Pikaiset (ja suorat) ennakkofiilikset ennen Kanadaa

Jaiks, lähden ylihuomenna Kanadaan ja tulen takaisin vasta huhtikuussa! Aika mielettömiä hetkiä eletään täällä Raumalla tällaisen reissuaddiktin näkökulmasta just nyt. Aloitin juuri pakkaamisen sillä, että laitoin pyykinpesukoneen pyörimään, sillä joulunpyhät vierähtivät tuolla Keski-Suomen suunnalla, kuten joku ehkä instasta tai Facebookista ehti nähdäkin. 

En tiedä, olenko jotenkin vähän nyt myöhässä tämän pakkaamisen kanssa. Mulla ei ole minkäänlaista kokemusta pakkaamisesta kolmen ja puolen kuukauden reissulle. Ensimmäiseksi päiväkseni, siis uuden vuoden aatoksi, Accuweather lupaa Saskatooniin yöksi 27 astetta pakkasta ja lähtiessäni huhtikuussa keskilämpötilat ovat jossain 12 asteen kieppeillä. Sää ja vuodenajat vaihtuvat siis melkolailla samaan tapaan kuin Suomessa, ja sekös tekeekin tästä pakkaamisesta jokseenkin haastavaa. Mun pitää siis vähän niin kuin pakata... hmm, kaikki?

Ensimmäistä kertaa elämässäni olen lähdössä niin kovin pitkäksi aikaa ulkomaille. Pisin aikani tähän mennessä on lähihoitajaopintojeni ohessa suorittamani työharjoittelu Saksassa, mutta sekin kesti vain vaivaiset viisi viikkoa. Jälkeenpäin ajateltuna se oli naurettavan lyhyt aika, joka ei ollut temppu eikä mikään olla erossa ukkelista ja silloisesta kissasta. Nyt täytyy myöntää, että jättäessäni eilen kissat vanhempieni luokse hoitoon (ukkelilla on alkuvuosi täynnä työreissua), niin muutama kyynel tuli väkisin silmäkulmasta esiin. Ai kamala sentään. Mulla on ihan kamala huoli niistä, vaikka tiedän, ettei niillä tule olemaan mitään hätää tässä elämässä hetken aikaa ilman tätä hössöttävää emoa.

Kyynelistä puheen ollen, ehdin vähän itkeskellä jo ukkelinkin perään eilen illalla. Se kyynelvirta ei kyllä ole vielä ehtynyt, ja tiedän, että nousen sunnuntaina lentokoneeseen hyvin tuvonnein ja punaisin silmin (ja ei, en tarkoita, että olisin krapulassa!). Tämän kaiken takia fiilikseni ovatkin siis hyvin ristiriitaiset. Luulen joulunpyhien ja kaikkien läheisten, tuttujen ja turvallisten ihmisten läsnäolon olevan pääsyyllinen mun entistä ahdistavampaan oloon. Olen enemmän kuin innoissani tästä tilaisuudesta, matkasta, epämukavuusalueelle astumisesta, uuden näkemisestä ja kokemisesta, enkä jättäisi tätä väliin mistään hinnasta. Ja toisaalta... olisin tällä hetkellä aivan valmis jäämään kotiin ihan vain siksi, ettei mun tarvitsisi kokea sitä raastavaa tuskaa ja ikävää, mikä kissoista ja ukkelista erossa oleminen tulee tuottamaan. 

Joku voi ajatella, että mitä sää niitä kissoja, nehän on vaan kissoja. Mutta kun minulle ne ei ole vaan kissoja, vaan perheenjäseniä siinä, missä jollekin on vaan ne koirat tai vaan ne lapset. 

Tai joku voi ajatella, että mitä sää siinä parut, itepähän oot halunnut lähteä. Mutta kun eihän se niinkään ole. Oma valinta ja siitä johtuva haikeus ja ikävä kun eivät mielestäni voi sulkea toisiaan pois. 

Itse matkustaminen ei pelota tai jännitä mua ollenkaan. Tiedän kokemuksesta, että jos mitään maailmanlopun kaltaista ei Kanadassa ollessani tapahdu, selviän luultavasti oikein mainiosti arjesta, kohtaamisistani ja vastoinkäymisistäni siellä. Se, mikä jännittää, on se, että mitä jos en selviä opinnoistani, ja tällä tarkoitan puhtaasti sitä, ettei akateeminen englanti ole itselläni kamalan hyvin hallussa. Voin lörpötellä englanniksi niitä näitä aiheesta kuin aiheesta, mutta akateeminen englanti on aivan oma levelinsä. Sitten kun sillä pitäisi vielä selviytyä jostain tentistä... ai kamala. Ai kamala sentään. Mä en tiedä, itkettääkö vai naurattaako tuo ajatus mua.

Mennyt syksy opintojen parissa on ollut suoraan sanoen helvetillinen. Vasta joulun tienoilla näkemäni uni kirjoittamisesta ja, tämä on jotenkin hämmästyttävää, kirjoittamani kirjan itse luomaani maailmaan perustuvan pienoismallin tekemisestä herättivät mut siihen todellisuuteen, etten mä ole pariin kuukauteen kirjoittanut oikein mitään. Paitsi lähinnä esseitä ja oppimispäiväkirjoja. Blogi on jäänyt paitsi, mun omat tekstit ovat jääneet paitsi. Pelästyin. Sitten olikin tosiaan nuo juhlapyhät tuossa ja aikaa ystävien ja perheen kanssa ennen suurta reissuani, joten siihenkään väliin ei oikein voinut kirjoittamista suunnitella. Olin tehnyt itseni kanssa päätöksen, että saan kaikki Australia-aiheiset postaukset (ja pari muutakin postausta) valmiiksi ennen joulua, jotta voisin sitten Kanadassa keskittyä pelkästään Kanadajuttuihin, mutta se suunnitelma niin sanotusti kusi. Alkuvuodesta blogissa on siis luvassa sekä Kanadajuttuja että vielä muutama Australia- ja muun aiheinen postaus. Kanada-aiheisten ihmettelyjen lisäksi saatan luultavasti joskus kirjoitella ihan vain opinnoistakin, jos alkaa ahdistaa oikein kunnolla. 

Tuntuu, että tässä elää jotain ruuhkavuosia, vaikka ei ole edes mitään kersoja pyörimässä jaloissa. Pääsääntöisesti pitänee kai syyttää itseä tästä hirveästä syksystä ja siitä, että burnout raahautui uhkaavasti päivä päivältä lähemmäs ja jäi lopulta luultavasti vain muutamien senttien päähän lopullisesta iskustaan. Koska mun opintopistemäärä ei keväällä yllä riittäviin tasoihin (ihan vain siksi, etten mä ihan oikeasti ajatellut pelkästään opiskella siellä Kanadassa, nih!), mun piti kompensoida syksyn aikana tätä vajetta, ettei Kela ala sitten vinkumaan opintotukea takaisin tai jotain muuta äklöttävää. Mulla oli siis aikmoinen läjä kursseja, parhaimmillaan kuusi tai seitsemän yhtä aikaa ja niistä parhaimmillaan kolme viiden opintopisteen kursseja. Toisin sanoen, hyi helevetti. Noh, syksyn kurssien arvosanojen keskiarvo on 3,1, eli omasta mielestäni selviydyin kuitenkin lopulta aika kiitettävästi (sain tosin opiskeluaikani ensimmäisen ykkösen yhdestä kurssista, mutta se olikin sellainen kurssi, ettei mulla vain ollut aikaa keskittyä siihen täysiä).

En halua kuitenkaan enää märehtiä viime syksyssä. Lähden ylihuomenna Kanadaan. Jumaliste, mä lähden Kanadaan. Voi moro. Inhottaa ja ihastuttaa yhtä aikaa ja yhtä paljon. Todella omituista. Vastahan oli toukokuu ja mä sain tietää koko jutusta. Ajattelin silloin, että tässähän on vielä monta kuukautta aikaa tehdä valmisteluja ja joulukin ja Australian matka ja kaikkea, mutta... nyt ollaan tässä. Wow.

Taidan tästä lähteä pesemään uuden koneellisen pyykkiä.

Next time I see you from Canada. Stay tuned.

Busselton, Cape Naturaliste, kivi ja majakka

Airbnb rocks!

Aurinkoisena ja lämpimänä sunnuntaiaamuna suuntasimme etelään kohti lounaista Australiaa. Olimme varanneet Busseltonista airbnb-kämpän, jota pidimme tukikohtana muutaman yön samalla, kun teimme sieltä hyökkäyksiä lähimaastoon. Lopulta päädyimme yöpymään Busseltonin kämpässä kolme yötä ennen kuin suostuimme jatkamaan matkaa, sillä viiteen pekkaan maksettuna se oli erittäin edullinen diili todella viihtyisässä kämpässä (vaikka viimeisenä aamuna vessassa luikertelevan (valtavan) tuhatjalkaisen läsnäolo nostattikin pintaan jonkinlaisia pakokauhumaisia fiiliksiä). Hintaa tuli kahdelta yöltä n. 200 dollaria! Liekö sesongittomuus vaikuttanut edullisuuteen... meillä oli käytössämme takapiha, grilli, kaksi vessaa, Playstation 4, Netflix, kalastusvälineet ja pullo skumppaa jääkaapissa eli "complimentary bubbles".

Airbnb-valinta onnistui jälleen kerran aivan nappiin, vaikka tosin oli aika selkeää, että kyseinen asunto kaikkine herkkuineen olikin suunniteltu enimmäkseen kesäseonkia ajatellen; lattialämmitystä tässä kivitalossa ei ollut, joten pääasiallisesti kaikki oleskelu kämpässä tapahtui villasukat jalassa! Toki tietysti kelitkin vähän muuttuivat kehnommiksi tietysti juuri silloin, kun meidän roadtripimme alkoi. Se todellinen lounaisaustralialainen kevät alkoi taas nostaa rumaa päätään sateen ja maailman kovimman tuulen muodossa, mutta toki joukkoon mahtui niitä kirkkaita ja lämpimiäkin kelejä jonkin verran! Onneksi kämpässä oli myös ilmalämpöpumppu, joka pöhötteli meillä aina iltaisin ennen nukkumaanmenoa.

Ensimmäisen roadtrippäivän sääolosuhteet olivat täydelliset!

Momoja Mandurahissa

Matkalla Busseltoniin pysähdyimme syömään ja herkuttelemaan Mandurahiin. Se on Länsi-Australian toiseksi suurin kaupunki, n. 70 kilometriä Perthista etelään. Meidän ruokapaikka, Alfresco, sijaitsi satamassa, boardwalktyyppisen kävelykadun varrella veden äärellä, ja se jäi mun mieleeni erityisesti siitä syystä, että pitkien vuosien jälkeen mä pääsin tilaamaan lautasellinen momoja!

Mandurah

Momoja maistoin ensimmäisen kerran tietysti Nepalissa, kathmandulaisella kattoterassilla  maaliskuussa 2012, ja voi pojat niitä sitten syötiinkin kahden viikon aikana niin, että loppumatkasta alkoi jo vähän ällöttää! Nyt nämä nepalilaiset naposteluherkut olivat jälleen listalla pitkästä aikaa, mutta silti jäi jotenkin sellainen epäilys, että liekö aika kullannut muistot näistä taikinanyssyköistä? Vain muutama viikko sitten söin momoja uudestaan vanhan Rauman nepalilaisessa ravintolassa ja fiilikset olivat aikalailla samat. Joko Nepalissa tuli syötyä momoja todellakin koko loppuelämän tarpeiden mukaisesti tai sitten muualla kuin Nepalissa valmistetut momot eivät vain yllä samalla tasolle.

Mutta enpä olisi uskonut momojen palaavan elämääni juuri Länsi-Australiassa! Mulla ei tuolloin aamupäivästä ollut vielä kovakaan nälkä ja tarjoilija oli kovin huolissaan, riittääkö mulle vain kahdeksan momon lautanen lounaaksi. Vakuutin tarjoilijan helposti, mutta jos olisin tiennyt, että ehdin syömään seuraavan kerran vasta illalla seitsemän jälkeen, olisin toki ottanut kylkeen jotain muutakin sapuskaa. Niitä Mandurahin satamassa nautittuja jälkiruokajätskejä kun en oikein laske 'ruuaksi'...

Busseltonjuttuja

Busselton on pieni rannikkokaupunki rapia parisataa kilometriä Perthista etelään. Vaikka kaupunki oli meidän tukikohtamme kolmen yön ajan, itse kaupunkiin emme ehtineet tutustua ollenkaan. Meidän kämppä sijaitsi melko syrjässä keskeisimmiltä huudeilta, joten kiireen ohella sekin lienee olennainen syy sille, miksi kaupunki jäi etäiseksi. Koska Busselton on kuitenkin rannikolla, tyypillinen australialainen, valkoinen hiekkaranta löytyy sieltä siinä missä muuallakin.

Busseltonin todellinen vetonaula on kuitenkin Busselton Jetty, eteläisen pallonpuoliskon pisin laituri, johon meidän seurueesta ainoastaan ukkelini tutustui lähemmin kävelemällä sen päästä päähän. Laituri ulottuu 1,8 kilometriä merelle päin. Jos kokee, että matka on liian pitkä käveltäväksi, voi hypätä raiteilla kulkevan veturin kyytiin pienestä lisämaksusta, mutta se on ukkelin kertoman mukaan hitaampi kuin hänen normaali kävelyvauhtinsa. Perillä laiturin päässä voi laskeutua vedenalaiseen obseravatorioon ihmettelemään lasin takaa ympärillä räpiköivää merellistä kuhinaa. Meidän oli tarkoitus käydä siellä, mutta koska paikan nettisivuilla oli livekamera eikä meressä näkynyt minkäänlaista elämää sen kautta, päätimme skipata koko homman.

Busselton Jetty

Cape Naturaliste Rd

Ukkeli kalastusvälineineen jäi siis Jettylle ja me loput suuntasimme Cape Naturalisteen etsimään Sugarloaf Rockia, majakkaa ja valaita. Cape naturaliste Road oli huikean kaunis: se kiemurteli keväänvihreiden kumpuilevien lammas- ja hevoslaidunten ja vanhojen jalopuiden keskeltä ja joka suunnassa siellä täällä levittäytyi suuria, suorastaan satumaisia, valkoisia kallamattoja! Kun kaiken tämän takana alkoi hiljakseen näyttäytyä kirkkaan sininen Intian valtameri, näkymät olivat suorastaan epätodelliset, ja poikkesivat aikaisemmista näkemistäni länsirannikon maisemista aivan totaalisesti. Etenkin, kun kaikki edellä mainittu alkoi paluumatkalla kietoutua auringonlaskussa sellaiseen hentoon usvaan ja hämärään ja teki maisemasta entistä kauniimman.

Cape Naturaliste - Leeuwin-Naturaliste National Park

Läntinen ja lounainen Australia oli kyllä tällaiselle luonnon ja upeiden maisemien ystävälle oikein mainiota seutua reissailla. Vaikka tuolta ne ikisuosikkini lumihuippuiset vuoret puuttuivatkin, Cape Naturalistessa en edes huomannut kaivata niitä. Siitä pitivät huolen upea aurinkoinen ja lämmin iltapäivä, omituinen merestä kohoava Sugarloaf Rock ja Whale Watching Trail.

Sekä Sugarloaf Rockin että Cape Naturalisten majakan tienoota hallitsee matala puskamaasto. Toisin sanoen se näyttää kaikkien vittusaatanoiden asuinsijalta ja siellä tallustellessa katse pitäytyi melko tiukasti juurikin omissa jaloissa, jottei olisi päätynyt jonkin luikeron myrkyttämäksi. No, yhtään kärmestä tai muutakaan pelottavaa oliota puskissa ei lopulta näkynyt, mutta ohi kävellessämme puska saattoi kahahtaa epäilyttävästi jonkin otuksen sännätessä karkuun. Luulen, tai ainakin toivon, että kyseessä oli joitain harmittomia jyrsijöitä.

Sugarloaf Rock oli mielenkiintoinen luonnon nähtävyys tällaiselle maantiedegeologiainnostujalle. Se onkin useiden turistien suosima kohde, jossa kartiomainen kallio nousee rantavedestä ja ottaa vastaan raivokkaan meren kuluttavat aallot. Monelle paikka voisi olla tylsä kuin mikä, mutta ei minulle. Nyt paikalla oli muutama muukin kulkija, mutta jälleen kerran piti kiittää onneaan, että oli liikkeellä niin aikaisin keväällä, että missään ei törmännyt siihen ahdistavaan ihmistunkuun. Sekä Sugarloaf Rockilla että myöhemmin samana iltapäivänä majakan Whale Watching Traililla, fiilistä olisi helposti syönyt liiallinen ihmismäärä.

Sugarloaf Rock ja Cape Naturalisten majakka luontopolkuineen sijaitsee koko lounaista rannikkoa myötäilevässä Leeuwin-Naturaliste kansallispuistossa. Sen pohjoisosissa Cape Naturalistessa voi kauniin valkoisen majakan ohella bongailla valaita ja delfiinejä, jos sattuu paikalle oikeaan vuoden aikaan. Käsittääkseni tuo vuodenaika on syyskuusta eteenpäin, kun nuo meren jättiläiset saapuvat, ja toivoimme kovasti, että vaikka olimmekin muutaman viikon etuajassa, voisimme nähdä edes vilaukselta jotain. Kaikki, mitä näimme, oli etäisiä, vaaleita vesisuihkuja, jotka laskevan auringon kajossa erottuivat selvästi tummenevaa merta vasten. Siellä ne olivat, mutta eivät halunneet enempää meille näyttäytyä. Whale Watching Trail on muutaman kilometrin mittainen luontopolku, jonka oikealle puolelle jää majakka ja vasemmalla puolella avautuu näkymä loputtomalle aavalle merelle. Juuri sen takia se on seudun paras reitti merielämän bongailuun. Se ei ole edes pitkä ja maasto on melko tasaista, joten huonokuntoisempikin kykenee siihen helposti. Kiikarit kannattaa ottaa mukaan, sen me tajusimme, kun yritimme tiirailla kaukana uiskentelevia suihkuttelijoita.

Paluumatka Cape Naturalistesta oli jännittävä, eikä pelkästään aikaisemmin mainitsemani auringonlaskun luoman taianomaisen maiseman vuoksi, vaan siksi, että huomasimme yhtäkkiä, että alkoholikauppa oli menossa kiinni. Seuraavan päivän ohjelmaan kuului nimittäin kiertoajelu Margaret Riverin viinitiloille ja meidän oli varmistettava, että palatessamme iltasella takaisin kämpille, meillä olisi riittävästi aineksia kunnon "jatkobileiden" järjestämiseen. Ehdimme juuri ja juuri erään pikkukylän Liquorlandiin.

Psst! Australiassa on olemassa drive-in-viinakauppoja! Watafak! 😄

Vielä muutama kuva Jettysta auringon laskiessa!

Sitten ajelimme takaisin Busseltoniin, noukimme saaliitta jääneen ukkelini Jettylta, ihastelimme jälleen kerran mielettömän kaunista auringonlaskua ja söimme rantaravintolassa tuhdit iltapalat valmistautuen seuraavan päivän retkeen Australian mehukkaimmille viinitiloille!