31. toukokuuta 2010

Ai niin, unohdin ihan mainita.

Olin tänään kolmisen tuntia liikenteessä tuolla Manse-cityn keskustan suunnalla. Kotiin tullessani huomasin sitten kissojen laittaneen vähän kämpän mattojärjestystä uusiksi: matot olivat kaikki aivan rullalla ja vinossa. Mietin jo siinä vaiheessa, että hetkinen mitähän täällä oikein on nyt tapahtunut. Ihmettelin oikeastaan jo siinä vaiheessa, kun tulin ovesta sisään eikä Mymmeli ollutkaan mua vastassa niin kuin yleensä.

Huhuilin hetken kissoja eikä mistään kuulunut mitään. Olin jo siinä vaiheessa käynyt mielessäni läpi kaikki mahdolliset worst-case-scenariot, kunnes sitten löysin Mymmelin sängyn alta. No hetken siinä Milliä huudellessani, tuolta meidän olohuoneen baarikaapin takaa alkoi kuulua hyvin hätääntynyt maukuminen. No siellähän se kissa sitten oli jumissa, seinän ja kaapin välissä eikä päässyt pois. Mietin sekä kauhuissani että myös melko huvittuneena, että kuinkakohan kauan kissa oli ollut pinteessä... koko sen kolme tuntia, kun olin ollut kaupungilla?

Huhhuh, toivottavasti tämä meidän kissapariskunta tottuu toisiinsa pian!

Auringosta nauttiminen

Olin tänään kissojen kanssa tuossa takapihalla nauttimassa auringosta. Tämä meidän perheen uusin tulokas Millikin uskaltautui tutkimusretkelle tuonne takapihan voikukkaviidakkoon.






Kumpikaan kissoista ei tietenkään halunnut katsoa kameraa päin...

Siinä ulkona keksin sitten vähän järkätä tuota takapihan sisustusta uusiksi. Jäi sieltä Saksasta sellainen ihana mielikuva aamupalan nauttimisesta ulkona, joten toin ihan pöytäliinankin tuohon, jos vaikka joskus kesällä ehtisi aamiaista tuossa nauttia. Tai vaikka päiväkahvia, vaikka kahvia en juokaan.

Sain K3:n tuosta kuntoutumisen tukemisen jaksosta. Oli kyllä siinä ja siinä. Nimittäin se mun kuntoutussuunnitelma ja näyttösuunnitelma olivat melko vajaat. Ite olisin ollut tyytyväinen kakkoseenkin, mutta opettaja oli sitä mieltä, että olen saanut päiväkodilta niin hyvän palautteen, että se nostaa numeroa. Tuli jotenkin ihan yliarvostettu olo. Ite kuitenkin olin tosiaan kakkosen kannalla, juuri noiden kirjallisten tehtävien takia. Mutta en mä valita, en!

Oon ollut tänään aika tehokas, vaikka iltapäivästä lähtien olenkin vaan hengaillut. Pesin pyykkiä ja tein ruokaa. Kinkkukiusausta, johon laitoin sekaan vähän aurajuustoa. Hieman liian vähän, nimittäin maku jäi valitettavan heikoksi...

Nyt taidan mennä tsekkaamaan Poliisit-sarjan uniformumiehet. Josko olisivat hyvännäköisiä. Oon vähän jäänyt koukkuun tuohonkin ohjelmaan. Saksassa tuli katsottua ruutu.fi:stä noita vanhoja jaksoja tylsien iltojen kuluksi.

Ciao!

30. toukokuuta 2010

Vihdoin kotona


Eilinen kotimatka otti koville, vaikka pääasiassahan se pelkkää istumista eri kulkuneuvoissa. Olin kyllä tosi stressaantunut koko matkan ajan, jokaisella etapilla aina eri syystä.

Aluksi mä myöhästyin mun ekasta junasta. Seuraava juna kyllä lähti vartin päästä kohti Frankfurtia, mutta se oli puoli tuntia hitaampi, koska se pysähtyi kaikilla pikkuasemilla. En osannut yhtään rentoutua matkan aikana, kun mielessä pyöri vaan se, että monenkohan aikaan lähtee bussi Hahnin lentokentällä ja kerkeenköhän mä siihen vai kerkeenkö mä koko lennolle. Kaikki se stressaaminen oli tosin aivan turhaa, koska mä ehdin vallan hyvin.

Bussissa kohti Hahnia mä aloin pohtimaan, että mitä jos mun matkalaukku painaa liikaa ja sitä, paljonko mulla oli rahapussissa käteistä, jos jotain lisämaksua tulisi. Se olikin aiheellista, sillä vaa'an lukema näytti 16,1, kg. Yksi vaivainen kilo liikaa ja 20 euroa siitä hyvästä maksettavaa. Tosin, vaikka mun pienempi matkalaukku olikin jo aivan ratkeamaisillaan kaikesta siitä tavaran määrästä, mä nostin laukut hihnalta ja siirryin sivummalle kikkailemaan. Oli jonkin verran ahdistavaa availla siinä lentokentän lattialla matkalaukkuja ja etenkin yrittää änkeä muutamaa vaatetta sinne jo ennestään täyteen pieneen laukkuun. Lisämaksu siis jäi kuin jäikin maksamatta, mutta koko lennon ajan loin mieleeni pahimpia mahdollisia skenaarioita siitä, kuinka mun liian täyteen ahdettu pikkulaukku tulisi hihnaa pitkin täysin räjähtäneenä. Siitäkin olin huolissani aivan turhaa.

Taisin kokea kulttuurishokin vasta näin Suomeen palattuani. Tuntui todella kummalliselta istua auton kyydissä ja ajella kohti Hervantaa. Olo oli ihan epätodellinen, vielä, kun mulla ei ollut eikä ole vieläkään minkäänlaisia muistikuvia siitä, minkälaista täällä oli kun mä lähdin. Oliko lunta vai ei, lämmintä vai ei...

Rakas oli laittanut mulle ruokaa ja ihanan romanttisen yllätyksen meidän makkariin, joka vielä enemmän toi tilanteeseen sitä epätodellisuutta. Olo oli kuitenkin helpottunut, sillä perjantai-iltana nukkumaan mennessäni mä en uskaltanut edes toivoa, että huomenna mä näkisin rakkaan ja kissat ja olisin KOTONA. Ajattelin, että jos mä liikaa toivon ja odotan, niin varmasti tapahtuu jotain odottamatonta enkä mä pääsekään kotiin. Siksi mä varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni lentokoneessa istuessani pelkäsin sen oikeasti putoavan.

28. toukokuuta 2010

Viimeinen ilta






Kävin tänään viimeisen kerran kaupungilla. Ostelin vähän tuliaisia, hyvin epävarmana kylläkin, sillä mulla on melkoinen matkalaukku ongelma. Ei siinä, kyllä tuonne tavaraa mahtuis! Ongelma on se, että se painaa liikaa. Sinne kun sitten tunkee vielä pari pulloa ja uuden korutelineen, jonka löysin tänään, niin taitaa lentokentällä huomenna lisämaksu rapsahtaa välittömästi. Olisi ollut järkevää vaikka lähettää jotain vaatteita postissa. No, tyhmästä päästä kärsii rahapussi.

Päivä onkin kulunut pakkaillessa ja vähän tätä blogia ehostaessa. Löysin niin mahtavia sivuja, joista saa ladattua kaikkia ihania ja upeita taustoja, etten mä oikeasti yhtään osaa päättää, miltä mun blogin pitäs näyttää. Nyt kun tämä on muutenkin siirtymässä uuteen aikakauteen, kun Saksan vaihto vetelee viimeisiään. Ajattelin jatkaa tarinointia tänne. Mä olen ihan hurahtanut tähän bloggailuun ja kaipa se on nykyään vähän muotiakin? Minähän en ole ikinä muodin perässä juoksenut, mutta tämä taitaa olla poikkeus.


Tänään ostin viimein oman sytkärin. Olihan mulla sytkäri, kun mä tulin tänne, kaksikin (en tiennyt toisen olevan mun takin taskussa lentokentän turvatarkastuksessa, joten se toinen sitten takavarikoitiin multa), mutta se toinen sitten katosi jossain välillä Frankfurt - Marburg. Ensimäisestä päivästä lähtien mulla on ollut lainassa Gretan sytkäri ja tänään mä sitten palautin sen sille - viimein. Pakon edessä tulee tehtyä kaikkea.

Ei jotenkin yhtään huvittaisi matkustaa huomenna. Tietenkin on ihana mennä kotiin ja nähdä Mikko ja kisut, mutta tällä hetkellä pelkkä ajatuskin matkustamisesta tuottaa tuskaa. Yleensä mä oon tykännyt istua kulkuneuvoissa; busseissa ja junissa ja lentokoneissa, kun siinä on sellainen matkustamisen meininki (vaikkei sitten kulkisi bussilla kuin väliä Hervanta - Keskustori). Osittain sitä iloa tällä hetkellä syö tuo matkalaukkuongelma ja se, että mun pienemmän matkalaukun kahva on rikki. Eli siis tässä ei ole muita kuin matkalaukkuongelmia!

Stressaamisesta, pakkaamisesta ja blogin päivittämisestä hyvinhyvin väsyneenä.

27. toukokuuta 2010

Syitä on miljoonia.

Viimeinen työharjoittelupäivä. Viikot vierähtäneet uskomattoman nopeasti, tuntuu kuin mä olisin vasta toissapäivänä tullut tänne. Jotkut lapsista oli kuin liimautuneita muhun koko päivän, kun ne kuuli, etten mä enää mene sinne. Johan siinä ihan liikuttui. Puhumattakaan siitä, että lapset olivat leiponeet mulle mansikkakakun, jota sitten yhdessä syötiin. Sain myös läksiäislahjaksi Marburg-mukin täynnä nallekarkkeja ja sellasia kookostryffelipallukoita.


Mä olin niin liikuttunut siitä kakusta ja niistä lahjoista, etten mä tajunnut siinä tilanteessa edes sanoa kiitos niille! Myöhemmin sitten sanoin Dagmarille kiitokset ja selitin, että itkukaan ei ollut ollut kaukana. Jännä, oon mä aiemmistakin työharjottelupaikoista haikeana lähtenyt, mutta ei se kertaakaan tuolta ole tuntunut. Hitto, että bussissa matkalla kämpille meinasin alkaa parkumaan ihan tosissani.

Ehkä se kuitenkin johtui siitä, että mulla tulee ikävä niitä ihmisiä. Ehkä siitä, etten mä en varmaan ikinä enää näe niitä lapsia. Siksi, että tää on viimein ohi. Siksi, että mä pääsen viimein kotiin ja Mikon kainaloon. Ehkä myös siksi, että mä tunnen itseni voittajaksi, koska mä tein tän. Ehkä koska mä olen helpottunut, että mä pääsen päiväkodista eroon. Ehkä siksi, koska mulle oli leivottu kakku. Ehkä siksi, koska mä olen nainen. Syitä on miljoonia.

Tähän on vielä pakko laittaa hieno piirrustus, jonka löysin päiväkodin hyllyltä. Tuo on mun mielestä jotenkin niin huikea tulkinta. Taide on katsojan silmässä... (kuvassa oleva tunne oli eilen vahvasti läsnä mun kokemissa hetkissä)


Ja tässä vielä kuva Löwen-gruppesta.
Ylhäältä alas ja vasemmalta oikealle: Ali, Angelina, Fabio, Emily, Max, Pauline, Joel, Juliana, Alexandra, Sally, Jaron, Selina, Ali & Darnel. Ihanaiset lapsoset, jotka osasivat niin ihastuttaa kuin vihastuttaakin!


Ja OKEI, mulla oli suosikit näistä! Eturivissä seisova Darnel oli aivan valloittava tyyppi, kuten myös Alexandra, Juliana ja Joel. Ilman heitä en olisi varmaan jaksanut aamuisin herätä töihin! No menipä dramaattiseks :D

Työharjoittelu meni kokonaisuudessaan tosi hyvin, vaikka se kielimuuri välillä vähän ahdistikin. En tiedä, miten olisin osannut enää paremmin toimia, joten se arvosana mikä tästä jaksosta sitten onkaan tulossa, on ollut työn ja tuskan takana. Nyt oon ansainnut kivan kesäloman! Ylihuomenna olen jo Suomessa, joten here I come!

26. toukokuuta 2010

Sade ja muut toiseksi viimeisen työpäivän überärsytykset

Tänään se sitten alkoi taas sataa niinkuin lupasikin. Tähän mun huoneeseenkin tuli heti taas kylmä ja viltin sisällä oon joutunut oleen koko päivän...

Ärsytyksiä olikin kasautunut tälle päivälle sitte vähän enemmänkin.

Aamulla kuorin yhdelle tytölle omenaa, mutta päätin samalla myös kuoria peukaloni! Voisi melkein sanoa, että KIRJAIMELLISESTI. Sen verran iso lovi tuli tuohon kynnen kulmaan. Ja toki myös kynsi halkesi siinä samalla. En oo kertaakaan täällä Saksassa ollessani juonut hanavettä, mutta nyt sitten piti sormi huuhdella kyseisellä tuotteella. Eihän Saksassa nyt varmaan niin "epäpuhdas" hanavesi ole, mutta kai ihmiset jostain syystä pullovettä kuitenkin juo? Ja voihan paikallinen vesi olla kuitenkin uudenlaisia eliöitä sisältävää vaikkapa suomalaiselle. No back to business, myöskään desinfiointiaineesta ei ollut päiväkodin ensiapukaappi varmaan ikinä kuullutkaan.

Eiköhän tuo sormi nyt kuitenkin parannu niin kuin kaikki aina ennenkin *koputtaa puuta*. Mietiskelin tänään itsekseni, että en varmaan olisi tästäkään milläänlailla huolissaan, jos en olisi kuluneena lukukautena käynyt kursseja ASEPTIIKKA ja MIKROBIOLOGIA. Nyt jotenkin suhtautuu ihan uudella tavalla esim. siihen, kun isä hevosta kengittäessään leikkasi melkein peukalonsa irti, huuhtoi vedellä, kiersi ympärille talouspaperia ja jesaria ja jatkoi hommia :D okei, ehkä vähän kärjistetysti, mutta kuitenkin. Jotain sentään jäänyt päähän niiltäkin kursseilta, kun näin alkaa pikkuhaavatkin mietityttämään. Tosin, osatekijä saattaa kyllä vahvasti olla se, että oon ulkomailla, enkä turvallisessa Suomessa. Niin, Suomessahan ei voi saada ikinä mitään tartuntaa mistään...

Päiväkodille tuli tänään taas niitä koululaisia tekemään läksyjä. Yleensä nuo hetket ovat olleet tosi kivoja, kun on voinut itsekin samalla vähän opetella uusia saksankielisiä sanoja (oppilaat kun itsekin opettelevat vasta lukemaan), mutta tänään en aluksi uskonutkaan, miten kamala siitä iltapäivästä voisikaan tulla... mä olin kaks tuntia yksin niiden lasten kanssa. Joo, ei harjoittelijaa ei saisi jättää yksin, mutta syy tässä lienee muiden kuin minun. Yhtäkkiä mä oikeastaan vaan huomasin olevani keskeään niiden viiden 7-9 -vuotiaan lapsen kanssa. Ja tietysti, kirjoittamattomana sääntönä, lasten oli heti testattava mua.

Voi sitä huutoa, tottelemattomuutta, virnuilua, huutoa, pelleilyä, typeryyttä ja huutoa. Mitäpä tällasella suomalaisella huonosti saksaa osaavalla olisi mitään kunnon sanottavaa, kun jalkapallo läsähtää ikkunaan tai märkä paperimössökasa viuhahtaa otsaa hipoen ohitse? No sanonpa vaan, että ei paljon mitään! Ja jos jotain olikin, niin takaisin sain vaan naurua ja virnuilua, varmaankin siksi, etten osannut puhua saksaa "kunnolla". Mulla meinas niin taas käämit kärvähtää, ettei pahemmasta väliä.

Tilanne kuitenkin sitten rauhoittui, kun eräs kollega tuli siihen vähän jyrähtämään. Lapset rauhoittu ja sen jälkeen mä yritin selittää niille, että joo, voitte te leikkiä sitä ja sitä, mutta sillon kun mulla on sanottavaa, niin sillon kuunnellaan ja TOTELLAAN. Lopuks olikin sitten ihan kiva, mutta jäi kuitenkin tilanne kaihertamaa aikalailla... haastava iltapäivä etten sanois!

Sitten olin jo onnellisena menossa kämpille ja istuin onnellisena bussiin. Onnellisuus hävisi sitten yhtä nopeasti kuin se oli tullutkin, sillä n. 10 minuutin bussimatkaan kului n. 40 minuuttia. Ei hajuakaan, miten liikenne takkus niin pahasti just sillon, kun ei oo aikaisempina päivinäkään takunnut. No olihan siinä sitten aikaa huvittuneena seurata erään toisen matkustajan ahertamista rikkoutuneen takin vetoketjun kanssa.

Kun mä sitten viimein jäin pysäkillä pois ja olin kävelemässä kämpille, niin mua vastaan käveli mustavalkoinen kissa, joka istui mun eteen ja sano mulle moi.

24. toukokuuta 2010

Voi PÖTKÖ!

Aivan kuin olisin jotain ennustanut eilisessä postauksessani... juu, päivällisellä oli tänään, no mitäs muutakaan kuin PÖTKÖJÄ. Meinasin hajota, kun niiden ällöttävä haju leijaili tänne yläkertaan mun huoneeseen ja kun sitten kuulin kutsun ruokapöytään. Mutta viimein sain tietää näiden inhottavien kasvispötköjen tarinankin. Kuulemma touko- ja/tai kesäkuussa on tapana syödä kerran viikossa näitä SPARGELEITA. Eli parsaa (joo en oo kovin keittiöihminen, jotta tietäisin miltä näyttää keitetty PARSA)! Sitten sen jälkeen syödään jotain muuta, jotain lihaa. Voi kun nyt olisi ollut se lihakausi... mutta enää ei tarvitse sitten pötköjä syödä! Viisi yötä, niin meitsi pääsee takas kotiin! Sitten mä menen ekana kebabille! No ei vais.

Ukkosta lupasi iltapäiväksi ja illaksi, mutta mitään ei ole näkynyt tai kuulunut. Tai iltapäivällä aika synkkä pilvenmötkäle meni tuosta ohitse, mutta ei se ainakaan jyrissyt, vaikka näytti vähän siltä. Sitten onkin luvattu viikolle taas sadetta, joten eipä tämäkään riemu kauaa kestänyt... tänään kuitenkin paistoi vielä aurinko kuumasti.

Ruuan kanssa Marianne tarjosi mulle tosi hyvän drinkin. Sanoi sen nimenkin, jokin Fisch tai jotain. Ei se kyllä Fisch voinut olla, koska se on kala? Fizz tai jotain. En tiedä kuin kirjotetaan. Ensimmäisen join ruuan kanssa ja toisen sitten jälkeenpäin. Hauska punainen cocktail punaisella liköörillä ja kuohuviinillä. Ensimmäinen lasillinen oli oikein hyvä ja kesäinen, jälkimmäinen haisi ihan röyhtäykselle. Voi vaan kuvitella, miten se vei mennessään hieman sitä intoa juoda sitä... mutta alas meni, minulle alkoholi ei ole ikinä ollut mikään ongelma! ;D



Lisäksi, kun puheeksi kävi suomalainen juomakulttuuri (josta sitten hieman varovaisesti isäntäperheelle kerroin), niin rohkenin sitten kysymään, mikä olisi hyvä saksalainen juoma, jonka voisin omaan baarikaappiin viedä tuliaisiksi. Isäntäväki ehdotti marburgilaista 38volttista viski-konjakki-brandy-pahalikööri-sektorille osuvaa juomaa, jota sitten rehvakkaasti maistettiinkin. En tosiaan yhtään tiedä onko kyseinen juoma jotain likööriä vai mitä, mutta helvetin pahaa se ainakin oli! Mutta kai mun on pakko sitä ostaa kotiin viemisiksi, ei se juotua jää kuitenkaan! Olishan se nyt kiva viedä marburgilainen muisto omaan baarikaappiin :)

Ja juotuani kaksi lasillista tuota Fizziä (?) ja shotin tuota jälkimmäiseksi mainittu, niin pikkuhumalahan siitä sitten tuli. Harmi kun huomenna on työpäivä :/

23. toukokuuta 2010

Hafenfest

Viimeinen viikonloppu Marburgissa vierähti mukavissa, mutta rauhallisissa tunnelmissa. Kaupunkiin saapui Hafenfest, eräänlainen satamajuhla (vaikka täällä ei kyllä mitään satamaa olekaan) ja se houkutteli kaduille ihmisiä melkolailla. Juhlittiin ainakin aurinkovoimalla kulkevaa kaupungin ainutta jokilaivaa Elisabeth II:sta. Lisäksi sää on hemmotellut, sillä viimein mittari on kohonnut reippaasti yli kahteenkymmeneen eikä kylmyydestä ole tietoakaan. Kiitos tämän, olkapäät ja decolte täysin palaneet...


Lauantaina lähdin Mariannen, Jochenin ja Merlinin kanssa kävellen keskustaan tsekkailemaan tilannetta. Tapahtumaa voisi verrata vaikka markkinoihin, ilman turhakekojuja. Ruoka- ja olutkojut sen sijaan olivat erittäin oiva valinta kyseiseen tapahtumaan. Koinkin aivan uuden makuelämyksen eräässä olutkojussa, kun mun olueen sekoitettiin sitruunaa. En ole ennen törmännyt moiseen, mutta en mä kyllä mistään ole paitsi jäänytkään. Normiolut meikäläiselle, kiitos! Ei parantanut sitruuna makua...

Söin myös ensimmäistä kertaa ihkaoikeaa bratwurstia täällä ollessani. Neljä viikkoa hurahtanut täysin ilman tätä saksalaista perinnemakkaraa, niin johan oli aikakin! Hyvää se oli, mutta en mä silti sitä suomalaisen grillimakkaran veroiseksi sanois.


Huomion arvoinen oli myös Lahn-joella käyty kanoottipoolo-ottelu, jota tosin en jäänyt sen enempää seurailemaan. Sen, mitä lajista kerkesin nähdä vaikutti kyllä melko hauskalta ja mielessä käväisi, että tuo voisi olla huikeaa hyvällä porukalla myös omissa piireissä... sitten, kun vaan kaikki ostetaan ensin kanootit, niin.

Illalla teki vähän mieli lähteä kuuntelemaan kaupunkiin live-musiikkia, mutta onneksi en lähtenyt. Meikäläinen oli kiltisti jo puoli yhdeltätoista nukkumassa. Jonkun verran auringonpaahde siis verotti sitä energiaa, sillä uni napsahti välittömästi, kun valot sammutin.

Tänään, sunnuntaina, hellesäät ne vaan jatkuivat, täysin pilvettömänä. Siksi nuo olkapäät varmaan kärähtivätkin. Ja ehkä siksi aurinkorasva olisi kätevä.

No anyways, tänään Greta vei mut taas Festeille. Nyt mukana oli Inga, Michel, Janice ja tämä Thomas, joka on tulossa syksyllä Tampereelle. Etsittiin sellanen kiva paikka Lahnin varrelta, johon levitettiin viltti ja sitten hengailtiin vaan.

Thomas laittoi mut melkoiseen tenttiin Suomesta ja etenkin Tampereesta. Mä en osannut kaikkeen edes vastata, etenkään niihin Tampere-kysymyksiin, ja sitten piti selittää, että en mä ole siellä asunut kuin pari vuotta vasta, ei voi tietää kaikkea! Esim. sitä, onko Tampereella heavy metal-baaria.

Sitten Michel liittyi keskusteluun ja puhuttiin mm. mustekaloista. Okei, tuo kuulostaa kyllä hämärältä :D Mutta ensin muistaakseni puhuttiin siitä, miksi mä olin lähtenyt Saksaan, sitten jotenkin keskustelu siirtyi Afrikkaan ja yhtäkkiä me puhuttiin ihmisiä halailevista mustekaloista. Oli kiva rupatella poikien kanssa ja sitten kun pojat lähtivät, niin tuli vähän tylsää. Muut jutteli keskenään ja mä en osannut sanoa mitään väliin, kun en edes pysynyt mukana, että mistä ne puhuu. Ajankuluksi siinä tuli sitten heitettyä leipiä jokeen ja nautittua auringosta.


Illalla rakastuin pöydän antimiin. Jochen laittoi grillin kuumaksi. Pöydässä oli kalaa, kanaa, bratwurstia... ja vähän salaattiakin. Luojan kiitos, selvisin tämän viimeisen sunnuntain ilman niitä kammottavia kasvispötköjä! Niitä on kuitenkin heti huomenna...

21. toukokuuta 2010

AURINKO

Tänään, pitkän ja tuskallisen odotuksen jälkeen ulkona on jälleen tarennut t-paidassa, ja miksei vaikka bikineissäkin (en vaan ihan kehdannut mennä tuonne takapihalle pelkissä bikineissä)! Aivan ihanaa, oon ollut hullun energinen tänään. Ja tietysti nyt iltaa kohden tekis mieli johonkin terangillekin ja vähän kaduttaa, etten hakenut päivällä kaljaa kaupasta. Mutta rauhallisesti mennään ilta, Salkkaritkin jo katselin Katsomosta.


Tosiaan, tänään sitten sain valmiiksi tuon seinämaalauksen. Tai kai mä sitä tiistaina vielä vähän korjailen, jäi häiritsemään jotkin tyhmät yksityiskohdat, kuten epätarkat rajat... eihän tuo mikään kamalan hieno taidonnäyte ole, mutta jääpähän se nyt sinne lapsia ja työntekijöitä ilahduttaan, kun mä lähden. Tietysti ne heti maalaa ton pois, kun oon lähtenyt :D

Voi ihanuus tuota auringon paistetta. Oon koko ajan innoissani. Toivottavasti nämä kelit kestää sen aikaa, kun täällä olen. Enäähän mulla on jäljellä tasan viikko, sitten koti-Suomi kutsuu ja ihan hyvä niin! Matkailumittari näyttää taas hetken aikaa punaista, kunnes mä alan taas haaveilla, että jos sitä lentokoneella vaikka jonnekin lomalle lentäis...tosin kotimaan matkailukin olisi tässä vaiheessa jees; puhuttiin joskus kevättalvella Mikon kanssa, että jos sitä loppukesästä tai joskun lähtis Lappiin katteleen. Oo, Lappi on niin ihana paikka sekin!

Että sellasta. Huomenna ja sunnuntaina täällä Marburgissa on tosiaan ne jonkinmoiset kekkerit, Hafenfestit, vissiinkin eräänlaiset satamajuhlat. Perheen isäntä naureskelikin mulle, että huvittavaa siitä tekee sen, että Marburgissa on yksi ainut laiva ja sekin on jokilaiva. Mutta syy kuin syy, meikäläinen ainakin lähtee kaupungille fiilisteleen.

Sunnuntaina oonkin sopinut treffit Gretan ja tän luokkalaisten Thomasin ja Hellenan kanssa tuonne cityyn. Tää Thomas ja Hellena ovat tulossa lokakuussa Tampereelle vaihtoon ja oon luvannut niille näyttää sitten kaupunkia, vastavuoroisesti. Vaikka eihän noi mulle täällä kaupunkia näyttäneet, vaan Greta ja se sen poikaystävä lähinnä. Mutta anyway, kiva viikonloppu luvassa, toivottavasti! :)

20. toukokuuta 2010

Seinämaalausta


Päiväkodilla lähes koko seitsemän tuntia vierähti seinää maalaten. Se ei nyt varsinaisesti kuulu niihin lähihoitajaharjoittelijan työtehtäviin työssäoppimispaikalla, mutta en voinut kieltäytyäkään urakasta, kun vaikutti niin kivalle, enkä oo aikoihin mitään edes maalannut! Sitä paitsi, nyt mun käden jälki jää näkymään päiväkodin seinälle pitkäksi aikaa.

Kyseessä oli siis aamupala-/leikkihuoneen seinä, johon tää mun ohjaaja oli joskus aikaa sitten piirtänyt sellasen aamupalahahmotelman (tuli mieleen vähän sellainen tyypillinen mallipiirtämisen asetelema, jossa on astioita ja hedelmiä) ja pyys mua nyt maalaamaan sen loppuun täysin vapain käsin. Päivä hurahti melko nopeaan, vaikka aluksi mulle suurta päänvaivaa tuottivatkin päiväkodin surkeat maalausvälineet. Ensinnäkään mulla ei ollut sinistä maalia lainkaan ja tietysti mä olisin sitä tarvinut. Eikä niissä pensseleissäkään mitään hurrattavaa ollut. Suurin osa oli kuivuneita koppuroita.

Työ jäi vielä kesken, joten saattaa olla, että huominenkin päivä hurahtaa nopeaan ohitse seinää maalatessa, eikä se ole lainkaan huono, kun on perjantai ja viikonloppu, ihanaa. Lisäksi Marburgiin on tulossa jokin juhla/karnevaalit lauantaina ja sunnuntaina, joten tekemistäkin riittää ja ensimaanantai on kaiken lisäksi vapaapäivä! Lisäksi sääkin vaikuttaa lupaavalta, viimein, yli +20 näyttää WeatherOnline.

19. toukokuuta 2010

Eilen viimeisteltiin lasten kanssa se meidän kirahviprojekti. Maalattiin ja lakattiin se. Mun epäilykset osuivat ihan oikeaan: eihän siitä kirahvista ihan sellainen tullut kuin mä toivoin, mutta ainakin se on persoonallinen, ja rehellinen lapsen näkymys kyseisestä eläimestä ja sen "läikistä".



Päiväkodin ruokailuhetki eilen ei ollut mikään unelmien hetki. En muista milloin olisin nähnyt niin punaista... juuri, kun olin päättänyt, että teen tämän kuntoutussuunnitelman eräästä kuusi vuotiaasta pojasta nimeltä Dustin, jotta suunnitelmaan olisi oikeasti jotain kirjoitettavaakin, niin Dustinhan pisti hulinaksi. Siellä vesilasit ja lattiamopit lenteli, kun meidän ihanasta keskittymishäiriöisestä oli hauskaa alkaa riehumaan! Itse en osannut lapselle mitään sanoa, mutta nämä "oikeat" ohjaajat lopulta huusivat naama punaisena pojalle, joka kehtasi vain naureskella ja ilveillä takaisin! Mä olin niin vihainen ja ärsyyntynyt sen pojan käytöksestä, että jos se oma penska olisi ollut, niin kunnon tukkapöllyn olisi saanut! Eräässä välissä mun suusta pääsikin sellainenn äreä sihahdus: saakelin nulikka! Hetken aikaa olin, että oho, mitäs tuli sanottua ja katselin nolona ympärilleni, ettei kukaan vaan kuullut. Sitten mä muistin, että eihän täällä kukaan ymmärrä vaikka mä puhuisin mitä eikä mua enää kaduttanut lipsahdus :D

En kyllä ala, jos mulla itellä on joskus tommonen lapsi.

Mutta kuntoutussuunnitelman teko on nyt hyvällä pohjalla ja mulla on paljon tietoa tästä kyseisestä Dustinista, joten vielä kun viitsisi vaan aloittaa sen kirjoittamisen, niin hyvin pyyhkis! Se aloittaminen on aina se pahin, kun pitäs jotain kouluhommmia kirjotella. Yleensä se kuitenkin lähtee sitten omalla painollaan eteenpäin, kun ne ensimmäiset kriittiset lauseet on saanut miljoonan eri yrityksen jälkeen tallennettua siihen paperille. Mutta se ei nyt lohduta. Hei, mä olen Saksassa, en mä halua mitään koulujuttuja kirjotella! :D (niin, mähän olen siis lomalla, en kouluhommissa täällä :D)

Sain tänään postikortitkin vihdoin ja viimein tungettua postilaatikkoon. Sitten kun ne vielä löytäisivät oikeisiin osotteisiin, niin hyvä olis. Olen varmaan samaan aikaan takasin Suomessa, kun kortit saapuu vastaanottajilleen. Kerrankin, kun ajattelin, että juuri noin ei käy, koska olen täällä kuitenkin niin kauan...

Ai niin, eilen aamulla koin jotain uskomattoman huvittavaa, kun kävelin bussipysäkille. Mua jäi äärettömästi vaivaamaan tuon keilan tarina - ja se, että heti, kun mä olin kuvan ottanut, ovesta paukkasi joku setä ulos. Jatkoin melko rivakkaan matkaani :D



17. toukokuuta 2010

Vähän oli tänään hauskaa, kun korjailin lasten kanssa vähän rikki mennyttä Löwen-ryhmän kirahvia. Se oli ottanut vissiin lasten leikeissä vähän osumaa, kun se oli ihan täynnä reikiä.

Sisäinen taiteilija tosin meinas melkein ottaa vallan, sillä mua alkoi hetkellisesti ärsyttään, kun mä olisin halunnut tehdä mun tavalla, mutta lapset ei IHAN olleet samalla aaltopituudella mun kanssa. Siksi mua joskus ärsyttää lasten kanssa rakentaa esim. legoillakin, kun mä haluaisin rakentaa tyyliin hienon talon ja sitten lapset haluaakin tehdä ihan jotain muuta... mutta loppujen lopuks siis oli ihan hauskaa, kun itse vähän peräännyin hommasta (minähän siis olin itse ensimmäisenä jonossa, kun ohjaaja kysyi, että ketkä haluaa osallistua kirahvi-paran korjaukseen) ja annoin lapsille tilaa tehdä niinkuin halusivat. Vähän sitten välillä ohjeistin, että ei noin paljoa sitä "liimaa" ja ei "liimata" sitä sanomalehteä tommosina myttyinä. Huomenna varmaan sitten maalataan tuo valmiiksi. Odotan jo vähän kauhulla, mitä siitä tulee niitten lasten kanssa...








Päivä muuttuikin sitten iltaa kohden taas sateiseksi, ja tylsäksi. Kamalan kirjoitusinspiraatio kyllä tosin iski, joten josko sitä ennen nukkumaanmenoa avaisi vaikka tekstinkäsittelyn ja yrittäisi saada ideoita ja ajatuksia ylös. Olisi näin iltaisin hyvää aikaa kirjotella ja kaikkea, mutta aika jotenkin valuu niin nopeasti hukkaan pelkästään netissä seikkaillen... paha tapa tuo nettiin ja koukuttaviin peleihin (http://pelikone.fi/pelit/aivopahkinat/Colourshift/4505) unohtuminen.

16. toukokuuta 2010

Tänäaamuna auringonpaiste sai mut taas siinä yhdeksän pintaan ponkasemaan sängystä melko vauhdilla ylös. Mutta ennen kun mä olin saanut edes yöpaitaa vaihdettua päältäni, niin ulkona oli jo harmaata. Meinasin mennä takas nukkumaan, mutta päätin sitten nöräillä vähäsen... ja nöräillä... ja nöräillä. Muuta en tänään ole tehnytkään kuin nöräillyt! Ja niska ja hartiaseutu kiittää... nyt kun pääsis hierojalle!

Aurinko alkoi päivän mittaan paistaan melko pilvettömältä taivaalta ja minä olin jo innoissani, että jes! nyt on lämmin. Olin jo menossa ulos tietokoneen kanssa, mutta siellä kävikin sen verran viileä tuuli, että pysyttelin sisätiloissa. Nyt tuolla paistaa ihana ilta-aurinko, vielä kun olisi lämmin, niin kaikki olis täydellistä!

Tuolla takapihalla, ja oikeastaan koko tässä talossa, on ihan hirveesti kaikkia ihania pikkuyksityiskohtia. Tosi kivannäköseks saanut tuo Marianne tämän huushollinsa laitettua. Olen ihan kade; mäkin haluan omakotitalon, ison puutarhan ja paljon rahaa sisustamiseen ja ihaniin yksityiskohtiin. Villiinnyin niin tuosta auringostakin, että pakko oli käydä nappailemassa muutamia kuvia tuolta takapihalta.


Sireenit tuoksuivat tänään jotenkin aiempaa enemmän! Tuli sellasia nopeita flashbackeja Suomeen taas. Jotenkin tuntuu, että koti-ikävä alkaa taas painaa, mitä lähemmäs reissun loppu käy. Sireenit kuitenkin muistuttaa Koskenpäästä ja sen aurinkoisista alkukesistä, kun kyseiset puut alkavat kukkia. Tekisi mieli käydä hakemassa muutama oksa tänne mun huoneeseen, tuomaan vähän väriä ja tuoksuakin. Vaikka en mä tiedä, olisko tuoksu kuitenkaan sama kuin ulkona.





Hyi hitto tuota hämistä! Olen sentään kolme viikkoa täällä nyt asunut ja kolme viikkoa käynyt tupakilla tuossa samassa paikassa ja VASTA NYT mä huomasin, että mulla on siinä tuommonen seuralainen. Ja tuo on sentään halkasijaltaan sellanen about 30cm. Olin saada jonkun kohtauksen, kun en sitten yhtään tykkää hämähäkeistä, oli ne sitten pieniä tai isoja tai oikeita tai vaan pelkkä sisustuselementti. Hyh!


Merlin oli mun seurana.



Sunnuntai-illan päivällispöytä oli taas hienona, ainakin juomia myöten. Ja ruokana oli taas, tietysti, niitä mun "rakastamia" kasvispötkylöitä! Haistoin ne jo hyvän aikaa ennen itse ruokailua tuonne yläkertaan asti ja kirosin mielessäni. Mulla ole vieläkään hajua, että mitä ne oikein edes on. Olen kyllä kysynyt, mutta kun toinen osapuoli ei osannut sanoa kuin saksaksi, niin eihän se mitään sitten auttanut. Toisaalta, enää on jäljellä ainoastaan yksi sunnuntai, eikä mun sen jälkeen tarvi enää syödä niitä, jihuu! Naureskelin itsekseni siinä ruokapöydässä, että noita jos kokkaisin joskus Mikolle, niin kyllä muuten jäis syömättä! On kuitenkin sen verran perussuomalainen mies mun kohdalle osunut! :D

Tosiaan, enää yksi sunnutai jäljellä. Kaksi viikkoa ja mä olen jo kotona (toivottavasti). Tuntuu, että täällä olisi ollut jo ainakin puoli vuotta, ja toisaalta tuntuu, että aika on juossut minkä kerennyt eteenpäin. En mä tiedä, että olisko musta pitempään kuin viiden viikon seikkailuun. Ei ainakaan yksin. On tää kuitenkin jotenkin niin... no, turhauttavaa välillä. Vaikka mä tiedän jo nyt, että tää on ollut ihan pirun palkitsevaakin, monelta kantilta katsottuna;

Mä olen aina tykännyt puhua englantia, mutta kun vähän ujo olen, niin se puhumisen aloittaminen on aina ollut kamalan vaikeaa, enkä mä sitten olekaan sitä paljoa puhunut. Etenkin jos mukana on ollut joku, joka on ollut valmiina hoitamaan puhepuolen. Nyt mä tunnen saaneeni ajettua tuon ujouden pois, kun kieltä on ollut pakko puhua. Ja mitä siihen alkupäivien sönkötykseen tulee, niin se on kadonnut. Huomaan, että mä oikeasti osaan puhua sitä ja mitä enemmän mä olen puhunut, sitä sujuvampaa siitä on tullut!

Samoin on oikeastaan saksan kanssa. Enhän mä saksaks osaa mitään keskustella, hell no! Mutta joitain toooodella yksikertasia lauseita mä saatan päiväkodillakin sanoa ilman, että mä oikeastaan edes ajattelen asiaa sen kummemmin.

Sitten kun puhutaan tästä mun yleisestä (:D) itsevarmuudesta vieraitten ihmisten kanssa, niin sekin on kohentunut huomattavasti. Mä olen kuitenkin tässä jo kolme viikkoa ollut osa saksalaista perhettä ja ihan oikeasti myös tuntenut itseni perheenjäseneksi, kiitos ihanan ja vieraanvaraisen isäntäväen! Asiaan on vaikuttanut sekin, että mä olen täällä yksin. Jos täällä olis ollut joku kaveri matkassa koko ajan, mä olisin helposti voinut sysätä kaikkea vastuuta pian sille, niin kun juuri tuon puhumisen, junalippujen ja bussilippujen ostamisen ja kaiken muun mahdollisen.

Mutta, vielä on kaksi viikkoa tehokasta työaikaa jäljellä, siinäkin vielä oppii jotain!

P.S. Mun piti muuten imuroida taas tänään. En imuroinut. Ja mun piti pestä pyykkiä, mutta en päässyt, koska kone oli varattu koko päivän. Mikä erinomainen tekosyy!
Josko tämä sininen sävy tyydyttäisi mua hetken. Värit on kuitenkin kivoja!

Taitaa olla meikäläisen lempivärini-on-vihreä-kausi siirtyä uuden alta. Nyt alkaa turkoosi ja sininen jyräämään päälle. Tai sitten tää on vaan joku välivaihe. Kriisi.

15. toukokuuta 2010

Marburg - Giessen - Frankfurt

Tänään oli pitkästä aikaa tekemisen täyteinen päivä. Greta, Hacki (ei hajuakaan miten tuo kirjotetaan, mutta se on se Gretan poikaystävä sieltä Giessenistä), Inga ja Steffi vei mut ensin Giesseniin ja sitten Frankfurtiin.

Pakollinen naamakuva juuri ennen lähtöä. Arvatkaa näytinkö kotiin tullessa enää yhtä kivalta. No en.


Tosiaan, Giessen on siis puolet Marburgia pienempi kaupunki tuossa 30 km:n päässä, jossa tämä Gretan poikaystävä Hacki asuu sellasessa kivassa ullakkokämpässä. Käytiin siellä hetki istumassa ennen kuin jatkettiin junalla matkaa Frankfurtiin. Ja juu, pidimme huolen, että mukana oli reilu nesteytyssetti.


Frankfurtissa mentiin sellaseen isoon ostoskeskukseen, jossa käytiin mm. syömässä pannupitsaa ja myöhemmin korkean rakennuksen ulkoilmanäköalatasanteella ihailemassa ison kaupungin hienoja maisemia. Tämä kuitenkin pisti mua suuresti ihmetyttämään. Ymmärrän kyllä, että tupakointi on kielletty ostoskeskuksessa, mutta että ilmapallotkin?? Oli pakko ottaa kuva, kun tämä mua niin huvitti. Onhan ilmapallot nyt vaarallisia ja melkoinen riskitekijä tommosessa ostoskeskuksessa!


Tuli ihan sellainen olo, että nyt on Ruokolan tyttö eksynyt ISOON kaupunkiin. En ollut ennen nähnyt noin isoja rakennuksia! Harmi, ettei aurinko suostunut näyttäytymään koko päivän aikana.


En mä korkeita paikkoja pelkää, en! Ei hitto mikä naama :D


Koko jengi. Minä, Hacki, Inga, Steffi ja Greta. Ja edelleen Frankfurtin hieno skyline.


 Ostosparatiisi. Sitten kun myöhemmin laskeuduttiin tuolta korkeuksista ja mentiin tuonne kadulle, niin ensimmäinen ja viimeinen tunne oli suuri ahdistus. Se ihmisten määrä...



Loppupäivä menikin sitten Frankfurtin eläintarhassa. Tämä iso kissi vei mun syräimen välittömästi.

 
Reissu oli kiva ja piristi tätä melko tylsää arkea hauskasti. Kämpille palattuani ei kyllä ole jotenkin paljoa naurattanut. Se, että eilen illalla katselin myöhään elokuvaa viinihuuruissa, tänään heräsin jo yhdeksän pintaan (olisin voinut nukkua vielä vaikka kuinka pitkään), vietin seitsemän tuntia jaloillani, kärsin jomottavasti särystä lähes koko päivän tuolla vasemman silmän takana ja join muutaman oluen, saa ihmisen jollain lailla... väsyneeksi ja sitä myöten myös melko ärsyyntyneeksi. Joten tämä tyttö kiittää ja kuittaa nyt ja painuu hammaspesulle ja untenmaille. Ciao!

14. toukokuuta 2010

Daylight come and we want go home - tajunnan virtaa - musiikin virtaa - yksinäisen illan soittolista

Illan eväät

  • Dingo - Kunnian kentät... tässä on tosi ufomainen musiikki alussa, mutta sanat on jotain aivan ihanaa! Kunnian kentät on viimeinen paikka jossa toisensa saa ihmiset, joista toinen jää kunnian kentälle makaamaan. Ja niin suruinenkin.
  •  Ja tää Madonnan Miles away... tulee niin se viimekesäinen keikka mieleen, kun aurinko laski sinne Jätkäsaaren taakse ja odotettiin, että popin kuningatar tulee lavalle. Mutta tämä niin sopii tähän muhun koti-ikävään... mutta vaihdan biisin, koska tää kuuluu sarjaan hemppikset.
  • FEUER FREI!
  • Oi, ja muistoja tuli heti mieleen viime kesältä, Michael Jackson ja Bad. Istuttiin iltaa Mikon, Johanneksen ja Nooran kanssa meillä ja kuunneltiin grillin äärellä juuri edesmennyttä popin kuningasta.
  • Scooter - The Night... kiva soundi tässä oravaäänikohdassa!
  • Hmmm, taas muistoja eräästä muutamien vuosien takaisesta kesäisestä illasta Koskenpäällä. Olin viikon ajan kotimiehenä, kun porukat oli mökkeilemässä. Eräänä iltana sitten Eriikka tuli viettämään iltaa kanssani ja sillon sain ensikosketuksen Amorphikseen. Amorphis - The Smoke. Tykkään (myös muista Amorphiksen biiseistä).
  • HIM - In joy and sorrow, VOI NIITÄ TEINISYDÄNSURUJA *naur*
  • Madonna - Give it 2 me, Riinan virallinen bilebiisi.
  • Dingo - Kirjoitan. Jonkun verran siis löytyy koneelta lisää Dingoa. Tässä on kanssa jotenkin tosi ihanat sanat. Kuuntelin joskus teininä enemmänkin, mutta viime aikoina muistin tämän kappaleen, kun se esiintyi Biisikärpänen-ohjelmassa. Mutta edelleen hyvä!
  • Taas mennään, en tiedä mihin, mutta mä meen... J. Karjalainen.
  • Lähes parasta Viikatteelta, Kuolleen miehen kupletti.
  • OIOIOIOI, Moby - Porcelain. Tykkäsin tästä biisistä jo monta vuotta sitten, ihana päiväunikappale, mutta nykyisin tykkään vielä enemmän, koska tämä esiintyy yhdessä suosikkielokuvassani, The Beachissa.
  • Muistoja JÄLLEEN kesäisiltä ystäväreissuilta. Kahdeltakin. Muutama kesä sitten oltiin meidän mökillä Annan ja Okin kanssa ja aamuun asti valvottiin, katsottiin auringonnousua Annan kanssa kallioilla ja itkettiin ikuista ystävyyttämme ja ihanaa tulevaisuuttamme <3 Ja viime kesä, kun lähettiin Jämsän Night Lifeen katsomaan Hausmyllyä. Scandinavian Music Group - Hölmö rakkaus. Muistatko miltä tuntuu juopua kesäyönä hölmöstä rakkaudesta... kastella jalat heinikossa, suudella poikaa aidan takana, siellä missä nokkoset lakastuu...
  • Tehosekoitin... hmm, oi niitä ala-asteaikoja. C'mon baby jeah!
  • You ain't nothing but a hound dog!
  • Scorpions - Hey you. Tulee mieleen kevät. Ja jokin teinivuosi. Mutta tää on hyvä, vaikka harvoin osuu kuunneltavaksi!
  • MÄ OLIN SOTAMIES, JOUDUIN KAUKOPARTIOON. Ooh, niin legendaarinen!
  • The Poets of the fall - Roses. Oi, mikä ihanuus. Toooodella kaunis kappale <3
  • Ville Valo - Ikkunaprinsessa. tän haluaisin laulaa joskus karaokessa, jos osaisin laulaa korkealta. Mutta jotenkin ihana biisi tämänkin!
  • Popeda- Kersantti Karoliina! Aina niin legendaarinen.
  • Maarit - Jäätelökesä. Tätä ei nyt pitäisi kuunnella, koska tällä hetkellä kaipaan eniten yhteisiä kesäiltoja ystävien kanssa ja tämä ei muusta muistutakaan kuin niistä. Vaikka ei olla ikinä tätä kuunneltukaan. Mutta tosi kesäbiisi!
  • Darude - My game. Hyvä bilebiisi ja kertsin säkeet löytyy mm. mun facebook-profiilista! Tulee lähinnä mieleen viime kevättalven koulumatkat bussilla, kun yritin saada itseni hereille!
  • Höhöhö! Huikee biisi! Aika asenne. Nylon Beat - Seksi vie ja taksi tuo! Aika kesä tääkin. Istun terassille kiikaroimaan pyllyt poikien!
  • Paras, mitä Rammsteinilta on ikinä ilmoille päässyt! Sonne. Oi se keikka oli niin orgastinen sillon helmikuussa, oon vieläkin niiiiiiiin in love!
  • ORIVESI JA SARIANNE - Tehosekoitin - Pillitä Elli pillitä
  • Ja taasen Dingoa... tällä kertaa Juhannustanssit. Tästä ei SINÄNSÄ tule mitään ihmeellistä mieleen. Paitsi toissa juhannus, kun poltettiin se saunamökki siellä Juokslahessa. Lyriikat jotenkin osuu niin yksiin tietyiltä osin. Hei kaikki juhannustansseihin, jo juopuu marttyyrit ja metsä raikaa. On saunat liekeissä tietenkin!
  • Mystery Project - In the dungeons. Tähän on hyvä lopettaa.

Muuten en olekaan sitten tänään tehnyt MITÄÄN.

Tietysti Suomessa on hellesäät, kun mä olen täällä kaukana.

Täällä ei oo muuta kuin pilviä ja joku kymmenisen astetta lämmintä.

Eilen illalla mua alkoi suunnattomasti jännittään, kun luin isoveljen tilapäivityksen facebookista. Kuulemma painostava ilma ja ukkosen jyrinää. Jotenkin pystyin niin aistimaan sen tilan, sen hämärtyvän ja hilajisen illan, jonka rikkoo jossain kaukana peltojen takana kumiseva ukkonen. On lämmin, sellainen täydellinen Suomen kesä... tosiaan, ajatus sai mut jännittymään.

Kummallinen tää mun suhtautuminen tuohon ukkoseen.

13. toukokuuta 2010

15 minuuttia töissä ja pitkälle viikonlopulle!

Joo, työpäivä jäi eiliseltä melko lyhyeksi. Tiesin kyllä, että päiväkodissa on tilanne seuraava: about kymmenen lasta ja seitsemän ohjaajaa, mutta en tiennyt töihin lähtiessäni, että olin turhaan herännyt aikaisin... mikä sinänsä otti vähän päähän. Päiväkodille mennessäni ohjaajat rynnistivät mua vastaan ja sanoivat, että tilanteen huomioon ottaen, sä voit ihan hyvin lähteä kotiin! Juttelin siinä sitten hetken aikaa yhden uuden ohjaajatuttavuuden kanssa ja lähdin sitten meneen... bussipysäkillä mua sitten alkoi vähän kaduttamaan se lähtö, olisin nimittäin voinut helposti jäädä tekemään noita työssäoppimistunteja pois, mutta en sitten mennyt takaisinkaan. Katumus kyllä katosikin sitten aika nopeasti, kun pötkähdin tähän mun sängylle :D

Eksyin matkalla takas kämpille kauppaan ja mukaan lähti kaksi levyä suklaata, pähkinää ja tavallista. Hyi, että kun oli ähky ja öklö olo, kun vetäsin puolitoista levyä ja join päivän aikana varmaan neljä lasia aplarimehua! Oon ihan koukuttunut tuohon jälkimmäiseen, enkä ole siitä ylpeä. Tarkoituksena kun oli vähän ehkä laihtua täällä, niin ei paljon auta, kun vedän tommosta sokerilitkua minkä kerkiän. Mutta kun itsehillintä on mitä on tuossa juoma- ja syömäpuolessa, niiin... :D

Selkäkään ei ole enää kipeä, onneks. 

Eilen illalla sitten katselin vähän kiekkoa telkkarista. Hyvin mennyt USA:lla nuo pelit, eivät voittaneet yhtään peliä koko kisoissa... onkin ollut aikamoista pikkumaiden revittelyä tähän asti. Tanska ja Saksa ja eilen Sveitsikin päihitti Kanadan. Ei mut huikeeta, toisaalta melko tylsää katsoa aina kisoja, kun tietyt maat on aina siellä kärjessä. Suomi tietysti sais toki olla siellä mukana, mutta muuten olisi virkistävää, jos kärkikolmikkoon tulisi jotain muutosta välillä.

Tänään on sitten helatorstai ja kaikki paikat on kiinni. Eilen illalla teki ihan sikana mieli jotain hyvää olutta ja bilettä, mutta kaupat oli jo kiinni... ja niin ovat tosiaan tänäänkin. No, ehkä mä maltan huomiseen tai lauantaihin. Nyt vaikuttaa tuleva päivä hullun tylsältä, kun ei oikein ole mitään tekemistä. Ehkä mä sitten vaan löhöön ja kerään voimia viikonlopun Frankfurtin vierailulle. Joudun ehkä lähtemään sinne yksin, kun en oo taas Gretaa nähnyt moneen päivään, niin en ole siltäkään voinut kysyä, haluaako se lähteä mukaan... se on kanssa koko ajan menossa jossain. 

Vähän stressaa; pitäs ens viikolla alkaa kirjottaan sitä kuntoutussuunnitelmaa enkä mä olekaan enää yhtään varma, haluanko mä tehdä sitä siitä yhdestä pojasta, josta aiemmin mainitsin. Kun en mä ole oikein ollut sen kanssa missään tekemisisssä, paitsi yks aamu mä rakensin sen kanssa sellasista palikoista sellasia "piirakoita", kun se pyys. Ja se oli kyllä ihanaa, kun se sit sano, että se on tosi ilonen, kun mä autan sitä. Sen verran ymmärsin sen puheesta. Olin ihan otettu siinä kohtaa! Mutta en mä siitä sitä tehtävää halua tehdä. Oon miettinyt, että jos tekisin sen siitä Alexandrasta, josta myös jo mainitsin joku päivä... en tiedä, se on sitten ensi viikon propleemi!


11. toukokuuta 2010

Nuori, terve ja vetreä fiilis!

Anteeksi kaikki rakkaat, eilinen päivitys taisi jäädä siihen Suomen kannustuskuvaan!

Mutta taisi se jo melko selväksi monelle tulla, että koko päivä meni tuntiessa järjetöntä tuskaa tuolla alaselässä! Mä en oikein edes tiedä, mitä mä onnistuin tekemään... yhtäkkiä vaan alkoi niin pirusti vihlomaan tuossa ristiselän ja häntäluun välillä. 200 metrin matka bussipysäkiltä kämpille kesti varmaan 10 minuuttia; olo oli ja meno näytti siltä, kun ikää olisi sellainen 80+. En ikinä ole kokenut vastaavaa selkäkipua, en ikinä, enkä enää halua tulevaisuudessakaan. 

Tänään sentään jo vähän hellittänyt tuo kipu, mutta silti jotkut asennot ovat vieläkin täyttä utopiaa. Syytän tästä kaikesta niitä päiväkodin pikkusia lastentuoleja, joilla tulee istuttua melko paljon päivän aikana. "Oikeiden ihmisten" tuolit on kaikki kahvihuoneessa, eikä niitä nyt sieltä viitsi aina raahata. Sitä paitsi se mun ohjaaja sanoi tänään, että sillä on ihan tarkoituksensa, miksi kaikki aikuisetkin istuvat niillä pienillä tuoleilla ja se on ihan loogisesti se, että lapsen kanssa on helpompi tehdä juttuja ja ottaa kontaktia niihin, kun on "samalla tasolla". Mutta ohjaaja kyllä itsekin kertoi samaisesta syystä kärsineensä melkoisista selkäkivuista, että ymmärsi kyllä mun yskän siinä kohtaa. 

Edelleen kauhistuttavinta siellä päiväkodilla on se, kun lapsi tulee mun luo, itkee silmiään päästään ja selittää samalla, että mitä on tapahtunut, niin mä en ymmärrä. Kaikesta tekee niin paljon vaikeampaa se, että lapsi itkee, jolloin se puhe on taatusti yhtä puuroa vaan, ja se, että kun se lapsi itkee, niin silloin on asiat tosi huonosti (no, okei, tuntuu, että lapset saavat mistä vaan syyn itkeä, aina välillä...). 

Tänäänkin yksi mun lempparityttö, Alexandra, tuli mun luokse ja itki niin maan pirusti. Yritin kysellä, mikä on ja tyttö jotain vastasikin, mutta ymmärsin vasta sitten, kun näytti korvaansa ja kun toinen työntekijä tuli kertomaan, ettei saa lapsen vanhempia kiinni, että kyseessä mahdollisesti korvatulehdus. Mutta kun mä en osannut sanoa mitään sille lapselle, niin se vasta kamalaa olikin. En voinut kuin ottaa pikkasen syliin.

Iltapäivä oli melko tylsä päiväkodilla. Mutta koska jonkun verran omaan tuota mielikuvitusta, niin kyllähän mä tekemistä keksin, toki! Siivosin puuvärikynälaatikon, heitin kaikki olemattomat kynänpätkät roskiin ja teroitin KAIKKI värikynät. Kyniä oli varmaan lähelle sata. En voinut vastustaa kiusausta, kun se teroitinkin oli sellanen hauska. Sellanen, johon työnnetään se kynä siihen reikään ja sitten pyöritetään siinä olevaa vipua (kuulostaapa pimeelle).

Ulkona sataa taas vaihteen vuoksi kaatamalla. Mun illan jännitystä lisää se, että ukkonenkin on vähän kumahdellut tuolla jossain ja vissiin on luvannut yöllekin samaista säätä. Niin, mullahan tosiaan on se viha-rakkaus(-pelko)-suhde tuohon ukonilmaan. Toivottavasti pysyis yöllä poissa, en muuten pysty nukkumaan. Eikä siinä vaiheessa sekään auta, että saan taas huomenna nukkua tunnin pitempään. Sitten koittaakin piiiiitkä viikonloppu! Sitä siis odotellessa...!

10. toukokuuta 2010

Jospa se toisi onnea...

Josko tämä pieni lasten kanssa askartelemani leijonauros toisi onnea Suomen peliin tänään?

9. toukokuuta 2010

Löhösunnuntai - jälleen, ja äiskänpäivä

Heräsin yöllä joskus neljän aikaan ihan hillittömään kurkkukipuun. En ees muista, millon mulla olisi viimeksi ollut niin kipeä kurkku! Lisäksi kun ohimoilla painoi hieman se illalla nautittu viini, niin olo ei kyllä todellakaan ollut mikään paras. Kävin vähän juomassa alakerrassa ja tulin sitten takas nukkumaan, tosin unen kiinni saamisessa oli myös jonkunmoisia ongelmia, valvoskelin yli viiteen tässä pyörien ja häiriintyen kadulta loistavassa valosta. Loppuaamu menikin sitten sellasessa ärsyttävässä puolihorteessa... kurkkikipu meni onneks ohi, mutta nuha mulla nyt sen sijaan on.

Viime yönä, tai oikeastaan siinä viiden jälkeen aamulla, nukkuessani niitä pienenpieniä pätkiä, mä näin ensimmäisen uneni, jossa puhuttiin saksaa! Se siis ei ole vain pelkkä perättön ilmaus: "kohta sä jo näät unetkin saksaks", nyt se on todistettu. Uni oli jokin Salattujen elämien ja hasardielokuvan sekoitus ja siinä Sievisen Paula päivitteli maanjäristyksessä tuhoutunutta keittiötään sanomalla: es ist kaput! Huikeeta... :D

Mua vähän huolestuttaa, että mä kehitän täällä alkoholille (ja etenkin viinille) hyvän toleranssin, kun sitä näköjään päivittäin joutuu juomaan. Ruuan kanssa, tosin, mutta silti. Ja äiskänpäivän kunniaks nautin myös lasillisen kuohuviiniä. Tää isäntäväki tuntuukin olevan melko perso tuolle viinille. Veikkaan varmaan melko lähelle, jos sanon, että porukka juo pullon per päivä, ja lähinnä iltaisin. Tämmösestä suomalaisesta se koko touhu nyt näyttää toki sille, että koko perheellä on jonkin sortin alkoholiongelma. Mutta kai se täällä kuuluu tapoihin siinä missä etelä-Euroopassakin? 

Ja edellä mainitusta asiasta mieleeni ilmestyi muitakin saksalaisten epäterveellisiä elämäntapoja. Mun onkin jo pitänyt aiemmin kirjoittaa tänne siitä uskomattomasta tupakoinnin määrästä, johon oon täällä törmännyt. Tuolla kadulla kävellessä tuntuu, että kaikki polttaa. Eikä se voi olla mikään harha, koska A) en ole itse juuri lopettanut tupakointia, ja B) ihmiset todella polttaa! Bussipysäkillä jokaisella on rööki suupielessä. Ollessani siellä Käthe-Kollwitz-koululla, jokainen luokan oppilas lähti tauolla tupakkipaikalle. Ja luokassa oli sentään parikymmentä opiskelijaa. Mä luulin aina, että suomalaiset on kovia harrastaan tätä pahetta, mutta näköjään saksalaiset on myös mukana kilvassa, ja hyvin ovatkin. Mutta kai se on odotettavissakin maassa, jossa tupakkaa saa mainostaa kadulla panderolleissa.
Se toinen terveysjuttu oli suolan käyttö. Siinäkään suomalaiset eivät toki ole ainoita. Siis siinä suolan liikakäytössä. Voi kuule, en ole yhdelläkään aterialla täällä ollut, jolla joku ei lisäisi ruokaansa suolaa - ja paljon! Paitsi olempas, itse en ole suolaa täällä lisäillyt yhteenkään ruokaan.

Ja ruoasta tuli mieleen, että tänään oli taas niitä kamalia keitettyjä kasvispötkylöitä ruokana (taisin kirjoittaa niistä viime sunnuntaina). Ne ei vaan iske muhun. Ne ei olleet tänään niin pahoja kuin sillon viikko sitten, mutta en mä niitä ruuaks pyytäis, jos saisin jotain pyytää! Toivottavasti se ei ole mikään sunnuntaiperinne, että niitä syödään. En muuten ala.

Nyt vähän masentaa mennä huomenna taas päiväkodille. Ei se varmaan muuten ahdistais, mutta kun pitää herätä niin kamalan aikaisin, kun alan nyt tehdä seittemän tunnin päivää, kahdeksasta kolmeen. Oli jo tarpeeks hankalaa herätä seitsemältä, niin nyt sitten kuudelta! Tosin, tämä ei ole onneks mitään verrattuna siihen hoito- ja huolenpitojaksoon ja Koukkuniemeen, kun herätyskello alkoi piipittää siinä viiden maissa! Hyi, en sitten ole lainkaan aamuihminen, etenkään, jos pitää herätä herätyskelloon.

Oon muuten aivan koukussa aapeli.fi:n värivaltaukseen!

Postikortteja ja jääkiekkoa

Tänään löysin viimein niitä postikortteja tästä kaupungista. Ei tarvinnut kuin sukeltaa vähän syvemmälle Marburgin vanhaan kaupunkiin, niin johan alkoi lyyti kirjoittaa! Nytten kortit siis ovat kirjoittamista ja postimerkkiä vaille valmiita lentämään kavereille ja perheelle Suomeen!

Joo, kävin tosiaan tänään käppäilemässä tuolla kaupungilla ja tutustumassa hieman paremmin tämän kaupungin katuihin. Uskomattoman romanttisia kyllä noi vanhan kaupungin kivikadut, olin aivan haltioissani niistä. Sain jonkun verran kuviakin, mutta ne on vielä kamerassa, joten laitan niitä tänne näkyville huomenna tai lähipäivinä. Eikä niistä portikorteista tosiaan enää mitään puutetta ollut, niitähän sitten loppujen lopuksi myytiin jokaikisessä liikkeessä, joka vanhassa kaupungissa tuli vastaan. Se vanha kaupunki on vissiin se paikka, mihin turistit täällä hakeutuu, joten ihan ymmärrettävää, jos niitä siellä myydäänkin enemmän. 

Tuli hassu tilanne vastaan kun kävelin lähemmäs tuota Elizabethin kirkkoa. Siellä oli sellanen hieno hevospatsas, tai kaksikin, josta ajattelin sitten ottaa kuvan. No eikö just sillä hetkellä, kun olin ladannut kameran valmiiksi, siihen pärähtänyt paikalle sellanen pieni poika ja luultavasti tämän isä. Poikahan sitten onnessaan kiipesi toisen hevospatsaan päälle "ratsastamaan". En ihan kehdannut ottaa kuvaa. Sitten odottelin siinä varmaan viitisen minuuttia, että isä sai houkuteltua poikansa pois toisen hevosen selästä. Mutta loppujen lopuksi sain siis ihan hyvän kuvan moisista kivipatsaista! Jonkinlaisena hevosihmisenä en siis voinut vastustaa kiusausta ottamasta kuvia kohteesta.

Kaupungilla kävin syömässä pitsan ja juomassa iiiiison olusen. Istuskelin siinä ravintolan/pubin terassilla ja kaipasin niin kavereita niille ympäröiville tuoleille istumaan. Tuli jotenkin taas hullu ikävä kaikkee. Mutta ei siinä, pitsa oli hyvää (tosin pieni, mutta ei se paljoa maksanutkaan) ja olut myös (sekään ei maksanut kolmea euroa enempää, vaikka oli siis iso). Vähän meinasin tulla vilu ruokaa odotellessa, kun pitkästä aikaa paistanut aurinkokin meni pilveen, joten se ei varmaankaan tehnyt hyvää tälle mun orastavalle flunssalle. Mulla oli kyllä pitkähihainen takin alla, mutta ei se silti auttanut. Kaipaan jo vähän sitä lämmintä säätä, joka täällä sillon oli, kun tänne tulin!

Illalla sitten metsästin telkkarista tv-kanavan, josta näkisi jääkiekkoa. Mä olin jo ihan luopunut toivosta ajatellen, että tuskinpa saksalainen tv mitään Suomen pelejä näyttää, mutta toisin kävi! Olin aluksi kahden vaiheilla, katsoako peliä suomeksi läppärin pieneltä ruudulta vai saksaksi isolta tv-näytöltä. No päädyin seuran takia jälkimmäiseen. Olihan se nyt mukavampi katsoa peliä seurassa. Vaikka itse peli päin helvettiä menikin. Ei kyllä paljon naurattanut. Perheen isäntäkin, jonka nimen olen vihdoinkin saanut selville (se on Jochen), sanoi ensimmäisen erän aikana, että "I thought Finland is a good team". Vastasin, että "I thought so too!". Ei hitto, ei tosiaan mennyt peli niinkuin odotin. Ja vielä Tanskaa vastaan! Toisaalta, yllättihän se Saksakin USAn... yllätysten pelit siis!

Nyt taidan painua pehkuihin. Isäntäväki innostui tarjoamaan viiniä vähän liikaakin, joten uni varmaan maistuu hyvin nyt. Vaikka Suomen peli ei toivotusti mennytkään. Olinkin melko hiprakasssa jo pelin jälkeen, kun toivotin Mikolle skypessä hyvät yöt. Jotenkin vaan nauratti kaikki... siinä vaiheessa isäntäväki pyysi mut vielä yhdelle lasilliselle (joka muuttui kahteen) tuonne alakertaan. Joten, pyydän anteeksi, jos tekstissä on paljonkin kirjoitusvirheitä, se johtuu vain siitä italialaisesta viinistä, jota olen nautiskellut illan aikana kuusi täyttä viinilasillista. Mä kyllä aika tarkkaan ne pyrin korjaamaan.

Mutta, loppujen lopuksi, hyvillä mielin huomiseen! Ciao!

7. toukokuuta 2010

Perjantai ja viikonloppu!

Ihanaa kun on perjantai. Vielä kun tuo sää paranis huomiseks, niin ois hienoa! Mutta pääasia, ettei tarvi herätä aikaisin. Vaikka en mä täällä kauheen myöhään ees kehtaakaan nukkua, viimeistään puol kymmeneltä oon vapaapäivinä noussut ylös. Mutta en mä kyllä myöhempään enää osaiskaan nukkua. Ja huomenna jos sitä eksyis sitten tuonne kaupunkiin ajoissa.
Herranjestas kun mua otti taas hetkellisesti aivoon jotkut niistä lapsista tänään. Tai oikeastaan vaan yks. Kun sinne päiväkodille tulee yhden maissa aina muutamia koululaisia tekeen läksyjä ja hengaileen ennen kun ne menee kotiin. Ni yks niistä koululaisista. Mietin tänään, että miten semmonen on ees kouluun päästetty! Ihan hullu kakara! Mitään se ei usko mitä sille sanoo ja hyppii vaan päin, jos sitä kieltää. Mä en oikeesti ymmärrä, miten ne ohjaajat voi pysyä sen lapsen kanssa niin  tyynen rauhallisina. Mun on pakko purkaa tänne tätä ärsytystä, kun mä en osaa saksaks sille lapselle mitään sanoa. Mua päin jos se alkais hyppimään ja riehumaan, niin mulla palais käämi niiiiin totaalisesti ja niiiin nopeasti! Siks mä olenkin edelleen vahvasti sitä mieltä, että musta ei oo tarhantädiks! Nevöeva! Hitto, ei muuta kun pimeeseen koppiin pariks tunniks tommoset, niin kyllä varmaan alkais rauhottuun pikkuhiljaa... nojoo, ei nyt oikeesti :)

Hmm, perjantai. Tekis vähäsen mieli ölyttä. Mutta täytyy malttaa mieli huomiseen, jos Greta vaikka veis mut pubiin sitten...

Pelailin tässä illasta pari tuntia Mikon kanssa minigolfia aapelissa. On se vaan hauskaa ajanvietettä. Paitsi loppupeleistä hyvinkin ärsyttävää! Kun alkaa silmät harittaan eikä jaksa keskittyä niihin lyönteihin. Mutta lievittyipähän tuo ikäväinenkin taas vähän, kun juttelin samalla Mikon kanssa skypessä! :)

Mulla tuli tänään vessassa ihan uskomattoman vahva deja-vu-ilmiö! Siis kun istahdin siihen pöntölle (:D). Aloin siinä sitten miettimään noita lätkän mm-kisoja ja mieleen tuli se, kun eilen kysyin tuolta perheen isännältä, että näkyyköhän niitä pelejä täällä (siitä kun ei voinut olla varma, kun tämä Saksa on vähän enemmän jalkapallo- kuin jääkiekkomaa). Sitten tuli ihan sellanen olo, että ihan kun mä olisin tyyliin nähnyt unta siitä tilanteesta, kun mietin tätä just siinä vessassa. Tuli ihan omituinen olo!

Kävinkin tossa just katsomassa vähän aikaa USA-Saksa -peliä ja siellähän Saksa johti 0-1. Saas nähdä sitten maanantaina, kun Saksa kohtaa Suomen. Se taitaakin olla sitten ainoita pelejä, joita nään. Ellei Suomi sitten rempase kärkipeleihin. Uskon kyllä, että näin käy!

Kaupungilla kortitta kylmissään.

En jaksanut eilen illalla enää päivittää täällä, kun olin niin poikki ja oli kaikkea hauskaa tekemistä. Tai no ei nyt mitenkään hullun hauskaa tai poikkeavaa, mutta jokin kamala pelihimo muhun illalla iski! Pelailin kaikkea, Nintendoemulla ja Simssiä ja... sitten yhtäkkiä kello olikin jo yli kymmenen ja päätin mennä suoraan pötköttään.

Mutta eipä eilen juuri mitään tapahtunutkaan. Päivät alkaa sinänsä kulkemaan jo aika rutiinilla enkä mä halua jaaritella tänne joka päivä sitä, että no mitäs päiväkodilla ja mitäs kämpillä ja... ellei sitten oikeasti tapahdu jotain jännää/hauskaa/erilaista/järkyttävää. Ja eilen ei näistä edellämainituista tapahtunut mitään. Paitsi, että olin hyvinhyvin kummastunut, kun en vieläkään löytänyt niitä postikortteja! Mihin ihmeeseen kaupungin postikortit ovat voineet kadota, ja meinaan nyt niitä, joissa olis kuva Marburgista. Kaikenlaisia muita löytyy, mutta ei sellasia "turisti"kortteja. No, on tässä vielä kolme viikkoa aikaa etsiä ja lähettää niitä :) että elkää huoliko, kyllä ne jossain vaiheessa kilahtaa postiluukusta!
Olisin kierrellyt kaupungilla pitempäänkin niiden korttien perässä, jos ei olisi ollut niin saakelin kylmää ja märkää. Tässä on nyt kolmena päivänä satanut vettä eikä helpotusta näy, kun mennään kohti viikonloppua. Olisi ollut kiva huomenna lauantaina lähteä vanhaan kaupunkiin kuvailemaan ja etsimään edelleen niitä kortteja, mutta kiinnostaa ihan kamalasti mennä rämpimään tuonne sateeseen. Sitä paitsi pitäs olla joku pilkkihaalari, että tarkenis. Totuin jo niihin viime viikon lämpösiin kesäkeleihin niin, että nyt tommonen vajaa kymmenasteinen kevätpäivä tuntuu ihan pakkaselta. Hrrrh!

5. toukokuuta 2010

Huoh, saksalaisilla koululaisilla ei ole penaalissaan lyijykynää eikä pyyhekumia. Tosin mitäs sitä tekis pyyhekumilla, jos ei ole sitä lyijykynää? Läksyt tehdään tehtäväkirjoihin puuväreillä, mustekynillä... MUSTEKYNILLÄ?! Ja sitten iskee paniikki, kun kirjoittaakin kirjaan väärin. Ja jos vahingossa vaikka olisi tehnytkin tehtäviä lyijykynällä, niin silti se pyyhekumi olisi edelleenkin turha, koska on paljon kätevämpää vaan korjata oikea vastaus sen väärän päälle. Suomalaislapsilla on heti ensimmäisenä päivänä koulussa sata erilaista lyijykynää ja pyyhekumia, koska jo sen ikäiselle se on suorastaan pakkomielle saada kunnon pelit ja vehkeet, kun koulu alkaa. Puuväritkin kyllä ostetaan, mutta ei niillä nyt sentään läksyjä tehdä! Vai tehdäänkö, miten maailma on muuttunut viime vuosina?

Päiväkodilla oli tänään käymässä hammaslääkäri. Mikä sinänsä oli ihan hyvä idea, koska suurimmalla osalla lapsista hampaat on oikeasti ihan kamalat. Ohjaaja kertokin mulle, että harvojen kotona hampaidenpesu on päivittäistä. Yök, sanon minä! No pointti oli se, että tulin hammaslääkärin ohjeista ja neuvoista hyvin surulliseksi. Tämä lukeutuu vähän samaan kategoriaan tuon yllä olevan kappaleen aiheen kanssa. Jos saksalaislapset pesisivätkin hampaitaan päivittäin, sillä ei varmasti olisi minkäänlaista vaikutusta hampaiden kuntoon! Mä en osaa tähän selittää, että miten paikallinen hampaiden pesu tapahtuu, mutta sen verran voin sanoa, että tunsin ylpeyttä siitä, miten Suomessa lapset opetetaan hampaansa pesemään = KUNNOLLA! Hammaslääkärin hampaidenharjauslaulun sanoja lainatakseni: ZÄHNEPUTZEN IST NICHT SO SCHWER! 

Unohdin taas tänään ostaa postikortit! Mun on pitänyt jo useampana päivänä etsiä jokin puoti, jossa olisi Marburg-aiheisia postikortteja lähetettäväksi Suomeen, mutta aina oon istunut jo bussissa, kun asia on tullut mieleen. Viime viikon alkupuolella asia oli mielessä ja etsinkin jotain korttikauppaa, mutta en löytänyt. Päätin, että huomenna mä käännän vaikka koko kaupungin ympäri löytääkseni postikortteja! Vielä kun jollain keinolla saisi itsensä muistamaan asian...
Tänään piti myöskin lisätä lämpöpatteriin lisää tehoa, sillä tää mun huone on edelleen jäätävä.

Nyt mä lähden hakemaan pyykit koneesta. Ciao.

4. toukokuuta 2010

Hyi kun tänään on ollut kamalan kylmä! Aurinko on kyllä välillä paistellut, mutta sekään ei ole asiaan auttanut. Eikä se, että tää mun huone on kanssa melko jäätävä paikka. Jouduin laittaan patterin päälle, kun täällä palelee niin hirveesti. Mä en oikein vielä tiedä, onko se auttanut, mutta toivottavasti auttaa yön aikana.

Päiväkodilla oli taas ihan kivaa. Ihanaa, kun ne lapset piirtää mulle kauheeti kaikkea! Tänään aiemmin laitoinkin tuohon noita kuvia, joita ne oli mulle taiteillut. Jotkut käytti enemmän ja toiset vähemmän aikaa niihin, mutta silti. On ainakin sellanen olo, että ei nyt voi kovin huonosti mennä, kun saa lahjoja :) Pari tilannetta oli tänään, jotka ärsytti.

Olin auttamassa siinä lapsille kenkiä jalkaan, kun oltiin menossa ulos. No siinä yks tyttö sitten vaan makas maassa itki niin maan pirusti. Menin siihen sitten ja kyykistyin tytön viereen yrittäen kysellä, että mikä on hätänä jne. No ensinnäkään tyttö ei ees puhunut mitään, parku vaan minkä kerkes. Sitten siihen tuli sellanen poika, joka alko hyppimään mun selkään, kun oli kyykistyneenä. Sanoin sille, että NEIN. Poika ei uskonut yhtään mitään. Tyyppi jatko ja jatko vaan, ja kun enhän mä osannut oikein muuten kieltää kuin sanomalla NEIN, niin kaverihan vaan innostu. Vähän meinas palaa hermot!

Toinen oli se, kun tultiin sisälle ja odotettiin siinä ruokaa. Kolme poikaa ruokapöydässä alkoi lusikoilla kilkattaan lautasia ja siinä sitten taas olin vaan, että NEIN! (:D). Ja ei taaskaan mitään jakoa! Tainnut vähän alkaa lapset testata mua parin päivän jälkeen... mikä on ihan syvältä, koska mun on vaikea muutenkin kommunikoida niiden kanssa. Huoh, täytys varmaan opetella jotain kunnon kieltolitanioita ulkoa vastaavia tilanteita varten.

Keskustassa näin sen samaisen hopeisen miehen kuin eilenkin. Mua alkoi taas ihan hulluna naurattaan, kun näin sen jo kaukaa seisovan sillä samalla paikalla kuin aikaisemminkin. Ohitin sen vaan jonkun matkan päästä ja katselin aivan muualle ajatellen kaikea tosi surullista, jotta pokka olisi pysynyt. Hitto, jos oisin erehtynyt katsomaan sitä, mä olisin taas revennyt kyllä ihan täysiä! Mikko vaati mua ottamaan siitä kuvan, jos mä nään sen vielä, mutta enpähän mä taida kehdata!

Kämpillä piti huoneen kylmyyden takia kietoutua täkkiin. Kävin myös ostamassa vähän suklaata ja salamipötköjä, joita sitten nautiskelin, kun katoin netti-tv:stä Paholaisen tyttären päätösjaksoa. Muuta tänään ei sitten olekaan tapahtunut. Paitsi ohjaaja päiväkodilla kertoi, että mulla on ensi viikolla vain kolme työpäivää, mikä on tooooosi jees! Jos vaikka pitkän viikonlopun aikana pyörähtäis tuolla Frankfurtissa. Tai jääkiekon MM-kisakaupungissa. En vielä tiedä, kummassa kaupungissa Suomi pelaa ees. Jotenkin mennyt sekin ihan ohi tässä, kun on ollut kaikkea.


ART

Hapsiainen?






Tulivuori, by Julio



By Juliana



 
By Milena





By Julio