15. marraskuuta 2010

Synttärihumua Bricksissä ja Rodeossa

Lauantaina juhlittiin sitten tätä pitkää 23 vuoden taivalta. Alkuilta soljui eteenpäin migreeniboolin, live-musiikin ja hyvän seuran turvin ja loppuillasta puoleensa veti Tampereen yöelämä. Välikuolemia kuului iltaan muutama kappale, mutta esimerkiksi muutama hassu senttilitra tequilaa sai tämänkin "vanhuksen" taas valloittamaan tanssilattiaa. Alkuyöstä oltiin Bricksissä ja lopullinen destinaatio oli ex-Be-Pop eli Rodeo.

Migreenibooli: Suomiviina, Bols Blue, greippilimsa, Sprite

Illan esiintyjänä Midaksen Rusketus

Bricks kuului alkuperäiseen suunnitelmaan ja sitähän me alkuillasta toteutettiinkin. Koska osa jengistä valui kuitenkin kohti Rodeota, päätettiin me loputkin tehdä oma siirtomme. Bricksissä soi hyvä musiikki, vaikka ei ehkä niitä ysärihittejä, joita odotin. Miehet olivat lähes päällekäyviä. En ehtinyt baaritiskillä oleilla kymmentä sekunttia pidempään, kun minulle laulettiin jo jonkinsortin aariaa. Muutenkin meno oli... omituinen. Ei yhtään niin hyvä, mitä mä odotin. 

Mullahan siis oli korkeat odotukset Hämeenkadun Bricksistä, sillä mä olen kyseisessä baarissa vieraillut joskus aiemmin ja pilannut iltani juomapelistä johtuvan närästyksen vuoksi istumalla pöydässä mököttäen, kun muut olivat tanssimassa. Silloin muistan ajatelleeni, että "soipa täällä hyvä musiikki, tänne pitää tulla uudestaan!". Nääh, nyt ei iskenyt ollenkaan, joten onneksi vaihdettiin paikkaa! 

Bricks saa multa 3/5 tähteä syystä, että meno oli niin kummallinen ja paikan päällä oli kamalan huono naistenmieshuijari. Mikko totesi heti, että toi näyttää ihan Jarkko Ruudulta ja kun mä asiasta tälle kyseiselle miehelle mainitsin, niin tämä kertoi kuulleensa vastaavaa monesti, mutta että ei kuitenkaan ole Jarkko Ruutu. Jos mies oli tajunnut vetää roolin, niin olisi varmaan saanut vaikka jonkun naisen myöhemmin yöllä mukaansa! 


Ex-Be-Pop alias nykyinen Rodeo (vai onko se Rodeo Bar vai kuin...) Tampereen Siperiassa oli edelleen huikea! Tykkäsin kyseisestä paikasta jo aikoja sitten ja edelleen menevä musiikki ja vahakabinettimainen sisustus iskivät. Tein kyllä melkoisen välikuoleman heti Rodeoon saavuttuamme, mutta pienen wc-visiitin jälkeen olin jälleen voimissain ja loppuilta menikin sitten tanssilattialla. 

Jos rehellisiä ollaan, niin minullahan ei ole minkäänlaista muistikuvaa Rodeon hinnoista, mutta Mikko tuossa juuri muisteli, että lonkeroa, kaljaa ja siideriä sai 2,5 eurolla, muut olivat kalliimpia. Tilasin siis myös tequilaa, mutta näin jälkeenpäin voin hintaa kysyville vastata legendaarisesti sanoin EN KATTONU. Rodeon ainut miinus oli törkyinen vessa ja tupakkipaikka, jonne piti haahuilla varmaan kilometri jotain portaita pitkin. No ei nyt ihan. 4/5 tähteä. Miinusten syy mainittu edellä.
(EDIT: Ei, kyllä mun on pakko antaa tälle vaan täydet VIISI tähteä, sillä vaikka se tupakkipaikka sijaitseekin hiton kaukana ja vaikeasti tavoiteltavissa, niin se ei kuitenkaan ole mikään utuinen koppi, jossa ei voi hengittää! Ulkona sijaitseva tupakkipaikka on aina jees!)


Tämänkertainen All Around Tampere Tourin arvostelu jää näinkin tyngäksi, mutta antakaa anteeksi lauantain kova humalatilani. Loppuun vielä muutama synttäribiletyskuva!




P.S. Luovaan aittaan tulossa 5. luku viimeistään ensi viikonloppuna! Työharjottelukiireet, iltavuorot ja sen sellaista, ettei ole pystynyt keskittymän kirjoittamiseen. Kärsivällisyyttä siis vielä hetki, kiitos :)

31. lokakuuta 2010

Viikonlopun saldo

Yksi viikonloppu alkaa olla taas takana päin. Olisi toki ollut paljon järkevämpää pysytellä kotioloissa ja lukea ensi viikon hirvityskokeisiin, kuten sisätautikirurgian mahtikokeeseen, mutta niinhän siinä kävi että löysin itseni Mansen keskustasta sekä perjantaina että lauantaina. Tässä teille oikein tuplatupla-arvostelut!

Perjantai-iltana mä kävin Mikkoseni kanssa syömässä. Tarkoituksena oli käydä tsekkaamassa myös tämä paljon kehutti Napapiirin Sankarit -elokuva, mutta koska emme olleet ehtineet varata lippuja etukäteen oli odotettavissa, että saleissa oli jäljellä vain ne kaikista huonoimmat paikat. Jätettiin sitten leffa myöhemmälle tulevaisuuteen ja keskityttiin siihen olennaiseen eli syömiseen. Hämeenkadun Pancho Villa ei jättänyt meitä kylmäksi. Panchosta onkin muodostunut meille eräänlainen pakkomielle: jos me ei keksitä mitään muuta ruokapaikkaa, niin me mennään Panchoon. Onneksi Tampereella on tietääkseni kolme PV:tä, joten valinnan varaa on.

Me ollaan koeajettu  melkein kaikki Tampereen keskusta-alueen PV:t (Hämeenkatu, Satakunnankatu ja Tammela). Ruoka on niin hyvää, että ihan sukat pyörii jalassa ja kuolaa alkaa erittyä pelkästä ajatuksesta kuin Pavlovin koirilla konsanaan. Ainoana huonona puolena mä näen tässä PV-rakkaudessa sen, että mä olen umpirakastunut  itse juustohampurilaisateriaan ja se johtaa siihen, että mä en yleensä muuta Panchossa syökään kuin tämän herkkuhampparin. Mulla ei siis ole antaa mielipidettä ravintolan muista annoksista, mutta voin lohdutukseksi kertoa, että enpä ole kenenkään kuullut niitä haukkuvan. Koska Pancho Villa on niin itsestäänselvyys, niin tältä taholta pasahtaa 5/5 tähteä!

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Mahat pömpöttäen me sitten suunnistettiin Keskustorin Public Corneriin muutamille ja ihmettelemään huuli pyöreänä Valoviikkojen avajaisilotulitusta. Public Corner, Publice, on oikeastaan meidän vakipaikka, jos jokin vakipaikka pitäisi näin äkkiseltään sanoa. Sinne me mennään, jos me pubiin mennään. Se on sellanen kiva ja viihtyisä pubi, jossa soi rokahtava musiikki ja tunnelma on tiivis. Okei, perjantai-iltana kahdeksan aikaan vähän ehkä liiankin tiivis, sillä ihmisiä on paljon liikenteessä ja baaritiskialue on liian kapea ruuhkalle. Publicesta saa kuitenkin s-bonukset (plussaa niille, jotka s-bonareita keräävät) ja opiskelija-alen! Mahtava sijainti keskellä Tamperetta, ystävällinen henkilökunta, alennukset ja bonukset s-ryhmäläisille... mitäs muuta sitä pubilta enää voi toivoa? 5/5 tähteä.

Näistä hyvistä pubin ominaisuuksista Hovipojan kohdalla toteutuu ainoastaan hyvä sijainti ja ystävällinen henkilökunta. Jatkoin sitten Publicesta matkaa kaverin kanssa Hämeenkadun Hovipoikaan. Lonkero maksoi yli kuusi euroa ja pöydissä notkui kännisiä ikähaarukassa 20-70. Pakko kuitenkin kertoa, että baarimikko oli erittäin ystävällinen ja innokas ja huumorintajuinen, mutta se taisikin olla yksi niistä harvoista pubin hyvistä puolista. En taida toiste eksyä kyseiseen pubiin. 2/5 tähteä.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lauantaina oli sitten viime vuoden luokan pippalot, eräänlaiset EX-bileet. Suunnistimme puolen porukan voimin tanssiravintola Armakseen myöhäisillan tullen. Armas olikin mulle ihan uusi tuttavuus, ja hyvä sellainen olikin, verrattuna Armaksen tiloissa aiemmin toimineeseen Cabareehen. Mukana menossa oli myös pari kappaletta saksalaisia, näitä vaihto-oppilaita Marburgista, joihin toiseen mä silloin viime kevään vaihdossa tutustuinkin.

Mä tykkäsin Armaksesta tosi paljon. Ennen yhtätoista pääsi ilmaiseksi sisään, joukon jatkona myös muutama "alaikäinen", sillä ikäraja Armakseen on 22 vuotta. Alakerran karaokepuoli oli kiva, ja jos kesti satunnaisia överiesityksiä, kuten illan aikana todella puihin mennyt tulkinta Pelle Miljoonan Moottoritie on kuuma -kappaleesta (siis minä en laulanut!), niin välillä korviin tulvahti aina niin legendaariset ja mahtavat ysärihitit! Ja koska itse rakastan ysärihittejä, tanssijalkaa alkoi aika nopeasti vipattaa. 

Yläkerran "rokki"puoli oli myös kiva ja viihtyisä. Mulla jäi vielä hieman pimentoon se, soiko yläkerrassa koko illan vain suomirokki vai mahtuuko mukaan myös muuta, mutta ainakin löysin itseni jorailemasta Paula Koivuniemi -sikermän ja Apulannan tahtiin. Kaikin puolin siis mahtavaa baarimusiikkia: musiikki on yökerhoissa yksi tärkeimmistä tekijöistä ja Armaksen dj:t olivat ainakin eilen osuneet lähelle maalia, ellei sitten  itse häränsilmään! Kasari- ja ysärihitit ja suomirokki ovat juuri sitä, mitä mä haluan baarissa kuulla ja joka eniten saa mut tanssimaan. 

Hinnoissa käännytään kalliin puoleen. Olut maksoi 4,40e, Long Island Ice Tea 8 euroa. Sisäänpääsymaksu yhdentoista jälkeen olisi ollut 7 euroa ja narikka 2,50 euroa. Kovin persaukisena Armakseen ei siis kannata vaivautua. Toki, löytyy Tampereelta kalliimpiakin yökerhoja, kuten Love Hotel jossa saa maksaa itsensä vielä kipeämmäksi. Viimeksi sisäänpääsyhinta + narikka taisivat olla yhteensä 10 euroa... no, suosittelen kuitenkin menemään Armakseen ennen yhtätoista, jolloin sen 7 euroa voi tuhlata vaikka siihen olennaiseen!

Erityismaininta vielä saksalaisten huomioista kyseisestä baarista. Alakerran tupakkakoppi oli kuulemma paras, jossa he ikinä ovat olleet. Itse olen melko samaa mieltä: kopissa pystyi jopa hengittämään, eli ilmastointi toimi erinomaisesti! Tästä vielä siis muutama plussapiste.

Muuten Armas saisi minulta täydet viisi tähteä, mutta köyhänä opiskelijana mun on vähän sakotettava kalliista hinnoista. Joten Armas joutuu tyytymään 4/5 tähteen.

21. lokakuuta 2010

Restaurant café Efes

Mikko ehdotti eilen, että mentäisiin lounaalle Hervannan ravintola Efekseen. Siellä oli lounastarjous puoli kolmeen saakka ja niin paljon saatiin ahtaa nassuumme kuin 6,90 eurolla sai, eli siis niin paljon kuin vain jaksettiin.

Efes on aika monipuolinen ja kuitenkin samalla perinteinen "äijäruoka"paikka. Tarjolla on possua, härkää, kanaa, hampurilaisia, pitsoja, pastaa... joukossa myös hieman salaattejakin. Efes onkin oikeastaan sellainen tavallista siistimpi ja viihtyisämpi pizzeria, sillä se ei lukeudu tavallisiin kebab-pizzerioihin, mutta se ei myöskään ole hienostelijoiden paikka. Pitsat ja "oikeat" ruuat, kuten härkä- tai kana-ateriat, ovat normaalihintaisia, hampurilaisateriat hyvinkin edullisia ja pasta-ateriat myös. Sitä onko hintalaatusuhde kaikkien kohdalla kunnossa, en voi sanoa. Olen ainoastaan kerran aiemmin pitsaa Efeksestä hakenut eikä minulla silloin ainakaan ollut mausta valittamista, joten pitsoja voin lämpimästi suositella ja niitä saa myös kotiinkuljetuksella!

Efeksen lounasbuffet on hyvin nälkäiselle hyvä vaihtoehto. 6,90 eurolla asiakas saa mahdollisuuden syödä niin paljon kuin jaksaa, eli meininki on sama kuin RAXissa. Täytyy vain muistaa, että RAX on sitten jo muutaman euron jo kalliimpi paikka. Buffetin ruoat olivat hyviä, ainut miinus tuli kanansiivistä, jotka olivat vähän liian koppuraisia. Tarjolla oli erilaisia salaatteja ja niihin erilaisia kastikkeita, lohilaatikkoa, pannupitsaa, tavallisia pitsoja, paistettuja perunoita... terveellisyydestä siis viis. Hyvää oli! Mikko antaa kehut myös lohilaatikolle, jota itse en rohjennut maistaa.

Sisustus ei kamalasti eroa tavallisista pizzerioista, mutta se on kuitenkin viihtyisä ja työntekijät pitävät paikat siistinä ja puhtaana. Tilaa on hyvin eikä asiakkaiden tarvitse syödä toistensa sylistä. Plussaa myös buffetin avokeittiöstä, josta, kumma kyllä, ei kuulu ruokailua häiritsevää meteliä, vaikka istuisi ihan vieressä. Avokeittiöt ovat muutenkin hyviä, sillä silloin asiakkaan on mahdollista nähdä mitä keittiössä tapahtuu ja voi todistaa, jos kokki toimii jollain tapaa vaikkapa epähygieenisesti. Efeksessä en huomannut keittiössä tapahtuvan mitään epäilyttävää, joten ruokailun pitäisi olla siis turvallista.

4/5 tähteä

12. lokakuuta 2010

Us.ko.ma.ton. matkakuume!

Mulla hajoaa pää, oikeesti. Musta tuntuu, että kaikki mun ympäriltä katoaa johonkin ulkomaille. No ei nyt kaikki tietenkään, mutta aika moni. Joko ne lähtee Eurooppaan kierteleen tai sitten ne lähtee johonkin vielä kauemmas. Mäkin haluan! Mä haluan johonkin tosi kauas.

Ehkä tää jää vain suunnitteluasteelle, koska A) olen köyhä opiskelija ja vaikka yrittäisinkin, niin en pysty säästämään rahaa opintuestani tarpeeksi ja B) haluaisin reissuun jo ensi kesänä ja C) en ole puhunut tästä vielä mitään Mikolle ja tästä johtuen D) en halua reissuun yksin, etenkin jos lähden sinne, minne mä nyt olen haaveillut.

Mutta tästä kaikesta huolimatta, mun on pakko kertoa ja intoilla tätä asiaa nyt. Etsiskelin Kilroy Travelsilta matkoja sinne mun haaveilemaan Nepaliin, Kathmanduun. Toistaiseksi olen löytänyt sieltä edullisimmat lennot. Menopaluu yhdeltä olisi jopa alle tonnin, tarkalleen 800 ja vähän päälle (uskokaa pois, edullistahan se). Ei mahdoton ajatus ollenkaan, puhumattakaan, että selatessani majoitusvaihtoehtoja Himalajan kupeessa, halvimmat huoneet lähtivät kahdella eurolla! Matkasta voisi siis viisumeineen selvitä tonnilla, jos matkamuistoja ja ostoksia ei oteta huomioon. Mitä lie nyt sitten maksaa japanilainen aivokuumerokote, jota suositellaan Nepaliin matkaavalle. Kuulostaa melko inhottavalle taudille.

Tämä ei ihan oikeasti minusta tunnu ylitsepääsemättömän mahdottomalta matkasuunnitelmalta, mutta kuten tuolla ylempänä jo mainitsin, niin minähän matkustaisin viimeisillä roposillani vaikka maailman ääriin.

(EDIT: Mikko ehti jo palauttaa mut maan pinnalle... MUTTA, tästä päivästä lähtien mä aion ihan oikeasti alkaa rahan säästöön, sillä Nepalissa mä aion käydä ennen kuin mä lapsia tähän maailmaan pyöräytän!)

Nepalin matkustustiedote, Ulkoasianministeriö


3. lokakuuta 2010

Varjobaari

Eilen illalla käytiin Hervannan Varjobaarissa katsastamassa muutama bändi. 

Varjobaari on sellanen pieni kapakka aivan Hervannan keskustassa ja voisin melkein lyödä vetoa, että myös viihtyisin. Se, mitä tiedän muista Hervannan baareista, ei imartele ketään: pihoilla könyää joukko vanhoja partasuisia alkoholisteja, sisätiloista nyt puhumattakaan. Siksi katson aika tarkkaan, mihin Hervannan baariin jalkoineni astun ja Varjobaari taitaa olla niistä se ainut.

Se, sopiiko Varjobaarin pohjapiirrustus bändin esiintymiseen, onkin toinen juttu. Iltaa istuessa se on kiva ja viihtyisä paikka musiikkia ja edullisia hintoja myöten, mutta jos bändillä on yhtään enempää faneja, paikka olisi hyvä arpoa uudelleen. Mä seisoin molempien keikkojen ajan aivan eturivissä, mutta en silti nähnyt kertaakaa kuin puolet siitä, mitä "lavalla" tapahtui.

Varjobaarista tulee mieleen vähän sellainen keskieurooppalainen pikkupubi. Suurelle väelle sitä ei ole tarkoitettu, vaikka "backstagelta" sauna ja hengailutilat löytyvätkin, mutta ne taas täytyy erikseen vuokrata. En kuitenkaan näe yhtään hullumpana ideana vuokrata saunaa isolla porukalla illanviettoon. Käsitykseni mukaan se onkin aika ahkerassa käytössä, opiskelijakylä kun Hervanta on. Opiskelijoista puheenollen, Varjosta saa opiskelija-alennusta, vaikka esim. oluen hinta pysyttelee muutenkin alle neljän euron. 

Henkilökunta on mukavaa, enkä ainakaan minä ole joutunut töykeästi kohdeltavaksi niinä muutamina kertoina, kun Varjossa olen käynyt. Pienen alansa vuoksi olo voi ihmisten paljouden keskellä tuntua ahdistuneelta ja pientä miinusta siitä siis. Sijainti on toisaalta hyvä, koska Hervannassakin tarvitaan edes yhtä siistiä istumapaikkaa, mutta syrjäisen sijaintinsa vuoksi sinne tuskin eksyy ihmisiä Tampereen keskustasta asti. Bändi-ilta voi toki olla houkutteleva tekijä.

Varjobaari on kätevimmillään rauhallisena illanistujaispaikkana, kun tarkoituksena on kuulla, mitä toinen ihminen puhuu ja rahaa ei ole normaalihintaiseen pubiin. Itse en ainakaan koe paikkaa sellaisena, että siellä kuuluisi vetää kännit. Paikan ahtauden vuoksi annetaan arvosanaksi 4/5 tähteä.
(EDIT: illan asiaa mietiskeltyäni olen päättänyt nostaa arvosanan 5/5 tähteen, sillä ainahan opiskelija-alennus tai muuten edulliset hinnat ovat äärimmäisen plussaa ja kumoavat huonouksia tieltään!)

Varjobaarin kotisivut täällä.
____________________

Muutama sana vielä illan esiintyjistä. Lämmittelijänä oli Bonefleshdolls ja pääesiintyjänä Cause for effect. Kumpikaan ei ollut yhtään sitä, mitä mä yleensä kuuntelen ja mä mietinkin pari kertaa, että mitä mä edes tein koko keikalla. 

Bonefleshdolls oli kuitenkin ajoittain ihan hyvää musiikkia, aika sellaista hassun erikoista. Se, mikä teki musiikista vain ajoittain hyvää, oli laulaja-basistin siantappomörinät ja -kirkunat. Lisäksi mua jotenkin ärsytti suunnattomasti välispiikit ja eniten osui korvaan solistin kuvaillessa bändin musiikkia termein "sellasta paskaa". No voisko herrat sitten tehdä musiikkia, joka ei olisi paskaa?

Pääesiintyjä, jonka vuoksi me alunperin reissuun lähdettiinkin, Cause for effect, oli varsin huvittavaa musiikkia. Tämä rumpalin ja basisti-laulajan koostama bändi luotti esiintymisessään huvittavuuteen. Genre oli jotain örinähevin kaltaista ja vaikka minä kyseistä genreä en mielellään kuuntelekaan, niin keikka oli aivan huikea. Olisko tässä kohtaa vaikutusta ollut sillä, että kokoonpanon pisin kappale kesti ehkä alle kaksi minuuttia, lyhin korkeintaan puoli minuuttia? Örinäkynnys ei siis ehtinyt ylittyä ainakaan ylipitkien tilutusten takia. Suosittelen käymään keikalla, jos mahdollista, vaikka ei niin musiikkityylistä tykkäisikään, sillä sieltä voi löytää jotain äärimmäisen huvittavaa! Lisäksi, onhan jätkät aika taitaviakin. Ja hei, jos minä suosittelen.... :D

25. syyskuuta 2010

Coyote Bar & Grill

Ihkaensimmäinen amatööriarvostelu amatöörikriitikolta pasahtaa ruutuun nyt. Kävin eilen Mikon kanssa viikonlopun kunniaksi ulkona syömässä ja pitkien arvontojen jälkeen me päädyttiin Hämeenkadun Coyote Bar & Grilliin. Paikka oli meille molemmille aivan uusi tuttavuus, joten arvostelun pitäisi olla täysin puolueeton.

Kojoottiravintola on aika perusravintola: ruokalistalta löytyy kaikkea salaateista hampurilaisaterioihin ja grillipihveistä kalaan, jälkiruokia tai juomapuolta unohtamatta. Tarjolla on myös varmasti monen mieleen oleva healthy way -lista, josta voi valita vähärasvaisia, vähäkalorisia tai ihan vaan vege-annoksia. 

Koska itse rakastan epäterveellistä ruokaa, mä tässä kohtaa hyppäsin tämän terveellisen linjan ylitse ja tilasin itselleni kanahampurilaisen, jossa kyllä hinta-laatu-suhde oli kohdallaan. 13,90 euroa maksava ateria sisälsi ranskalaiset, dipin ja salaatin. Ranskalaiset ansaitsevat erityishuomion: parhaita, joita olen koskaan syönyt! Toivottavasti kokilla on aina tapana maustaa ranskalaisensa samalla tapaa, sillä minä ainakin haluaisin joskus vielä näitä herkkuja uudelleen maistaa! Peukku myös ruokalistan englanninkielisille käännöksille.

Kojoottiravintola on aika hinnakas eikä siellä opiskelijabudjetilla ihan viikottain syödä. Juomapuoli oli aika ilkeä sekin: pelkkä lonkero maksoi vaivaiset 5,50e. Burgerit olivat nekin normaalia kalliimpia, mutta maun ja annoskoon perusteella hintaa olisi voinut olla enemmänkin. Uskon kuitenkin, että tärkeän tapahtuman yhteydessä esim. 29 euroa 170g:n härän sisäfileestä voi olla hintansa arvoinen.

Palvelu oli ystävällistä ja ripeää. Jopa niin ripeää, että syönnin jälkeen ei paljoa kerennyt ruokaa sulatella, kun tarjoilija säntäsi jo innoissaan kyselemään jälkiruokatoiveita. Siinä kohtaa kanahampurilainen mun mahassa valtasi niin paljon tilaa, että jälkkäri oli suorastaan mahdottomuus. Toisaalta tällainen nopea palvelu on ravintolaan saapuessa ihan kiva, etenkin jos mahassa möyrii jo kamala nälkä, mutta toisaalta ruokailun jälkeen olisi mukava hetken aikaa selvitä ähkystä. Pointsit kuitenkin tarjoilijoille tehokkaasta työstä: olen mä ollut paikoissa, joissa laskun perään on joutunut kyselemään ihan tiskiä myöten.


Sisustus, johon mä aina kiinnitän huomiota ravintoloissa, oli siisti ja toimiva.  Mieleen painui ainakin loputtoman jatkumon tuonut peili baaritiskin takana ja hienot lasisermit, joissa oli kuvattuna Coyoten kuuluisa kojootti. Värimaailma oli aika tumma, joka teki fiiliksestä romanttisen tunnelmallisen. Mainittakoon vielä sen verran, että alakerrassa sijaitsevissa wc-tiloissa on varmaan tarkoitus käydä ennen ruokailua, sillä ruokailun jälkeen portaiden ylösnouseminen maha pömpöttäen voi tuottaa ongelmia. Allekirjoitan tämän.

Paikalla oli aika paljon asiakkaita, mikä vähän häiritsi korvaa ja avokeittiö salin perällä toi meteliin oman maailmansa. Toisaalta istumapaikka lähempänä sisäänkäyntiä olisi varmaan hukuttanut keittiöstä kuuluvat sihinät ja suhinat alleen. Olisi ollut varmaan kamala istua edes muutama loosi lähempänä kokkikolmosten valtakuntaa. Asiaa ei auttanut se, että joku oli raahannut pienen vauvansa mukaan kynttiläillalliselle ja mitä olikaan odotettavissa. Tämä ei kuitenkaan ollut itse ravintolan vika, joten unohdettakoon se. Plussat myös siitä kevyestä rock-musiikista, joka kuului jostain hälinän takaa. 

Coyote Bar & Grill on kokonaisuudessaan mukava ja tasokas ravintola, mutta mä en suosittele sitä viikottaiseksi syömäläksi, en ainakaan köyhille opiskelijoille. Kojootti olisi ennemminkin hyvä paikka pitää vaikka pyöreiden vuosien synttärit tai juhlia pitkää avioliiton taivalta: jotain merkittävää iltaa varten tuo ravintola siinä Tampereen sydämessä tönöttää. 4/5 tähteä.


Lisää informaatiota Kojootin kotisivuilta!

30. toukokuuta 2010

Vihdoin kotona


Eilinen kotimatka otti koville, vaikka pääasiassahan se pelkkää istumista eri kulkuneuvoissa. Olin kyllä tosi stressaantunut koko matkan ajan, jokaisella etapilla aina eri syystä.

Aluksi mä myöhästyin mun ekasta junasta. Seuraava juna kyllä lähti vartin päästä kohti Frankfurtia, mutta se oli puoli tuntia hitaampi, koska se pysähtyi kaikilla pikkuasemilla. En osannut yhtään rentoutua matkan aikana, kun mielessä pyöri vaan se, että monenkohan aikaan lähtee bussi Hahnin lentokentällä ja kerkeenköhän mä siihen vai kerkeenkö mä koko lennolle. Kaikki se stressaaminen oli tosin aivan turhaa, koska mä ehdin vallan hyvin.

Bussissa kohti Hahnia mä aloin pohtimaan, että mitä jos mun matkalaukku painaa liikaa ja sitä, paljonko mulla oli rahapussissa käteistä, jos jotain lisämaksua tulisi. Se olikin aiheellista, sillä vaa'an lukema näytti 16,1, kg. Yksi vaivainen kilo liikaa ja 20 euroa siitä hyvästä maksettavaa. Tosin, vaikka mun pienempi matkalaukku olikin jo aivan ratkeamaisillaan kaikesta siitä tavaran määrästä, mä nostin laukut hihnalta ja siirryin sivummalle kikkailemaan. Oli jonkin verran ahdistavaa availla siinä lentokentän lattialla matkalaukkuja ja etenkin yrittää änkeä muutamaa vaatetta sinne jo ennestään täyteen pieneen laukkuun. Lisämaksu siis jäi kuin jäikin maksamatta, mutta koko lennon ajan loin mieleeni pahimpia mahdollisia skenaarioita siitä, kuinka mun liian täyteen ahdettu pikkulaukku tulisi hihnaa pitkin täysin räjähtäneenä. Siitäkin olin huolissani aivan turhaa.

Taisin kokea kulttuurishokin vasta näin Suomeen palattuani. Tuntui todella kummalliselta istua auton kyydissä ja ajella kohti Hervantaa. Olo oli ihan epätodellinen, vielä, kun mulla ei ollut eikä ole vieläkään minkäänlaisia muistikuvia siitä, minkälaista täällä oli kun mä lähdin. Oliko lunta vai ei, lämmintä vai ei...

Rakas oli laittanut mulle ruokaa ja ihanan romanttisen yllätyksen meidän makkariin, joka vielä enemmän toi tilanteeseen sitä epätodellisuutta. Olo oli kuitenkin helpottunut, sillä perjantai-iltana nukkumaan mennessäni mä en uskaltanut edes toivoa, että huomenna mä näkisin rakkaan ja kissat ja olisin KOTONA. Ajattelin, että jos mä liikaa toivon ja odotan, niin varmasti tapahtuu jotain odottamatonta enkä mä pääsekään kotiin. Siksi mä varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni lentokoneessa istuessani pelkäsin sen oikeasti putoavan.

28. toukokuuta 2010

Viimeinen ilta





Kävin tänään viimeisen kerran kaupungilla. Ostelin vähän tuliaisia, hyvin epävarmana kylläkin, sillä mulla on melkoinen matkalaukku ongelma. Ei siinä, kyllä tuonne tavaraa mahtuis! Ongelma on se, että se painaa liikaa. Sinne kun sitten tunkee vielä pari pulloa ja uuden korutelineen, jonka löysin tänään, niin taitaa lentokentällä huomenna lisämaksu rapsahtaa välittömästi. Olisi ollut järkevää vaikka lähettää jotain vaatteita postissa. No, tyhmästä päästä kärsii rahapussi.

Päivä onkin kulunut pakkaillessa ja vähän tätä blogia ehostaessa. Löysin niin mahtavia sivuja, joista saa ladattua kaikkia ihania ja upeita taustoja, etten mä oikeasti yhtään osaa päättää, miltä mun blogin pitäs näyttää. Nyt kun tämä on muutenkin siirtymässä uuteen aikakauteen, kun Saksan vaihto vetelee viimeisiään. Ajattelin jatkaa tarinointia tänne. Mä olen ihan hurahtanut tähän bloggailuun ja kaipa se on nykyään vähän muotiakin? Minähän en ole ikinä muodin perässä juoksenut, mutta tämä taitaa olla poikkeus.


Tänään ostin viimein oman sytkärin. Olihan mulla sytkäri, kun mä tulin tänne, kaksikin (en tiennyt toisen olevan mun takin taskussa lentokentän turvatarkastuksessa, joten se toinen sitten takavarikoitiin multa), mutta se toinen sitten katosi jossain välillä Frankfurt - Marburg. Ensimäisestä päivästä lähtien mulla on ollut lainassa Gretan sytkäri ja tänään mä sitten palautin sen sille - viimein. Pakon edessä tulee tehtyä kaikkea.

Ei jotenkin yhtään huvittaisi matkustaa huomenna. Tietenkin on ihana mennä kotiin ja nähdä Mikko ja kisut, mutta tällä hetkellä pelkkä ajatuskin matkustamisesta tuottaa tuskaa. Yleensä mä oon tykännyt istua kulkuneuvoissa; busseissa ja junissa ja lentokoneissa, kun siinä on sellainen matkustamisen meininki (vaikkei sitten kulkisi bussilla kuin väliä Hervanta - Keskustori). Osittain sitä iloa tällä hetkellä syö tuo matkalaukkuongelma ja se, että mun pienemmän matkalaukun kahva on rikki. Eli siis tässä ei ole muita kuin matkalaukkuongelmia!

Stressaamisesta, pakkaamisesta ja blogin päivittämisestä hyvinhyvin väsyneenä.

27. toukokuuta 2010

Syitä on miljoonia.

Viimeinen työharjoittelupäivä. Viikot vierähtäneet uskomattoman nopeasti, tuntuu kuin mä olisin vasta toissapäivänä tullut tänne. Jotkut lapsista oli kuin liimautuneita muhun koko päivän, kun ne kuuli, etten mä enää mene sinne. Johan siinä ihan liikuttui. Puhumattakaan siitä, että lapset olivat leiponeet mulle mansikkakakun, jota sitten yhdessä syötiin. Sain myös läksiäislahjaksi Marburg-mukin täynnä nallekarkkeja ja sellasia kookostryffelipallukoita.


Mä olin niin liikuttunut siitä kakusta ja niistä lahjoista, etten mä tajunnut siinä tilanteessa edes sanoa kiitos niille! Myöhemmin sitten sanoin Dagmarille kiitokset ja selitin, että itkukaan ei ollut ollut kaukana. Jännä, oon mä aiemmistakin työharjottelupaikoista haikeana lähtenyt, mutta ei se kertaakaan tuolta ole tuntunut. Hitto, että bussissa matkalla kämpille meinasin alkaa parkumaan ihan tosissani.

Ehkä se kuitenkin johtui siitä, että mulla tulee ikävä niitä ihmisiä. Ehkä siitä, etten mä en varmaan ikinä enää näe niitä lapsia. Siksi, että tää on viimein ohi. Siksi, että mä pääsen viimein kotiin ja Mikon kainaloon. Ehkä myös siksi, että mä tunnen itseni voittajaksi, koska mä tein tän. Ehkä koska mä olen helpottunut, että mä pääsen päiväkodista eroon. Ehkä siksi, koska mulle oli leivottu kakku. Ehkä siksi, koska mä olen nainen. Syitä on miljoonia.

Tähän on vielä pakko laittaa hieno piirrustus, jonka löysin päiväkodin hyllyltä. Tuo on mun mielestä jotenkin niin huikea tulkinta. Taide on katsojan silmässä... (kuvassa oleva tunne oli eilen vahvasti läsnä mun kokemissa hetkissä)


Ja tässä vielä kuva Löwen-gruppesta.
Ylhäältä alas ja vasemmalta oikealle: Ali, Angelina, Fabio, Emily, Max, Pauline, Joel, Juliana, Alexandra, Sally, Jaron, Selina, Ali & Darnel. Ihanaiset lapsoset, jotka osasivat niin ihastuttaa kuin vihastuttaakin!


Ja OKEI, mulla oli suosikit näistä! Eturivissä seisova Darnel oli aivan valloittava tyyppi, kuten myös Alexandra, Juliana ja Joel. Ilman heitä en olisi varmaan jaksanut aamuisin herätä töihin! No menipä dramaattiseks :D

Työharjoittelu meni kokonaisuudessaan tosi hyvin, vaikka se kielimuuri välillä vähän ahdistikin. En tiedä, miten olisin osannut enää paremmin toimia, joten se arvosana mikä tästä jaksosta sitten onkaan tulossa, on ollut työn ja tuskan takana. Nyt oon ansainnut kivan kesäloman! Ylihuomenna olen jo Suomessa, joten here I come!

26. toukokuuta 2010

Sade ja muut toiseksi viimeisen työpäivän überärsytykset

Tänään se sitten alkoi taas sataa niinkuin lupasikin. Tähän mun huoneeseenkin tuli heti taas kylmä ja viltin sisällä oon joutunut oleen koko päivän...

Ärsytyksiä olikin kasautunut tälle päivälle sitte vähän enemmänkin.

Aamulla kuorin yhdelle tytölle omenaa, mutta päätin samalla myös kuoria peukaloni! Voisi melkein sanoa, että KIRJAIMELLISESTI. Sen verran iso lovi tuli tuohon kynnen kulmaan. Ja toki myös kynsi halkesi siinä samalla. En oo kertaakaan täällä Saksassa ollessani juonut hanavettä, mutta nyt sitten piti sormi huuhdella kyseisellä tuotteella. Eihän Saksassa nyt varmaan niin "epäpuhdas" hanavesi ole, mutta kai ihmiset jostain syystä pullovettä kuitenkin juo? Ja voihan paikallinen vesi olla kuitenkin uudenlaisia eliöitä sisältävää vaikkapa suomalaiselle. No back to business, myöskään desinfiointiaineesta ei ollut päiväkodin ensiapukaappi varmaan ikinä kuullutkaan.

Eiköhän tuo sormi nyt kuitenkin parannu niin kuin kaikki aina ennenkin *koputtaa puuta*. Mietiskelin tänään itsekseni, että en varmaan olisi tästäkään milläänlailla huolissaan, jos en olisi kuluneena lukukautena käynyt kursseja ASEPTIIKKA ja MIKROBIOLOGIA. Nyt jotenkin suhtautuu ihan uudella tavalla esim. siihen, kun isä hevosta kengittäessään leikkasi melkein peukalonsa irti, huuhtoi vedellä, kiersi ympärille talouspaperia ja jesaria ja jatkoi hommia :D okei, ehkä vähän kärjistetysti, mutta kuitenkin. Jotain sentään jäänyt päähän niiltäkin kursseilta, kun näin alkaa pikkuhaavatkin mietityttämään. Tosin, osatekijä saattaa kyllä vahvasti olla se, että oon ulkomailla, enkä turvallisessa Suomessa. Niin, Suomessahan ei voi saada ikinä mitään tartuntaa mistään...

Päiväkodille tuli tänään taas niitä koululaisia tekemään läksyjä. Yleensä nuo hetket ovat olleet tosi kivoja, kun on voinut itsekin samalla vähän opetella uusia saksankielisiä sanoja (oppilaat kun itsekin opettelevat vasta lukemaan), mutta tänään en aluksi uskonutkaan, miten kamala siitä iltapäivästä voisikaan tulla... mä olin kaks tuntia yksin niiden lasten kanssa. Joo, ei harjoittelijaa ei saisi jättää yksin, mutta syy tässä lienee muiden kuin minun. Yhtäkkiä mä oikeastaan vaan huomasin olevani keskeään niiden viiden 7-9 -vuotiaan lapsen kanssa. Ja tietysti, kirjoittamattomana sääntönä, lasten oli heti testattava mua.

Voi sitä huutoa, tottelemattomuutta, virnuilua, huutoa, pelleilyä, typeryyttä ja huutoa. Mitäpä tällasella suomalaisella huonosti saksaa osaavalla olisi mitään kunnon sanottavaa, kun jalkapallo läsähtää ikkunaan tai märkä paperimössökasa viuhahtaa otsaa hipoen ohitse? No sanonpa vaan, että ei paljon mitään! Ja jos jotain olikin, niin takaisin sain vaan naurua ja virnuilua, varmaankin siksi, etten osannut puhua saksaa "kunnolla". Mulla meinas niin taas käämit kärvähtää, ettei pahemmasta väliä.

Tilanne kuitenkin sitten rauhoittui, kun eräs kollega tuli siihen vähän jyrähtämään. Lapset rauhoittu ja sen jälkeen mä yritin selittää niille, että joo, voitte te leikkiä sitä ja sitä, mutta sillon kun mulla on sanottavaa, niin sillon kuunnellaan ja TOTELLAAN. Lopuks olikin sitten ihan kiva, mutta jäi kuitenkin tilanne kaihertamaa aikalailla... haastava iltapäivä etten sanois!

Sitten olin jo onnellisena menossa kämpille ja istuin onnellisena bussiin. Onnellisuus hävisi sitten yhtä nopeasti kuin se oli tullutkin, sillä n. 10 minuutin bussimatkaan kului n. 40 minuuttia. Ei hajuakaan, miten liikenne takkus niin pahasti just sillon, kun ei oo aikaisempina päivinäkään takunnut. No olihan siinä sitten aikaa huvittuneena seurata erään toisen matkustajan ahertamista rikkoutuneen takin vetoketjun kanssa.

Kun mä sitten viimein jäin pysäkillä pois ja olin kävelemässä kämpille, niin mua vastaan käveli mustavalkoinen kissa, joka istui mun eteen ja sano mulle moi.

24. toukokuuta 2010

Voi PÖTKÖ!

Aivan kuin olisin jotain ennustanut eilisessä postauksessani... juu, päivällisellä oli tänään, no mitäs muutakaan kuin PÖTKÖJÄ. Meinasin hajota, kun niiden ällöttävä haju leijaili tänne yläkertaan mun huoneeseen ja kun sitten kuulin kutsun ruokapöytään. Mutta viimein sain tietää näiden inhottavien kasvispötköjen tarinankin. Kuulemma touko- ja/tai kesäkuussa on tapana syödä kerran viikossa näitä SPARGELEITA. Eli parsaa (joo en oo kovin keittiöihminen, jotta tietäisin miltä näyttää keitetty PARSA)! Sitten sen jälkeen syödään jotain muuta, jotain lihaa. Voi kun nyt olisi ollut se lihakausi... mutta enää ei tarvitse sitten pötköjä syödä! Viisi yötä, niin meitsi pääsee takas kotiin! Sitten mä menen ekana kebabille! No ei vais.

Ukkosta lupasi iltapäiväksi ja illaksi, mutta mitään ei ole näkynyt tai kuulunut. Tai iltapäivällä aika synkkä pilvenmötkäle meni tuosta ohitse, mutta ei se ainakaan jyrissyt, vaikka näytti vähän siltä. Sitten onkin luvattu viikolle taas sadetta, joten eipä tämäkään riemu kauaa kestänyt... tänään kuitenkin paistoi vielä aurinko kuumasti.

Ruuan kanssa Marianne tarjosi mulle tosi hyvän drinkin. Sanoi sen nimenkin, jokin Fisch tai jotain. Ei se kyllä Fisch voinut olla, koska se on kala? Fizz tai jotain. En tiedä kuin kirjotetaan. Ensimmäisen join ruuan kanssa ja toisen sitten jälkeenpäin. Hauska punainen cocktail punaisella liköörillä ja kuohuviinillä. Ensimmäinen lasillinen oli oikein hyvä ja kesäinen, jälkimmäinen haisi ihan röyhtäykselle. Voi vaan kuvitella, miten se vei mennessään hieman sitä intoa juoda sitä... mutta alas meni, minulle alkoholi ei ole ikinä ollut mikään ongelma! ;D



Lisäksi, kun puheeksi kävi suomalainen juomakulttuuri (josta sitten hieman varovaisesti isäntäperheelle kerroin), niin rohkenin sitten kysymään, mikä olisi hyvä saksalainen juoma, jonka voisin omaan baarikaappiin viedä tuliaisiksi. Isäntäväki ehdotti marburgilaista 38volttista viski-konjakki-brandy-pahalikööri-sektorille osuvaa juomaa, jota sitten rehvakkaasti maistettiinkin. En tosiaan yhtään tiedä onko kyseinen juoma jotain likööriä vai mitä, mutta helvetin pahaa se ainakin oli! Mutta kai mun on pakko sitä ostaa kotiin viemisiksi, ei se juotua jää kuitenkaan! Olishan se nyt kiva viedä marburgilainen muisto omaan baarikaappiin :)

Ja juotuani kaksi lasillista tuota Fizziä (?) ja shotin tuota jälkimmäiseksi mainittu, niin pikkuhumalahan siitä sitten tuli. Harmi kun huomenna on työpäivä :/

23. toukokuuta 2010

Hafenfest

Viimeinen viikonloppu Marburgissa vierähti mukavissa, mutta rauhallisissa tunnelmissa. Kaupunkiin saapui Hafenfest, eräänlainen satamajuhla (vaikka täällä ei kyllä mitään satamaa olekaan) ja se houkutteli kaduille ihmisiä melkolailla. Juhlittiin ainakin aurinkovoimalla kulkevaa kaupungin ainutta jokilaivaa Elisabeth II:sta. Lisäksi sää on hemmotellut, sillä viimein mittari on kohonnut reippaasti yli kahteenkymmeneen eikä kylmyydestä ole tietoakaan. Kiitos tämän, olkapäät ja decolte täysin palaneet...


Lauantaina lähdin Mariannen, Jochenin ja Merlinin kanssa kävellen keskustaan tsekkailemaan tilannetta. Tapahtumaa voisi verrata vaikka markkinoihin, ilman turhakekojuja. Ruoka- ja olutkojut sen sijaan olivat erittäin oiva valinta kyseiseen tapahtumaan. Koinkin aivan uuden makuelämyksen eräässä olutkojussa, kun mun olueen sekoitettiin sitruunaa. En ole ennen törmännyt moiseen, mutta en mä kyllä mistään ole paitsi jäänytkään. Normiolut meikäläiselle, kiitos! Ei parantanut sitruuna makua...

Söin myös ensimmäistä kertaa ihkaoikeaa bratwurstia täällä ollessani. Neljä viikkoa hurahtanut täysin ilman tätä saksalaista perinnemakkaraa, niin johan oli aikakin! Hyvää se oli, mutta en mä silti sitä suomalaisen grillimakkaran veroiseksi sanois.



Huomion arvoinen oli myös Lahn-joella käyty kanoottipoolo-ottelu, jota tosin en jäänyt sen enempää seurailemaan. Sen, mitä lajista kerkesin nähdä vaikutti kyllä melko hauskalta ja mielessä käväisi, että tuo voisi olla huikeaa hyvällä porukalla myös omissa piireissä... sitten, kun vaan kaikki ostetaan ensin kanootit, niin.

Illalla teki vähän mieli lähteä kuuntelemaan kaupunkiin live-musiikkia, mutta onneksi en lähtenyt. Meikäläinen oli kiltisti jo puoli yhdeltätoista nukkumassa. Jonkun verran auringonpaahde siis verotti sitä energiaa, sillä uni napsahti välittömästi, kun valot sammutin.

Tänään, sunnuntaina, hellesäät ne vaan jatkuivat, täysin pilvettömänä. Siksi nuo olkapäät varmaan kärähtivätkin. Ja ehkä siksi aurinkorasva olisi kätevä.

No anyways, tänään Greta vei mut taas Festeille. Nyt mukana oli Inga, Michel, Janice ja tämä Thomas, joka on tulossa syksyllä Tampereelle. Etsittiin sellanen kiva paikka Lahnin varrelta, johon levitettiin viltti ja sitten hengailtiin vaan.

Thomas laittoi mut melkoiseen tenttiin Suomesta ja etenkin Tampereesta. Mä en osannut kaikkeen edes vastata, etenkään niihin Tampere-kysymyksiin, ja sitten piti selittää, että en mä ole siellä asunut kuin pari vuotta vasta, ei voi tietää kaikkea! Esim. sitä, onko Tampereella heavy metal-baaria.

Sitten Michel liittyi keskusteluun ja puhuttiin mm. mustekaloista. Okei, tuo kuulostaa kyllä hämärältä :D Mutta ensin muistaakseni puhuttiin siitä, miksi mä olin lähtenyt Saksaan, sitten jotenkin keskustelu siirtyi Afrikkaan ja yhtäkkiä me puhuttiin ihmisiä halailevista mustekaloista. Oli kiva rupatella poikien kanssa ja sitten kun pojat lähtivät, niin tuli vähän tylsää. Muut jutteli keskenään ja mä en osannut sanoa mitään väliin, kun en edes pysynyt mukana, että mistä ne puhuu. Ajankuluksi siinä tuli sitten heitettyä leipiä jokeen ja nautittua auringosta.




Illalla rakastuin pöydän antimiin. Jochen laittoi grillin kuumaksi. Pöydässä oli kalaa, kanaa, bratwurstia... ja vähän salaattiakin. Luojan kiitos, selvisin tämän viimeisen sunnuntain ilman niitä kammottavia kasvispötköjä! Niitä on kuitenkin heti huomenna...

21. toukokuuta 2010

AURINKO

Tänään, pitkän ja tuskallisen odotuksen jälkeen ulkona on jälleen tarennut t-paidassa, ja miksei vaikka bikineissäkin (en vaan ihan kehdannut mennä tuonne takapihalle pelkissä bikineissä)! Aivan ihanaa, oon ollut hullun energinen tänään. Ja tietysti nyt iltaa kohden tekis mieli johonkin terangillekin ja vähän kaduttaa, etten hakenut päivällä kaljaa kaupasta. Mutta rauhallisesti mennään ilta, Salkkaritkin jo katselin Katsomosta.


Tosiaan, tänään sitten sain valmiiksi tuon seinämaalauksen. Tai kai mä sitä tiistaina vielä vähän korjailen, jäi häiritsemään jotkin tyhmät yksityiskohdat, kuten epätarkat rajat... eihän tuo mikään kamalan hieno taidonnäyte ole, mutta jääpähän se nyt sinne lapsia ja työntekijöitä ilahduttaan, kun mä lähden. Tietysti ne heti maalaa ton pois, kun oon lähtenyt :D

Voi ihanuus tuota auringon paistetta. Oon koko ajan innoissani. Toivottavasti nämä kelit kestää sen aikaa, kun täällä olen. Enäähän mulla on jäljellä tasan viikko, sitten koti-Suomi kutsuu ja ihan hyvä niin! Matkailumittari näyttää taas hetken aikaa punaista, kunnes mä alan taas haaveilla, että jos sitä lentokoneella vaikka jonnekin lomalle lentäis...tosin kotimaan matkailukin olisi tässä vaiheessa jees; puhuttiin joskus kevättalvella Mikon kanssa, että jos sitä loppukesästä tai joskun lähtis Lappiin katteleen. Oo, Lappi on niin ihana paikka sekin!

Että sellasta. Huomenna ja sunnuntaina täällä Marburgissa on tosiaan ne jonkinmoiset kekkerit, Hafenfestit, vissiinkin eräänlaiset satamajuhlat. Perheen isäntä naureskelikin mulle, että huvittavaa siitä tekee sen, että Marburgissa on yksi ainut laiva ja sekin on jokilaiva. Mutta syy kuin syy, meikäläinen ainakin lähtee kaupungille fiilisteleen.

Sunnuntaina oonkin sopinut treffit Gretan ja tän luokkalaisten Thomasin ja Hellenan kanssa tuonne cityyn. Tää Thomas ja Hellena ovat tulossa lokakuussa Tampereelle vaihtoon ja oon luvannut niille näyttää sitten kaupunkia, vastavuoroisesti. Vaikka eihän noi mulle täällä kaupunkia näyttäneet, vaan Greta ja se sen poikaystävä lähinnä. Mutta anyway, kiva viikonloppu luvassa, toivottavasti! :)

20. toukokuuta 2010

Seinämaalausta


Päiväkodilla lähes koko seitsemän tuntia vierähti seinää maalaten. Se ei nyt varsinaisesti kuulu niihin lähihoitajaharjoittelijan työtehtäviin työssäoppimispaikalla, mutta en voinut kieltäytyäkään urakasta, kun vaikutti niin kivalle, enkä oo aikoihin mitään edes maalannut! Sitä paitsi, nyt mun käden jälki jää näkymään päiväkodin seinälle pitkäksi aikaa.

Kyseessä oli siis aamupala-/leikkihuoneen seinä, johon tää mun ohjaaja oli joskus aikaa sitten piirtänyt sellasen aamupalahahmotelman (tuli mieleen vähän sellainen tyypillinen mallipiirtämisen asetelema, jossa on astioita ja hedelmiä) ja pyys mua nyt maalaamaan sen loppuun täysin vapain käsin. Päivä hurahti melko nopeaan, vaikka aluksi mulle suurta päänvaivaa tuottivatkin päiväkodin surkeat maalausvälineet. Ensinnäkään mulla ei ollut sinistä maalia lainkaan ja tietysti mä olisin sitä tarvinut. Eikä niissä pensseleissäkään mitään hurrattavaa ollut. Suurin osa oli kuivuneita koppuroita.

Työ jäi vielä kesken, joten saattaa olla, että huominenkin päivä hurahtaa nopeaan ohitse seinää maalatessa, eikä se ole lainkaan huono, kun on perjantai ja viikonloppu, ihanaa. Lisäksi Marburgiin on tulossa jokin juhla/karnevaalit lauantaina ja sunnuntaina, joten tekemistäkin riittää ja ensimaanantai on kaiken lisäksi vapaapäivä! Lisäksi sääkin vaikuttaa lupaavalta, viimein, yli +20 näyttää WeatherOnline.

19. toukokuuta 2010

Ruokapöydässä lasten kanssa

Eilen viimeisteltiin lasten kanssa se meidän kirahviprojekti. Maalattiin ja lakattiin se. Mun epäilykset osuivat ihan oikeaan: eihän siitä kirahvista ihan sellainen tullut kuin mä toivoin, mutta ainakin se on persoonallinen, ja rehellinen lapsen näkymys kyseisestä eläimestä ja sen "läikistä".






Päiväkodin ruokailuhetki eilen ei ollut mikään unelmien hetki. En muista milloin olisin nähnyt niin punaista... juuri, kun olin päättänyt, että teen tämän kuntoutussuunnitelman eräästä kuusi vuotiaasta pojasta nimeltä Dustin, jotta suunnitelmaan olisi oikeasti jotain kirjoitettavaakin, niin Dustinhan pisti hulinaksi. Siellä vesilasit ja lattiamopit lenteli, kun meidän ihanasta keskittymishäiriöisestä oli hauskaa alkaa riehumaan! Itse en osannut lapselle mitään sanoa, mutta nämä "oikeat" ohjaajat lopulta huusivat naama punaisena pojalle, joka kehtasi vain naureskella ja ilveillä takaisin! Mä olin niin vihainen ja ärsyyntynyt sen pojan käytöksestä, että jos se oma penska olisi ollut, niin kunnon tukkapöllyn olisi saanut! Eräässä välissä mun suusta pääsikin sellainenn äreä sihahdus: saakelin nulikka! Hetken aikaa olin, että oho, mitäs tuli sanottua ja katselin nolona ympärilleni, ettei kukaan vaan kuullut. Sitten mä muistin, että eihän täällä kukaan ymmärrä vaikka mä puhuisin mitä eikä mua enää kaduttanut lipsahdus :D

En kyllä ala, jos mulla itellä on joskus tommonen lapsi.

Mutta kuntoutussuunnitelman teko on nyt hyvällä pohjalla ja mulla on paljon tietoa tästä kyseisestä Dustinista, joten vielä kun viitsisi vaan aloittaa sen kirjoittamisen, niin hyvin pyyhkis! Se aloittaminen on aina se pahin, kun pitäs jotain kouluhommmia kirjotella. Yleensä se kuitenkin lähtee sitten omalla painollaan eteenpäin, kun ne ensimmäiset kriittiset lauseet on saanut miljoonan eri yrityksen jälkeen tallennettua siihen paperille. Mutta se ei nyt lohduta. Hei, mä olen Saksassa, en mä halua mitään koulujuttuja kirjotella! :D (niin, mähän olen siis lomalla, en kouluhommissa täällä :D)

Sain tänään postikortitkin vihdoin ja viimein tungettua postilaatikkoon. Sitten kun ne vielä löytäisivät oikeisiin osotteisiin, niin hyvä olis. Olen varmaan samaan aikaan takasin Suomessa, kun kortit saapuu vastaanottajilleen. Kerrankin, kun ajattelin, että juuri noin ei käy, koska olen täällä kuitenkin niin kauan...

Ai niin, eilen aamulla koin jotain uskomattoman huvittavaa, kun kävelin bussipysäkille. Mua jäi äärettömästi vaivaamaan tuon keilan tarina - ja se, että heti, kun mä olin kuvan ottanut, ovesta paukkasi joku setä ulos. Jatkoin melko rivakkaan matkaani :D



17. toukokuuta 2010

Operaatio Kirahvi lasten kanssa

Vähän oli tänään hauskaa, kun korjailin lasten kanssa vähän rikki mennyttä Löwen-ryhmän kirahvia. Se oli ottanut vissiin lasten leikeissä vähän osumaa, kun se oli ihan täynnä reikiä.

Sisäinen taiteilija tosin meinas melkein ottaa vallan, sillä mua alkoi hetkellisesti ärsyttään, kun mä olisin halunnut tehdä mun tavalla, mutta lapset ei IHAN olleet samalla aaltopituudella mun kanssa. Siksi mua joskus ärsyttää lasten kanssa rakentaa esim. legoillakin, kun mä haluaisin rakentaa tyyliin hienon talon ja sitten lapset haluaakin tehdä ihan jotain muuta... mutta loppujen lopuks siis oli ihan hauskaa, kun itse vähän peräännyin hommasta (minähän siis olin itse ensimmäisenä jonossa, kun ohjaaja kysyi, että ketkä haluaa osallistua kirahvi-paran korjaukseen) ja annoin lapsille tilaa tehdä niinkuin halusivat. Vähän sitten välillä ohjeistin, että ei noin paljoa sitä "liimaa" ja ei "liimata" sitä sanomalehteä tommosina myttyinä. Huomenna varmaan sitten maalataan tuo valmiiksi. Odotan jo vähän kauhulla, mitä siitä tulee niitten lasten kanssa...




Päivä muuttuikin sitten iltaa kohden taas sateiseksi, ja tylsäksi. Kamalan kirjoitusinspiraatio kyllä tosin iski, joten josko sitä ennen nukkumaanmenoa avaisi vaikka tekstinkäsittelyn ja yrittäisi saada ideoita ja ajatuksia ylös. Olisi näin iltaisin hyvää aikaa kirjotella ja kaikkea, mutta aika jotenkin valuu niin nopeasti hukkaan pelkästään netissä seikkaillen... paha tapa tuo nettiin ja koukuttaviin peleihin (http://pelikone.fi/pelit/aivopahkinat/Colourshift/4505) unohtuminen.

16. toukokuuta 2010

Vähiin käy ennen kuin loppuu - toiseksi viimeinen, kesäinen sunnuntai

Tänäaamuna auringonpaiste sai mut taas siinä yhdeksän pintaan ponkasemaan sängystä melko vauhdilla ylös. Mutta ennen kun mä olin saanut edes yöpaitaa vaihdettua päältäni, niin ulkona oli jo harmaata. Meinasin mennä takas nukkumaan, mutta päätin sitten nöräillä vähäsen... ja nöräillä... ja nöräillä. Muuta en tänään ole tehnytkään kuin nöräillyt! Ja niska ja hartiaseutu kiittää... nyt kun pääsis hierojalle!

Aurinko alkoi päivän mittaan paistaan melko pilvettömältä taivaalta ja minä olin jo innoissani, että jes! nyt on lämmin. Olin jo menossa ulos tietokoneen kanssa, mutta siellä kävikin sen verran viileä tuuli, että pysyttelin sisätiloissa. Nyt tuolla paistaa ihana ilta-aurinko, vielä kun olisi lämmin, niin kaikki olis täydellistä!

Tuolla takapihalla, ja oikeastaan koko tässä talossa, on ihan hirveesti kaikkia ihania pikkuyksityiskohtia. Tosi kivannäköseks saanut tuo Marianne tämän huushollinsa laitettua. Olen ihan kade; mäkin haluan omakotitalon, ison puutarhan ja paljon rahaa sisustamiseen ja ihaniin yksityiskohtiin. Villiinnyin niin tuosta auringostakin, että pakko oli käydä nappailemassa muutamia kuvia tuolta takapihalta.


Sireenit tuoksuivat tänään jotenkin aiempaa enemmän! Tuli sellasia nopeita flashbackeja Suomeen taas. Jotenkin tuntuu, että koti-ikävä alkaa taas painaa, mitä lähemmäs reissun loppu käy. Sireenit kuitenkin muistuttaa Koskenpäästä ja sen aurinkoisista alkukesistä, kun kyseiset puut alkavat kukkia. Tekisi mieli käydä hakemassa muutama oksa tänne mun huoneeseen, tuomaan vähän väriä ja tuoksuakin. Vaikka en mä tiedä, olisko tuoksu kuitenkaan sama kuin ulkona.




Hyi hitto tuota hämistä! Olen sentään kolme viikkoa täällä nyt asunut ja kolme viikkoa käynyt tupakilla tuossa samassa paikassa ja VASTA NYT mä huomasin, että mulla on siinä tuommonen seuralainen. Ja tuo on sentään halkasijaltaan sellanen about 30cm. Olin saada jonkun kohtauksen, kun en sitten yhtään tykkää hämähäkeistä, oli ne sitten pieniä tai isoja tai oikeita tai vaan pelkkä sisustuselementti. Hyh!


Merlin oli mun seurana.



Sunnuntai-illan päivällispöytä oli taas hienona, ainakin juomia myöten. Ja ruokana oli taas, tietysti, niitä mun "rakastamia" kasvispötkylöitä! Haistoin ne jo hyvän aikaa ennen itse ruokailua tuonne yläkertaan asti ja kirosin mielessäni. Mulla ole vieläkään hajua, että mitä ne oikein edes on. Olen kyllä kysynyt, mutta kun toinen osapuoli ei osannut sanoa kuin saksaksi, niin eihän se mitään sitten auttanut. Toisaalta, enää on jäljellä ainoastaan yksi sunnuntai, eikä mun sen jälkeen tarvi enää syödä niitä, jihuu! Naureskelin itsekseni siinä ruokapöydässä, että noita jos kokkaisin joskus Mikolle, niin kyllä muuten jäis syömättä! On kuitenkin sen verran perussuomalainen mies mun kohdalle osunut! :D

Tosiaan, enää yksi sunnutai jäljellä. Kaksi viikkoa ja mä olen jo kotona (toivottavasti). Tuntuu, että täällä olisi ollut jo ainakin puoli vuotta, ja toisaalta tuntuu, että aika on juossut minkä kerennyt eteenpäin. En mä tiedä, että olisko musta pitempään kuin viiden viikon seikkailuun. Ei ainakaan yksin. On tää kuitenkin jotenkin niin... no, turhauttavaa välillä. Vaikka mä tiedän jo nyt, että tää on ollut ihan pirun palkitsevaakin, monelta kantilta katsottuna;

Mä olen aina tykännyt puhua englantia, mutta kun vähän ujo olen, niin se puhumisen aloittaminen on aina ollut kamalan vaikeaa, enkä mä sitten olekaan sitä paljoa puhunut. Etenkin jos mukana on ollut joku, joka on ollut valmiina hoitamaan puhepuolen. Nyt mä tunnen saaneeni ajettua tuon ujouden pois, kun kieltä on ollut pakko puhua. Ja mitä siihen alkupäivien sönkötykseen tulee, niin se on kadonnut. Huomaan, että mä oikeasti osaan puhua sitä ja mitä enemmän mä olen puhunut, sitä sujuvampaa siitä on tullut!

Samoin on oikeastaan saksan kanssa. Enhän mä saksaks osaa mitään keskustella, hell no! Mutta joitain toooodella yksikertasia lauseita mä saatan päiväkodillakin sanoa ilman, että mä oikeastaan edes ajattelen asiaa sen kummemmin.

Sitten kun puhutaan tästä mun yleisestä (:D) itsevarmuudesta vieraitten ihmisten kanssa, niin sekin on kohentunut huomattavasti. Mä olen kuitenkin tässä jo kolme viikkoa ollut osa saksalaista perhettä ja ihan oikeasti myös tuntenut itseni perheenjäseneksi, kiitos ihanan ja vieraanvaraisen isäntäväen! Asiaan on vaikuttanut sekin, että mä olen täällä yksin. Jos täällä olis ollut joku kaveri matkassa koko ajan, mä olisin helposti voinut sysätä kaikkea vastuuta pian sille, niin kun juuri tuon puhumisen, junalippujen ja bussilippujen ostamisen ja kaiken muun mahdollisen.

Mutta, vielä on kaksi viikkoa tehokasta työaikaa jäljellä, siinäkin vielä oppii jotain!

P.S. Mun piti muuten imuroida taas tänään. En imuroinut. Ja mun piti pestä pyykkiä, mutta en päässyt, koska kone oli varattu koko päivän. Mikä erinomainen tekosyy!

15. toukokuuta 2010

Marburg - Giessen - Frankfurt

Tänään oli pitkästä aikaa tekemisen täyteinen päivä. Greta, Hacki (ei hajuakaan miten tuo kirjotetaan, mutta se on se Gretan poikaystävä sieltä Giessenistä), Inga ja Steffi vei mut ensin Giesseniin ja sitten Frankfurtiin.


Pakollinen naamakuva juuri ennen lähtöä. Arvatkaa näytinkö kotiin tullessa enää yhtä kivalta. No en.



Tosiaan, Giessen on siis puolet Marburgia pienempi kaupunki tuossa 30 km:n päässä, jossa tämä Gretan poikaystävä Hacki asuu sellasessa kivassa ullakkokämpässä. Käytiin siellä hetki istumassa ennen kuin jatkettiin junalla matkaa Frankfurtiin. Ja juu, pidimme huolen, että mukana oli reilu nesteytyssetti.



Frankfurtissa mentiin sellaseen isoon ostoskeskukseen, jossa käytiin mm. syömässä pannupitsaa ja myöhemmin korkean rakennuksen ulkoilmanäköalatasanteella ihailemassa ison kaupungin hienoja maisemia. Tämä kuitenkin pisti mua suuresti ihmetyttämään. Ymmärrän kyllä, että tupakointi on kielletty ostoskeskuksessa, mutta että ilmapallotkin?? Oli pakko ottaa kuva, kun tämä mua niin huvitti. Onhan ilmapallot nyt vaarallisia ja melkoinen riskitekijä tommosessa ostoskeskuksessa!



Tuli ihan sellainen olo, että nyt on Ruokolan tyttö eksynyt ISOON kaupunkiin. En ollut ennen nähnyt noin isoja rakennuksia! Harmi, ettei aurinko suostunut näyttäytymään koko päivän aikana.



En mä korkeita paikkoja pelkää, en! Ei hitto mikä naama :D



Koko jengi. Minä, Hacki, Inga, Steffi ja Greta. Ja edelleen Frankfurtin hieno skyline.



Ostosparatiisi. Sitten kun myöhemmin laskeuduttiin tuolta korkeuksista ja mentiin tuonne kadulle, niin ensimmäinen ja viimeinen tunne oli suuri ahdistus. Se ihmisten määrä...




Loppupäivä menikin sitten Frankfurtin eläintarhassa. Tämä iso kissi vei mun syräimen välittömästi.

 
Reissu oli kiva ja piristi tätä melko tylsää arkea hauskasti. Kämpille palattuani ei kyllä ole jotenkin paljoa naurattanut. Se, että eilen illalla katselin myöhään elokuvaa viinihuuruissa, tänään heräsin jo yhdeksän pintaan (olisin voinut nukkua vielä vaikka kuinka pitkään), vietin seitsemän tuntia jaloillani, kärsin jomottavasti särystä lähes koko päivän tuolla vasemman silmän takana ja join muutaman oluen, saa ihmisen jollain lailla... väsyneeksi ja sitä myöten myös melko ärsyyntyneeksi. Joten tämä tyttö kiittää ja kuittaa nyt ja painuu hammaspesulle ja untenmaille. Ciao!

Luetuimmat

Arkisto