24. heinäkuuta 2012

Ah, teknologiaa

Takana mahtava viikonloppu Koskenpään perämetsissä mahtavien ihmisten kanssa. Grilliruokaa, juomaa, olympialaisia, musiikkia... kaikki tämä eikä kuulomatkan päässä ketään. Ei siis ainakaan pelkoa valittavista naapureista. Ainut miinus lienee koko menneessä viikonlopussa se, että mun puhelin hajosi.

Ja tästä pääsemmekin tämän päivän polttavaan puheenaiheeseen, mun erittäin kiivaaseen mielipiteeseen aiheesta, josta mä en oikeastaan edes tiedä mitään... (nauruhymiö)

Kyllä nämä toimi ja niissä oli kaikki tarpeellinen!
Oikeastaan tämäkin aihe on herättänyt mussa kaiken maailman tunteita jo pitkään aina puhtaasta ärsytyksestä myötätunnottomaan sääliin. Puhumme tänään teknologiasta, nykypäivän puhelimista ja televisioista, 2000-luvun noususuhdanteisesta kehityksestä. Tämä kaikki vähän hirvittää mua. Kaikki tuntuu tapahtuvan jotenkin turhan nopeasti. Vielä kymmenen vuotta sitten puhelimella pystyi ainoastaan soittamaan ja lähettämään tekstiviestejä. Nykyään puhelimista löytyy kaikki mahdolliset vimpaimet, helikopterin laskeutumisalustasta teleporttiin. Surullisinta tässä kaikessa on mun mielestä se, että nykyihminen länsimaissa on saatu ihan oikeasti luulemaan, että ilman näitä turhanpäiväisiä hössötyksiä ei vaan voi elää ja tulla toimeen.

Joku teräväpiirtotelevisiokin. Sellainen vaan on PAKKO saada. Siis mitä helvettiä! Ihanko oikeasti joku kuvittelee elämänlaatunsa paranevan teräväpiirtotelkkarin myötä? Okei, onhan siinä hieno kuva ja se eroaa ihan positiivisella tavalla "tavallisesta" telkkarista, myönnän kyllä sen. Mutta en mä nyt helkkari soikoon itke itseäni uneen siksi, koska saatana en nähnyt Salkkareita teräväpiirtona! Ihan kuin tavallisesta taulutelkkarista ei näkyisi yhtään MITÄÄN.

Mainitsinkin jo aikaisemmin nopeaa vauhtia kiihtyvän kehityksen teknologiassa, etenkin kun puhutaan televisioista ja puhelimista. Mun mielestäni on jo oikeasti harvinaisen naurettavaa, että puoli vuotta sitten ostettu kännykkä tai televisio luetaan tänäpäivänä suoraan lähes antiikiksi. Sanotaan: "täähän on jo vanha!". Siis mitä!

Kun kysyntä kasvaa, kun ihmisiä manipuloidaan tällä tavalla ostamaan aina vaan uutta ja teknisempää, tuotannon pitää pysyä huipussaan. Harmi vain, kun tässä ohessa puhelimen tuotekehittely jää lapsen tasolle. Juu, kyllä löytyy kameraa ja nettiä ja gps:ää ja pelejä ja ja.... mutta mihin unohtui tuotteen kestävyys. Onko se tarkoituksellista, että nykyajan puhelimet eivät kestä mitään, jotta ihmiset vain ostaisivat lisää ja lisää?!

Itse hajotin viikonloppuna n. kolme vuotta "vanhan" puhelimeni. Se tippui mun kädestä nurmikolle. Nurmikolle. Saattoi kenties mennessään vähän kolhaista pöytää. Puhelin meni tuhannen p****n päreiksi. Ensiavuksi käärin puhelimen teipillä, että se pysyy koossa ja sim-kortti paikallaan. Sen sijaan avopuoliskoni puhelin on jo useamman vuoden vanha, oikein vanhanmallinen simpukkamalli. Se on lennellyt sinne ja tänne, se on ollut kuumassa saunassa ja viikonloppuna se jäi ulos jumalattomaan kaatosateeseen. Ja voitteko uskoa: puhelin toimii! Se edelleen toimii. Jättäkääpä nokialaiset lumianne kaatosateeseen, katsotaan pysyvätkö ehjänä!

Itsellä taitaa olla puhelimen osto edessä nyt kun tuolle mun pinkille ystävälleni kävi niin köpelösti. Mua hirvittää jo valmiiksi mennä puhelinkauppaan. Mä en halua mitään typerää lätkää käteeni, johon on ängetty kaiken maailman turhuuksia. Mulle puhelin on soittamista ja tekstiviestejä varten, netti satunnaisesti on ihan jees. Kosketusnäytöllisetkin puhelimet olivat mulle pitkään kuin punainen vaate. Mä en vaan voinut kuvitella lääsiväni puhelimeni näyttöä saadakseni jotain aikaan. Nyt voisin jopa kuvitella ostavani puolikosketusnäytön. Löytyykö puhelinkaupoista vielä ihan TAVALLISIA puhelimia?

P.S. En tiedä, johtuneeko ilmiö siitä, että nykypäivänä kuvitellaan olevan koko ajan niin kiireellistä, mutta mikään ei ole naurettavamman näköistä katukuvassa kuin naama kiinni "puhelimissaan" kulkevat ihmiset. Ihan kuin kukaan ei enää malttaisi odottaa kotiin asti, että saa päivittää facebook-profiilin.

P.P.S. Mä en tiedä, mistä sekin johtuu, mutta mulla on sellainen vahva tunne, että tämä maailma (tai ainakin kehittyneet länsimaat) tulee kaatumaan omaan "nokkeluuteensa". Kun maailma mullistuu, "fiksut" länsimaalaiset taitavat olla sukupuuttoon kuollut laji. Eihän me tulla toimeen päivääkään ilman tietokonetta, puhelinta tai ylipäätänsä sähköä.

16. heinäkuuta 2012

Hakuna matata!

Se olisi sitten Tansania seuraavaksi maailmanvalloituslistalla. Tansania on kutitellut takaraivossa jo muutaman vuoden. Afrikka on kuitenkin astetta pelottavampi kohde kuin Aasia, en tiedä miksi. Ehkä se sama alkukantaisuus samalla sekä pelottaa että kiehtoo.

Oli kamalan vaikea päättää kohdetta. Nepalin jälkeen mulla oli sellainen "tyhjä" olo. Nepal oli siintänyt mun silmieni edessä niin monta vuotta, niin voimakkaana ja suurena intohimon kohteena, että oikeastaan mikään maa sen rinnalla ei houkutellut samalla tavalla; kaikki muut tuntuivat yksinkertaisesti laimeilta matkakohteilta.

Nepalista mä unelmoin edelleen, mutta koska mä haluaisin nähdä koko maailman, nyt oli keksittävä jotain muuta. Ykkössijalla sinnitteli pitkään Kuuba ja Jamaika, sitten Trinidad & Tobago sekä ainainen Kiina (jonne avopuolisko jostain syystä ei sitten halua ei millään!). Tansaniakin aina toisinaan välähti ajatuksissa, mutta jäi pitkään Kuuban ja Karibian varjoon. Sitten se jotenkin iski. Siinä jäi kaikki muut kakkoseksi. Tansaniaan mä haluaisin. Eilen juttelin avopuoliskon kanssa, miten innoissani mä siitä olin. Sitten me päätettiin, että se se olisi. Avopuoliskolle aurinkoa ja valkoisia hiekkarantoja, mulle safaria, eläimiä ja valkoisia hiekkarantoja.
"Itä-Afrikassa sijaitseva Tansanian tasavalta on Kilimanjaron vuoren, Sansibarin saaren ja Serengetin ylängön kotimaa, elämän kehto, jossa on budjannut ihmisiä ja ihmisenkaltaisia lajimme esi-isiä jo kaksi miljoonaa vuotta sitten. Travelleri matkaa Tansaniaan kulkeakseen löytöretkeilijöiden tamppaamia polkuja, bongatakseen pärähdyttävänmallisia eläinkunnan edustajia ja kokeakseen Afrikan sellaisena, kun se lapsuudessa luetuissa seikkailutarinoissa ensi kerran avautui."
Itse oli suunnitellut reissua maaliskuulle, mutta koska maaliskuussa Tansaniassa alkaa sadekausi, long rains, ja sadetta jatkuu huhti- ja toukokuun ajan lähes taukoamatta, matka siirtyy tammi-helmikuulle (mitä todennäköisimmin). Kilroylta on tsekattu jo lentoja, yhden pysähdyksen taktiikalla Dar es Salaamiin pääsisi mukavasti alle tonnilla. Matka-aikakaan ei olisi paha (ainakaan verrattuna Nepalin reissuun), mukavat 13-14 tuntia.
lonelyplanet.com
Eilen illalla tilasin Lonely Planetilta +400-sivuisen Tanzania travel guiden, uusi painos on sopivasti ilmestynyt juuri tänäkesänä. Hintaa pärähti sellanen 15 euroa + postikulut! Reissu taittuu huomattavasti paremmin, kun on ensikäden tietoa kourassa. Ei me sentään ihan niin kaistapäisiä matkaajia olla, etteikö opukset olisi tarpeen! Nepalin matkalla totesimme molemmat, miten vallan mahtava juttu nämä Lonely Planetin asiantuntevat oppaat ovatkaan! Suosittelen! Näitä oppaita on tehty vissiin jokaisesta maasta, joka tältä pallolta löytyy.

Mutta mikä parasta koko Tansaniassa! Vaikka Tansaniasta ja sen hurjan mielenkiintoisilta saarilta löytyy valkeata piitsiä silmän kantamattomiin (ainakin melkein), mun ei todellakaan tarvitse murehtia rantakuntoon pääsemisestä! 
"Iso berberi eli kokoisa äässi on tansanialainen kauneusihanne, persevä nainen saa peräänsä kunnioittavia katseita ja kosiomiehiä" 
Siis jotain aivan muuta kuin laihuutta ihannoivissa länsimaissa! Tansanialaiset tulevat kyllä olemaan niin kateudesta vihreinä avopuoliskolleni, haha!

(Molemmat lainaukset teoksesta Mad World - Seikkailijan Atlas: Tuomas Milonoff, Riku Rantala)

15. heinäkuuta 2012

Reissuun 2013

Ensi vuoden matkakohde on lyöty nyt lukkoon. Alla pari kuvaa.

Kuva täältä.

Kuva täältä.
Kuva täältä.

Kuva täältä.
Kuva täältä.


Kun kohde on _vihdoin_ selvillä, on paljon helpompi alkaa suunnitella yksityiskohtia.
Afrikka, Tansania, Dar Es Salaam, Serengeti, Sansibar...
Se se on. Destinaatio 2013.

11. heinäkuuta 2012

Unelma Kangasniemestä

Voi ei, miten voikin tuo mun ukkelini saada mut välillä hyvälle tuulelle (olisi kai aikakuiva parisuhde, jos ei saisi). No, kyse oli niinkin vaatimattomasta asiasta kuin siitä, missä me nähdään itsemme tulevaisauudessa. Missä me asutaan ja ollaan, x-määräisten vuosien kuluttua.

(Koska juuri parhaillaan olen Koskenpäällä, koneelta ei valitettavasti löydy kuvia kuin muutama julkaisukelpoinen Kangasniemen lähimaastoista, ei niinkään itse Kangasniemestä. Kuvista kyllä saa mahtavaa osviittaa siihen, miten lähellä luonto on!)
Lähdejärvi
Mulla on aina ollut sellainen ihan pieni kutina, että mä tahtoisin asua Kangasniemessä Koskenpäällä. Vaikka viimevuosina sitä on oppinut arvostamaan Tampereella palvelujen läheisyyttä ja suht lyhyttä työmatkaakin ja olen hieman liikaa kai kaupungistunutkin, sydän halajaa maalle. Mä vaan olen maalaistyttö. Yksikään kaupungin yksinkertaisen lähellä sijaitseva palvelu, sanotaan vaikkapa päivittäistavarakauppa, ei vedä vertoja omalle rauhalle ja luonnon läheisyydelle. Ihan sama, vaikka lähimpään kauppaan olisikin matkaa se 25 kilometriä.

Alkaa uhkaavasti näyttää siltä, että synnyinkoti jää jossain kohtaa asumattomaksi, korkeintaan vain satunnaiseksi kesäpaikaksi. Jo tässä on yksi varsin pätevä syy ihan oikeasti suunnitella tulevaisuutta sinne. Mä rakastan sitä paikkaa, mä olen asunut siellä elämäni 20 ensimmäistä vuotta. Mä kuulun sinne. Perinteiden ihmisenä mä myös arvostan sitä, että papan (jota en koskaan ole edes tavannut) muinoin ostama maapläntti ja jo kertaalleen uudelleen rakennettu asuintalo pysyy suvulla ja joku pitää huolen sen metsistä ja nykaikaistaa ja remppaa taloa, säilyttäen kuitenkin sen perinteikkään maalaishengen.


Mun suurena haaveena olisi kunnostaa myös vuosien saatossa repsahtanut tallirakennus sekä hommata lampaita, kanoja ja pari puskapollea sinne asustamaan. Pässikin olisi hauska.

Tää kaikki kuitenkin vaatisi paljon. Mahdotonta se ei lainkaan olisi. Vaikka eletään jo pitkällä 2000-luvun puolella, mun on kuitenkin myönnettävä, että meidän parisuhteessa mä menen sinne, minne M menee. Mä saan aina töitä, hoitoala huutaa työvoimapulaa, päädyttiin me mihin tahansa. Avopuolisko sen sijaan ei voi ihan yhtä helposti valita asuinpaikkaansa. Jos töitä ei löydy lähikunnista, haaveet Kangasniemen ympärivuotisesta asuttamisesta saattaa jäädä.

Eilen mä kuitenkin viimein uskaltauduin avopuoliskolta kysymään, voisiko tämä kuvitella asuvansa Kangasniemessä, syrjässä, metsän keskellä. Avopuolisko vastasi, että voisi. Voisi olla oikeastaan aika hauskaa asua omassa rauhassa, olisi tilaa tehdä ja olla. Sitten olisi traktori, voisi hommata pari mönkijää (en itse ihan innostunut), moottorikelkan... miten hyvälle tuulelle se mut saikaan näillä puheillaan. Se ei siis olisi mahdottomuus. Ei ollenkaan.


Totuttelua se vaatisi, kovaa työtä. Kangasniemessä olisi rempattava sen verran, että sitä voisi kutsua nykyaikaiseksi maataloksi. Sisäsauna, suihkuhuone ja pannuhuone koko kämpän lämmittämiseen olisi saatava. Mun olisi tehtävä paljon, että saisin talosta meidän näköisen. Niin paljon, etten mä edes tiedä, olisiko musta siihen. Kaikkeen maatalon juttuihin lisättynä vielä oma duuni jossain... mä voisin olla aika väsynyt. Jos olisi vielä mun haaveilemat eläimetkin.

Mutta se olisi niin hienoa. Tavoittelemisen arvoista.

6. heinäkuuta 2012

Kuuma kesä - ja muistoja edelliseltä

Näin kesällä sitä tulee bloggailtua vähän vähemmän, kuin yleensäkin istuttua tietokoneella. On paljon parempaa ja hyödyllisempääkin tekemistä - esim. itse olen innostunut kovasti oleilemaan auringossa. Etenkin nyt, kun viimein näyttäisi tulleen ihan oikea kesä! Musta onkin paljastunut oikea auringonpalvoja, vaikka Iltalehden sivuilla kovasti hehkutettiinkin vaalean ihon olevan niin in.

Siitä huolimatta, että mulla on astetta paksummat reidet, mä olen käyttänyt paljon lyhyitä hameita ja shortseja, ihan vain siksi, että nää mun koivet saisivat edes jotain väriä pintaansa. Se on ihan muiden ongelma, miltä se sitten näyttää... takapihalla olen äitynyt jopa ottamaan pelkissä bikineissä aurinkoa! Mulla onkin ihan uudet Stadiumista ostetut bikinit ja oon ihan in lööv niihin.

Tässä taannoin käyskennellessäni Stadiumissa (joka on muuten ihan mun ehdoton suosikki kaikista urheiluvaateliikkeistä) siellä oli niin paljon kaikkia ihania bikineitä, että mä meinasin mennä ihan sekaisin! Tänäkesänä mä olen alkanut ihan mielettömästi tykkäämään tämän mallisista bikineistä, mutta karu totuus on se, että mun tissit vaan on aivan liian isot tuon mallisiin. Ne eivät näytä yhtään hyvälle. Ei sitten ollenkaan.


Kesä maistuu tällä hetkellä todella makoisalle! Liikkuminen sujuu, ruokavalio pysyy kurissa (eilen söin tosin kolme korvapuustia, koska kollega oli niitä paistanut ja ne oli _niin_ hyviä!) ja elämä hymyää kovasti muutenkin!

Kun Nisse varastettiin...
Jos nyt jostain pitää valittaakin, niin siitä, että käräjäoikeus jaksaa edelleen pommittaa mua mun auton varkauteen liittyvissä asioissa. Varkauteen, joka tapahtui vähän vajaa VUOSI SITTEN alkusyksystä. Sitä ja tätä ja tuota, tervetuloa käräjäoikeuteen todistamaan, läsnäolo pakollinen ja plaa plaa plaa! Luojalle kiitos, läsnäolopakko tarkoittaa vain sitä, että mun pitää olla tavoitettavissa tiettynä päivänä tiettyyn kellon aikaan puhelimitse. Muuten mä saan jonkun saakelin SAKON. Voi helvetti. Ihan kuin mä enää edes muistaisin, mitä tuolloin on tapahtunut ja millon ja mitä, koska ihan kuin mua kiinnostais enää koko paska!

Koko juttu oli kuin suoraan C.S.I:stä! Mun auto pöllittiin viime elokuussa, syyskuussa (?) ja seuraavana päivänä se löytyi n. kolmen sadan metrin päästä jonkun random-tyypin parkkiruudusta, aivan putsattuna. Ovistakin oli jäljellä ainoastaan ulkopellit. Mä en ole koskaan nähnyt autoa, joka olisi putsattu niin siististi. Sinne menivät mun ihana Marimekon heppa-sateenvarjo, MÖLKKY, cd-levyjä, soittimet, kaiuttimet, TUHKALUUKUN KANSI, TURVAVYÖT.... ttu, KAIKKI, mikä vaan oli irti saatu.  Ovien sisäpaneelit, sivupaneelit, turvatyyny... ihan kaikki.

Sen sijaan, mä löysin autosta omituisen, ulkomaalaismerkkisen oluttölkin ja avainnipun, jotka eivät todellakaan kuuluneet mulle. No, minähän sitten rehvakkaana ilmotin poliisille, että täällä on tämmöisiä todistuskappaleita. Poliisi pyysi tuomaan ne tutkintaan. Meikäläinen meni saakeli kumihansikkaiden kanssa autoon ja nosteli avainnipun ja oluttölkin paperipussiin ja kiikutti poliisiasemalle. Vaikka mä ajattelin, että siitä ei ole lopulta mitään hyötyä, mä kuitenkin yllätyin kuullessani, että tölkistä saadun DNA-näytteen perusteella tekijä oli saatu kiinni! Siis WTF! Näinhän siis ei käy kuin telkkarin poliisisarjoissa...!

Ja nyt kaveri on sitten käräjäoikeudessa. Ihan oikein sille, mutta silti mä en jaksaisi enää paneutua koko aiheeseen. Mulla ei enää ole edes koko autoa. Mä en vaan jaksa kiinnostua enää, vaikka olisikin ihan oikein tälle tyypille joutua vastuuseen teostaan. Äh. Ei vaan kiinnosta!

Mua kiinnostaa vaan tää kesä ja sen kaikki pikkumukavuudet! Elokuussa mulla alkaa loma, ja jos vaan nykyinen auto on siihen mennessä katsastettu ja huollettu, niin meikäläistä odottaa vallan mahtava tiematka (tunnetaan myös roadtrippinä) ympäri Suomen! Jihaa!

(lyödäänkö vetoa, että joku tän autovarkaan kaveri eksyy tänne ja tunnistaa mut ja tulee kostamaan mun ilmiannon)
(vaadin päästä todistajan suojeluohjelmaan!)