27. huhtikuuta 2015

John Wisemanin ohjeet maanjäristykseen

Niinhän siinä sitten kävi, että merkittävät, satoja vuosia vanhat temppelit romahtivat täysin tuon maanjäristyksen vuoksi ainakin Kathmandussa ja Patanissa. Ihan käsittämätöntä ajatella, että siellä ne olivat ja ne omin silmin näin ja niihin rakastuin - ja nyt niitä ei enää ole. Ja uhriluku vain nousee, kun rakennuksen jämiä saadaan raivattua. Surullista. Niin surullista.

Patan Durbar Square 2012 - it's all ruined now :(
Hävettää myöntää, että harvoin tulee reissuun lähdettäessä edes miettineeksi, mitä pitää tehdä, jos luonnonkatastrofi, lajiltaan mikä tahansa, yllättää. Myönnän, etten ajatellut tätä edes itse silloin, kun matkakohde, tässä tapauksessa Nepal vuonna 2012, sattui sijaitsemaan maanjäristysherkällä alueella ja siitäkään huolimatta, että jopa lehdistössä oli mainittu jo silloin ennen meidän reissua, että Himalajan seudulle on lähiaikoina odotettavissa massiivista maanjäristystä. 

Maanjäristyksiä, tulivuoren purkauksia tai tsunameita ei juuri koskaan pysty ennakoimaan, mutta maailmalla reissatessa tulisi aina olla tietoinen luonnon asettamista riskitekijöistä ja mahdollisista uhista. Herättihän se tietysti paljon ajatuksia, kun valtava maanjäristys vavisuttaa yli seitsemän magnitudin voimalla kohdetta, jossa itsekin on ollut vain muutama vuosi sitten. Olkoon tämä blogipäivitys eräänlainen oppitunti jos ei teille, rakkaat lukijat, niin ainakin eräänlainen muistiinpano itselleni siitä, mitä pitää tehdä, kun maanjäristys iskee.

Bhaktabur Durbar Square 2012
Saimme toissa jouluna isoveljeltäni ja tämän avovaimolta joululahjaksi kirjan Selviytyjän opas, jonka on kirjoittanut Ison-Britannian armeijan erikoisjoukkojen entinen sotilas John Wiseman. Kirjan kansissa luvataan elossa selviytymisohjeita ääriolosuhteisiin aavikoilta jäätiköille ja kansien sisällä ohjeistetaan tarkemmin mm. tekemään merivedestä juomakelpoista avomerellä ajelehdittaessa ja toimimaan oikein esim. hätäsynnytyksessä. Siis tässä kirjassa tuntuu olevan ihan kaikki, mitä ihminen tarvitsee selviytyäkseen hengissä joutuessaan äärimmäisiin olosuhteisiin: metsästys-, leirintä- ja ensiapuskillejä erilaisissa ilmastoissa tai vaikeissa olosuhteissa - ja niin, selviytymisohjeita niin ydinräjähdykseen kuin luonnonkatastrofeihinkin.

Nyt komppaan Wisemanin Johnia omin sanoin ja kerron, miten pitää toimia, kun maa alkaa jalkojen alla uhkaavasti liikkua.

Sisällä ollessa pitää välttää turhaa liikkumista ja lasiesineiden, peilien ja ikkunoiden lähettyvillä oloa. Tulipalot kannattaa pyrkiä sammuttamaan kuitenkin heti.

Mene alakertaan tai kellariin, sillä yläkerrassa ollessa saatat tippua putoavan kerroksen mukana alas. Jos huone on talon keskellä, mene nurkkaan, tai talon kantavassa seinässä olevaan oviaukkoon. 

Vahvatekoiset huonekalut ovat hyviä suojia. Jos mahdollista, hakeudu vaikkapa pöydän alle suojaan. Se suojaa putoavilta tavaroilta ja rakenteilta ja jos hautaudut, ympärillesi jää ilmatasku.

Kerrostalosta ei kannata lähteä alas, ei ainakaan hissillä! Rappukäytävä voi sen sijaan olla täynnä panikoivia ihmisiä. 

Pyhät miehet, Kathmandu Durbar Square 2012

Autossa ollessa pitää pysähtyä mahdollisimman nopeasti ja pysyä sisällä autossa. Parasta olisi kumartua alas jalkatilaan, jotta olisi paremmassa suojassa auton päälle mahdollisesti putoavilta raskailta esineiltä ja lohkareilta. Järistyksen jälkeen kannattaa malttaa heti liikkeelle lähtöä tai ainakin ensin varmistaa, ettei tiellä ole katkenneita sähkökaapeleita, heikentyneitä ajoratoja tai sortuvia siltoja.

Lasten koulutie, Kathmandu

Ulkona ollessa pitää käydä mahdollisimman matalaksi maahan makaamaan. Juosta ei kannata, sillä saattaa tippua halkeamaan tai kaatua pahasti järistyksen voimasta.

Vältä korkeita rakennuksia, mutta myös tunneleita. Kumpikaan vaihtoehto ei romahtaessaan ole kiva juttu. Hakeudu mahdollisimman aukealle paikalle. 

Rinteessä ollessa pitää pyrkiä mahdollisimman paljon ylös päin mahdollisen maanvyörymän vuoksi. Jos et pääse maanvyörymän alta pois, mene maahan ja kääriydy kerälle (Johnin mukaan muutama ihminen on selviytynyt vyörystä tällä tavoin, mutta silti se on hyvin hyvin hyvin harvinaista).

Pysy ulkona järistyksen jälkeen, sillä jälkijäristykset saattavat romahduttaa heikentyneitä rakennuksia. 

Rannalla on järistyksen aikaan turvallista, mutta sieltä pitää lähteä heti pois, kun järistys on ohitse, ja hakeutua korkealle avonaiselle paikalle. Koska kaikki tietää, että tsunami on yleensä vaarallisempi kuin jälkijäristys.

Swayambhunath, Kathmandu
Maanjäristyksen jälkeen kannattaa muistaa pari oleellista seikkaa.

Tartuntataudit. Rikkoutuneet viemäriputket, saastunut vesi ja ruumiit aiheuttavat tartuntatautiriskin. Ruumiit on haudattava, niin ihmiset kuin eläimetkin. Vesi on aina suodatettava ja keitettävä. Henkilökohtaiseen hygieniaan ja puhtauteen pitää panostaa erityisen paljon. Viemäriputket kannattaa tarkistaa, jos mahdollista, ennen kuin käyttää wc:tä.

Älä majoitu raunioihin, vaan tee maja irtorojusta.

Tulitikkuja tai mitään tulta tai sähköä tuottavaa ei saa käyttää, jos on pienikin mahdollisuus kaasuvuotoon. 

Kaappien ovet kannattaa avata varovasti, sillä asioita saattaa tippua niskaan.

Varaudu jälkijäristyksiin.

Tärkeintä kuitenkin lienee, että maanjäristyksen iskiessä on toimittava vain nopeasti. Yleensä ei ole aikaa jäädä selittämään toisille, mitä pitää tehdä ja mihin mennä, joten voi joutua riuhtaisemaan kaverin sinne pöydän alle vaikka väkipakolla ennen kuin talo sortuu niskaan. Jos selviää hengissä, kaveri tuskin pahastuu väkivaltaisistakaan otteista tuossa kohtaa.

26. huhtikuuta 2015

Voi Nepal!

Kyllä minua niin surettaa tuo Nepalin eilinen maanjäristys. Ainahan köyhää maailmaa runtelevat luonnonilmiöt ovat epäreiluja ja kamalia, mutta tämä Kathmandulaaksoa ja huudeja ravistanut järistys tuntuu aivan erityisellä tapaa hirveältä. Ei varmasti tule lukijoille yllätyksenä, jos tietää, miten lähellä mun sydäntä tuo kyseinen vuoristojen maa on. Tietysti, jos jotain pienen elämäni aikana olen luonnosta oppinut, niin luonnon edessä ihminen on vain voimaton ja mitätön, vaikka ihminen usein muuta luuleekin.

Thamel, Kathmandu 2012
Luonnon edessä ihminen joutuu polvistumaan ja alistumaan oli asuinalue, elintaso tai varakkuus mitä hyvänsä, mutta erityisesti kehitysmaiden alueella sattuvat luonnonhasardit raastavat rintaa aivan eri tasolla. Näissä maissa tavallinen arkikin voi olla todellista kamppailua ja selviytymistä päivästä seuraavaan. Että mitäs sitten, kun viimeisetkin rippeet paremmasta huomisesta kaatuvat niskaan? Kun se oma pieni lautahökkeli, jota on pitänyt kotinaan, vajoaa maan tasalle, ja ruoka ja vesi, joista on aina ollut pulaa, ovat entistä vaikeammin saatavilla? Epätoivo on usein kutsumaton, mutta välttämätön vieras, kun alta menee koti ja kaikki se pienikin omaisuus, jonka on haalinut kasaan ja jonka varaan on rakentanut omaa elämäänsä, puhumattakaan siitä, että kuolema on saattanut verottaa lähipiiriä. Materiasta tulee täysin toissijaista, kun on kyse ihmishengistä; äideistä, isistä, sisaruksista, työtovereista tai parhaasta ystävästä.

Toisaalta tuntuu ihan hölmölle puhua näistä asioista; enhän ole itse koskaan kokenut mitään vastaavaa enkä tiedä, minkälaista se todellisuudessa on. Menköön tämä siis puhtaan arvauksen ja oletuksen piikkiin.

Kathmandu 2012
Minä kuitenkin uskon, että nepalilaiset tästä selviävät, ennemmin tai myöhemmin. En voi todellakaan sanoa tuntevani nepalilaisia kahden viikon maassa oleskelun perusteella, mutta jonkinlainen käsitys nepalilaisesta mentaliteetistä ja luonnon lujuudesta mulle valkeni maaliskuussa 2012. Ihmiset, joilla ei käytännössä ole mitään (ainakaan meihin rikkaisiin länsimaalaisiin verrattuna), olivat iloisia, elämänhaluisia, ystävällisiä ja avuliaita (tietysti yleensä aina pientä korvausta vastaan, mutta muutaman kymmenen sentin vähennys matkabudjetista tässä kohtaa oli täysin olematon, etenkin, kun kyseinen summa paikalliselle oli oikeasti merkittävä).

Ihmiset vaikuttivat myös niin kovin rauhanomaisilta, mikä näkyi ehkä selvimmin esimerkiksi Kathmandun Durbar Squarella, jossa hindut ja buddhistit rukoilivat samoissa temppeleissä ilman pienintäkään kärhämää keskenään. Jopa hindujen eläväksi jumalattareksi, Kumari Ghariksi, nimetty tyttölapsi syntyi alunperin buddhistiperheeseen. Pistäpä kristityt ja muslimit samaan huoneeseen rukoilemaan, niin ihmisiä lähinnä vain kuolee (näin kärjistetysti ilmaistuna).

Jotain sellaista nepalilaisissa kuitenkin on, jonka uskon auttavan heidät tämän tragedian yli. Jotain... henkisesti lujaa. Ehkä sitten sitä elämäniloa.

Kathmandu valley 2012
Pakko kuitenkin myöntää, että mielessä pyörii myös arvailut siitä, miten on käynyt niille paikoille, joissa on itsekin käynyt. Mitä on jäljellä enää Kahtamandun tai Bhaktaburin Durbar Squareista? Onko yli tuhat vuotta vanha Changunaryan enää pystyssä? Entäs Apinatemppeli Swayambhunath? Ihan semisti tunnen oloni pinnalliseksi ja materialistikseksi, kun tajuan ajattelevani näitä asioita ja tulevani surulliseksi, jos nämä upeat rakennelmat Kathmandussa ovat vaikkapa tuhoutuneet. Toisaalta pystyn edes hieman puolustamaan itseäni ja murheitani sillä, että kyseessä on kuitenkin historiallisesti ja kulttuurillisesti tärkeitä kohteita, joiden arvoa ei voi mielestäni mitata ainakaan rahassa.

Tuntuu pahalta edes kirjoitella tällaista, etenkin kun alueen uhriluku tuntuu koko ajan nousevan. Tietysti olen miettinyt pakosti myös esimerkiksi Thamelin luottomajoituksemme Elbrus Homen hotellijäbiä; mahtavatko nuo hauskat ja loistavat tyypit olla enää elossa. Se yksikin kaveri tuntui aina vain vittuilevan mulle jostain, sillä tavalla pilke silmäkulmassa ja virne suupielessä.

Hui, ihan kamala ajatus! :(

Ajatukseni ja sydämeni ovat tuolla kaukaisessa maassa nyt varmasti enemmän kuin koskaan!

15. huhtikuuta 2015

Eurooppa kutsuu kuumeista

Enää hassu puolitoista kuukautta, niin tämä levoton sielu pääsee jälleen pakkaamaan rinkan ja heittämään kotimaalle heipat! Eurooppaturnee lähenee siis hurjaa vauhtia, vaikka helmikuussa passia tilatessa tuntuikin, että reissuun on vielä ihan järkyttävän pitkä aika. Olin tuolloin jo varma, että kuolen tähän odottamiseen. 

Unkari
En siis pode minkäänlaista fyysistä kuumetilaa, kyse on siitä perinteisestä matkakuumeesta. Edellisviikolla tein ostoksia taas turvalliseksi ja hyväksi havaitulla Lonely Planet -sivustolla ja sieltä lähti matkaan rapia tuhatsivuinen Europe on a Shoestring travel guide sekä pikkuruinen ja kätevä Europe phrasebook, jossa on pieni perussanasto 15:lle eri kielelle. Mun mielestä ulkomaille matkustaessa olisi kohteliasta opetella edes muutama hyödyllinen sana kohteen omalla kielellä. Sen ei tarvitse olla kuin kiitos ja näkemiin, anteeksi tai hyvää päivää, kunhan osaa jotain. Miten paikalliset tulevatkaan hyvälle mielelle, kun on hieman nähnyt vaivaa sanoakseen muutaman sanan heidän omalla äidinkielellään! 

Sanakirjaa tilatessa mulla kuitenkin eniten mielessä pyöri vaativa Ranska ja mielikuvat ja ennakkoluulot siitä, että ranskaa osaamattomat eivät saa Ranskassa minkäänsortin palvelua, vaikka englantia isoissa kaupungeissa ymmärtäisivätkin. Minulla on hyvin vahvat mielikuvat Ranskasta ja ranskalaisista ja ei, ne eivät ole millän tavalla positiivisia. Mutta jostain syystä Pariisi, kaupunki, jonka hehkuttamista ja ylistämistä en koskaan ole ymmärtänyt; kaupunki, joka ei koskaan ole mua kiinnostanut yhtään verrattuna muihin Euroopan isoihin kaupunkeihin, huutaa mun nimeä nyt lujaa halki Euroopan...

Praha
Viimeksi oli hieman epäselvää, pääseekö ukkelini lähtemään mukaan reilille ollenkaan. No, kyllä hän pääsee, pariksi viikoksi. Viimeinen viikko mun on selvittävä omillani, mutta siinä kohtaa kaikki tuntuu jo varmasti ihan rutiinilta junien, aikataulujen ja passien kanssa, tai ainakin toivon niin ^_^ Hiemanhan tuo harmittaa, että sitä joutuu iiks! ihan yksin ja itsekseen matkustelemaan, mutta toisaalta se saattaa olla tosi hieno juttu. Saa mennä juuri sinne, minne haluaa ja just silloin, kun haluaa. Otan tuon viimeisen matkaviikon, joka on muuten Suomessa juhannusviikko, haasteena ja ilahduttavana omana aikana!

Frankfurt
Olisin ihan todella kovasti halunnut matkustaa keskeisimmille reilihuudeille laivalla. Laivoissa on sitä jotain, jollain salakavalalla tapaa jopa enemmän matkustamisen meininkiä kuin lentokoneissa! Ilmeisesti touko-kesäkuu ovat kuitenkin jo osa sitä heinäkuista kalliimpaa sesonkiaikaa, sillä laivat Helsingistä esim. Saksan Travemündeen tai Rostockiin maksavat ihan järkyttävästi! About 150 euroa per nuppi, ILMAN HYTTIVARAUSTA. Juu nein danke!

Ranskan Alppiturman jälkeen mua hirvittää entistä enemmän lentokoneet ja lentäminen, mutta parilla kympillä esim. Tampereelta Frankfurtiin Ryanairilla maksaa about 20 euroa. Mistä siis maksan? Hitaammasta ja kalliista vai nopeasta ja halvasta. Saatte arvata kaks kertaa.

Sveitsi
Mihin sitä sitten matkustaa! Näkemisen arvoisia paikkoja on varmasti satoja ja tuhansia. Pariisi, Itävalta kokonaisuudessaan, Rooma, Auschwitz... siinä muutama must see -listalta. Pitänee kai käydä sukulaisia morjenstamassa Zürichissa. Sveitsissä on muutenkin ihan mielettömiä maisemajunia, joilla pääsee passilla kulkemaan. Alpit! Voipi olla, että mua ei saa alppimaista enää lähtemään pois ollenkaan ^_^ Puolan lisäksi kiinnostaisi kovasti myös muut itäisen Euroopan maat. 

Onhan noita! Voi olla, että iskee valinnan vaikeus reissun päällä. Tai sitten kaikki onkin ihan selvää, who knows!

12. huhtikuuta 2015

Kevätterveiset Koskenpäältä!


Kaikista vuodenajoista kevät on se, josta tykkään vähiten. Toki täytyy myöntää, että ero muihiin vuodenaikoihin on kuitenkin vain hiuksenhieno. Jokin tökkii tässä värittömyydessä, likaisessa ja sulavassa lumessa, kurassa ja sotkussa ylipäänsä. Vaikka kevät tuo mukanaan kesän, sen väriloiston, elon ja tuoksut.

Mutta kevätkin tuoksuu. Hieman jopa samalla tavalla kuin syksy. Yksi ihanimmista tuoksuista on syksyisin metsä ja siellä mädäntyvä luonto (oh, kuulostaapa rajulta), mutta jotenkin tuo tuoksu onnistuu säilyttämään itsensä läpi talven ja lumien. Keväällä, kun tuo ruskeanharmaa, eloton maa paljastaa kyntensä, voi haistaa etäisiä merkkejä kuolleista lehdistä, oksista ja heinistä. Se hetki ennen kuin itävä maa saa voiton ja alkaa puskea esiin vehreyttään. Onhan siinäkin jotain... jotain mieletöntä.

Että minä rakastan Suomen vuodenaikoja (vaikka talvet ovat viime aikoina olleetkin enemmän kuin onnettomia)! Minusta olisi ihan kamalan tylsää, jos ei olisi olemassa niin selkeitä, vaihtuvia vuodenaikoja!

Viettelen Koskenpäällä vapaapäiviä. Tänään aamulla paistoi aurinko lähes pilvettömältä taivaalta, joten päätin käyttää tilaisuuden hyväkseni ja lähteä hieman ulos. Lämpömittari kohosi varjossa +15,4 asteeseen. 

Kävelin metsään, sieltä peltojen läpi mutaiselle hiekkatielle (trust me, kumisaappaat oli täydellinen valinta, kun möyri nilkkoja myöten tiellä eteenpäin!) ja päätinpä vielä extemporena käydä kotiseutumuseossa katselemassa vanhoja rakennuksia. Mukana mulla ei ollut kuin kamera. Tuntui hyvälle viettää tunti ja rapia ilman minkäänlaista kosketusta ympäröivään maailmaan ja vain nauttia pikkulintujen liverryksestä ja puiden latvoissa humisevasta tuulesta.

Koivulan kotiseutumuseossa oli tilaa näemmä rakennusten lisäksi myös autoille...


Palaan astialle taas pian melkoisiin sfääreihin nousseen matkakuumeen osalta. Ihan kohta, ihan kohta pääsee taas reissun päälle ^.^

1. huhtikuuta 2015

Tuppisuuna kampaajalla?

Kävin tänään kampaajalla. Joskus kirjoittelin olevani laiska käymään kampaajalla ja tavallisesti olenkin turvautunut markettien hiusväreihin. Viime aikoina olen kuitenkin ryhdistäytynyt, sillä olen pelkästään tämän vuoden puolella käynyt kampaajalla jo _kaksi_ kertaa! Se se on yhtä käsittämätöntä mulle kuin matematiikka tai fysiikka.

Mulla on nyt punaiset hiukset. Se oli joku alkuvuoden päähänpisto, jota olin haudutellut mielessäni jo sen syksyisen "ikäkriisin" ajoilta asti; oli ihan kamala into värjätä kuontalo punaiseksi monien vuosien jälkeen. Onhan se nyt villi väri, kun vertaa siihen totuttuun ja turvalliseen suklaanruskeaan. Tänään jo "hieman" väristään luopunut tukka sai taas uutta pigmenttiä ja kyllä kelpaa viilettää punapäänä taas seuraavaan värin kulahtamiseen saakka! Ei mua ole lainkaan kaduttanut valita hiuksiin punaista - ei ainakaan vielä. Eikä oikeastaan sekään, että ankarasta hiusten kasvattamisesta huolimatta olen päätynyt hieman erilaiseen malliin; edestä pidempään ja takaa lyhyempään.



Kampaajalla käynti on mukavaa, joskin se käy usein hyvin kalliiksi. On kivan tuntuista, kun joku pöyhii tukkaa ja hieroo pesupisteella päänahkaa. Päänahan hieronta on ehkä rentouttavinta ikinä. Voisin käydä kampaajalla pelkästään pesettämässä hiuksiani ja nauttimassa siitä, että joku koskee päänahkaan. Hullultahan tuo kuulostaa, mutta omalla kohdallani päänahan hieronta voittaa mennen tullen jalka- tai hartiahieronnan!

Kampaajilla, kuten monilla muillakin "hemmotteluammattien" harjoittajilla on yleensä tapana jutustella ihan kamalasti samalla, kun tekevät duuniaan. Hierojat saattavat puhua jatkuvalla syötöllä eikä kosmetologeiltakaan tunnu jutut loppuvan koskaan kesken. Minä en sellaisesta oikein tykkää.

Ehkä sisäinen introverttini nostaa päätään istuutuessani kampaajan tuoliin. Ei mua yleensä kiinnosta puhua mistään. Kampaajalla käynti on itselleni eräänlaista hemmottelua ja rentoutumista, mutta eihän siitä rentoutumisesta tule mitään, jos toinen keksii sanottavaa jatkuvalla syötöllä. Hierojalla tai vaikkapa jalkahoitajalla fiilis vaan korostuu. On kyllä ihana tunne, kun joku hiplaa ja hoitaa, mutta ei jumaliste, että on vaikea saavuttaa oikeasti rentoutunutta mielentilaa, jos joutuu jatkuvasti kuunteleen jotain puhetta!

Yleensä ihmiset kyllä osaavat lukea asiakasta hyvin, eivätkä ala jaarittelemaan, jos vaikuttaa siltä, etten todellakaan halua puhua yhtään mistään kuin vain kyseiseen hoitoon liittyvistä asioista. Reikihoidossa käydessäni kävi jopa niin, että hoitaja ihan kysyi, haluanko puhua vai vaan olla hiljaa ja kuunnella musiikkia. No, hiljaisuutta ja musiikkia, kiitos! Se oli mukavasti huomattu kysyä. 

Aina ei vaan osu tällaisia asiakaspalvelijoita kohdalle ja silloin pitää vain hienotunteisesti yrittää viestiä, ettei nyt oikein olisi juttutuulella. Tuntuu kuitenkin, että moni olettaa, että esim. kampaajalla pitää puhua koko ajan jotain "turhanpäiväistä", koska olisi vain kummallista ja kiusallista, että asiakas istuisi hiljaa sanomatta sanaakaan.

Minä en jaa elämäntarinaani enkä jaarittele säästäkään. Ellei sitten satu niin harvinaislaatuinen päivä, että oikeasti puhututtaa ^_^ en minäkään aina ihan tuppisuuna sentään istu.

Kai se sitten johtuu siitä, että suomalaisille on niin vaikeaa olla hiljaa, koska se koetaan kiusalliseksi... en tiedä. Onko täällä asiakaspalvelijoita, joiden mielestä minunlaiseni hiljaisempi kaveri on jollain tapaa omituinen tai kiusallinen?

Tukka on nyt kuitenkin uusi taas! Kyllä tuli hyvä!