Alaskadventures: Juneau

3. ja 7. syyskuuta vietimme Alaskan pääkaupungissa Juneaussa. Juneau olikin varsin mielenkiintoinen pääkaupunki. Hengailimme pääsääntöisesti downtownissa, missä kävelykadut olivat katettuja, tupakan tumpin heittämisestä kadulle penättiin $50 sakkoa ja rakennukset muistuttivat enemmän länkkärifilmin lavasteita kuin todellista kaupunkia. Kapean Gastineau-kanavan takana seisoi hiljaa Douglasin saari ja satamassa kellui jättimäisiä loistoristeilijöitä. Matala Mt. Roberts kohosi aivan kaupungin juurelta kuin valtava seinämä ja erämaahan oli matkaa puoli kilometriä. Yhtäkkiä sitä unohti olevansa edes kaupungissa.

Se oli jotain aivan muuta kuin 1,5 tunnin lennon päässä ollut Anchorage.

(EDIT 3.10.: Downtownin pääkatu Franklin St oli vain reilun sata metriä pitkä, jonka jälkeen ympäröivässä maisemassa saattoi olla jotain yritystä siihen perinteiseen länsimaiseen kaupunkimaisuuteen. Downtownin alueella tupakan tumppien heittäminen kadulle oli kiellettyä, sillä juurikin tuo minimaalinen alue kuului Juneaun "historialliseen alueeseen" (historic district) "villin lännen puurakennuksineen". Lähes kaikki noista rakennuksista olivat alkuperäisiä, jostain 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta. Kadulla oli tästä syystä paljon tuhka-astioita - onneksi!)

Juneau & Douglas Island

Juneaussa olimme tuhat kilometriä lähempänä legendaarista kultaryntäystä, mutta vaikka se ei kultaryntäyksen keskeisimpiä paikkoja muinoin ollutkaan, siellä pystyi aistimaan tuon merkittävän historiallisuuden, joka kietoutuu oikeastaan koko siihen syrjäiseen maailmankolkkaan yhdessä Kanadan Yukonin ja Brittiläisen Kolumbian kanssa.

Franklin Street, downtown

Matkapäiväkirja 9/4/2014 Malaspina, Juneau to Skagway, Roopen räpylän jäljillä

"Lähempänä legendaarista kultaryntäystä! Saavuimme eilen aamulennolla Juneauhun, Alaskan pääkaupunkiin. Keli on mitä todennäköisin: vettä sataa! Sitä satoi eilen, sataa tänään ja sataa varmaan huomennakin. Hyvästi siis vuori- ja jäätikkömaisemille. Mieli on matalana."

Matala mönkijä! Todennäköisesti se oli piikkisika, mutta varma ei voi olla. Nähtiin se matkalla Last Chance Mining -museolle. Olisin halunnut mennä kaivokseen, mutta ei siellä sellaista ollut. Sitä paitsi siellä olisi voinut olla vihaisia kääpiöitä.

Joku nainen oli keväällä kadonnut sinne metsään. Hyi. Siellä oli etsintäkuulutus."

Asuimme tunnelmallisessa Alaskan Hotelissa Franklin Streetilla, joka on avannut ovensa tuolla samaisella paikalla aivan downtownin sydämessä vuonna 1913 ja on näin ollen Juneaun vanhin hotelli. Googlailin hotellia tätä blogitekstiä varten ja törmäsin joihinkin hotellia koskeviin kummitusjuttuihin. Jopa hotellin kotisivuilla on välilehtenä 'ghosts', mutta mitään sisältöä siellä ei toistaiseksi ole. En ole lainkaan yllättynyt, että kyseisessä paikassa saattaa esiintyä paranormaalia toimintaa, sillä hotellin ilme ja sisustus olivat kuin suoraan kauhuelokuvasta! Se oli jollain tapaa samalla hieno ja samalla ihan helkkarin karmiva! Mutta tykkäsin, ai että!

Alaskan Hotel & Bar

Alaskassa taidetaan todella tykätä kummituksista, sillä Alaskan Hotel ei ollut ainut paikka, missä odotettiin tapahtuvan selittämättömiä asioita. Skagwayssa kummitteli oikein urakalla. Top 10 listallekin päätyneessä Red Onion Saloonissa on oikein jonkun paranormaalin seuran allekirjoittama dokumentti, jossa sanotaan rakennuksessa todistettavasti kummittelevan!

Juneau oli Alaskan San Francisco. En ole koskaan San Franciscossa käynyt, mutta täytyisi olla tynnyrissä asunut, jos ei tietäisi, miltä kyseinen kaupunki näyttää. Juneaussa tuli helposti sellainen olo, että onkin eksynyt vahingossa Franciscoon. Heti, kun oli jalat maitohapoilla ja naama irvessä kiivennyt sata metriä jyrkkää ylämäkeä ja kääntynyt katsomaan taakseen alas downtowniin. En ymmärrä, miten päädymme kohteessa kuin kohteessa aina kiipeämään isoja ylämäkiä, mutta Juneaussa se oli väistämätöntä. Juneau on ylämäki.

Gastineau Ave

Willoughby Ave

Hämmästyttävintä tuolla oli kuitenkin se, miten lähelle tarvitsi mennä ollakseen korvessa. Kuljeskelimme ihan satunnaisesti ympäriinsä, kunnes olimme yhtäkkiä saapuneet kaupungin pohjoispuolella sijaitsevaan Cope Parkiin. Sinne ei kuulunut enää kaupungin äänet. Jylisi vain villisti kuohuava Gold Creek ja humisi tuulessa Mt. Juneaun jyrkkien rinteiden tuuheat kuusikot.

Cope Park

Mt. Juneaun ja Mt. Robertsin välissä kulki Basin Road itään. Kevyessä tihkusateessa lähdimme kävelemään hiekkatietä pitkin ja päädyimme Last Chance Basin kultakaivoksen jäänteille. Matkalla kohtasimme jälkeenpäin legendaariset mittasuhteet saavuttaneen matalan mönkijän, eli oletetun piikkisian. Maisema olisi ollut varmasti upea tuolla, mutta sitä ei juurikaan nähnyt. Oli vain epämääräisiä jättimäisiä purojen halkomia rinteitä, jotka piiloutuivat jo matalalla roikkuvien pilvien taakse. Pilvinen ja sateinen sää olikin yksi Juneaussa olomme suurista miinuksista, sillä kaikki ne komeat maisemat jäivät näkemättä, ainakin osittain. Eräs taksikuski kertoi sateisen ja harmaan sään olevan tyypillinen juneaulainen sää. Lähtöämme edeltävänä iltana selkeni.

Matkapäiväkirja, jatkuu...

"Ihan ehdoton ykkösbaari Juneaussa on Red Dog Saloon! Tai nimensä mukaisesti saluunahan tuo on! Saluunan ovet ja kaikkea, seinillä eläimiä (missä niitä täällä ei olisi?!) ja lattia purua. Kyllä, purua. Kuin navettaan olisi astunut. Juomalistalla oli talon viiniä, joka ei ollut lainkaan hassumpaa. Siellä oli myös cheap shit, expensive shit ja really expensive shit. Cheap shitit juotiin; Mikko otti viskin ja minä vodkan jäillä. Oli vaan pakko ottaa..."

Last Chance Basin - vähän oli paikat rempallaan

Palattuamme Skagwaysta meillä oli yksi kokonainen päivä jäljellä Juneaussa. Olimme suunnitelleet lähtevämme kalaan, mutta koska taivaalta pudotti vettä kaatamalla, päätimme jättää sen väliin. Kävimme oluella viereisessä baarissa (olin juuri paria päivää aiemmin ihmetellyt ääneen, miten baareissa istutaan kaljalla jo aamupäivällä, mutta mulla ei ollut enää mitään syytä pohdiskella sitä, kun löysin itseni sieltä baarista klo 12 päivällä oluttuopin edestä) ja menimme sitten hotelliin tekemään sotasuunnitelmaa. Hiljalleen sää alkoi seletä, tai ainakin sade loppui, joten päätimme lähteä hieman patikoimaan. Suuntasimme innosta vääristyneet kasvomme kohti Mt. Robertsia.

Reissu ei alkanut yhtään minua miellyttävällä tavalla. Olimme katsoneet kartasta, että polku vuorelle lähtee 6th Streetin ja Nelson Streetin kulmauksesta aivan kaupungin laidalta. Könysimme itsemme jäätävää ylämäkeä pitkin tuonne polulle vain todetaksemme, ettei kyseistä polkua pidetty siinä kunnossa, että sitä olisi voinut kävellä. Olin jo aivan poikki, vaikka emme olleet vielä päässeet edes polulle. Seurasimme kylttejä, joissa opastettiin, mistä polku alkoi. Lisää ylämäkeä siis, nice.

Mt. Juneau from Mt. Roberts

Nousu Mt. Robertsin hissille oli reilu kaksi mailia. 600 metriä ylämäkeä. Minun fysiikallani. Ei ollut helppoa. Vähemmän helppoa oli kai ukkelilla, joka joutui kuuntelemaan mun väsymyksen lietsomaa kiroilua ja raivoamista. Olin niin janoinen, että juomaveden loppumisen jälkeen teki mieli nuolla niitä rinteillä kasvavia jättimäisiä, vettä tihkuvia saniaisia. Kuusikossa oli niin hiostava ilma, ettei hiki kuivunut pitkienkään levähdystaukojen aikana. Olin todella väsynyt. Ja kun Riina on väsynyt, niin Riina on myös vihainen. Toisinaan teki mieli myös itkeä. Voi sitä helpotuksen määrää, kun pääsin vihdoin ja viimein huudahtamaan ehkä 50 metriä edempänä kulkevalle ukkelille, että hei tuolla se hissi näkyy! 600 metrin kohdalla vuoren rinteellä oli ravintola ja "raitiovaunuhissi" alas kaupunkiin. Jos osti ravintolasta tai turistikrääsäkaupasta jotain yli kymmenellä dollarilla, pääsi kuittia vastaan hissillä ilmaiseksi alas. No, myöhän sitten syötiin ja juotiin niin, että päästiin!

Gastineau Channel (ikkunasta)

Mutta oli se kamala kokemus taas kerran. Ei ehkä yhtä kamala kuin viime syksyinen Saanan valloitus, mutta kamala silti. Olihan luonto ja maisemat hienoja, kun niitä ehti joskus sen uupumuksen keskeltä ihastelemaan, etenkin, kun taivas sitten selkeni kokonaan ja näki lopulta ne Juneauta ympäröivät matalat vuoret. Kamerakin oli mukana, mutta siellä kosteassa metsikossä vihaisin mielin ei tullut heti mieleen kuvailla. Kuvia otin vain sieltä huipulta, koska hyvä ruoka, parempi mieli. 

Juneausta jatkoimme matkaa lautalla kohti Skagwayta.