30. syyskuuta 2014

Kaunista syksyä

Tässä on vaan jotain niin muhun vetoavaa. Koskenpään pellot ja metsät ja syksy. 










Ilta sujui legendaarisen korona-pelin merkeissä. Lisäksi join muutaman lasin viiniä äitini eläkkeelle jäämisen kunniaksi. Tänään olemme anoppilassa ja istumme iltaa upouudessa grillikodassa (jota muuten minäkin pääsin kesällä rakentamaan. Olen nykyisin melkoinen virtuoosi kumibitumipaanukaton asentamisessa ja naulaamisessa!).

Ihanaa syksyä kaikille! Älkää masentuko tästä!

25. syyskuuta 2014

Alaskadventures: Seward

Oi Seward. Oi Seward.



Enhän ole koskaan ollut sisimmässäni kaupunkilainen eivätkä suuret metropolit ole koskaan kiehtoneet minua. Siksi Seward kai ansaitsi paikan sydämessäni. Tämä n. 3000 asukkaan kylä on Kenai-vuoriston ja turkoosin Resurrection Bayn syliinsä kietoma paratiisi, joka elää kalastuksesta, merentutkimuksesta ja tietysti kaikista niistä matkaajista, jotka eksyvät ihastelemaan sen seesteyttä ja rauhallisuutta.


Sewardin satamassa seisoo tönö tönön vieressä ja tarjoilee turisteille sitä, mitä he kaipaavat. Sieltä voi vuokrata kalavälineet, kalastusveneen tai lähteä katsomaan valaita merelle. Kivikkoisella rannalla kymmenet kalastajat narraavat lohia, jotka hyppivät mielensämenettäneiden tavoin pinnan alta kohti taivasta. Kalastusvälineitä voi ostaa joko sieltä, tuolta tai täältä. Näyteikkunoissa mainostetaan retkiä vuorten takana avautuvaan Kenai Fjords National Parkiin. Turistikrääsää saa joka puodista ja aivan kaupungin laidalta, rautatiaseman vierestä voi nälkäisempikin matkalainen täyttää mahansa vanhaan junanvaunuun rakennetussa pikkuravintolassa, Smoke Shackissa, johon mekin jouduimme hetken jonottamaan ennen kuin pääsimme ruokailemaan.




Tästäkään huolimatta Sewardin keskusta ei näytä turistihelvetiltä, vaan suloiselta pikkukaupungilta, joka elelee rauhassa tuolla vuorten ympäröimänä, ja jonne maailman pahuuden pitkän käden ei voisi ikinä kuvitella ylttävän. Pääkadun varrella on muutama ravintola ja kauppa, kirkko, apteekki ja muutamia muita tavallisen ihmisen tarvitsemia päivittäisiä palveluita. Keskustan läpi kulkee kaupungin pääkatu 3rd Avenue aina rautatieasemalle saakka, mutta itse keskustaosuus on vain muutama sata metriä. Niin pieni se kylä on!


Rantaviivalla kulkee kävelytie, Iditarod National Historic Trailhead, satamasta aivan kaupungin eteläkärkeen, mistä löytyy Alaska SeaLife Center, merentutkimus- ja suojelulaitos. Koska aikaa junan lähtöön oli runsaasti, päätimme maksaa itsemme kymmenellä dollarilla sisälle puljuun ja ihmetellä kaikenmoisia meren- ja taivaaneläviä, joita keskuksesta löytyi hyvää tarkoitusta varten. Mielessäni kovasti vahvistui ajatus kaikkien merenelävien (paitsi peruskalojen) iljettävyydestä ja vastenmielisyydestä nähdessäni kaikkia niitä Alaskan vesissä möngertäviä pikkuotuksia lasin takana. Eräisiin meritähtiin ja mustekaloihin sai jopa hellästi koskea ja se oli virhe. Voitte vain kuvitella, miltä nekin tuntuvat. No ei kivalle.


Sitten kävi vahinko. Saattoi olla, että olin humaltunut niin vahvasti siitä pikkukaupungin idyllistä, että jopa yksi olut sataman yhdessä kahvilassa oli liikaa. Joimme oluet ihan rauhassa ja mietimme, mitä vielä ehtisimme tehdä ja nähdä Sewardissa ennen paluuta Anchorageen. Päätimme kävellä pienen patikointireitin kaupungin itäpuolella. Kietaisimme oluet kurkkuun ja lähdimme.

Ja jotain omituista tapahtui. Me olimme molemmat humalassa.

Olimme juoneet yhdet oluet.

Ja olimme humalassa, suorastaan riemastuttavassa hiprakassa! Jos en olisi tiennyt juomaani määrää, olisin arvannut ehkä kuusi lonkeroa tai pullo viiniä. Kävelemiseen piti oikein keskittyä. Nauratti. Nauratti vielä enemmän, kun huomasimme olevamme molemmat yhtä humalassa. Mitä hittoa oli tapahtunut? Meillä oli molemmilla alla varmaan melkoinen nestehukka. Se on ainut selitys koko koomiselle tilanteelle. Emme olleet juurikaan juoneet vettä tai mitään muutakaan koko päivänä. Ja sitten ne yhdet oluet.

Patikointi alkoi tuntua huonolle ajatukselle. Käännyimme ensimmäisestä risteyksestä takaisin satamaan ja etsimme baarin. Sieltä lähtiessämme olimme hyvin iloisissa tunnelmissa. Ukkeli halusi käydä kalastuskaupassa. Muistan jollain tapaa hämärästi, kun yritin selvittää pääni, kävellä kaupan käytäviä suoraan ja olla nauramatta. Enpä ole aikaisemmin ollut niin humalassa kalastuskaupassa. Tai missään kaupassa! Ja kolmen oluen jälkeen (baarissa suu oli napsannut siis kahden oluen verran)! Nälkäisinä haimme Subwaysta patongit evääksi ja suuntasimme takaisin rautatieasemalle. Juna oli lähdössä.

Sewardista kuitenkin löytyi Subway! Anchoragesta oli hankala löytää edes McDonalds!


Hauskasta vahinkokännistä huolimatta Seward jäi mun mieleeni täydellisenä kaupunkina. Ja miksei tuollainen yllättävä päiväkänni nyt voisi olla positiivinen asia siinä, missä kaikki muukin Sewardissa? Muistin monta kertaa toistaa ukkelille, että sitten, kun me muutamme tänne, niin... suunnittelin jo kaiken valmiiksi. Opiskelen sairaanhoitajaksi englannin kielellä ja kun ukkeli vihdoin ja viimein pian valmistuu dippainssiksi, muutamme Sewardiin. Minä teen töitä jossain paikallisessa terveyskeskuksessa ja ukkeli tekee jotain omia duunejaan.

Sitten voimme yhdessä illat käydä kalassa ja katsella vuoria.

Kuulostaa erihyvälle.

Alaskadventures: Anchorage - Seward Railroad

"Once you realize that Anchorage isn't simply a big city on the edge of the wilderness but rather a big city in the wilderness, it starts to make sense."
- Lonely Planet


Chugach-vuoristo ahdistaa Anchoragen kaupungin aivan Cookin lahden reunalle. Häkeltyneenä katselin ensimmäisenä iltanamme itäiselle taivaalle kohoavia tummanpuhuvia huippuja, joita ei voinut olla näkemättä suoraan Anchoragen sydämestä 5th ja 6th Avenuelta. Olin kyllä uskaltanut etukäteen arvailla, että pohjoisen napapiirin eteläpuolelta löytyvä Alaska olisi juuri sitä, mitä niin paljon rakastan; vuoristojen halkomaa erämaata, jota juovittaisi siellä täällä kirkasvetiset joet ja laaksoihin vyöryvät turkoosina hohtavat jäätiköt, mutta en kuitenkaan osannut odottaa löytäväni niitä niin läheltä kaupunkia.

10 minuuttia junalla etelään Anchoragesta ja olit keskellä ei-mitään.

Turnagain Arm
Toisena päivänä päätimme hieman extemporena lähteä junalla Kenain niemimaalla sijaitsevaan Sewardiin. Muistin jostain lukeneeni, että Anchorage-Seward -reitti on yksi kauneimmista rautiereiteistä maailmassa. Mietiskelimme, oliko meillä vielä jotain olennaista tekemättä ja näkemättä Anchoragessa ja kieltävän vastauksen myötä päätimme lähteä käymään Sewardissa. Tiistaina 2.9. raahauduimme kello 6AM Anchoragen rautatieasemalle, pulitimme $85/naama ja nousimme junaan. Emme osanneet odottaa, että tuo nelituntinen junamatka olisi kaikkea muuta kuin tavallinen junamatka paikasta A paikkaan B. 


Rautatie kulki pitkin Turnagain Armin vartta, sukelsi Chugachin kansallismetsään, ohitti kymmeniä jäätiköitä, vuoria, jokia ja järviä ennen kuin saapui Resurrection Bayn kimalteessa ja Kenain vuorten varjossa lepäävään Sewardiin. Seward ansaitseekin ihan oman päivityksensä, sillä se oli se kaupunki, joka mun sydämeni varasti!

Kenai Lake
Matkapäiväkirja 9/2/2014 Jossain Sewardin ja Anchoragen välimaastossa (siis keskellä erämaata, keskellä ei mitään, siis en ehkä koskaan ole ollut näin erämaassa!)
"Vasemmalla hirvi, oikealla kotka.

Sanottiin jossain, että Alaska Railroad Anchoragen ja Sewardin välillä olisi yksi kauneimpia. Sitä on turha epäillä. Neljä tuntia vuoria, jäätiköitä, jokia ja sitä puhdasta koskematonta erämaata. Ihan henkeä salpaa tällaiset maisemat Suomen tyttöä!

Vesi on harmaata. Tiedä miksi."


Kyllä. Tähän astisista junamatkoista juuri Alaskan Railroad vei kyllä voiton. Eivät ne paskaa puhuneet, ketkä kehuivat! Tuolla junamatkustaminen sai aivan uudenlaisen merkityksen. Se ei ollut pelkkää paikallaan istumista ja ikkunasta tiedottomana ulos tuijottamista niin kuin tavallisesti. Ei olisi tullut kuuloonkaan kuunnella edes musiikkia "aikansa kuluksi". Aamu oli kolea, Turnagain Armilla valaita kävi pinnassa haukkaamassa happea ja kun seisoi tarpeeksi kauan avonaisen ikkunan ääressä, alkoi kaivata sormikkaita. 

Spencer Glacier
Mutta se ikkunasta päänsä ulos työntäminen oli mieletöntä! Silmien edessä vilisi luonto kesyttämättömänä, kylmä tuuli tarttui hiuksiin ja junan puksutus soi korvissa. Kun juna pysähtyi (varmasti maailman pienimmälle) juna-asemalle Girdwoodiin, nenään leijaili raikas, syksyä ennakoiva erämaan tuoksu, minkä seurauksena olisi voinut rynnätä suolle alasti kirmaamaan.


Juna oli täynnä turisteja. Vastoin odotuksia se ei kuitenkaan haitannut... muuta kuin silloin, kun ohitimme esim. jäätikön ja kaikki halusivat ottaa siitä kuvan. Vaunujen päädyissä olevien avattavien ikkunoiden ääressä oli tuolloin tunkua ja monta hyvää kuvauspaikkaa jäi väliin siksi, ettei kehdannut olla vaihtamatta paikkaa niiden niskaan huohottavien toisten valokuvaajien kanssa. Etenkään, kun minulle itselleni oli monesti matkan aikana annettu kohteliaasti tilaa tulla kuvaamaan ikkunan ääreen. Selostus alkoi tietysti neljän tunnin jälkeen jo puuduttaa, mutta toisaalta se oli ollut varsin hyvä juttu matkan aikana, jotta pysyi perillä, missä sitä milloinkin oltiin. 

Mutta voi voi niitä, jotka yleensä matkustavat ihan muilla kuin turistiasioilla Sewardiin. Mahtaa ainainen kuuluttajakaveri käydä jo hermoon.

P.S. Hiton nuha ja yskä.

22. syyskuuta 2014

Alaskadventures: Anchorage

Alaskassa kaikki oli suurta. Tai siltä se ainakin tuntui. Kolusimme kahdessa viikossa yhdeksän kaupunkia ja ajoimme autolla n. 2000 kilometriä ja silti näimme tästä Yhdysvaltojen suurimmasta osavaltiosta vain murto-osan. Vaatisi kuukausia nähdä kaikki; koko se osavaltion mittaamaton kauneus ja karuus, etelästä pohjoiseen ja lännestä itään.


Lensimme Anchorageen elokuun viimeisenä päivänä. Anchorage on Alaskan suurin kaupunki ja toisinaan sitä erehdytään luulemaan osavaltion pääkaupungiksi - ehkä juuri siksi, että se on väkiluvultaan suurin ja tunnetaan maailmalla parhaiten. Ilmiö kuitenkin lienee samanlainen kuin Tansaniassa: Dodoma on ehkä virallinen pääkaupunki paperilla, mutta kaikki tapahtuu Dar es Salaamissa. Alaskan pääkaupunkiin Juneauhun verrattuna Anchorage todella on kaupunki isolla k:lla, vaikka hyvää yritystä toki Juneaussakin oli.

Odotin kauhulla turvatarkastuksia saapuessamme Yhdysvaltoihin. Olin kuullut kauhutarinoita siitä, miten matkustjia kohdellaan kuin karjaa ja kaikki mahdollinen syynätään aivan viimeisen päälle. Tietoja udellaan niin matkan tarkoituksesta aina mummon serkun kaiman tarkoitusperiin. Todellisuudessa turvatarkastus oli yllättävän lepsu. Otettiin kuva ja sormenjäljet ja kysyttiin, onko meillä mukana kasviksia tai muita ruoka-aineita ja sitten meidän päästettiin jatkamaan matkaa. Pöllähdimme lentokentän pihalle hieman äimistyneinä siitä, miten helposti, nopeasti ja ystävällisesti kaikki olikin hoitunut.


Vaikka olin etukäteen googlaillut kuvia Alaskasta ja eritoten Anchoragesta, olin silti ihmeissäni saapuessamme paikalle. Mielikuvissani Anchorage oli ollut kylmän pohjoisviiman ja verenhimoisten petojen asuttamaa seutua, jossa liikkuminen tapahtuisi koiravaljakoin ja talot olisi rakennettu paksusta hirrestä. Oli hassua katsella tuota väkiluvultaan ja pinta-alaltaan Tampereen kokoista kaupunkia; sen ostoskatuja, liikennevaloja ja peilitaloja. Ihmisiä, jotka kulkivat kaduilla shortseissa ja lyhythihaisissa paidoissaan, vaikka ennen auringonnousua ja auringonlaskun jälkeen saattoi tuntea ja haistaa pohjoisen viileän henkäyksen, nurkan takana odottavan talven. En voinut olla kiinnittämättä huomiota heti myös siihen, miten se kaikki tuntui heti niin kodikkaalta. Ehkä kaupungin keskellä kasvavat koivut, pihlajat ja kuusikot muistuttivat vain niin paljon Suomesta.

Vaikka Anchorage onkin Alaskan mittakaavassa suuri kaupunki hieman vajaan kolmensadan tuhannen asukkaansa kera, kaupungin tutkimiseen riittää mielestäni yksi reipas päivä. Joku saattaa kauhistella meidän tiukkaa yhdeksän kaupungin aikataulua reissun päällä, mutta uskokaa rakkaat: Alaskassa kaupungit - tai "kaupungit" - ovat niin minimaalisia, että yksi päivä per kohde riittää, jos ei sitten innostu patikoimaan jokaista tarjolla olevaa eräpolkua tai halua jokaisessa rannikkokylässä vuokrata itselleen kalastuspaatin tai lähteä valassafarille.


Olimme varanneet etukäteen itsellemme majapaikan kaupungin downtownin liepeiltä. Alaska Backpackers Inn osoittautui hieman toisenlaiseksi hostelliksi kuin olin kaikkien lukemieni arvostelujen perusteella kuvitellut. Toki, kyllähän siellä kolme yötä vietti ihan mukavasti, ja olemmehan reissuilla tottuneet karuihin olosuhteisiin, mutta itse henkilökohtaisesti en kai voi sitä kenellekään suositella.

Huone oli toki edullinen ($60/yö), mutta se oli ainut paikka reissun aikana, jossa turvauduimme makuupusseihin: lakanat olivat tasoa kehitysmaa ja ne näyttivät siltä, että niitä saattoi pitää kotinaan kaikki oravaa pienemmät pikkupaskiaiset. Seinät olivat paperia; kaikki meteli käytävältä, aulasta ja seinän takana olevasta yhteiskylpyhuoneesta kuului huoneeseemme todella hyvin. Hiljaisuuden piti olla iltakymmenen jälkeen, mutta ei. Aulassa PELATTIIN METSÄSTYSPELIÄ ja/tai PAUKUTELTIIN huoneiden ovia ja/tai RAVATTIIN ulkona ja/tai PUHUTTIIN kiivaasti kovaan ääneen ja/tai tehtiin ehkä jotain MUUTTOA ja LIIKUTELTIIN huonekaluja pitkälle aamuyöhön. Kolme yötä oli aivan riittävästi tuolla, ehkä jopa liikaa. Odotin sentään länsimaihin kuuluvan matkakohteen hostellitarjonnalta jotain aivan muuta, vaikka en minä mitään luksustakaan kaipaa.

Matkapäiväkirja 9/1/14 Humpy's - Great Alaskan alehouse
"Ensimmäisen päivän ajatukset. Ei oikein tunnu siltä, että nyt ollaan Alaskassa... hotellihuone oli astetta karumpi kuin olin odottanut, mutta tietysti meidän tyylille sopiva... se Suomen -5 tähteä! Sänky, hylly, jääkaappi, tv ja tuoli, mitä sitä muuta voi toivoa. Niin, ja tietysti verhot."

"Ensimmäinen yö oli ok. Lähes täyden vuorokauden valvoneena ja iltapalaksi periamerikkalaisen hampurilaisen syötyä ja yhden Budweiserin juotua sai helposti unen. Siitäkin huolimatta, että katossa vilkkui palohälyttimien ja muiden hälyttimien valocasino ja pihalla kuului junillakin olevan casino*..."

Myöhemmin kuitenkin tajusimme valinneemme hostellimme aivan väärin, ja etteivät toki kaikki Anchoragen hostellit olleet yhtä järkyttäviä kokemuksia.

*Anchoragen downtownin normaaliin äänimaailmaan kuului vähän väliä huutava junan pilli, sillä rautatieasema, Alaska Railroad, sijaitsi aivan keskustan kupeessa.


Vuokrasimme ensimmäisenä päivänä pyörät hintaan $30. Pyörä osoittautuikin mukavaksi tavaksi tutustua kaupunkiin. Pyörällä pääsi aina nopeasti hieman pidemmälle kuin kävellen. Anchoragen suurkaupunkimaisuudesta huolimatta huomasimme nopeasti, miten jopa siellä luonto hyppääkin esiin aivan yllättäen. Yhtäkkiä olimme pyöräilleet rantaviivaa pitkin etelään keskelle metsää, jossa varoitettiin hirvistä ja puiden oksilla kiljui valtavia kaljupääkotkia. Pysähdyimme Earthquake Parkiin hengähtämään ja olisimme jatkaneet vielä pidemmällekin ellei meiltä olisi puuttunut matkasta jotain olennaista: vettä. Palasimme siis downtowniin ihmettelemään turistien mylläämää menoa.



Anchoragessa - niin kuin muuallakin Alaskassa - oli paljon turisteja. Melkein voisi puhua kammoksumistani turistirysistä. Koko matkan aikana emme törmänneet ulkomaalaisiin matkailijoihin juuri ollenkaan, ne lienevät laskettavissa yhden käden sormilla, mutta tuo pohjoinen osavaltio kuhisi muualta Yhdysvalloista saapuneita turisteja. Laskin yksi plus yksi ja päättelin, että Alaska ollee suosittu ja eksoottinen matkakohde kotimaanmatkaajien keskuudessa. Anchoragessa downtown oli ahdettu täyteen kaikkea sitä, mitä turistit kaipaavat: ravintoloita, hotelleja ja turistikrääsäpuljuja. Siellä täällä - ja niitä oli joka kaupungissa oikein urakalla - vilahteli turkisliikkeitä ja jossain oli aina isompi tai pienempi karhupatsas. Suuremmassa mittakaavassa katsottuna Anchorage ei kuitenkin ollut täysin menettänyt mainettaan minä tahansa suurkaupunkina, jossa turistit sulautuvat enemmän joukkoon ja lahjapuodit hukkuvat kaiken muun sekaan.



Anchoragen ruokapaikoista jäi parhaiten mieleen Snow Goose Restaurant, jonka kanssa samoissa tiloissa toimi Sleeping Lady -panimo. Miksi juuri tämä paikka jäi niin hyvin mieleen? Oltuamme kaupungin pohjoispuolella Ship Creekilla ihmettelemässä saalista nostavia kalamiehiä polkaisimme lähimpään edulliseen ravintolaan ja tuo oli juurikin Snow Goose. Lähestyessämme tätä keskustassa sijaitsevaa ravintolaa huomasimme tuon omituisen hajun, joka lähemmäs ravintolaa päästessämme muuttui jopa kuvottavaksi. No, en minä tuosta ukkelista tiedä, mutta minun ainakin teki todella pahaa tuo kyseinen lemu. Astuimme sisälle ravintolaan, näimme vasemmalla puolella suuret panimokattilat (tms) ja ihmettelin, voiko oluen panemisesta todella lähteä niin yököttävä haju...

Myöhemmin yhdistin ulkoportaiden alla olevien häkkien, ravintolan nimen ja ruokalistan perusteella, että puljussa tarjoiltu HANHI taisikin olla aika freshiä! Hanhet ne piruvie olivat kärynneet kuin kuolema ravintolan sisäänkäynnin lähettyvillä! Söinkin sitten hanhipurilaisen, vaikka luulin tilanneeni hirvipurilaisen (moose ja goose menivät sekaisin). Ruoka oli perushyvää, eikä tuo kamala hajukaan onneksi seurannut meitä ravintolan kattoterassille, josta oli kivat näkymät Knik Armille.


Kaikin puolin Anchorage oli mukava, käymisen arvoinen kaupunki, jota voin vilpittömin sydämin suositella ihan kaikille matkaajille, vaikka sittemmin suunnatessamme muihin kyliin se alkoikin tuntua tylsimmälle kaupungille kaikista. Myöhemmin löysimme kuitenkin vielä paljon lisää mukavia asioita kyseisestä kaupungista, esim. paljon kehutun yöelämän, jonka pitäisi olla kaikista Alaskan kaupungeista eläväisintä, joten emme todellakaan voi sanoa Anchoragen jättäneen meitä kylmäksi!

P.S. Anteeksi tämä sarjakuvamuokkaus osassa kuvia, olen parhaillaan kovin innoissani siitä ^.^

20. syyskuuta 2014

Syysenergiaa

Ettei vaan olisi syysflunssa tulossa...

Heräsin aamulla inhottavaan kurkkukipuun. Kaikki flunssat alkavat aina kurkkukivulla. Ihan buu. Oikeasti. Ei tässä nyt oikein ehtisi sairastella. Kun on syksykin ja kaikkea.

Syksy on mulle kuin jollekin toiselle kevät. Syksy on se aika vuodesta, jolloin voi aloittaa puhtaalta pöydältä. On energiaa tehdä vaikka mitä. Kaikki on ihanaa; sitä rakastuu kaikkeen ja kaikkiin. On saattanut käydä ilmi blogihistoriassa, etten ymmärrä syysväsymyksestä kärsiviä ihmisiä. Itse väsyn aina keväisin, huolimatta lisääntyvästä valon ja lämmön määrästä. Keväisin sitä on aivan puhki. Niin paljon kuin talvesta tykkäänkin, niin pakko on myöntää, että pitkään jatkuva kylmyys ja pimeys ottavat veronsa. 

Kesän jälkeen on kuitenkin paljon energiaa tuhlattavana. Se on yksi syy, miksi niin syksyä rakastan. Nytkin, vaikka päälle painaa edelleen jonkin sortin jetlag (olihan aikaerokin 11 tuntia toki), mielessäni pyörii kaiken maailman suunnitelmia tälle vuoden 2014 uudelle alulle. Tiedän, että puolet ideoista jäävät pelkän ajatuksen tasolle ja joitain ideoita saatan toteuttaa käytännössä - ja silti suurin osa niistä unohtuu jo ennen ennen ensimmäisiä postiluukusta kilahtavia joulumainoksia. 

Mutta tämänhetkinen fiilis on niin ihana, ettei tätä millään tahtoisi heittää hukkaan.

Pääpiirteittäin ajattelin tänä syksynä keskittyä itseeni. Ihan rehellisesti itseeni ja siihen, mitä mun on mahdollista saada itsestäni irti. Joskus on hyvä keskittyä itseensä, olla sillä tavalla kohteliaasti itsekeskeinen ^.^

Yksi suurimmista tavoitteistani on tällä hetkellä syödä terveellisesti. Kaksi viikkoa Yhdysvalloissa oli kuin piste iin päälle. Mitä tahansa ravintolassa tilasitkin - vaikka salaatin! - niin jollain tapaa se oli kuitenkin epäterveellinen. Ravintoloiden, ja etenkin niiden edullisten ravintoloiden, joiden hinnat sopivat meidän budjetillemme, ruokalistat koostuivat pääsääntöisesti erilaisista sandwicheista ja hampurilaisista. Siis rasvaa, rasvaa, rasvaa. Loppumatkasta aloin olla jo varma, että ennen kuin jalkani taas koskevat kotimaan pintaa, olen kuollut sydäninfarktiin. Ja jotta kaikki olisi täydellistä, hampaani ovat saattaneet haperoitua kaikesta siitä Coca Colan määrästä. Pakkohan sitäkin oli joka välissä lipittää. 

Siis ihan pakko. 

Sokeria, sokeria, sokeria. Kylläpä öllöttää.


Nyt aluksi keskityn täysillä vain tähän ruokapuoleen. Vyötärö huutaa kuitenkin apua siinä, missä verisuonetkin, joten jos ja kun toivottavasti tämä energiani säilyy, yritän näinä pimeinä kuukausina ryhdistäytyä taas liikkumisenkin osalta. Mutta siitä en puhu enempää, sillä turhalla puhumisella ja jaarittelulla tuppaa olemaan huonoja vaikutuksia näihin mun innostuksiin...

Toinen mieltä kutkuttava juttu on tällä hetkellä itsensä kehittäminen, jota jopa itsensä kouluttamiseksi voisi kutsua. Haluaisin ihan sikana oppia kaikkea uutta. Alaskassa rakastuin rasvasta tukkeutuneita sydänjuuriani myöten pikkukaupunkiin nimeltä Seward. Sewardissa vierailumme jälkeen joka toinen lauseeni kuului: no mutta sitten, kun me muutamme tänne niin... kerroin ukkelille, että haen vuoden alusta alkavaan englanninkieliseen sairaanhoitajakouluun (ei hajuakaan, tarjoaako TAMK sitä enää) ja sitten me muutamme Sewardiin.


Seward-haaveet saattavat jäädä pelkäksi haaveeksi, mutta englanninkielinen sairaanhoitajakoulu ei. Vaikka opiskelu saattaisi alkumetreillä olla hankalaa, kohtalaisesta englanninkielen taidostani huolimatta, olen jo pitkään miettinyt tällaista villiä vaihtoehtoa. Olisi mukava pysytellä hoitoalalla, tämä kun tuntuu kaikesta huolimatta olevan se juttu mulle, mutta mitä jos haukkaisikin astetta isomman palan? Mitä jos olisikin mahdollisuus työskennellä jatkossa ulkomailla, maailmalla? Ajatus on kiehtonut mua jo todella pitkään. 

Toisaalta mua kiinnostaisi tällä hetkellä enemmän aivan muut kuin hoitoalan jutut. Sellaiset jutut, joiden ei todellakaan ihan heti kuvittelisi olevan ollenkaan mun juttuja. Niin kuin metsästäminen. Haluaisin suorittaa metsästäjätutkinnon ja mennä metsälle. En kai mä mitään pupuja tai lintuja metsästäisi... mutta hirvet ei varmaankaan tuottaisi suurta ongelmaa... 

Viime kuukausina tästä on tullut eräänlainen pakkomielle... vaikka en ole lainkaan varma, pystyisinkö ampumaan edes sitten sitä hirveä!


Toinen kovasti mieltä kutkuttava ajatus on ollut eräopaskoulutus. Jostain syystä haluaisin opiskella sellaista. Tykkään luonnosta ja luonnossa on mukava liikkua (kunhan ei ole pelkkää ylämäkeä kuutta sataa metriä niin kuin Alaskassakin eräällä patikointireissulla!), vaikka sitä harvoin tuleekaan ihan rehellisesti mentyä metsään. Vaikka en koskaan toimisi päivääkään eräoppaana, koulutuksesta saisi varmasti oivallisia neuvoja tavallistakin eräjormailua varten. Jos koulutus olisi jotain, niin sitten mielenkiintoista!

Tai sitten tekisi mieleni palauttaa muistiin saksan kieli ja mennä jollekin alkeiskurssille.

Ihan kamalasti kaikkea kivaa voisi tehdä!

... hitto kun kurkku tuntuu kipeältä!

17. syyskuuta 2014

Alaska highlights top 10

satunnaisessa järjestyksessä
(lähes kaikki lainaukset Lonely Planet, Alaska, 2012)

1. Alaska Railroad: Anchorage - Seward
"There are far cheaper ways to reach Seward, Fairbanks or points in-between. But in the spirit of adventure, which is why many of us come to Alaska, a van or bus pales in comparison to riding the Alaska Railroad."
Junamatka Anchoragesta Sewardiin yhteen suuntaan teki neljä tuntia. Vaikka kyseinen juna olikin turisteja täyteen ahdettu, ikkunasta näkyvät maisemat auttoivat unohtamaan todellisuuden. Plussana tietysti - vaikka se kokemuksesta enemmän turistimaisen tekikin - kuuluttaja, "juontaja", joka piti huolen, että kaikki tiesivät, mikä oli milloinkin esiin putkahtavan jäätikön tai järven nimi. Pysyi näkemästään perillä.


2. Seward
"Seward is a unpolished gem, rewarding visitors with small-town charm and phenomenal access to the mountains and sea."
Pikkuinen Seward Kenain niemimaalla. Tässä kylässä oli sitä jotain. Lahtea ympäröivät vuoret, meri, melkein rannalle asti hyppivät lohet, suloinen ydinkeskusta, merentutkimuslaitos, hyvä ruoka ja hyvä olut. Tunsin täällä oloni heti niin kotoisaksi, että luulen Sewardin olevan tuleva kotikaupunkini...


3. Skagway
Gateway to the Klondike
Jos sanon Skagwayn olevan koko Alaskan osavaltion yksi suurimmista turistirysistä, en varmasti valehtele kovin paljoa. Tämä gold rush -kylä lähes Kanadan rajalla eli turismista. Mutta jotain niin kiehtovaa oli siinä kaikessa. Vanhoissa, yli satavuotiaissa, hyvin kunnostetuissa rakennuksissa ja tunnelmassa. Sataman suurista risteilijäaluksista, uusista autoista ja joka puolella välkkyvistä järjestelmäkameroista huolimatta tässä kylässä oli sitä sellaista ajanhenkeä, historiaa, johon oli helppo astua mukaan. Täällä kaikki oli osa Klondiken kultaryntäystä.


4. White Pass & Yukon Route

Ihan aidolla höyryjunalla Kanadan rajalle ja yli, ja takaisin, seuraten Skagwayhin saapuneiden kullankaivajien kipeää ja vaarallista reittiä lähemmäs kohti Klondikea. Henkeä salpaavat näköalat joka suuntaan: sivuille, ylös ja ennen kaikkea alas. Korkeanpaikankammoista olisi saattanut pelottaa rotkojen reunalla puksuttavan junan kyydissä. Minua ainakin pelotti, aina välillä.


5. Red Dog Saloon, Juneau
"A sign at the door says it all - 'Booze, Antiques, Sawdust Floor, Community Singing' ... Most don't realize, much less care, that this Red Dog is but a replica of the original, a famous Alaskan drinking hole that was across the street until 1987."
Ihan oikeat saluunan ovet, ihan oikeaa purua lattialla ja seinät täynnä täytettyjä eläimiä - ja "eläimiä". Juomalistalla erihintaista shittiä. Ehdoton suosikki kaikista niistä baareista, joissa kävimme ollessamme Juneaussa, Alaskan pääkaupungissa.


6. Red Onion Saloon, Skagway

Seinillä tissejä, niin kuin rakas aviopuolisoni totesi. Skagwayn kultaryntäyksen aikainen ykkösporttola on muuttunut vuosien saatossa erinomaiseksi ravintolaksi - ja yläkertaan pääsee tutustumaan pulittamalla $10. Palvelu on tietysti hieman tuolla yläkerrassa muuttunut alkuaikojen, mutta lämpimästi jäi mieleeni tämä brothel museum. Tai tuttavallisemmin vaan huoranäyttely.


7. Denali National Park

Lumihuippuisia vuoria, taigaa, tundraa, karhuja. Luontoa kauneimmillaan, sanon minä. Sellaista maisemaa ei voita mikään, ei edes turkoosi meri tai valkoinen hiekkaranta. Täällä pääsee lähelle juuri sitä Alaskaa, mitä näkee kuvissa.


8. (Historic) Skagway Inn, Skagway

Hotellimme Skagwayssa oli matkan yksi ehdottomimpia kohokohtia. En ole koskaan viettänyt öitäni näin tunnelmallisessa hotellissa. Kyseinen rakennus - kaikkien muiden Skagwayn rakennusten ohessa - on entinen ilotalo ja sen kaikki huoneet on nimetty talossa työskennelleiden tyttöjen mukaan. Omamme oli Birdie. Hotelleista tämä taisi olla ensimmäinen (ja ehkä jopa ainut), kun sitä pystyi kuvittelemaan itsensä ihan oikealle häämatkalle!


9. Eielson Visitor Center; Mt. McKinley

N. 70 kilometriä syvemmällä Denali National Parkissa sijaitsi Eielson Visitor Center, josta oli sellaisena kirkkaana päivänä täydellinen näkymä Pohjois-Amerikan korkeimmalle vuorelle, Mt. McKinleylle. Joku väitti, ettei Denalista näkisi tätä vuorta kunnolla. Väärässä, niin väärässä oli. Mt. McKinleyn näkeminen oli yksi matkan odotetuimmista, mutta se ei liennyt epäselvää, kun oli kyse kaltaisestani vuorien rakastajattaresta.


10. Richardson Highway; Thompson Pass & Keystone Canyon
"One of the Alaskas most spectacular drives, the 115 miles of the Richardson Hwy between Glennallen to Valdez lead through a paradise of snowy summits, panoramic passes and gorgeous gorges."
Richardson Highway Glennallenista etelään Valdeziin oli kaikin puolin yksi roadtrippimme kauneimmista osuuksista, vaikka sää oli sateinen ja harmaa ja matalalla roikkuvat pilvet estivät näkemästä koko sitä vuorien ja syvien laaksojen kauneutta. Etenkin kuitenkin Thompsonin sola ja Keystonen kanjoni olivat hurmiollisia, aivan uskomattoman henkeä salpaavia ilmestyksiä kyseisen tien varrella.


Sanon tämän ehkä joka kerta ja sanonpa taas. Olin tähän astisen elämäni upeimmalla matkalla. Ensimmäistä kertaa muistan itseäni itkettäneen ihan kamalasti kotiinlähtöä edeltävänä iltana. En olisi vielä halunnut tulla kotiin, vaikka johan tässä alkoi kissoja olla ikävä. Olen vieläkin aivan pökerryksissä kaikesta näkemästäni ja kokemastani (tai sitten se on vain jetlag). Lisää tarinoita ja kuvia (joku käski ottaa paljon kuvia. Otin n. 1300) mystisestä Alaskasta tulossa vielä lisää, ajattelin vain tällä tapaa ilmoittaa lukijoilleni olevani turvallisesti takaisin kotona...

... turvallisesti ja turvallisesti. Lähtiessämme Anchoragesta lentokoneella koin elämäni kamalimmat turbulenssit - ehdin jo oikeasti valmistautua kuolemaan!

3. syyskuuta 2014

KVG

Lukijoita ja satunnaisia bittiavaruuden kahlaajia päätyy blogiin mitä kummallisimpia reittejä! Riinalta rakkaudella -blogiin on eksytty aikojen saatossa kirjoittamalla varsin mielenkiintoisia hakusanoja Googleen. Näiden hakusanojen perusteella blogin ylläpitäjä lienee Nepalissa asuva diabeetikko, joka karppaa ja ylistää Tommi Korpelaa ja islantilaista huumoritaiteilijaa, vakioravintolanaan on Tampereen Varjobaari ja Hällänkellari  ja vapaa-aikansa hän pyhittää televisiolle.

No ei nyt aivan.

1. Karppaus - 123 hakua
Siitäkin huolimatta, etten koskaan ole uskonut tähän muutamia vuosia sitten pinnalla olleeseen ruokailutottumusten muoti-ilmiöön, Google on bongannut tuon termin satojen blogikirjoitusteni joukosta. Ei, en koskaan ole uskonut karppaamisen voittavan terveellisyydessä tavallista, sydänystävällistä ruokavaliota. Koen sen verran saaneeni lähihoitajaopintojeni aikana ravitsemuskoulutusta, että voin perustella mielipidettäni sillä. Muutamissa teksteissä pohdiskelen ja kritisoinkin siis karppaamista...

... vaikka eräällä tavalla karppaan myös itse. Pyrin välttämään vaaleaa leipää, pastaa ja riisiä ja suosin ruokavaliossani täysjyväviljaa, niitä kivoja ja hitaita hiilareita. Sekin on kuulemma karppaamista, vaikka en sitä alkujaan tiennytkään. Se ei kuitenkaan ehkä ole karppaamista samassa mittakaavassa kuin "tosikarppaaminen" ja ei, en pidä itseäni karppaajana. Joskus ajattelin kokeilun vuoksi, miltä "tosikarppaaminen" tuntuisi: teki mieli vain pullaa. Ja mä en normaalisti edes kamalasti välitä pullasta.

"Karppipostauksia" vuosien varrelta
Mielenkiintoinen artikkeli Terve Potilas -lehdessä (2/2012) Bodycompatia ja karppipitsaa (1/2012) Karppaus on hölmö uskonto (10/2011) Terveellisyys lautasella (10/2011) Proteiineja proteiineja (9/2011) Ruokavaliosta taas (9/2011) Ajatuksia ruokavaliosta, jälleen kerran! (8/2011)

2. Diabetes - 89 hakua
Mulla ei ole hajuakaan, että millä perusteella hakusana 'diabetes' johdattelee surffailijan mun blogiini...

3. Riinalta rakkaudella - 85 hakua / 4. Rakkaudella Riinalta - 81 hakua
Ihana tietää, että joku todella googlettaa mun blogia! ^.^

5. Varjobaari - 81 hakua
Tuntuu kummalle, että Hervannan Varjobaari, jonka olen kerran, yhdessä ainoassa postauksessa blogini historiassa maininnut, on tuonut mulle satunnaisia ohikulkijoita jopa 81 kertaa!

Varjobaari on kiva paikka, varmasti yksi Hervannan viihtyisimmistä pubeista. Siellä on niin kovin intiimi tunnelma, kun tilaa ei juurikaan ole. Se ei kyllä haittaa. En ole pitkään aikaan käynyt Varjobaarissa kuitenkaan. Hervannan baaritarjonnassa etusijalla on viime aikoina ollut legendaarinen Kultainen Apina, kavereiden kesken Kapina.

Varjobaari (10/2010)

6. Tommi Korpela - 73 hakua
Tommi Korpela mainitaan mun blogissa myös yhden ainokaisen kerran. Se oli se kerta, kun kirjoittelin iki-ihanasta Leonardo DiCapriosta ja ujutan kyseisen miehen 2010-version samaan sarjaan Jason Stathamin ja Tommi Korpelan kanssa. Parransänkisiä, karskin oloisia miehiä kaikki tyynni. Ah.

Ihana Leo! (1/2011)

7.  Nepal - 61 hakua
Diabeteksen, Varjobaarin ja Tommi Korpelan ohessa tämä ei olekaan enää yllätys, löytyyhän blogista jopa 12 Nepal-aiheista päivitystä. On unelmien reissua edeltävää pohdintaa, matkapäiväkirjaa ja matkan jälkeistä yhteenvetoa ja haaveilua.

Nepal on edelleen lähellä mun sydäntä ja kaipaan sinne aina säännöllisin väliajoin. En oikeastaan keksi mitään hyvää syytä olla matkustamatta sinne uudestaan. Kaikki se kulttuurin kirjo, ihmiset, luonto ja kaiken tuon yhdistelmä ja psykedelisyys houkuttavat irtautumaan tästä tavallisesta arjesta.

Sinänsä jännää, että aluksi halusin matkustaa Nepaliin rakkaudestani vuoristoon. Sittemmin kiinnostuin yhä enemmän nepalilaisesta kulttuurista ja elämästä ja paikan päällä sitä villiä menoa ihmetellessäni kaikki siihen maahan liittyvä liimautui sydämeeni ihan lähtemättömästi. Kaksi viikkoa oli aivan liian lyhyt aika unelmieni matkakohteessa, mutta silti koen edelleen jonkinlaista... eräänlaista... sitoumusta (?) siihen kaikkeen.

Nepal (9/2011 - 10/2013)

8. Saako tälle edes nauraa - 57 hakua
Nykymaailmassa on niin kamalan hankalaa olla hauska. Aina on joku, joka pahoittaa mielensä. Itse en ole nirso, kun on kyse huumorista. Kaikki käy. Siis ihan kaikki!

Saako tälle edes nauraa on islantilaisen Hugleikur Dagssonin kirjoittama ja kuvittama huumorikirja. Nimensä mukaisesti huumori on äärimmäisen mustaa ja lukija kysyykin valtavan naurukohtauksen jälkeen itseltään, että saako tälle edes nauraa. Sitten sitä yleensä vain nauraa lisää. Ja joku katsoo paheksuen.

Huumorinkukka se kaunein kukka (1/2012)

9. Televisio - 52 hakua
Muutamaa tv-sarjaa olen blogissa hehkuttanut, muuta syytä hakusanalle 'televisio' en vain äkkiseltään keksi.

Druidilta rakkaudella (The Big Bang Theory) (2/2014) Maailman suurin rakkaustarina (The X-Files) (12/2013) Rakkautta vain - Game of Thrones (5/2012) Sketsisarjojen aatelia: Kummeli (Boardwalk Empire)(10/2013)

10. Hällänkellari - 49 hakua
Toisaalta äärimmäisen hyvä, että edes jonkinlainen joukko ihmisiä on eksynyt lukemaan kärkästä mielipidettäni Tampereen Hällänkellarista, mutta toisaalta en tämän yksittäisen tapauksen ja yksittäisen epäkohteliaan baarimikon takia haluaisi mustamaalata koko puljua. Henkilökohtaisesti maku aikoinaan meni kyseiseen baariin enkä ole siellä sen jälkeen käynytkään. Olen osittain tietoisesti ja osittain tiedostamatta boikotoinut Hällänkellaria tapahtuneen jälkeen.

Jatkossa aion boikotoida myös Tampereen Kulma-Alea, Alepupia, sillä sieltä löytyi myös astetta kireämpi myyjätär, kun poikkesimme polttareissa kyseiseen paikkaan. Mistä tuo Alet työntekijänsä oikein kaivaa?

Hällänkellari - maku meni (8/2012)