Tänään löysin viimein niitä postikortteja tästä kaupungista. Ei tarvinnut kuin sukeltaa vähän syvemmälle Marburgin vanhaan kaupunkiin, niin johan alkoi lyyti kirjoittaa! Nytten kortit siis ovat kirjoittamista ja postimerkkiä vaille valmiita lentämään kavereille ja perheelle Suomeen!
Joo, kävin tosiaan tänään käppäilemässä tuolla kaupungilla ja tutustumassa hieman paremmin tämän kaupungin katuihin. Uskomattoman romanttisia kyllä noi vanhan kaupungin kivikadut, olin aivan haltioissani niistä. Sain jonkun verran kuviakin, mutta ne on vielä kamerassa, joten laitan niitä tänne näkyville huomenna tai lähipäivinä. Eikä niistä portikorteista tosiaan enää mitään puutetta ollut, niitähän sitten loppujen lopuksi myytiin jokaikisessä liikkeessä, joka vanhassa kaupungissa tuli vastaan. Se vanha kaupunki on vissiin se paikka, mihin turistit täällä hakeutuu, joten ihan ymmärrettävää, jos niitä siellä myydäänkin enemmän.
Tuli hassu tilanne vastaan kun kävelin lähemmäs tuota Elizabethin kirkkoa. Siellä oli sellanen hieno hevospatsas, tai kaksikin, josta ajattelin sitten ottaa kuvan. No eikö just sillä hetkellä, kun olin ladannut kameran valmiiksi, siihen pärähtänyt paikalle sellanen pieni poika ja luultavasti tämän isä. Poikahan sitten onnessaan kiipesi toisen hevospatsaan päälle "ratsastamaan". En ihan kehdannut ottaa kuvaa. Sitten odottelin siinä varmaan viitisen minuuttia, että isä sai houkuteltua poikansa pois toisen hevosen selästä. Mutta loppujen lopuksi sain siis ihan hyvän kuvan moisista kivipatsaista! Jonkinlaisena hevosihmisenä en siis voinut vastustaa kiusausta ottamasta kuvia kohteesta.
Kaupungilla kävin syömässä pitsan ja juomassa iiiiison olusen. Istuskelin siinä ravintolan/pubin terassilla ja kaipasin niin kavereita niille ympäröiville tuoleille istumaan. Tuli jotenkin taas hullu ikävä kaikkee. Mutta ei siinä, pitsa oli hyvää (tosin pieni, mutta ei se paljoa maksanutkaan) ja olut myös (sekään ei maksanut kolmea euroa enempää, vaikka oli siis iso). Vähän meinasin tulla vilu ruokaa odotellessa, kun pitkästä aikaa paistanut aurinkokin meni pilveen, joten se ei varmaankaan tehnyt hyvää tälle mun orastavalle flunssalle. Mulla oli kyllä pitkähihainen takin alla, mutta ei se silti auttanut. Kaipaan jo vähän sitä lämmintä säätä, joka täällä sillon oli, kun tänne tulin!
Illalla sitten metsästin telkkarista tv-kanavan, josta näkisi jääkiekkoa. Mä olin jo ihan luopunut toivosta ajatellen, että tuskinpa saksalainen tv mitään Suomen pelejä näyttää, mutta toisin kävi! Olin aluksi kahden vaiheilla, katsoako peliä suomeksi läppärin pieneltä ruudulta vai saksaksi isolta tv-näytöltä. No päädyin seuran takia jälkimmäiseen. Olihan se nyt mukavampi katsoa peliä seurassa. Vaikka itse peli päin helvettiä menikin. Ei kyllä paljon naurattanut. Perheen isäntäkin, jonka nimen olen vihdoinkin saanut selville (se on Jochen), sanoi ensimmäisen erän aikana, että "I thought Finland is a good team". Vastasin, että "I thought so too!". Ei hitto, ei tosiaan mennyt peli niinkuin odotin. Ja vielä Tanskaa vastaan! Toisaalta, yllättihän se Saksakin USAn... yllätysten pelit siis!
Nyt taidan painua pehkuihin. Isäntäväki innostui tarjoamaan viiniä vähän liikaakin, joten uni varmaan maistuu hyvin nyt. Vaikka Suomen peli ei toivotusti mennytkään. Olinkin melko hiprakasssa jo pelin jälkeen, kun toivotin Mikolle skypessä hyvät yöt. Jotenkin vaan nauratti kaikki... siinä vaiheessa isäntäväki pyysi mut vielä yhdelle lasilliselle (joka muuttui kahteen) tuonne alakertaan. Joten, pyydän anteeksi, jos tekstissä on paljonkin kirjoitusvirheitä, se johtuu vain siitä italialaisesta viinistä, jota olen nautiskellut illan aikana kuusi täyttä viinilasillista. Mä kyllä aika tarkkaan ne pyrin korjaamaan.
Mutta, loppujen lopuksi, hyvillä mielin huomiseen! Ciao!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana vapaa!