Ja sitten aivan toisenlaista Marokkoa: Agadir

Myönnän: mulla on ollut lähes aina tietynlainen ennakko-olettamus pakettimatkoista ja -matkakohteista, eikä se ole ollut mitenkään positiivinen sellainen. Mielikuvani niistä ei ole vastannut sitä, mitä itse henkilökohtaisesti matkalta haluan: astumista ulos mukavuusalueeltani. Se, että makaan aurinkotuolissa viikon tai kaksi poistumatta muualle kuin hotellin buffettiin tai läheiseen suomibaariin juomaan kossukolaa, ei ole sellaista mukavuusalueelta poistumista, jollaista ulkomaille matkustamiselta kaipaan. Tietysti sekin on eräänlaista mukavuusalueelta poistumista (ei, en todellakaan tunne oloani mukavaksi siinä samassa aurinkotuolissa toista päivää peräkkäin), mutta se ei ole enää millään tasolla mukavaa. Se on laimeaa  ja mitäänsanomatonta. Se on tylsää, enkä mä jaksa uskoa, että siihen sisältyisi sitä kuuluisaa matkailu avartaa -kokemusta. Mukavuusalueelta poistumisen pitää tuntua jossain. Sen pitää värisyttää ja vavisuttaa. Sen täytyy vähän pelottaa.

Kyllä, edellä on ankara kärjistys ja yleistys siitä, mitä pakettimatkat minulle ovat merkinneet ja merkitsevät.

En kuitenkaan lyttää pakettimatkoja tai paremminkaan pakettimatkakohteita nykyisin ihan niin raskaalla kädellä kuin villeinä nuoruusvuosina, jolloin riskaabeli reppureissaaminen ja omatoimimatkailu olivat cooleinta ikinä ja turvalliset pakettimatkat oli tarkoitettu vain vanhuksille ja tylsimyksille. Ei, en tosiaan ajattele näin, olenhan löytänyt itsenikin muutaman kerran paikasta, jollaista turistikohteita välttelevät oman elämänsä reppureissaajasankarit välttelevät viimeiseen asti (vain kuollakseni tylsyyteen siellä rannalla). Mutta kun päädyin nyt heti alussa paljastuslinjalle, täytynee myöntää myös se, ettei pakettimatka Kanarialle ehkä ihan ensimmäinen valinta siltikään olisi omalla kohdallani, siitäkään huolimatta, että olisi aika siistiä päästä käymään Teneriffan Teidellä...

Tämä on vain henkilökohtainen mielipiteeni. Minusta on hienoa, että ihmiset ylipäänsä lähtevät reissuun, oli se sitten minkälainen matka tahansa. Jokainen taaplaa tyylillään, kuten sanotaan.

Vietimme Marokon matkan viimeisen illan Agadirissa paluulentomme vuoksi. Kosketuspinta tähän turistien valtaamaan rannikkokaupunkiin jäi lyhyeksi, mutta se onnistui vakuuttamaan mut turistien varaan infransa muokanneen matkakohteen tylsyydestä ja mitäänsanomattomuudesta. Nyt ehkä aloitus aukeaa lopulta teillekin, lukijani. Agadir, etenkin tuo matkailijoita kuhiseva rantabulevardin alue, oli jotain aivan muuta kuin olimme siihen asti Marokossa kokeneet. Mielestäni se ei edes ollut osa Marokkoa, ei edes kaukainen häivähdys siitä, mihin olimme tottuneet.

Ero oli valtava Essaouiraan, joka on myös rannikkokohde ja turistien suosiossa. Jopa Marrakesh, joka on maan yksi suosituimmista turistikohteista, ja sen kaoottinen medina muuntuivat muistoissa kuin kaukaiseksi ja vieraaksi maaksi, puhumattakaan sisämaan muista pikkukylistä tai  itse Saharasta. Agadir teki sen, mitä hieman ennakkoluuloineni pelkäsinkin: se otti meidät kyllä ilolla vastaan, yhtä ilolla kuin se rantaravintolan sisäänheittäjä, joka alkoi puhua meille jäykkää suomenkieltä vain bongatessaan meidät kadulta, mutta Marokkoa siinä ei ollut enää aavistustakaan jäljellä. 

Voi olla, että olisimme yllättyneet positiivisesti, jos olisimme ehtineet käyskennellä muuallakin kuin siellä rantabulevardin ja hiekkarannan tuntumassa. Meillä oli vaan yhtäkkiä taas niin kova kiire katsomaan auringonlaskua. Saavuimme Agadiriin vasta illansuussa ja meidän majapaikkamme, vain kaukaisesti Marrakeshin riadeja muistuttava Riad les chtis d'Agadir, sijaitsi parinkymmenen ripeän kävelymatkan päässä rannalta. Ei sillä, etteikö majapaikka olisi ajanut osansa tai sen isäntä, ranskalainen herrasmies olisi ollut avulias ja ystävällinen, mutta kun edelleen mielessä kummitteli vain ne Marrakeshin viiden tähden riadit, niin mikään ei tuntunut miltään niiden jälkeen. 

Joka tapauksessa, auringonlasku Agadirin silmänkantamattomiin jatkuvalta biitsiltä ihasteltuna oli kaunis ja lumoava (auringonlaskuja ei koskaan voi nähdä liikaa, kuin ei myöskään auringonnousuja!), mikä hieman helpotti sitä lievää kulttuurishokkia, joka sai mut valtaansa kaupungissa. Siksi tässä postauksessa onkin niin paljon auringonlaskukuvia: se oli Agadirin parasta antia (enkä mä, rehellisyyden nimessä, kuvannut edes mainittavan paljon).

Oli jotenkin huvittaa, että syötyämme Agadirissa ensimmäisen kerran selkeästi turisteille suunnatussa ravintolassa, sain reissun ensimmäiset vatsanväänteet. Olin jo ensimmäisestä päivästä lähtien jännittänyt, milloin vatsanpohjassa muljahtaa ilkeästi ja seuraavat tunnit joutuu viettämään wc-posliinia halaillen ja perseellään lämmittäen, mutta toistaiseksi olin säästynyt näiltä ikäviltä sivuvaikutuksilta, vaikka jotkut syömäpaikat eivät välttämättä olisi päässeet läpi hygieniatarkastajan seulasta. Mun oli ollut tarkoitus ostaa pieni Precosa-kuuri matkan alkuun lievittämään vieraan bakteerikannan iskua, mutta olin unohtanut sen kaikessa reissujännityksessäni. Mutta jos jonkin marokkolaisen ravintolakokemuksen jälkeen olisin sitä tarvinnut, se oli se turistiravintola, jossa suomenkieli tunnistettiin oitis ja marokkolainen ruoka jäi menussa vähemmistöön. Olimme väsyneitä ja nälkäisiä emmekä jaksaneet auringonlaskun ihailun jälkeen alkaa enää tekemään suurta salapoliisityötä ravintolan valitsemiseen, joten päädyimme siihen rantabulevardin läheisyyteen. 

Onneksi nuo vatsavaivat eivät haitanneet viimeisiä tuntejamme Marokossa kuin siten, että jouduimme ravintolasta lähtiessämme kävelemään pikavauhtia takaisin majapaikkaan, etten olisi joutunut housupyykille. Näin se joskus vaan menee, mitä sitä turhia välttelemään näitä matkaamisen synkkiä puolia... 

Seuraavana aamuna tunsin oloni masentuneeksi, mutta en pelkästään siksi, että mahassa oli huono olo, vaan myös siksi, että se oli kotiinlähtöpäivämme. Nuo kotiinlähtipäivät ovat itselleni kuin niitä sunnuntai-iltoja, jolloin viikonlopun ankarat riennot ovat viimein päättyneet, ystävät hävinneet jokainen omiin suuntiinsa ja itse olet jäänyt hiljaisuuteen ja yksinäisyyteen ja yöllä nautittu alkoholi alkaa vaikuttaa masennuksen tavoin omassa mielessä. Onnistuimme kuitenkin hyödyntämään tuon viimeisen aamun ennen lentokentällä lähtöä oikein mainiosti ja ehkä juuri sen vuoksi mielikuvani Agadirin armottomasta ja luotaantyöntävästä turistihelvetistä hieman suli.

Riadin isännän vinkin perusteella suuntasimme Agadirin suurimmalle torille, Souk el Hadiin. Mutta oliko tuo souk pelkästään Agadirin suurin tori, ei toki. Se oli itse asiassa koko Marokon ja Pohjois-Afrikan suurin souk, jossa on yli 6000 (!!!) kojua. Se oli aikamoinen ilmestys ja muistutti siitä autenttisuudesta, jota olin ehtinyt Agadirissa kaipaamaan: kyllä, toki meidän lisäksemme siellä oli muutama silmät ymmyrkäisinä ympärilleen pällistelevä turisti, mutta pääasiassa paikka kuului paikallisille. Siellä oltiin tekemässä ihan tavallisia arjen ostoksia. Rojukauppiaita oli heitäkin eksynyt paikalle joitain kymmeniä huomattuaan, että jokunen vierasmaalainen harhaili paikallisten joukossa, mutta meininki oli paljon hillitympää kuin Marrakeshissa tai edes Essaouirassa.

Mandariineja, banaaneja, oliiveja, mausteita, teetä, lihaa, kasviksia, kahvinkeittimiä, patalappuja, paistinpannuja, uuneja, ruokapöytiä ja tuoleja, patjoja, sänkyjä, kankaita, ompelukoneita, nappeja, mattoja, vessaharhoja, hammasharjoja, lattiaharjoja, puhelimia, radioita, leluja, mekkoja, housuja, paitoja, uimapukuja, miesten pukuja, sukkia, rintaliivejä, kosteusvoiteita, meikkejä, huiveja, koruja, avaimenperiä, soittimia ja ja ja... Sitä, mitä tästä soukista ei löydy, sitä ei elämässä tarvitse ja piste.

Vierailu Souk el Hadissa oli kuin loppusilaus meidän viikon mittaiselle Marokon matkalle. Agadiristakin jäi sen ansioista hieman parempi kuva kuin aluksi olin kauhistellut. Koen, että lyhyt, yhden yön mittainen piipahduksemme Agadiriin vain korosti sitä muuta Marokkoa ja niitä unohtumattomia ja eksoottisia elämyksiä, joita olimme tuona helmikuisena viikkona kokeneet. Hieman surullisena muistan ajatelleeni, ettei Agadiriin viikoksi biitsille makaamaan matkaava ymmärrä, miten monipuolinen ja jännittävä maa Marokko on: minkälainen Marokko on ihan oikeasti! Olimme nähneet maahan saapuessamme Agadirin laitakaupunkia, kun olimme hurrutelleet taksilla meidän ensimmäiseen majapaikkaan Agadirin ulkopuolella. Ne olivat niitä köyhempiä ja huomaamattomampia kaupunginosia, joita intensiivisesti auringon palvontaan keskittyvä turisti ei tajua edes olevan olemassa. Niiden ja turistiparatiisin välillä oli aikamoinen kontrasti.