Krooninen matkakuume

Tansanian matkaa seurasi autuaat kaksi viikkoa, jolloin olin aivan piripintaan täynnä matkustamista. Oli ihana olla kotona ja nauttia ihan arkisista jutuista sen sijaan, että olisi pitänyt koko ajan stressata sitä, mihin suuntaan pitäisi kimmota seuraavana päivänä ja milloin joku tulee taas kadulla nykäisemään hihasta eikä jätä koskaan rauhaan. Parissa viikossa ehtii kuitenkin väsyä alitajuntaisesti sen verran, että kotiin päästessä sitä aivan kuin vahingossa vaan keräilee voimiaan pari viikkoa.

Kun voimat on kerätty, matkakuume palaa, usein korkeammin lukemin kuin aikaisemmin. Itse olisin jo valmis seuraavaan matkaan. Moni onkin jo kysellyt, että mihinkäs sitten seuraavaksi.

Niin, mihinkäs? Vaihtoehtoja on jälleen kerran useita. Siihen, miksi jokin tietty kohde on päässyt harkittujen vaihtoehtojen listalle, ei ole mitään loogista selitystä. Suurin osa lienee listalla vain villin fiiliksen perusteella. Kaunis luonto on myös yksi vallan iso tekijä.

Moni on arvaillut seuraavaksi kohteeksemme etelä-Amerikkaa, sillä Aasian ja Afrikan jälkeen se olisi ehkä melko looginenkin vaihtoehto. Etelä-Amerikka kieltämättä kyllä kiinnostaa. Brasilia oli pitkään himotuimpien kohteiden listalla, mutta vuosien myötä se on jostain syystä menettänyt hohdokkuuttaan. Sen sijaan tilalle ovat alkaneet puskea Argentiina, Chile ja etenkin Peru. Macchu Picchu on aina kiehtonut olemassa olollaan. Jonain päivänä minä matkustan katsomaan tuota historiaa henkivää, vuoristoista rauniokaupunkia. Mutta ei ehkä vielä...

Ennen kuin päädyimme matkustamaan Tansaniaan, Kuuba ja muut Karibian saaret vetivät vanhvasti puoleensa. Kuuba, Jamaika ja Dominikaaninen Tasavalta olivatkin pitkään kärkisijalla, mutta yhtäkkiä Tansania ja mystinen Afrikka olivatkin kiilanneet ohitse. Karibia kiinnostaa edelleen. Kuubasta tulee mahtavat fiilikset. Jamaika hieman hirvittää. Kingston on kuulemani mukaan yksi vaarallisimmin kaupungeista, mitä turisti voi kohdata. Haiti ja Dominikaaninen Tasavalta kiinnostavat siinä sivussa.

Tällä hetkellä Karibia ei kuitenkaan kiinnosta lämpimine ja aurinkoisine säineen ihan niin valtavasti. Mä kaipaan karuutta, ehkä aavistuksen kylmyyttäkin. Jylhiä, sydämen pysäyttäviä maisemia. Alaska ja pohjois-Kanada. Miten voisikaan enää maisemat komeammiksi muuttua (okei, jonkun mielestä komeinta ovat ne valkoiset hiekkarannat ja turkoosi meri, mutta ei minusta!)? Pohjoisen luonto vetää puoleensa. Pohjoisen karu ja kylmä luonto. Ollaanhan tässä jo parissa lämpimässä maassa käytykin, nyt olisi aika siis jo vaihtaa suuntaa. Siinä, missä pohjoinen pohjois-Amerikka kutsuu, kutsuu myös Islanti. No, mitä voi odottaa meikäläiseltä, joka kaipailee jatkuvasti Lappiinkin?

Alaska ja Islanti ovat siis vahvasti mukana kärkikamppailussa tällä hetkellä. Jopa avopuoliskoni hyväksyi ne mukaan kisaan, hänkin ehkä kaipailee yllä olevien kuvien kaltaista luontoa ympärilleen. Ehkä hän kaipailee myös sivistystä. Kovasti hän nauroikin, kun matkakohdetta ääneen pohdiskelin, että ai, seuraavaksiko jokin sivistynyt matkakohde! Se ei kuitenkaan ole missään kohtaa ollut  mulle mikään kriteeri. Sitä paitsi uskon, että lähes jokainen maa on omalla tavallaan sivistynyt. Ei tällainen länsimaalainen kaveri voi vain päättää, että mikä on sivistynyttä ja mikä ei. Ei se vain mene niin, vaikka kuinka se siltä tuntuisikin.

En olisi kuitenkaan ikinä uskonut, mikä matkakohde nousisi ykkössijalle. Itsehän olen kyseisestä reissusta unelmoinut jo pitkään, vuosia, mutta en olisi koskaan kuvitellut avopuoliskoni myöntyvän idealle. Muistan hänen jopa joskus tyrmänneen idean hyvin jyrkästi.

Trans-Siperia.

Voi kyllä. Junalla poikki Venäjän, Kazakstanin, Mongolian ja Kiinan. Minulle reissu kelpaisi tällaisena "valmismatkanakin", mutta avopuolisko ehdotti myös omaa reittiään, joka kulkisi pohjoisen Venäjän poikki Vladivostokiin, ylittäisimme Japanin meren laivalla Japaniin ja lentäisimme sieltä kotiin.

Minähän en ole mikään nirso matkailija, minulle kelpaa lähes mikä tahansa kohde. Japani ei kuitenkaan kuulu niihin itseäni eniten kiinnostavimpiin. Itseasiassa koen koko Japanin jollain tapaa todella ärsyttävänä. Ihmiset vaikuttavat enemmän kuin friikeiltä, kieli on rasittavan kuuloista ja naiset vaan kimittävät toisilleen. Japanin anti maailmalle ei jaksa innostaa. Silti voin hyvinkin harkita avopuoliskoni ehdottamaa omatoimireittiä. Ehkä visiitti Japanissa muuttaa mielikuviani ja ennakkoluulojani. Sitä vartenhan sitä kai matkustetaankin. Matkustaminen avartaa, sanotaan.

Toisaalta, avopuoliskoni ei jaksa taasen innostua Kiinasta, toisin kuin minä. Kiina on kaikessa kauneudessaan ja hirvittävyydessään aivan mielettömän kiinnostava maa. On aina ollut. Syystä X. Siitäkin huolimatta, että siellä ihmisoikeuksia poljetaan ja siinä sivussa eläimiäkään ei osata kohdella oikein. Kiinahan on ihan kamala maa! Ja silti niin saakelin kiehtova!

Jää siis nähtäväksi, mihin ensi vuonna tiemme vie. Uskon kuitenkin vahvasti, että aurinkorannat jätetään taakse ja pidättäydytään tiukasti täällä pallon pohjoisilla leveysasteilla. Olisi niin ihanaa vaihtelua nähdä jotain muutakin kuin palmuja... koska sitä seuraava matka taitaakin sitten olla jo meidän häämatka ja silloinhan sitä lienee tarkoitus lähteä johonkin lämpimään ;)