17. maaliskuuta 2016

Kirskaanniemessä


Kirskaanniemi on osa Lempäälän 'bouttia 50 kilometriä pitkää Birgitanpolun retkeilyreittiä. Kirskaanniemessä on nuotiopaikkoja, laavu ja kaunis näkymä Höytämöjärvelle. Helpoiten sinne pääsee ajamalla autolla Tampereen Vuorekseen ja sieltä Vanhan Hervannantien kautta Koipitaipaleentielle. Sieltä löytyy opasteet ja parkkipaikka, josta samottavaa niemeen on noin kilometri. Itse ajoin Tkl:n 5-linjalla Hervanan keskustasta Mäyrämäkeen ja kävelin tietä pitkin. Mäyrämäestä matkaa Kirskaanniemeen tulee rapiat kolme kilometriä - siis aivan passelisti minulle.



Aurinko paistoi taas keväisesti. Kevättalvi onkin loistavaa aikaa lähteä patikoimaan Kirskaanniemeen reppu täynnä grillimakkaraa ja kuumaa kaakaota. Se voi myös olla kuitenkin ehkä huonoin valinta. Polku Koipitaipaleentieltä Kirskaanniemeen on juurakkoinen ja tekee pientä nousua loppupäässä. Ei kai siinä muuten... mutta polku oli vino ja suhteellisen jäässä. Ilman tukevia puunrunkoja olisin lennellyt turvalleni ja perseelleni ja liukunut polkua alas mennen tullen. Se vähän ketutti. Paluumatkalla oikaisin järven jäälle, mikä oli mielestäni melkoinen uroteko minulta, joka on saanut ikuiset traumat Pikku Kakkosen heikkojen jäiden varoituksesta. Minähän en tavallisesti mene jäälle, vaikka tietäisin, että jääkerros olisi kaksikin metriä. Onneksi jäälle tampattu polku kulki aivan rannassa, joten uskalsin laskeutua hengenvaaralliselta rinteeltä sinne. Matka onnistuikin moitteettomasti jäätä pitkin. 




Väkeä oli yllättävän paljon liikkeellä, vaikka olinkin liikkeellä näin arkena heti aamupäivästä. Itse ehdin varaamaan Kirskaanniemen ehkä kaikista kivoimman ja näyttävimmän nuotiapaikan aivan rantakallioilta. Hetken aikaa ehdin jo katumaan valintaa, sillä järveltä puhaltava tuuli asetti nuotion syttymisrimaa astetta korkeammaksi. Leiripaikalta löytyvät puut olivat aavistuksen kosteita, mutta pian, muutaman kirosanan jälkeen, mulla oli kuitenkin notski pystyssä. Onneksi olin ottanut mukaan kotoa puukon ja retkikirveen, jolla sain pilkottua puita pienemmiksi ja helpommin syttyviksi. 




Ruoka ulkona maistuu niin hyvälle! Nuotiolla tulikin paistettua talven ja kevään ensimmäiset notskimakkarat. Aurinko pilkisteli mäntyjen oksistoista. Linnut lauloivat. Jäällä suhautteli vanha pariskunta suksineen. Kuuma kaakaomuki lämmitti sormia. Kynsien alle oli ilmestynyt jostain mustaa kuraa, ehkä märistä puista tai märästä maasta. Se ei haitannut. Oli kerta kaikkiaan mukavaa olla siellä. Luonnossa. Itsekseen. Vaikka pari whatsapp- ja facebookviestiä lähetinkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana vapaa!

Luetuimmat

Arkisto