Tänään se sitten alkoi taas sataa niinkuin lupasikin. Tähän mun huoneeseenkin tuli heti taas kylmä ja viltin sisällä oon joutunut oleen koko päivän...
Ärsytyksiä olikin kasautunut tälle päivälle sitte vähän enemmänkin.
Aamulla kuorin yhdelle tytölle omenaa, mutta päätin samalla myös kuoria peukaloni! Voisi melkein sanoa, että KIRJAIMELLISESTI. Sen verran iso lovi tuli tuohon kynnen kulmaan. Ja toki myös kynsi halkesi siinä samalla. En oo kertaakaan täällä Saksassa ollessani juonut hanavettä, mutta nyt sitten piti sormi huuhdella kyseisellä tuotteella. Eihän Saksassa nyt varmaan niin "epäpuhdas" hanavesi ole, mutta kai ihmiset jostain syystä pullovettä kuitenkin juo? Ja voihan paikallinen vesi olla kuitenkin uudenlaisia eliöitä sisältävää vaikkapa suomalaiselle. No back to business, myöskään desinfiointiaineesta ei ollut päiväkodin ensiapukaappi varmaan ikinä kuullutkaan.
Eiköhän tuo sormi nyt kuitenkin parannu niin kuin kaikki aina ennenkin *koputtaa puuta*. Mietiskelin tänään itsekseni, että en varmaan olisi tästäkään milläänlailla huolissaan, jos en olisi kuluneena lukukautena käynyt kursseja ASEPTIIKKA ja MIKROBIOLOGIA. Nyt jotenkin suhtautuu ihan uudella tavalla esim. siihen, kun isä hevosta kengittäessään leikkasi melkein peukalonsa irti, huuhtoi vedellä, kiersi ympärille talouspaperia ja jesaria ja jatkoi hommia :D okei, ehkä vähän kärjistetysti, mutta kuitenkin. Jotain sentään jäänyt päähän niiltäkin kursseilta, kun näin alkaa pikkuhaavatkin mietityttämään. Tosin, osatekijä saattaa kyllä vahvasti olla se, että oon ulkomailla, enkä turvallisessa Suomessa. Niin, Suomessahan ei voi saada ikinä mitään tartuntaa mistään...
Päiväkodille tuli tänään taas niitä koululaisia tekemään läksyjä. Yleensä nuo hetket ovat olleet tosi kivoja, kun on voinut itsekin samalla vähän opetella uusia saksankielisiä sanoja (oppilaat kun itsekin opettelevat vasta lukemaan), mutta tänään en aluksi uskonutkaan, miten kamala siitä iltapäivästä voisikaan tulla... mä olin kaks tuntia yksin niiden lasten kanssa. Joo, ei harjoittelijaa ei saisi jättää yksin, mutta syy tässä lienee muiden kuin minun. Yhtäkkiä mä oikeastaan vaan huomasin olevani keskeään niiden viiden 7-9 -vuotiaan lapsen kanssa. Ja tietysti, kirjoittamattomana sääntönä, lasten oli heti testattava mua.
Voi sitä huutoa, tottelemattomuutta, virnuilua, huutoa, pelleilyä, typeryyttä ja huutoa. Mitäpä tällasella suomalaisella huonosti saksaa osaavalla olisi mitään kunnon sanottavaa, kun jalkapallo läsähtää ikkunaan tai märkä paperimössökasa viuhahtaa otsaa hipoen ohitse? No sanonpa vaan, että ei paljon mitään! Ja jos jotain olikin, niin takaisin sain vaan naurua ja virnuilua, varmaankin siksi, etten osannut puhua saksaa "kunnolla". Mulla meinas niin taas käämit kärvähtää, ettei pahemmasta väliä.
Tilanne kuitenkin sitten rauhoittui, kun eräs kollega tuli siihen vähän jyrähtämään. Lapset rauhoittu ja sen jälkeen mä yritin selittää niille, että joo, voitte te leikkiä sitä ja sitä, mutta sillon kun mulla on sanottavaa, niin sillon kuunnellaan ja TOTELLAAN. Lopuks olikin sitten ihan kiva, mutta jäi kuitenkin tilanne kaihertamaa aikalailla... haastava iltapäivä etten sanois!
Sitten olin jo onnellisena menossa kämpille ja istuin onnellisena bussiin. Onnellisuus hävisi sitten yhtä nopeasti kuin se oli tullutkin, sillä n. 10 minuutin bussimatkaan kului n. 40 minuuttia. Ei hajuakaan, miten liikenne takkus niin pahasti just sillon, kun ei oo aikaisempina päivinäkään takunnut. No olihan siinä sitten aikaa huvittuneena seurata erään toisen matkustajan ahertamista rikkoutuneen takin vetoketjun kanssa.
Kun mä sitten viimein jäin pysäkillä pois ja olin kävelemässä kämpille, niin mua vastaan käveli mustavalkoinen kissa, joka istui mun eteen ja sano mulle moi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana vapaa!