Tippaamisen jalo taito

Tippikulttuuri on meille suomalaisille vähän sellainen outo juttu. Syytä tälle on ihan turha lähteä hakemaan kovinkaan kaukaa: juomarahan antaminen ei kuulu suomalaiseen, pohjoismaalaiseen tai ihan aina eurooppalaiseenkaan tapaan. Itse olen aina helisemässä, kun pitää tipata, sillä vastoin kuin otsikosta voisi luulla, multa ei löydy minkäänlaista (luonnollista) jaloa taitoa sen suhteen.

Jenkeissä tippaaminen on oletusarvoista. Siellä tipataan lähes kaikesta mahdollisesta; ravintolaruokailusta, taksikyydistä, turistibussin kuskille siitä, ettei tämä kolaroinut... käsi ojossa juomarahaansa odottaviin ihmisiin - ja ylipäänsä koko tippauskulttuuriin - on kylmiltään hankalaa suhtautua. Se tuntuu kummalliselta ja omasta mielestä ennen kaikkea väkinäiseltä. Aina saadessaan palvelua pitää vaikeroiden arpoa mielessään, että pitääkö nyt tipata ja kuinka paljon. Ja herranjumala, jos ei satu olemaan mitään pientä rahaa valmiiksi tarjolla. Siinä sitten nolostellen joutuu odottamaan, että tarjoilija palauttaa vaihtorahat, minkä jälkeen jättää lähteissään pöydälle juomarahan. Toisaalta Alaskan Lonely Planet kehottaa ihmisiä ottamaan tippaamisen rennosti; jos ei muista tipata, sitä odottava ihminen kyllä ystävällisesti siitä sinua muistuttaa.

Kenai Fjords Tours

Jenkeissä tipataan 10-15%. Ravintoloissa odotetaan 15% juomarahaa - olettaen tietysti, että asiakkaan saama kohtelu ja ruoka olivat hyvää - ja esimerkiksi takseissa riittää helposti 10%. Katamaraaniristeilyllä (Kenai Fjords National Park) tai bussimatkalla (Denali National Park) kuskille tai muille työntekijöille riittää, kun lätkäseen lähteissään ykkösen ($1) kouraan.

Itseähän pari kertaa hävetti jälkeenpäin, kun tajusin, että olin tipannut joko liian vähän tai en ollenkaan. Ravintolassa Sewardissa sain mielestäni erinomaisen hyvää ruokaa ja äärimmäisen henkilökohtaista ja hymyilevää palvelua, mutta tajusin jälkeen päin tipanneeni sitä ihanaa tarjoilijatarta vain kymmenellä prosentilla. Hyvä, etten kääntynyt hotellin ovelta takaisin sen yhden dollarin takia. 

Toisella kertaa en tipannut ollenkaan ja tämä tapahtui juurikin sillä Kenai Fjords Toursin kansallispuistoristeilyllä. Pohdiskelin tapaamani suomalaisparinkunnan kanssa satamaan takaisin saapuessamme, että pitääköhän nyt tipata, mutta vaikka kuinka kuikuilimme ihmisten ylitse ja yritimme nähdä, onko ihmisillä rahaa käsissään, emme nähneet mitään. Kun sitten reteesti astelimme kahden työntekijän välistä katamaraanista ulos, tajusimme liian myöhään, että tippi olisi ollut paikallaan. Ai kamala, että tuli paha mieli. Mutta en tälläkään kertaa kääntynyt enää takaisin.

Itselle tuotti muutenkin päänvaivaa sen ainaisen tipin laskeminen. Sehän olisi nimittäin ollut äärimmäisen kamalaa, jos olisikin vahingossa maksanut liikaa. Tai liian vähän. Meikäläisen matikkapäällä ei niin vaan yhtäkkiä lasketakaan, että paljon on 15% 13,60 dollaria maksaneesta hampurilaisateriasta. Joka kerta kaivoin laukusta puhelimen ja ihan vaivihkaa tein laskurilla nopean laskutoimituksen. Tiedän, häpeällistä... mutta helppoa. 

Lisäksi, että mun piti käyttää joka kerta hirveä määrä energiaa siihen tipin laskemiseen, mua ahdisti ne tilanteet, joissa tippaaminen ei ollut niin yksinkertaista, että olisi vain jättänyt ravintolapöydälle tarvittavan summan ja lähtenyt pois. Ei, taksikyydit olivat ihan järkyttäviä. Ne, jotka tippaavat sujuvasti, ojentavat setelit tuosta noin vaan kuskille ja saavat koko tilanteen näyttämään hyvin vaivattomalta. Niiltä, joiden täytyy ensin laskea tipin määrä päässään tai puhelimella, ja sitten kaivaa haluttu summa jostain kukkaron pohjalta samalla, kun yrittää haalia taksin penkiltä mukaansa kaikki mahdolliset kapsäkkinsä (mulla oli usein rinkasta erillään kameralaukku, tietokonelaukku ja olkalaukku, kun en jaksanut tunkea niitä rinkkaan), ei suju ihan niin ongelmattomasti. Päinvastoin, se on varmasti erittäin kömpelön näköistä hommaa. Ja sitten jos ei olekaan varautunut siihen, että pitää tipata ja päästessään päämääräänsä tajuaa, ettei ole jemmannut dollarin seteleitä mihinkään ja voi, että mikä nolous, kun taksimies joutuu hakemaan vaihtorahaa...

Kannattaa tutustua tippikulttuuriin etukäteen oli sitten matkustamassa mihin tahansa. Joissain juomarahakäytännön maissa palvelumaksu saatetaan lisätä laskukuittiin automaattisesti, joten se kannattaa myös tsekata ennen kuin jättää vielä laskun päälle jotain ylimääräistä. 

Juomarahastusta ei todellakaan tarvitse pelätä tai jännittää, se tulee jossain kohtaa lähes luonnostaan (ainakin toivottavasti), kun on tarpeeksi monta kertaa vaivannut sillä päätään. Vaikka ylläolevan tekstin perusteella tippaaminen kuulostaakin ihan kamalalta ja suorastaan inhottavalta velvollisudelta, sitä tulee lopulta mahdottoman hyvälle tuulelle, kun aspa kiittää ja poistuu hymyillen. Maassa maan tavalla, eiks niin?