13. huhtikuuta 2014

Tirkistelyä ja H. Välimäen Cocktailbaari

Kävin tässä taannoin teatterissa muutaman ystäväni kanssa. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että teatterissa tulisi käydä useammin kuin kerran kymmenessä vuodessa. Omasta edelliskerrastani alkaa olla myös useampi vuosi; tuolloin kävin tuon ukkelini kanssa Tampereen teatterissa katsomassa Kummeli-elokuvanakin tunnetun Alivuokralaisen, joka oli mitäänsanomattomaan elokuvaversioon verrattuna aivan huikean hyvä näytelmälavalla!

Elävä teatteri on jotain aivan toista kuin elokuvissa istuminen. Jokainen tarina ja juoni saa ihan omanlaisensa tunnelman ja intensiteetin, kun elävät ihmiset näyttelevätkin juuri siinä hetkessä. Teatterivierailuni ovat varmasti laskettavissa helposti kahden käden sormilla, mutta en muista koskaan nähneeni huonoa teatteriesitystä. Sen sijaan elokuvateatterissa olen käynyt useita kymmeniä kertoja ja joukkoon mahtuu reilu kourallinen huonoja näytöksiä.

Jos vain liikenee aikaa ja rahaa, aion tästä lähtien käydä teatterissa vähintään kerran kahdessa kuukaudessa. Teatteriliput ovat kuitenkin astetta elokuvalippuja tyyriimpiä, joten ihan joka kuukausi ei varmaankaan ole varaa tähän kulturelliin elämykseen.


Tällä kertaa kävimme Tampereen Komediateatterilla katsomassa esityksen nimeltä TIRKISTELYÄ. Se kertoo avioliitossa elävästä kirjailija-näyttelijätär-pariskunnasta, joka valmistautuu kestitsemään kirjailijan kustantajaa ja tämän aviomiestä kotonaan. Valmistautumisen ohessa pariskunta keskustelee mm. parisuhteesta, avioliitosta, erosta, lapsista ja mustasukkaisuudesta hersyvän hauskalla tavalla. Väliin mahtuu niin kiivaita sanaharkkoja kuin herkkiä rakkaudenosoituksiakin, dialogia ja myös ajatuksia herättäviä monologeja.

Uskon, että syy esityksen todelliseen hauskuuteen oli siinä, että jokainen voi ainakin osittain samaistua joko aviomiehen tai -vaimon ajatusmaailmaan ym. asioista. Esille tuodut pohdinnat kaikesta rakkauteen liittyvään olivat jollain tapaa jopa kärkkään stereotypisiä, mutta siitäkin huolimatta niin totta! Osui ja upposi, niin kuin sanotaan... itse ainakin helposti samaistuin vaimon näkemyksiin ja kokemuksiin, samoin ystäväni.

Pääosissa (ja esityksen ainoissa rooleissa) esiintyi ihan oikeassakin elämässä avioparina elelevä pariskunta Anu Raipia (mm. Uusi Päivä) ja Panu Raipia (Tampereen Komediateatterin johtaja).

Varsin hymöristisen kyltyrellin teatteripläjäyksen jälkeen jatkoimme sivistynyttä iltaamme suuntaamalla Tampereen Hämeenkatu 3:ssa sijaitsevaan Masu Asian Bistroon. Kyseinen pulju on Hans Välimäen luotsaama aasialaiseen ruokaan (kuka olisi nimestä uskonut...) keskittynyt melko uusi ravintola Tampereen tarjonnassa, mutta me emme olleet kiinnostuneita tällä kertaa ruuasta. Ravintolan yhteyteen on avattu samaan puljuun kuuluva cocktailbaari, jonne ajattelimme mennä testailemaan kuulemma äärimmäisen hyviä cocktaileja (olimme kaikki kuulleet huhuja tästä).

No. Hyviä ja hyviä cocktaileja. Hinnat olivat aivan jäätävän kamalat! Jokainen drinkki maksoi 9,50e. Jokainen, laadusta ja määrästä huolimatta. Itse ajattelin heittääntyä villiksi ja rohkeaksi ja ottaa ensimmäisen drinkin, joka huomioni drinkkilistalta kiinnitti. Se ensimmäinen drinkki oli nimeltään Björn in Bankok. Kuulosti hauskalle. Siihen tuli ainakin akvaviittia ja inkivääriä.


Mun suu varmaan loksahti auki, kun sain drinkin käteeni. Ensimmäinen ajatus oli se, että mut oli juuri laillisesti ryöstetty. Olin juuri maksanut lähes kymmenen euroa drinkistä, joka oli ensinnäkin ihan saatanan vastenmielisen ja ruman näköinen ja toisekseen, aivan helvetin pieni tilkka pienen cocktaillasin pohjalla! Oikeasti. Määrällisesti lasissa oli varmasti yksi desi.

Siirryimme pöytään istumaan ja kaverit tietysti hieman ivalliseen sävyyn naureskelivat mun drinkilleni (he olivat saaneet sentään isot lasit täynnä juotavaa - ja jälkeenpäin ne todistetusti olivat vielä hyviäkin!), mutta enhän mä voinut itsekään lopulta kuin nauraa. Niin oli säälittävä Björn Bankokissa.

Ehkäpä idea drinkkiin oli tullutkin Björnin seikkailuista Aasian "pääkaupungissa" Bankokissa. Björn on varmasti ollut peripohjoismaalainen kaveri, jolla ei ollut mennyt Aasian reissu ihan putkeen. Kenties oli yllättänyt kova vatsatauti syötyään paikallisesta keittiöstä. Drinkki nimittäin muistuttaa epäilyttävästi jonkun oksennusta, niin ulkonäöltä kuin MAULTAANKIN. Ihan hirveää shittiä. Älkää ikinä erehtykö tähän.

Muuten paikka vaikutti melko viihtyisältä. Nurkassa dj soitti sopivalla äänenvoimakkuudella jotain huippua jamimusaa, niin, että kavereiden kanssa pystyi keskutelemaan vaivatta, vaikka toinen istuikin kaukana toisella penkillä. Sisustus oli viihtyisä, aika tummanpuhuva, mutta jollain tapaa kodikas. En olisi osannut kuvitella tuontyyliseen istuskelupaikkaan mitään kovin vaaleaakaan sisustusratkaisua.

Hinnat olivat kyllä naurettavat ainakin cocktailien osalta, joten päätimme jatkaa tuota iltaa vähemmän kultturellissa tunnelmassa ja lähteä Hämeenkadun pubikierrokselle.


Onko kellään lukijalla kokemusta Masusta?

7. huhtikuuta 2014

Alaska Dreamin'

Ei California, vaan Alaska dreamin'!

Vaikka reissuun on aikaa vielä pitkälti (n. 146 päivää tarkalleen), en ole voinut olla haaveilematta, mitä kaikkea meidän häämatkamme tulee sisältämään. Suurena apuna on ollut tietysti tuo Alaskan Lonely Planet -opas, joka niin kuvien kuin inspiroivien tekstiensä kera on saanut mun matkakuumeen nousemaan jopa vaarallisiin lukemiin. Hitot niistä häistä...! Kunhan pääsee häämatkalle, haha! ^.^

Sammuttaakseni tätä jatkuvaa matkanhimoa ajattelin jakaa teille lukijoille ajatuksia siitä, mitä kaikkea haluan tehdä ja nähdä ensi syyskuussa koittavalla matkallamme.

Koska vuoret! Miksi en lähtisi ihastelemaan Alaskan - ja koko pohjoisen Amerikan mantereen - korkeinta vuorta, jonka huippu kohoaa 6168 metrin korkeuteen? Totta munassa! Samalla voisi suorittaa jonkinlaista kalastus-/eräretkeä Denalin kansallispuistossa, mikäli se vain on mahdollista ja uskallusta riittää. Nuo Alaska harmaakarhut kun ovat vähän eri kaliiberia kuin nämä suomalaiset nallet, ovat ihmisiäkin suihinsa popsineet! Denalin puistoon pääsee tukikohdastamme Anchoragesta helposti junalla kahdeksassa tunnissa, kun pohjoiseen suuntaava juna pysähtyy Denalin kaupungissa. Junan kulku Alaskan jylhissä maisemissa on jo kuulemma itsessään huikaiseva kokemus!




Glacier Bay Alaskan kaakkoiskolkassa on myös kiinnittänyt mun huomioni upeilla luontokuvillaan. Ja koska ehdottomasti suuntaamme matkalla kaakkois-Alaskaan, miksi emme pysähtyisi matkalla tähänkin luonnonpuistoon kokeilemaan kenties kalastusonnea. Suurina kalamiehinä ja -naisia (yeah right) on tietysti päästävä hieman narraamaan lohta sun muita meren ja jokien asukkeja. Komiat jäätikkö- ja metsämaisemat ovat aina plussaa siinä ohessa!


Jono saaria hivuttautuu kohti Euraasian mannerta lännessä. Kun ainakin Lonely Planet kehottaa tutustumaan Alaskan osavaltioon risteilemällä, kai sitäkin voisi sitten kokeilla. En ole tarkemmin vielä perehtynyt, minkälaisia risteilyjä tuolla tarjolla olisi, mutta äärimmäisen hyvältä vaihtoehdolta pieni merimatka Aleuteilla kuulostaa!

Ja koska mun suunnitelmat välillä vallan korkealentoisiksi heittääntyvät... niin mikäpä olisi ollut hauskempaa kuin puksutella paatilla saarijonoa niin pitkään, että vastaan olisi tullut tuo suuri ja mahtava Neuv... Venäjä, ja sitten huristella Siperian halki junalla takaisin koti-Suomeen! Olisi tullut sitten samalla koettua sekin, Venäjän vodka-juna, hihi!



Risteilystä puheen ollen...


Aivan ehdoton asia, josta en missään nimessä halua matkallamme tinkiä on White Pass & Yukon Trail -junamatka! Mun on siis _pakko_ päästä. Roope Ankan räpylän jäljissä haluan nousta Skagwayn kylästä lähtevään maisemajunaan ja matkustaa Klondiken kultaryntäykseen 1800-luvun loppupuolelle. Juna huristelee vuoristomaisemissa kyseisen kultaryntäyksen merkittävimmillä paikoilla päättyen Kanadan puolelle Yukonin territorion kaupunkiin nimeltä Whitehorse.


Miten tämä sitten millään tavalla liittyy risteilyihin?

Skagway on pieni kylä kaakkois-Alaskassa, kapean vuonon pohjukassa, jonne ei pääse tietä pitkin kuin pohjoisesta laskeutuvaa Haines Highwayta pitkin (matalammalla tien rakennus lienee tyssännyt kirjaimellisesti jäätävään jäätikköön ja vuoristoon....). Päästääkseen Haines Hwy:lle, pitäisi matkustaa ensin Fairbanksiin. Siihen meillä ei ole aikaa, sillä White Pass -juna ei kulje talvisin ja sen viimeinen lähtöpäivä syksyllä on 5. syyskuuta. Selailtuani bittiavaruutta ja LP-opasta tulin tulokseen, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin matkustaa Skagwayhin laivalla!

Kumma kyllä, olen ymmärtänyt kaiken keräämäni tiedon perusteella, ettei Anchoragesta pääsisi laivalla Skagwayhin. Meidän on siis etsittävä ensin kaupunki, josta laiva kulkee Skagwayhin? Nice. Jälkiviisaana voin vain todeta, että olisi ollut miljoona kertaa kätevämpää lentää Alaskan pääkaupunkiin Juneau'hun, josta laivoja Skagwayhin olisi vallan kulkenut...

Mutta kyllä minä siihen junaan aion ehdottomasti mennä!



... ja sitten kun tämän kaiken ehtisi kahdessa viikossa, joka on auttamatta aivan liian lyhyt aika... oli sitä sitten missä päin maailmaa tahansa.

Luetuimmat

Arkisto