Vehoniemi

Takana on ihanan rentouttava viikonloppu! Luulenpa, että rentous on saavuttanut sellaiset mittasuhteet, että huomiseen aamuvuoroon herääminen klo 05:45 saattaa tuottaa jonkinmoisia vaikeuksia. Näitä aurinkoisia kesäpäiviä, jotka saa viettää oman ukkelin ja kavereiden kanssa ei vaan voi olla liikaa!

Ollaan käyty vähän tarkastamassa Tampereen yöelämää, ropetettu (aloitettiin uusi peli kesän ajaksi; olen barbaari nimeltä Helmskull, joka vetää vastustajia pataan poweri pohjassa) ja pelattu aina hauskaa papupeliä Bohnanzaa ja aina yhtä legendaarista Bang!:ia. Mulla oli ollut jo kova ikävä tuota Bangia, sillä en ollut päässyt pelaamaan sitä yli vuoteen. Se on kuitenkin edelleen yksi hauskimmista lauta-/korttipeleistä, joita tiedän.

Viikonlopun kruunasi krapulaton sunnuntai ja kesäinen autoretki Vehoniemen automuseoon Kangasalalle.

Vaikka pienenä tyttönä tuli monestikin istuttua juuri tuon Lahdentien varressa sijaitsevan upean näköalapaikan ohitse ajavassa autossa, en ole koskaan eksynyt tutkailemaan sitä lähemmin. Olen vain kuullut, miten upeat näköalat harjulta on ja miten helkkarin hyviä munkkeja sieltä saa. Kaivannon kanavan jälkeen - ennen harjulle kääntyvää tietä - maisemat ovat painuneet kuitenkin mieleeni jo silloin pikkutyttönä. Kaivannon seutu oli koko pitkän matkan etelä-Suomeen asti hienoin kohta maisemiltaan ja odotin sitä aina eniten!



Aivan extemporena päätimme tänään lähteä käymään Vehoniemessä. Tampereelta ajaa sinne parissakymmenessä minuutissa. Ehkä myös nopeammin, jos kaasujalka on raskas. Muistakaa kuitenkin hyvät ihmiset, että matkan varrella ainakin Tampereen suunnasta on useampi liikennekamera, joista yksi väläytti minulle tänään häikäisevän salamansa... että jos jotain kivaa, niin sitten jotain ikävääkin. Sakkolappua odotellessa...

Tällaisena aurinkoisena kesäsunnuntaina Vehoniemi taisi päästä todellisiin oikeuksiinsa, sillä ihmisiä oli pysähtynyt sankoin joukoin syömään munkkeja ja ihastelemaan kirkkaana läikähtelevää Roinetta ja Längelmävettä. Munkit olivat todella maineensa arvoisia (vai pitäisikö sanoa maineensa makuisia?), maisemat kauniit ja autot vanhoja.


Mä en ole koskaan ollut mitenkään erityisen viehättynyt autoista. Mua ei kiinnosta, kuinka kovaa niillä pääsee. Mua ei kiinnosta mikään autontuunaus. Mua äklöttää kaikki autontuunausohjelmat, mitä televisio oksentaa ruudulle, siis yäk. Mua ei kiinnosta auton tehot tai äänentoisto. Mua ei kiinnosta, kuinka uusi auto on. Mua ei kiinnosta, minkä värinen se on (no, okei vähän, koska se on oikeastaan ainut, mitä autoista tiedän). Mua ei kiinnosta, minkä merkkinen se on.

Kunhan sillä hitto soikoon pääsee eteenpäin, paikasta A paikkaan B.


Okei. Talvipakkasilla, kun oman auton keskuslukitus lukitsee sut ulos käynnissä olevasta autosta (yeah, been there) tai vaihtoehtoisesti ei päästä sisään ollenkaan, sitä toivoisi, että sen vanhan kaaran tilalla olisi uudenkarhea auto, joka ei pienestä hätkähtäisi. Ja juu, kesäkuumalla olisi ihan kiva, jos olisi ilmastointi. Niin, enkä mä tuolla tämän hetkisellä omalla autolla lähtisi ajamaan Lappiin lomalle, saati kiertämään Eurooppaa. On tuo sen verran vanha ja romu auto. Se voisi jättää matkalle jo ennen Orivettä.

Mutta sillä pääsee eteenpäin NYT ja se on pääasia.

Mä haluan käyttää rahani johonkin muuhun kuin autoon. Mielestäni on jotenkin hassua tuhlata rahaa autoon. Ne rahat, jotka voisin itse pankista lainata ostaakseni hyvän auton, voisin käyttää vaikka... no, vaikkapa matkusteluun, tietysti. Olen melko varma, etten koskaan tule ottamaan, ainakaan omiin nimiini, minkään sortin autolainaa. Koska ei mua kiinnosta, minkälainen auto mulla on.

No, eihän sitä koskaan tiedä. Ehkä joskus, jos on omia lapsia, niin niille sitten ehkä viimeistään haluaa taata turvallisen automatkan turvallisen auton kyydissä.



Miksi olen sitten kaikesta tästä huolimatta käynyt automuseossa? Koska vanhat autot ovat jotain aivan muuta kuin nykyrotiskot. Niistä huokuu ajan henki ja tunnelma, jollaista ei yhdelläkään nykyautolla voi saavuttaa. Mielestäni on ihana katsella elokuvia ja tv-sarjoja, jotka sijoittuvat esim. 20-luvulle ja samalla nähdä, miten autotkin voivat luoda kuvan ajasta ja sen hengestä.

Kovin surullisena mietin, miksi nykyisin ei enää valmisteta tämän kaltaisia autoja. Nämä eivät ehkä vauhdissa yltäisi nykyautojen rinnalle (mutta hei, tarvitseeko, ihan oikeasti?), mutta olisivat nämä nyt miljoona kertaa HIENOMPIA kuin nämä, mitä nykyisin valmistetaan. En tiedä yhtäkään nykyautoa, joka olisi yhtä hienon näköinen kuin yllä olevat autot, joita valmistettiin n. 1920-1960 -välisenä aikana.

Mihin tämä mahtava "automuotoilu" on unohtunut? Tällaisten autojen vuoksi minäkin saattaisin ottaa sen lainan!

Suosittelen muuten Vehoniemen seutua vierailtavaksi. Ihanaa ja kaunista Suomea parhaimmillaan kesäaikaan, eikä ole pelkoa kaupunkiin kaipuusta!

Kommentit