Ruokapöydässä lasten kanssa

Eilen viimeisteltiin lasten kanssa se meidän kirahviprojekti. Maalattiin ja lakattiin se. Mun epäilykset osuivat ihan oikeaan: eihän siitä kirahvista ihan sellainen tullut kuin mä toivoin, mutta ainakin se on persoonallinen, ja rehellinen lapsen näkymys kyseisestä eläimestä ja sen "läikistä".

Päiväkodin ruokailuhetki eilen ei ollut mikään unelmien hetki. En muista milloin olisin nähnyt niin punaista... juuri, kun olin päättänyt, että teen tämän kuntoutussuunnitelman eräästä kuusi vuotiaasta pojasta nimeltä Dustin, jotta suunnitelmaan olisi oikeasti jotain kirjoitettavaakin, niin Dustinhan pisti hulinaksi. Siellä vesilasit ja lattiamopit lenteli, kun meidän ihanasta keskittymishäiriöisestä oli hauskaa alkaa riehumaan! Itse en osannut lapselle mitään sanoa, mutta nämä "oikeat" ohjaajat lopulta huusivat naama punaisena pojalle, joka kehtasi vain naureskella ja ilveillä takaisin! Mä olin niin vihainen ja ärsyyntynyt sen pojan käytöksestä, että jos se oma penska olisi ollut, niin kunnon tukkapöllyn olisi saanut! Eräässä välissä mun suusta pääsikin sellainenn äreä sihahdus: saakelin nulikka! Hetken aikaa olin, että oho, mitäs tuli sanottua ja katselin nolona ympärilleni, ettei kukaan vaan kuullut. Sitten mä muistin, että eihän täällä kukaan ymmärrä vaikka mä puhuisin mitä eikä mua enää kaduttanut lipsahdus :D

En kyllä ala, jos mulla itellä on joskus tommonen lapsi.

Mutta kuntoutussuunnitelman teko on nyt hyvällä pohjalla ja mulla on paljon tietoa tästä kyseisestä Dustinista, joten vielä kun viitsisi vaan aloittaa sen kirjoittamisen, niin hyvin pyyhkis! Se aloittaminen on aina se pahin, kun pitäs jotain kouluhommmia kirjotella. Yleensä se kuitenkin lähtee sitten omalla painollaan eteenpäin, kun ne ensimmäiset kriittiset lauseet on saanut miljoonan eri yrityksen jälkeen tallennettua siihen paperille. Mutta se ei nyt lohduta. Hei, mä olen Saksassa, en mä halua mitään koulujuttuja kirjotella! :D (niin, mähän olen siis lomalla, en kouluhommissa täällä :D)

Sain tänään postikortitkin vihdoin ja viimein tungettua postilaatikkoon. Sitten kun ne vielä löytäisivät oikeisiin osotteisiin, niin hyvä olis. Olen varmaan samaan aikaan takasin Suomessa, kun kortit saapuu vastaanottajilleen. Kerrankin, kun ajattelin, että juuri noin ei käy, koska olen täällä kuitenkin niin kauan...

Ai niin, eilen aamulla koin jotain uskomattoman huvittavaa, kun kävelin bussipysäkille. Mua jäi äärettömästi vaivaamaan tuon keilan tarina - ja se, että heti, kun mä olin kuvan ottanut, ovesta paukkasi joku setä ulos. Jatkoin melko rivakkaan matkaani :D