28. kesäkuuta 2011

Ei kuulu kavion kapse

Nyt se sitten on todellisuutta, se mistä isä jo on pitkän aikaa puhunut: ei ole Kangasniemessä enää hevosia. Kangasniemessä, mun kotitalossa, on ollut hevosia aina. Isäkin totesi haikeana, että ensimmäistä kertaa SATAAN vuoteen Kangasniemessä ei ole yhtään ainutta hevosta. Oli jotenkin outoa, että tallin ovi oli suljettuna ja tajusi, ettei laitumelta kuulukaan enää kavion kapse tai herttainen hörähtely, vaikka olenkin viime vuosina enemmän ja enemmän erkaantunut etenkin näistä isän ravureista.

Hevoskärpäsen puraisun sain jo ihan pikkulikkana, kun isä hääräsi hevostensa kanssa. Lähdin usein mukaan, kun isä lähti treenaamaan ravureitaan metsäteille ja pystyn vieläkin elävästi tuntemaan tuulen hiuksissani (jos vähän runollisuutta sallinette), kun vähän isompana tyttönä ratsastin kiitolaukkaa näillä samaisilla metsäteillä, samaisilla isän ravureilla. Kangasniemen hevosten kanssa on koettu kaikkea, vaarallisiakin tilanteita, mutta mistään hinnasta en näistä kokemuksista luopuisi.

Koska Kangasniemen hevoset kuuluvat tärkeänä osana ensimmäiseen 20 ikävuoteeni, ajattelin vastoin kaikkia bloggailuperiaatteitani hieman jakaa näitä muistoja kuvien kera.

Rallintyttö (1985-2004) oli minulle se kaikkein rakkain hevonen. Tällä äreällä vanhalla rouvalla opettelin ratsastamaan hevostarhassamme ja tällä samalla hevosella kolusin lähes kaikki metsäautotiet kymmenen kilometrin säteellä, ja todellakin, välillä kiitolaukaten. Rallintytön kanssa sai aina olla tarkkana, sillä sillä oli kaikenlaisia metkuja. Milloin se oli murtautunut karsinastaan ulos ja ahminut kauraa nassuun oikein olan takaa ja milloin se ovelasti oli hamuavinaan kuusen oksia lenkillä ja tilaisuutta hyväksi käyttäen kääntyi salaman nopeasti kotia kohti. Ja todellakin, kutenkuvasta näkyy: nainen ei pihasta mihinkään lähtenyt!

Rallintyttö lopetettiin syksyllä 2004 tilan puutteen, vanhuuden ja todennäköisten kasvainten vuoksi, ja haudattiin omalle pellolle. Se oli kova paikka.

Rallin-Lyydia (1986-2006), Rallintytön puolisisar


Rallin-Lyydia "Lyyti" ja Rallintyttö
Kangasniemessä syntyi minun elinaikanani 7 varsaa. Tässä niistä kaksi. Nykäskä (1991-) (isän menestynein ravuri, e. Rallintyttö) ja hänen babynsa Pihjalan Marja (2005-).
Liukon Onni (2004-, e. Rallin-Lyydia) ja Kituperän Ilona (2003-, e. Rallintyttö). Isäni tuttava tahtoi teettää orillaan varsan ja lainasi meiltä Lyytiä kantamaan sitä. Tuloksena oli Kangasniemen kuudes syntynyt varsa, Liukon Onni.
Liukon Onni ja isä
Pihlajan Marja
Lystiviima (2001-, e. Rallin-Lyydia) ja ratsastaja ja meikäläinen hyvin edustavana.
Hömpsy (2001-, e. Rallintyttö). Hömpsylläkin yritettiin raviuraa, mutta asustelee nykyisin isosiskoni omistuksessa etelä-Suomessa ja toimii kiitettävästi ratsuna.
Kituperän Helmi (2003-, e. Nykäskä)
Kituperän Ilona
Pihlajan Marja ja Kituperän Helmi
Vas. Kituperän Helmi, Pihlajan Marja, Kituperän Ilona ja Nykäskä.

24. kesäkuuta 2011

Pelottava juttu!

Kaikki blogiani lueskelevat varmaan tietävätkin, että yritän parhaillaan lukea Raamattua läpi kannesta kanteen pohtien samalla sen sanoja ja niiden merkityksiä. Olen melko kiitettävästi jo päässytkin alkuun ja sivuja alkaa olla takanapäin nyt nelisensataa. Tällä kertaa en kuitenkaan pureudu Raamatun sanaan, vaan itse Raamattuun esineenä. Hmm, mielenkiintoistako?

Tämä on oikeastaan aika pelottava juttu, vaikkakin sille varmasti löytyy aivan järkevä selitys. Ainakin toivon niin.

Eilen illalla en lukenut Raamattua, mutta se oli minulla nukkumaan mennessäni käsissäni. Koska nukun tällä hetkellä yksin tuossa meidän parisängyssä, en ole jaksanut kertaakaan avata sänkyä kokonaan, vaan olen siirtänyt päiväpeiton vain sivuun. Samassa kasassa on myös kaikki ne tyynyt, jotka tavallisesti ovat pedatun sängyn päällä koristeena. Asiaa hyvin tarkasti muistellessani olen 100varma, että laitoin Raamatun tähän päiväpeiton ja tyynyjen päälle ja tämän jälkeen tein vielä muutaman ristikon ennen kuin sammutin valon, joten väsymyskään ei vielä siinä kohtaa painanut silmiäni.

Muistan selkeästi vielä sen, että sammutettuani valon käänsin kylkeä ja aloin nukkua selkä päiväpeitto- ja tyynyröykkiöytä päin.

Heräsin puoli neljän aikaan. Sivuvilmällä huomasin, että Raamattu oli vaihtanut paikkaa. Se oli aivan sängyn reunassa, sillä puolella, jonne olin illalla kääntynyt. Muistin heti, selkeästi, ettei Raamattu ollut ollut siinä nukkumaan mennessä. Mä kauhistuin aivan mielettömästi ja säikähdin. Mä en kyennyt hetkeen edes liikkumaan, hyvä että hengittämään, kun mä kuumeisesti ja pelästyneenä mietin, mitä oli tapahtunut. Raamattu oli siirtynyt!

Tilanteesta olisi puuttunut enää vain elokuvan Avaruusseikkailu 2001 kammottava musiikki:


(Tästä ei musiikki mielestäni voi enää pelottavammaksi tai raskaammaksi muuttua. Yhteys tähän tilanteeseen tulee siitä, että tämä musiikki soi elokuvassa aina, kun musta... objekti... ilmestyy kuin tyhjästä.)

Hyi hitto, sanonpahan vaan! Todennäköisesti olen kuitenkin unissani siirtänyt kirjaa, sillä nukuin melko levottomasti koko yön. Ehkä...

Toisaalta olen loppujen lopuksi melko herkkä ja mielikuvitusta omaava persoona ja siihen yhdistettynä uskominen hieman yliluonnollisiin juttuihin, niin kaikki on valmista meikäläisen järkyttymiseen ja säikähtämiseen. Kyseessä oli kuitenkin _Raamattu_.

Onkos lukijoilla mitään kummallisia tai pelottavia tapauksia kerrottavanaan?

19. kesäkuuta 2011

Tunteet pelissä

Täältä raportoi taas EDELLEEN selkäkipuinen Riina, joka on jo hakenut lisää sairaslomaa ja vahvempia särkylääkkeitä. Kukaan ei vain voinut etukäteen varoittaa, että tuju lääke nimeltään Panacod, joka tosin auttoi selkä- ja lonkkasärkyyn, saattaisi laukaista järjettömän sappikivikohtauksen. Tai jotain sellaista kuvittelisin sen eilisiltaisen fyysisesti tuskaisan kipukohtauksen olleen. Kipu ylsi melkein samalle tasolle kuin kevättalvella kokemani tärykalvojen puhkaisu.

Fyysinen kipu ollut kuitenkin viime aikoina vain pientä kaiken henkisen kivun rinnalla. Sinänsä mielenkiintoista, että vaikka tein jopa opinnäytetyöni saattohoitopotilaan kohtaamisesta, jossa käsiteltiin paljon myös omaisten kohtaamista, niin tosielämässä se kaikki on niin paljon monimutkaisempaa ja vaikeampaa. Hassua, että olen lähihoitajan työssäni kohdannut kuitenkin jonkun verran kuolevien potilaiden omaisia ja sitten jälkeenpäin jo kuolleiden potilaiden omaisia ja se on tapahtunut jotenkin luonnostaan, ilman että on tarvinnut sen tarkemmin ajatella, miten siinä tilanteessa on ja käyttäytyy.

Mutta kun tilanne sattuu omalle kohdalla. Tarkoitan, sinulle rakkaan ihmisen elämään muodostuu lovi, hän menettää jonkun tärkeän ja rakkaan, niin yhtäkkiä en osaakaan sanoa mitään. Meillä suomalaisilla taitaa olla tapana täyttää pienikin hiljainen hetki puheella. Hiljaisuutta pidetään suuressa määrin vaivaannuttavana ja inhottavana. Jos jotain kuitenkin opin opinnäytetyöstäni, niin sen, että aina lohduttaminen ei vaadi sanoja lainkaan. Joskus riittää pelkkä läsnäolo, kädestä pitäminen. Itse en oikeastaan muuhun ole kyennyt, kun on kyse minulle henkilökohtaisesti tärkeän ihmisen surusta. Toisaalta, kaikki läheisimmät varmaan tietävätkin, että minä olen se lohduttaja, joka on vain hiljaa, mutta vahvasti läsnä. Joskus kuitenkin toivoisi, että voisi kytkeä tunteet off-tilaan ja toimia läheistenkin ihmisten kanssa pelkästään (lähi-)hoitajana, vaikka läheiselle riittäisikin tutun ihmisen pelkkä hiljainen läsnäolo ja tuki.

16. kesäkuuta 2011

Ja selkä sano POKS vaan!

Hetken hiljaisuuden jälkeen ajattelin tulla ilmoittamaan, että syy pieneen blogin päivitystaukoon löytyy sairaslomatodistuksestani. Siellä on diagnoosi nimeltään lumbago l. noidannuoli alaselässä. Onneton minä, kun erehdyin töissä nostamaan lattialle pudonneen sängyn kaukosäätimen. Tässä sitä ollaan sitten pari päivää jo kärvistelty ja nyt kun viimein selän taipuminen alkaa olla lähellä normaalilukemia, niin lonkkaan on pesiytynyt järjetön särky. Hienoa. Minun kun piti tällä viikolla taas palata normaaliin lenkkeilytahtiin. Selkä ei siis kamalasti ole kestänyt tietokoneen ääressä rönöttämistä.

Mutta ei mulla muuta, kuin että tästä haluan itselleni ja avokille sitten tulevaisuudessa HÄÄMARSSIN. Okei, idea on varastettu Tuukka Temosen ja Olga Koskikallion häistä (joissa en siis ollut), mutta silti! Siivittäisi kaikki ainakin perinteisten suomalaisten ja elokuvateemallisten häiden ytimeen. Aivan huikea ja kohtalokas Imperial March elokuvasta Star Wars.



(Ja tämä se olisi vain pieni osa siitä elokuvateemasta...!)

9. kesäkuuta 2011

Hellettä kaupungissa

Tänään päätin työpäivän jälkeen painua kaupungille ulkoilemaan. Päädyin erään ystäväni kanssa ensin Finlaysonille italialaiseen jäätelöbaariin, sen jälkeen Jack the Roosterin terassille nauttimaan kylmästä mansikkasiideristä ja lopuksi keskustan Rossoon syömään broilerisalaattia. Okei, moni olisi ENSIN käynyt syömässä ja sen jälkeen vasta herkutellut, mutta nyt meni näin! Kerrassaan mahtipäivä, vaikka loppupäivästä alkoikin vähän ohimoa jomottaa. Nyt lyhyet ja ytimekkään arvostelut päivän saaliista (miinus Rosso).

Finlaysonilla sijaitseva jäätelöbaari Gelateria Italiana on ehkä maailman paras jäätelöbaari. Ainakin sillä perusteella, että se on ainut jäätelöBAARI, jossa olen koskaan käynyt. Tyypit tekee jäätelönsä itse vohveleita myöten ja pakko se vaan on suositella putiikin valkosuklaajäätelöä. Kerrassaan suussa sulavaa (ainakin tällä helteellä!). Makuja on ehkä miljoona erilaista, joten valinnan vaikeus voi yllättää. Hinnat ovat kohti korkeuksia, mutta hinta-laatusuhde on kohdallaan. Yksi "pallo" yhtä makua maksaa 3,60 euroa.

Jädebaari sijaitsee tarkalleen ottaen Siperian alakerrassa, aivan Frenckellin aukion kupeessa. Kesäisin varmasti aivan mahtava bisnes ja myynti tuntui nytkin olevan huipussaan, mutta talvella lienee hiljaisempaa. Uskoisin ainakin, että miinusta talviaikaan tuo se, ettei baarilla ole mitään tiettyä "tilaa". Jäätelöpakastimien edessä on vain muutama hassu pöytä ja nekin jäävät huomaamatta siltä, joka ei koko baarin olemassaolosta tiedä mitään. Kesällä on iisiä vain ottaa jäde kouraan ja istahtaa Frenckellin aukiolle paistattelemaan päivää, kuten minä ja mun ystävä tänään! 4/5 tähteä!

Gelateria Italiana


Rokkibaari, -ravintola Jack the Rooster ja sen terassi on kyllä hieno paikka, vaikka harvoin sielläkään tulee käytyä. Okei, oon ollut siellä kaksi kertaa elämäni aikana ja tänään niistä oli se toinen. Baari on aivan Tammerkosken kupeessa, Frenckellin teatterin takana piilossa jykevien tehdasrakennusten takana. Terassin vieressä siis kohisee Tammerkosken yläpää ja rokki soi. 

Mulla ei oikeastaan ole tästä kamalasti kerrottavaa, sillä tänään piipahdimme Roosterissa vain yksillä
pienillä ja edellisellä kerralla taisin olla kontillani vessassa... joten. No öö. Joo. Paikka on jaettu oikeastaan kahteen osaan: ruokapuoleen, jossa silloin tällöin on tarjolla live-esiintyjiä. Itse ainakin muistan jammailleeni Sami Saaren ja Naispaholaisen tahdissa. Toisella puolella on enemmänkin sellainen pubimeininki höystettynä rock'n'rollilla. Plussaa tuo toki myös se, että vaikka Roosteri ei olekaan yökerho, viikonloppuisin pulju sulkeutuu vasta neljän aikaan. Aikaa juhlia on siis pitkään ja voi olla, että ihkuihin blingbling-tytteleihin et täällä törmää! Mielenkiinnolla kävisin myös maistamassa Roosterin ruokapuolta. Koska rocker's gotta eat too, uskoisin että ruoka voisi olla hyvinkin herkullista, lihaisaa, nam... Ehkäpä vielä joku päivä...  

4/5 tähteä. Ihan vain siksi, koska ruokapuoli jää toistaiseksi suureksi mysteeriksi ja koska terassi on aika ahdas, jos ihmisiä on liikkeellä. Plussat musiikista, tunnelmasta ja sijainnista.

Jack the Rooster

6. kesäkuuta 2011

Tapasin viikko sitten baarissa erään tytön, joka oli ystäväni tuttu, tuttava tai... no, ystäväni joka tapauksessa ainakin tiesi tämän tytön. Tyttö vaikutti ihan mukavalle aluksi. Yhtäkkiä sain kuitenkin niin järjettömän lesboryöpytyksen niskaani, että ihan vieläkin vähän ärsyttää! Tyttö siis kertoi minulle tykkäävänsä tytöistä. Ei siinä mitään, ei minulla ole mitään tytöistä tykkääviä vastaan, mutta siinä kohtaa, kun sitä omaa lesbouttaan ja "erilaisuuttaan" aletaan jauhamaan, pyörittelemään ja tuomaan esiin joka helvetin keinoin, niin meikäläisen ärsytyskynnys alkaa alentua ja nopeasti!

Tyttö oli nuori ja humalassa ja saamieni tietojeni mukaan vastikään kaapista ulos tullut, siinä ehkä syy tytön innokkaaseen lesboutensa jakamiseen. Kai tyttö halusi hyväksyntääkin hakea. Mutta miksi, oi miksi tyttö teki sen niin, että meinasin ihan raivostua? Miksei tyttö voinut hyväksyä minun hyväksyntääni sillä, että kerran mielipidettäni asiaan kysyttyään olisi jättänyt koko aiheen, kun kerran tälle vastasin, ettei minua haittaa ja että jokainen tykkää mistä tykkää? Mutta ei, ei. Tytön piti sanoa ainakin miljoona kertaa vielä, että "ei sun tarvitse olla huolissas, en mä sua sillä silmällä katsele, vaikka lesbo olenkin. Älä ihmeessä huoli, sä olet ihan hyvä tyyppi, mutta en mä sua sillei katsele. Haittaako sua jutella mun kanssa, kun sä tiedät, että mä tykkään tytöistä? Haittaako se? Eihän se haittaa, kun mä en ole sua iskemässä!" Siis WTF? Miksi siitä piti tehdä niin iso haloo?

Sitten kysellään ja vatvotaan sitä, että seksuaalivähemmistöjä ei saa pitää erilaisina! Voin kertoa, että moneen tuollainen asenne kuin tapaamallani tytöllä ei johda mihinkään muuhun kuin juuri siihen, että homoja ja lesboja todellakin pidetään ERILAISINA! Kerta tuovat asian tuolla tavalla julki, oikein ERILAISUUTTAAN kailottaen koko maailmalle. Tällaiset yksilöt vähän sumentavat niiden NORMAALISTI käyttäytyvien seksuaalivähemmistöjen mainetta. Mediallekin kuuluu iso "kiitos" tästä homojen ja lesbojen erilaisuuden julki tuomisesta. Ainakin viime joulukuussa vatvottiin maan kohahduttavimpina uutisina sitä, kun itsenäisyyspäivän vastaanotolla oli siis HOMO- ja LESBOPAREJA, herranjumala...!


Suomen henkilökorttiuudistus närkästyttää, ja Iltalehti kruunaa tällä uutisellaan koko tämän mun ärsytyksen! Ilmeisesti näillä rasisminvastaisen kampanjan työntekijöillä ei ole YHTÄÄN  parempaa tai konkreettisempaa tekemistä kampanjassaan kuin kiinnittää huomiota näin epäolennaisiin asioihin! Tämä on nimittäin juuri sitä, mitä en voi sietää ollenkaan: sitä, että rasismia pitää oikein kaivamalla kaivaa kaikesta! Viime syksynä kirjoittelin vähän tästä samasta aiheesta, joten en nyt lähde sen enempää avautumaan enää. Täytyy vain sanoa, että ei ihmekään, että rasismia on niin paljon, kun jotkut kukkahattutädit sitä oikein lietsovat näillä mukatärkeilyillään!

2. kesäkuuta 2011

Kohti kesää, osa 6 ja viimeinen!

Kesäralliäänestyksen viimeiset ehdokkaat jäivät tälle kesäkuun puoliksi ensimmäiselle viikolle ja takaan, että luvassa on mitä erikoisimpia kappaleita. Erikoisia siksi, että näitä kesäbiisejä harvemmin tulee tarkoituksella kuunneltua, mutta radiosta tullessaan mieleen nousee kuumia kesäpäiviä ja muistoja lapsuuden kesistä. Iskelmä ei siis varsinaisesti kuulu meikäläisen suosikkigenreihin, vaikka meneekin heittämällä ainakin ohitse räpin. Nyt on kuitenkin luvassa tietysti hitunen iskelmää.

Fredi - Kolmatta linjaa takaisin

Tämän kappaleen soidessa tulee mieleen varsin elävä muisto lapsuudesta, kun joskus yömyöhään ajoimme kesämökiltä kotiin. Aurinko oli laskemassa ja taivaanrannassa oli kultareunaisia, tummia kumpupilviä ja radiosta tuli, mikäs muukaan kuin tämä biisi.


Marita Taavitseinen - Andre

Heti alkuun voin kertoa sen, että vihaan Marita Taavitsaista. Todella ärsyttävä nainen. Tästä kappaleesta tulee kuitenkin vähän samanlaiset vibat kuin edellisestä. Aurinkoinen automatka mökille läpi maalaismaisemien.
  
Jari Sillanpää - Pariisi-Helsinki

En ole myöskään mikään suuri jarisillanpääfani, mutta samalla mökkireissulla mennään tämän Pariisi-Helsinki-biisin mukanakin. Ei mulla oikeastaan tästä biisistä muuta sanottavaa. Lapsuuden kesä tulee vainniin vahvasti mieleen.

Yö - Levoton
Tästä kappaleesta ei valitettavasti löytynyt ainakaan youtubesta mitään, joten jätän tämän kappaleen kuunteluvastuun nyt teille, lukijat. Mahtava kappale, joka eroaa edellisistä ainakin siinä, että tätä saatan kuunnella jopa ihan tarkoituksella enkä vain vahingossa radiosta.

Sitten loppuun vielä kaksi outoalintua, joista lukijoiden on varmasti hyvin vaikea löytää mitään kesäistä, mutta itselleni ne ovat suuria kesähittejä ja painun mielessäni aina kuumille ja vihreille kesäniityille nämä kappaleet kuullessani.

Pearl Jam - Jeremy 


Coldplay - Talk



 ... ja sitten vain etusivulle äänestämään välittömästi, kun äänestys sinne ilmestyy, elikkäs ihan tuota pikaa! Aikaa äänestää on ainakin kesäkuun loppuun asti, joten mieti tarkkaan ja huolella, mitä biisiä äänestät! Palkintoja äänestäneiden kesken ei nyt ole tarjolla, mutta koska äänestäminen ei vie kenenkään elämästä kuin ehkä yhden minuutin, niin... ajattelin, että jokainen voi hyvää hyvyyttään vaikka äänestää. Ja onhan se nyt mielenkiintoista, että mikä näistä kaikista niin kovin erilaisista kesäbiiseistä on lukijoiden ja muiden sattumalta sivulle eksyneiden mieleen eniten!