Ei sillä, että laskisin päiviä, mutta Islannin ja Alaskan valloitukseen on aikaa tänään 36 päivää. Okei, mulla on sellanen hieno appsi tossa mun älyluurissani, joka hoitaa sen laskemisen mun puolesta. Matkakuume alkaa kuitenkin kiihtyvällä tahdilla taas kohota, ja kyllä, myös jännityskäyrä. Haluaisinkin kirjoittaa muutaman ajatuksen liittyen jännittämiseen ja pelkäämiseen, joista jo jossain aikaisemmin tekstissä mainitsinkin.
Kovasti olen lueskellut netistä kaikenmoisia foorumeita, joissa kysellään huolen syvät rypyt otsalla, että uskaltaako sitä enää mihinkään edes lähteä matkalle, kun on näitä terrori-iskuja niin kovasti. Viime vuoden lopulla iskettiin Pariisissa ja muutama viikko sitten jytisi Belgiassa. Minulta on kysytty, että miten minä uskallan lähteä (yksin), kun maailman tilanne on niin epävakaa.
Kyllä se asia minua mietityttää, en kiellä sitä. Mitä jos sattuisi käymään niin onneton tuuri, että sattuisin väärään aikaan väärään paikkaan? Nimenomaan onneton tuuri. Todennäköisyys joutua terrori-iskun uhriksi on aika mitäänsanomaton. Tietysti näinä aikoina riski on suurentunut, mutta ei todellakaan niin paljon, että tässä pitäisi kotiinsa (ja kotimaahansa) linnoittautua. Ottaen huomioon, miten paljon ihmisiä kuolee vuosittain esim. liikeenneonnettomuuksissa ja kotonaan, joka lienee tilastollisesti maailman tapaturma-alttein paikka kaikista, en halua antaa valtaa tälle lähes olemattomalle uhalle. Eihän ihmiset ole lopettaneet ulkona liikkumistakaan, vaikka milloin tahansa voi joku hullu kaahata päälle. Itse en suostu alistumaan sellaiselle tunteelle, joka estäisi mua elämästä. Sitähän ne sitä paitsi haluavatkin ne isisin äijät; sitä, että ihmiset alkavat pelätä.
Siinäpähän yrittävät saatana.
Enemmän mua pelottaa nyt tämä tuleva matka maailman toiselle puolelle yksin. Tai en minä oikein tiedä, onko tämä pelkoa... vai ihan tavallista kauhuskenaarioiden kuvittelua, mutta ei niin voimakasta, että tässä pitäisi alkaa lentoja perumaan, ehei!
Monet ovat vieläkin kauhistelleet, kun ovat kuulleet mun lähtevän reissuun yksin. Monet sanovat, että eivät voisi kuvitellakaan lähtevänsä mihinkään yksin, ainakaan kahdeksi viikoksi. Mä olen alkanut ajatella, että mitä jos mä olisin mies ja ilmoittaisin lähteväni Alaskaan pariksi viikoksi yksin. Olisiko mulle edelleen kauhisteltu sitä, että miten uskallat lähteä yksin? Olisiko äitini jättänyt kysymättä mun puolisolta pääsiäisenä, että miten sä annat sen lähteä yksin? Sen sijaan, että ensimmäinen reaktio olisi puhdas järkytys kasvoilla, mua taputettaisiin olkapäälle ja toivotettaisiin hyvää matkaa? Niin, sitä sopii miettiä.
Minähän en ole mikään feministi. Itse asiassa suurin osa feministien touhuista ja puheista vähän ärsyttää mua. Silti olen huomannut tämän ajatuksen myötä, että pirulauta, miksi tästä hössötetään? Miksi on järkyttävää, että nainen matkustaa yksin? Eletään kuitenkin 2010-lukua.
Taannoin bongasin bittiavaruudesta lehtijutun, jossa kerrottiin Etelä-Amerikassa kaksin reppureissanneiden naisten raiskaamisesta ja tappamisesta. Olivat lähteneet joidenkin randomtyyppien matkaan ja oli sitten käynyt näin onnettomasti. Naisia oli syytetty itseään tästä ikävästä kohtalostaan ja oli suureen ääneen ihmetelty ja silmiä pyöritelty, että miten naiset ovat edes matkustaneet kahdestaan. Tästä oli lähtenyt liikkeelle eräänlainen Instagram-missio, jossa naiset ympäri maailman ovat jakaneet kuvia protestiksi näille järjettömille ajatuksille. Kuvissa naiset luonnollisesti ovat reissun päällä yksin ja tägäävät kuvaan #viajosola = matkustan yksin.
Siitä, johtuiko näiden kahden naisen ikävä ja valitettava kohtaloa henkilökohtaisen maalaisjärjen puutteesta (itselle ei tulisi mieleenkään lähteä kenenkään randomtyypin matkaan, vaikka kuinka tarjottas yösijaa ja ruokaa sun muuta luksusta) vai yleisesti siitä, että naiset ovat matkustaneet kahdestaan (herrajumala, ilman valvovaa miessilmää!), voi olla montaa eri mieltä.
Anyways, ajattelin itsekin toukokuussa osallistua tähän matkustan yksin -kampanjaan, kunhan olen tuon ihanan osavaltion maankamaralla. Yksin! Kyllähän se pelottaa. Tottakai. Mutta ihan oikeasti... mitä kamalampaa siellä voisi tapahtua kuin nykypäivän Suomessa vaikka omalla kotiovella?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana vapaa!