Kesäretki Hankoon: kun Hanko teki roomat, mutta Tammisaari ihastutti

Kesä vaikutti jo etukäteen aika haasteelliselta lähteä reissaamaan. Paluu lähihoitajan hommiin, kun uudelta omalta alalta tarjottiin eioota, takasi kyllä jo ennen työsopimuksen allekirjoittamista sen, että kalenteri tulisi täyttymään lähinnä vuorotyön sanelemista, pitkistä ja raskaista päivistä ja öistä, ei huolettomien ja aikatauluttomien reissujen hurmasta. Mutta jollainhan tätä levotonta, korona kärsivää sielua piti ruokkia. Minäpä sitten päätin, että kyllä minä perkele ainakin siellä Hangossa käyn.

Olen jo muutaman vuoden haaveillut Hangosta, enkä edes tiedä, minkä vuoksi. Kai sen maine Suomen yhtenä vetovoimaisimpana kesäkaupunkina oli saanut mut jotenkin pyörälle päästäni. Mulla ei oikein ollut edes mitään käsitystä siitä, mitä siellä olisi, muuta tietysti kuin Suomenlahden kirkkaan sinisenä kimaltava meri. No, pidin sitä aina ihan riittävänä myyntipuheena. Kuka nyt ei merestä tykkäisi, tämmönen sisämaan tyttökin! Heinäkuussa ajattelin yhdistää kaverimiitingin Espoossa yllätyshyökkäykseen Hankoon, kerran Etelä-Suomeen auton nokka oli jo käännettynä.

Ilmeisesti Hanko on niin ihana paikka, että sieltä oli muutaman päivän varoajalla ihan mahdotonta löytää minkään sorttista majoitusta (kyllä, reissu putkahti eteeni taas vain pelkkänä etäisenä ajatuksena, joka puolen tunnin päästä  oli jo kiteytynyt vedenpitäväksi suunnitelmaksi). Yösijojen puute tietysti jo vähän hirvitti etukäteen: sehän tarkoitti vain sitä, että vähintäänkin puoli Suomea oli tunkeutunut tämän pienen kaupungin ytimeen Suomen kovimpana matkailusesonkina ja tulisi raastamaan mun hermoja ihan omalla, ainutlaatuisella tavallaan. Otin kuitenkin riskin.

Hieman vastentahtoisesti päädyin etsimään majoitusta muualta ja karttaa tutkiessani katseeni seisahtui Tammisaareen, kaupunkiin, jonka olemassa oloa en ollut edes rekisteröinyt aivojeni tietokeskukseen ennen sitä nimenomaista hetkeä. Tyydyin varaamaan yön, sen viimeisen vapaana olevan huoneen Tammisaaren Kaupunginhotellista.

Tammisaari

Saavuin Tammisaareen illansuussa. Oli sunnuntai. Aurinko paistoi heinäkuisen lämpimästi. Onnistuttuani kirjautumaan hotelliin omaehtoisesti (sunnuntai-iltana Kaupunginhotellilla ei ollut enää henkilökuntaa ja huoneen avain piti itse kaivaa postiluukusta hotellin ovesta), jalkauduin Tammisaaren kujille vailla päämäärää. Mulla ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, mitä tulisin löytämään. Vanhasta kaupungista olin löytänyt joitain googletuloksia, joten päätin aloittaa sieltä.

Vierasvenesatama

Vierasvenesataman rantaravintoloissa (Kaupunginhotelli on kuin osa sitä kompleksia) kuhisi väkeä - onneksi. Vanhan kaupungin kapeilla kujilla ei ollut nimittäin ketään. Aurinko alkoi taittua jo lähemmäs taivaanrantaa, ja minä tallustelin kamera kaulassa lähes autioita vanhan kaupungin katuja kuin olisin ollut maailman viimeinen ihminen ja nautin täysin siemauksin ajan henkeä.

Kaupungintalo

Tammisaaren vanha kaupunki sijaitsee ihan liki merta, sen rannalla itse asiassa. Tottahan siellä kivi- ja hiekkakujien lomassa oli omanlaisensa ilmapiiri, joka vei mukanaan menneisiin aikoihin ja loi melko autenttista 1700- ja 1800-luvun tunnelmaa, mutta Suomen vanhojen kaupunkien listauksessa Tammisaari jäisi Porvoon ja Rauman jalkoihin. Mutta se meri, Stadsfjärden, nostatti pisteitä ehdottomasti, ja se, miten rehevä se oli.

Ainut kahvila, jonka nongasin vanhasta kaupungista. Se ei luonnollisesti ollut sunnuntai-iltana enää auki, mutta se ei haitannut ollenkaan.

Kalatorin satama

Vierasvenesatama

Tiesin myös, että Tammisaaressa sijaitsee Ramsholmenin kaupunkimetsä, luonnonsuojelualue. Maanantaiaamuna, kun olin ahtanut Kaupunginhotellin messevän hotelliaamiaisen tuohon pallealihaksen juurelle, olin jo vähällä skipata koko puiston. Sitten tajusin kuitenkin, että se saattaisi olla ehkä parasta koko Tammisaaressa ja herättelin itseni "ainakin vähän matkaa kävelemään" metsän siimekseen. Lopulta kävelin ympäri koko puiston, sinne minne tiet ja polut johdattelivat, valoisien lehvien varjossa.

Jalassa mulla oli sandaalit, sellaiset maailman vähiten lenkkeilyyn, metsäpolulle tai pitkään kävelyyn soveltuvat (lenkkitossut olivat nätissä rivissä muiden kenkien kanssa kotona tuulikaapissa, vaikka niiden piti olla auton takakontissa). Rakothan sieltä Ramsholmenista sitten matkaan jäi, mutta myös sydänjuuria raastava ihastus ja rakkaus. Ramsholmen oli sanalla sanoen satumainen! En voinut olla pohtimatta, miten makeelta tuo metsä näyttäisi parhaaseen ruska-aikaan kaikissa kirkkaissa väreissään!

Ramsholmenissa on ihan hyviä kävelyteitä, mutta Högholmenin puolella on vain polkuja.

Kokonaisuutena Tammisaari oli yllättävän ihastuttava pikkukaupunki. Jopa niin ihastuttava, että luulin olevani ihan ulkomailla asti. Puhuttiinhan siellä ruotsiakin, kieltä, jota en itse puhu enkä juuri ymmärrä.

Hanko

Ramsholmenissa vietetyn aamun jälkeen käänsin auton kohti virallista päämäärääni Hankoa. Pään sisällä syyhysi into ja malttamattomuus. Vihdoin Hankoon! 

Näköala vesitornista ei ole lainkaan hassumpi!

Aurinko paistoi taas, oli mukamas viileä päivä, helleputken jälkeen +21 astetta, mutta mulle se oli juuri passeli. Kuumemmassa kelissä siitä onnettomaksi jääneestä kaupungin tutkimuksesta ei olisi tullut sitäkään vähää.

Yleinen mielipide Hangosta, no kyllä te tiedätte, ei kai se muuten vetäisi väkeä puoleensa niin jumalattomasti. Mulle Hanko teki kuitenkin roomat.

Rooma oli pitkään mun must see -kohteiden listalla. Kun sitten keväällä 2015 interrailin inspiroimana päädyin Roomaan, alkoivat mielikuvat antiikin kaupungista hiljakseen säröillä. Kaksi yötä Roomassa oli riittävästi. Siellä oli liian kuuma, liikaa ihmisiä, liikaa hälinää. Tietysti oli siistiä nähdä Colosseum ja muita merkittäviä antiikkisia rakennelmia suoraan länsimaisen sivistyksen kehdosta, mutta... mutta se oli silti sellainen... meh. 

Se on vähän arkaluontoinen mielipide yhdestä Euroopan suosikkikaupungista, mutta myös Suomen tunnetuimmasta kesäkaupungista, tiedän.

Luulen, että se mitäänsanomaton fiilis Hangosta johtui monestakin seikasta. Kolme tuntia kaupungin nuohoamiseen ei ollut riittävä aika (eihän se ole mihinkään riittävä aika!). Toiseksi, uskon, että jonain muuna kuin kuumimpana kesälomakautena, kun paikan päällä olisi vähintään puolet vähemmän muita turisteja, kaupungista voisi saada irti jotain muutakin kuin ruuhkan aiheuttamaa ohimoiden kiristystä. Kolmanneksi, olin vieläkin Tammisaaren lumoissa ja odotin lapsellisesti, että voisin löytää sitä samaa tammisaarimaista taikaa myös Hangosta.

Keskustan uimaranta

Itäsatama

Toki maisemat olivat hienot joka paikassa, aina kun katsoi meren suuntaan, mutta itse kaupunki jäi hyvin etäiseksi. Tallustelin Bulevardilla keskustan uimarannalle ja sieltä Itäsatamaan. En huomannut maisemassa mitään erityisen viehättävää, paitsi ehkä sen yhden pitsihuvilan siinä uimarannan vasemmalla laidalla. Mutta kuten jo sanottua, taisin vain eksyä ihan vääriin paikkoihin. En käynyt edes katsomassa Puistovuoren hiidenkirnua, vaikka se olisi ollut siinä ihan hollilla ja taatusti hieman lämmittänyt mun maantieteilijän sielua. Vesitornin huipulta kaupunki ja sen äärelle avautuva meri näyttivät sen sijaan paljon paremmilta kuin katutasosta.

Kävin myös niille Hangon kuuluisilla hiekkarannoilla. Se on kai Hangon yksi the jutuista. No, itsehän en ole rannalla makoilija, joten en oikein saanut mieltäni mahtumaan siihenkään sceneen. Noita rantoja tuntuu olevan Hangossa joka sormelle, joten auringonpalvojalle tuo on varmaan hyvinkin mieluisa lomakohde eikä muuta sitten tarvitsekaan. Mutta noh, itselle jäi mieleen vain se liian karkea hiekka, joka sattui jalkapohjiin.

Hangon uimaranta

Ehkä jos nyt varaisin ensi kesälle majoituksen Hangosta, sellaisen saattaisi vielä saadakin. Sitten voisi antaa kaupungille uuden mahdollisuuden ihan ajan kanssa ja tutustua vaikka Tulliniemen luontopolkuun tai käydä Bengtskärin majakalla, löytää se magneetti, joka vetä ihmisiä puoleensa. Samalla siis kun Hanko näyttäytyy mulle nyt vain yhtenä roomana, yritän takoa päähäni, että muutaman tunnin pintaraapaisu ei luultavasti avaa sitä Hangon juttua kaikessa elämyksellisyydessään. Hankoon pitää siis päästä takaisin?

Kesäretken osittainen tulos siis on: Tammisaari, joka oli täysin villi ja vieras kortti, oli paljon miellyttävämpi paikka kuin Hanko, josta minulla oli ollut etukäteen isoja odotuksia.