Tervettä pelkoa ja ripaus matkasuunnitelmia

Mun aivot käy aivan ylikierroksilla, kun ajattelen toukokuisia kahden viikon treffejäni Alaskan kanssa. Mun mieli pursuaa ideoita ja suunnitelmia ja niiden väliltä valitsemisen vaikeutta, mutta päällimmäisenä tunteena mulla on ihan rehellisesti sanoen pelko ja jännitys. Voin sen ihan tässä myöntää kaikkien kuullen ja nähden.

Moni on jäänyt monttu auki tuijottamaan mua, kun olen kertonut matkustavani Alaskaan yksin. "Miten sä uskallat lähteä yksin niin kauas?" on ollut yleisin kommentti, jonka olen kuullut. Kaikista eniten asia tuntui jälleen kerran kauhistuttavan äitiäni: "Onko mitään järkeä?", hän hengähti puhelimeen. "No... on.", vastasin. "Niin... mutta onko mitään järkeä?!", toisti äitini kauhusta lamaantuneena. 

Kyse ei ole siitä, etteikö reissussa olisi järkeä. Mielestäni siinä on järkeä huomattavasti enemmän kuin useimmissa asioissa, joihin tässä elämässäni pystyn ja kykenen tällä hetkellä. Silti en voi olla tuntematta pelkoa ja... hmm, en tiedä, voiko jännitystä olla negatiivisessa muodossa, mutta jännitystä kuitenkin. Siitäkin huolimatta, että Alaska kuuluu "sivistyneisiin länsimaihin", kielitaito riittää hengissä selviämiseen ja ihmiset tai kulttuuri eivät juurikaan eroa suomalaisesta (vrt. Suomi-Nepal), koen nämä fiilikset voimakkaina jo nyt pari kuukautta ennen h-hetkeä. 

Olen kuitenkin vakaasti sitä mieltä, että on aivan tervettä pelätä ja jännittää - ja siinä, jos jossain on myös sitä järkeä, jota äitinikin epätoivoisesti yritti tästä kaikesta etsiä. Reissailukokemuksesta, jota en kaikesta huolimatta vielä koe omaavani edes paljoa, voi saada aimoannoksen maalaisjärkeä mukaan jokaiseen tulevaan seikkailuun, mutta tietynlainen pelko ja jännitys tekevät oman osansa tavoitellessamme elämyksellistä, mutta ennen kaikkea turvallista matkaa. Tietysti puhun nyt sellaisesta normaalista pelkäämisestä, joka ei lamaa tai saa yrityksistä huolimatta valtaansa ja pahimmassa tapauksessa perumaan koko matkaa. Normaali pelkääminen saa aikaan jännityksen, joka ainakin omalla kohdalla ajaa kahta hurjemmalla vauhdilla kohti seikkailua. "Minähän pystyn tähän, saatana!" -asenteella.

En tiedä, mikä sen jännitysmomentin tekee. Sekö, että se on ensimmäinen kerta, kun matkustan yksin tutun ja turvallisen Euroopan ulkopuolelle? Ehkä Alaska on "jo liikaa" toisella puolella maapalloa (se hauska yhdentoista tunnin aikaero...)? 

Esimieheni kehaisi minua rohkeaksi tytöksi, kun kuuli mun matkustavan yksin Alaskaan. En koe olevani rohkea. En vielä. Kun palaan kesäkuun alussa takaisin kotimaan kamaralle huikeita, vavisuttavia ja ehkä jopa ikäviäkin kokemuksia rikkaampana, voin sanoa olleeni rohkea. Tällä hetkellä tuntuu, että tämä kaikki on kaukana rohkeasta. Hirvittää ja kyllä, vähän inhottaakin koko ajatus matkata yksin Alaskaan. Samalla kuitenkin ihoni nousee kananlihalle ihastuksesta ja innostuksesta ja kaikista niistä mahdollisuuksista, joita se tuo tullessaan. Ajatus Alaskan villistä luonnosta, vuoristoista, jäätiköistä, luoja ties kaikesta! saa mun aivot hyrräämään kuin kiimaisella hirvellä. 

Mitä mä aion kaksi viikkoa sitten tehdä Alaskassa? 

Kuva täältä.

Kuvat ovat lainattuja.

Mun on ehdottomasti vuokrattava auto. Pitkien välimatkojen vuoksi auto on kaikista helpoin valinta, joskaan ei toki edullisin. 

Mun haaveena olisi käydä aivan pohjois-Alaskassa Deadhorsessa ja Prudhoe Baylla Beaufortin meren rannalla ihastelemassa toukokuussa jo läpi yön taivaanrannassa kimmeltävää aurinkoa. Mun koko viime yöni meni tämän vaihtoehdon suunnitteluun. Mua alkoi hirvittää ajatus tästä, koska kuulin, että Dalton Highway Fairbanksista Deadhorseen on suunniteltu lähinnä rekkaliikenteelle, sen pintaa suurimmaksi osaksi peittävästä asfalttipinnasta huolimatta siellä saa helposti puhkottua renkaan tien huonon kunnon vuoksi, lumimyräkkä saattaa yllättää kenet tahansa ja tuolta valtatieltä löytyy myös Yhdysvaltojen pisin tieosuus ilman tankkauspistettä tai muuta elämää (n. 400 km). Lisäksi tuolla täysin erämaassa kulkevalla tienpätkällä ei kuulu kuin satelliittipuhelin... koko kuva, minkä sain tästä tienpätkästä viime yönä, kertoo vain tien vaarallisuudesta ja siitä todennäköisimmästä vaihtoehdosta, eli siitä, että sinne kuolee tai jotain.

... ja minä hullu pidän tätä edelleen parhaimpana ja todennäköisimpänä vaihtoehtona reissulleni. Mutta kun ne maisemat...

Mun täytyy tehdä ihan perkeleesti taustaduunia ja etsiä kysymyksiin vastauksia ja ihmisten kokemuksia, jos tuolle rundille aion yksin lähteä. 

... ja sitten vielä ihmettelen, kun vähän pelottaa... :D

Kuva täältä.

Auton lisäksi olisi kiva lähteä tutustumaan Alaskaan risteillen, mikä lienee äärimmäisen suosittu tapa tuolla, jossa suurin osa kylistä ja pikkukaupungeista on vain joko laivojen tai vesitasolentokoneiden saavutettavissa. Alaskaa ei todellakaan ole pilattu autoteiden runsaudella. Toisaalta, voisi olla hankalaa tehdä tie vuoriston tai jäätikön poikki...

Alaska Marine Highway (joka mua on säännöllisin väliajoin kiusannut mainosposteillaan sähköpostiin meidän Juneau-Skagway-Juneau -risteilyn jälkeen, mur) tarjoaa mahdottomat valikoimat, mihin ikinä haluaakaan kaakkoisessa tai lounaisessa Alaskassa mennä. Prince William Soundilta löytyy ihan kamalan kiinnostavia pikkukyliä, joissa tuntuu olevan sellaista perialaskalaista meininkiä. Yakutat, Cordova, Tatitlek... pikkuruisia asuinkeskittymiä meren ja vuorten syleilyssä, aivan omassa rauhassaan.

Eniten kuitenkin himottelisi tuo lounainen Alaska, Kodiakin saari ja risteily Aleuteilla. Sekään ei kyllä kovin edullista lystiä olisi, joten saattaa jäädä tällä kertaa väliin. 'Bouttia kahdeksan päivää kestävä risteily Kodiakista Unalaskan Dutch Harboriin ja takaisin verottaisi rahapussista rapian tonnin. 

Joka tapauksessa, laivalla aion mennä johonkin. Jos en vierailemaan pikkukylissä, niin ainakin ihastelemaan valaita ja jäätiköitä ja muuta merellistä elämää, mitä niin monet matkanjärjestäjät Alaskassa tarjoavat. 

Mutta kuten tavallista, suunnitelmat voivat muuttua parissa kuukaudessa vielä aivan päälaelleen, kun on meikäläisestä kyse. Tässä vain tämän hetken fiiliksiä, jotka ovat saaneet matkakuumeen kohoamaan taas vaarallisen korkeisiin lukemiin. 

Can't wait!