25. marraskuuta 2019

Aurinkoinen Gent, ja kaikki ne puheet kaupunkien inhottavuudesta ovat muisto vain


Kun seison keskellä suomalaista aarnimetsää vain omaa hengitystä, lintuja ja maiseman hiljaisuutta kuunnellen, en voi ymmärtää, miten joku voi haluta asua kaupungissa. 

Kun katson maailman reunalla upeaa, rosoisien lumihuippujen hallitsemaa vuoristomaisemaa, en ymmärrä miksi itse asun kaupungissa, vaikkakin Suomen mittakaavassa hyvin pienessä sellaisessa.

Kun kaikki aistit ovat täyttyneet silmien edessä armottomana pauhaavasta aavasta merestä ja sen luonnollisesta voimasta ja lumosta, ajatus siitä, että on joskus viihtynyt lähes kymmenen vuotta Tampereella, melko isossa suomalaisessa kaupungissa, on täysin absurdi. 

On selvää, että rakastan luontomatkailua. Täydellisten, paratiisimaisten rauhan tyyssijojen etsimistä ja löytämistä, ihmisiä uupuvia metsiä, vuoristoja ja erämaita. Hiljaisuutta. Kärjistetysti voisi kai sanoa, että vihaan kaupunkeja, niiden hektisyyttä, valo- ja melusaastetta, ihmisiä. Bucketlistalta löytyy tästäkin huolimatta muutama kaupunki ja se on ihan fine; joskus kaupunkikohteet voi yllättää ihan positiivisesti. Muutama kaupunki onkin jäänyt mieleen aivan erityisen hyvällä tavalla; New York, Zürich, pieni Bergamo Pohjois-Italiassa, Praha… ja Gent. 



Ihailemassa Leie-jokea

Pidennetty viikonloppu Belgiassa marraskuun alussa oli ihanaa vaihtelua jo pitkään tasaisena eteenpäin rullaavan arjen keskellä, vaikkakin se rikkoi mun juuri tekemääni reissulupausta (en tunne juurikaan huonoa omaatuntoa, sillä ajatus matkasta lähti ihan joltain toiselta kuin itseltäni; itse lähinnä vain suostuin lähtemään pyydettäessä mukaan – miten vaikeaa mut olikaan ylipuhua …). 

Vietin ukkelin ja erään ystävämme kanssa kaksi yötä Gentissä ja yhden yön Brysselissä. Gent vei ehdottomasti voiton näistä kahdesta belgialaiskohteesta, vaikka tutustuminen jäikin pelkäksi pintaraapaisuksi. Gentin historiaa huokuvassa kaupungissa oli vuodenaikaan nähden yllättävän paljon turisteja, mutta rakastuin silti sen eksyttäviin kivikujiin, kohti taivasta kurkottaviin tuhat vuotisiin linnoihin, tasatunnein katedraaleista kantautuviin soinnukkaisiin kellonsoittoihin, lempeänä kaupungin halki lipuvaan Leie-jokeen, loputtomaan suklaa- ja vohvelipuotien virtaan… 



Aamulla kujilla ei ollut juuri ketään.


Gent on tunnettu sen vanhasta kaupunginosastaan, jossa toinen toistaan korkeammat kirkon tornit kohoavat kohti taivasta. Näky on suorastaan lumoava, kun sitä katselee Leie-joen länsipuolelta; vanhojen ristikkotalojen takana seisovat mahdikkaat rakennukset ovat suorastaan epätodellisen kauniita, ehkä jopa vähän uhkaaviakin.  




Belgiassa oli aivan huikea sää; tavallisesti Gentissä kuulemma sataa, mutta meille taivas esittäytyi varsin sinisenä ja vain aavistuksen verran iltaa kohden pilvistyvänä. Näytti upealta katsella taivaanrannassa ajelehtivia, auringonlaskun vaaleanpunaiseksi maalaamia pumpulipilviä ja niiden yläpuolella lähes täytenä nousevaa, kaupungin tornien välistä kurkistelevaa kuuta. Lämpötila keikkui kymmenessä asteessa ja öisin vähän sen alapuolellakin, mutta Suomeen verrattuna keli tuntui oikein passelilta. Tuolla vuodenaika raahautui kuin kuukauden jäljessä. Jotkut uhkarohkeat nautiskelivat belgialaisia oluita ja lounasta ravintoloiden ulkoterasseilla. Toki monessa paikassa säästyi värjöttelyltä lämpöä hohkaavien infrapunalamppujen suojissa. Itse onnistuin kohmettamaan sormeni lauantaina, sillä mun mukaan oli sattunut todella huonot lapaset eikä ne kädessä mikään kuvaaminen tietenkään onnistunut. 

Olin muuten kamalan ylpeä itsestäni. Ensimmäisenä päivänä en ottanut kuvaakaan mun järkkärillä, vaikka vietimme kokonaisen päivän ja illan Gentin katuja tallustellen. Kamera pysyi visusti kämpillä omassa laukussaan.

Aamulla olin tikkana ylhäällä, kuten normaalistikin. Matkatoveri J halusi poiketa hakemaan kahvia Paulilta. Näkymä Vrijdagmarktille. 


Majoituimme Hotels.comista bongaamassani yli sadan neliön huoneistossa, josta maksoimme kolmestaan 60 euroa per lärvi per yö. Ei paha, ei paha ollenkaan. Place2Stay in Ghent olikin koko rahan väärti, sillä se sijaitsi vain minuutin kävelymatkan päässä vanhan kaupungin Vrijdagmarktilta ja korkeintaan kymmenen minuutin päässä muista kaupungin merkittävimmistä nähtävyyksistä. Ei ollut edes kovin kallista tai hankalaa hakea lähikaupasta aamupalasetti kotiin ja paistaa aamulla itse oma munakkaansa. 

Ainut miinus tässä paikassa oli se, että edellinen asukas oli vetänyt röökiä sisätiloissa, ja tätä paikan omistajakin meille pahoitteli. Haju ei kuitenkaan ollut mikään ylitsepääsemättömän paha ja me viihdyimme tässä kaupunkikämpässä oikein mainiosti kaksi yötä. Rautatieasemalle oli parinkymmenen minuutin kävelymatka, joka mennessä meni helposti jalkaisin, koska aurinko paistoi ja oli ihanaa olla taas reissun päällä, ja tullessa se taittui muutamassa minuutissa ratikkalla. Lähimmälle ratikkapysäkillekin käveli rinkan kanssa vain kuudessa minuutissa.

Meidän olkkari

Mun ja ukkelin makkari

Ratikka maksoi 3 euroa per tunti. Mulla oli "hieman" teknisiä ongelmia yrittäessäni maksaa lippuautomaattiin kolikoilla, ja pojat joutuivat juoksemaan mun käsistä/koneesta ulos lentäneiden kymmensenttisten perässä kerran jos toisen ellei kolmannenkin kerran. Tämä tapahtui siis lähtiessä, joten olen melko varma, ettei ihana Gent halunnut päästää mua ollenkaan pois inspiroivasta ympäristöstään! Olisin toki mielelläni jäänyt vielä pariksi päiväksi, tai viikoksi... Gentissä on paljon kapeita kujia, joille olisi helppo päätyä loputtomaan seikkailuun. Mulla on ihan sellanen olo, että Gent voisi helposti päätyä Bergamon tavoin mun kirjan (krhm, "kirjan") sivuille jonain tärkeänä tapahtumapaikkana...



Pane & Vino oli kiva italialainen ravintola vanhan kaupunginosan ja rautatieaseman välimaastossa Nederkouterilla. Pistäydyimme siinä syömään kävellessämme junalta kohti majapaikkaamme. Ne, jotka seuraavat blogia Instagrammissa (@mainlytravelblog) tietävätkin, mikä on mielestäni hyvän ravintolan merkki: se, että se on tupaten täynnä paikallista väkeä. Pane & Vino oli sitä todella, siis sekä paikallisten valtaama että todella loistava ravintola! Joanne, meidän Bruggessa asuva paikallinen tuttavuus, nauroikin, että kävimme syömässä aitoa belgialaista italialaista ruokaa. Heh heh.




Belgia on tunnettu niin suklaasta kuin vohveleistaankin, mutta ennen kaikkea yli kahdesta tuhannesta oluestaan. Belgialainen pubi onkin oikea aarreaitta oluen ystävälle. Toisaalta saattaa iskeä valinnan vaikeus: jos listalla on yli 150 tai jopa 500 erilaista olutta, minkä niistä nyt sitten oikein valitsee? 

Oli aivan huippujuttu, että meillä oli matkassa gentiläinen Benny ja bruggelainen, Gentissä työskentelevä Joanne, jotka johdattelivat meitä pitkin pimeneviä Gentin katuja hyvistä olutpaikoista toiseen. Yksi näistä paikoista oli ihan meidän majapaikan lähellä, Pyhän Jaakobin kirkon vieressä (naureskelinkin itsekseni pubissa istuessani ja tuota kirkkoa ikkunasta katsellessani, että on se hyvä, että baarissakin muistaa pitää jumalan mielessä, kun nauttii tavallisesti 7-8 -volttisia oluita) sijaitseva Trollekelder, jolla oli ikkunoissaan mitä inhottavamman näköisiä peikkoja. Trollekelderissä oli noin 150 erilaista olutta. 

Mun reissuhommat menivät kuitenkin kuten tavallisesti: perjantaina olin visusti kympiltä jo tutimassa, kun pojat jatkoivat vielä Gentin yössä, ja lauantainakin valuin kämpille jo yhdentoista jälkeen toisin kuin pojat. Heillä siis lienee parempi kuva siitä, minkälainen gentiläinen yöelämä todella on, vaikka ihan pienen siivun siitä itsekin sain maistaa. 

Gin oli myös jonkinlainen juttu.


Kuinka moni tiesi, että ranskanperunat ovat kotoisin oikeasti Belgiasta? Niinpä, tuskin moni. Itselleni tämä oli melkoinen yllätys, mutta ei suinkaan ikävä sellainen. Tarina kertoo, että toisen maailmansodan aikaan Belgiassa olleille amerikkalaissotilaille olisi tarjottu tätä belgialaista perinneruokaa, mutta koska sotilaat olivat luulleet olevansa Ranskassa, olivat he kotopuolessa puhuneet ranskalaisista perunoista. Toisaalta jostain luin myös, että ranut olisivat olleet 'french fries' jo ennen maailmansotaakin. Tiedä tuota, mutta pirun hyviä ne olivat! Belgialaisia ranskalaisiahan ei lioteta rasvassa eikä niissä ole juuri suolaakaan. En tiedä heidän salaista reseptiään, mutta eivät ne sitä rasvaa ja suolaa kaivanneetkaan! Ihan älytömän hyviä (ja ehkä terveellisempiä kuin muualla)!

Nää rakennukset!





Gravensteen Castle on Gentin keskiaikainen linna aivan vanhan kaupungin kupeessa Leie-joen länsipuolella ja varmasti yksi kaupungin suosituimmista turistikohteista. Meidän majapaikasta käveli sen pihaan viidessä minuutissa. Lauantaina päätimme pistäytyä linnaan sisälle tutkiskelemaan, mitä kaikkea sen tuhatvuotiseen historiaan kuuluu. Pääsymaksu oli kympin per naama ja siihen sisältyi audiolaitteet. Itse keskityin kuvaamiseen ja fiilistelyyn (juu, inspiroiva paikka indeed!) ja kysyin aina ukkelilta, mitä mistäkin paikasta kerrottiin. 




Kidutuskammioon pääsi vasta kierroksen loppupuolella.

Linnassa oli hieno asenäyttely!


Gentin siluetti Gravensteenin linnan tornista

Gent oli ihana ja inspiroiva, juuri sellainen eurooppalainen vanha kaupunki, jollaisia satun rakastamaan. Niin. Lupasin blogin Facebook-päivityksessä hieman rikkoa täällä blogin puolella tätä hieman negatiivista mielipidettäni kaupungeista ja kaupunkimatkailusta. Gent oikeuttaa sen muiden ihastuttavien keskiaikaiskaupunkien kanssa. Siinä, missä voisin koko matkan ajan vain harhailla jossain luonnon helmassa upeita maisemia ihastellen, voisin helposti myös eksyä Keski-Euroopan kapeille, historiaa huokuville pikkukaduille. Ne ovat vastustamattomia. Gentiin voisin palata ihan milloin vain, joskin nyt pidemmin hampain, sillä myönnän potevani hieman huonoa omaatuntoa reissulupauksen rikkomisesta... myöhäisestä syksystä huolimatta turisteja oli paljon liikkeellä (paitsi niinä hiljaisina ja aikaisina aamun tunteina!) mutta jotenkaan se ei rikkonut sitä taianomaista fiilistä, jota kaupunki säteili. Tykkäsin ihan todella, todella! 

Jos mietit reissua mannereurooppaan, mietipä Gentiä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana vapaa!

Luetuimmat

Arkisto