18. marraskuuta 2018

Auringonlaskuja, biitsejä ja salakapakoita: näistä on eräs australialainen viikonloppu tehty

Ensimmäinen viikko Australiassa alkoi kääntyä kohti loppuaan. Aurinkoinen ja suhteellisen lämmin perjantai (ja sitä seurannut hieman väsynyt lauantai) oli tervetullut hengähdystauko meidän alkuviikon pitkille ja rankaksi osoittautuneille päiville Perthissa ja sen lähiympäristössä. Koska isäntäpariskunnallamme alkoi tuolloin perjantaina myös loma, päätimme rennon ja huolettoman hengailun ohessa käydä vilkaisemassa, miltä näyttää Perthin yöelämä. 


Perjantai alkoi hieman jäykissä tunnelmissa, sillä edellispäivän pyöräilyurakka Rottnest Islandilla vaati ainakin meikäläiseltä veronsa, ja jalkaosasto tuntui enemmän tai vähemmän pökkelöltä. Polvissa viipyili yöllä nautitusta särkylääkkeestä huolimatta edelleen sellainen pieni, todella ärsyttävä viiltävä särky, sellainen "kasvukipumainen", if you know what I mean. Perjantaifiilikset kuitenkin voittivat lopulta aivan satanolla, sillä muutama kylmä olut ja erä korttia isäntäpariskunnan parvekkeella oli mainio keino tuupata vaiva täydelliseen unohdukseen.

Coast oli mukava, viihtyisä ja ennen kaikkea loistavalla sijainnilla varustettu rantaravintola Fremantlessa. Meidän perjantai-iltamme alkoi sieltä meren taakse painuvaa punaista tähteä ihastellen. Olimme jo edellisiltana metsästäneet auringonlaskua juurikin tuolta Coastin nurkilta, mutta oman myöhästymisemme lisäksi tilanteen oli pilannut taivaanrannassa ajelehtinut pilvilauma. Perjantaina auringonlasku oli kuitenkin täydellinen ja saimme nauttia siitä rauhassa, kuten myös hyvästä ruuasta, juomasta ja toistemme seurasta. Toisin sanoen, alkava viikonloppu oli pyhitetty ennen kaikkea sille, että viisi kaverusta olivat kohdanneet toisensa, suunnittellusti tosin, toisella puolella maapalloa. Ei ollut kiire mihinkään; ei paniikkia, että jotain tärkeää jää näkemättä tai päivä tuhlaamatta rentomielisen löysäilyn vuoksi. Se oli puhtaasti ystävien aikaa.

Ja kaikesta siitä rentoutumisesta huolimatta meidän matkalaisten eteen putkahteli oikein mainioita reissuhetkiä. Esimerkiksi vaikka Perthin yöelämä oli kokemus toisten joukossa, en ole koskaan aikaisemmin missään päätynyt niin omintakeiseen baariin.

Perthin Northbridge oli syttynyt täyteen elämää, kun me saavuimme sinne alkuyöstä tarkastelemaan meininkiä. Ihmisiä oli paljon liikkeellä, tunnelma oli rento ja iloinen ja sieltä täältä kantautui musiikkia. Northbridgen kaupunginosa olikin aikamoinen viihdekeskus. Ravintolaa, jos jonkinmoista ruokapaikkaa, baaria ja pubia oli niin vierivieressä, että vähemmästäkin olisi iskenyt melkoinen runsaudenpula. Meidän ei onneksi tarvinnut kuitenkaan välittää tästä, vaan suunnistimme suoraan hämärälle ja epämääräiselle sivukujalle, jonne en ihan heti olisi lähtenyt omin päin seikkailemaan. Sneaky Tony's ei ollut hullumpi mesta sitten, kun olimme viimein löytäneet sen. Isäntäpariskunnalla oli siis jonkinlainen haisu baarin lokaatiosta, sillä he eivät olleet ensimmäistä kertaa asialla, mutta oikea sivukuja ei aivan ensiyrittämällä tahtonut löytyä, ne kun kaikki tuppasivat näyttämään toistensa kopiolta. Ja vaikka Tony'sin onnistuisi paikantamaan Northbridgesta onnistuneesti heti kerrasta, sisälle ei ole mitään asiaa ilman oikeaa salasanaa. Jep, pienestä oviluukusta kurkistava portsari ei tasan päästä sua sisään, jos et sano taikasanaa.

Olen edelleen melko varma, että astuessamme ovesta sisään Sneaky Tony'siin olimme teleportanneet itsemme 50-luvulle. Sneaky Tony's on pieni, tupaten täyteen ahdettu, kynttilöin valaistu ja kovaäänisellä big band -musiikilla höystetty baari, josta puuttui ainoastaan sankka tupakansavu ja värikkäät kellohameet, mikä olisi vakuuttanut mut aikamatkasta lopullisesti. Sneaky Tony's oli yksi Perthin vilkkaan yöelämän helmistä, ja vaikka en teille lukijoilleni nyt sen koodisanaa paljastakaan, toivon, että Perthiin matkustaessanne jotain kautta päädytte tähän hullunkuriseen baariin.

Miinuksensa oli toki silläkin, sekä itse Sneaky Tony'silla että itse Northbridgen yöelämällä; tyypilliseen australialaiseen - tai ainakin perthilaiseen - tapaan musiikki pauhasi aivan järjettömän kovalla. Se tulvi ulos rakennuksista kaduille luoden  aivan käsittämättömän kontrastin päivän ja yön välille. Myöhemmin reissulla kuljeskelimme päiväsaikaan Northbridgessa, eikä viikonloppuyön hulinoista ollut tietoakaan. Olisi ollut vaikea edes kuvitella sitä niin villinä, värikkäänä ja meluisana, mikäli olisi ensin tutustunut juuri tuohon Northbridgen rauhalliseen puoleen. Jos siis tykkää kovastikin hyväntuulisesta menosta ja meiningistä, kannattaa piipahtaa Northbridgen viihdekeskuksessa viikonloppuna ilta- ja yöaikaan. Kovalla soiva musiikki tosin saattaa vaikeuttaa seurueen kanssa keskustelemista paikassa kuin paikassa.


Lauantaiaamu valkeni väsyneenä, mutta yllättävää kyllä, melko vähäkrapulaisena. Tästäkin huolimatta suuntasimme melko rehvakkaalle, ja mahdolliseen krapulaan viittaavalle, aamupalalle Swan-joen varrella muhkeita aamupaloja tarjoavaan Dômeen. Dôme oli todella mukava aamiaispaikka, etenkin niin aurinkoisena ja lämpimänä aamuna, kun sai istua ulkona terassilla ja ihmetellä joelle eksyneitä delfiinejä maukasta aamupalaa syödessä. Ruoka oli erinomaista, ja sillä kyllä lähtisi käyntiin päivä kuin päivä. Mikäli tie joskus vie Länsi-Australian Fremantleen, Dômen sapuskoilla selviää pitkälle päivään, eikä hinta-laatu -suhdekaan ole hullumpi.



Aamupalan jälkeen ajelimme vielä hetkeksi ihastelemaan näkymää Swan-joen Mosmanin lahdelle Bay View Parkiin. Kaukana näki kohoavan Perthin skylinen.


Ihan parhaita juttuja Perthissa, tai tarkemmin sanottuna esimerkiksi North Fremantlessa, ovat biitsit. Kenellä tahansa tuolla päin asuvalla on vain muutama hassu minuutti matkaa valkoiselle hiekkarannalle. Kevättalvella nämä rannat olivat lähes autioita, mikä teki niistä entistä viehättävämpiä omassa mielessäni. Saatoin olla jopa kevyehkösti kateellinen, kun vain mietinkin, että isäntäpariskuntamme voi vaikka päivittäin lähteä lenkille näihin maisemiin niin kauan kuin asuinsijoillaan North Fremantlessa viihtyvät.

Cottesloe on North Fremantlesta pohjoiseen sijaitseva pieni, samantyyppinen esikaupunkialue. Lauantaina, kun Dômen messevät aamupalat viimein olivat sulaneet ja totaaliähky väistynyt ainakin osittain, lähdimme iltakävelylle Cottesloeen. Niin kaunis ja lämminkin ilta olisi ollut häpäisevää viettää sisällä, eikä auringonlaskujakaan voi koskaan nähdä mielestäni liian monta.

Muutamien kilometrien kävelyreitti kulkee aivan rannan tuntumassa ja mulla oli matkaa tehdessä oivaa aikaa hieman kikkailla mukanani raahaamalla kalansilmäobjektiivilla, kun hiekkaranta tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan ja jatkuvan.




Tuo kirjasto oli mielestäni hulvaton. Se on ehkä pienin kirjasto koskaan.




Cottesloessa ruokailimme Indiana-rantaravintolassa, minkä jälkeen suuntasimme Cottesloe Beachille ihastelemaan jälleen kerran yhtä päättyvää reissupäivää. Pakko myöntää, että hieman alkoi jo kurkkua kuristaa, kun ajattelin, että ensimmäinen viikko alkoi olla kasassa ja jäljellä olisi enää VAIN se toinen viikko. Aika oli mennyt nopeasti siihen asti, kenties johtuen pitkistä, ohjelmantäyteisistä päivistämme ja luonnollisesti huikeasta seurasta. Olin kuitenkin toiveikas: viikkoon oli mahdollista saada mahtumaan vaikka mitä. Pyrähdettyämme junalla takaisin North Fremantleen pimeyden laskeuduttua jatkoimmekin kuumeisesti seuraavana aamuna alkavan roadtripimme suunnittelua.

Sunnuntaiaamuna suuntasimme auton nokan kohti lounaista Australiaa. Siitä myöhemmin lisää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana vapaa!

Luetuimmat

Arkisto