Pakko myöntää kuitenkin, että matkailuun käytetty raha piinaa muakin usein ikävästi. En jakele täysin holtittomasti vaivalla säästämiäni rahoja lentoyhtiöille ja hotelleille, vaikka joskus saattaa siltä tuntuakin. Yleensä, tai oikeastaan joka h*lvetin kerta, tunnen huonoa omaatuntoa käyttämistäni rahoista. Ajattelen, että mitä kaikkea oikeasti hyödyllistä sitä tälläkin rahalla olisi voinut ostaa, ja että mitä jos yllättäen sattuukin jotain sellaista, että näitä juuri tuhlaamiani rahoja tarvitsisikin kipeästi.
Toisaalta en voi soveltaa tätä fiilistä pelkästään matkailuun. Vaikka ostaisin sitä jotain oikeasti hyödyllistä ja tarpeellista, mua edelleen ärsyttää se, että tilillä ei ole enää yhtä paljon säästössä "pahan päivän varalle". Pahan päivän vara onkin ärsyttävä juttu. Tietysti säästössä on aina tarpeeksi esimerkiksi kissojen yllättäviin eläinlääkärikuluihin tai auton korjaamisen yms. Mutta en minä sitä rahaa sinne tilille siksi säästä, etten sitä koskaan käyttäisi siihen itse elämiseen. Ja tarkoitan todella elämistä, en laskujen maksamista ja arjesta selviytymistä.
Tiedän: unohdan pian tämä murehtimisen ja nautin kokemuksista sitä lainkaan ajattelematta. Mikään rahasumma ei vaan voi kilpailla niiden reissussa koettujen juttujen kanssa. Ja miksi kilpailisikaan? It's worth it. Yksikään matka ei ole koskaan kaduttanut - ja aika kamalia pitäisi reissun päällä sattuakin, että alkaisi todella kaduttaa!
Huomenna en enää edes muista, että tililtä on siirretty isoja rahasummia Alaskan sisäisiin lentoihin ja Klondiken junamatkaan.
Eikä se säästötilikään nyt vielä tyhjä ole.
P.S. Pakkaaminen on nyt kaikesta Islantijänskätyksestä huolimatta saatettu kunnialla alkuun!
P.P.S. Ehkä mahdollisesti kai... olen joskus kertonut blogissa, miten inhoan puhua tuntemattomien ihmisten kanssa puhelimessa. Varattuamme Fraser Meadows Steam Excursionin White Pass & Yukon Route Railroadilta maksun suorittamiseen vaadittiin soittoa kyseiseen puljuun. Oi ja voi sitä tuskailua, kun tajusin, että mun pitää soittaa jollekin tuntemattomalle tyypille Alaskaan, puhua sen kanssa puhelimessa ja vielä englanniksi! Jos asia olisi pitänyt hoitaa naamatusten, no problemo! Mutta että puhelimessa!
Saatuani itseäni niskasta kiinni otin luurin kouraan ja näpyttelin numeron. Ja eipä se sitten ollutkaan yhtään niin kamalaa kuin olin pelännyt. Mutta teinpähän jotain jännää; voisi jopa sanoa, että ylitin itseni, hih ^.^
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana vapaa!