Jaiks, lähden ylihuomenna Kanadaan ja tulen takaisin vasta huhtikuussa! Aika mielettömiä hetkiä eletään täällä Raumalla tällaisen reissuaddiktin näkökulmasta just nyt. Aloitin juuri pakkaamisen sillä, että laitoin pyykinpesukoneen pyörimään, sillä joulunpyhät vierähtivät tuolla Keski-Suomen suunnalla, kuten joku ehkä instasta tai Facebookista ehti nähdäkin.
En tiedä, olenko jotenkin vähän nyt myöhässä tämän pakkaamisen kanssa. Mulla ei ole minkäänlaista kokemusta pakkaamisesta kolmen ja puolen kuukauden reissulle. Ensimmäiseksi päiväkseni, siis uuden vuoden aatoksi, Accuweather lupaa Saskatooniin yöksi 27 astetta pakkasta ja lähtiessäni huhtikuussa keskilämpötilat ovat jossain 12 asteen kieppeillä. Sää ja vuodenajat vaihtuvat siis melkolailla samaan tapaan kuin Suomessa, ja sekös tekeekin tästä pakkaamisesta jokseenkin haastavaa. Mun pitää siis vähän niin kuin pakata... hmm, kaikki?
Ensimmäistä kertaa elämässäni olen lähdössä niin kovin pitkäksi aikaa ulkomaille. Pisin aikani tähän mennessä on lähihoitajaopintojeni ohessa suorittamani työharjoittelu Saksassa, mutta sekin kesti vain vaivaiset viisi viikkoa. Jälkeenpäin ajateltuna se oli naurettavan lyhyt aika, joka ei ollut temppu eikä mikään olla erossa ukkelista ja silloisesta kissasta. Nyt täytyy myöntää, että jättäessäni eilen kissat vanhempieni luokse hoitoon (ukkelilla on alkuvuosi täynnä työreissua), niin muutama kyynel tuli väkisin silmäkulmasta esiin. Ai kamala sentään. Mulla on ihan kamala huoli niistä, vaikka tiedän, ettei niillä tule olemaan mitään hätää tässä elämässä hetken aikaa ilman tätä hössöttävää emoa.
Kyynelistä puheen ollen, ehdin vähän itkeskellä jo ukkelinkin perään eilen illalla. Se kyynelvirta ei kyllä ole vielä ehtynyt, ja tiedän, että nousen sunnuntaina lentokoneeseen hyvin tuvonnein ja punaisin silmin (ja ei, en tarkoita, että olisin krapulassa!). Tämän kaiken takia fiilikseni ovatkin siis hyvin ristiriitaiset. Luulen joulunpyhien ja kaikkien läheisten, tuttujen ja turvallisten ihmisten läsnäolon olevan pääsyyllinen mun entistä ahdistavampaan oloon. Olen enemmän kuin innoissani tästä tilaisuudesta, matkasta, epämukavuusalueelle astumisesta, uuden näkemisestä ja kokemisesta, enkä jättäisi tätä väliin mistään hinnasta. Ja toisaalta... olisin tällä hetkellä aivan valmis jäämään kotiin ihan vain siksi, ettei mun tarvitsisi kokea sitä raastavaa tuskaa ja ikävää, mikä kissoista ja ukkelista erossa oleminen tulee tuottamaan.
Joku voi ajatella, että mitä sää niitä kissoja, nehän on vaan kissoja. Mutta kun minulle ne ei ole vaan kissoja, vaan perheenjäseniä siinä, missä jollekin on vaan ne koirat tai vaan ne lapset.
Tai joku voi ajatella, että mitä sää siinä parut, itepähän oot halunnut lähteä. Mutta kun eihän se niinkään ole. Oma valinta ja siitä johtuva haikeus ja ikävä kun eivät mielestäni voi sulkea toisiaan pois.
Itse matkustaminen ei pelota tai jännitä mua ollenkaan. Tiedän kokemuksesta, että jos mitään maailmanlopun kaltaista ei Kanadassa ollessani tapahdu, selviän luultavasti oikein mainiosti arjesta, kohtaamisistani ja vastoinkäymisistäni siellä. Se, mikä jännittää, on se, että mitä jos en selviä opinnoistani, ja tällä tarkoitan puhtaasti sitä, ettei akateeminen englanti ole itselläni kamalan hyvin hallussa. Voin lörpötellä englanniksi niitä näitä aiheesta kuin aiheesta, mutta akateeminen englanti on aivan oma levelinsä. Sitten kun sillä pitäisi vielä selviytyä jostain tentistä... ai kamala. Ai kamala sentään. Mä en tiedä, itkettääkö vai naurattaako tuo ajatus mua.
Mennyt syksy opintojen parissa on ollut suoraan sanoen helvetillinen. Vasta joulun tienoilla näkemäni uni kirjoittamisesta ja, tämä on jotenkin hämmästyttävää, kirjoittamani kirjan itse luomaani maailmaan perustuvan pienoismallin tekemisestä herättivät mut siihen todellisuuteen, etten mä ole pariin kuukauteen kirjoittanut oikein mitään. Paitsi lähinnä esseitä ja oppimispäiväkirjoja. Blogi on jäänyt paitsi, mun omat tekstit ovat jääneet paitsi. Pelästyin. Sitten olikin tosiaan nuo juhlapyhät tuossa ja aikaa ystävien ja perheen kanssa ennen suurta reissuani, joten siihenkään väliin ei oikein voinut kirjoittamista suunnitella. Olin tehnyt itseni kanssa päätöksen, että saan kaikki Australia-aiheiset postaukset (ja pari muutakin postausta) valmiiksi ennen joulua, jotta voisin sitten Kanadassa keskittyä pelkästään Kanadajuttuihin, mutta se suunnitelma niin sanotusti kusi. Alkuvuodesta blogissa on siis luvassa sekä Kanadajuttuja että vielä muutama Australia- ja muun aiheinen postaus. Kanada-aiheisten ihmettelyjen lisäksi saatan luultavasti joskus kirjoitella ihan vain opinnoistakin, jos alkaa ahdistaa oikein kunnolla.
Tuntuu, että tässä elää jotain ruuhkavuosia, vaikka ei ole edes mitään kersoja pyörimässä jaloissa. Pääsääntöisesti pitänee kai syyttää itseä tästä hirveästä syksystä ja siitä, että burnout raahautui uhkaavasti päivä päivältä lähemmäs ja jäi lopulta luultavasti vain muutamien senttien päähän lopullisesta iskustaan. Koska mun opintopistemäärä ei keväällä yllä riittäviin tasoihin (ihan vain siksi, etten mä ihan oikeasti ajatellut pelkästään opiskella siellä Kanadassa, nih!), mun piti kompensoida syksyn aikana tätä vajetta, ettei Kela ala sitten vinkumaan opintotukea takaisin tai jotain muuta äklöttävää. Mulla oli siis aikmoinen läjä kursseja, parhaimmillaan kuusi tai seitsemän yhtä aikaa ja niistä parhaimmillaan kolme viiden opintopisteen kursseja. Toisin sanoen, hyi helevetti. Noh, syksyn kurssien arvosanojen keskiarvo on 3,1, eli omasta mielestäni selviydyin kuitenkin lopulta aika kiitettävästi (sain tosin opiskeluaikani ensimmäisen ykkösen yhdestä kurssista, mutta se olikin sellainen kurssi, ettei mulla vain ollut aikaa keskittyä siihen täysiä).
En halua kuitenkaan enää märehtiä viime syksyssä. Lähden ylihuomenna Kanadaan. Jumaliste, mä lähden Kanadaan. Voi moro. Inhottaa ja ihastuttaa yhtä aikaa ja yhtä paljon. Todella omituista. Vastahan oli toukokuu ja mä sain tietää koko jutusta. Ajattelin silloin, että tässähän on vielä monta kuukautta aikaa tehdä valmisteluja ja joulukin ja Australian matka ja kaikkea, mutta... nyt ollaan tässä. Wow.
Taidan tästä lähteä pesemään uuden koneellisen pyykkiä.
Next time I see you from Canada. Stay tuned.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana vapaa!