29. marraskuuta 2013

Stressiä pukkaa

Pitkää tarinointia ja avautumista Koskenpäältä, koittakaa jaksaa, my dear readers! :)

Koskenpäällä ei ole vielä ihan näin paljon lunta,
mutta ainakin huomattavasti enemmän kuin tampereella!
2007
Stressiä stressin perään. Anteeksipyyntö pitkästä hiljaisuudesta blogin puolella. Olen ollut jotenkin niin jäässä viime aikoina, etten ole saanut oikein mitään aikaiseksi. Enkä nyt tarkoita sillä jäässä olemisella sitä, että talvi alkaa vihdoin ja viimein tehdä tuloaan. Mulla on vaan koko ajan ihan hirveä stressi. Mä en edes muista, olenko mä koskaan kärsinyt näin massiivisesta stressiaallosta.

Kaikkihan alkoi oikeastaan jo ennen mun syyslomaani. En olisi kai muuten tiedostanutkaan kärsiväni stressistä, ellen olisi lomani aikana lähes jokaisena yönä nähnyt painajaismaista unta töistä. Kuka hitto haluaa lomalla ajatella töitä, saati nähdä niistä jopa unia?! Työmaalla on puhaltanut viime aikoina oikein isot, uudet tuulet, siinä suurin stressin aiheuttaja.

Työjuttuja - unissa asti!
Tiivistetysti sanottuna kaksi erilaista osastoa ovat yhdistyneet yhdeksi, toisin sanoen mulla on liuta uusia työkavereita ja osastolla liuta uusia potilaita. Lähin esimieheni on myös vaihtanut. Käytännöt ja kirjoittamattomat säännöt osastolla ovat aivan mullinmallin vielä ennen kuin saamme aikaan sopivan yhdistelmän kahden osaston parhaista ominaisuuksista. Kaikki tämä tapahtui mun ollessa syyslomalla, joten tuntui kuin sitä olisi loman jälkeen astellut ihan uuteen työpaikkaan! Ja tiedätte, että se jos mikä on jännittävää ja voi pahimmillaan aiheuttaa voimakkaita sydämen tykytyksiä.

Odotin muutosta kyllä innoissani. Kahden ja puolen vuoden jälkeen oli ehkä aika jo saadakin muutoksia. Toisaalta harmitti kovasti, että suurimmasta osasta tuttuja työkavereita joutui luopumaan, mutta toisaalta tuntui hauskalle tavata ja tutustua uusiinkin naamoihin. En olisi kuitenkaan ikinä uskonnut, että niiden uusien naamojen näkeminen olisi tuntunutkin alkuun niin ahdistavalle. Ihan kuin mun reviirilleni olisi tunkeutunnut luvatta täysin tuntemattomia tyyppejä tekemään omia juttujaan (jos sallitte tällaisen eläintieteellisen vertauksen)... nyt alkaa kyllä jo helpottaa eikä olo tunnu enää niin nurkkaan ajetulta. Kolme edellistä työvuoroa on mennyt jo ilman, että sitä töihin lähtemistä olisi tarvinnut hirveästi stressata ja jännittää.

Tiedän, että mun ajatukset omasta reviiristä ja tunkeutumisesta oli täysin naurettava. Ehkä mun fiiliksiin vaikutti sekin, etten mä ihan hirveästi tykkää muutoksista. Mä olen kovasti perinteitä kunnioittava ja muutokset ja uudistukset jollain tavalla ahdistavat mua suunnattomasti (vaikka tätäkin muutosta oikein odotin!). Kaikki uusi on mulle jotenkin aina liikaa, vaikka yleensä siitä aiheutuva ahdistus helpottuukin muutamassa viikossa.

Mutta se, että työstä johtuva stressi alkaa olla nyt selätetty, ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö uusia stressin aiheuttajia mahtuisi tähän pieneen elämääni!

Rakas Tojota.
Että mä sitten vihaan sitä, kun AUTO HAJOAA. Töihin meneminen on viime päivinä aiheuttanut aivan liikaa stressiä. Kertaakaan en ole tiennyt, että pääsenkö perille asti tai päinvastoin: pääsenkö töistä kotiin. Akkuvalo on vilkutellut. Kone ei anna kierroksia. Meinasin jäädä yksi päivä keskelle x-valoristeystä. Eilen ajelimme Koskenpäälle kissavahdiksi ja Orivedeltä asti akkuvalo JA jarruvalo paloivat kuin pirun silmät kojetaulussa. Päästiin kuitenkin perille, mutta eihän ne ongelmat siihen loppuneet. Täältä Koskenpään perämetsistä kun ei niin vaan lähdetä hakemaan varaosia, ETENKÄÄN kun ainut ajokelpoinen auto on se, joka on hajalla!

No, asioilla on tapana järjestyä. Tänä aamuna auto lähti sitten saattueessa kohti korjausta. Kunhan nyt sitten se saadaan kuntoon, että A) pääsemme huomenaamulla takaisin Tampereelle ja B) mun ei tarvitse kulkea töihin bussilla! Autolla mun työmatka kestää n. 10-15 minuuttia liikenteestä ja valoista riippuen, bussilla siihen menee tunti. Yäk. Ja yäk, miten tämäkin on niin naurettava ensimmäisen maailman ongelma!

Auton hajoaminen on ehkä yksi ärsyttävimmistä asioista, mitä voi olla. Eikä stressaa, ei yhtään! %&#¤&!

Kissojen käyttäytymiseen vaikuttamisesta.
Mosse (joulu 2011)


Olimme luvanneet tulla Koskenpäälle muutamaksi yöksi vahtimaan mun vanhempien Mosse-kissaa, kun isäntäväki itse suuntasi vuorostaan Vironmaalle. Etukäteen jo kauhistelin, miten meidän irtiottomme Tampereen hektisestä arjesta tulee vaikuttamaan meidän kissoihin, jotka nyt varsinaisesti eivät tuosta matkaamisesta tykkää (täältä voi lukea edellisen reissun jälkimainingeista). Sormet ristissä elättelin toiveita, että ehkä pitkään kestänyt tarkoituksellinen tauko kissojen matkailussa olisi jollain tapaa poistanut ongelman. Nyt kun kissat kotonakin ovat taas olleet parhaita kamuja!

No, ongelma oli vielä. Milli sylkee Denzelille ja Denzel sylkee itse isännälle Mosselle. Milli ja Mosse sen sijaan tulevat toimeen ongelmitta, mitä Milli nyt välillä ihan varmuuden vuoksi vähän murahtelee. Toisinaan tuntuu kuin talo olisi täynnä demoneita, siltä nuo kissojen välikohtaukset kuulostavat.

Ihmislapsien stressikäyttäytymiseen on helppo vaikuttaa, heidän inhimillisyyteensä vedoten heitä voi aina komentaa ja rangaista huonosta käytöksestä. Entäs kun eläin on stressaantunut ja käyttäytyy lajitoveriaan kohtaan tämän vuoksi paskamaisesti, pissaa minne sattuu ja käyttäytyy muutenkin  täysin holtittomasti (esim. viime yönä ikkunalaudalta oli lattialle tippuneet kukkaruukut...). Voiko eläintä komentaa ja rangaista tästä? Ulottuuko ihmisten käskyvalta villin eläimen vaiston ylitse? Eikö esim. kissa ahdistu enemmän, jos sitä rangaistaan sen luonnollisesta käytöksestä? Tai ei, eihän tuollainen ihmisen aiheuttama stressi nyt luonnollista ole, mutta tietysti kissalle on luonnollista toimia tietyllä tavalla, kun se on stressaantunut. Eikö ole eläimen liiallista inhimillistämistä, jos sitä rankaisee epäsopivasta käytöksestä, kun se samaan aikaan eläimelle itselleen on ns. normaalia? Mitä se eläin siitä ajattelee? Esim. jos Milliä komentaa siitä, että se sähisee ja sylkee Denzelille. Onko se oikein?

Näitä mietin aamuyöstä, kun keittiössä yötään yksin viettävä Denzel oli ovenraosta päässyt makkariin ja olohuoneeseen Millin ja Mossen seuraan ja tavaroita ja sylkeä lenteli... mitä mieltä lukijat ovat tästä? O.o

Tulevaan jouluun.
2011


No, positiivista tässä kaikessa on se, että saa olla Koskenpäällä, aurinko paistaa ja kyllä, myönnän syyllisyyteni: kuuntelen joululauluja. Odotan taas joulua jo niin kovasti, vaikka sekin on eräs stressin aiheuttaja parhaillaan. Tässä sitä odotellaan, että miten käy joulun työvuorojen: onko joulu vapaa ja pääsenkö Koskenpäälle perinteisen joulun viettoon, vai pitääkö sitä taas kökkiä jossain kolkossa kaupungissa.

Ja jos Keski-Suomeen tie jouluna vie, niin mihin hittoon me nuo kissat laitetaan?! Siinä ei ole tarpeeksi, että kissat keskenään täällä tappelevat, mutta kun sitten saattaa olla talossa myös muutama kappale koiria! Huolestuneena emona olen tietysti huolissani kissojen stressitasosta siinä kohtaa.

Tavalliseen tapaan kuitenkin totean tässä kohtaa, että se on sitten sen ajan murhe. Jouluun on vielä aikaa (yhtäkkiä onkin sitten aatonaatto, lyödäänkö  vetoa!).

19. marraskuuta 2013

Lomaherkkuja töihin II - suklaamousse-konvehdit


Toinen konvehtiresepti kuuluu suklaamousse-konvehdeille. Ylläolevassa kuvassa näkyy, miltä konvehtien kuuluisi näyttää, alla olevista kuvista näkee, minkälaisia niistä oikeasti sitten lopulta tuli... mutta makuhan ratkaisee, eikö?


 Suklaamousse-konvehdit

A) Valmista suklaakuoret. Sulata tumma suklaa ja täytä konvehtimuotit. Valuta ylimääräinen suklaa pois niin, että vain muottien reunoille jää suklaata. Laita kylmään kovettumaan.

B) Valmista valkosuklaamousse. Sulata valkosuklaa vesihauteessa ja lisää siihen 3 rkl vettä.

C) Vatkaa munanvalkuaiset vaahdoksi ja lisää suola. Vispaa kerma kuohkeaksi.

D) Yhdistä sulatettu suklaa, munanvalkuaisvaahto ja kerma ja siirrä seos 2-3 tunniksi jääkaappiin.

E) Pursota valkosuklaavaahto suklaakuppeihin. Irrota muoteista ja tarjoa viileänä.

Miksi minun suklaamousse-konvehdit eivät sitten näytä siltä kuin kirjan kuvassa? Vika saattaa olla siinä, etten vispannut kermaa tarpeeksi kuohkeaksi, se saattoi jäädä aavistuksen löysäksi. Lisäksi unohdin laittaa sulatettuun suklaaseen ne 3 rkl vettä, vaan lisäsin ne vasta siinä vaiheessa, kun olin jo yhdistänyt suklaan, munanvalkuaisvaahdon ja vispatun kerman. Tästä syystä koko "vaahto" saattoi jäädä aavistuksen veteläksi eikä se tästä syystä kolmessakaan tunnissa jähmettynyt pursotettavaksi jääkaapissa.

Ajattelin ratkaista ongelman ylijääneellä maitosuklaalla. Sulatin sen ja sekoitin valkosuklaa"vaahdon" sekaan. Ajattelin, että kenties seos jähmettyy enemmän, kun seassa on enemmän ns. kovettavaa ainetta. Siitä siis johtuu tämä "vaahdon" ruskea väritys. No, niin kuin näkyy, eihän se tarpeeksi tähän hätään auttanut, vaan seos jäi edelleen melko juoksevaksi.

Näillä kuitenkin mennään. Niin kuin sanoinkin, maku ratkaisee ja nämä kyllä maistuvat oikein hyviltä :)

(EDIT 20.11.: Nyt kävi sellainen juttu, etteivät nämä konvehdit ikinä työmaalle asti ehtineet. Tiputin nimittäin rasian, johon olin kaikki hienosti asetellut niin, ettei täyte valu reunojen ylitse, käsistäni juuri, kun olin lähdössä töihin eikä jälki ollut mitenkään siisti. En siis kehdannut viedä niitä yhtään mihinkään, vaan tuo makealle perso sulhaseni sai syödä niitä napa rutkuen. Sitä paitsi, olihan mulla niitä tikkupraliineja ihan riittävästi.)

18. marraskuuta 2013

Lomaherkkuja töihin - pähkinäiset suklaapraliinit

Klikkaa, niin saattaa ehkä saada selvää mun pakollisen hienosta fontista...

Niin kuin varmasti myös muissakin työyhteisöissä, myös meillä on tapana viedä töihin "tuliaisia", kun loma loppuu ja tiukka arki palaa. Itsellä tämä löhöily loppuu huomenna, buu. Ajattelin olla maanantain kunniaksi kuitenkin luova ja persoonallinen ja sen sijaan, että olisin hakenut kaupasta sen pakollisen Domino- ja Jaffa-keksipaketin, päätinkin tehdä herkut ihan itse!

Pari vuotta sitten innostuin kovasti konvehtien tekemisestä, siitä enemmän täällä, ja nyt, inspiraatiota hakevan tauon jälkeen, päätin kaivaa tuon konvehtikirjan taas esiin. Sieltä löyty tämmönen:

Pähkinäiset tikku-/suklaapraliinit


A) Valmista ensin praliinisuklaa. Pilko maitosuklaa (160g), sulata se vesihauteessa ja lisää siihen pähkinälevite (vaihtoehtoisesti praliiniseos voi olla vaikkapa pähkinä-manteliseosta). Hämmennä, kunnes seos on tasainen.

B) Täytä muotit (jep, sulla tuli olla myös konvehtimuotteja!) suklaa-pähkinäseoksella reunoja myöten ja laita ne kylmään, jotta pähkinäseos jähmettyy. Kun seos on jähmettynyt, upota cocktailtikut niihin. Anna kovettua ja irrota suklaatikkarit muoteista.

C) Valmista kuorrutus. Raasta maitosuklaa (160g) ja sulata se vesihauteessa. Kaada suklaa kulhoon ja koristeet (esim. vaikka ne strösselit, joita itse käytin) lautaselle.

D) Kasta tikkarit sulaan suklaaseen ja sen jälkeen kieritä niitä koristelautasella. Anna tikkareiden kovettua huoneenlämmössä.


15. marraskuuta 2013

Aurinkoiset terveiset Tallinnasta!


Varasimme huiman viikon mittaisen syyslomani kunniaksi risteily-hotelli-matkan Tallinnaan. Yövyimme yhden yön Silja Europalla ja kaksi yötä Tallinnassa Tallink Spa & Conference Hotelissa. Se oli täydellinen pikkuloma, jonka aikana ei tullut ainakaan työasioita - jos mitään - stressattua.

Laivalla vallitsi tavanomainen risteilymeininki: koska minulla sattui juuri maanantaina olemaan 26-vuotissynttärit, sain laivalta ilmaisen kuohuviinipullon. Siitä se ajatus sitten lähti, krhm... no, en ehtinyt silloin murehtia ainakaan sitä tosiasiaa, että nyt sitä ollaan ihan virallisesti lähempänä kolmeakymppiä kuin kahtakymppiä. Hui! Joko nyt olisi aika hakeutua ympärivuorokautisen hoidon jonoon?


Kylpylä-hotelli aivan kävelymatkan päässä sekä satamasta että Tallinnan vanhasta kaupungista oli oikein mukava ja rentouttava paikka.

Kylpyläosasto, Aqua Spa, oli juuri passelin kokoinen. Saunaosastolla oli erilaisia saunoja (joista ahkerassa käytössä oli tietysti juuri se suomalainen 80 asteen sauna), mm. turkkilainen sauna ja eriasteisia höyrysaunoja. Allasosastolla oli kaksi isoa 28-asteista allasta sekä yhtä lämmin ulkoilma-allas ja kaksi kuumaa, 32-asteista poreallasta. Kuin pisteenä iin päälle, allasosastolla oli myös allasbaari eikä vedestä tarvinut nousta voidakseen tilata drinkkejä tai olutta tai lonkeroa.


Hotellin yhteydessä sijaitsi myös Ravintola Nero. Se on ollut tähän asti hienoin ravintola, jossa olen koskaan syönyt - tai edes käynyt.  Mutta vastoin kuin voisi kuvitella, se olikin ahdistavaa, todella ahdistavaa. Valkoiset, kankaiset ruokaliinat (miten niihin voi pyyhkiä suutaan, kun sitten tulee vaan pyykkiä?!), tarjoilijan luotaan työntävän hienostunut käytös ja ruoka-annosten kummalliset asettelut eivät tuntuneet ihan omalta jutulta. Vaikka pääasia, eli ruoka, olikin erinomaista ja täyttävää, osa ruokailunautinnosta hukkui tyystin siihen ahdistukseen. Ei voinut oikein olla oma itsensä. Jos nauroi liian kovaa, alkoi hävettää. Ei sellainen ole normaalia. En voi lainkaan käsittää ihmisiä, jotka syövät tuollaisissa paikoissa aina. Ei olisi minusta hienostelijaksi - siitäkään syystä, että kahden ihmisen ruuat (alku-, pää- ja jälkiruoka) maksoivat yhteensä n. 80 euroa. Kokemuksena tuollainen hienosteluravintola toki oli mielenkiintoinen ja kenties kokemuksen arvoinenkin, mutta ei. Ei ei.

Kylpylälomaan kuuluu aina tietysti hemmotteluhoidot. Hotellissa toimi Kauneuskeskus Hera Salongid, josta jo pitkään niska-hartia-linjan jäykkyydestä kärsivänä varasin itselleni klassisen vartalohieronnan ja jalkojeni päällä työskentelevänä pehmentävän parafiinihoidon jaloille. Hintaa tälle 55 minuutin hieronnalle ja n. 20 minuutin jalkahoidolle ja -hieronnalle tuli n. 64 euroa. Ah, ja oli se sen arvoista. Hierojan mukaan mun selkä oli 'kova', mutta ihmekös tuo, kun työkseen kyykkii lattioilla ja pyörittelee muoreja selkä vääränä, työergonomia kun tuppaa unohtumaan aivan liian usein.

Vana Tallinn

Rakastan vanhoja kaupunkeja. Mukulakivikadut ja ajan henkeä huokuvat rakennukset vievät hetkessä aikamatkalle vuosikymmenten ja -satojen taakse. Siitäkin huolimatta, että tämä nykyajan elämä on tehty äärimmäisen helpoksi, nousee väkisinkin halu palata aikaan, jolloin vanhoissa kaupungeissa on ollut ajan elämää ja arkea.
































8. marraskuuta 2013

Hääparin muistilista: 6 - 11 kk häihin

Ihan hirvittää, kun yhtäkkiä ymmärtää, miten aika on rientänyt aivan jäätävää tahtia. Siitä on suunnilleen nyt vuosi, kun teimme tuon avopuoliskon kanssa sen ison päätöksen rengastaa itsemme vihkisormuksilla. Täällä blogissa asiasta mainitsin vasta, kun kevät 2013 oli ehtinyt jo pitkälle, tarkemmin sanottuna täällä, mutta ihan virallinen päätös tapahtui jo sitä edeltävänä syksynä, VUOSI sitten!

Silloin jotenkin ajatteli, miten kaukana tuo kesä 2014 on. Kun ensimmäinen massiivinen ja ahdistustakin aiheuttanut häähumu syttyi viime kevättalvella, häät tuntuivat vielä silloinkin niin kovin kaukaiselta asialta. Tuntui suorastaa naurettavalle suunnitella jo häiden teemaa, kutsukortteja, istumajärjestystä... nyt siitäkin on kulunut hieman reilu puoli vuotta ja tässä sitä ollaan: häihin on enää vain kahdeksan kuukautta.

Ei tässä siis mitään hätää saati kiirettä edelleenkään ole. Vai onko? Ostin edellisviikolla kaupasta kaksi häälehteä, Häät ja Juhlat syksyn 2013 juhlanumeron sekä Häät 2/2013 20-vuotisjuhlanumeron. Molemmista lehdistä mäjähti naaman eteen kuitenkin jotain, jonka perusteella häiden suunnittelun pitäisi olla jo hyvässä vauhdissa. Varmasti viisi kiloa painavasta Häät ja Juhlat-lehdestä löytyy 8-sivuinen meidän häämme - suuri suunnitteluopas tulevalle hääaparille - osio ja hillitymmästä Häät-lehdestä sivun kokoinen hääparin muistilista. Molemmissa on listattuna, mitä kannattaa tehdä ja kuinka paljon ennen h-hetkeä.


No, paniikkihan tässä iskee. Mitä tässä nyt todella on saatu aikaiseksi ja mitä lähitulevaisuudessa tapahtunee, siitä kertoo alla oleva lista Häät-lehden muistilistalta osiosta 6-11 kk häihin:

1) Tehkää häillenne budjetti - Done and done. Alustava, hieman yläkanttiin arvioitu budjetti on nyt kaiken muun suunnittelun ja valmistelun pohjana. Jos kaikki menee hyvin, jäämme jopa alle tämän suunnitellun budjetin. Loppusummaa tarkastellessani olin hieman ällistynyt, miten sitä voi panna rahaa palamaan niin paljon yhden ainoan päivän vuoksi. Toisaalta, se ei tunnu yhtään ahdistavalta, koska se on päivä, josta me emme halua tinkiä. Elämästähän ei koskaan tiedä, mutta haluan vakaasti uskoa ja luottaa siihen, että se on meidän molempien once-in-a-lifetime-experience. Joku pitää hulluna, joku ehkä normaalina, joku täysin alimitoitettuna meidän 7500 euron budjettia.

2) Laatikaa alustava vieraslista - Checked! Alustava, jatkuvasti muuntautuva vieraslista on tehty. Mitään massiivista ihmisryntäystä ei ole luvassa, sillä tällä hetkellä listalta löytyy 54 nimeä.

3) Lähettäkää Save the Date -kortit - Öh, en ollut ikinä edes kuullut mistään savethedatekorteista. Ilmeisesti kyseessä on jokin uudehko ilmiö. Ajatuksena on lähettää hyvissä ajoin vieraille kortti, jossa ilmoitetaan tämä rakkauden uutinen ja päivämäärä, jonka voi sitten ajoissa suunnitella vapaaksi. Se ei kuitenkaan korvaa virallista hääkutsua, joka kattaa sitten huomattavasti enemmän informaatiota itse häppeningistä. No, me emme koe tarpeelliseksi lähettää tätä korttia, sillä kaikki tietävät, että 5. heinäkuuta on tärkeä päivä!

4) Poimikaa ideoita Häät.fi blogeista - Sinne asti en ole vielä ehtinyt.

5) Valitkaa kaaso, bestman ja muut avustajat - Tämäkin homma jo hanskassa. Morsiusneitokin on valittu - kohde ei vaan itse vielä tiedä sitä :D

6) Valitkaa hääjuhlapaikka ja catering-palvelut - Tehty! Siitä päätöksestä voi lukea enemmän täältä.

7) Varatkaa häävalokuvaus ja videokuvaus - Videokuvaus ei tullut edes pieneen mieleen. Ehkä joku sitten videoi, jos kokee sen tarpeelliseksi. Sen sijaan valokuvaus herättää enemmän kysymyksiä ja se onkin pahasti vielä vaiheessa. Joko otamme valokuvaajan omasta lähipiiristä, jolloin koko lysti tulisi huomattavasti halvemmaksi, tai palkkaamme ihan oikean ammattikuvaajan. Toisaalta lähipiiristä löytyisi muutama potentiaalinen kameran käyttäjä, mutta toisaalta en haluaisi, että vieras, jonka kutsumme juhlimaan tärkeää päivää kanssamme, joutuisi "töihin". Silti vaihtoehdon edullisuus houkuttelisi. Äh, kamalan vaikeaa.

8) Valitkaa orkesteri tai dj - Näillä näkymin musiikki tulee tietokoneelta etukäteen kootulta soittolistalta, minkä pyörimisestä vastaa se/ne, joka/jotka vastuuseen valitsemme. Myös live-musiikkia on tietysti luvassa sopivissa määrin, kun on sattumoisin käynyt niin, että lähipiiri kuhisee kaikenlaista bändi- ja musiikkitoimintaa. Ainakin kaksi lauluesitystä on jo buukattu.

9) Suunnitelkaa hääyö ja häämatka - Tähän ei olla vielä paneuduttu, muuta kuin haaveilemalla, mikä voisi olla sopivan romanttinen, mutta samalla sopivan yllätyksellinen ja seikkailua sisältävä häämatkakohde. Pohdintoja aiheesta täällä.

10) Tehkää sulhasen pukuvalita - Joo, tehdään. Tehdään sitten alkuvuodesta.

11) Valitkaa morsiamen hääpuku - Joo, sitten alkuvuodesta. Ajattelin, ettei näillä pukuvalinnoillakaan nyt ihan niin hoppu olisi, mutta toista väittävät nuo pirunmoiset hääjulkaisut. Niissä melkein uhkaillaan, että jos hääpukua ei lähde etsimään vähintään puolta vuotta ennen häitä, kaikki on pilalla - tai kaikki tulee menemään pilalle. Kai se siis on tammikuussa lähdettävä täydellisen hääpuvun metsästykseen. Toisaalta en voi olla enää enempää innoissani, mutta toisaalta suuri ahdistus alkaa jo kasvaa pelkästä ajatuksesta. Kun mä kuitenkin haluan ne kaikki. Sitten jos ei osaakaan päättää. Mitä jos mikään ei sovikaan? Tunnen tuskanhien jo puskevan pintaan.


12) Miettikää kuljetukset ja tehkää varaukset - Olemme kyllä miettineet, mutta mihinkään lopputulokseen emme ole vielä päätyneet, joten varauksista on turha haaveilla ainakaan toistaiseksi. Miten sulhanen pääsee vihkipaikalle? Miten minä pääsen vihkipaikalle? Millä pääsemme yhdessä juhlapaikkaan? Kuka on kuski? Vanha auto? Hevonen? Maalaishengessä traktori? Äh.

Duunia tässä siis riittää ja sekös aiheuttaa vallan ristiriitaisia fiiliksiä. Toisaalta näitä juttuja on niin kiva touhuta, mutta toisaalta tehtävien paljous aiheuttaa lievää paniikin omaista sydämentykytykstä. Siinä kohtaa herää väkisin kysymään itseltään, että onko tämä kaikki pakko tehdä. Eikö olisi helpompi karata aurinkorannalle ja hoitaa homma siellä muutaman todistajan turvin? Olisi, tietysti. Ei kuluisi sitä valtavaa määrää rahaa ja aikaa.

Mutta no can do. Olen haaveillut perinteisestä hääpäivästä ihan pikkutytöstä asti. Naimisiin karkaaminen (tai salaa maistraatissa piipahtaminen) tuntuu aivan liian vieraalle ajatukselle. En voi edes kuvitella itselleni ja sulhaselle sellaista. Jokainen kuitenkin tyylillään - makso mitä makso.