Alaskan Roadtrip: Hatcher Pass & Talkeetna

9/9/14 Jossain lähellä Talkeetnaa. Toivottavasti...

"Pysähdyimme Sheep Creekille kalaan. Tai Mikko halusi. Eilen se, tai siis me, etsittiin kalavehkeitä pari tuntia Anchoragesta ennen kuin pääsimme tien päälle. Ekasta paikasta ei tullut kalaa. Sen sijaan joessa (Susitna River?) uiskenteli jonkin sortin muu eläin nokka pinnalla, mutta majavaksi se oli liian pien.. Lähtiessämme paikasta A joelle saapui kokeneen eräpariskunnan näköinen kaksikko.

"Tuliko mitään?" Kysyivät.
"Ei. Hiljasta oli."
"Eikö ollut edes karhuja?"
"Öö... ei."
"Jaa, niitä on ollut täällä viime aikoina."

Ja samalla äijä kaivaa kalavehkeitten lisäksi pyssyn auton takaluukusta. NICE."

Pilvisen sään vallitessa lähdimme tiistaina 9. syyskuuta ajelemaan mitäänsanomattomasta Palmerista kohti Talkeetnaa. Nopein ja varmasti myös reippaasti helpoin reitti olisi ollut ajaa George Parks Highwayta pitkin, mutta seikkailumielessä käännyimme melko spontaanisti aivan toiseen suuntaan. Olin sattumalta löytänyt Lonely Planetista vaihtoehtoisen reitin, jonka varrella oli kauniiksikin kehuttu Hatcher Pass ("A sidetrip from Palmer (or even a base) is the photogenic Hatcher Pass. this alpine passage cuts trough the Talkeetna Mountains and leads to meadows, ridges and glaciers. Gold was the first treasure people found here; today it's footpaths, abandoned mines and popular climbs that outshine the precious metal." -LP). Juuri sopivasti se sattui olemaan myös Fishhook-Willow Roadin varrella ja noin neljänkymmenen kilometrin jälkeen tuo kuoppainen hiekkatie yhdistyi pohjoiseen vievään George Parks Highwayhin. Olihan sellainen parin metrin levyinen soratie hankala ja hidas ajaa, mutta ilman tuota riskiä emme olisi nähneet upeaa Hatcher Passia. Ja mikä onni, että meillä oli se Jeeppi eikä tavallista henkilöautoa!

Hatcher Pass oli aivan hilkulla päästä Alaska Top 10 -listallekin. Sanotaan, että se olisi ollut se yhdestoista! Sen karut ja kylmät maisemat, terävät kalliot ja toisaalta pyöreän pehmeät rinteet toivat mieleen niin läheisesti Lapin. Nousimme autolla aivan mieletöntä maisemareittiä lähes tuhannen metrin korkeuteen ja korkeimmalla kohdalla pysähdyimme ihmettelemään. Kyltissä varoitettiin hypotermiasta ja kyllähän siellä kylmä olikin! Siellä seistessä tuli sellainen olo kuin olisi seissyt erään tutun elokuvan sisällä...

"Fishhook-Willow Roadilla näimme kaksi hirveä. Eilen illalla Eklutna-joella näimme majavan. Sieltäkään ei tullut kalaa, vaikka syönti oli ankaraa.

Hatcher Pass oli hieno paikka. Maisemista tuli mieleen Taru Sormusten Herrasta -elokuvien Rohan. Ajelimme johonkin kilometrin korkeuteen ja laskeuduimme sieltä alas Fishhook-Willow Roadia. Oli huumaavan väristä, ihan oranssia ja keltaista. Syksy on saapunut Alaskaan."

Päästyämme hiekkatieltä G Parks Hwy:lle pysähdyimme muutaman kerran kalaan, mutta mitään ei tullut. Sheep Creekista ukkeli taisi saada pienen harjuksen, mutta se oli sananmukaisesti pieni. Jatkoimme matkaa kohti Talkeetnaa, jonka tiesin olevan hyvin hyvin pieni kaupunki. Tai kylä. Tai sekalainen talojen keskittymä keskellä metsää. Hetken aikaa kuvittelimme jo ajaneemme harhaan, mutta yhtäkkiä saavuimmekin tuonne keskelle metsää, Susitna-joen varrelle pystytettyyn kylään. Se tuli kirjaimellisesti ihan puskista. En ollut todellakaan odottanut Talkeetnan olevan mikään suurkaupunki, mutta olin silti yliarvioinut tuon n. 800 asukkaan kylän ja sen, miltä se näytti. Siellä karhut tunkivat itseään takapihojen huvimajoihin.

Majoituksemme Talkeetnassa oli mitä kodikkain. Ehkä siksi, että kyseessä todella oli koti, ei niinkään hotelli tai edes hostelli. Enemmänkin yöpaikka jonkun makuuhuoneessa. Ensimmäinen vaihtoehdoista valitsemamme majapaikka Talkeetna Roadhouse oli täynnä, mutta palvelu oli äärimmäisen ensiluokkaista. Emäntä soitti odottelematta kulman takana sijaitsevaan toiseen majataloon, josta järjestyi meille heti huone. Talkeetna oli niin pieni yhteisö keskellä ei-mitään, että kaikki tuntuivat tuntevan toisensa. Saavuttuamme tähän toiseen majapaikkaan, Northern Guesthouseen, täti siellä kehui hänelle soittaneen naisen maasta taivaaseen ja sanoi, että kaikki talkeetnalaiset rakastivat tuota kyseistä naista. Northern Guesthouse ei ollut edes LP:n listoilla, vaikka kirjassa melkoinen kattaus erilaisia majoitusvaihtoehtoja löytyykin Talkeetnan minimaalisuudesta huolimatta. Kyseessä oli tavallinen omakotitalo, jossa oli kolme makuuhuonetta ja jokaiselle makuuhuoneelle henkilökohtainen wc ja suihku, ja jonka yhteydessä asui itse emäntämmekin. Hän oli niin tyytyväinen, kun kehoituksestaan istuimme myöhemmin illalla hänen takapihallaan grillakatoksessa, poltimme nuotiota ja joimme viintä.

Mitä Talkeetna oli? Yksi sata metriä pitkä, asfaltoitu pääkatu, ryhmä sokkeloisia hiekkateitä sen ympärillä ja keskellä kaikkea tätä heinittynyt "village airstrip", eli "lentokenttä". Pääkadun toisessa päässä virtasi villi Susitna-joki ja toisessa päässä oli Alaskan Railroadin yksi pysähdysasema ja ison tien takana isompi lentokenttä. Selkeällä säällä Talkeetnasta olisi ollut hienot näkymät luoteeseen Alaskan Rangelle ja Mt. McKinleylle. Majapaikkamme hintaan sisältyi pyörävuokra ja pyörä olikin kiva tapa mennä siihen kulman taakse pääkadulle ihmettelemään. Mulla ei oikeastaan ole Talkeetnan "keskustasta" tai kylästä ylipäänsä yhtään kuvaa, mutta josko tästä lyhyestä GoProlla kuvatusta videopätkästä saisi jonkinlaisen kuvan...?

 

Kovista yrityksistä ja ankarista ponnisteluista huolimatta ukkeli ei vieläkään saanut kalaa Susitna-joesta, mutta toisaalta joen virtaus oli niin hurjaa, ettei siellä kai mikään kala olisi viihtynytkään. Tunnelmaa latisti illan myötä alkava tihkusade, joten tarvitsimme jotain viihdykettä ja nopeasti. Talkeetna ei onneksi ollut ihan NIIN pieni paikka, etteikö sieltä olisi löytynyt komeron kokoinen viinakauppa! Kävimme ostamassa pullon punaviiniä ja sixpackin olutta ja pelasimme korttia takapihan huvimajassa nuotiota poltellen illan pimentyessä ympärillä. Täti kävi kyselemässä kuulumisia ja kertoi, että huvimajan ovi oli hyvä jättää yöksi auki, sillä muuten karhut menisivät sisään verkkoikkunoista repien ne tuhannen palasiksi. Oven ollessa auki karhu kävisi sen kautta tutkiskelemassa paikat ja menisi siitä kiltisti myös ulos eikä sattuisi ainakaan suuria vahinkoja itse huvimajalle. Vähän hirvitti. Odotin, että milloin se otso könyää sieltä puskasta.

Matkapäiväkirja 9/9/14 Northner Guesthouse

"Miten ihmiset tarkenee täällä talvella, kun ikkunoissa ei ole mitään eristyksiä? Sori käsiala, join pullon viiniä."