11. maaliskuuta klo 16:00 Finnairin operoima British Airwaysin lento lähti Helsinki-Vantaalta kohti Lontoota. Istuimme kyydissä jännittyneinä ja innokkaina uuteen kokemukseen: ensimmäiseen kosketukseemme pitkiin ja uuvuttaviin lentoihin ja ennen kaikkea Aasiaan. Monen vuoden takainen unelmani oli toteutumassa, joten mua ei jaksanut tylsistyttää edes ne viiden tunnin venailut Lontoon ja Bahrainin lentokentillä (okei, no ehkä vähän).
Matkaaminen kohti Nepalia oli siis itsessään jo hauskaa ja tein tämän n. 20 tunnin koitoksen aikana useita mielenkiintoisia havaintoja ympäröivistä asioista ja kulttuureista.
 |
| Aamu sarastaa jossain Irakin ylämaastossa. |
11. maaliskuuta, Lontoo, Heathrow "Arabinaiset kuulostavat aina kamalan hermostuneilta ja hätäisiltä. Onko kyseessä sama ilmiö kuin esim. espanjalaisilla, jotka kuulostavat aina vihaisilta ja riidanhaluisilta puhuessaan? Vai ovatko arabinaiset todella niin hermostuneita? Heillä on kuitenkin kulttuurissaan niin suuri vastuu perheestä ja lapsista. Miehia vain harvoin tuntuu kiinnostavan lapsien vahtiminen esimerkiksi täällä vilkaalla lentokentällä, vaikka istua tönöttävät aivan tuossa vieressa. Vai johtuuko mielikuva kenties siitä, että yleensä arabimaissa naisilla on huono asema ja kuvittelen tätä kautta heillä kaikilla olevan jokin hätä?"
12. maaliskuuta, Bahrain "Päästyämme ulos lentokoneesta, joka oli syönyt huomattavan määrän unen laadustamme lentäessään Euroopan halki kohti tätä pientä ja pikkuruista arabimaata Persianlahdella, jouduimme ensimmäisenä turvatarkastukseen. Mikon ruuvimeisseli-avaimenperä jaksoi herättää ihmetystä jälleen kerran, mitä se oli tehnyt jo Lontoossakin. Omalla kohdallani sain ensimmäistä kertaa elämässäni kokea eräänlaista sukupuolisyrjintää, sillä metallinpaljastimen lauettua hälyttämään kireän oloinen arabivartija lakana päässään ohjasi mut sivumpaan, jossa mut tutki tietysti naisvartija. Minulle, joka ei ole tottunut kovinkaan omastani poikkeaviin kulttuurisidonnaisiin sääntöihin, jaksoin asiaa ihmetellä jonkun aikaa. Mutta niinhän se täälläpäin maailmaa menee."
 |
| Lensimme Lontoosta Bahrainiin ja Bahrainista Kathmanduun GULF AIRilla. Suosittelen lentoyhtiötä kernaasti kaikille, jotka hiemankin epäröivät tämän bahrainilaisen lentoyhtiön luotettavuutta ja palvelualttiutta. Lennolla on tarjolla ilmaista, järkyttävän hyvää ja täyttävää safkaa ja juomaa (verrataan vaikka esim. Finnairiin...), koneet ovat tilavia ja henkilökunta ystävällistä. Mitä nyt toisaalta voi odottaakaan pienen suuren öljypohattamaan lentoyhtiöltä? |
Kathmanduun laskeuduimme 12. maaliskuuta about kello 20:00 paikallista aikaa komeasti välkehtivän ukkospilven siivittämänä. Olin tietysti heti kamalan pettynyt, että aurinko ehti painua horisonttiin ennen laskeutumista ja sää oli pilvinen: mikä olisikaan ollut mahtavampi tapa aloittaa loma Nepalissa kuin kokea ensikosketus Himalajan huippuihin lentokoneesta?
Lentokentällä kaikki onnistui lähes moitteettomasti, ellei jopa kaikki mennyt aivan nappiin ja selvisimme viisumijonosta ja rinkkojen odotuksesta hyvinkin nopeasti. Kahden viikon viisumi maksoi 25$. Kuumottavat tilanteet alkoivat sitten heti välittömästi, kun astuimme lentokentältä ulos.
Maalaisjärjellä asia oli hyvinkin pääteltävissä ja Mikko oli asiasta jopa lukenut ennen matkaa, mutta kuinka ollakaan! Päädyimme taksiin, joka ei muuten sitten ollut yhtään samannäköinen kuin Kathmandun taksit yleensä! Sovimme maksun etukäteen ja näin jälkeenpäin ajateltuna 900 rupian taksimatka (n. 9 euroa) (n. 5 kilometriä) oli lievästi ylihinnoiteltu. Olimme kuitenkin niin reissussa rähjääntyneitä ja väsyneitä, että aistimme valpastuivat vasta siinä kohtaa kun istuimme "taksin" kyydissä ja tajusimme, että se saattoi hyvinkin olla virhe.
Käännyimme heti lentokentältä hyvin pimeälle kujalle ja mä olin tässä vaiheessa aivan varma, että nyt meidät ryöstetään, raiskataan ja tapetaan. Taksikuskin lisäksi autoon änkesi toinenkin mies eikä tämä yhtään ainakaan helpottanut tilannetta alkamalla kauppaamaan omaa hotelliaan ja omia palvelujaan Nepalin matkaajille. Tämä oli meidän ensimmäinen kosketuksemme niihin surullisen kuuluisiin riivaajiin, "hellomistereihin", jotka eivät jätä rauhaan ennen kuin on vain kylmän viileästi kävellyt tiehensä tai suostunut kauppoihin.
Pääsimme lopulta hotellillemme, mutta riivaajamies jaksoi roikkua perässämme hotellin ovelle asti ja maanitella meitä lähtemään mukaansa katsomaan omaa hotelliaan. Tässä kohtaa yritimme vielä olla länsimaalaisen kohteliaita ja hienovaraisesti kieltäytyä, mutta se osoittautui vain pitkittämään meidän molempien osapuolten tuskaa sekä tuhlaamaan vastapuolen aikaa. Reissun aikana opimme pikkuhiljaa kylmänviileän suhtautumistavan kaikenmaailman riivaajiin, joita riitti taksikuskeista rutiköyhiin lapsiin.
Kun olimme päässeet eroon riivaajamiehestä, pääsimme lopulta heittämään painavat rinkat selästämme ja kirjautumaan sisään hotelliin. Vaikka olin tehnyt varauksen etukäteen Elbrus-nimiseen hotelliin aivan Thamelin itälaidalle, saapumisemme oli melkeinpä yllätys hotellijäbille. Ensimmäisen yön jouduimme nukkumaan viereisen rakennuksen hotellissa, josta hotellijäbä mitä ilmeisimmin lainasi huonetta meille. Olimme varsin uupuneita ja pelontunteita herättänyt taksimatka sai mun jalat tärisemään, kun me laskeuduttiin Elbrus-hotellin portaita alas. Mä luulin lyyhistyväni siihen portaille, tuntui samalle kuin ihkaensimmäisen bodypump-tunnin jälkeen.
Hotellihuoneessa kävin jääkylmässä suihkussa (koska lämminta vettä ei siis ollut tarjolla) ja tämän jälkeen sukelsimme makuupusseihimme nukkuaksemme hyvät yöunet vaaleanturkoosin huoneen syövereissä. Mikko tuntui nukkuvan hyvin, mutta itse heräilin vähän väliä kuuntelemaan yön rapsahduksia ja ritinöitä, luulin jopa kerran, että Mikon rinkkaan on kaivautunut vähintäänkin rotta.
Pientä hymyä nostattaa huulille näin jälkeenpäin mun viimeinen ajatus illalla ennen herkkää untani. Väsymykseltä ja jännitykseltä en kyennyt ajattelemaan mitään muuta kuin, että mä haluan kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana vapaa!