Exploring Nepal: Bhaktabur ja Changunaryan

Kolmantena päivänä uhmasimme Kathmandun psykedeelistä liikennettä, otimme allemme taksin ja huristelimme n. 20 kilometriä itään kohti Bhaktaburia (800 rupiaa = n. 8 euroa). Ajoimme varsin isoa valtatietä mielestäni hieman turhankin kovaa, sillä ihmisiä oli taas ihan perkeleesti liikenteessä eikä takseissa tunnettu sanaa turvavyö, ainakaan takapenkillä. Minä kun olen niitä ihmisiä, jotka ei istu autossa metriäkään ilman turvavyötä!

Bhaktaburissa ei oikeastaan mikään muu vetänyt puoleensa kuin lähes yhtä vanha durbar square kuin Kathmandussakin. Toki oli mukava siirtyä Kathmandun sykkeestä hieman rauhallisemmalle seudulle, katsastamaan hieman aidompaa nepalilaista elämää, vaikka ei Bhaktaburissakaan päässyt eroon sinne ja tänne poukkoilevista, toisilleen taukoamatta tööttäilevistä mopoilijoista. 

Bhaktaburin durbar square (kuten myöskin Hanuman Dhoka l. Kathmandun durbar square ja Swayambunath, joita jo kävimme katselemassa) on yksi UNESCOn maailman perintökohteista. Oikaestaan Kathmandu-laakso kuhisee näitä perintökohteita, niitä on yhteensä seitsemän. 

Bhaktaburin Pottery Square

Palkkasimme matkaamme jälleen oppaan, joka avuliaasti johdatteli meitä ympäri pientä kaupunkia aina durbar squarelta hindujen polttohautauspaikan kautta pienille kujille, jonne turismi ei ollut vielä iskeytynyt. Kaikkien niiden kuuluisien nähtävyyksien keskellä nämä perinteistä nepalilaista elämää kuhisevat kadut olivat nähtävyys itsessään, samalla mittakaavalla kuin mikä tahansa muukin. Siinä kohtaa sitä tuli oikeasti ajatelleeksi, mistä olivat lähtöisin ne turismikaduille eksyneet riivaajat, jotka jaksoivat päivästä toiseen ja turistista toiseen kaupata tiikerisalvaa, tiikerishakkia, alkeellista viulua tai metallilangasta kyhättyä lelua.

Bhaktaburissa söimme ensimmäisen kerran nepalilaista ruokaa. Se oli kolmen ruokalajin lounas, johon kuului alkukeitto, pääruoaksi riisiä, erilaisia curryja sekä paperimaista leipää ja jälkiruuaksi eräänlaista rahkamaista jogurttia. Pakko myöntää, että nirsona ihmisenä pääruoka ei ihan kamalasti maistunut. Sen sijaan alkukeitto maistui äärettömän hyvälle (nuudelien maustetulle keitinvedelle!) ja jälkiruoka myöskin! 

Kaiken kaikkiaan reissussa tuli syötyä syntisen vähän paikallista ruokaa, vaikka uskonkin, että nepalilainen ruoka koostuu hyvin pitkälle intialaisista ja tiibetiläisistä vaikutteista. Ruokalistoilla oli siis paljon tulista ja maustettua riisiä ja kanaa ja sitä tuli kyllä syötyä. Ainakin sen verran, että meikäläisen riisi-kana-kiintiö täyttyi ainakin kahdeksi kuukaudeksi. Lisäksi tuli maistettua nepalilaista erikoisuutta: momoja. Ne olivat sellaisia pieniä taikinanyssyköitä, joiden sisällä oli joko kanaa tai buffaloa. Ne tarjoiltiin usein tulisen dipin kanssa. Ne olivat hyviä ja niitäkin tuli alkumatkasta syötyä niin paljon, että loppumatkasta jo vähän ällötti ajatuskin. 

Momoja

Söin yllättävän paljon reissun päällä keittoja, vaikka normaalisti keitot eivät ehkä ole juuri se meikäläisen juttu. Koin kuitenkin aivan jumalaisia makuelämyksiä kana-nuudeli-keiton sekä kermaisen tomaatti- ja pinaattikeiton kanssa. Lisäksi annan erikoismaininnan nepalilaiselle oluelle, etenkin Everest- ja Gorkha-merkeille.

Bhaktaburista otimme taksin kohti pohjoista, n. 7 kilometrin päässä sijaitsevaa Changun kylää, jossa pönötti Nepalin vanhin temppeli Changunaryan (UNESCOn maailman perintökohde sekin). Kylä sijaitsi (nepalilaisessa mittakaavassa) pienen mäennyppylän päällä ja sinne johti mutkaisa vuoristotie läpi rauhaisan maaseudun. Matka oli varsin kuumottava, sillä tie oli kapea, mutkat tiukkoja eikä tien reunassa ollut tietystikään minkäänsortin kaidetta, vain suora pudotus jyrkkää rinnettä jonnekin alas kaukaisuuteen. Pääsimme kuitenkin ehjänä perille ja kävimme tutkailemassa tätä ikivanhaa hindu-temppeliä lähietäisyydeltä. 

Changunaryan

Temppeli oli rapiat tuhat vuotta vanha. Siis aika vanha. Temppelin läheisyydessä vaelteli vanha ja pieni punaisiin lakanoihin pukeutunut nainen, joka väistämättä halusi antaa mulle keräämänsä keltaisen kukan. Tiesin kyllä etukäteen, että jos vastaanotan kukan, nainen vaatii multa rahaa. Tätä uhmaten otin kuitenkin kukan vastaan, koska musta olisi ollut niin kamalan sydämetöntä kieltäytyä, ja annoin mummukalle ehkä 10 rupiaa (n. 10 senttiä). Mummukka oli tyytyväinen ja poistui paikalta. Ilmiö oli lähes sama kuin Kathmandun pyhillä miehillä sekä niillä, jotka väkisin iskivät otsaani tikan (sen punaisen täplän) matkalla apinatemppeliin ja vaativat sitten käsi ojossa rahaa.

P.S. Unohdin mainita, että olimme edellisenä päivänä apinatemppelin ihmeellisyyksien jälkeen, löytäneet paratiisin keskeltä saastaista Kathmandua. Garden of Dreams sijaitsi aivan meidän hotellin kulmilla ja sen korkea kivimuuri plokkasi aika täydellisesti katujen metelin ja saasteet. Möllimme nurmikolla niin kauan, että aurinko alkoi laskea muurin taakse ja lueskeltiin ja nautittiin hetkellisestä hiljaisuudesta.

Garden of Dreams