Airbnb rocks!
Aurinkoisena ja lämpimänä sunnuntaiaamuna suuntasimme etelään kohti lounaista Australiaa. Olimme varanneet Busseltonista airbnb-kämpän, jota pidimme tukikohtana muutaman yön samalla, kun teimme sieltä hyökkäyksiä lähimaastoon. Lopulta päädyimme yöpymään Busseltonin kämpässä kolme yötä ennen kuin suostuimme jatkamaan matkaa, sillä viiteen pekkaan maksettuna se oli erittäin edullinen diili todella viihtyisässä kämpässä (vaikka viimeisenä aamuna vessassa luikertelevan (valtavan) tuhatjalkaisen läsnäolo nostattikin pintaan jonkinlaisia pakokauhumaisia fiiliksiä). Hintaa tuli kahdelta yöltä n. 200 dollaria! Liekö sesongittomuus vaikuttanut edullisuuteen... meillä oli käytössämme takapiha, grilli, kaksi vessaa, Playstation 4, Netflix, kalastusvälineet ja pullo skumppaa jääkaapissa eli "complimentary bubbles".
Airbnb-valinta onnistui jälleen kerran aivan nappiin, vaikka tosin oli aika selkeää, että kyseinen asunto kaikkine herkkuineen olikin suunniteltu enimmäkseen kesäseonkia ajatellen; lattialämmitystä tässä kivitalossa ei ollut, joten pääasiallisesti kaikki oleskelu kämpässä tapahtui villasukat jalassa! Toki tietysti kelitkin vähän muuttuivat kehnommiksi tietysti juuri silloin, kun meidän roadtripimme alkoi. Se todellinen lounaisaustralialainen kevät alkoi taas nostaa rumaa päätään sateen ja maailman kovimman tuulen muodossa, mutta toki joukkoon mahtui niitä kirkkaita ja lämpimiäkin kelejä jonkin verran! Onneksi kämpässä oli myös ilmalämpöpumppu, joka pöhötteli meillä aina iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Momoja Mandurahissa
Matkalla Busseltoniin pysähdyimme syömään ja herkuttelemaan Mandurahiin. Se on Länsi-Australian toiseksi suurin kaupunki, n. 70 kilometriä Perthista etelään. Meidän ruokapaikka, Alfresco, sijaitsi satamassa, boardwalktyyppisen kävelykadun varrella veden äärellä, ja se jäi mun mieleeni erityisesti siitä syystä, että pitkien vuosien jälkeen mä pääsin tilaamaan lautasellinen momoja!
Momoja maistoin ensimmäisen kerran tietysti Nepalissa, kathmandulaisella kattoterassilla maaliskuussa 2012, ja voi pojat niitä sitten syötiinkin kahden viikon aikana niin, että loppumatkasta alkoi jo vähän ällöttää! Nyt nämä nepalilaiset naposteluherkut olivat jälleen listalla pitkästä aikaa, mutta silti jäi jotenkin sellainen epäilys, että liekö aika kullannut muistot näistä taikinanyssyköistä? Vain muutama viikko sitten söin momoja uudestaan vanhan Rauman nepalilaisessa ravintolassa ja fiilikset olivat aikalailla samat. Joko Nepalissa tuli syötyä momoja todellakin koko loppuelämän tarpeiden mukaisesti tai sitten muualla kuin Nepalissa valmistetut momot eivät vain yllä samalla tasolle.
Mutta enpä olisi uskonut momojen palaavan elämääni juuri Länsi-Australiassa! Mulla ei tuolloin aamupäivästä ollut vielä kovakaan nälkä ja tarjoilija oli kovin huolissaan, riittääkö mulle vain kahdeksan momon lautanen lounaaksi. Vakuutin tarjoilijan helposti, mutta jos olisin tiennyt, että ehdin syömään seuraavan kerran vasta illalla seitsemän jälkeen, olisin toki ottanut kylkeen jotain muutakin sapuskaa. Niitä Mandurahin satamassa nautittuja jälkiruokajätskejä kun en oikein laske 'ruuaksi'...
Aurinkoisena ja lämpimänä sunnuntaiaamuna suuntasimme etelään kohti lounaista Australiaa. Olimme varanneet Busseltonista airbnb-kämpän, jota pidimme tukikohtana muutaman yön samalla, kun teimme sieltä hyökkäyksiä lähimaastoon. Lopulta päädyimme yöpymään Busseltonin kämpässä kolme yötä ennen kuin suostuimme jatkamaan matkaa, sillä viiteen pekkaan maksettuna se oli erittäin edullinen diili todella viihtyisässä kämpässä (vaikka viimeisenä aamuna vessassa luikertelevan (valtavan) tuhatjalkaisen läsnäolo nostattikin pintaan jonkinlaisia pakokauhumaisia fiiliksiä). Hintaa tuli kahdelta yöltä n. 200 dollaria! Liekö sesongittomuus vaikuttanut edullisuuteen... meillä oli käytössämme takapiha, grilli, kaksi vessaa, Playstation 4, Netflix, kalastusvälineet ja pullo skumppaa jääkaapissa eli "complimentary bubbles".
Airbnb-valinta onnistui jälleen kerran aivan nappiin, vaikka tosin oli aika selkeää, että kyseinen asunto kaikkine herkkuineen olikin suunniteltu enimmäkseen kesäseonkia ajatellen; lattialämmitystä tässä kivitalossa ei ollut, joten pääasiallisesti kaikki oleskelu kämpässä tapahtui villasukat jalassa! Toki tietysti kelitkin vähän muuttuivat kehnommiksi tietysti juuri silloin, kun meidän roadtripimme alkoi. Se todellinen lounaisaustralialainen kevät alkoi taas nostaa rumaa päätään sateen ja maailman kovimman tuulen muodossa, mutta toki joukkoon mahtui niitä kirkkaita ja lämpimiäkin kelejä jonkin verran! Onneksi kämpässä oli myös ilmalämpöpumppu, joka pöhötteli meillä aina iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Ensimmäisen roadtrippäivän sääolosuhteet olivat täydelliset!
Momoja Mandurahissa
Matkalla Busseltoniin pysähdyimme syömään ja herkuttelemaan Mandurahiin. Se on Länsi-Australian toiseksi suurin kaupunki, n. 70 kilometriä Perthista etelään. Meidän ruokapaikka, Alfresco, sijaitsi satamassa, boardwalktyyppisen kävelykadun varrella veden äärellä, ja se jäi mun mieleeni erityisesti siitä syystä, että pitkien vuosien jälkeen mä pääsin tilaamaan lautasellinen momoja!
Mandurah
Momoja maistoin ensimmäisen kerran tietysti Nepalissa, kathmandulaisella kattoterassilla maaliskuussa 2012, ja voi pojat niitä sitten syötiinkin kahden viikon aikana niin, että loppumatkasta alkoi jo vähän ällöttää! Nyt nämä nepalilaiset naposteluherkut olivat jälleen listalla pitkästä aikaa, mutta silti jäi jotenkin sellainen epäilys, että liekö aika kullannut muistot näistä taikinanyssyköistä? Vain muutama viikko sitten söin momoja uudestaan vanhan Rauman nepalilaisessa ravintolassa ja fiilikset olivat aikalailla samat. Joko Nepalissa tuli syötyä momoja todellakin koko loppuelämän tarpeiden mukaisesti tai sitten muualla kuin Nepalissa valmistetut momot eivät vain yllä samalla tasolle.
Mutta enpä olisi uskonut momojen palaavan elämääni juuri Länsi-Australiassa! Mulla ei tuolloin aamupäivästä ollut vielä kovakaan nälkä ja tarjoilija oli kovin huolissaan, riittääkö mulle vain kahdeksan momon lautanen lounaaksi. Vakuutin tarjoilijan helposti, mutta jos olisin tiennyt, että ehdin syömään seuraavan kerran vasta illalla seitsemän jälkeen, olisin toki ottanut kylkeen jotain muutakin sapuskaa. Niitä Mandurahin satamassa nautittuja jälkiruokajätskejä kun en oikein laske 'ruuaksi'...
Busseltonjuttuja
Busselton on pieni rannikkokaupunki rapia parisataa kilometriä Perthista etelään. Vaikka kaupunki oli meidän tukikohtamme kolmen yön ajan, itse kaupunkiin emme ehtineet tutustua ollenkaan. Meidän kämppä sijaitsi melko syrjässä keskeisimmiltä huudeilta, joten kiireen ohella sekin lienee olennainen syy sille, miksi kaupunki jäi etäiseksi. Koska Busselton on kuitenkin rannikolla, tyypillinen australialainen, valkoinen hiekkaranta löytyy sieltä siinä missä muuallakin.
Busseltonin todellinen vetonaula on kuitenkin Busselton Jetty, eteläisen pallonpuoliskon pisin laituri, johon meidän seurueesta ainoastaan ukkelini tutustui lähemmin kävelemällä sen päästä päähän. Laituri ulottuu 1,8 kilometriä merelle päin. Jos kokee, että matka on liian pitkä käveltäväksi, voi hypätä raiteilla kulkevan veturin kyytiin pienestä lisämaksusta, mutta se on ukkelin kertoman mukaan hitaampi kuin hänen normaali kävelyvauhtinsa. Perillä laiturin päässä voi laskeutua vedenalaiseen obseravatorioon ihmettelemään lasin takaa ympärillä räpiköivää merellistä kuhinaa. Meidän oli tarkoitus käydä siellä, mutta koska paikan nettisivuilla oli livekamera eikä meressä näkynyt minkäänlaista elämää sen kautta, päätimme skipata koko homman.
Cape Naturaliste Rd
Ukkeli kalastusvälineineen jäi siis Jettylle ja me loput suuntasimme Cape Naturalisteen etsimään Sugarloaf Rockia, majakkaa ja valaita. Cape naturaliste Road oli huikean kaunis: se kiemurteli keväänvihreiden kumpuilevien lammas- ja hevoslaidunten ja vanhojen jalopuiden keskeltä ja joka suunnassa siellä täällä levittäytyi suuria, suorastaan satumaisia, valkoisia kallamattoja! Kun kaiken tämän takana alkoi hiljakseen näyttäytyä kirkkaan sininen Intian valtameri, näkymät olivat suorastaan epätodelliset, ja poikkesivat aikaisemmista näkemistäni länsirannikon maisemista aivan totaalisesti. Etenkin, kun kaikki edellä mainittu alkoi paluumatkalla kietoutua auringonlaskussa sellaiseen hentoon usvaan ja hämärään ja teki maisemasta entistä kauniimman.
Cape Naturaliste - Leeuwin-Naturaliste National Park
Läntinen ja lounainen Australia oli kyllä tällaiselle luonnon ja upeiden maisemien ystävälle oikein mainiota seutua reissailla. Vaikka tuolta ne ikisuosikkini lumihuippuiset vuoret puuttuivatkin, Cape Naturalistessa en edes huomannut kaivata niitä. Siitä pitivät huolen upea aurinkoinen ja lämmin iltapäivä, omituinen merestä kohoava Sugarloaf Rock ja Whale Watching Trail.
Sekä Sugarloaf Rockin että Cape Naturalisten majakan tienoota hallitsee matala puskamaasto. Toisin sanoen se näyttää kaikkien vittusaatanoiden asuinsijalta ja siellä tallustellessa katse pitäytyi melko tiukasti juurikin omissa jaloissa, jottei olisi päätynyt jonkin luikeron myrkyttämäksi. No, yhtään kärmestä tai muutakaan pelottavaa oliota puskissa ei lopulta näkynyt, mutta ohi kävellessämme puska saattoi kahahtaa epäilyttävästi jonkin otuksen sännätessä karkuun. Luulen, tai ainakin toivon, että kyseessä oli joitain harmittomia jyrsijöitä.
Sugarloaf Rock oli mielenkiintoinen luonnon nähtävyys tällaiselle maantiedegeologiainnostujalle. Se onkin useiden turistien suosima kohde, jossa kartiomainen kallio nousee rantavedestä ja ottaa vastaan raivokkaan meren kuluttavat aallot. Monelle paikka voisi olla tylsä kuin mikä, mutta ei minulle. Nyt paikalla oli muutama muukin kulkija, mutta jälleen kerran piti kiittää onneaan, että oli liikkeellä niin aikaisin keväällä, että missään ei törmännyt siihen ahdistavaan ihmistunkuun. Sekä Sugarloaf Rockilla että myöhemmin samana iltapäivänä majakan Whale Watching Traililla, fiilistä olisi helposti syönyt liiallinen ihmismäärä.
Sugarloaf Rock ja Cape Naturalisten majakka luontopolkuineen sijaitsee koko lounaista rannikkoa myötäilevässä Leeuwin-Naturaliste kansallispuistossa. Sen pohjoisosissa Cape Naturalistessa voi kauniin valkoisen majakan ohella bongailla valaita ja delfiinejä, jos sattuu paikalle oikeaan vuoden aikaan. Käsittääkseni tuo vuodenaika on syyskuusta eteenpäin, kun nuo meren jättiläiset saapuvat, ja toivoimme kovasti, että vaikka olimmekin muutaman viikon etuajassa, voisimme nähdä edes vilaukselta jotain. Kaikki, mitä näimme, oli etäisiä, vaaleita vesisuihkuja, jotka laskevan auringon kajossa erottuivat selvästi tummenevaa merta vasten. Siellä ne olivat, mutta eivät halunneet enempää meille näyttäytyä. Whale Watching Trail on muutaman kilometrin mittainen luontopolku, jonka oikealle puolelle jää majakka ja vasemmalla puolella avautuu näkymä loputtomalle aavalle merelle. Juuri sen takia se on seudun paras reitti merielämän bongailuun. Se ei ole edes pitkä ja maasto on melko tasaista, joten huonokuntoisempikin kykenee siihen helposti. Kiikarit kannattaa ottaa mukaan, sen me tajusimme, kun yritimme tiirailla kaukana uiskentelevia suihkuttelijoita.
Paluumatka Cape Naturalistesta oli jännittävä, eikä pelkästään aikaisemmin mainitsemani auringonlaskun luoman taianomaisen maiseman vuoksi, vaan siksi, että huomasimme yhtäkkiä, että alkoholikauppa oli menossa kiinni. Seuraavan päivän ohjelmaan kuului nimittäin kiertoajelu Margaret Riverin viinitiloille ja meidän oli varmistettava, että palatessamme iltasella takaisin kämpille, meillä olisi riittävästi aineksia kunnon "jatkobileiden" järjestämiseen. Ehdimme juuri ja juuri erään pikkukylän Liquorlandiin.
Psst! Australiassa on olemassa drive-in-viinakauppoja! Watafak! 😄
Sitten ajelimme takaisin Busseltoniin, noukimme saaliitta jääneen ukkelini Jettylta, ihastelimme jälleen kerran mielettömän kaunista auringonlaskua ja söimme rantaravintolassa tuhdit iltapalat valmistautuen seuraavan päivän retkeen Australian mehukkaimmille viinitiloille!
Busseltonin todellinen vetonaula on kuitenkin Busselton Jetty, eteläisen pallonpuoliskon pisin laituri, johon meidän seurueesta ainoastaan ukkelini tutustui lähemmin kävelemällä sen päästä päähän. Laituri ulottuu 1,8 kilometriä merelle päin. Jos kokee, että matka on liian pitkä käveltäväksi, voi hypätä raiteilla kulkevan veturin kyytiin pienestä lisämaksusta, mutta se on ukkelin kertoman mukaan hitaampi kuin hänen normaali kävelyvauhtinsa. Perillä laiturin päässä voi laskeutua vedenalaiseen obseravatorioon ihmettelemään lasin takaa ympärillä räpiköivää merellistä kuhinaa. Meidän oli tarkoitus käydä siellä, mutta koska paikan nettisivuilla oli livekamera eikä meressä näkynyt minkäänlaista elämää sen kautta, päätimme skipata koko homman.
Busselton Jetty
Cape Naturaliste Rd
Ukkeli kalastusvälineineen jäi siis Jettylle ja me loput suuntasimme Cape Naturalisteen etsimään Sugarloaf Rockia, majakkaa ja valaita. Cape naturaliste Road oli huikean kaunis: se kiemurteli keväänvihreiden kumpuilevien lammas- ja hevoslaidunten ja vanhojen jalopuiden keskeltä ja joka suunnassa siellä täällä levittäytyi suuria, suorastaan satumaisia, valkoisia kallamattoja! Kun kaiken tämän takana alkoi hiljakseen näyttäytyä kirkkaan sininen Intian valtameri, näkymät olivat suorastaan epätodelliset, ja poikkesivat aikaisemmista näkemistäni länsirannikon maisemista aivan totaalisesti. Etenkin, kun kaikki edellä mainittu alkoi paluumatkalla kietoutua auringonlaskussa sellaiseen hentoon usvaan ja hämärään ja teki maisemasta entistä kauniimman.
Cape Naturaliste - Leeuwin-Naturaliste National Park
Läntinen ja lounainen Australia oli kyllä tällaiselle luonnon ja upeiden maisemien ystävälle oikein mainiota seutua reissailla. Vaikka tuolta ne ikisuosikkini lumihuippuiset vuoret puuttuivatkin, Cape Naturalistessa en edes huomannut kaivata niitä. Siitä pitivät huolen upea aurinkoinen ja lämmin iltapäivä, omituinen merestä kohoava Sugarloaf Rock ja Whale Watching Trail.
Sekä Sugarloaf Rockin että Cape Naturalisten majakan tienoota hallitsee matala puskamaasto. Toisin sanoen se näyttää kaikkien vittusaatanoiden asuinsijalta ja siellä tallustellessa katse pitäytyi melko tiukasti juurikin omissa jaloissa, jottei olisi päätynyt jonkin luikeron myrkyttämäksi. No, yhtään kärmestä tai muutakaan pelottavaa oliota puskissa ei lopulta näkynyt, mutta ohi kävellessämme puska saattoi kahahtaa epäilyttävästi jonkin otuksen sännätessä karkuun. Luulen, tai ainakin toivon, että kyseessä oli joitain harmittomia jyrsijöitä.
Sugarloaf Rock oli mielenkiintoinen luonnon nähtävyys tällaiselle maantiedegeologiainnostujalle. Se onkin useiden turistien suosima kohde, jossa kartiomainen kallio nousee rantavedestä ja ottaa vastaan raivokkaan meren kuluttavat aallot. Monelle paikka voisi olla tylsä kuin mikä, mutta ei minulle. Nyt paikalla oli muutama muukin kulkija, mutta jälleen kerran piti kiittää onneaan, että oli liikkeellä niin aikaisin keväällä, että missään ei törmännyt siihen ahdistavaan ihmistunkuun. Sekä Sugarloaf Rockilla että myöhemmin samana iltapäivänä majakan Whale Watching Traililla, fiilistä olisi helposti syönyt liiallinen ihmismäärä.
Sugarloaf Rock ja Cape Naturalisten majakka luontopolkuineen sijaitsee koko lounaista rannikkoa myötäilevässä Leeuwin-Naturaliste kansallispuistossa. Sen pohjoisosissa Cape Naturalistessa voi kauniin valkoisen majakan ohella bongailla valaita ja delfiinejä, jos sattuu paikalle oikeaan vuoden aikaan. Käsittääkseni tuo vuodenaika on syyskuusta eteenpäin, kun nuo meren jättiläiset saapuvat, ja toivoimme kovasti, että vaikka olimmekin muutaman viikon etuajassa, voisimme nähdä edes vilaukselta jotain. Kaikki, mitä näimme, oli etäisiä, vaaleita vesisuihkuja, jotka laskevan auringon kajossa erottuivat selvästi tummenevaa merta vasten. Siellä ne olivat, mutta eivät halunneet enempää meille näyttäytyä. Whale Watching Trail on muutaman kilometrin mittainen luontopolku, jonka oikealle puolelle jää majakka ja vasemmalla puolella avautuu näkymä loputtomalle aavalle merelle. Juuri sen takia se on seudun paras reitti merielämän bongailuun. Se ei ole edes pitkä ja maasto on melko tasaista, joten huonokuntoisempikin kykenee siihen helposti. Kiikarit kannattaa ottaa mukaan, sen me tajusimme, kun yritimme tiirailla kaukana uiskentelevia suihkuttelijoita.
Paluumatka Cape Naturalistesta oli jännittävä, eikä pelkästään aikaisemmin mainitsemani auringonlaskun luoman taianomaisen maiseman vuoksi, vaan siksi, että huomasimme yhtäkkiä, että alkoholikauppa oli menossa kiinni. Seuraavan päivän ohjelmaan kuului nimittäin kiertoajelu Margaret Riverin viinitiloille ja meidän oli varmistettava, että palatessamme iltasella takaisin kämpille, meillä olisi riittävästi aineksia kunnon "jatkobileiden" järjestämiseen. Ehdimme juuri ja juuri erään pikkukylän Liquorlandiin.
Psst! Australiassa on olemassa drive-in-viinakauppoja! Watafak! 😄
Vielä muutama kuva Jettysta auringon laskiessa!
Sitten ajelimme takaisin Busseltoniin, noukimme saaliitta jääneen ukkelini Jettylta, ihastelimme jälleen kerran mielettömän kaunista auringonlaskua ja söimme rantaravintolassa tuhdit iltapalat valmistautuen seuraavan päivän retkeen Australian mehukkaimmille viinitiloille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana vapaa!