29. huhtikuuta 2014

Vappunuha

Hei taas! Täällä kirjoittaa puolikuntoinen nuhanenä, joka on vaivansa vuoksi ollut nyt jopa kaksi päivää sairaslomalla. Niinhän siinä sitten kävi, että viikonloppuna vallinnut lämmin, eteläinen ilmavirtaus ei sitten ollutkaan ihan niin lämmin kuin miltä se tuntui, ja ulkona vähissä vaatteissa vietettyjen hetkien seurauksena iski aivan jäätävä yskä ja nuha. Perjantai-iltaa vietimme viinin maistajaisten parissa keski-Suomessa ja lauantaina olin tuon ukkelini kanssa auttamassa "kälyä" partiokisoissa ruokarastilla.

Perjantain toppikeli, joka sitten kostautui!
Räkätulva on ollut suunnaton, yskiminen vähentänyt yöunet jo kahtena yönä muutamiin tunteihin ja hieman on kuumemittarikin meinannut keulia... tavallisesti mulla on melko hyvä vastustuskyky - kiitän siitä lapsuuttani, jolloin sain mönkiä pitkin perunapeltoja ja maistella kaikkea "hauskaa" tallin lattialta - ja edellisestä kunnon flunssasta onkin aikaa nyt kolmisen vuotta (ja joku väittää, että tupakoitsijat ovat aina kipeänä!). Silloin olikin semmoinen show, että sitä en uudelleen itselleni tai kenellekään toivo. Siihen liittyi se kamala korvatulehdus, joka vei multa kuulon ja joka viimein hoidettiin puhkaisemalla mun tärykalvot ja imemällä kaksi koeputkellista mätää pään sisältä. Lisää tuosta kauhukokemuksesta täältä.

Pelkäsin jo sairastuneeni poskiontelotulehdukseen, sillä mun naamaani sattui ihan saakelisti eilen ja tänä aamuna. Siis naamaan, ei päähän. Mulla ei ole koskaan ollut poskiontelon tulehdusta, joten päätin käydä varuiksi työterveydessä. No, siitä ei kai nyt sitten ollut kuitenkaan kyse, mutta heikko on olo joka tapauksessa ilman särkylääkettä... toivottavasti olo kohenee seuraavan kolmen päivän aikana, kun koittaa vappuvapaat.

Niin, todella mahtavaa tuuria tämäkin: ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen mulla on täysin vapaa vappu töistä ja näköjään sekin menee sitten sairastaessa. Olisi tarkoitus tavata kavereita ja kokoontua tänne meille grillaamaan ja syömään ja juomaan hyvin, mutta saa nähdä kuinka sitä sitten jaksaa. Hyvästä ruuasta en ainakaan aio tinkiä, vaikka olisi pää kainalossa!

Anoppilan viinin maistajaisissa oli viisi osallistujaa ja mukavata oli!
Tunnen itseni ihan pilleristiksi. Viimeiset kolme viikkoa olen napsinut särkylääkkeitä oikein urakalla. Ensin pamahti tuo selkä. Siitä selvittyäni pääsin viimein tositoimiin päästäkseni eroon hormonaalisesta ehkäisystä ja kävin asennuttamassa itselleni kuparikierukan, mikä ei myöskään tuntunut kivalle ja aiheutti ikävänpuoleisia vatsakipuja muutaman päivän ajan (lisää kuparikierukkakokemuksista sitten hieman myöhemmin). Sen jälkeen alkoikin sitten naistenvaivat (voi että mä vihaan tuota sanaa! ^.^) ja kierukan kera kivut olivatkin sitten tosiaan tavallista voimakkaammat. Koettelemuksista kun luulin selvinneeni, niin iski sitten tämä tauti ja tämä naamasärky!

Alkaisiko jo piisata?

P.S. Huomenna juhlitaan niin vappua kuin BLOGINI 4-VUOTISSYNTTÄREITÄ!

18. huhtikuuta 2014

Uusia silmämaaleja!

VIHDOIN JA VIIMEIN mun Avonilta tilaamani meikit ovat päässeet kotiin! Eihän tuossa mennytkään kuin puolitoista kuukautta tilausta odotellessa...

Sattui niin hassusti, että työpaikalla tilauksia tekevä tyyppi ei ollut osastolla käydessään löytänyt mun ja muutaman muun täyttämää tilauslomaketta ja olettanut, ettei kyseisestä kuvastosta kukaan tilausta ole edes tehnyt... no, tämä kävi ilmi, kun pengoin kahvihuoneen lehtikasaa ja käteen osui tuo kyseinen lomake. Olimme jo kuumeisesti ihmetelleet, missä meidän tilaukset oikein viipyivät ja siinä seisoi syy! Sen jälkeen, kun olin heittänyt 90% meikeistäni roskiin ja alkoi tuo arkiluomivärini osoittaa todellisia loppumisen merkkejä, alkoi hieman kehittyä paniikki, kun uudet naamamaalit eivät olleetkaan saapuneet.

Meikkaamisesta on tullut suuri osa mun arkea, vaikka en meikkaakaan, jos tiedän, etten ole lähdössä päivän aikana kotona mihinkään tai jos luvassa on vain käväisy ruokakaupassa tms. Jossain kohtaa elämääni en meikannut juuri ollenkaan ja jollain tapaa haluan nyt korvata tuon "menetetyn" ajan. Pakko tuo on kuitenkin myöntää, oli se pinnallista tai ei: tunnen itseni naisellisemmaksi, kun meikkaan.



Avonin pussukasta löytyi kolme luomivärisettiä, Glimmerstck diamonds -rajauskynä (brown sugar) ja silmämeikin pohjustusvoide.




Glamour Ice -luomiväriduossa on hohtavien värien todellinen vastakkain asettelu: musta ja valkoinen. Ei ehkä henkilökohtaisesti ensisijainen luomivärivalinta. Olen kuitenkin vakaasti päättänyt opetella käyttämään mustaa ja valkoista - ainakin osana näyttävää iltameikkiä.


Koska arkiluomivärini, luotettu ystäväni Seppälän Walking on Eggshells, otti ja meni kulumaan loppuun, tilalle piti saada uusi perusluomiväri. Ei liian silmiinpistävän värikästä arkikäyttöön, mutta tarvittaessa myös räväkän tummaa iltameikkiin. Neutral Haze -luomiväritriossa on juuri ne samat kivat ruskean sävyt, joista tykkään arjessa, mutta mukana on aavistus hohtoa, joka tuo mukanaan sellaista arjen juhlaa.


Vaikka olenkin vallan arka käyttämään silmämeikissä mitään räikeää väriä, halusin silti meikkivarastooni jotain, joka samalla korostaisi ruskeaa silmien väriäni ja olisi samalla vaikkapa yksi omista lemppariväreistäni. Glow Teal -luomivärinelikko oli ihan perfekto valinta! Siinä on sekä arkiset ruskean sävyt, joita voi käyttää hyvin sellaisenaan, sekä kaksi sinistä sävyä (kirkas turkoosi ja navy blue), jotka on tarvittaessa helppo yhdistää kahden muun värin kanssa.


Sitten kun vielä opettelisi käyttämään tätä kosmetiikkaa niin, että meikki näyttäisi jonkun muun kuin Johanna Tukiaisen maskeeraajan tekemältä...

P.S. Blogia on silmäilty jo yli 40 000 kertaa! Kiitoksia kaikille, toivottavasti joku on jopa lukenut mun höpötyksiä! ^.^

Iloista pääsiäistä!


13. huhtikuuta 2014

Tirkistelyä ja H. Välimäen Cocktailbaari

Kävin tässä taannoin teatterissa muutaman ystäväni kanssa. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että teatterissa tulisi käydä useammin kuin kerran kymmenessä vuodessa. Omasta edelliskerrastani alkaa olla myös useampi vuosi; tuolloin kävin tuon ukkelini kanssa Tampereen teatterissa katsomassa Kummeli-elokuvanakin tunnetun Alivuokralaisen, joka oli mitäänsanomattomaan elokuvaversioon verrattuna aivan huikean hyvä näytelmälavalla!

Elävä teatteri on jotain aivan toista kuin elokuvissa istuminen. Jokainen tarina ja juoni saa ihan omanlaisensa tunnelman ja intensiteetin, kun elävät ihmiset näyttelevätkin juuri siinä hetkessä. Teatterivierailuni ovat varmasti laskettavissa helposti kahden käden sormilla, mutta en muista koskaan nähneeni huonoa teatteriesitystä. Sen sijaan elokuvateatterissa olen käynyt useita kymmeniä kertoja ja joukkoon mahtuu reilu kourallinen huonoja näytöksiä.

Jos vain liikenee aikaa ja rahaa, aion tästä lähtien käydä teatterissa vähintään kerran kahdessa kuukaudessa. Teatteriliput ovat kuitenkin astetta elokuvalippuja tyyriimpiä, joten ihan joka kuukausi ei varmaankaan ole varaa tähän kulturelliin elämykseen.


Tällä kertaa kävimme Tampereen Komediateatterilla katsomassa esityksen nimeltä TIRKISTELYÄ. Se kertoo avioliitossa elävästä kirjailija-näyttelijätär-pariskunnasta, joka valmistautuu kestitsemään kirjailijan kustantajaa ja tämän aviomiestä kotonaan. Valmistautumisen ohessa pariskunta keskustelee mm. parisuhteesta, avioliitosta, erosta, lapsista ja mustasukkaisuudesta hersyvän hauskalla tavalla. Väliin mahtuu niin kiivaita sanaharkkoja kuin herkkiä rakkaudenosoituksiakin, dialogia ja myös ajatuksia herättäviä monologeja.

Uskon, että syy esityksen todelliseen hauskuuteen oli siinä, että jokainen voi ainakin osittain samaistua joko aviomiehen tai -vaimon ajatusmaailmaan ym. asioista. Esille tuodut pohdinnat kaikesta rakkauteen liittyvään olivat jollain tapaa jopa kärkkään stereotypisiä, mutta siitäkin huolimatta niin totta! Osui ja upposi, niin kuin sanotaan... itse ainakin helposti samaistuin vaimon näkemyksiin ja kokemuksiin, samoin ystäväni.

Pääosissa (ja esityksen ainoissa rooleissa) esiintyi ihan oikeassakin elämässä avioparina elelevä pariskunta Anu Raipia (mm. Uusi Päivä) ja Panu Raipia (Tampereen Komediateatterin johtaja).

Tirkistelin itseäni kameran kautta ennen kulturellia iltaa. Älkää kysykö tuosta huivista ^.^
Varsin hymöristisen kyltyrellin teatteripläjäyksen jälkeen jatkoimme sivistynyttä iltaamme suuntaamalla Tampereen Hämeenkatu 3:ssa sijaitsevaan Masu Asian Bistroon. Kyseinen pulju on Hans Välimäen luotsaama aasialaiseen ruokaan (kuka olisi nimestä uskonut...) keskittynyt melko uusi ravintola Tampereen tarjonnassa, mutta me emme olleet kiinnostuneita tällä kertaa ruuasta. Ravintolan yhteyteen on avattu samaan puljuun kuuluva cocktailbaari, jonne ajattelimme mennä testailemaan kuulemma äärimmäisen hyviä cocktaileja (olimme kaikki kuulleet huhuja tästä).

No. Hyviä ja hyviä cocktaileja. Hinnat olivat aivan jäätävän kamalat! Jokainen drinkki maksoi 9,50e. Jokainen, laadusta ja määrästä huolimatta. Itse ajattelin heittääntyä villiksi ja rohkeaksi ja ottaa ensimmäisen drinkin, joka huomioni drinkkilistalta kiinnitti. Se ensimmäinen drinkki oli nimeltään Björn in Bankok. Kuulosti hauskalle. Siihen tuli ainakin akvaviittia ja inkivääriä.


Mun suu varmaan loksahti auki, kun sain drinkin käteeni. Ensimmäinen ajatus oli se, että mut oli juuri laillisesti ryöstetty. Olin juuri maksanut lähes kymmenen euroa drinkistä, joka oli ensinnäkin ihan saatanan vastenmielisen ja ruman näköinen ja toisekseen, aivan helvetin pieni tilkka pienen cocktaillasin pohjalla! Oikeasti. Määrällisesti lasissa oli varmasti yksi desi.

Siirryimme pöytään istumaan ja kaverit tietysti hieman ivalliseen sävyyn naureskelivat mun drinkilleni (he olivat saaneet sentään isot lasit täynnä juotavaa - ja jälkeenpäin ne todistetusti olivat vielä hyviäkin!), mutta enhän mä voinut itsekään lopulta kuin nauraa. Niin oli säälittävä Björn Bankokissa.

Ehkäpä idea drinkkiin oli tullutkin Björnin seikkailuista Aasian "pääkaupungissa" Bankokissa. Björn on varmasti ollut peripohjoismaalainen kaveri, jolla ei ollut mennyt Aasian reissu ihan putkeen. Kenties oli yllättänyt kova vatsatauti syötyään paikallisesta keittiöstä. Drinkki nimittäin muistuttaa epäilyttävästi jonkun oksennusta, niin ulkonäöltä kuin MAULTAANKIN. Ihan hirveää shittiä. Älkää ikinä erehtykö tähän.

Muuten paikka vaikutti melko viihtyisältä. Nurkassa dj soitti sopivalla äänenvoimakkuudella jotain huippua jamimusaa, niin, että kavereiden kanssa pystyi keskutelemaan vaivatta, vaikka toinen istuikin kaukana toisella penkillä. Sisustus oli viihtyisä, aika tummanpuhuva, mutta jollain tapaa kodikas. En olisi osannut kuvitella tuontyyliseen istuskelupaikkaan mitään kovin vaaleaakaan sisustusratkaisua.

Hinnat olivat kyllä naurettavat ainakin cocktailien osalta, joten päätimme jatkaa tuota iltaa vähemmän kultturellissa tunnelmassa ja lähteä Hämeenkadun pubikierrokselle.


Onko kellään lukijalla kokemusta Masusta?

10. huhtikuuta 2014

Selkävaivat ja täydellisen sormuksen metsästys

Vallan mainio päätös kolmen päivän vapaille tämä selän yhtäkkinen naksahtaminen. Jep, taaskaan ei tarvinnut kuin tuolilla istua ja hieman eteenpäin kumartua, niin selkä sanoi sopimuksen irti. Tässä odottelen lähtöä työterveyteen lääkärin juttusille... ei oikein pysty kävelemään ja alaselkää särkee asennossa kuin asennossa.

No, eihän tämä ole aikaisemminkaan vaatinut kuin yhdenkin sängyn kaukosäätimen noston lattialta töissä ja toisen kerran nostin pyykkiä kuivumaan pesukoneesta. Onko mulla oikeasti näin huono selkä (vaikka salilla sitä nykyisin säännöllisesti treenaankin!) vai eikö nämä ongelmat tosiaan tarvitse kuin vääränlaisen liikkeen väärässä kohtaa? Kävin aamupäivällä salilla ja vuorossa oli olka-, ojentaja-, selkätreeni. Ehkä selkä jäi kovasta treenistä jumiin tai jotain...

Kolme päivää olen kuitenkin nautiskellut vapaapäivistä ja tuosta ihanasta valopallosta taivaalla. Mulla oli jotenkin kamalan levoton olo heti maanantaina, kun lopetin valvomisen ja olotilasta intoutuneena päätimme eilen keskiviikkona lähteä ajelemaan kohti Etelä-Pohjanmaata, Tuuria, Keskis-Vesan kyläkauppaa!

Edelliskerrasta Veljekset Keskisellä olikin aikaa jo monta vuotta ja kyllähän sieltä taas kaikkea tärkeää tilpehööriä mukaan tarttuikin. Tärkeimmäksi ostokseksi tuli kuitenkin Keskisen Kellosta mukaan jäänyt vihkisormus. Luojalle kiitos, että päätin sinne koruliikkeeseen sulloutua niiden ostoskärryjen kanssa, sillä löysin juuri sen täydellisen sormuksen. Juuri sellaisen kuin aikaisemmin haaveilin. Hintaakaan valkokultaiselle yhden timantin renkaalle ei tullut pelättyä 800 euroa, vaan 288 euroa. 400 euron budjetissa pysyttiin siis vallan hienosti!




Lisähintaa tulee vielä tietysti sitten siitä, että sormusta joudutaan millin verran suurentamaan. Kyllä,  18mm sormus oli juuri ja juuri liian tiukka mun vasempaan nimettömään. Lisäkustannuksia tästä operaatiosta tulee siis n. 40-50 euroa kultasepän liikkeestä riippuen.

Lisäksi mun lähes seitsemän vuotta vanha valkokultainen kihlasormus näytti vallan kuluneelta uuden sormuksen rinnalla, joten sekin pitänee rodinoida. Rodinointi olisi hyvä tehdä valkokullalle kuulemma vuoden välein (näin korumyyjä meitä opasti), mutta itsehän en ole kihlasormusta rodinoitavaksi vienyt kertaakaan näiden vuosien aikana...

7. huhtikuuta 2014

Alaska Dreamin'

Ei California, vaan Alaska dreamin'!

Vaikka reissuun on aikaa vielä pitkälti (n. 146 päivää tarkalleen), en ole voinut olla haaveilematta, mitä kaikkea meidän häämatkamme tulee sisältämään. Suurena apuna on ollut tietysti tuo Alaskan Lonely Planet -opas, joka niin kuvien kuin inspiroivien tekstiensä kera on saanut mun matkakuumeen nousemaan jopa vaarallisiin lukemiin. Hitot niistä häistä...! Kunhan pääsee häämatkalle, haha! ^.^

Sammuttaakseni tätä jatkuvaa matkanhimoa ajattelin jakaa teille lukijoille ajatuksia siitä, mitä kaikkea haluan tehdä ja nähdä ensi syyskuussa koittavalla matkallamme.

Koska vuoret! Miksi en lähtisi ihastelemaan Alaskan - ja koko pohjoisen Amerikan mantereen - korkeinta vuorta, jonka huippu kohoaa 6168 metrin korkeuteen? Totta munassa! Samalla voisi suorittaa jonkinlaista kalastus-/eräretkeä Denalin kansallispuistossa, mikäli se vain on mahdollista ja uskallusta riittää. Nuo Alaska harmaakarhut kun ovat vähän eri kaliiberia kuin nämä suomalaiset nallet, ovat ihmisiäkin suihinsa popsineet! Denalin puistoon pääsee tukikohdastamme Anchoragesta helposti junalla kahdeksassa tunnissa, kun pohjoiseen suuntaava juna pysähtyy Denalin kaupungissa. Junan kulku Alaskan jylhissä maisemissa on jo kuulemma itsessään huikaiseva kokemus!




Glacier Bay Alaskan kaakkoiskolkassa on myös kiinnittänyt mun huomioni upeilla luontokuvillaan. Ja koska ehdottomasti suuntaamme matkalla kaakkois-Alaskaan, miksi emme pysähtyisi matkalla tähänkin luonnonpuistoon kokeilemaan kenties kalastusonnea. Suurina kalamiehinä ja -naisia (yeah right) on tietysti päästävä hieman narraamaan lohta sun muita meren ja jokien asukkeja. Komiat jäätikkö- ja metsämaisemat ovat aina plussaa siinä ohessa!


Jono saaria hivuttautuu kohti Euraasian mannerta lännessä. Kun ainakin Lonely Planet kehottaa tutustumaan Alaskan osavaltioon risteilemällä, kai sitäkin voisi sitten kokeilla. En ole tarkemmin vielä perehtynyt, minkälaisia risteilyjä tuolla tarjolla olisi, mutta äärimmäisen hyvältä vaihtoehdolta pieni merimatka Aleuteilla kuulostaa!

Ja koska mun suunnitelmat välillä vallan korkealentoisiksi heittääntyvät... niin mikäpä olisi ollut hauskempaa kuin puksutella paatilla saarijonoa niin pitkään, että vastaan olisi tullut tuo suuri ja mahtava Neuv... Venäjä, ja sitten huristella Siperian halki junalla takaisin koti-Suomeen! Olisi tullut sitten samalla koettua sekin, Venäjän vodka-juna, hihi!



Risteilystä puheen ollen...


Aivan ehdoton asia, josta en missään nimessä halua matkallamme tinkiä on White Pass & Yukon Trail -junamatka! Mun on siis _pakko_ päästä. Roope Ankan räpylän jäljissä haluan nousta Skagwayn kylästä lähtevään maisemajunaan ja matkustaa Klondiken kultaryntäykseen 1800-luvun loppupuolelle. Juna huristelee vuoristomaisemissa kyseisen kultaryntäyksen merkittävimmillä paikoilla päättyen Kanadan puolelle Yukonin territorion kaupunkiin nimeltä Whitehorse.


Miten tämä sitten millään tavalla liittyy risteilyihin?

Skagway on pieni kylä kaakkois-Alaskassa, kapean vuonon pohjukassa, jonne ei pääse tietä pitkin kuin pohjoisesta laskeutuvaa Haines Highwayta pitkin (matalammalla tien rakennus lienee tyssännyt kirjaimellisesti jäätävään jäätikköön ja vuoristoon....). Päästääkseen Haines Hwy:lle, pitäisi matkustaa ensin Fairbanksiin. Siihen meillä ei ole aikaa, sillä White Pass -juna ei kulje talvisin ja sen viimeinen lähtöpäivä syksyllä on 5. syyskuuta. Selailtuani bittiavaruutta ja LP-opasta tulin tulokseen, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin matkustaa Skagwayhin laivalla!

Kumma kyllä, olen ymmärtänyt kaiken keräämäni tiedon perusteella, ettei Anchoragesta pääsisi laivalla Skagwayhin. Meidän on siis etsittävä ensin kaupunki, josta laiva kulkee Skagwayhin? Nice. Jälkiviisaana voin vain todeta, että olisi ollut miljoona kertaa kätevämpää lentää Alaskan pääkaupunkiin Juneau'hun, josta laivoja Skagwayhin olisi vallan kulkenut...

Mutta kyllä minä siihen junaan aion ehdottomasti mennä!



... ja sitten kun tämän kaiken ehtisi kahdessa viikossa, joka on auttamatta aivan liian lyhyt aika... oli sitä sitten missä päin maailmaa tahansa.

2. huhtikuuta 2014

Yön pimeinä tunteina - yhdeksän unifaktaa

1. Jos nukun jonkun ihmisen vieressä, en pysty nukkumaan kasvotusten tämän kanssa. En edes tuon sulhaseni kanssa. Jos sulhanen kääntää yön aikana kylkeä niin, että on kasvotusten mun kanssa, mun on heti pakko kääntyä selin häneen - tai selinmakuulle tai työntää käsi tyynyn alle niin, että tyynyn reuna kohoaa ilmaan mun ja toisen kasvojen väliin. Kasvotusten nukkuminen aiheuttaa lievää ahdistusta enkä varmasti pysty nukahtamaankaan. Tulee sellainen olo, että tukehtuu. Etenkin, jos tämän toisen ihmisen hengitys osuu omille kasvoilleni. Se vasta ahdistavaa on!

2. En pysty nukkumaan, jos jokin tuoksuu tai haisee voimakkaasti. Esimerkiksi kissan ruokapussit roskiksessa oltuaan siellä yli vuorokauden alkavat haista ihan jäätävän kamalalle! Ainakin yöaikaan! Miten hajut niin voimistuvatkin yöaikaan? Päivisin en haista mitään, mutta yöllä ruokapussien lemu leviää keittiön roskiskaapista ympäri kämppää niin, että mun on pakko nousta keskellä yötä ja heittää roskapussi takapihalle. Samoin tuntuu tapahtuvan kissan hiekkalaatikoillekin: päivällä niitä ei edes huomaa, mutta yöllä haju alkaa salakavalasti hiipiä ympäriinsä.

En myöskään pysty nukkumaan suljetussa huoneessa, jos siinä samassa huoneessa on mikä tahansa eläin. Koska suljetussa huoneessa eläimetkin alkavat haista. Tunkkaiselle ja pahalle. Ja kun happi tuntuu loppuvan kesken tästä johtuen, en ainakaan minä kykene saamaan unen päästä kiinni!

Koskenpää 2008
3. Jos herään yöllä ja näen valoa, en pysty nukkumaan. Esimerkiksi tietokoneen/tv:n/dvd-soittimen/minkä tahansa kirkas/vihreä/sininen/punainen/minkä tahansa värinen valo! Nukkumaan mennessä valot eivät juurikaan häiritse, mutta yöllä herätessä ne saavat aivan käsittämättömän ärsyttävät mittasuhteet. Sulhaseni yleensä kehottaa vain kääntämään kylkeä tai panemaan silmät kiinni. Mutta juttu ei toimi ihan niin. Jos käännän kylkeä ja suljen silmät, tiedän valojen edelleen olevan siellä, vaanivan ja vain odottavan, milloin erehdyn seuraavan kerran kääntymään ja avaamaan silmät. Siksi meillä eliminoidaan kaikki valonlähteet ennen nukkumaan menoa vetämällä johdot seinästä tms.

4. En koskaan herää aamuisin herätyskelloon. Tai jos herään, on se erittäin harvinaista, niinkin on nimittäin joskus käynyt. Aamuvuoroon mennessä mulla soittaa herätyskello 05:45. Olen viimeksi helmikuussa varsinaisesti herännyt tähän kellon soittoon, sitä ennen edellinen kerta oli ties milloin, syksyllä kenties? Yleensä nimittäin olen aina jo hereillä, kun kello pirahtaa. Aina. Joko tuntia tai kahta ennen tai viittä tai yhtä minuuttia vaille.

Koskenpää 2008
5. Vihaan torkkua. Olen kuullut paljon juttuja ihan lähipiiristäkin, miten he eivät voisi kuvitellakaan nousevansa aamuisin sängystä ilman puhelimen torkku-ajastinta. Usein he kertovat käyttävänsä torkkua jopa useita kertoja peräkkäin. Itse en voisi kuvitellakaan käyttäväni torkkua aamuisin, etenkin jos on tarkoitus lähteä töihin.

Ensinnäkin, palataan kohtaan 4: olen jo hereillä, kun kello soi. Yleensä siis valmiina jo nousemaan, kun kello ajan osoittaa oikeaksi. Toisekseen, nukun yleensä juuri niin pitkään, että kerkeän sopivasti tehdä kaikki aamujutut omalla tavallani. Jos torkuttaisin, mun rytmi menisi ihan pipariksi eikä mistään tulisi mitään enkä mä ehtisi tehdä mitään. Kolmanneksi, en vain usko, että kymmenen minuutin lisäajalla voi olla minkään valtakunnan piristävää vaikutusta. Etenkin, jos torkuttaa monta kertaa peräkkäin. Vaikka siinä ajassa unen saisikin uudestaan, unesta tulee katkonaista, minkä kuvittelisin vain lisäävän uupumusta ja väsymystä sitten oikean ylösnousun hetkellä.

Nepal, Nagarkot 2012
6. Pelkään kissojen kuolevan. Jep, kuulostaapa kivalle, eikö? Etenkin Denzel nukkuu usein meidän jalkopäässä eikä väistä, vaikka saisi monoa kylkeen tai mahaan tai päähän. Pakostihan tuo kissa ottaa osumaa, kun unissamme pyörimme ja ojentelemme raajojamme! Onneksi tämä ei vaivaa mua joka yö, vaan aina ajoittain. Pelkään toisinaan myös, että kierimme kissan päälle ja kissa tukehtuu. Joo, ihan kuin tällaisen kauhuskenaarion toteutuessa kissa ei möngertelisi pakoon tai upottaisi kynsiään ja hampaitaan sääreen...

Koska jo kissat aiheuttavat mulle tällaista huolta, olen varma, etten koskaan ota omaa (tai kenenkään muunkaan) vauvaa viereeni nukkumaan!!

7. Valveunet - etenkin iltavuoro-aamuvuoro-tilanteessa. Iltaisin käy työvuoron jälkeen niin kierroksilla, että vaikka nukahtaisikin äkkiä, herään yleensä aamuyöstä kahden-kolmen aikaan siihen, että huomaan olevani "edelleen töissä". Nousen istumaan ja tiedän olevani kotona, mutta edelleen vessatan muoreja, teen jonkin massiivisen virkavirheen tms. Hoen itselleni, että älä nyt viitsi tällaista ajatella, sä olet kotona! Yleensä näihin valveuniin liittyy vahvasti myös se, että duunihommiin, joita kuvittelen tekeväni, liittyy voimakkaasti kaikenlaiset eristystilanteet (esim. MRSA) ja yhtäkkiä tajuan imeskeleväni MRSA-potilaan hiuksia ja tajuan, että nyt mullakin on MRSA! Yleensä pelkkä istumaan nouseminen ja itsensä hereille läpsiminen ei auta, vaan lopullisesti pääsen tästä helvetillisestä valvepainajaisesta eroon, kun kävelen wc:hen ja räväytän kaikki valot päälle.

Aamulla hymyilen vienosti yövuorolaisille ja kysyn, että huomasivatko he, kun kolmen aikaan kävin vessattamassa muutaman mummun ^.^

Nepal, Nagarkot 2012
8. Nukun äärimmäisen levottomasti, jos avopuolisko on aamuyötä myöten baanalla. Ärsyttävintä ehkä kaikista, etenkin, jos on menossa aamulla töihin! Saatan nukahtaa ihan helposti, mutta viimeistään yhden-kahden aikaan herään ja alan vatvoa mielessäni, moneltakohan se ukko sieltä kotiin tulee. Saatan nukahtaa vielä uudestaankin, mutta herään sitten ehkä neljältä enkä voi olla maalaamatta niitä worst-case-scenarioita mieleeni. Daa, ihan kuin aikuinen mies ei osaisi itsestään huolta pitää...!

Toisaalta, eihän sitä koskaan tiedä.
Tuo ukko joskus puhui jonkin sortin tutkimuksesta, jonka mukaan naiset nukkuvat levollisimmin silloin, kun nukkuvat miehen kanssa. Miehet taas nukkuvat parhaiten ollessaan yksin ja naisen kanssa nukkuessaan uni on sitten levottomampaa. Alkukantainen suojeluvaisto, joka pitää aistit herkkinä? Tiedäpä tuota...

9. Nukkuessani maan tasalla, verhojen pitää olla kiinni. Kuvittelen jonkun tuijottelevan ikkunasta yöaikaan. Yritä siinä sitten nukkua!

Ei kai siinä sitten muuta. Nukkuminen on ihanaa! ^.^

P.S. Olen aina ihmetellyt, että miksi kaikki kiroaa Bloggeria ja sitä, miten se muuttaa sinne ladattuja kuvia. No, nyt ymmärrän yskän! Mitä hittoa tämä kuvittelee tekevänsä noille mun kuville?! Esim. tuo ylempi Nagarkotissa otettu kuva on väreiltään ihan päin pyllyä...!

 %&¤# !