30. kesäkuuta 2014

Hei isä, olen täällä lahden toisella puolen

Tänään alkoi virallisesti kesäloma, mutta lomailun makuun pääsin jo perjantaina, kun lähdin ukkelin ja anopin kanssa Tallinnaan. Ajattelin, että perjantai-ilta Tallink Europalla olisi voinut olla uuvuttava, koska takana oli kaksi yövuoroa ja univelkaa varmasti kokonaisen yön verran, mutta niinhän siinä sitten kävi, että buffetin "ilmaiset" viinihanat houkuttivat puoleensa ja päädyimme ukkelin kanssa fanittamaan Ocean Clubissa esiintynyttä Steve 'n' Seagullsia, ja nukkumaan menimme lähempänä aamua kuin iltaa.


Steve 'n' Seagulls oli kyllä aivan huippu! Kantrihenkiset coverit tunnetuista hittibiiseistä osuivat ja upposivat. Lavalla nähtiin ukulelea, haitaria, läskibassoa ja mandoliinia ja niiden käytöstä voi bändin jäsenille antaa vallan erinomaisen arvosanan. Suosittelen lämpimästi käymään keikalla, jos kohdalle osuu! Ihastuin! Ja niin tuntui ihastuvan Europan muutkin matkustajat, sillä lavan edessä oli melkoinen tungos koko keikan ajan!



Pelattiin myös rulettia. Ukkeli hävisi. Itse ostin pelimerkkejä 20 eurolla. Olin jo karvaasti häviöllä, kunnes onneni kääntyi ja voitin omani takaisin. Siihen olikin hyvä lopettaa se rahan kanssa pelleily.

Rahan kanssa pelleilystä puheen ollen... rahaa on viikonlopun aikana mennyt paljon. Ja ei, en puhu nyt mistään kympeistä. Puhutaan satasista. Tuli jokseenkin alkoholistimainen olo, kun lauantaiaamuna suuntasimme krapulassa laivalta Tallinnaan suoraan Superalkoon. 

Oikeastaan "krapulassa" on hieman väärä kuvaus, sillä kaikesta siitä laivalla käydystä juhlinnasta huolimatta mulla ei särkenyt edes päätä! Ja se on paljon se! Ainut oire valvomisesta oli vain jäätävä väsymys.

Väsynyttä lötköttelyä autossa Tallinnassa.

Häitä varten mukaan tarttui 14 pulloa kuohuviiniä, 6 kolmen litran valkkaripänikkää, 4 kolmen litran punkkapänikkää, pari olutlaatikkoa sekä yksi siideri- ja lonkerolaatikko. Tämän lisäksi kärryssä oli 8 pulloa brandya ja kuusi pulloa kermalikööriä. Ja tämä kaikki vain häitä varten. Omaan käyttöön irtosi vielä parit laatikot olutta, lonkeroa ja siideriä sekä muutamia "baarikaapintäyttäväisiä" viskiä, liköörejä, viinoja.

Ja kun anopillakin oli omat ostoksensa tehtävänä, niin auton takakontti täyttyikin ihan mukavasti. Olen silti hieman pettynyt, sillä muutama laatikko/pullo/pänikkä olisi vielä mahtunut kevyesti kyytiin. Arvioimme kuitenkin, että automme kyydissä oli paluumatkalla yli 600 euron edestä alkoholia, kun laskettiin yhteen meidän ja anopin juomat, joten ihan kiitettävä saalis kuitenkin.


Autossa näytti tälle Superalkossa käynnin jälkeen. Tässä ei kuitenkaan ollut vielä kaikki. Ei ei.

Vain yhden yön ylitse kestänyt reissu lahden toiselle puolen tuntui kestäneen ainakin viikon, kun pääsimme lauantai-iltana kotiin. Nukuimme lahjakkaat 15 tuntia ja silti tuntui edelleen väsyttävän. Vieläkin väsyttää. Mutta ei kai se haittaa, sillä näin se kesäloma toimii ^.^

Tänään ohjelmassa hiusjuuren värjäys ja latvojen lyhennys. Huomenna viimeiset koristeet Decora Housesta ja ranskalainen manikyyri. Keskiviikkona kohti Keski-Suomea ja vihkiharjoitusta. Torstaina harjoitellaan häävalssia meidän hanuristin voimin. Perjantaina Vekkulaan koristelemaan, tarvitaan myös ehkä muutama rauhoittava lonkero. Lauantaina pitäisi sitten mennä naimisiin. NAIMISIIN.

"Nyt me mennään naimisiin viikon päästä lauantaina"



24. kesäkuuta 2014

Olet jättänyt minuun valtakunnan, jota ei miehitetä, osa I

LILLUNLÄLLYNVAROITUS!!!

H-hetkeen 10 päivää. Takana 3052 päivää.

3052 päivää on 8,36 vuotta, 100,34 kuukautta, 436 viikkoa, 73 247 tuntia, 4 394 820 minuuttia ja 263 689 200 sekuntia. Niin pitkään minä olen tuon ukkelini kanssa yhteistä elämää jakanut. Ukkeli on usein esiintynyt myös blogissa, mutta kuinka moni tietää meistä oikeastaan mitään?

Jyväskylä, Freetime, 2006
Syystä, jota en millään kykene enää muistamaan, päädyimme samaan suureen kaveriporukkaan lukion ensimmäisellä tai toisella luokalla. Tapasimme aina tuolla kaveriporukalla, yleensä harjoitettiin paheita ja vähän juotiin, vaikka olimme alaikäisinä; juhlittiin kaikki yhdessä isolla jengillä. Ajan myötä tutustui ihmisiin paremmin, välillä mahtui mukaan suurta teinidraamaa ja tappeluita, sekoiluja ja ihastumisia, joita jokainen varmaan muistelee ainakin edes vähän lämmöllä nykyisin. En varmastikaan ajatellut tuolloin koskaan löytäväni omaa elämänkumppania tuosta sekalaisesta seurakunnasta, jonka järjen juoksussa ei aina ollut sitten minkään sarjan tolkkua... mutta jotain alkoikin tapahtua keväällä 2005.

Himos 2013
Lähdimme viikoksi lukioluokkamme kanssa Kyprokselle Limassoliin "leirikouluun". Eräänä päivänä teimme päivämatkan Kyproksen saaren toiselle puolelle, muistaakseni kävimme veneajelulla Välimerellä ja pysähdyimme paluumatkalla Pafoksen kaupungissa. Istuimme lähes toisella puolella linja-autoa, mutta muistan edelleen ne pitkät katseet, joita loimme toisiimme monesti sen matkan aikana. En muista lainkaan, mitä silloin päässä liikkui. Palasimme Limassoliin ja illan hämärtyessä lähdimme ulos juhlimaan. Osa meistä oli vielä alaikäisiä, mutta baareissa ja pubeissahan ne illat vierähtivät enemmän tai vähemmän humalaisissa tunnelmissa, niin myös sinä iltana.

Mikko opetti mulle Grand Canyon -nimisessä baarissa biljardia. Myöhemmin istuin hänen ja yhden kaverimme kanssa pimeällä rannalla kallioilla ja joimme Breezeriä. Jossain kohtaa menimme yökerhoon tanssimaan. Päädyimme suutelemaan syrjäisessä loosissa. Muistan muutaman kaverin istuneen meidän vieressä ja luoneen meihin merkitseviä katseita. Päädyimme kahdestaan Mikon ja hänen kavereidensa hotellihuoneeseen, mutta mitään _sellaista_ ei silloin tapahtunut. Sattumien kautta päädyin aamuyöstä takaisin omaan huoneeseen ja muistan olleeni aivan rikki kaikesta tapahtuneesta, mistä avauduin parhaalle ystävälleni. Olin jutellut Mikon kanssa ja olimme sopineet, että pussailusta huolimatta jatkaisimme ystävinä niin kuin siihenkin asti. Pelkäsin silti, että ystävyytemme olisi jollain tapaa muuttunut, mitä en missään nimessä halunnut. En oikeastaan muista, olisinko jo silloin halunnut jotain muuta kuin vain ystävyyttä.

Himos Areena, uusivuosi 2006-2007
Kyproksen tapahtumat jäivät siis toistaiseksi vaille jatkoa, mutta ystävyytemmekään ei onneksi ottanut osumaa humalaisesta pussailuepisodista. Talvella 2005 ja 2006, abivuotenamme, ystävyytemme kuitenkin syveni. Jälkeenpäin ajateltuna en silloin kuitenkaan edes tajunnut sitä. Mikko oli vain hyvä ystävä, jonka kanssa tuli sekoiltua baari-iltoina (eräänäkin kertana tungimme toistemme paitojen sisään jääpaloja kiusallamme ja samana iltana kuitenkin tanssimme ensimmäisen yhteisen hitaan kappaleemme, ja silti poistuessaan aamuyön pikkutunneilla taksista Mikko työnsi mut takapenkiltä lumiselle tielle kumoon) ja jaettua messengerissä ihanan raivostuttavia keskusteluja.

Hieman ennen kevään 2006 ensimmäisiä kirjoituksia Mikko pyysi ystäviään viettämään iltaa luokseen. Osa joi ja osa ei, itse taisin juoda muutaman siiderin. Koska oli arki-ilta ja seuraavana päivänä koulua, jäin Mikon luokse yöksi. Kun kaikki muut olivat lähteneet, katselimme yhdessä hänen huoneensa lattialla Mikon ja muiden jätkien kuvaamaa keskeneräistä abivideota. Silloin muistan ensimmäisen kerran oikeasti jollain tapaa jännittäneen Mikon seurassa olemista, sillä tavalla ihastuneen jännittäneen. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, ja nukuin yöni Mikon vanhempien sängyssä yksin.

Jyväskylä, Night, 2009
Tästä kenties muutamaa viikkoa myöhemmin eräs kaverini pyysi minua mukaan JYPin fanimatkalle (olin yläasteaikoinani melkoinen JYP-fani; kotipeleissä ja vieraspeleissä tuli käytyä todella paljon, vaikka Jyväskylään meiltä matkaa tulikin yli 60 kilometriä!). Tästä tuli puhetta myös Mikon kanssa. Pyysin häntä mukaan fanimatkalle hehkuttaen, miten hauskoja reissuja ne aina olivat. Eräs yhteinen kaverimmekin oli kova JYP-fani ja sanoin Mikolle, että voisihan hänetkin pyytää mukaan. Mikko lupasi kysyä häneltä, mutta hän ei päässyt lähtemään. Jälkeenpäin ajateltuna en tiedä, miten erilailla tuo vieraspelimatka Espooseen olisi mennyt, jos tämä yhteinen kaverimme olisikin päässyt mukaan.

Jysäri, Himos, 2013
Oikeastaan en edes muista, miten ottelu Espoossa päättyi. Muistan vain sekavan paluumatkan, kun istuin Mikon kanssa aivan linja-auton perällä. Muistan nauraneeni kippurassa Mikon jutuille ja aiheuttaneen yleistä hämmennystä muissa kanssamatkustajissa. Ja yhtäkkiä me taas vain pussailtiin.

Jäimme Jämsässä linja-autosta pois. Muutama ystävämme oli soittanut aikaisemmin ja pyytänyt meitä reissun jälkeen kanssaan baariin. Muistan niin halunneeni lähteä Mikon kanssa vakiobaariimme vielä juhlimaan, ehkä myös hieman pussailemaan lisää, mutta tiesin, että isäni oli tulossa hakemaan minua kotiin. Olimme juuri päässeet baariin sisälle, kun isäni soitti, että nyt pitää lähteä. Sekavin ajatuksin lähdin baarista, en muista edes, sanoinko Mikolle heippa.

Himos, 2012
Sunnuntaipäivän muistan eläneeni ihan horteessa. En ollut kuullut Mikosta mitään illan jälkeen ja pelkäsin, että kaikki tapahtunut olisi ollut vain uusintakierros Kyproksen tapahtumista. Tällä kertaa ihan oikeasti pelkäsin, että Mikko haluaa kuitenkin vain olla ystäviä, aivan niin kuin Kyproksenkin jälkeen. Muistan vaihtaneemme sunnuntai-iltana muutaman tekstiviestin, joiden perusteella en kuitenkaan ollut aivan valmis lyömään hanskoja vielä tiskiin.

Himos 2012
Maanataiaamuna koulussa oli jännitystä ilmassa ihan tuplamäärin. Odotin niin kovasti näkeväni Mikon, mutta toisaalta keskittymistä olisi vaatinut ruotsin yo-kuuntelukoekin... olosuhteisiin nähden se menikin yllättävän hyvin (sain ruotsista parhaimman arvosanani yo-todistukseen, sain pistettä vaille E:n!). Jälkeenpäin istuskelin koulun kirjastossa, kun Mikko tuli kokeesta kaverinsa kanssa. Hän pyysi minua pitsalle, mutta jälleen kerran sain tuta pitkän koulun matkan (36km) kiron, kun olin sopinut äitini kanssa, että hän hakee minut kuuntelukokeen jälkeen kotiin. En päässyt pitsalle.

Tiistaina, ystävänpäivänä, oli wanhojen tanssien kenraaliharjoitus, jota me abit menimme perinteen mukaan seuraamaan läheiselle ala-asteelle. Lähdin koululta Mikon kyydissä ja hän vei minut linja-autoasemalle, josta äitini oli taas tarkoitus tulla minut hakemaan. En muista enää, mitä sanoimme toisillemme Mikon bemarin etupenkillä, mutta matkalla äitini kyydillä kotiin tiesin juuri päätyneeni ihan viralliseen seurustelusuhteeseen.

Myllyranta

Eilen pärähti käyntiin viimeinen työviikko ennen kesälomaa, jei! Parastahan tässä kaikessa on se, että mun ja loman välissä ei ole kuin kaksi vaivaista yövuoroa, joten työpäiviä ei jäänyt lomaa edeltävälle viikolle kuin KAKSI. Nyt olen alkuviikon majaillut taas Keski-Suomessa kissojen kanssa. Motivaatiota pitää tosin nyt kaivaa oikein urakalla esiin niitä kahta yövuoroa varten, sillä kaikesta edellä mainitsemastani johtuen toinen jalka on jo vahvasti lomatunnelmissa!

Eilen lähdin äiten ja anopin kanssa extemporena Mänttä-Vilppulaan Myllyrantaan ostoksille (ja tämän lasken jo kesäloman ensimmäiseksi lomakuulumiseksi!). Siitäkin huolimatta, että puoli sukua asuu Mänttä-Vilppulassa, ja missä on tullut lapsuudessa paljonkin oltua ja käytyä, en ole koskaan käynyt Myllyrannassa. Että johan oli aikakin, anoppia lainatakseni.

Ihastuin heti ensisilmäyksellä. Myllyrannan vaatepuodin vaatteet ovat uniikkeja. Paikan omistajat hakevat vaatteet itse henkilökohtaisesti pääosin Italiasta suoraan valmistajalta. Näitä vaatteita ei myydä muualla Suomessa, tai jos myydään, niin paikat ovat varmasti laskettavissa yhden käden sormilla. Vaatteita, kenkiä, laukkuja, kosmetiikkaa, naisille ja miehille, juhlaan ja arkeen, ihan mitä vaan! Alueelta löytyy myös valaisin- ja sisustusliike, kahvila ja koruliike.

Jokaista vaatekappaletta löytyy Mylly Outletista korkeintaan kaksi tai kolme, suurinta osaa ei löydy kuin yksi uniikkikappale. Omistajat valitsevat tietysti myytäväksi suomalaisille sopivia kokoja, mutta koska Italian vaatekoot ovat "normaalia" pienempiä muutenkin, niin isoille ihmisille ei valikoimaa ole tarjolla niinkään paljon kuin sirommille kavereille. Tästäkin huolimatta pystyin löytämään itselleni vaatteita, joita en ihan heti kadulla kävellessäni tule näkemään jonkun toisen päällä!




Siis nämä nudet korkkarithan oli siis pakko saada. Siis pakko. Ajatusissa siintää jo ensi viikonlopun Tallinnan matka, jolloin saan nämä laittaa jalkaani! Hintaa kengillä 36 euroa.

Edestä...
... ja takana kiva pitsinen selkämys.
Kaksiosainen tunika, 26 euroa. Tästä koltusta oli tarjolla kokovalkoinenkin vaihtoehto, mutta tuo hempeä roosa miellytti mun silmää kovin paljon enemmän. Ei ehkä ihan sellainen vaate, mihin olen tottunut, mutta niin söpöläinen, että pakkohan se oli saada, vaikka rinnan kohdalta ehkä aavistuksen ahtaalta tuntuikin ^.^




I-ha-nat hellepöksyt, joita ensisilmäyksellä luulin hameeksi! Ei muuta kuin hellekesää odotellessa, sillä hintaa housuilla oli 36 euroa, mikä tuntui hieman ryöstöltä, mutta toisaalta... olisi jäänyt harmittamaan, jos en olisi näitä itselleni haalinut!



Pitkä hame/olkaimeton mekko oli myös pakko saada, vaikka tämäkään ei ihan ehkä sitä omaa tyyliä ensisijaisesti ole. Hennon valkoista ja kevyttä, sellaista lämpimän kesän tarunhohtoisuutta... 24 euroa.

Mitä Myllyrannasta voi muuta sanoa? Aivan ihana paikka, sijainniltaankin passeli ja ympäristöä kaunisti eilen sateisen päivän tyyni Keurusselkä. Suosittelen käymään muutenkin vain, vaikka muoti tai uniikit ostokset eivät kiinnostaisikaan. Itse en niinkään ole muodin tai persoonallisten vaatteiden perään, mutta pakko myöntää, että Myllyrannasta taisi tulla meikäläisen vakkaripuoti!

18. kesäkuuta 2014

H-hetkeen 16-fuckin'-päivää!

14.5. Laitoimme esteettömyystodistuksen hakukaavakkeet postiin. Vähän nolotti paperissa esiintyvän toisen todistajan, rakkaan bestmanimme, allekirjoitus, jonka hän koristeli HYMYNAAMALLA :D

16.5. Otimme selvää Jämsän kirkkoherranvirastosta, kuka meidät vihkii. Edellisiltana tuleva anoppi oli toiveikkaana haaveillut, että kunpa saisimme Jämsän sairaalassa työskentelevän sairaalapapin. Anopin toivomus ilmeisesti kuultiin, nimittäin hänethän me sieltä sitten saimme! Kuulemma äärimmäisen mukava mies, joka ei eksy sivuraiteille puhuessaan.

Meillä ei siis ollut minkäänlaisia toivomuksia papin suhteen, joten randomilla mentiin! Tai no. Sanotaan, että jos kohdallemme olisi osunut muutama tietty pappi, niin meiltä olisi saattanut löytyäkin yhtäkkiä niitä toivomuksia... höh, olipa nyt salakavalan rumasti sanottu... ^.^


27.5. Noudin Decora Housesta tilaamiani askarteluhärpäkkeitä. Homma hoitui helposti, sillä tein tilauksen nettikaupassa ja noudin valmiiksi pakatut tuotteet aivan tuosta naapurista Lempäälästä! Samalla pyörähdin Ideaparkissa Sinellissä hakemassa vähän askartelupaperia.

30.5. Yritin järjestää askartelutalkoita ja motivoida ihmisiä saapumaan paikalle tarjoamalla palkaksi viiniä. Lopulta paikalle ei päässyt kuin käly. Tutkimme ehkä viisi minuuttia askarteluhärpäkkeitä, jonka jälkeen keskityimme sitten olennaiseen loppuillan ajan. Ai mihin olennaiseen? No siihen viiniin, jota olin ostanut palkaksi askartelutalkoisiin osallistujille!


2.6. Kävelin sisään Jämsänkosken Kukkawaloon ja neuvottelin kukista. Tilasin alustavasti oman kimppuni sanoin 'valkoinen', 'heiniä', 'roikkuva' ja 'jotain turkoosia' sekä heittokimpun sekä sulhasen vieheen. Lisäksi mietimme, mitkä kukat sopisivat valkoisten lupiinien kanssa ja mitä olisi helppo värjätä turkoosiksi. Myyjä oli sitä mieltä, että värjättyjä kukkia ei missään nimessä morsiuskimppuun, sillä kostealla kelillä ne voisivat jättää "hauskan" tahran valkoiseen hääpukuun...

Myöhemmin tilasin myös morsiustytön ja kaason rannekimput sekä bestmanin ja sulhaspojan vieheet. Sovimme floristin kanssa uusista treffeistä juhannuksen jälkeiselle viikolle.

(Lupiineista puheenollen... en ole nähnyt vielä ainakaan täällä Tampereen seudulla juuri yhtään valkoisia lupiineja! Onkohan niitä ollenkaan... toivottavasti Koskenpäältä löytyy, siellä yleensä on aina tienvarsilla kaiken värisiä lupiineja. BTW, ihana Koskenpääbiisi: J. Karjalainen - Villejä lupiineja)

Hain Tampereen kirkkoherranvirastosta esteettömyystodistuksen ja vihkiraamatun. Moni on jälkeenpäin ihmetellyt, miksi sain vihkiraamatun jo mukaani, sillä tavallisestihan tuon kai pappi antaa mukaan vasta vihkimisen jälkeen. Koska me menemme toisaalla kuin Tampereella naimisiin, meidän pitää itse toimittaa vihkiraamattu papille, joka vihkii, ja sitten taas saada se mukaan vihkiäisten jälkeen. Ei nyt niin monimutkaista kuin moni on äimistellyt.

Samalla sovimme, missä kirkoissa haluamme kuulutuksemme luettavan. Kuulutuksemme luetaan 22. kesäkuuta Koskenpään kirkossa klo 17 ja Jämsän kirkossa klo 10. Jämsänkoskella ne luetaan 29. kesäkuuta klo 10. Jos joku haluaa mennä kuulemaan. Kuulutuksia.


4.6. Yritin soittaa papille ja sopia tapaamista ja vihkiharjoituksen ajankohtaa. Pappi ei vastannut, joten lähdin iltavuoroon. Illalla huomasin papin yrittäneen soittaa kahdesti iltapäivän aikana. Nämä olivat taas niitä hetkiä, kun mietin, miksi en pidä omaa puhelinta taskussa työpäivän aikana...

5.6. Yritin taas soittaa papille. Puhelinvastaaja ilmoitti, että pappi on seuraavan kerran tavattavissa lauantaina 7.6. kello seitsemästä aamupäivään.

7.6. Mulla oli kamala darra ja papit viimeisenä mielessä.


9.6. Ensin soitin taas papin kanssa ristiin. Lopulta olimme molemmat samalla linjalla. Sovimme vihkiharjoituksesta. Tiedustelin myös kanttorista, ja pappi lupasi kutsua myös hänet paikalle vihkiharjoituksiin heinäkuun alkupuolelle.

Samana päivänä polkaisin pari sataa metriä polkupyörällä naapuriin kokeilemaan harjoituskampausta. Oih, siitä tulee niin hyvä ja mun kampaajani on niin taitava! Lettiä ja kiharaa, sitä siitä tulee!

Samana päivänä menetin yöuneni hääkarkkien vuoksi. Minkälaisia karkkeja, minkä värisiä, mitä jos ei ole oikean (= teemavärien) värisiä karkkeja olemassa, haittaako, jos on väärän värisiä, mistä niitä karkkeja ylipäänsä voi löytää ja niin päin pois. Että oli kiva sitten lähteä aamuvuoroon aamulla...

11.6. Tapasimme valokuvaajamme Jämsän Nesteellä ja juttelimme hieman toiveistamme kuvauksen suhteen. Toiveita ei juurikaan ollut ja lopulta annoimme kai melko vapaat kädet valokuvataiteilijallemme!

Kaveri laittoi tekstiviestin, että on nähnyt Tampereen Kaukajärvellä karkkitukun mainoksen. Innostuin ja selasin yövuorossa tukun tarjontaa. Miten olisi hopeaan paperiin käärityt Fazerina-konvehdit, joissa lukee kyljessä turkoosilla 'Fazerina'? Hääkarkit ovat löytyneet, jei!


14.6. Ovikello soi aamupäivällä ja oven takana oli kööri kavereita. Ottivat mut mukaansa ja pitivät mulle polttarit. Samaan aikaan pidettiin myös tuon ukkelini polttarit. Niistä sitten ihan oma lukunsa myöhemmin.

16.6. Noudin postista Juhlavaa.fi -tilaukseni. Olin tilannut sieltä osan askarteluhärpäkkeistä, koska hinnat olivat huomattavasti edullisemmat kuin Decora Housella. Kotona huomasin, että mukana oli kaikki, mitä olin tilannutkin ja myös jotain ylimääräistä!

Olin tilannut yhden rullan 2,5cm leveää turkoosia satiininauhaa, mutta paketissa olikin yksi leveämpi ja yksi kapeampi turkoosi satiininauha. Ohessa tuli käsin kirjoitettu viestilappu, jossa pahoiteltiin, ettei 2,5cm leveää nauhaa ollutkaan löytynyt (lupasivat korjata asian myös nettisivuille), joten olivat laittaneet mulle yhden rullan 2cm leveää nauhaa ja lisäksi 6mm leveää, saman väristä nauhaa kaupan päälliseksi! Mua ei kamalasti haitannut, sillä puoli senttiä sinne tai tänne, aivan sama. Enkä ollut vielä edes varma, mihin kyseistä satiininauhaa edes tulen tarvitsemaan!

Pieni varoituksen sananen kuitenkin tästä Juhlavaa.fi -sivustosta ja sen toimitusajoista. Tilasin nämä mun tuotteeni jo 20. toukokuuta ja niillä tosiaan kesti lähes kuukauden tulla perille! Juhlavaa ei vaadi maksua etukäteen, luojan kiitos - olisin jo luullut menettäneeni rahat, mutta alkoi hieman hermostuttaa, saapuvatko härpäkkeet koskaan perille... että jos sieltä tilaatte, niin varautukaa tekemään tilaus AJOISSA.


17.7. Kävin töiden jälkeen Kaukajärven karkkitukussa, mutta siellä ei ollutkaan Fazerina-konvehteja, koska EI OLE JOULU. Olin hieman pettynyt, mutta ajelin vielä Hervantaan Filmtowniin tarkastamaan kyseisen puljun makeisvalikoiman. Ja kas kummaa! Sieltähän löytyi ihan vahingossa valkoisia kuutiokarkkeja ja turkooseja sydänkarkkeja! Hääkarkit - checked! Hyvästi karkkiressi!

Tein myös mallikappaleet häiden ohjelma-, menu- ja pöytänumerokorteista sekä pöytiin tulevista kynttilä-kukka-asetelmista. Naamakirjassa jaoin viestiä eteenpäin, että kun vain kansalle sopii, niin tervetuloa talkoisiin. Jos tällä kertaa saisi ihan oikeasti jotain aikaiseksikin eikä menisi vain viinin lipittelyksi, hihi! ^.^

17. kesäkuuta 2014

Sarjassamme typerä stressi: reissusuunnitelmia

Niin kuin joskus aikaisemminkin jo täällä blogissa mainitsin, tarkemmin sanottuna täällä, olisi ollut huomattavasti järkevämpää varata häämatkan lennot suoraan Alaskan pääkaupunkiin Juneau'hun kuin Anchorageen. Jotenkin ei vaan mahtunut tajuntaan, että Anchoragesta on matkaa himoitsemaani Skagwayn kylään lähelle TUHAT kilometriä. Juneausta Skagwayhin pääsisi lautalla viidessä tunnissa. Ja koska minä HALUAN SKAGWAYHIN ja KLONDIKEEN, syntyy muutamia vallan ärsyttäviä ongelmia. Vaihtoehtoja matkaamiseen Anchoragesta Skagwayhin on kolme.

1) RISTEILLEN



Jep, Alaskaan kehotetaan tutustumaan risteillen. Ei kuulostaisi hassummalle matkata paatilla Alaskan lahtea, nähdä manner-Alaskan jylhät maisemat mereltä käsin ja tutustua matkan varrella pikkukaupunkeihin, joihin paatti pysähtyy. Ainut, että kun on kiire. Koska Klondike-juna lähtee syksyn viimeiselle matkalleen 5. syyskuuta.

Huomattavan ongelman tekee myös se, että Anchoragesta ei suoraan pääse Skagwayhin. Olen kyllä tehnyt kotiläksyni ja tutkaillut, että Whittierista (muutaman tunnin junamatka Anchoragesta) menisi lauttoja Valdezin ja Yakutanin kautta Juneua'hun ja sieltä edelleen Skagwayhin. Ehdin jo vallan innoita tätä mahdollisuutta, kunnes tungin itseni syvemmälle bittiavaruuteen ja tajusin, että Whittierin lautta kulkee vain kahdesti kuussa huolimatta siitä, onko high season vai low season. Saapumisemme jälkeen ensimmäinen lautta lähtee vasta 8. syyskuuta. Eli ei. Risteily on täysin poissuljettu vaihtoehto.

2) AUTOILLEN


Auton vuokraaminen Anchoragesta kuulostaa erihyvälle. Ei tarvitsisi miettiä aikatauluja ja saisi mennä ihan miten haluaa, etenkin, kun on mahdollisuus vuokrata auto paikasta A ja luovuttaa auto paikassa B. Matkalla voisi pysähtyä ihastelemaan maisemia, yöpymään ja nauttimaan virvokkeita joissain pienissä kyläpahasissa - nähdä vähän enemmän, u know.

Mutta Alaskan tieverkosto = yksinkertainen ja harva. Googlemapskin sen tietää. Matkaa autolla Skagwayhin tulisi yli tuhat ajokilometriä. Tulisi ehkä kaahattua hieman liian kiireellä. Kaiken lisäksi tuo kyseinen tie kulkee juurikin Kanadan Whitehorseen ja siitä edelleen takaisin Alaskaan, Skagwayhin.

Eli siis ajaisimme autolla Whitehorseen päästäksemme junalla Whitehorseen. Jotenkin höhlää.

ON THE ROAD(trip) - Kilpisjärvi & Norja
- fiiliksiä
Käsivarrentie - jossain täällä.
E8, Norja - jossain täällä.
Jossain täällä.
Rombaksveien, E6 - jossain täällä.

3) LENTÄEN

Yksinkertaisin ja varmasti loppupeleissä edullisin ja helpoin tapa saavuttaa tuo saavuttamattomat mittasuhteet saanut Skagway on ottaa osavaltion sisäinen lento Juneau'hun ja matkustaa sieltä lautalla kohteeseen. Reilun tunnin lento ja viiden tunnin lauttamatka päämäärään voittaa rapiat tuhat ajokilometriä ja muutaman päivän vauhdikkaan rykäisyn. That's it. Ei siinä sen kummempaa!



*     *     *

Kehittelin tästä eräänä työyönä aivan suunnattoman ongelman, kuten myös eräänä toisena yönä murehtimistani hääkarkeista (joista kuulette myöhemmin). Siinä mielessä mä olen jotenkin niin kovin vaikea ihminen: jos jokin asia vaivaa, niin se vaivaa tasan niin kauan, kun asiaan tulee selvyys. Tietysti asiat sitten vaivaavat mua yleensä juuri nukkumaan menon hetkellä ja nukahtamisesta on turha silloin edes haaveilla.

Loppupeleissä Skagwayhin pääseminen ei ole ollut mikään ongelma missään kohtaa. Yön pimeät (tai nythän siis alkaa kai olla vuoden valoisimmat yöt...) tunnit ne vain saivat mut panikoimaan. Typerää, eikö.

8. kesäkuuta 2014

Vehoniemi

Takana on ihanan rentouttava viikonloppu! Luulenpa, että rentous on saavuttanut sellaiset mittasuhteet, että huomiseen aamuvuoroon herääminen klo 05:45 saattaa tuottaa jonkinmoisia vaikeuksia. Näitä aurinkoisia kesäpäiviä, jotka saa viettää oman ukkelin ja kavereiden kanssa ei vaan voi olla liikaa!

Ollaan käyty vähän tarkastamassa Tampereen yöelämää, ropetettu (aloitettiin uusi peli kesän ajaksi; olen barbaari nimeltä Helmskull, joka vetää vastustajia pataan poweri pohjassa) ja pelattu aina hauskaa papupeliä Bohnanzaa ja aina yhtä legendaarista Bang!:ia. Mulla oli ollut jo kova ikävä tuota Bangia, sillä en ollut päässyt pelaamaan sitä yli vuoteen. Se on kuitenkin edelleen yksi hauskimmista lauta-/korttipeleistä, joita tiedän.

Viikonlopun kruunasi krapulaton sunnuntai ja kesäinen autoretki Vehoniemen automuseoon Kangasalalle.


Vaikka pienenä tyttönä tuli monestikin istuttua juuri tuon Lahdentien varressa sijaitsevan upean näköalapaikan ohitse ajavassa autossa, en ole koskaan eksynyt tutkailemaan sitä lähemmin. Olen vain kuullut, miten upeat näköalat harjulta on ja miten helkkarin hyviä munkkeja sieltä saa. Kaivannon kanavan jälkeen - ennen harjulle kääntyvää tietä - maisemat ovat painuneet kuitenkin mieleeni jo silloin pikkutyttönä. Kaivannon seutu oli koko pitkän matkan etelä-Suomeen asti hienoin kohta maisemiltaan ja odotin sitä aina eniten!





Aivan extemporena päätimme tänään lähteä käymään Vehoniemessä. Tampereelta ajaa sinne parissakymmenessä minuutissa. Ehkä myös nopeammin, jos kaasujalka on raskas. Muistakaa kuitenkin hyvät ihmiset, että matkan varrella ainakin Tampereen suunnasta on useampi liikennekamera, joista yksi väläytti minulle tänään häikäisevän salamansa... että jos jotain kivaa, niin sitten jotain ikävääkin. Sakkolappua odotellessa...


Tällaisena aurinkoisena kesäsunnuntaina Vehoniemi taisi päästä todellisiin oikeuksiinsa, sillä ihmisiä oli pysähtynyt sankoin joukoin syömään munkkeja ja ihastelemaan kirkkaana läikähtelevää Roinetta ja Längelmävettä. Munkit olivat todella maineensa arvoisia (vai pitäisikö sanoa maineensa makuisia?), maisemat kauniit ja autot vanhoja.



Mä en ole koskaan ollut mitenkään erityisen viehättynyt autoista. Mua ei kiinnosta, kuinka kovaa niillä pääsee. Mua ei kiinnosta mikään autontuunaus. Mua äklöttää kaikki autontuunausohjelmat, mitä televisio oksentaa ruudulle, siis yäk. Mua ei kiinnosta auton tehot tai äänentoisto. Mua ei kiinnosta, kuinka uusi auto on. Mua ei kiinnosta, minkä värinen se on (no, okei vähän, koska se on oikeastaan ainut, mitä autoista tiedän). Mua ei kiinnosta, minkä merkkinen se on.

Kunhan sillä hitto soikoon pääsee eteenpäin, paikasta A paikkaan B.



Okei. Talvipakkasilla, kun oman auton keskuslukitus lukitsee sut ulos käynnissä olevasta autosta (yeah, been there) tai vaihtoehtoisesti ei päästä sisään ollenkaan, sitä toivoisi, että sen vanhan kaaran tilalla olisi uudenkarhea auto, joka ei pienestä hätkähtäisi. Ja juu, kesäkuumalla olisi ihan kiva, jos olisi ilmastointi. Niin, enkä mä tuolla tämän hetkisellä omalla autolla lähtisi ajamaan Lappiin lomalle, saati kiertämään Eurooppaa. On tuo sen verran vanha ja romu auto. Se voisi jättää matkalle jo ennen Orivettä.

Mutta sillä pääsee eteenpäin NYT ja se on pääasia.

Mä haluan käyttää rahani johonkin muuhun kuin autoon. Mielestäni on jotenkin hassua tuhlata rahaa autoon. Ne rahat, jotka voisin itse pankista lainata ostaakseni hyvän auton, voisin käyttää vaikka... no, vaikkapa matkusteluun, tietysti. Olen melko varma, etten koskaan tule ottamaan, ainakaan omiin nimiini, minkään sortin autolainaa. Koska ei mua kiinnosta, minkälainen auto mulla on.

No, eihän sitä koskaan tiedä. Ehkä joskus, jos on omia lapsia, niin niille sitten ehkä viimeistään haluaa taata turvallisen automatkan turvallisen auton kyydissä.



Miksi olen sitten kaikesta tästä huolimatta käynyt automuseossa? Koska vanhat autot ovat jotain aivan muuta kuin nykyrotiskot. Niistä huokuu ajan henki ja tunnelma, jollaista ei yhdelläkään nykyautolla voi saavuttaa. Mielestäni on ihana katsella elokuvia ja tv-sarjoja, jotka sijoittuvat esim. 20-luvulle ja samalla nähdä, miten autotkin voivat luoda kuvan ajasta ja sen hengestä.

Kovin surullisena mietin, miksi nykyisin ei enää valmisteta tämän kaltaisia autoja. Nämä eivät ehkä vauhdissa yltäisi nykyautojen rinnalle (mutta hei, tarvitseeko, ihan oikeasti?), mutta olisivat nämä nyt miljoona kertaa HIENOMPIA kuin nämä, mitä nykyisin valmistetaan. En tiedä yhtäkään nykyautoa, joka olisi yhtä hienon näköinen kuin yllä olevat autot, joita valmistettiin n. 1920-1960 -välisenä aikana.

Mihin tämä mahtava "automuotoilu" on unohtunut? Tällaisten autojen vuoksi minäkin saattaisin ottaa sen lainan!

Suosittelen muuten Vehoniemen seutua vierailtavaksi. Ihanaa ja kaunista Suomea parhaimmillaan kesäaikaan, eikä ole pelkoa kaupunkiin kaipuusta!

3. kesäkuuta 2014

'Vaara' on toinen nimeni...

Huh, tajusin tänään, miten vaarallisesti oikeasti elän! Olin tänään työpaikan puolesta kokopäivän turvakorttikoulutuksessa, jossa käsiteltiin työpaikalla, ja miksei kotioloissakin, syntyviä uhka-, vaara- ja riskitilanteita. Pääosissa olivat lähinnä tulipalot, mutta toki sivuttiin myös mm. hoitoalalla ikävän yleisiä väkivaltatilanteita. Taitavat olla harvassa ne hoitsut, jotka eivät ole koskaan olleet tilanteessa, missä potilas tai omainen ovat hyppineet naamalle (kirjaimellisesti).

Tulipalo-ongelman yhteydessä meidän hupsun hauska kouluttaja sivusi tietysti myös sähkölaitteista johtuvia tulipaloja. Tajusin, että teen lähes kaiken väärin ja erittäin riskialttiisti. Alkoi oikeasti vähän pelottaa.

Tuli on kaunis elementti niin kauan kuin se pysyy hallittuna takassa tai uunissa. Tässä lämmitelyä mökillä Millin kanssa.

Jatkojohdot. Jatkojohtoja ei saa käyttää kuin väliaikaisesti. Jatkuvassa käytössä ne voivat ylikuormittua ja sulaa. Öö, no ainakin kaksi jatkojohtoa on meillä jatkuvassa käytössä.

Sitten oli vielä se, kun jatkojohtoihin lykätään kiinni liuta paljon tehoa vaativia sähkölaitteita (mm. kaikki keittiön sähköä vaativat vatkaimet ja vitkuttimet), niin johdot sulaa ja sulakkeet paukkuu ja kaikki palaa. Tätä en kuitenkaan minäkään ole koskaan onnistunut tekemään!

Jääkaappi. Jääkaapin takana sijaitsevat tuuletusräppänät pitäisi puhdistaa pölystä ainakin kerran vuodessa. Muuten voi ilmetä liekehdintää. Emme ole tehneet tätä kertaakaan tähän Herwoodin kämppään muuton jälkeen ja siitäkin alkaa olla kohta kuusi vuotta.

Pyykinpesukone. Pyykkikoneen siivilä pitäisi aika ajoin tarkastaa ja putsata. Muuten voi hajota koko masiina, syttyä tuleen ja laskea vielä vedet alakertaan asti (EDIT 4.6.14: Olipas mielenkiintoinen lause... ottaen huomioon, että mehän asumme alakerrassa! Hihi!). Lisäksi pyykkihana pitäisi sulkea aina pesun jälkeen. Niin, no. Ei olla paljon tarkasteltu eikä hanoja suljettu.

Astianpesukone. Tätä ei saisi koskaan jättää valvomatta päälle, niin kuin ei myöskään pyykinpesukonetta. Harva se kerta olen jättänyt pahimmassa tapauksessa jopa molemmat pauhaamaan ja lähtenyt itse kauppaan.

Kannettava tietokone. Laiskimpina hetkinä makaan sängyssä ja tuijotan läppärin ruutua. Tiedän kyllä, että epätasaista alustaa vasten kone kuumenee helposti ja saattaa tiltata. Ja sekös on ärsyttävää. Jos oikein huono tuuri käy, lakana voi syttyä tuleen. Toisinaan käytän koneen alla kirjaa tms. kovaa alustaa, mutta usein en.

Puhelin ja sen lataaminen. Sitä ei kannata tehdä niin, että puhelin on sängyssä keskellä helposti syttyviä vuodevaatteita. Näitähän on, akkujen ylikuumentumisia, luurin räjähtelyjä. Toisinaan sorrun kuitenkin tähänkin. Ehkä joskus herään keskeltä liekkimerta.

Loisteputkilamput. Etenkin vilkkuvat loisteputkilamput ovat melkoinen paloturvallisuusriski. Ne pitäisi vaihtaa HETI, kun vilkkumisen huomaa, ei sitten kahden kuukauden päästä, koska silloin voi olla liian myöhäistä. Myönnän, olen vallan laiska vaihtamaan loisteputkilamppuja. Ne vaihdetaan yleensä vasta sitten, kun valoa ei enää syty. Eikä aina sittenkään.


Simple things, self-evident things. Näitä ei vaan tule koskaan ajateltua. Jollain tapaa sitä kokee oman elämänsä melko turhaksi huviksi, jos ei tämän vertaa voi pitää huolta oman kodin sähkölaitteista. Pitäisikö tehdä muutos hyvän sään aikana!

2. kesäkuuta 2014

Työpiste, inspiraation lähde?

Heipähei taas! Jonkin verran on tullut taas laiminlyötyä tätä blogia täällä bittiavaruuden uumenissa. En ole yksinkertaisesti ehtinyt kirjoittaa, eikä mitään kirjoitettavaa oikein ole edes ollutkaan viime viikkoina. En ole osannut päättää, missä mä vapaa-aikani oikein vietän; täällä Mansessa vai Keski-Suomessa. Joko tai, elämä jatkaa tasaisesti eteenpäin, toisinaan vähän turhan nopeaankin. Yhtäkkiä on jo kesäkuu enkä mä voi mitään aavistuksenomaiselle paniikille, kun tajuan meneväni naimisiin jo _ensi_ kuussa, huh!

Ykköspointtia liennyt se, että mulla on ollut ihan järjetön kirjoitusinspiraatio päällä. No, niin kuin arvata saattaa, se ei siis ole yltänyt tänne blogin puolelle, mutta tarinoita ja ideoita pulppuaa nyt täydellä teholla mun kirjaan (jonka siis ajattelin sitten ehkä viidenkymmenen vuoden päästä julkaista... tai jtn). Olen ollut varsin tyytyväinen mun viime aikaiseen saldoon. Monen monta sivua, ihanaa! Alla muutama lainaus mun stoorista, älkäähän kopioiko ^.^

"Viha ja loukkaantuneisuus olivat vielä liian pinnalla, mutta toisaalta Jeffreyn elottomuus ja sekunneissa iskevä katumus saivat Markin tärisemään ja käsittämään, mitä oli tehnyt. Paniikki kasvoi hänen sisällään ja sai hänen silmäkulmansa kostumaan. Holtiton viha oli sumentanut Markin arvostelukyvyn totaalisesti eikä hän ymmärtänyt, miten niin oli voinut käydä. Hän irrotti kätensä säikähtäneenä Jeffreyn kaulalta, kumartui ja tunsi hengitystä pidättäessään sydämensä hakkaavan rajusti."

Olen kovasti haaveillut sellaisesta inspiroivasta "kirjoitusnurkkauksesta" omaan kotiin. Tähän asti mun läppäri on möllöttänyt keskellä olohuonetta sohvapöydällä ja koska A) se ei millään muotoa sovi sisustukseen (hyvin hyvin hyvin tärkeä pointti aina!) ja B) ruudun edessä ei saa ergonomista asentoa sitten mitenkään päin, mä päätin vihdoin ja viimein siirtää tämän masiinan makuuhuoneen puolelle, jonne sille on joskus ostettu jopa ihan oikea työpöytä!

"Hän oli tuntenut rinnassaan viiltävää kipua nähdessään menneisyyteen vaipuneen nuoren rakkautensa nousevan kuomun alta ja hänen oli tehnyt mieli lyyhistyä polvilleen maahan vihasta ja katkeruudesta, kunnes hän oli kuin herännyt unesta ja ymmärtänyt katselevansa Robertin ensimmäistä ja ainoaa perillistä, joka vain sattui olemaan kuin ilmetty isänsä nuorena. Tunkkaisessa myöhäisessä iltapäivässä kuningatar oli pyöritellyt mielessään mitä kamalimpia kauhukuvia siitä, mitä tuo prinssi nyt teki täällä ja oliko kuningas todella kutsunut hänet Robertin lähettämän uhkauskirjeen jälkeen."

Miksi en ole heti aikanaan korjannut tätä suurta esteettistä virhettä olohuoneessamme? Ongelma oli pitkään se, että jo toista vuotta ukkelin pöytäkoneella väsäämämme Nepal-video on ollut keskeneräinen, enkä ole tästä syystä raaskinut työntää sitä koneenrumilusta kaappiin piiloon. Pöytäkone on siis seissyt tässä makkarin työpöydällä vähän niin kuin tyhjän panttina jo kuukausia. Viikonloppuna sain puhtia editoida Nepal-videon valmiiksi (ynnäilen vielä, aionko tuoda sitä blogin puolella julkisuuteen) ja sen seurauksena sai pöytäkone sukeltaa vaatekaapin perälle.

Kaulariipus (vas.) Nepalin tuliaisia
Tänään, yhden ainokaisen vapaapäivän kunniaksi, keräsin lisää intoa, ja tein itselleni kirjoitusnurkkauksen, työpisteen, jonka ympäristön pyrin saamaan sellaiseen kuosiin, että tekstiäkin syntyisi kuin itsestään (yeah right). Itsellä nimittäin riippuu niin paljon paikasta ja sen viihtyisyydestä, saanko tekstiä aikaan, minkä verran ja miten laadukasta. Olohuone on ollut jokseenkin levoton paikka. Sellainen, ettei sitä oikein koskaan ole sisäistänyt inspiraatiota ja ideointia sisältäväksi paikaksi.

Ja koska sisustuskin on niin lähellä sydäntäni... samalla kun hain seurakuntatalolta esteettömyystodistuksen (jei, nyt on sitten oikein lupa männä naimisiin!), eksyin vahingossa pitkästä aikaa myös Radiokirppikselle ja sieltä löytyi vaikka mitä ihania sisustusjuttuja!

Huomatkaa mun hieno hiirimatto. Tästä syystä toivon syksyllä joululahjaksi uutta :D
Vielä kun saisi sellaisen muhkean työtuolin, jossa on joustava selkänoja ja käsituet, ja jolla voi pyöriä...! Pitänee varmaan alkaa tsekkaileen sisustusliikkeiden mainoksia sillä silmällä, josko löytyisi kiva työtuoli edulliseen hintaan.