15. maaliskuuta 2013

Krooninen matkakuume

Tansanian matkaa seurasi autuaat kaksi viikkoa, jolloin olin aivan piripintaan täynnä matkustamista. Oli ihana olla kotona ja nauttia ihan arkisista jutuista sen sijaan, että olisi pitänyt koko ajan stressata sitä, mihin suuntaan pitäisi kimmota seuraavana päivänä ja milloin joku tulee taas kadulla nykäisemään hihasta eikä jätä koskaan rauhaan. Parissa viikossa ehtii kuitenkin väsyä alitajuntaisesti sen verran, että kotiin päästessä sitä aivan kuin vahingossa vaan keräilee voimiaan pari viikkoa.

Kun voimat on kerätty, matkakuume palaa, usein korkeammin lukemin kuin aikaisemmin. Itse olisin jo valmis seuraavaan matkaan. Moni onkin jo kysellyt, että mihinkäs sitten seuraavaksi.

Niin, mihinkäs? Vaihtoehtoja on jälleen kerran useita. Siihen, miksi jokin tietty kohde on päässyt harkittujen vaihtoehtojen listalle, ei ole mitään loogista selitystä. Suurin osa lienee listalla vain villin fiiliksen perusteella. Kaunis luonto on myös yksi vallan iso tekijä.


Moni on arvaillut seuraavaksi kohteeksemme etelä-Amerikkaa, sillä Aasian ja Afrikan jälkeen se olisi ehkä melko looginenkin vaihtoehto. Etelä-Amerikka kieltämättä kyllä kiinnostaa. Brasilia oli pitkään himotuimpien kohteiden listalla, mutta vuosien myötä se on jostain syystä menettänyt hohdokkuuttaan. Sen sijaan tilalle ovat alkaneet puskea Argentiina, Chile ja etenkin Peru. Macchu Picchu on aina kiehtonut olemassa olollaan. Jonain päivänä minä matkustan katsomaan tuota historiaa henkivää, vuoristoista rauniokaupunkia. Mutta ei ehkä vielä...

Ennen kuin päädyimme matkustamaan Tansaniaan, Kuuba ja muut Karibian saaret vetivät vanhvasti puoleensa. Kuuba, Jamaika ja Dominikaaninen Tasavalta olivatkin pitkään kärkisijalla, mutta yhtäkkiä Tansania ja mystinen Afrikka olivatkin kiilanneet ohitse. Karibia kiinnostaa edelleen. Kuubasta tulee mahtavat fiilikset. Jamaika hieman hirvittää. Kingston on kuulemani mukaan yksi vaarallisimmin kaupungeista, mitä turisti voi kohdata. Haiti ja Dominikaaninen Tasavalta kiinnostavat siinä sivussa.

Tällä hetkellä Karibia ei kuitenkaan kiinnosta lämpimine ja aurinkoisine säineen ihan niin valtavasti. Mä kaipaan karuutta, ehkä aavistuksen kylmyyttäkin. Jylhiä, sydämen pysäyttäviä maisemia. Alaska ja pohjois-Kanada. Miten voisikaan enää maisemat komeammiksi muuttua (okei, jonkun mielestä komeinta ovat ne valkoiset hiekkarannat ja turkoosi meri, mutta ei minusta!)? Pohjoisen luonto vetää puoleensa. Pohjoisen karu ja kylmä luonto. Ollaanhan tässä jo parissa lämpimässä maassa käytykin, nyt olisi aika siis jo vaihtaa suuntaa. Siinä, missä pohjoinen pohjois-Amerikka kutsuu, kutsuu myös Islanti. No, mitä voi odottaa meikäläiseltä, joka kaipailee jatkuvasti Lappiinkin?

Alaska ja Islanti ovat siis vahvasti mukana kärkikamppailussa tällä hetkellä. Jopa avopuoliskoni hyväksyi ne mukaan kisaan, hänkin ehkä kaipailee yllä olevien kuvien kaltaista luontoa ympärilleen. Ehkä hän kaipailee myös sivistystä. Kovasti hän nauroikin, kun matkakohdetta ääneen pohdiskelin, että ai, seuraavaksiko jokin sivistynyt matkakohde! Se ei kuitenkaan ole missään kohtaa ollut  mulle mikään kriteeri. Sitä paitsi uskon, että lähes jokainen maa on omalla tavallaan sivistynyt. Ei tällainen länsimaalainen kaveri voi vain päättää, että mikä on sivistynyttä ja mikä ei. Ei se vain mene niin, vaikka kuinka se siltä tuntuisikin.

En olisi kuitenkaan ikinä uskonut, mikä matkakohde nousisi ykkössijalle. Itsehän olen kyseisestä reissusta unelmoinut jo pitkään, vuosia, mutta en olisi koskaan kuvitellut avopuoliskoni myöntyvän idealle. Muistan hänen jopa joskus tyrmänneen idean hyvin jyrkästi.

Trans-Siperia.

Voi kyllä. Junalla poikki Venäjän, Kazakstanin, Mongolian ja Kiinan. Minulle reissu kelpaisi tällaisena "valmismatkanakin", mutta avopuolisko ehdotti myös omaa reittiään, joka kulkisi pohjoisen Venäjän poikki Vladivostokiin, ylittäisimme Japanin meren laivalla Japaniin ja lentäisimme sieltä kotiin.

Minähän en ole mikään nirso matkailija, minulle kelpaa lähes mikä tahansa kohde. Japani ei kuitenkaan kuulu niihin itseäni eniten kiinnostavimpiin. Itseasiassa koen koko Japanin jollain tapaa todella ärsyttävänä. Ihmiset vaikuttavat enemmän kuin friikeiltä, kieli on rasittavan kuuloista ja naiset vaan kimittävät toisilleen. Japanin anti maailmalle ei jaksa innostaa. Silti voin hyvinkin harkita avopuoliskoni ehdottamaa omatoimireittiä. Ehkä visiitti Japanissa muuttaa mielikuviani ja ennakkoluulojani. Sitä vartenhan sitä kai matkustetaankin. Matkustaminen avartaa, sanotaan.

Toisaalta, avopuoliskoni ei jaksa taasen innostua Kiinasta, toisin kuin minä. Kiina on kaikessa kauneudessaan ja hirvittävyydessään aivan mielettömän kiinnostava maa. On aina ollut. Syystä X. Siitäkin huolimatta, että siellä ihmisoikeuksia poljetaan ja siinä sivussa eläimiäkään ei osata kohdella oikein. Kiinahan on ihan kamala maa! Ja silti niin saakelin kiehtova!

Jää siis nähtäväksi, mihin ensi vuonna tiemme vie. Uskon kuitenkin vahvasti, että aurinkorannat jätetään taakse ja pidättäydytään tiukasti täällä pallon pohjoisilla leveysasteilla. Olisi niin ihanaa vaihtelua nähdä jotain muutakin kuin palmuja... koska sitä seuraava matka taitaakin sitten olla jo meidän häämatka ja silloinhan sitä lienee tarkoitus lähteä johonkin lämpimään ;)

3. maaliskuuta 2013

Expedition Africa: Tarangire National Park

Viimeisenä safaripäivänä suunnistimme Tarangiren luonnonpuistoon. Espanjalaiset olivat jättäytyneet kyydistä jo Ngorongoron jälkeen, joten olimme matkassa vain kaksin Gregoryn kanssa. Tarangire tunnetaan ns. Norsupuistona, koska sen alueella elää yli pari tuhatta norsua. Mihin tahansa päänsä käänsikin, niin lähes väistämättä näki norsuja, yksittäisiä, isoja ja pieniä laumoja.

Tarangire kuvin:

Norsun kallo. Veikkaisin tämän joutuneen salametsästäjän kynsiin, sillä syöksyhampaat ovat kadonneet...

Tarangiren antilooppeja



Valtavia puita. Niitä näkee pääasiassa vain Tarangiren puiston alueella. Tunnetaan myös Apinanleipäpuuna. Puuna, jolle Jumala suuttui niin perkeleesti, että veti sen maasta ja laittoi kasvamaan juuret kohti taivasta. Mm. tämäntapainen tarina löytyy näistä jättiläispuista.



Kirahvi lekottelee varjossa.


Tarangiren leijona. Leijonalauma päivysti joen varrella odottaen pahaa-aavistamattomia saaliseläimiä, jotka tulisivat sammuttamaan janoaan joelle.

Waterbuck


Meillä kävi aivan uskomaton tuuri. Ajoimme autollamme korkealle joen penkalle, kun huomasimme kuivunutta joen uomaa pitkin lähestyvän 14-päisen norsulauman. Ne tulivat kylpemään ja juomaan aivan meitä vastapäätä. Joukossa oli ihan pikkuisia, matriarkka ja tietysti joukon päällikkö patriarkka sekä kaiken ikäisiä naaraita siitä väliltä. Se oli suurin norsulauma, johon törmäsimme safarin aikana.

Päivän alkaessa laskemaan lähdimme ajamaan takaisin kohti Arushaa, takaisin kohti sivistystä, takaisin kohti kaupunkia ja sen melua. Koska meillä ei ollut katsottuna yöpaikkaa kaupungista, päätimme kokeilla Gregoryn omistamaa Sui-hotellia. Hotelli ei kuitenkaan näyttänyt lainkaan perinteiseltä hotellilta, vaan lähinnä upealta kartanolta aivan Mt. Merun varjoisalla Sui-nimisellä rinteellä. Yöpyminen maksoi 30$. Pitkäaikaisempaa majoittumista varten olisi ollut käytettävissä talon oma keittiö ja olohuone. Lupasimme mainostaa tätä edullista yösijaa mahdollisesti Arushaan matkaaville tutuillemme, sillä Gregory kertoi, ettei ole juuri mainostanut "hotelliaan" missään ja tavallisiin Arushan hotelleihin verrattuna se on varsin edullinen ja viihtyisä. Ihmisten vain pitäisi tietää siitä jotain kautta. Joten, jos joku teistä lukijoistani on valinnut Tansanian matkakohteekseen, niin Arushasta kannattaa etsiä käsiinsä Gregory ja Sui-hotelli! Suosittelen!

Ilta oli aivan järkyttävä. Olin väsynyt, kärttyinen ja päätä särki aivan jumalattomasti, kun viimein pimeän tultua pääsimme perille. Olimme matkalla pysähtyneet Arushan bussiasemalla ostamassa aamuksi liput Dar Expressin bussiin kohti Dar es Salaamia. Oli nälkä ja likainen olo. Tietenkään "hotellissa" ei ollut sähköä eikä vettä juuri sillä hetkellä... kuullessani tämän ja odottaessani pääsyä vaakatasoon talon pilkkopimeässä keittiössä mun olo ei ainakaan parantunut.

Gregory teki töitä saadakseen veden taas juoksemaan ja sähköt toimimaan ja onnistui varsin hyvin tässä tehtävässään. Sitä ennen hän kantoi kylpyhuoneeseemme ämpäreissä vettä, jotta olisimme saaneet peseytyä pölyisen safarin jälkeen. Mua ei tietystikään sillä hetkellä voinut vähempää kiinnostaa, vaikka kävinkin heittelemässä vettä niskaani jonkun verrran. Teki mieli vain syödä ja nukkua. Ajatus aikaisesta aamuherätyksestä ei auttanut. Toisaalta, syöminen ei onnistunut ennen sähköjen palautusta, sillä vaikka Charlesilla olikin kaasuliesi mukanaan, tarvitsi hän myös sähköjä.

Kun viimein pääsimme syömään, olo alkoi helpottaa ja ketutus laantua, "pesulla" käyminenkin oli auttanut hieman. Gregory istahti seuraan ja esitteli meille kartanohotelliaan. Charleskin oli mukana. Katselimme yläkerran parvekkeelta keskiöistä Arushaa täyden kuun loisteessa ja kuuntelimme etäistä koirien haukuntaa ja sirkkojen siritystä.

Painuin pehkuihin hieman ennen avopuoliskoa puolen yön maissa. Yöllä avopuolisko oli herännyt, kun olin puhunut unissani - englanniksi. Olin kovasti vakuutellut kaiken olevan oikein hyvin. Nauratti. Ensimmäinen kerta sekin, kun puhun englantia unissani ja vielä ihan oikeaoppisesti...!

Aamulla kello soitti kuudelta. Gregory heräsi saattamaan meidän autollaan bussiasemalle. Siitä ei kuulemma ollut vaivaa, sillä heti sen jälkeen hänen oli tarkoitus hakea Arushan lentokentältä iso seurue viikon mittaiselle Serengetin safarille. Gregorylle keikkaa siis pukkasi kovasti. 10 tuntia bussissa ei houkutellut ja kirosimmekin, miksi emme olleet tajunneet ottaa paluulentoa kotiin Arushasta. Gregoryn mukaan Arushaan lentäminen oli halvempaakin kuin Dar es Salaamiin. Pakko oli kuitenkin matkata.

Darissa iski päälle taas lievä ahdistus. Arusha oli miljoonista ihmisistään huolimatta rauhallinen ja seesteinen kaupunki. Aivan toisenlainen siis kuin hektinen Dar. Harmitti myös reissun loppuminen, vaikka ajatus omasta kodista olikin mukava ja houkutteleva. Lensimme kotiin Dohan ja Tukholman kautta. Tukholmassa koneen vaihto tuntui turhauttavalle. Olimme jo niin lähellä kotia, mutta silti täytyi vielä jumittaa pari tuntia Arlandassa. Helsingissä olimme aamulla puoli yhdentoista aikaan.

Reissu oli upea. Uskallan väittää sitä jopa antoisammaksi kuin Nepalin matkaa. Tuntuu, että olimme paljon aktiivisempia Tansaniassa ja siksi koimme paljon enemmän kuin Nepalissa. Teimme muutakin kuin vain ihmetelimme näkemäämme. Kävimmä kalassa, safarilla, tutustumassa Maasai-kylään...

Tansania ei kahden viikon kokemuksella vaikuta lainkaan vaaralliselle maalle matkustaa, vaikka tietysti koimme hyvin kuumottaviakin tilanteita toisinaan. Suosittelen siis kovasti. Tansaniassa on helppoa yhdistää kaupunki-, ranta- ja seikkailuloma. Tansania on - kokematta lainkaan muita Afrikan maita - loistava maa tutustua Afrikan syvimpään olemukseen, villiin luontoon ja ihmisiin, jotka elävät siitä.

Luetuimmat

Arkisto