Jos Madrid alkaa tuntua liian isolta ja levottomalta kaupungilta, vain laiska jää paikalleen kärvistelemään. Vaikka Espanjan värikäs ja kaunis pääkaupunki miellytti itseäni oikein kovasti, tuntui ihanalta, vapauttavalta ja ennen kaikkea helpolta suunnata kompassin nuoli Madridia ympäröiviin historiallisiin pikkukaupunkeihin. Ensimmäinen päiväretkemme kohdistui Segoviaan, 60 000 asukkaan keskiaikaiseen kaupunkiin Madridista pohjoiseen Sierra de Guadarrama -vuoriston tuolle puolen. Se on suosittu turistikohde roomalaisine akvedukteineen, henkeä salpaavine vuoristomaisemineen, koko kaupungin ylle uljaana kohoavine katedraaleineen, unohtamatta tietenkään Alcazaria, kaksitornista linnaa, jonka juuret juontavat lähes tuhannen vuoden taakse. Segovian vanha kaupunki ja roomalainen akvedukti ovat Unescon maailmanperintökohteita, ja vaikka kaupungin kapeat mukulakivikadut ovatkin pullollaan uteliaita turisteja, meininki on huomattavasti leppoisampi kuin modernissa ja hektisessä Madridissa.
Luotijunalla matka Madridista Segoviaan kestää vaivaiset puoli tuntia ja jokaisella pikkuasemalla pysähtyvällä paikallisjunalla luonnollisesti kauemmin. Jos ei halua maksaa kallista hintaa, kannattaa varata aikaa matkustamiseen ja valita edullinen paikallisjuna. Segovian rautatieasema sijaitsee muutamien kilometrien päässä itse kaupungista, mutta aseman edessä odottavat bussit kuljettavat matkailijat kahdella eurolla lähes perille saakka. Loppumatka sujuu mukavasti kävellen, vanhan kaupungin siluettia ja korkeimmalta kohdaltaan 29 metriä korkeaa akveduktia jännittyneesti ihaillen.
Segovia oli kaunis, näyttävä ja vähän omituinenkin. Roomalainen, massiivinen alakaupunkia halkova akvedukti tuntui jotenkin käsittämättömältä rakennelmalta. Samalla kun se sopi kuin nenä päähän segovialaiseen maisemaan, se tuntui olevan kuitenkin täysin irrallaan kokonaisuudesta. Lähes 18 kilometrin pituinen akvedukti on rakennettu 25 000 graniittipalikasta, ja se palvelee edelleen tehtävää, jonka vuoksi se on pari tuhatta vuotta sitten kyhätty kokoon: se kuljettaa edelleen vettä segovialaisille 16 kilometrin päässä sijaitsevalta Frío-joelta.
Henkilökohtaisesti ja ennen kaikkea Segovia oli kuitenkin inspiroiva. En voi varmaan koskaan kyllästyä keski- ja etelä-eurooppalaisiin keskiaikakaupunkeihin enkä koskaan lakata pitämästä niitä syvinä luovuuden kehtoina, jotka tuudittavat kaltaiseni mielikuvituksen räiskähtelevään onnenkuplaansa. Vanhan kaupungin korkeiden muurien suojissa pienet kujat johdattelevat kulkijansa 1700-luvulla rakennetun goottilaisen katedraalin ohitse kohti Alcazaria, jonka huimaavan syvät vallihaudat, korkeat tornit ja värikkäät salit muistuttavat jotain, jota kuvittelee näkevänsä vain elokuvissa. Kun linnan tornista katselee Segovian kaupunkia ja sen takana kohoavaa, lumista Sierra de Guadarrama -vuoristoa, mielikuvitus pyrkii väkisin vapauteen. Miten minä tykkäsinkin Segoviasta!
Katedraalit ovat minusta upeita rakennuksia. Vaikka mulla tämä omanlaiseni usko onkin, en koe näitä pytinkejä millään tavallaan minään pyhyyden kehtoina, ainoastaan paikkoina rauhoittua jonkin suuremman edessä, mietiskellä ja ihmetellä, miten entisaikoina on kyetty vastaavanlaisiin arkkitehtonisiin ratkaisuihin ilman nykyajan apuvälineitä. Valitettavasti etsimääni rauhaa ja mahdollisuutta mietiskellä ei näistä yleisölle avoimista katedraaleista usein löydy, sillä aina joku muukin on aina ihastelemassa ja räväyttelemässä salamavaloaan näissä paikoissa.
Katedraalit ovat minusta upeita rakennuksia. Vaikka mulla tämä omanlaiseni usko onkin, en koe näitä pytinkejä millään tavallaan minään pyhyyden kehtoina, ainoastaan paikkoina rauhoittua jonkin suuremman edessä, mietiskellä ja ihmetellä, miten entisaikoina on kyetty vastaavanlaisiin arkkitehtonisiin ratkaisuihin ilman nykyajan apuvälineitä. Valitettavasti etsimääni rauhaa ja mahdollisuutta mietiskellä ei näistä yleisölle avoimista katedraaleista usein löydy, sillä aina joku muukin on aina ihastelemassa ja räväyttelemässä salamavaloaan näissä paikoissa.
Alcazar, mielestäni koko ihanan vanhan kaupungin vetonaula, ei ole kovin suuri linna, mutta sillä on ehdottomasti kaikki "linnuuteen" tarvittavat ominaisuudet. Laskusilta voi olla korkeanpaikankammoiselle paha paikka, jos vahingossa kurkistaa kaiteen ylitse järjettömän syvän vallihaudan pohjalle. On sisäpiha, teeman mukaisesti sisustetut valtaistuinsali, ruokasali ja makuukamari ja lopulta näyttävä kokoelma erilaisia historiallisia linnan puolustukseen käytettyjä aseita aina varsijousista kanuunoihin. Itäsiivessä pääsee ulos ja voi kokea elävästi, miten jännittävää (tai tylsää) vartijan elämä on ollut vahtiessaan ympärille levittäytyvää kumpuilevaa maastoa vihollisten varalta. Alcazarin sijainti onkin strategisesti erittäin mainiolla paikalla, sillä sieltä näkee joka suuntaan kauas, eikä vihollisella ole ollut mitään mahdollisuutta tehdä sinne yllätyshyökkäystä. Lisäksi linnassa on torni, jonka kapea rappukäytävä voi nostaa tuskanhien pintaan monestakin eri syystä; joko kunto loppuu kesken, vastaan tulee joukko muitakin uteliaita ja pitää hetken aikaa pohtia, miten toisten ohittaminen onnistuisi kaikista helpoiten tai seinät voivat alkaa kaatua ahtaanpaikankammosta kärsivän päälle. Kapuaminen on kuitenkin kaiken sen arvoista, sillä ylätasanteelta avautuva näkymä kaupungin ylitse on mielettömän upea!
Suoraan kuin saduista, eh?
Vähemmästäkin alkaa mielikuvitus laukkaamaan!
Koomisinta Segovian retkessä oli kummallisesta akveduktista huolimatta se, ettei me ollut varauduttu vuoristomaisemiin. Vaikka Sierra de Guadarrama onkin "vaivaiset" pari tuhatta metriä korkeimmalta kohdaltaan, laakeilla huipuilla vielä viipyvä lumipeite sai ne erottumaan maisemasta edukseen, kun katseli niitä mistä tahansa päin vanhaa kaupunkia. Itseäni ei moinen haitannut lainkaan; saattaapa joku lukijoista jopa muistaa, miten paljon minä vuoristoja rakastan...
Kaikki historiaa janoitsevat, vierailkaa Espanjan Segoviassa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana vapaa!