niin valtava, että odotin kotiin pääsyä enemmän kuin mitään. Lentokoneessa istuessani aloin kehitellä päässäni kamalia ajatuksia. Katselin ikkunasta kaukana alapuolella siintävää maankamaraa ja mietin, että mitä jos en koskaan enää näekään läheisiäni. Kohtalo voisi olla niin julma, että asia, mitä olin pitkään odottanut voisi olla käymättä toteen siten, että kone mätkähtäisi maahan ja menisi tuhannen päreiksi - ja minä tietysti sen mukana.

Heathtrow - Al Muharraq

Sen jälkeen muistan joka kerta miettineeni sitä mahdollisuutta, että lentokone, jolla minä matkustan, voisi tuosta noin vain tippua. En panikoi eikä pulssi kiihdy, mutta pään sisällää jyskyttää muistutus omasta kuolevaisuudesta ja mahdollisuudesta, että mitä vain voi tapahtua. Nousu on edelleen jännittävää, vaikka se onkin se hetki, joka mua on eniten alkanut mietityttää. Ne ensimmäiset kaarteet taivaalla, joista joskus olin niin innoissani. Nyt en voi olla ajattelematta, että mitä jos koneen liikkeet eivät olekaan lentäjien tahdonalaisia ja kone onkin tippumassa. Yleensä tähän kaikkeen liittyy pelko siitä, että ei pääsekään näkemään kaikkea sitä, mitä lentomatkan päässä odottaa, ja mitä juuri on odottanut niin hartaasti ja innoissaan.

Onko kyseessä siis ollenkaan varsinainen kuolemanpelko lentäessä vai vain puhdas itsesuojeluvaisto, joka on kasvanut täyteen mittaansa iän karttuessa?

Tätä sinänsä turhaa lentopelkoa - tai "pelkoa" - on ruokkinut televisiossa pyörivä Lentoturmatutkinta-ohjelma. Miksi, oi miksi mä olen sitä katsonut koskaan?! Olen sentään matkamme lähestyessä tajunnut jo vaihtaa kanavaa toiselle kyseisen ohjelman alkaessa, mutta viime talven aikana erehdyin katsomaan useamman jakson tätä surullista ohjelmaa. Asiaa ei tietysti auta se, että Lentoturmatutkinta taitaa olla tällä hetkellä veljenpoikani suosikkiohjelma ja hän jaksaa kovasti haaveilla näkevänsä suuren matkustajalentokoneen turman (Siis lähinnä siksi, että lentokoneet ovat in ja sellainen iso pamaus olisi hienoa katseltavaa, ei siksi, että siinä kuolisi ihmisiä. Kyllä te tiedätte, lapset...).

... ja hyvä, että viime aikoina on muutenkin nuo lentokoneet pysyneet kaikki taivaalla. Mm. Malaysian Airlinesilla menee tosi hyvin, samoin sillä nigerialaiskoneella ja monilla muilla tiedotusvälineisiin joutuneilla... ääks.

Lentoyhtiökin vaikuttaa paljon siihen, millä mielellä lentomatkaa odotan, vaikka eihän tuokaan koskaan takaa sitä turvallisuutta. Olen kuitenkin huomattavasti rennommin mielin matkustaessani kotimaisella Finnairilla tai tunnetulla British Airwaysilla kuin jollain pienellä, paikallisella lentoyhtiöllä jossain viidakkomaassa. Muistan kauhulla odottaneeni lentomatkaa Nepaliin, kun lennot Lontoosta Bahrainiin ja Bahrainista Kathmanduun operoi Gulf Air.



Gulf Air oli itselleni entuudestaan tuntematon lentoyhtiö ja pelkäsin, että joka toinen yhtiön koneista olisi turma-altis. Gulf Air oli kuitenkin jotain aivan muuta, samoin myöhemmin Tansanian matkalle valitsemamme Qatar Airways, joka on valittu vuonna 2011 ja 2012 maailman parhaimmaksi lentoyhtiöksi (Skytrax - wikipedia). Koneet ovat tilavia pitkillekin ihmisille, palvelu äärimmäisen ystävällistä ja ruoka aivan taivaallisen hyvää ja sitä on paljon ja useita kertoja pitkillä lennoilla! Näitä arabilentoyhtiöitä (etenkään Gulf Airia, se jäi niin positiivisesti mun mieleeni!) ei siis kannata vältellä, minä suosittelen!

Alaskaan matkustamme Icelandairilla, joka Skytraxin mukaan on rankattu kolmen tähden lentoyhtiöksi (vrt. Gulf Air kolme tähteä, Finnair neljä tähteä, Qatar Airways viisi tähteä). Jälleen uusi lentoyhtiö tuttavuus siis tiedossa.

Fiilikset ovat olleet niin kummallisia viime aikoina, että kun vihdoin tajuaa pääsevänsä pian reissuun, aion ottaa siitä kaiken irti! En aio tuhlata ajatuksia lentämisen vaarallisuudelle. Voin ihan yhtä hyvin kuolla sitä ennen vaikkapa liikenneonnettomuudessa työmatkalla.

P.S. Taas on monet ihmetelleet, että miksi matkustamme Alaskaan, kun siellä on niin kylmäkin. En edelleenkään valitse matkakohteita sääolosuhteiden perusteella, vaan maisemien, kulttuurin, historiaallisuuden tms. perusteella. Tässä taannoin haaveilin matkasta Antarktikselle. 


Ensi keväälle ja kesälle on myös jo pari suunnitelmaa takataskussa. Innostuin kovasti parin kolmen viikon interrailista Eurooppaan ja yllätyksekseni ikisuosikkini Venäjän Vodkajuna innosti taas ukkeliani erittäin paljon!

Luetuimmat

Arkisto