Hulluntuurilla Meksikoon

Matkasuunnitelmat eivät ole menneet ihan putkeen meidän parin viikon päästä koittavan Meksikon matkan suhteen. Otsasuoni on pullistellut pari viikkoa niin kovaa, että oon pelännyt sen puhkeavan. Meidän majoituksen kanssa on ollut erinäisiä ongelmia, ja koska meidän sekoilusta saattaa joku ottaa vaikka opikseen, niin tänään avaudun aiheesta. Sen jälkeen voikin sitten jo sukeltaa turkoosin sinisiin ajatelmiin Karibian auringon alle... ellei kahdessa viikossa ehdi nyt sitten vielä jokin ongelma nostaa päätään. 

Vuoden vaihteessa varasimme hotellin Meksikon Puerto Morelosista, joka on pieni kalastajakylä Cancúnin ja Playa del Carmenin välimaastossa Karibian meren rannalla. Sain hotellisuosituksen eräältä toiselta matkabloggarilta, joka oli viettänyt muutaman rentouttavan päivän tässä kyseisessä hotellissa ja kehui tätä pientä kylää käymisen arvoiseksi paikaksi, mikäli ei halua kärvistellä Cancúnin turistihelvetissä. Puerto Moreloksessa on toki myös ranta täynnä kaiken maailman hotelleja, suurin osa niitä viiden tähden all-inclusive -majoituksia, mutta hiljaisempaa siellä pitäisi olla kuin Cancúnissa. Moreloksessa houkutteli myös yksityistämättömät rannat. Hotelli, jota meille suositeltiin, ja josta sitten varasimme viikon majoituksemme oli nimeltään Gota de Sal. Ei todellakaan mikään all-inclusive -resortti, mutta ei mikään savimajakaan.

Kaikki oli oikein hyvin, kun teimme varauksen. Ongelma, joka siitä seurasi oli täysin mun omaa syytäni, mutta asian selvittelyssä olisin toivonut lievästi ilmaistuna hieman aktiivisempaa otetta myös hotellilta. 

Hotellin oli siis tarkoitus kuukautta ennen matkaa veloittaa mun tililtä etumaksu. Muutama viikko sitten sain booking.com -sivuston kautta hotellilta espanjan kielisen sähköpostin, jossa sanottiin, ettei meidän varausta voi vahvistaa, sillä veloitettavalla tilillä ei ollut ollut tarpeeksi valuuttaa (googlekääntäjä sai duunia tässä kohtaa). Noh, olin tyhmyyksissäni unohtanut siirtää kyseisen kortin tilille tarvittavan summan. Oma moka siis, ei epäilystäkään. 

Viestissä oli, että jos haluan tiedustella jotain asiaan liittyvää, voin vastata siihen osoitteeseen, josta viesti on tullut. Pyysin selvennystä asialle, sillä en nyt ihan sokeasti luota googlen kääntäjäänkään...  halusin varmistaa, että meillä ei nyt sitten sitä varausta kyseiseen majapaikkaan ollut. Vastausta ei koskaan kuulunut. Löysin hotellin kotisivuilta palautekentän, jonka kautta kyselin samaa asiaa täysin tuloksetta. Yritin myös lähettää suoraan hotellin sähköpostiosoitteeseen viestiä, mutta jostain syystä mun sähköposti ei sallinut mun lähettää kyseiseen osoitteeseen yhtään mitään. Sen, että lähetin kaikki yhteydenottopyynnöt englanniksi, ei pitäisi olla ongelma, sillä tämän hotellin kohdalla nimenomaan mainittiin oikein erikoisuutena henkilökunnan englanninkielentaito. Gota de Salista ei ole kuitenkaan kuulunut pihahdustakaan. No, minäkään en aio pihahtaa enää sinne. Piste.

Tulimme ukkelin kanssa tulokseen, että ei kai tässä muu sitten auta kuin alkaa etsimään uutta yösijaa. Googlekääntäjän sanoma oli lopulta hyvin selkeä: meillä ei ollut varausta Gota de Saliin. Ja minä kun olin jo kovin kiintynyt ajatukseen Puerto Moreloksen valkoisista, vapaasti käytössä olevista hiekkarannoista ja sen helppoon saavutettavuuteen Cancúnin lentokentältä - 20 kilometriä etelään lentokentältä sijaitsevaan kylään liikennöi suora bussireitti. Mutta kuten arvata saattaa, tällei pari viikkoa ennen h-hetkeä Moreloksen rantahotellit olivat tupaten täynnä väkeä. Mutta, niin kuin otsikkokin sen kertoo, meillä saattoi olla matkassa todellista hulluntuuria!

Löysin hotellin, sen ainoan, jossa oli huoneita vapaana, aivan rannalta, keskeltä kolmen tai neljän tonnin all-inclusive -hotellien keskittymää. Tasoltaan se ei yllä lähellekään Gota de Salia, mutta toisaalta mun tuli varsin hyvä mieli, sillä tätä majapaikkaa mainostettiin ekologisena vaihtoehtona. Ja sitähän se todella on: sähköä on tarjolla vain iltakuudesta puoleen yöhön. Taskulamppuja saa kuulemma respasta lainaan, jos tarttee. Hotellissa ei myöskään ole ravintolaa, siis aamupalaa, ilmaista wi-fi -yhteyttä eikä ilmastointia. Voi olla, että mun somenettiriippuvuus saa viikon aikana kyytiä... mikä on ihan hyvä juttu. Kuka tarvitsee luksusta ympärilleen, jos hotellihuoneen ikkunasta näkee turkoosin meren ja valkoisen hiekkarannan? Ehkä me selvitään. 

Parasta tässä Casa Muyalissa on se, että se oli n. 300 euroa edullisempi kuin Gota de Sal! Eli Gota de Saliin tehdyn varauksen peruuntuminen olikin lopulta oikea onnenpotku! Maksamme viikon majoituksesta Casa Muyalissa alle 700 euroa, kun viereisen luksussviittejä tarjoavan viiden tähden linnoituksen viikkohinta olisi ollut kolme tai neljä tonnia. Nämä ovat minusta niitä reissaajan pieniä, hyviä tekoja, jolla voi vähän keventää huonoa omaatuntoa niistä kymmenistä lentotunneista, jotka puskevat kaikkea shittiä meidän ilmakehäämme. Casa Muyal on ekologinen vaihtoehto, josta saattaa hyötyä joku muukin kuin massiivisten hotellikompleksien herraisoherrat.

EDIT & NOTE TO SELF: Miksi en koskaan opi lukemaan etukäteen hotellien arvosteluja?! Sillä taidolla kyllä säästäisi itseään ihan turhalta stressaamiselta! Menin jälkeen päin lukemaan hotellin arvosteluja ja pari tuntia varauksesta tulin niin katumapäälle, että pakkohan se oli mennä perumaan koko varaus. Kukaan ei oikein ollut tykännyt paikasta + se sijaitsi jossain krokotiilien suojelualueella ja aika sivussa siitä itse hotellisektorilta. Alkoi hirvittää. Meillä ei siis ole majapaikkaa vielä Puerto Moreloksesta, mutta ehkäpä meidän Airbnb -löydökset osoittautuvat järkeviksi. Voi lollero mää vaan sanon.

Matkasuunnitelmat alkavat olla nyt sitten oikein mallillaan (tulevia vastoinkäymisiä odotellessa...). Meksikon pesoja on tilattu Forexilta ja Yhdysvaltojen ilmatilaan lentävien matkustusilmoitus tehty. Se olikin ihan uusi juttu. En tiennyt, että pelkässä ilmatilassa käyminen vaatii ilmoittamista Yhdysvaltojen viranomaisille... saati että meidän lento Düsseldorfista ylipäänsä lentää Yhdysvaltojen ilmatilan kautta. Vielä pitäisi käydä apteekista ostamassa hyttyssuihketta, käsidesiä ja Imodiumia. Ja ehkä Precosaa. Malarian estolääkitystä ei kuulemma tarvitse, näin tiesivät kertoa YTHS:ltä. Kesälipokkaat pitänee käydä ostamassa. Ajattelin kokonaisuudessaan matkustaa pelkillä käsimatkatavaroilla. Keskilämpötila kohteessa on +23 astetta, joten hellevaatteet ei juurikaan tilaa rinkassa vie!

Lukijani tietävät, etten minä matkusta lämmön ja auringon perässä, ja että matkakohteet valitsen ihan muilla kriteereillä. Mutta on se myönnettävä: odotan aurinkoa ja hiekkarantaa ja merta ihan järkyttävän paljon juuri tällä hetkellä!

Kuvat: pixabay

5 käytännön vinkkiä Alaskaan

Kohta on lähes kaksi vuotta siitä, kun edellisen kerran kävin Alaskassa. Jälleen kerran olen siinä pisteessä, että valtaosa mun ajatuksista liihottaa tuolla kaukaisessa osavaltiossa ja siihen liittyvissä kuvissa ja muistoissa ja kaikissa niissä mahdollisuuksissa, mitä tuo viimeinen erämaa voi vierailijalleen tarjota, jopa sellaisissa, joita en ole vielä ehtinyt itsekään kokemaan. Siksi on täysin loogista, että omistan tämän seuraavan postauksen kuvineen ja vinkkeineen Alaskalle. Kokoan yhteen kaikki ne itselle tärkeät kokemukset, joista joku muukin Alaskaan matkaava voisi joskus ehkä hyötyä. Aloitan viidella käytännön vinkillä ja jatkan myöhemmin yksityiskohtaisemmin siitä, minne kannattaa mennä ja mitä nähdä ja kokea.

Alaskaan ei ole niin triviaalia matkustaa kuin voisi kuvitella. Itse olin ennen ensimmäistä matkaa aivan varma, että sopivien (lue: inhimillisten) lentojen löytäminen voisi olla sula mahdottomuus, tai jos ei se löytyminen, niin viimeistään ne lentojen hinnat. Olin lentää pyllylleen, kun tajusin, miten helppoa ja edullista se lopulta olikin. Itse aikanaan oletin lentolippujen maksavan vähintään yli tonnin, mutta totuus kuitenkin on, että ne, ketkä ovat hyvissä ajoin liikkeellä, saattavat saada lennot alle 800 euron. Tämä riippuu siis myös hyvin pitkälle siitä, mihin aikaan vuodesta matkustaa. Yli puolen vuoden päähän sijoittuvat lennot syksylle tai keväälle, jotka ovat ns. shoulder seasoneita, lennot saa todella edullisesti. Tällä hetkellä ensi syyskuulle saisi lennot vain hieman rapialla 500:lla eurolla. High season -aikaan keskikesällä hinta saattaa könytä yli tonniin (Icelandair).

Itse olen siis molemmilla kerroilla lentänyt Anchorageen Icalandairilla, sillä se on ollut siihen mennessä kaikista yksinkertaisin ja edullisin tapa päästä perille. Nyt näyttää pahasti siltä, että Icelandair on karsinut suoria lentoja Reykjavikista Anchorageen ja suurin osa lennoista (tai pelkkä meno- tai paluulento) koukkaa Seattlen kautta. Tämä on ikävää kaikille suomalaisille, sillä se tarkoittaa kahta vaihtoa ja pitempää lentoaikaa. Itse pääsin parhaimmillaan Reykjavikista Anchorageen alle seitsemän tunnin, kun kone oikaisi pohjoista napaa hipoen tuonne maailman toiselle puolelle. Helsingistä alkaen matkustusaika saattoi jäädä alle 11 tunnin!

Icelandair on ihan mukava lentoyhtiö, vaikka olenkin usein pohtinut, miten sen asema Islannin merkittävimpänä lentoyhtiönä ja sen käyttämät toimintamallit oikein sopivat yhteen. Vaikka se tarjoaa pitkiä, mantereen välisiä lentoja Pohjois-Amerikkaan, kaikesta pitää maksaa, ihan kaikesta. Kaukolennoilla asiakas saa puolen litran ilmaisen vesipullon, mutta kyllä siinä terveellä ihmisellä iskee nälkä, jos lento kestää kuusikin tuntia, eli pakko on jotain ostaa, mikäli ei ole omaa varastoa mukana. Kyllä minä oletan, että erinomainen lentoyhtiö tarjoaa ilmaiset sapuskat pitkällä lennolla! Tietääkö joku, onko tämä käytäntö vaihtunut viimeisen parin vuoden aikana?

Vuokraa auto.

Autolla ajaminen vieraassa maassa voi tuntua kaamealta ajatukselta, etenkin jos se sattuu olemaan ensimmäinen kerta, mutta jos minäkin olen sen uskaltanut tehdä, niin kyllä uskaltaa kaikki muutkin! Yhdysvaltain liikennesäännöt eivät ole sen kummemmat kuin täällä Suomessakaan. Ainut, mihin kannattaa kiinnittää huomiota, on hirvivaara. Suomessakin sattuu melkoinen määrä hirvikolareita vuodessa, mutta kuinka moni suomalainen näkee edes vilahduksen hirvestä tienpenkalla edes kerran vuodessa? Alaskassa ne väijyvät siellä alati. Jos ei autoillessa näe yhtään ainutta hirveä tienvarressa, uskon, että olette jossain muualla kuin Alaskassa.

Ilman autoa Alaskasta ei saa irti mitään, se on henkilökohtainen mielipiteeni. Välimatkat kaupunkien, kylien ja nähtävyyksien välillä ovat pitkät, ja julkinen liikenne (bussit) shoulder- ja low seasoneina onnetonta ja kesäisinkin melko satunnaista - ja kallista!

Anchorage on pullollaan autonvuokrausliikkeitä. Hinnat vaihtelevat vuodenajasta, puljun suuruudesta ja haluamastasi automallista (luonnollisesti epämääräisempään maastoon soveltuvat autot voivat olla siis kalliimpia) riippuen. Yritä siis välttää kalleimpia paikkoja ympäri vuoden; niitä ovat pääsääntöisesti ainakin kaikki kansainväliset firmat, esim. AVIS, vaikka olisikin kiva napata auto alle jo suoraan lentokentältä. Ota taksi ja karauta sillä vaikkapa Anchoragen midtowniin.

Varaudu kuitenkin siihen, että kesällä saa autosta maksaa enemmän kuin muina aikoina, oli sitten siellä Aviksella tai jossain muussa tuntemattomammassa liikkeessä. Jos toimii etukäteen salapoliisina bittiavaruudessa, autonvuokraus vakuutuksineen päivineen saattaa kuitenkin olla jopa naurettavan halpaa. Lisää omista autonvuokrauskokemuksistani ja Alaskassa autolla ajamisesta täältä.

On ihan vain fine, jos ei halua istua ratin taakse, ja jos aikaa on vähän, se ei välttämättä kannatakaan. Viikossa voi kuitenkin ehtiä näkemään jotain suorastaan maagisen upeaa, vaikka ei olisikaan autoa käytössä. Jos kyse on rahasta, suosittelen vertailemaan, kumpi on edullisempaa: auton vuokraaminen vai junalla matkustaminen. Jos autoilu on kuitenkin ehdoton no-no, suuntaa Anchoragen rautatieasemalle. Aina voi hypätä Alaska Railroadille.

Alaska Railroad ulottuu Kenain niemimaan Sewardista Anchoragen kautta aina lähelle napapiiriä Fairbanksiin asti. Sewardin ja Anchoragen välillä se haarautuu Whittieriin. Voi valita minne haluaa mennä. Itse suosittelen ehdottomasti käymään ainakin Sewardissa.

Itse olen matkustanut kahdesti edestakaisin Anchoragesta Sewardiin junalla. Tuon rautatieosuuden sanotaan olevan yksi maailman kauneimmista reiteistä eikä mulla ole mitään syytä epäillä tätä väitettä. Sewardiin pääsee junalla toukokuusta syyskuuhun, keskikesällä ruuhkaisimpana turistikautena hintojen ollessa korkeimmillaan. Adveture Classin 150 ja 170 dollarin välimaastossa puikkelehtivat edestakaisten lippujen hinnat saattavat tuntua ensiksi hieman riistolta, mutta lopulta reissu on jokaisen pennin arvoinen. Junan puksuttaessa läpi koskemattoman erämaan sen ikkunoista saattaa nähdä vaikka mitä; karhuja, hirviä, vuoristolampaita, kotkia ja valaita, upeita jäätiköitä, lumisia vuorenhuippuja ja kirkkaan sinisiä järviä, siis Alaskaa luonnollisimmillaan.

Alaska Railroad tarjoaa junamatkoja myös pohjoiseen Fairbanksiin, jolloin rautatie mutkittelee läpi upeiden Alaskan vuoristojen tarjoten matkustajilleen sitä samaa erämaafiilistä, jota voi kokea lähes missä tahansa päin osavaltiota. Itselläni ei ole kokemusta pohjoisen junamatkoista, mutta jos ne kiinnostavat, kannattaa piipahtaa Alaska Railroadin kotisivuilla ja tarkastaa, mitkä reitit ovat tarjolla mihinkin vuoden aikaan. Mahdollisuuksia on mistä valita!

Viikossa ehtii käydä niin Sewardissa kuin pohjoisessakin rautatien olessa Sewardista Fairbanksiin hieman vajaa 800 kilometriä. Jos aikaa on enemmän kuin viikko, voi myös helposti valita sekä junamatkailun että autoilun, kuten itse olen tehnyt. Häämatkallamme kävimme junalla Sewardissa, lensimme Alaskan sisäisillä lennoilla Juneauhun, matkustimme sieltä laivalla Skagwayhin ja takaisin ja Anchorageen palattuamme vuokrasimme auton.

Täällä lista blogipostauksista, joissa olen kirjoittanut Alaska Railroadista.

Myös laivamatkailu on kova juttu Alaskassa, ja joskus jopa välttämätöntä, sillä rannikko kuhisee kyliä, joihin ei pääse kuin meritse tai lentokoneella. Itselläni ei ole näistä kokemusta, mutta haaveissa itselläni onkin sekä laivamatka Kodiakin saarelle ja sieltä edelleen Aleuteille ja taivaalla pyrähtely ihan oikean vesitason kyydissä. Laivareissuille tosin viikko on auttamattomasti liian lyhyt aika.

Alaska on yksi Yhdysvaltojen kalleimmista osavaltioista, joten ihan pikkurahalla siellä ei pysty majoittumaan, jos haluaa katon päänsä päälle ja oikean sängyn. Tässä on toki useita muuttujia. Jälleen kerran touko- ja syyskuu ovat edullisimpia. Anchoragessa halvimmat majapaikat ovat hosteilleissa, mutta niidenkin suhteen kannattaa olla tarkka. Esimerkiksi Alaska Backpackers Inn ei ole kovin hyvä vaihtoehto (syistä saa lukea täältä). Majoitusta on hankala löytää alle 60 dollarin, mutta jos sellaisen sattuu löytämään, etenkin Anchoragessa, kannattaa tarkistaa, ettei kyseessä ole Chelsea Inn Hotel. Kaikella rakkaudella suosittelen kiertämään tämän kaukaa.

Muualla Alaskassa hinnat pääsääntöisesti nousevat, joten kannattaa siis varautua maksamaan vähintään 100 dollaria per yö. Denali National Parkin läheisyydessä sijaitsevat hotellit ja majapaikat voivat olla täyteen buukattuina jo pitkään ennen varsinaista sesonkia, eli kannattaa olla ajoissa liikkeellä. Syyskuussa osa majapaikoista jopa sulkee ovensa turistivyöryjen laantuessa ja tämäkin kannattaa huomioida, jos on myöhään syksyllä matkalla pohjoiseen. Itse päädyimme Denaliin syyskuussa ja kaikki edullisimmat (siis vähintään $100/yö) majapaikat olivat jo täynnä tai sulkeneet ovensa. Päädyimme nukkumaan yön autossa Riley Creekin leirintäalueella, joka maksoi $14 yöltä. Vaihtoehto sekin, jos luulee pystyvänsä nukkumaan autossa. Itselle se oli suoranaista helvettiä.

Joskus saattaa käydä kuitenkin tuuri, kun ajelee päämäärättömästi majapaikkaa etsien. Chitinassa oli tarjolla vain yksi pienisuuri hotelli, joka veloitti yöstä 180 dollaria. Siis niin järkyttävästi, etten ajatellut jääväni koko kylään yöksi. Sen sijaan bongasin sattumalta ohi ajaessani, että tien vieressä mainostettiin hostellia $25 per yö. Kaarsin pihaan ja sain sängyn tähän hintaan. Siitä voi olla montaa eri mieltä, oliko tämä viihtyisä majapaikka, en siellä itse ainakaan halunnut viettää aikaa kuin nukkumalla, mutta ainakin säästin pitkän pennin ja sain seikkailua matkallani. Chitinan hostellista voi lukea täältä.

Alaskaan matkustavat lähtevät yleensä hakemaan sydäntä särkeviä luontokokemuksia, koska se on se Alaskan juttu. Anchorage on Alaskan suurin kaupunki, mutta vain kymmenen minuuttia junalla tai autolla suuntaan tai toiseen, niin löytää itsensä keskeltä erämaata. Pääkaupungissa Juneaussa ei tarvitse kuin kävellä samainen kymmenen minuuttia, kun jo liikenteen meteli peittyy tuuhean kuusikon huminaan.

Itse asiassa erämaan voi löytää jopa keskeltä kaupungin vilkkainta katua. Oli kaunis aurinkoinen aamu Anchoragessa, ensimmäinen aamuni Alaskassa, ja olin matkalla pesulaan pesemään Islannissa rähjääntyneitä vaatteitani, kun yhtäkkiä huomasin hirven astelevan mua laiskasti kadulla vastaan. Hidastin hieman vauhtiani ja katselin ympärilleni, miten ihmiset siihen suhtautuivat. He suhtautuivat siihen, luulen, hyvinkin alaskalaisittain: olkiaan kohauttamalla, välittämättä. Ketään ei kiinnostanut hirven läsnäolo. Nopeasti hirvi sitten jo jolkottelikin jonnekin talojen taakse autotieltä, enkä nähnyt sitä enää, saati ehtinyt ottaa kuvaakaan. Suomessa telkkarista olisi tullut jo hätäilmoitus taajamassa toikkaroivasta hirvestä.

Toisaalta eräässä majapaikassa häämatkallamme eräs tyttö kertoi olleensa joskus töissä Denalissa lahjatavarakaupassa ja yhtäkkiä kaupan avonaisesta ovesta sisälle pyrkivä grizzly oli ollut tietämättömien turistien mielestä vain julkisuustemppu...

Loputtoman luonnon ja maisemien huumaavuuden syleilyssä Alaska ei väsytä matkailijaansa missään. Vaikka pienet ja vähän suuremmatkin kylät saattavat tuntua itsessään ihan tavallisilta, tai jopa tylsiltä, luonto herättää lamaantuneimmankin seikkailijan eloon. Terävien vuoristojen, turkoosien jäätiköiden, kuohuvien koskien ja tuuheiden kuusikoiden jatkuvassa ilottelussa ei välillä tunnu olevan päätä eikä häntää, mutta joka sitä Alaskasta hakee, ei kyllästy koskaan. Luontoon pääsee mistä tahansa, milloin tahansa ja ihan vaivatta.

To be continued...

Matkailuvuosi 2017 - Manhattanin kuhinasta Irlannin vehreiden nummien kautta Lofoottien turistirysään

Vuosi 2017 alkaa käydä loppuun hajanaisen blogiaktiivisuuden myötä. Tuntuu, että siitä on vasta muutama hassu kuukausi, kun tein pitkästä aikaa uuden vuoden lupauksen, jossa lupasin tehdä kaikkeni mun unelmien eteen. 

Oikeastaan kaikki niistä on toteutunut. Lupasin kirjoittaa sydämeni kyllyydestä, ja voi pojat, että olenkin kirjoittanut! En välttämättä blogiin, mutta mun kirja on taas reippaasti lähempänä sitä hetkeä, kun sen uskallan jollekin kustannustädille lähettää. Sivulauseessa lupasin myös päästä opiskelemaan ja tadaa! Olen opiskelija! Toisessa sivulauseessa mainitsin ihan oman talon löytämisen ja ostamisen. Omaa taloa ei ole näköpiirissä, mutta se onkin sellainen asia, joka mua ei ole ehtinyt harmittaa pätkääkään. Tässä on nyt ollut kaikenlaista, mikä on pitänyt ajatukset aivan muissa (tärkeämmissä) asioissa.

Mun toinen lupaus oli matkustaa niin paljon kuin mahdollista. Luulen, ettei mikään määrä matkustelua voi tyydyttää tätä lupausta. Vaikka olen jälleen kerran tyytyväinen matkailuvuoteen 2017, olisi mulla ollut mahdollisuuksia taas vaikka mihin. Sille ei kuitenkaan nyt enää voi mitään, enkä mä halua jäädä sitä voivottelemaan, sillä niin kuin eräässä marraskuisessa postauksessa jo kerroinkin, matkavuosi 2018 alkaa olla jo täyteen buukattu.

Nyt on kuitenkin aika summata yhteen vuoden 2017 reissut. 

Ennakkoluuloja rikkova NYC

Kutsun reissuun isosiskoltani ja siskontytöltäni Rossolta saadessa ajattelin, että miksipä ei, lähdetään nyt sitten, kun kerran halvalla pääsee. Menopaluulennot maksoivat tammikuussa alle 350 euroa ja majoittuminen aivan Times Squaren ja Central Parkin tuntumassa Hampton Innissa rapsakka 900 euroa (abouttia 300 euroa mulle). 

Se olikin ihan mahtava reissu, jota en todellakaan kadu, vaikka ennakkoluulot itsellä olikin vähän sitä sun tätä. NYC toki vahvisti mielikuvia itsestään, mutta se myös kaatoi niitä, se yllätti ja oli yllättämättä, se ihastutti ja voi, kyllä se vihastuttikin, jos osui keskelle kello viiden ruuhkaa. Vaikka itsekin totesin eräässä NYC-postauksessani, että kaiken sen ihmeellisyyden takana on vain lopulta ihan tavallinen kaupunki, siinä on jotain humalluttavaa ja taianomaista. Voisin suositella tuota kaupunkia sellaisellekin, joka ei suurkaupungeista niin välitä. Matkustaminen kun on parasta silloin, kun ennakkoluuloistaan huolimatta yllättyy positiivisesti. 

Ensimmäinen tosi wau-experience oli jo pelkästään se, kun astuimme rautatieasemalta katutasolle ja näimme ensimmäistä kertaa pilvenpiirtäjiä. Matkan ensimmäisinä päivinä rakennusten koon ihmettelemiseen ei tuntunut kyllästyvän lainkaan - ellei sitten 14 kilometrin kävelyn jälkeen, kun alkoi olla muutenkin vähän rikki (tää mun selkä otti vähän ihteensä) ja mieli kyllästetty piripintaan kaikkien aistien yhteisvaikutuksesta.

Toisaalta pelkkä rakennusten suuri koko ei ollut se, mikä ihmetytti. Vartin metromatkan jälkeen sitä löysi itsensä aivan toisenlaisesta paikasta. Piti ihan kaulaansa kurkotellen yrittää löytää niiden matalien rakennusten takaa, että mihinkä ne pilvenpiirtäjät nyt olivat oikein hävinneet. No sinnehän ne, jonnekin Hell's Kitchenin ja Midtownin rajamaille... aivan kuin olisi ollut yhtäkkiä jossain ihan toisessa kaupungissa. Emme siis olleet tulleet kuin West Villageen, ja kun sieltä jatkoimme matkaa Financial Districtille ja Wall Streetille, olimme taas palanneet suurten rakennusten luvattuun maahan. 

Monimuotoisuudesta puheenollen, vaikka NYC onkin monelle todellinen betonihelvetti, sitä voi positiivisesti yllättyä, kun sukeltaa Central Parkin lehvästöjen alle. No, tammikuussa ei juurikaan lehvästöjä näkynyt missään, mutta olipa siinä sitten iso puisto! Keskeltä puistoa, vaikka puut todella olivat talvisen alastomia, oli vaikeuksia taas löytää sitä pilvenpiirtäjien riviä, joka rajaa puistoa sen eteläpäässä. 

Positiivisin kokemukseni New York Cityssa liittyi kuitenkin ihmisiin. Kyse on saaresta, jolla asuu puolitoista miljoonaa ihmistä, se tunnetaan muodin mekkana, sadoista elokuvista, tv-sarjoista ja filmitähdistä ja lisäksi siellä vierailee vuodessa useampi miljoona turisti. Eihän sellaiselta kaupungilta voi odottaa kuin pinnallisuutta, kulmain alta kyräilyä, selän kääntämistä, töykeyttä. Vai voiko? Jälkeenpäin ajateltuna tämä ennakkoluuloni New Yorkista tuntuu suorastaan naurettavalle. Apua sai joka kerta pyydettäessä, ja joskus vähän enemmänkin. The Bergdorf Goodmanilla tai muissa out-of-our-league -liikkeissä meitä tavallisia ihmisiä kohdeltiin samalla tavalla kuin niitä, jotka astelivat liikkeisiin timantit säihkyen ja merkkirytkyt yllään. Ihmiset olivat ystävällisiä, hymyileväisiä, avuliaita, iloisia ja avoimia. Kukapa olisi uskonut, että perusnewyorkilaista olisi todella helppo lähestyä asiassa kuin asiassa? En minäkään ennen.

Yllä olevan kuvan tarina. Murtauduttiin vahingossa Hudson-jokiristeilyllä Rosson kanssa vip-alueelle. Siellä me sitten istuttiin, eikä kukaan koskaan tullut meitä poiskaan häätämään! "Väistäkää, täältä tulee vippejä!" (Kumman kaa, Ellu)

New York -postauksia pääsee lukemaan tuosta alapuolelta

And then she was like... 

Good Morning NYC! 

Midtown Neighborhood Walk 

Central Park

Manhattanin monet kasvot

Sadepäivät New Yorkissa

Cats on Broadway

Last Memories of New York City

Kevätpäivät Irlannissa

Toukokuussa vietin viikon Irlantia (ja Pohjois-Irlantia) ihastellen. Se oli ollut mun buckettilistallani jo pitkään. Matkaseurana mulla oli vain itseni.

Irlanti oli ihana, kaunis ja jopa hieman mystinen. Yllättävintä oli kuitenkin se, että jouduin lopulta myöntämään Irlannissa salaisen rakkauteni avomereen. Olin kuvitellut mielessäni rakastuvani niihin vihreisiin nummiin, linnoihin, ponilaitumiin, kallioisiin rantoihin... mutta että avomereen! Cliffs of Moherilla järkyttävässä turistiryysiksessä, tihkusateessa, harmaassa maisemassa, jossa taivaanrannan ja meren rajaa ei edes erottanut, mä tunsin olevani kuin kotona. Mutta ei sillä, kyllä ne vihreät nummet, linnat, ponilaitumet ja kallioiset rannatkin pyörryttivät upeudellaan!

Jos NYC riisti multa mun ennakkoluuloni, Irlanti vahvisti niitä. Yksi niistä syistä, jonka vuoksi Irlanti matkakohteena mua kiinnosti, tietysti vanhana konkaribilettäjänä, oli kaikki ne television kautta luodut mielikuvat. Halusin tietää, onko irkkupubeissa oikeasti sellaista kuin annetaan ymmärtää: ihmiset tanssivat pöydillä viulun säestäessä heidän omaa kansanmusiikkiaan reilulla kädellä olutta ja viskiä ryypäten. Hämmennyin suuresti siitä yhdysvaltalaisturistivyörystä, jonka kohtasin Temple Barin alueella Dublinissa ja olin jo vähällä myöntää, että taasko yksi raudanluja mielikuva on hajonnut. Sitten höpöttelin paikallisten kanssa ja opin, että siellä se juhlimisen jalo taito on ihan oikeasti hallussa. Tavan kansalaiset hakeutuivat viikonloppuisin Temple Bariin, koska siellä on yksinkertaisesti niin kova meno. Kenties television kautta luodut kuvat ovat toki kärjistettyjä, mutta eivät aivan valheellisiakaan.

Irlantilaisten rakkaus viskiä kohtaan voisi olla myös jotain sanoinkuvaamatonta, mikäli en olisi käynyt erään pubin tiskillä baarimikon kanssa seuraavaa keskustelua.

Minä: Can you recommend some popular shooter irish people usually likes to drink?
Baarimikko miettii hetken kiireessään ja sanoo: Whisky.
Minä: Ok. I'll take it.

Siinä ei sen enempää keskusteltu tarkemmin mistään viskilaaduista, vaan paria sekuntia myöhemmin mulla oli viskishotti naaman edessä. Koomisinta lienee se, etten mä edes erityisemmin pidä viskeistä. Samainen baarimikko oli kuitenkin luultavasti jäänyt miettimään mun kysymystä hieman tarkemmin, sillä myöhemmin mun mennessä tiskille hän esitteli mulle Little Guinnessin, kahvi- ja kermaliköörishotin. Vaikka en itse mikään kahvin ystävä ole, niin tuo shotti oli kyllä mainio. Join useamman. Melkein voisi sanoa, että jos en Irlannin reissulla muuta oppia mukaani saanut, niin ainakin siedän nyt aavistuksen enemmän viskiä ja kahvin makua!

Kenelle suosittelen Irlantia? No ihan kaikille vauvasta vaariin! Kohteena se on mukavan matkan päässä, sinne voi pyrähtää nopeasti vaikka pidennetyksi viikonlopuksi ihastelemaan Dublinin värikkäitä rakennuksia ja kummastelemaan sitä järjetöntä energiamäärää, joka valuu ulos pubien ovista ja ikkunoista iltapäivästä aamuyöhön. Jos aikoo viettää pidemmän aikaa saarella, kannattaa tehdä pikainen visiitti vaikkapa Galwayhin tai, jos on kovin innokas Game of Thrones -fani, voi sujahtaa Pohjois-Irlantiin etsimään sarjan kuvauspaikkoja. Tosin, Brexitin myötä kannattaa ottaa noista rajatouhuista selvää, kun sen aika on. Se voi tuoda muutoksia, eikä sinne Pohjois-Irlantiin sitten välttämättä sillä tavalla vaan sujahdeta.

Irlantiaiheisia postauksia blogissa

Beannachtaí ó Éirinn - tai jotain sinne päin! Terveisiä Irlannista!
Treffit Atlantin kanssa
Galway - taas yksi suolantuoksuinen kaupunki
Paluu Irlantiin

Karavaanareina Norjan Lofooteilla

Kun isäni vuosi sitten jouluna täräytti, että oli vuosien jahkailun jälkeen myynyt hevosauton pois (kotopuolessa ei hevosia ole ollut enää pitkiin aikoihin) ja ostanut tilalle maanmainion ja pikkaraisen retkeilyauton, olin jo lyönyt mielessäni tulevat kesäsuunnitelmat lukkoon. Miten olimmekaan edellisen Norjan reissun jälkeen puhuneet, että pitäisi lähteä käymään uudestaan, kunhan ei tarvitsisi välttämättä nyhjätä jossain teltassa... ukkeli ei tuntunut pahastuvan mun päättäväisyyttä tällä kertaa. Päinvastoin, olisin ollut äärimmäisen huolissani, jos tuota kalamiestä ei Norjan lohta ja turskaa kuhisevat vedet olisi saaneet innostumaan...

Pientä korvausta vastaan (toisin sanoen isän mielestä: "kunhan tankki on täynnä, kun palautatte auton, se on ehjä ja siivoatte sen sitten itse") otimme tuon särmän retkeilynauton alle heinäkuussa ja suuntasimme sen nokan kohti pohjoista. Se oli huisin jännittävää olla sillä tavalla ensimmäistä kertaa elämässään ihkaoikea karavaanari! Jotkut kai on sitä mieltä, ettei retkeilyautoa lasketa samaan kastiin matkailuvaunujen ja -autojen kanssa, mutta kyllä me useilta isommilta karavaanareilta saatiin käden heilautuksia ratin takaa ajellessamme kaunista ja mutkikasta E10 -tietä. Se oli vähän kuin olisi saanut ylennyksen.

En lainkaan ihmettele, miksi Lofootit keräävät kesäaikaan väkeä ihan pipona. Musta on edelleen ihan käsittämätöntä, että sellaiset maisemat ja pinnanmuodot löytyvät niin "läheltä" tätä omaa kotomaatamme, enkä siis puhu pelkästään Lofooteista, vaan (pohjois-)Norjasta ylipäänsä. Ja jos haluaa ihan extrasti kauniita ja henkeäsalpaavia maisemia, kannattaa ajaa Kirunan kaivoskaupunkiin ja sieltä Ruotsin Lapin kautta mestoille. Eivätkä Lofootit houkuttele pelkästään pohjoismaisia turisteja, vaan tien päällä näkee kaikenmoisia rekisterikilpiä kaikenmoisista eurooppalaisista maista. Tämä olikin kokonaisuudessaan se murheenkryyni, joka varjosti meidän reissua. Se, miten turismi vaikuttaa kohteeseensa, mm. juurikin Lofooteilla. Kirjoittelen siitä joskus lisää, kun inspis iskee.

Lofooteille kannattaa toisaalta suunnata kesäkuukausina, kun valoa riittää ja luonto on kukkeimmillaan. Toisaalta kesäkuukaudet ovat niitä pahimpia, koska kaikki muutkin ovat siellä silloin. Mukaan suosittelen ottamaan aimoannoksen kärsivällisyyttä ja hillittyä kaasujalkaa, sillä E10 on toisinaan maailman kapein tie (hirvitti toisinaan enemmän kuin ne nepalilaiset vuoristotiet) ja siinä äkkiseltään kirosanat lentelee, kun sesonkiruuhka yllättää. 

Lofootti(ja karavaanari-)tarinoita löytyy tästä

Pohjoisille leveysasteille

Kohti Lofootteja

Lofoottien kauneimmat vuonot: Sløverfjorden, Laupstadosen & Gimsøystraumen

Lofoottien päätepiste - Hamnøya, Moskenes ja Å

Kotimatka ja kolikkosuihkut

Tämän myötä haluan toivottaa kaikille oikein ihanaa joulua ja onnellista (ja reissurikasta) uutta vuotta kaikille lukijoille! 

Ol niingon gotonas!

Tein vuosi sitten internetin syövereistä löytämäni rauman kielen testin ja sain tulokseksi 38%. Totesin tuossa yhteydessä jotain tyyliin "toivottavasti ei tarvitse tuonne muuttaa!". Tuosta testistä jäi ainoastaan kaksi raumalaista sanaa mieleen: pankrotti ja pönthiittinen. Pönthiittinen on sittemmin muodostunut meidän Denzelin uudeksi lempinimeksi, koska Denzeliä on tuttavallisemmin kutsuttu Pöntiksi, ja pönthiittinen tarkoittaa mörköä, ja Pönti on aikamoinen mörkö toisinaan.

Raumalle saavuttaessa tienvarsikyltti toivottaa tulijat tervetulleeksi tekstillä "ol niingon gotonas!". Tulkinnanvaraa ei juurikaan ole: ole niin kuin kotonasi (sitä tässä koko ajan yritetään kovasti). Lisäksi olen oppinut muutamia muitakin raumankielisiä ilmaisuja, kuten otrompulkii, katkapuspuu ja pikimust perjanda. Viimeisin mainittu on raumalainen ilmaus loppuviikon black friday -ilmiöstä, minkä monet varmaan arvasivatkin. Mutta kuinka usein tarvitsee ottaa kiinni rommipullo ja kuinka usein kissa kiipeää puuhun?

Raumalaiset puhuvat vähemmän raumaa kuin luulin. Itse asiassa täällä pärjää oikein hyvin Keski-Suomen ja Tampereen murteen risteymällä. Toki Rauman murteen kohdalla otanta on pieni, sillä en juurikaan ole asioinut raumalaisten kanssa kuin kaupoissa, muutamissa ravintoloissa ja elokuvateatterissa, näistäkin asiakaspalvelijoista suurin osa on ollut uutta sukupolvea. Rauman omalaatuinen kieli taitaa olla enemmän vanhemman väestön juttuja.

Tästä merenrantakaupungista on ollut hankala löytää mitään mielekästä, kun kymmenen vuoden asumisen jälkeen Tampere on onnistunut juurtumaan tiukasti sydämeen ja huutaa mun nimeä edelleen kaihoisasti. Koska vaihtoehtoja ei kuitenkaan tällä hetkellä ole, olen pyrkinyt löytämään Raumasta sen kiehtovat puolet. Ja kyllähän niitä on, kun vaan etsii! Nyt seuraakin informaatiosetti täältä länsirannikolta oikein kunnon reissupostaustyyliin, sillä ainakin kesäaikaan täällä (kuulemma) pyörii jos jonkin sorttista turistia ihmettelemässä tätä Suomen kolmanneksi vanhinta kaupunkia.

Rauma siis on Suomen kolmanneksi vanhin kaupunki. Neljänneksi vanhin, mikäli Viipuri lasketaan mukaan. Rauma oli mulle entuudestaan aivan vieras kaupunki. Olen muutamia kertoja käynyt katsomassa täällä jääkiekkoa ja jotkin lukemani Kaari Utrion kirjat ovat sijoittuneet 1400-1600 -lukujen Raumalle. Siitä päästäänkin mainiosti siihen, että Rauma on todellakin vanha. Ja aivan erikseen täältä löytyykin Vanha Rauma.

Rauma tunnetaan myös nypläilystä!

Vanha Rauma on yksi Suomen seitsemästä Unescon maailmanperintökohteesta. Värikkäät puutalot vierivieressä, uniikit pikkuputiikit, kapeat kujat ja mukulakivet johdattelevat kulkijansa 1700- ja 1800-luvuilta säilyneeseen tunnelmaan. Vanhinta perua on Pyhän Ristin luostarikirkko, joka on rakennettu 1400-luvun loppupuoliskolla ja Pyhän Kolminaisuuden kirkon rauniot. Pyhän Kolminaisuuden kirkko on niinikään rakennettu 1400-luvulla, mutta se on tuhoutunut tulipalossa 1600-luvulla.

Tie- ja vesiputkiremonttien yhteydessä Luostarinkadulla lähellä Pyhän  Ristin kirkkoa tehdyissä arkeologisissa kaivauksissa on ihan vastikään löytynyt roimasti esineitä ja rahoja 1400- ja 1600 -luvuilta.

Pyhän Ristin kirkko syyskuussa

Itse vierailin eräänä harmaana marraskuisena päivänä Pyhän Ristin kirkossa. Vanhoissa kirkoissa on sitä jotain. Vaikka en itseäni miellä kovin uskonnolliseksi ihmiseksi, tykkään kirkkojen tunnelmasta ja kauneudesta. Kirkko on auki arkisin ja lauantaisin klo 12-15 ja sunnuntaisin klo 10-15. Jokapäiväinen aukioloaika on mahdollista vapaaehtoisten työntekijöiden voimin. Itse käydessäni kirkossa paikalla oli kaksi vanhaa, herttaista rouvaa. Vierailijoita käy mummojen kertoman mukaan sen verran, että ovien avaaminen päivittäin on kannattavaa. Sillä hetkellä itseni lisäksi paikalla oli ranskalainen neljän hengen seurue. Toinen mummuista osasi erittäin hyvin englantia. Joulun alla kirkossa järjestetään kauneimmat joululaulut -maraton, jolloin eri kuorot veisaavat joululauluja yhdestä puoli kahdeksaan illalla ja ihmiset saavat tulla ja mennä oman mielensä mukaan. Ajattelin käydä vilkaisemassa.

Pyhän Ristin kirkko marraskuussa

Häneltä vois kysyä: "Käytsä usein täällä?", mutta hän tuskin vastaisi mitään.

Pyhän Kolminaisuuden kirkon rauniot lähellä vanhan kaupungin Kalatoria.

Kirkkokohteet lienevät Vanhan Rauman todellista antia tänne kesäaikaan tulviville turisteille, mutta niiden historiaa havisevien lehtien lomasta ei tule unohtaa 1700-luvulla rakennettua Raatihuonetta Kauppatorin laidalla tai Marelan ja Kirstin kotimuseoita. Vanhalla Raatihuoneella toimii nykyään museo, Marelan kotimuseo esittelee laivanvarustajan tyypillistä porvarikotia merenkulun huippukausina 1800-luvulla ja Kirstin kotimuseossa voi tutustua 1700- ja 1800 -lukujen rakennustyyliin. Itse en ole vielä ehtinyt vierailemaan Raatihuoneella tai kotimuseoissa, mutta se lienee vain ajankysymys.

Wanhan Rauman Kaffebar sijaitsee Kuninkaankadulla. Kävin siellä kerran syksyllä ja vakuutuin välittömästi sen sijasta Vanhan Rauman ykköskahvilana. Se tarjoaa joka päivä tuoreita leivottuja munkkeja, kakkuja ja muita niin makeita kuin suolaisiakin herkkuja. Lisäksi tarjolla on salaattibuffet, jota voi käydä kokeilemassa vaikkapa ne nälkäisimmät lounastajat. Kaffebarilla on myös A-oikeudet, joten janoaan voi sammuttaa niin oluella kuin viinilläkin.

Oli muuten muhevaa mustikkajuustokakkua! 

Kävin kerran juustokakulla ja kaakaolla myös Cafè Salissa, joka sijaitsee vanhan kaupungin Kauppatorilla. Sen modernius ei kuitenkaan sykähdyttänyt ollenkaan samalla tavalla kuin Kaffebarin perinteikkyys. Lisäksi samaan hintaan nautitut herkut jäivät kauas kakkossijalle. Suosittelen siis Kaffebaria jo pelkästään sen hintalaatusuhteen perusteella.

Mitä muuta Raumalla on kuin ihastuttava vanha kaupunki? Tutkiminen on jäänyt häpeällisen vähäiseksi näiden kolmen kuukauden aikana, kun olemme täällä asuneet. Meri on lähellä, mikä on mahtava juttu. Olen silti hieman pettynyt, että rantaan pääsemiseksi pitää nähdä kamalasti vaivaa, kun asuu täällä kaupungin itäpuolella. Suurin osa rannikosta on metsä- ja selluteollisuuden valtaamaa, mutta se ei toki tarkoita, etteikö etsimällä löytäisi kauniita merinäköaloja.

Raumanmeren saaristoa lähellä Syvärauman satamaa

Syyskuinen Raumanmeri lähellä Maanpään patikkapolkua

Keskustassa voi käydä elokuvissa teatteri Iso-Hannussa, joka onkin hauskaa vaihtelua Finnkinon tusinasaleille. Kävimme katsomassa tässä taannoin uuden Tuntematon Sotilas -elokuvan siellä. Jälleen kerran tuli todettua, että noissa pienissä ja persoonallisissa yksityisomistajien elokuvateattereissa on jotain vallan sympaattista ja jotain niin perinteikästä, ettei sellainen "vanhanaikaisuus" edes haittaa. Etenkin teatteri Iso-Hannuun mennessä tulee jotenkin aivan omituinen fiilis, vähän kuin astelisi Aki Kaurismäen elokuvaan. Elokuvateatterissa on kolme salia, joista se yksi oli ihan kamalan pikkuruinen! Ainakin oli jatkosodan melskeitä katsellessa tiivis tunnelma, kun pieneen saliin oli ängetty 63 raumalaista. Suurin sali vetää 121 katselijaa.

Elokuvan jälkeen kannattaa käydä syömässä Valtakadun Mr. Jones -ravintolassa, josta saa alle kaksi viikkoa vanhoilla Iso-Hannun elokuvalipuilla 3 euron alennuksen per annos. Ravintolasta saa ruokaa vähän jokaiseen makuun; on pastaa ja voileipiä, grillipihvejä ja hampurilaisia, salaatteja, keittoja... hintalaatusuhteeltaan ihan bueno paikka. Ainut, mikä meitä vähän riivitytti siellä ruokaillessa, oli puolisen tuntia kestänyt laskun odotus. Toisaalta se oli ymmärrettävää, kun silmäili ympärilleen lauantain alkuillassa täyttä ravintolaa ja kahta tarjoilijaa. KAHTA! Ei tainneet tytöt paljon taukoja pidellä... anyways, tätä ongelmaa tuskin on hiljaisempina viikonpäivinä ja kellonaikoina.

Meidän parvekkeelta näkyi syksyllä mielettömiä auringonlaskuja.

Tässä oikeastaan kaikki, mitä osaan Raumasta tähän asti sanoa. Omalla Rauman buckettilistalla on vielä ainakin nuo kotimuseot, Raatihuone, Sammallahden mäki (joka myös on yksi Unesco-kohde Raumalla), Maanpään luontopolku, Kuuskajaskarin saari ja muu Raumanmeren saaristo (menee ensi kesään) ja Rauman vesitorni, josta näkee yli koko kaupungin.

Oletko sinä käynyt Raumalla? Jos jollain on vielä jokin merkittävä raumalaiskohde takataskussaan piilossa, niin nyt voisi heittää vinkkiä myös tähän suuntaan!

Lähteet: www.vanharauma.fi

Travel Always Finds a Way

Blogihiljaisuus

Blogin puolella on ollut nyt vähän hiljaista tämän kuluneen syksyn aikana. Syitä on oikeastaan kaksi. Ensinnäkin, opiskelu on vienyt aikaa. Poden hieman huonoa omaatuntoa jokaisena aamuna, kun ukkeli lähtee aikaisin duuniin ja itse jään kotiin "hengailemaan". Hengailusta se on kyllä todellisuudessa kaukana. Joku voisi olettaa, että mulla on aikaa vaikkapa siivoilla ja tiskailla ja pitää kaikin puolin kotia kunnossa tällei suurimman osan viikosta kotona viettäessäni, mutta ei. Kun ei vaan ole. Kyllä se aika menee opiskeluun. Okei, joskus lipsahtaa pleikkarin ja Skyrimin puolelle, mutta suurimmaksi osaksi mä kyllä paiskin töitä sen eteen, että saisin tän koulun vauhdilla läpi - ja niin, että siitä jäisi jotain tietoa päähänkin...

Toinen syy blogihiljaisuudelle on se, ettei mulla oikein ole ollut mitään asiaa viime aikoina. Sen jälkeen, kun blogi alkoi hiljakseen muuttua lähes täysin reissuaiheiseksi, on ollut hankala keksiä jotain jännää kirjoitettavaa. Ainahan toki voisi muistella menneiden reissujen kohokohtia niin kuin muissakin matkablogeissa, mutta jotenkin sekin puoli on ollut nyt jäässä.

Nyt näyttää kuitenkin siltä, kuten voitte arvata, että asiaa vihdoin ja viimein on! Siispä...

Travel Always Finds a Way!

Mitäs mä sanoin joskus... vaikka tämän elämisen kanssa onkin nyt tiukkaa, kun tilille rapsahtaa hurjat 225 euroa kuussa, matkutamisesta en tingi. Travel finds a way. Ja niin se on tehnyt tälläkin kertaa. 

Koska en kuvitellut, että vuodesta 2018 voisi tulla kovin kummoinen reissuvuosi juurikaan siitä syystä, että tulot ovat romahtaneet aivan naurettaviksi, mä olen lapsellisen innoissani ilmoittaessani nyt, että mulla on nyt jo kaksi matkaa buukattuna talvelle ja keväälle 2018, eikä se kolmaskaan, kesälle suunniteltu reissu ole kuin muutamasta yksityiskohdasta enää kiinni! 

Laannuttaakseni tätä jossain Oortin pilvessä asti laukkaavaa matkakuumettani ajattelin hieman kertoa, että mitä kaikkea nyt sitten onkaan luvassa (saattaa myös olla, että innostun entistä enemmän...). Ihan kaikkea huippua, ainakin jos multa kysytään!

Lähden ukkelini kanssa helmikuussa viikoksi Meksikon Cancúniin. Oikeastaan voisi sanoa, että ukkeli vie mut sinne, sillä kyseessä on synttärimatka. Täytin noin viikko sitten pyöreät kolmekymmentä, joten jotain spesiaalia sen kunniaksi oli luvassa.

Toki tämä matka yhdessä suunniteltiin, se ei ollut yllätys. Se oli enemmänkin yllätys, että kysyessäni  pari päivää synttäreiden jälkeen leikilläni, että missä mun synttärilahja viipyy, ukkeli sanoi, että "mä ostan sulle lentoliput, sanot vaan, että mihin haluat lähtee". Olin aivan monttu auki. No mihin mä sitten halusin lähtee? No, öö, ihan mihin vaan! Me mietittiin kohdetta kuitenkin yhdessä, sillä tiesin, että ukkeli haluaisi ehdottomasti lämpimään. Lisäksi kohteen piti olla järkevästi tavoitettavissa, koska viikko on aika lyhyt aika reissata, jos itse matkoihin menee yli vuorokausi.

Indonesia olisi ollut mun ykkösvaihtoehto, mutta koska helmikuu matkustusajankohtana on hieman epävarma sään suhteen (monsuuni) ja järkevän hintaisia lentoja ei ollut tarjolla kuin jollain kymmenen tunnin vaihtoajoilla, päätimme sivuuttaa sen. Listalla oli myös Marokko ja Malta, mutta vaikka näihin kohteisiin oli tarjolla sopivat ja järkevät matkustusajat, kohteiden +14 asteen keskilämpötila helmikuussa ei vakuuttanut ukkelia. Niinpä unohdimme nekin. Dominikaaniseen Tasavaltaan ei edes löytynyt lentoja kyseisenä ajankohtana. Malesia, Vietnam ja Kambodza olivat taas niin typerien lentoaikojen ja -vaihtojen päässä, että nekin tippuivat yksitellen listalta pois. Lopulta heitin villinä korttina, että mites Meksiko. Lämpökiintiö olisi ainakin kohdillaan, ja sattumalta törmäsin myös täysin siedettäviin lentoihin (matkustusaika oli yhteensä vain n. 14 tuntia, vaikka pelkästään Düsseldorfista Cancúniin lentää abouttia 11 tuntia!). Aateltiin sitten siinä, että no mikä jottei, kun kaikki natsasi kohdalleen. Cancún taitaa tosin olla aikamoinen turistihelvetti, mutta kerrankos sitä...

Joka tapauksessa, tätä matkakohdetta voi pitää aikamoisena villinä korttina, sillä se ei varsinaisesti ole ollut mulla millään buckettilistalla! Mutta! Ehkä tällainen villi kortti onkin ihan hauska. Voihan se taas olla, että sitä menettää sydämensä ihan kummallisesti...

Toukokuussa matkustan hieman lähemmäs, Espanjan Madridiin. Mutta mitä siellä mahtaa olla, kun ei sekään nyt sillä mun buckettilistalla ole ollut?

Noh, tämä lukeutuu taas niihin extemporereissuihin. Kävi oikeastaan vähän samalla tavalla kuin New Yorkin matkan kanssa: saan viestin, että lähdetkö, ja no, minähän lähden!

Reissun idealistina toimi High Hopes -matkablogin kirjoittaja, jonka kanssa naamakirjakaveruudesta huolimatta emme ole koskaan tavanneet ihan oikeasti naamatusten. Blogini pitkäaikaisena seuraajana jossain kohtaa sitä vähän niin kuin tajusi, että meillä on jonkun verran yhteisiä mielenkiinnon kohteita, kuten esim. matkustaminen ja Game of Thrones. Ja Game of Thrones onkin juuri se syy, miksi lähdemme yhdessä toukokuussa Madridiin! Olemme ostaneet liput Ramin Djawadin Game of Thrones -konserttiin, joka järjestetään Madridissa 8. toukokuuta. Mä en olisi edes tiennyt tällaisen kiertueen olemassaolosta, mikäli High Hopes ei olisi ikinä laittanut mulle viestiä ja pyytänyt mukaansa.

GOT-konserttikiertue Euroopassa on aika laaja, Suomea lähin konsertti taidetaan järjestää Tukholmassa, joten miksi kaikista tarjolla olevista vaihtoehdoista juuri Madrid? Listalla olisi ollut Alankomaita, Ranskaa, Puolaa, Tsekkiä ja vaikka mitä... halusimme valita kohteeksi kuitenkin sellaisen maan, jossa emme ole kumpikaan aikaisemmin käyneet. Espanjan Madrid oli yksi näistä vaihtoehdoista.

Btw, tuo GOT-soundtrack on aivan uskomattoman helmeä settiä. En oikeastaan ollut aikaisemmin edes tajunnut, miten mahtavaa musiikkia siinä sarjassa soi! Kuunnelkaa ihmeessä!

Ja lopuksi vielä se ehkä-kai-varmaan-todennäköinen-hyvinkinmahdollinen reissukohde...

Se kolmas reissu, jonka tarkkaa ajankohtaa ei ole päätetty eikä lentoja tai muitakaan järjestelyitä ole vielä konkreettisesti tehty, kohdistuu kaukaiseen Australiaan. Australia on myös yksi niistä kohteista, joka ei sillä tavalla ole kiehtonut mua niin paljon, että se olisi buckettilistan kärkipäässä, mutta aivan kuten edellisetkin matkakohteet, ei se suinkaan ole ollut poissuljettu vaihtoehto koskaan. Miksi Australia ja miksi Perth?

Syy on hyvin yksinkertainen, eikä siitä päästä yli eikä ympäri: mun ja ukkelin ystäväpariskunta muutti Perthiin asumaan. Mikä siis parempi syy matkustaa toiselle puolelle maapalloa kuin lähteä kesällä tapaamaan heitä? Kuten jo mainitsinkin, suunnitelmat ovat vielä vain puheiden tasolla. Mikäli se vaan kaikille osapuolille sopii (mahdollisesti myös eräs yhteinen ystävämme haluaisi lähteä mukaan reissuun), matkustusajankohta saattaisi olla heinäkuu.

Musta on aivan huippua, että lempparilentoyhtiöni Qatar Airways lentää nykyään suoraan Dohasta Perthiin. Ja jos olisi taas ajoissa liikenteessä (winkwink!), lentoliput Perthiin saisi alle tonnilla! Alle tonnilla!

Mutta kuten sanoin, tämän reissun tarkemmat yksityiskohdat hiotaan tässä lähitulevaisuudessa. Ensin pitää kai varmistaa kohdemaan pariskunnalta, että onko ylipäänsä ok, että tullaan - ja mahdollisesti vielä vähän niin kuin porukalla! 😁 Puhetta tästä siis on ollut jo ennen heidän lähtöään parikin kertaa, joten ei tässä nyt ihan suunapäänä olla paikan päälle ryntäämässä!

* * *

Anyways, ei kuulosta ollenkaan huonolta reissuvuodelta tuo vuosi 2018! Kyllähän tässä rahan kanssa aika äärirajoilla liikutaan tällä hetkellä, mutta aloitan vuoden alusta opiskelun ohella tekemään vähän töitä, joten eiköhän nämä asiat tästä suttaannu niin kuin niillä yleensä tapana on.

Ja hulluksihan tässä tulisi, jos ei välillä pääsisi könöttämään saatanan pitkiä mannerten välisiä lentoja jalat polvissa kallista välipalaa napostellen... 😏

EDIT: Ylläolevassa loppuspiikissä huomasin ihan höpsön virheen, joka piti tulla korjaamaan. Siis jalat polvissa? Ei. Siis Polvet suussa. Mitähän mun päässä on taas oikein liikkunut... ei vissiin yhtään mitään 😂