Palkaskero

Note to self: varaa mökki seuraavan kerran lähempää Pallastunturin luontokeskusta. Nyt ollaan suhattu pari päivää edestakaisin mökin ja luontokeskuksen väliä, joka on abouttia 30 kilometria. 


Näkymä mökin rannasta tuntureille.

Aluksi ei ollut tarkoitus edes samoilla noilla tunturireiteillä, vaan tässä mökin läheisyydessä, mutta tultiin siihen tulokseen, että antoisimmat luonto- ja vaellusreitit lähtevät juurikin tuolta luontokeskuksen takapihalta. Ollaan pyöritty siis siellä nyt pari päivää. Eilen oli vähän sellainen löysempi päivä; tehtiin vähän kevyempi, parin kilometrin mittainen luontoretki, joka koostui Vatikurun ja Palkaskeron kierroksen yhdistävistä patikointireiteistä. Illalla mun piti keskittyä kolme tuntia mun ekaan maantieteen tenttiin.


Pallaksentie kansallispuiston läpi takaa mielettömät tunturimaisemat selkeällä säällä!

Tänään viimeisen päivän kunniaksi lähdettiin valloittamaan Palkaskero, luontokeskuksen takana 700 metriin kohoava laakea tunturi. Palkaskeron kierros oli pituudeltaan seitsemän kilometriä ja taittui tällaiselta huonokuntoiselta röökimuijaltakin melko kivuttomasti. Okei, nousu tunturin päälle oli rankka, mutta olen kyllä kokenut rankempaakin settiä esimerkiksi pari vuotta sitten Saanalla ja Mt. Robertsilla. Kyllä ukkeli olisi ollut ylpeä, kun ei tainnut kuulua _yhtään_ v***ua tai perkelettä.

Keli oli alarinteillä melko hyvä. Pilviä oli taivaalla, mutta taivaanrannassa kimalteli kirkas taivas. Päästessämme tunturin huipulle olimme kuitenkin aivan pilvessä, eikä eteensä nähnyt kuin muutamia kymmeniä metrejä. Maisemista ei ollut tietoakaan. Millin sadasosan kokoisia lumihiutaleita tippui taivaalta.






Pallasjärvi näkyy selkeällä kelillä hyvin Palkaskeron kierrokselta.
Hiljaa laskeutuessamme huipulta alas alkoi taivaskin repeillä uudestaan. Päästessämme takaisin luontokeskukselle kaksi tuntia ja kymmenen minuuttia myöhemmin (olin odottanut, että koko könyämiseen menisi ainakin viisi tuntia...), alkoi jo aurinkokin paistaa ihan siniseltä taivaalta. Luonnollisesti vasta siinä kohtaa...

Lokakuinen lappi on kiva reissukohde. Kesäsesonki on päättynyt, eikä hiihtokausi ole vielä alkanut, joten ihmisiä on hillitysti. Me saimme kiertää Palkaskeron kierroksen näkemättä yhtään ihmistä, ja se oli tosi jees!

Toisaalta tuntureille kiipeäminen olisi mukavampaa, jos kivikkoinen polku ei olisi osittain jäässä ja lumen peitossa. Sydän kurkussa mä kikkailin polulla ja olin varma, että olen kohta turvallani jossain ja mun hampaat lentelee pitkin poikin, kun naama osuu johonkin kivenmurikkaan. Note to self 2: kävelysauvat voi tuntua vähän mummotouhulta, mutta jestas, että olisivat olleet kätevät! Kesällä polut olisivat siis helpompi kulkea, mutta kuka hullu kestäisi sitä järkyttävää hyttysparvea... lisäksi kesällä olisi valoa, eikä tarvitsisi kytätä kellosta, että milloin aurinko laskee. Aurinko laskee täällä nyt puoli kuuden aikaan.
Palkaskeron huipulla







Lapin reissu alkaa siis olla mökin siivoamista ja yhtä yötä vaille paketissa. Huomenna jätämme Pallakselle hyvästit ja suuntaamme auton takaisin kohti Tamperetta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ol niingon gotonas!

Travel Always Finds a Way

Mary Kay

Omaisten suusta kuultua

Tie pohjoiseen - Kaunis Senjan saari