Aurinkoon ja takaisin

Syysloma! Ajeltiin eilen Rosson kanssa pohjoiseen; Muonion, Kittilän ja Enontekiön risteykseen Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon, tarkemmin sanottuna Pallastunturille. Kahdentoista tunnin ajomatkalla sää oli harmaa, Aavasaksan jälkeen tihutteli vettäkin. Kolarin jälkeen lämpötila alkoi laskea kohti nollaa ja muutamia kymmeniä kilometrejä ennen Muoniota maa oli märässä lumessa. Kansallispuiston läpi kohti majapaikkaa ajaessamme jouduimme totaalisen talven keskelle. Onneksi oli talvirenkaat alla. Lumi oli yön aikana kuitenkin sulanut alavilta seuduilta.

Meidän mökiltä on n. 300 metriä kansallispuistoon. Välissä on vain pieni Saivovaara-järvi. Tunturit kohoavat ihan tuossa nurkalla. Tosin, keli on sen verran harmaa, ettei niitä kovin hyvin näy. Tunturilappi on ihanaaa seutua. Pallastunturilla olen ensimmäistä kertaa.

Rosso kysyi multa eilen, tai pikemmin totesi, että "tää ei taida olla kuitenkaan yhtä siistiä kuin Alaskassa...". Siihen oli ihan kamalan vaikea vastata. Suomen lappi ja Alaska painivat melkolailla eri levelillä. Mä en osaa sanoa, kumpi niistä voittaisi luonnon kauneudessa, eristäytyneisyydessä tai karuudessaan. Mutta tänään tämä Suomen lappi ja Pallastunturi antoivat kyllä ehdottomasti parastaan. Vitsinpimpulat, että meidän ensimmäinen retki kansallispuistoon oli ihan huikaiseva!

Ajoimme Pallastunturin luontokeskukseen. Sää oli harmaa ja pilvinen. Luontokeskuksen tätikin naurahteli vaivautuneesti, että ei taida olla oikein tänään näkymää tuntureilta, ja viittasi siihen, että koko kansallispuisto oli kietoutunut niin paksuun sumu- ja pilviverhoon. Mullakin oli mieli vähän matalana. Olin toivonut kirkasta keliä ja upeita tunturilapin maisemia silmänkantamattomiin, mutta nyt ympärillä näkyi vain... no, ei mitään. Päätimme kiertää lyhyen, 3,5 kilometriä pitkän Vatikurun luontopolun, joka lähti ihan luontokeskuksen takapihalta, ja toivoa, että huomenna olisi otollisemmat säät kivuta tunturille ihastelemaan maisemia. 




Vatikuru




Taivas-Laukukeron kierroksen alkumetreillä. Taustalla kohoaa utuinen Laukukero (785m)

Reitti kohosi pikkuhiljaa ylemmäs ja saatoimme nähdä pilviverhon hieman ohenevan. Pian silmissämme kiilsi pilvien keskeltä täysin kirkkaan sininen taivas. Rosso oli sitä mieltä, että sitä kohti oli pyrittävä. Niinpä päätimme lähteä Vatikurun reitiltä erkanevaa Taivas-Laukukeron kierrosta ylämäkeen. Tarkoituksena oli mennä ihan vaan vähän matkaa. Sitten joku vastaantulija mainitsi, että huipulla paistaa aurinko pilvettömältä taivaalta. Hikinen könyäminen rinnettä ylös jatkui, jalkalihakset eivätkä nämä röökikeuhkot saaneet minkäänlaista armoa. Vaikka hengenlähtö tuntuikin olevan melko lähellä, fiiliksen palkitsi se mieletön sininen ja valkoinen maisema, joka levittäytyi meidän ympärillä. Sieltä se aurinko, pirulauta, löytyi!






Laukukero (785m) 
Taivaskero (809m) ja Lehmäkero (745m)




Paluumatkalla nähtiin tämmöinen hassu "sateenkaari". Nopeasti vilkaistuna se näytti täysin valkoiselta ja värittömältä, mutta kun sitä pidemmän aikaa katseli, siinä näki heikosti kaikki sateenkaaren värit.

Ihana Pallas!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ol niingon gotonas!

Travel Always Finds a Way

Mary Kay

Omaisten suusta kuultua

Tie pohjoiseen - Kaunis Senjan saari