Port of Valdezista mulla ei juurikaan ole mitään sanottavaa ja se on harmin paikka. Upea Richardson Highway antoi lupauksia hurmaavasta pikkukaupungista vuoristoineen ja meri-ilmastoineen, ja sitä se ihan taatusti olisi ollutkin, jos koko rannikon päällä ei olisi leijunut paksu pilvi- ja sumumatto peittäen alleen kaiken. Jotta kokemus Valdezissa olisi ollut, krhm, varsin epätäydellinen, nuo samaiset pilvet päättivät piiskata meitä sateella koko illan, ja itse kaupungin tutkiminen jäi siihen, että kävimme satamassa syömässä ja vastarannalla etsimässä antoisaa kalapaikkaa (jota ei koskaan löytynyt). Kaupunki ei itsessään vaikuttanut mitenkään henkeäsalpaavalle, lähinnä oikeastaan tylsän tavalliselle, mutta aivan varmasti meitä ja Valdezin lahtea ympäröivät lumihuippuiset vuoret olisivat pelastaneet sen tunnelman! Nyt näkyvyys oli nolla, niin nolla kuin vain voi olla.
|
Wrangell Mountains, Richardson Hwy |
Ravintola, jossa kävimme syömässä jätti hyvän mielen, ähkyn olon, mutta myös tyhjän kukkaron. Mike's Palace oli kiva italialainen ravintola sataman tuntumassa. Me emme kai ikinä olisi sinne menneet, ellen mä olisi ollut niin sokea Lonely Planetia tutkiessani, että olisin huomannut sen olevan semikallis ravintola, tarkoitus kun oli pysytellä budjettimatkailijan valinnoissa. Toisaalta pasta ja lihapullat oli tervetullut ateria kaikkien niiden hampurilaismättöjen jälkeen. Hintalaatusuhde tuntui silti olevan kohdillaan, koska 17 dollarin ateria oli hyvä ja maukas, melkein kuin kotiruokaa olisi syönyt, siihen sisältyi salaattilautanen ja leipää, ja lautanen oli niin pullollaan ruokaa, etten edes kyennyt syömään sitä loppuun asti. Sillä pärjäsi loistavasti koko illan ja yön.
Vietimme Valdezissa yhden yön Downtown B&B Innissa. Yö kahdelta maksoi n. $60, mikä oli huiman edullinen talvikauden hinta verrattuna kesäkauden hintaan. Hintaan ei sisältynyt omaa suihkua tai wc:tä, mutta sen sijaan sillä sai loistavan aamupalan ja ilmaisen nettiyhteyden. Tuo ilmainen wi-fi oli kyllä loistava juttu missä tahansa päin Alaskaa. Emme tainneet yöpyä yhdessäkään hotellissa, jossa ei olisi ollut ilmaista nettiä tarjolla. Tabletilla pääsi surffailemaan jopa Denali National Parkin
Riley Creekin leirintäalueen "päämajassa", vaikka kyseinen paikka olikin ihan keskellä ei-mitään.
|
Gunsight |
Aamulla suuntasimme takaisin Richardson Highwayta pohjoiseen. Ensimmäistä kertaa reissun aikana uskaltauduin Jeepimme ratin taakse. Ei kai siinä muuta, mutta ne automaattivaihteet, joista mulla ei ollut mitään kokemusta... Onneksi Valdez ei lukeudu metropoliksi, joten kurvaaminen huoltoaseman pihasta maantielle onnistui ihan hienosti ^.^
Keli alkoi selkeytyä heti, kun olimme kiemurrelleet ulos Valdezista ja
Thompson Passista. Tietysti -_-
|
Matanuska Glacier |
Käännyimme Glennallenista länteen ja jatkoimme Glenn Highwayta aina Anchorageen asti. Matkaa kertyi mittariin hieman vajaa 500 kilometriä. Radiokanavista ainut, joka suostui Richardson Highwaylla kuulumaan, soitti hyvin voimakkaasti uskonnollissävytteisiä ja paljon huvitusta herättäviä kantrilauluja. Glenn Highwaylla kuului jonkinlainen talk show -kanava ja keskustelun tauotessa radion kaiuttimista pärähti soimaan melkoiset, nekin naurua nostattaneet jazz-pimputukset. Lähempänä Anchoragea alkoi jälleen kuulua Magic 98,9 -kanava, josta tuli ihan siedettävää musiikkia. Okei, kaikkeen muuhun verrattuna se oli täydellinen ja hyvin kauan kaivattu radiokanava! Kaiken kaikkiaan Alaskan radiokanavat eivät vakuuttaneet, eikä ainakaan se, etteivät ne tuntuneet kuuluvan kuin hyvin satunnaisesti, hyvin satunnaisissa paikoissa.
Glenn Highway kiilasi Denali Highwayn edelle, mutta ei voittanut Richardson Highwayta kauneudessaan. Edessä päin kohosi alkumatkasta hauska, nimensäveroinen Gunsight -vuori ja lähempänä Anchoragea vasemmalla puolella mutkitteli Matanuska Glacier Chugach -vuoriston lomassa. Matanuska Glacier ei olekaan mikään turha jäätikkö; se on 43 kilometriä pitkä ja parhaimmillaan kuusi kilometriä leveä. Mun mielestä nuo jäätiköt saavat toisinaan ihan käsittämättömiä mittasuhteita... eikä tuo ollut edes suurimmasta päästä. Alaskan ja Yhdysvaltojen suurin jäätikkö Bering on 190 kilometriä pitkä!
|
Matanuska River |
Viimeiset päivät reissussa vietimme Anchoragessa löytäen kaupungin mukavimman hostellin (huomattavaa parannusta
Alaska backpackers Inniin!), parhaimman dinerin ja menevimmän yökerhon, ja tehden päiväreissun noin tunnin ajomatkan päässä sijaitsevaan Whittieriin, joka toisen maailmansodan aikaan toimi yhtenä Yhdysvaltojen sotilastukikohtana. Niistä lisää lähempänä kesää ;)
P.S. Nyt tämä tyttö valmistautuu huomenna alkavaan retkeen ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana vapaa!