Viimeinen työharjoittelupäivä. Viikot vierähtäneet uskomattoman nopeasti, tuntuu kuin mä olisin vasta toissapäivänä tullut tänne. Jotkut lapsista oli kuin liimautuneita muhun koko päivän, kun ne kuuli, etten mä enää mene sinne. Johan siinä ihan liikuttui. Puhumattakaan siitä, että lapset olivat leiponeet mulle mansikkakakun, jota sitten yhdessä syötiin. Sain myös läksiäislahjaksi Marburg-mukin täynnä nallekarkkeja ja sellasia kookostryffelipallukoita.
Mä olin niin liikuttunut siitä kakusta ja niistä lahjoista, etten mä tajunnut siinä tilanteessa edes sanoa kiitos niille! Myöhemmin sitten sanoin Dagmarille kiitokset ja selitin, että itkukaan ei ollut ollut kaukana. Jännä, oon mä aiemmistakin työharjottelupaikoista haikeana lähtenyt, mutta ei se kertaakaan tuolta ole tuntunut. Hitto, että bussissa matkalla kämpille meinasin alkaa parkumaan ihan tosissani.
Ehkä se kuitenkin johtui siitä, että mulla tulee ikävä niitä ihmisiä. Ehkä siitä, etten mä en varmaan ikinä enää näe niitä lapsia. Siksi, että tää on viimein ohi. Siksi, että mä pääsen viimein kotiin ja Mikon kainaloon. Ehkä myös siksi, että mä tunnen itseni voittajaksi, koska mä tein tän. Ehkä koska mä olen helpottunut, että mä pääsen päiväkodista eroon. Ehkä siksi, koska mulle oli leivottu kakku. Ehkä siksi, koska mä olen nainen. Syitä on miljoonia.
Tähän on vielä pakko laittaa hieno piirrustus, jonka löysin päiväkodin hyllyltä. Tuo on mun mielestä jotenkin niin huikea tulkinta. Taide on katsojan silmässä... (kuvassa oleva tunne oli eilen vahvasti läsnä mun kokemissa hetkissä)
Ja tässä vielä kuva Löwen-gruppesta.
Ylhäältä alas ja vasemmalta oikealle: Ali, Angelina, Fabio, Emily, Max, Pauline, Joel, Juliana, Alexandra, Sally, Jaron, Selina, Ali & Darnel. Ihanaiset lapsoset, jotka osasivat niin ihastuttaa kuin vihastuttaakin!
Ja OKEI, mulla oli suosikit näistä! Eturivissä seisova Darnel oli aivan valloittava tyyppi, kuten myös Alexandra, Juliana ja Joel. Ilman heitä en olisi varmaan jaksanut aamuisin herätä töihin! No menipä dramaattiseks :D
Työharjoittelu meni kokonaisuudessaan tosi hyvin, vaikka se kielimuuri välillä vähän ahdistikin. En tiedä, miten olisin osannut enää paremmin toimia, joten se arvosana mikä tästä jaksosta sitten onkaan tulossa, on ollut työn ja tuskan takana. Nyt oon ansainnut kivan kesäloman! Ylihuomenna olen jo Suomessa, joten here I come!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana vapaa!