Mesoamerican Barrier Reef: kuka snorklaa ja kuka saa paniikkikohtauksen

Mesoamerican Barrier Reef halkoo Karibianmerta noin tuhannen kilometrin matkalta alkaen Yukatanin niemimaan pohjoiskärjestä ja valuen sen itärannikkoa pitkin kohti etelää ulottuen aina Hondurasiin saakka. Sijaintinsa vuoksi sitä voidaankin kutsua siis myös Great Mayan Reefiksi. Se on pohjoisen pallonpuoliskon suurin valliriutta ja kuuluu kolmen tai neljän suurimman valliriutan joukkoon koko maailmassa. Se, mille sijalle MBR virallisesti sijoittuu koralliriuttojen maailmassa, on hieman epäselvää, sillä eri lähteet bittiavaruudessa ilmoittivat jokainen hieman eri tuloksia. Tämä puolestaan saattaa johtua siitä, että kyseessä on nimenomaan valliriutta, ei esimerkiksi atolli tai "reuna-alue" (fringing), jotka ovat nekin koralliriuttoja, mutta erityyppisiä (lähde: NOAA).

Mayan Riviera takaa reissaajalle taatusti mahdollisuuden tutustua tähän upeaan luontokohteeseen, eikä pikkuruinen Puerto Morelos ollut lainkaan poikkeus. Tämä olikin mielestäni yksi Puerto Moreloksen hyvistä puolista: snorklaus- ja kalastusretkiä haluava löysi helposti itselleen diilin vain kävellessään pitkin rantaviivaa, mutta riivaajiksi asti näitä retkenjärjestäjiä ei kuitenkaan ollut.  Heitä ja heidän kylttejään näki ja osa heistä uskaltautui juttusillekin, mutta olosuhteet huomioon ottaen heitä olisi voinut olla tungokseen asti. Lisäksi seesteinen kävely rantahietikolla olisi voinut hetkessä muuttua suoranaiseksi helvetiksi, jos jokainen retkikauppias olisi rynnännyt iholle eikä jättänyt rauhaan kohteliaan kieltäytymisen  jälkeen. Puerto Moreloksessa ei todellakaan tarvitse jännittää ja ahdistua riivaajista!

Neljän tunnin kalastusretkestä pitää olla valmis maksamaan parisataa dollaria per porukka ja snorklaaminen maksaa tavallisesti 25 dollaria henkilöltä. Me löysimme diilin, jolla saimme parin tunnin snorklausretken hintaan $20 per naama. Me siis vain tallustelimme hietikolla tarkoituksenamme mennä kyselemään snorklausretkeä eräältä aikaisemmin bongaamaltamme retkenjärjestäjältä, kun meidät pysäytti tarjouksellaan eräs toinen. Koska tällä oli viisi dollaria edullisempi hinta, me luonnollisesti jäimme sitten siihen. 

Tämän surullisen kuuluisan snorklausmatkan myötä pääsemme hiljakseen sivuamaan omaa kammoani vettä kohtaan. Olen hieman avannut tätä omituista kammoani kesällä 2014, mutta nyt voisin muutaman sanan kertoa siitä lisää, jotta alta löytyvä snorklaustarina saisi edes jotain järkevää pohjaa.

Olen jotenkin aina ollut kovin varovainen veden kanssa. Se johtuu ehkä suuresta pelostani hukkua, mikä on täysin kummallinen pelko ottaen huomioon, etten tietääkseni ole koskaan edes meinannut hukkua. Jostain lapsuudesta tämä kauhu veden alla olemista kohtaan kuitenkin juontaa juurensa, sillä muistan kärsineeni tästä aina. Pystyn sekunniksi tai kahdeksi menemään kokonaan veden alle, mutta esimerkiksi sukeltaminen on aina ollut täysi mahdottomuus. Luulin pitkään, etten vain osaa sukeltaa, mutta nyt tiedän, että kyse on siitä, etten mä vain pysty sukeltamaan, vaikka haluaisinkin. Jokin näkymätön voima vetää mut takaisin veden pinnalle (tämän logiikan mukaan mä en siis pysty edes hukkumaan, eh...).

Meksikossa ajattelin, ettei se snorklaaminen voi olla niin kamalaa. Siinähän ollaan kuitenkin veden pinnalla ja kellutaan ja hengittääkin saa melkein normaalisti. Se näyttääkin niin helpolta! Ei siis mitään hätää! MBR sijaitsee Puerto Moreloksen kohdalla hyvin lähellä rantaa, joten venematka riutalle ei ollut kuin joitain minuutteja. Jo tämän lyhyen matkan aikana snorkkelia kokeillessani mua alkoi kuitenkin ahdistaa. Ahdistaa, ja ennen kaikkea oksettaa. Kun mä tässä nyt omassa keittiössäni kirjoitan tätä tekstiä ja kuvittelen sen hengitysputken suuhuni, mua alkaa yökityttään. Miten mä voisin hengittää sen putken kautta, jos mä oksennan siihen?!

No, päättäväisenä mä ajattelin, että se tunne menee kyllä ohi; että on se nyt saatana, jos mä en yhdestä snorklausretkestä selviä. Olisin niin halunnut nähdä sen koralliriutankin. Tuli siis aika hypätä mereen. Oppaan lisäksi mereen hyppäsi mun kanssa ukkeli ja eräs vanhempi, kanadalainen mies, eli meillä oli todella pieni porukka koossa, ja se toi hieman enemmän turvallisuuden tunnetta mulle. 

Mutta ei näköjään riittävästi. Välittömästi, kun mä pääsin veteen, mä tiesin, että itse snorklaaminen tulisi olemaan todella suurien ponnistelujen takana. Yritin asetella snorkkelia silmille ja suuhun, mutta siitä ei meinannut tulla mitään; suolainen aallokko hyppi mun silmille, enkä mä tahtonut saada laseja naamalle "kuivana", puhumattakaan siitä hengitysputkesta. Siinä kohtaa, kun olin jotenkin saanut räpiköiden tämän vaiheen lopulta kuntoon, mä huomasin, että opas, ukkeli ja kanadalainen olivat jo uiskennelleet aika kauas. Mä saatoin tuntea, miten paniikki alkoi vyöryä mun päälle, kun mä tajusin olevani ihan yksin (vaikka olin ihan veneen vieressä ja yksi retkenjärjestäjistä oli jäänyt vahtimaan venettä). Mä yritin pari kertaa kääntyä naamalleni veteen, mutta kun sydän oli hyppäämässä takykardiaan, kurkussa kiemurteli oksennus ja kyyneleet alkoivat valua silmäkulmista, mä huikkasin veneeseen jääneelle pojalle, että laskee mulle raput.

Veneessä mä istuin kyyryssä paikallani vapisten ja yritin ajatella iloisia asioita. Silmille oli pakko nostaa aurinkolaist, joiden takana mä salaa vähän vielä itkin. Mä en tiedä siinä kohtaa enää, että miksi ne kyyneleet vaan tuli mun silmistä. Liittyikö se edelleen siihen paniikkiin, joka mut oli meressä vallannut, vai harmittiko mua vaan niin paljon, etten mä ollut pystynytkään ylittään itseäni, vai siihen, että multa jäi se koralliriutta näkemättä. Ehkä mä olin jopa hieman vihainen ukkelille, meidän oppaalle ja sille kanadalaisellekin, koska ne eivät olleet odottaneet, että mä saan itseni valmiiksi. Luultavasti se johtui kaikkien näiden yhdistelmästä. Poika veneessä yritti lohduttaa mua, etten mä suinkaan ollut ensimmäinen, ja tuskin viimeinen, joka ei kyennyt snorklaamaan. Se oli sillä hetkellä laiha lohtu se.

Kun mä myöhemmin sitten avauduin siitä kamalasta, kuolemanpelkoisesta tilanteesta ja suuresta harmituksesta, että koralliriutta oli mennyt multa sivusuun, ukkeli ehdotti, että oltaisiin käyty ostamassa mulle oma snorkkeli ja mä olisin voinut rantavedessä harjotella, ja/tai oltaisiin lähdetty uudestaan riutalle ja ukkeli olisi tällä kertaa jäänyt mun kanssa pitämään mua kädestä tjtn. Mä olin siinä kohtaa niin väsynyt ja turhautunut, etten innostunut ollenkaan. Päätin, että vesi on niille, joilla on kidukset, ja ihmisen paikka on maalla... 

Seuraavana päivänä suurin pettymys oli jo väistynyt, kun katsellessani Playasolin uima-altaassa sukeltelevia, 5-6 -vuotiaita tyttöjä naureskelin ukkelille, että kato nyt, nuokin sukeltaa paremmin kuin minä ja ne on vasta noin pieniä. Lisäksi mun harmitustani lievensi hieman se, että ukkelilla oli ollut mukana GoPro, jonka kautta mä sain edes pienen käsityksen siitä, miltä oli näyttänyt Karibianmeren pinnan alla. Mulla on tarkoitus jossain kohtaa tehdä ihan kunnon video tuosta ukkelin snorklauskokemuksesta, mutta toistaiseksi te saatte tyytyä tällaiseen muokkaamattomaan ja lyhyeen videonpätkään.

Light House Tours & Tulum - historian havinaa Karibianmerellä

Mahtavaa, kesä on kohta täällä! Kesä, muutaman viikon päästä koittava miniloma Espanjan Madridissa ja ensimmäinen lukuvuosi yliopisto-opiskelijanakin alkaa olla ensi viikkoa vaille taputeltu. Helmikuun Meksikon matkasta on kuitenkin vielä asia jos toinenkin kertomatta, joten tänään, pitkään kestäneen hiljaisuuden jälkeen, kerron teille meksikolaisesta maya-kaupungista nimeltään Tulum.

Tulumin pieni, pääsääntöisesti muinaisen maya-historiansa voimin eteenpäin porskuttava pikkukaupunki sijaitsee noin 100 kilometriä Puerto Moreloksesta, 130 kilometriä Cancúnista ja 70 kilometriä Playa del Carmenista etelään rannikolla. Tulumin arkeologinen temppelikaupunki on erityinen siksi, että se on ainut meren rannalla säilynyt maya-kaupunki, ja luultavasti ainut, joka on ylipäänsä koskaan rannikolle rakennettukaan. Muut Yukatanin maya-kohteet ovat visusti sisämaassa trooppisten savannimetsien keskellä.

Light House Tours

Me olimme matkassa Light House Toursin pikkubussilla. Nettikirjoittelun perusteella paras vaihtoehto olisi ollut vuokrata auto ja ajella itse omaan tahtiin Yukatanin nähtävyyksiä, mutta me kaipasimme tällä kertaa vaivattomuutta ja helppoutta. Light House Toursin myyntikojun bongasimme Puerto Moreloksen keskusaukion laidalta. Päiväretki Tulumiin, Cobaan, cenotelle ja Playa del Carmeniin kustansi 60 dollaria per naama ja sisälsi oman pikkubussin lisäksi buffet-lounaan Tulumissa, sisäänpääsyn kaikkiin kohteisiin ja juomat (veden ja kaljaa). Meillä oli myös pikkubussimme oma kuljettaja ja Julio-niminen opas, joita sitten tippasimme retken jälkeen noin kymmenellä dollarilla per naama, kuten Meksikossa tapana on.

Lomalla, jolla ei halua juurikaan rasittaa omia aivonystyröitä ja haluaa päästä mahdollisimman helpolla, tällainen pakettiretki on loistava valinta. Matkanjärjestäjiä on jokaiselle sormelle ja varpaalle ja varmasti enemmänkin ja ne tarjoavat mitä erilaisemmin räätälöityjä retkiä, sen kun vain valitsee sen, joka hinnaltaan ja sisällöltään miellyttää eniten. Light House Tours järjesti meidän Tulum-Coba -kombon lisäksi toisenlaisia retkiä mm. Chichen Itzalle, snorklausta ja kilpikonnaretkiä. 

Retki oli mielestäni ihan mukava, mutta kenties turhan aikataulutettu ja viimeinen, tunnin mittainen pikavisiitti Playa del Carmenin Fifth Avenuella tuntui lähinnä ajanhukalta. Toisaalta tuollaisen turistihelvetin läpi käyskennellessä sitä tajusi, miten upea ja seesteinen paikka oli Puerto Morelos, mutta suurin syy mun turhautumiselle tuossa kohtaa oli se järkyttävä väsymys, joka väkisin hiipi kehoon ja mieleen. Olimme Playa del Carmenissa auringon jo käännyttyä laskemaan ja takana oli uuvuttavat määrät kävelyä polttavan auringon alla, kiipeäminen Meksikon korkeimman maya-temppelin päälle, taatusti kehossa kummitteleva nestehukka ja tunkkainen bussi-ilma. Siinä kohtaa haaveilin vain pulahtavani Karibianmeren viilentäviin aaltoihin Puerto Moreloksessa, en mistään muusta.

Jos haluaa välttää järjestetyn retken tiukasta aikataulusta johtuvan kelloon vilkuilun ja kiirehtimisen, poiketa tien varteen mitä autenttisimpaan tienvarsikojuun limulle tai lisätä nähtävyyslistallensa vielä yhden cenoten, vuokra-auto on taatusti se, mitä kannattaa harkita. Liikenne valtatiellä oli tietysti hieman epämääräistä Suomeen verrattuna, mutta ei lainkaan mahdotonta. Jos nyt matkustaisin uudestaan Yukatanille, haluaisin ehdottomasti vuokrata auton ja määrätä itse aikatauluni, kohteeni ja taukoni. Auton vuokraaminen ei kuulemieni huhujen mukaan ole edes kallista tuolla, päinvastoin, se on kuulemma jopa naurettavan halpaa. En kuitenkaan mene tähän aiheeseen sen enempää, sillä omaa kokemusta ei tosiaankaan ole. 

Tulum - City of Dawn

Tulumin rauniokaupunki on tunnettu myös nimellä Zama, joka tarkoittaa karkeasti suomennettuna aamunkoin kaupunkia (City of Dawn). Tämän ymmärtää, kun astelee tuolla 1200-luvulla rakennettujen temppeleiden keskellä ja idässä jyrkkiin rantakallioihin ja mereen rajautuva kaupunki  suorastaan tuijottaa Karibianmerelle ja odottaa aamun ensisäteiden pilkistävän horisontin takaa esiin.

Tulumin huippuvuodet sijoittuvat 1200 - ja 1400 -luvuille ja se kesti vuosikymmeniä vielä senkin jälkeen, kun espanjalaiset alkoivat miehittää Meksikoa. Mutta, kuten historia opettaa Etelä- ja Väli-Amerikan kolonisaatiosta, Tulumin mayaheimon kohtaloksi sinetöityi vierasmaalaisten mukanaan tuomat taudit. Ne, jotka selvisivät elossa, jättivät lopulta kaupungin, ja 1500-luvun loppuun mennessä Tulum oli muuttunut tärkeästä meri- ja maakaupan keskuksesta hylätyksi, autioksi kaupungiksi.

Meillä oli valitettavan vähän aikaa kurkistella Tulumin raunioita, ja tästä syystä suosittelenkin vuokraamaan sen auton, jolloin vuosisatoja vanhojen rakennusten ihmettelyyn saa käyttää aikaa juuri niin paljon kuin itse haluaa. Kaupungin tarkastelu jäi siis, ikävä kyllä, kovin pinnalliseksi ja nopeaksi. Aikaa vei paljon mm. oppaan lätinät mayojen ja Tulumin historiasta, kulttuurista ja arkkitehtuurista. Okei, olihan se mielenkiintoista, mutta parinkymmenen minuutin jälkeen alkoi jo hermostuneena odottaa esityksen loppumista, kun palmujen keskellä kohoavat rauniot ja niiden takana turkoosina pauhaava meri kutsuivat luokseen.

Historiallinen kaupunki ja siitä huokuva muinainen kulttuuri ehti kuitenkin tehdä tehtävänsä samalla, kun kiirehti kaupungin kulmasta toiseen ehtiäkseen tarkastaa jokaisen tärkeän rakennuksen ja polun. Paikka on siis ehdottomasti käymisen arvoinen upeine rakennuksineen ja järjettömän sinisine merimaisemineen, vaikka kiireessä ne kaikki tutkittiinkin. Paremmalla ajalla tuolla saisi helposti vietettyä useamman tunnin kadonnutta kulttuuria tutkien tai ihan vaan Karibianmeren sinisyydestä nauttien. Rauhaa tuolta on kuitenkin turha lähteä hakemaan, sillä kuten kuvistakin näkee, jokunen muukin oli kiinnostunut Tulumin mayahistoriasta...

Kuten Puerto Moreloksessa (ja uskallan väittää, että koko Yukatanin niemimaan itärannikolla), myös Tulumissa puhaltava merituuli oli voimakas. Itäpuolelta kaupunkia johti portaat alas hiekkarannalle, jossa olisi ollut mahdollista mm. pulahtaa mereen, mutta tuona päivänä ne oli suljettu juurikin kovan tuulen vuoksi. Rannalle olisi päässyt kiertotietä oppaan ohjeistuksella, mutta siinä tapauksessa meidän kiertely itse kaupungissa olisi jäänyt aivan naurettavan lyhyeksi, joten skippasimme sen.

Millä tahansa sitten olettekin liikkeellä, omalla autolla tai järjestetyllä retkellä, muistakaa ottaa mukaan vettä, kun lähdette nuuskimaan Tulumin rauniota - tai ylipäänsä mitään missään, jossa on ns. paremmat kelit kuin Suomessa! Juu, tiedän, ihan peruskamaa, kun valkonaama pohjoisesta lähtee etelänlomalle, mutta ihan vain lämpimänä muistutuksena muille ja etenkin itselleni, joka en ole mikään mahdoton konkari näissä trooppisissa kohteissa... lähes zeniitistä porottava aurinko, yli kolmenkymmenen asteen lämpötila, lähes mahdottomuus löytää varjoa ja jatkuva liikkuminen tekivät olon erityisen heikoksi itselläni ja teki mieli suorastaan itkeä, kun haaveilin bussiin unohtuneesta kylmästä vesipullostani. Kaiken lisäksi mun edellispäivänä palaneet poskipäät ja otsa olivat niin tulessa, että olin varma, että mun kasvot tippuvat sinne raunioiden keskelle. Toinen vinkki: ihan sama, vaikka teillä olisi aurinkovoidetta suojakertoimella 100, hommatkaa lierihattu. Ainakin Tulumin sisäänkäynnin turistikeskittymässä on tarjolla kaikenmoisia hattuja, ja uskokaa pois, niitä teille jopa sieltä kojujen varjoista tyrkytetään.

Poistuessamme raunioilta kävelimme jonkin matkaa metsässä, mikä oli taivaallisen ihanaa, koska varjo, ja kun pääsimme meidän lounaspaikkaan, tilasin kaksi pulloa vettä, jotka kietaisin niin nopeasti nassuun, että taisi nousta vähän oksennustakin kurkkuun.

Tulumin jälkeen jatkoimme matkaa sisämaahan kohti Coban maya-kaupunkia ja maanalaista luonnon kylpylää, cenotea, joista tulossa juttua vielä ihan erikseen!

Muutama iguaanikuva Meksikosta

Iguaaneja siellä ja iguaaneja täällä. Niitä oli joka paikassa, kun vaan osasi katsoa. Joskus ne pääsivät jopa yllättämään. Sitä röhnötti Playasolin uima-altaalla ja nautti kuumasta auringosta, ja kun avasi silmät katsellakseen ympärilleen saattoi huomata, ettei sitä lainkaan ollut yksin. Nämä upeat liskot ansaitsevat mielestäni aivan oman postauksensa, ja tässä se tulee, pikkuruinen ja vaatimaton iguaanikuvapläjäys.

Iguaaneja lämmittelemässä Tulumin raunioissa ^

Aivan niin kuin ihmisetkin, myös tämä kaveri tuntui ihastelevan turkoosia merta, ja vieläpä oikein aitiopaikalta! ^

Iguaani-invaasio Playasolin uima-altaalla ^

Mä en kauheesti ole ikinä ollut mikään liskoinnostuja, mutta näissä oli jotain jännittävää. Näissä on  kauheesti jotain suurta lempeyttä ja suurta viisautta, lähinnä siis katseessa. Tiedä sitten, miten asian laita todella on. Eivät ne ainakaan kenenkään kimppuun hyökänneet ja sen verran viisaitakin olivat, että tiesivät ruokaa olevan tarjolla siellä, missä on ihmisiäkin. Toisaalta nämä uima-altaan ja maya-temppeleiden iguaanit olivat huomattavasti ihmiseen tottuneempia kuin ne, joihin törmättiin cenotella keskellä viidakkoa. 

Airbnb-kokemuksia ja todellinen jackpot Meksikossa!

Reissuilla on tullut nähtyä jos jonkinmoista hotellinmörskää. Aina se nykyään vähän jännittää, että minkälaisessa sitä sitten seuraavan yönsä viettää, vaikka toisaalta jotain on jäljellä siitä "nuoruuden" välinpitämättömyydestä yösijan suhteen. Lopulta sitä kuitenkin nukkuu ihan missä tahansa, kunhan on katto pään päällä ja ovessa lukko, mutta kuten jo aikaisemminkin olen blogissa kertonut, vähän aikuisempana sitä arvostaa majapaikan tiettyjä ominaisuuksia aivan eri tavalla. Majoituksesta saattaa olla jopa valmis maksamaan vähän enemmän ihan vain saadakseen käyttöönsä toimivan wi-fin, hintaan sisältyvän aamupalan, ilmastoinnin tai ihan vaikka vuodevaatteet, joissa uskaltaa nukkua ilman kääriytymistä omaan makuupussiin.

Meksikon reissun majoituksen kanssa oli alkuun hieman ongelmia, lähinnä ihan itseaiheutettuja, ja lopulta päädyimmekin valitsemaan yösijaa airbnb:n kautta. Ensin unohdin siirtää maksutilille rahaa Gota de Sal -hotellia varatessani ja sitten löysimme hotellin, joka mainosti itseään ekologisena, mutta joka paljastui arvosteluja lukiessani niin karuksi paikaksi, että päädyin perumaan sen alle kaksi tuntia varauksen tekemisestä. Milloinkahan sitä oppisi olemaan kaukaa viisas ja lukemaan ne arvostelut etukäteen? Note to self ja muillekin: jos hotelli kuulostaa liian hyvältä (ja edulliselta) ollakseen totta, niin ihan varmasti siitä löytyy jotain mätää. Lue arvostelut (mieluiten ennen varaamista)!

Tekisi melkein mieli sanoa, että em. vastoinkäymiset olivat jonkin suuremman johdattelua, sillä vaikka lopullinen majoitussuunnitelma hätäisesti tehtiin sekin, niin oikeastaan yhtään paremmin ei olisi enää voinut mennä. Siitäkin huolimatta, että jouduimme keskellä viikkoa vaihtamaan majoitusta, airbnb oli jälleen kerran aivan loistava valinta! 

Itselleni airbnb on tullut jonkun verran tutuksi reissujen myötä. Islannissa majoituimme airbnb-kämppään, lisäksi olen viettänyt muutaman yön Turussa tällä tavoin yksinkertaisesti sen edullisuuden vuoksi. Meksikon Puerto Moreloksessa majoituimme toista (ja kolmatta) kertaa ulkomailla luottaen airbnb:n tarjontaan.

Yleensä pyrin aina ensisijaisesti etsimään hotellin, syystä x, jota en itsekään oikein tiedä, sillä toistaiseksi nuo vähäiset airbnb-kokemukseni ovat olleet niin mainioita, että uskallan suositella tätä vaihtoehtoa kaikille reissuajille. Edelleen tarkastelen airbnb:ta vaihtoehtona kuitenkin vasta siinä kohtaa, kun hotellimaailma on koluttu läpi mitään sopivaa tai tarpeeksi edullista tulematta vastaan.

Miksi valita airbnb? Sillä säästää useimmiten pitkän pennin majoitusta etsiessä, etenkin, jos on valmis valitsemaan yksittäisen huoneen kokonaisen asunnon sijaan. Kokonainen asunto takaa varmasti matkaseurueelle oman rauhan, mutta yksittäisessä huoneessa selviää myös se sosiaalisesti rajoittunut, jonka ei tarvitse olla tekemisissä isännän/emännän kanssa sisään- ja uloskirjautumista enempää ellei itse toisin halua. Parasta airbnb:ssä mielestäni onkin se, että se on loistava keino tutustua paikallisiin ihmisiin, mutta toisaalta sosiaalisuuden määrän saa ihan itse päättää. 

Hintatasoltaan korkeassa maassa, esimerkiksi Islannissa, airbnb oli mainio keino myös muilla tavoin estää mattia hyppäämästä kukkaroon. Vaikka itselleni majapaikan valinnassa tärkeää on hintaan sisältyvä aamupala, airbnb:ssä on useimmiten turha odottaa pöytään valmiina tarjoiltua aamiaista. Sen sijaan, että olisimme joka aamu raahautuneet Reykjavikissa kaupungille syömään kallista aamupalaa, me kävimme lähikaupassa ja ostimme viikon aamupalatarvikkeet oman keittiömme jääkaappiin. Reissun tuntua ja lomafiilistä ei hälventänyt lainkaan se, että jouduimme itse aamuisin voitelemaan leipämme ja avaamaan itse jogurttipurkkimme, ja samalla rahaa jäi tuhlattavaksi ihan muihin humputuksiin.

Tähän väliin pari kuvaa parin vuoden takaisesta Islannin airbnb-kämpästä (joo, onnistuttiin valtaamaan ja sotkemaan se aika hyvin):

All you need for breakfast

Toisaalta erilaiset airbnb-vaihtoehdot tarjoavat varsin erilaisia palveluita, joten saattaahan tuo olla, että hintaan sisältyy jopa aamupala. Nämä asiat kannattaakin tarkistaa ennen varauspyyntöä tehdessä. Tarjoaako majapaikka esim. liinavaatteet ja pyyhkeet? Onko käytössä langaton netti? Onko pyykinpesumahdollisuutta? Lämpimissä maissa ilmastointi, viileillä seuduilla lämmitys? Jokainen tuntee omat tarpeensa majoituksen suhteen, joten tässä vain muutama herättelevä esimerkki, mistä kannattaa ottaa selvää. Yksi, minkä itse aina tarkastan kohteesta, on palovaroittimet. Meidän jälkimmäisessä majapaikassa Meksikossa ei ollut palovaroitinta ja nukuin siellä yöni huomattavasti huonommin kuin ensimmäisessä paikassa, jossa sellainen katon rajassa vilkkui. Toisaalta muistan pohtineeni jälkimmäisessä majapaikassa öisin myös sitä, että mahdollisen tsunamin iskiessä rannikolle me olisimme hukkuneet välittömästi niin lähellä rantaa maan tasossa. Tiedä sitten, mikä mua eniten valvotti. Meksikossa ja Karibialla on viime aikoina ollut melko tavalla maanjäristyksiä.

Puerto Moreloksen airbnb-valikoima oli yllättävän laaja. Kuten edellispostauksessa mainitsin, kannattaa olla tarkkana ja zoomata airbnb-karttaa mahdollisimman lähelle valintaansa tehdessä, jottei vahingossa varaisi yösijaa sieltä kolmen kilometrin päästä alligaattorirämeikön takaa, jos tarkoituksena on nauttia kylän rauhallisesta biitsistä ja merestä.

Airbnb-kämpän löytäminen vieraasta kaupungista tai kylästä saattaa toisinaan tuottaa hankaluuksia (mutta ei sellaisia, joista ei maalaisjärkinen ihminen selviytyisi). Olin tehnyt varauksen Laura-nimisen tytön kanssa meidän ensimmäiseen majapaikkaan. Viestitellessämme Laura oli tarkentanut paikan sijaintia lähistöllä tönöttävän majakan ja La Pepita -nimisen ravintolan avulla. La Pepitan edessä me sitten pyörimme akselimme ympäri ja yritimme bongata Lauran näköisen tyypin jostain lähistöltä, mutta lopulta mun oli annettava periksi ja soitettava numeroon, jonka Laura oli antanut. 

Sen sijaan, että puhelimeen olisi vastannut nainen, luurin toisesta päästä alkoi kuulua innokas, espanjaa tolskaava miesääni. Kysyin varovasti väliin, puhuisiko mies mahdollisesti englantia ja tokihan hän sitä puhui. Selitin tilanteen, kerroin tavoittelevani Lauraa ja pienen juttutuokion jälkeen bongasimme La Pepita -ravintolan ovesta kadulle puhelin korvalla paahtavan pienen meksikolaismiehen, joka alkoi viittoa meille. Emme olleet löytäneet Lauraa, mutta olimme ehdottomasti oikeassa osoitteessa ja mies, jonka kanssa puhuin puhelimessa, osoittautui ravintolan ja sen yläkerrasta löytyvän majatalon pomomieheksi, Jesukseksi.

Villas Valentina sijaitsee siis La Pepita -ravintolan yläkerrassa ja ainakin booking.comin kautta tuo näyttää nyt löytyvän sillä nimellä. Airbnb-sivulla majapaikan nimeä ei ollut erikseen mainittu, tai ainakaan en sitä huomannut, sillä en tiennyt varaavani huonetta "hotellista". Sijanti oli aivan loistava: vain viitisenkymmentä metriä rannalta, lähellä Puerto Moreloksen keskusaukiota ja ravintolamaailmaa. Käytössämme ollut huone oli siisti ja siinä oli oma wc ja suihku. Lisämukavuutta toi ilmastointilaite, puhtaat liinavaatteet ja oma jääkaappi. Lisäksi huoneissa oli tallelokero arvotavaroille, mutta ei niin iso, että sinne olisi mahtunut esim. läppäri tai tabletti. Passi ja ylimääräiset pesot sinne oli hyvä lukita piiloon.

Mulla oli hieman tosin teknisiä ongelmia lokerikon kanssa. Saadessamme huoneemme Jesus opetti meille tallelokeron käytön ja minähän sitten pysähtymättä ollenkaan miettimään paiskasin suurimman osan rahoista ja passini lokeroon ja tönäisin luukun kiinni. Sitten se ei enää auennutkaan. Seuraavana päivänä jouduimme muuttamaan kerrosta ylempänä sijaitsevaan huoneeseen, mutta koska Jesus oli ainut, joka sai käyttää tallelokerikon avainta, jos sisällä oli asiakkaan omaisuutta, emme saaneet heti mun passia ja rahoja mukaan. Kuumotteli vähän, vaikka yritinkin vakuutella, ettei ainakaan ne kerrossiivojat millään voisi onnistua murtamaan tallelokerikkoa ja varastamaan mun identiteettiä ja setelinippua, joka käsitti varmaan siivojien kokonasen vuoden palkan (no ei nyt ihan). Uudessa huoneessa tallelokeron käytössä meitä opasti pomomiehen kakkosmies Jorge ja talonmies Javier, joiden englannin kielen taito oli vähintäänkin kyseenalainen. Javier ei itse asiassa puhunut englantia sanaakaan.

Loppu hyvin, kaikki hyvin kuitenkin. Sain passin ja rahat vielä saman päivän aikana.

Villas Valentinassa parasta oli kattoterassi. Siellä me loikoilimme lähes kokonaan ensimmäisen kokonaisen päivän, sillä edellispäivän rankka matkustaminen otti veronsa. Loppupeleissä se oli varsin typerää, sillä aamupäivällä aurinkotuoliin siirtyessä olimme valkoisia, iltapäivällä horteesta herätessä olimme punaisia.

Kattoterassilta oli makeat näköalat Karibian merelle ja poreallas, jossa oli viileää vettä. Vesi oli puhdasta ja viereisessä komerossa sijaitsevan koneiston perusteella vesi vaihtui jatkuvasti. Lisäksi Javier kävi putsaamassa allasta lähes päivittäin, sillä tuuli oli toisinaan kova ja kattoterassin kaisloilla katetusta osasta irtoili toisinaan kuivia oksia.

Tämmöistä oli heti, kun astui meidän huoneesta ulos. Huolella ilmastoidun huoneen jälkeen se lämpimän kostea merituuli kasvoilla oli jokseenkin läkähdyttävä. Tämän kokemuksen peruteella nimesimme tuulen 'pössikseksi'. Portaat kattoterassille.

Neljä yötä Villas Valentinassa maksoi nelisen sataa euroa. 

Sen jälkeen muutimme Playasoliin. Rinkkoinemme meidän ei tarvinnut raahautua kuin parisen sataa metriä Villas Valentinasta pohjoisempaan, mikä toisaalta tarkoitti pidempää matkaa keskusaukiolle ja ravintola-alueelle, mutta toisaalta entistä rauhallisempaa tunnelmaa. 

Yksityisellä ja valvotulla alueella oli oma uima-allas, jota mekin saimme käyttää muiden alueella lomailevien kanssa. Pihaa ympäröivät kaksi- tai kolmikerroksiset rakennukset, joiden oletimme olevan jonkinlaisia lomailijoiden vuokra-asuntoja. Miten haaveilimmekaan tuolla, että olisi mahtavaa vuokrata sellainen kämppä isolla kaveriporukalla! Meillä itsellämmehän oli käytössä erään rakennuksen sivussa sellainen pieni, kylpyhuoneellinen yksiö, joka itsessään ei ollut mitään luksusta, mutta kuitenkin siisti ja ilmastoitu. Netti toimi ainoastaan, jos piti huoneen ovea auki tarpeeksi, joten sen kanssa taisi lennellä useampi kirosana...

Playasolista oli alle minuutin siirtämämatka valkoiselle hiekkarannalle. Tavallisesti me vaihdettiin uima-asuun huoneessa ja ottamatta edes pyyhkeitä mukaan kävelimme pihasta Karibian mereen lillumaan. Joskus meillä oli talon tarjoamat pyyhkeetkin mukana. Se olikin parasta, vaikka mun pää ei juurikaan kestä montaa päivää sellaista pelkkää paikallaan makoilua. Se tuli todistettua jälleen kerran juuri Playasolissa neljän reissupäivän jälkeen, kun kaatosateen yllättäessä olin menettää järkeni. Meidän oli ollut tarkoitus lähteä juuri sinä iltapäivänä snorklaamaan, mutta sade muutti suunnitelmia ja jouduimme muutaman tunnin kärvistelemään meidän minihuoneessa. Olin seota sellaiseen paikallaan nyhväämiseen ihan totaalisesti. Ukkeli nukkui sängyllä päiväunia, mutta minä seilasin huoneessa levottomana ja ahdistuneena ja lopulta mun oli pakko aikani kuluksi avata Corona-tölkki ja kuunnella musiikkia puhelimella. Kävin varmaan viiden minuutin välein kurkkimassa sateessa, josko pian alkaisia taivaanrannassa selkenemään. Voitte kuvitella innostukseni, kun sade sitten viimein loppui...

Playasolissa vietetyt kolme yötä maksoivat parisen sataa euroa. Vaikka Puerto Moreloksen rannalla airbnb-vuokranantajatkin haistavat turistien innon tuhlata rahaa ja osaavat pyytää asumuksistaan hintatasoon nähden korkeaa hintaa, nämä vaihtoehdot tulivat ehdottomasti edullisimmiksi vaihtoehdoiksi. Yhteensä säästimme majoituksessa ainakin kolme sataa euroa, kun emme päätyneetkään Gota de Saliin tai sinne johonkin randomhotelliin, josta ei ollut edes tykännyt kukaan. 

Vaikka Puerto Moreloksen kämpät eivät tarjonneetkaan hintaan sisältyvää aamupalaa tai jälkimmäisessä edes toimivaa wi-fiä, valinnat olivat ihan täydellisiä. Ehkä jatkossa uskallan turvautua airbnb:hen vieläkin enemmän, jo vaikka ennen kuin olen edes avannut hotels.comin sivustoa...

Heti, kun ehdin (aika kova tahti opiskelun parissa tällä hetkellä, päivät ovat ihan naurettavan pitkiä!), juttua tulossa meidän päiväretkestä Tulumin ja Coban mayatemppeleille sekä snorklaamisesta ja kalastusreissusta Mesoamerican Barrier Reefilla.

Puerto Morelos, Quintana Roo, Meksiko

Bussi jättää meidät valtatie 307:n varteen, noin 20 kilometriä Cancúnin kansainvälisestä lentokentästä etelään. Ilma on tukahduttava, vaikka aurinko on jo kääntynyt läntiselle taivaalle ja painunut matalalle. Silmissä ja jäsenissä painaa 11 tunnin lento ja lähes 24 tunnin valvominen, mutta kun bussi sitten jatkaa matkaansa etelään kohti Playa del Carmenia, me käännymme katsomaan ympärillemme kuin uutta puhtia saaneina. Olemme pienellä aukiolla valtatien varressa, kylässä, joka saattaa olla kohteemme Puerto Morelos, mutta näemme vain vaaleita, hieman ränsistyneitä betonirakennuksia ja risukkoista, matalaa metsää, jonne en vapaaehtoisesti astuisi jalallakaan. 

Ennen kuin ehdimme edes pohtia seuraavia askeleitamme, huomaamme vähän matkan päässä valkoisen taksin, jonka avonaisesta etuikkunasta mies viittoo meitä kohti innokkaasti. Kysymme kuskilta, paljon maksaa kyyti Puerto Morelos beachille. Kun tarjoamme kymmentä dollaria, mies katsoo meitä ensin hieman kummissaan ja nyökkää sitten niin innostuneesti, että tiedämme välittömästi, että 10 dollaria muutaman kilometrin taksikyydistä on naurettavaa ylihintaa. 

Istumme ilmastoimattoman auton takapenkillä ja ajamme lähes kolme kilometriä pitkän rämeikön poikki. Kuskimme, Abrahamiksi itsensä esittelevä, haluaa innokkaasti tietää, mistä kaksi niin rähjäisen näköistä ja kalpeaa tyyppiä ovat eksyneet Meksikoon. Kun hän kuulee meidän olevan Suomesta, hän räjähtää tahattoman pilkalliseen nauruun ja toteaa täydellisellä rallienglannilla: "In Finland very cold, here very hot!" ja nauraa lisää. Sitten hän vakavoituu, osoittaa oikealle, jossa tiheän kasvillisuuden välistä vilahtelee jonkinlainen kosteikkoalue ja magrovemetsä, ja jatkaa: "Alligators, muahaha, lots of alligators, muahaha!". Katsahdamme takapenkillä toisimme naurua pidättäen.

Rämeikkö ympärillämme loppuu ja saavumme pieneen kylään, joka on lopullinen destinaatiomme, Puerto Morelos. Ensimmäisenä silmäni nauliintuvat edessä päin kaikissa turkoosin ja sinisen sävyissä lainehtivalle Karibienmerelle, joka vilahtaa valkoisten rakennusten ja palmujen takaa edelleen kirkkaana, vaikka ilta on jo alkanut hiipimään ulapalta. Abraham jättää meidät nauraen ravintola La Pepitan eteen Rafael E. Melgar -kadulle, joka lähimpänä rantaa sijaitsevana katuna on yllättävän hiljainen ja rauhallinen. Jostain etäältä kantautuu meksikolaisia säveliä. Läheisen ravintolan ovelta meitä kutsuu innokas sisäänheittäjä huomatessaan, ettemme kuulu häikäisevine ihoinemme pienen kalastajakylän paikallisväestöön. Mieltäni kutkuttelee. Olemme viimein kohteessa.

Puerto Morelos - Mayan Rivieran rento helmi

Puerto Morelos on pieni, 9000 ihmisen asuttama kalastajakylä Jukatanin niemimaalla Meksikossa, vajaa 40 kilometriä Cancúnista etelään ja kolmisenkymmentä kilometriä Playa del Carmenista pohjoiseen. Sen valkoisia rantoja huuhtoo kirkasvetisen Karibianmeren aallot ja merta vasten sitä ahdistaa leveä mangrovekosteikko, joka sulkee kylän aivan omaan rauhaansa Mayan Rivierana tunnetun turistipesäkkeen keskellä. Sinne pääsee helpoiten nappaamalla Cancúnin lentokentältä bussin. 

Puerto Moreloksen katukuvassa ei voi toki välttyä valkonaamaisilta, hehkuvan punaisilta tai jo mukavasti ruskettuneilta turisteilta, mutta heidän lisäkseen kaduille ja rannalle on jalkautunut myös sen verran paikallista porukkaa, ettei sitä välttämättä edes tajua olevansa turistikohteessa. Kadun kulmissa on muutamia turistikrääsäkauppoja ja siellä täällä pieniä, mainoksilla vuorattuja koppeja, joista innokkaimmat myyjät tarjoavat ohikulkijoille erilaisia meksikolaiselämyksiä, mutta verratakseni sitä pikaiselle visiitillemme Playa del Carmenin Fifth Avenuelle, riivaajien,  heidän sitkeytensä, krääsäkauppojen, ahdistelun ja ennen kaikkea ahdistuksen määrä oli suorastaan olematon - ja se on Puerto Moreloksessa ihan ykkösjuttu. Auringon polttamilla kaduilla saa kävellä ihan rauhassa ja joskus vastaantulijatkin voi laskea yhden käden sormilla.

Suomessa mm. TUI järjestää pakettimatkoja Puerto Morelokseen, mutta niiden tarjoamat luksushotellit eivät sijaitse Puerto Moreloksen ydinalueella tai keskustassa, vaan ne on ripoteltu pitkin Mayan Rivieraa Cancúnin ja Puerto Moreloksen välimaastoon. Ja ehkä juuri siksi tässä kylässä on aivan erilainen meininki kuin superturismin ja biletyksen valtaamissa Cancúnissa tai Playa del Carmenissa. Uskallan puhua näin jopa vastoin parempaa Cancúnin tai PDC:n tuntemusta (mutta korjatkoon hän, jolta parempaa tietämystä tästä kolmikosta löytyy ja toista mieltä kanssani on). 

Puerto Morelos on kiireetön, hiljainen ja rento kylä, oikea helmi Meksikon ja Karibian auringon alla.

Me olimme omatoimimatkalla Puerto Moreloksessa: löysimme yhden vaihdon menopaluulennot Cancúniin n. 700 eurolla per naama, yövyimme edullisesti ja silti jopa luksusmaisesti kahdessa eri Airbnb -kämpässä aivan kylän keskustan ytimessä, etsimme itse matkanjärjestäjät ja söimme paikallisissa ravintoloissa.

Karibianmeren rannalla 

Puerto Morelos on ennen kaikkea rantakohde, mutta toisin kuin Cancúnissa, rannalla saa kävellä ja ihmetellä ihan oman mielensä mukaan. Cancúnin hotellihelvetissä jokainen rantakaistale on yksityistetty, joten siellä on luullakseni hieman vaikeaa päästä rannalle - ellei sitten maksa jotain kolmea tonnia all inclusivesta, ja sittenkin käytössä on vain se hotellin oma kapea kaistale. Puerto Moreloksessa ei tarvitse murehtia tätä. Saa majoittua ihan missä haluaa ja silti pääsee upottamaan varpaansa hienoon, valkoiseen hiekkaan ihan just silloin, kun itsestä siltä tuntuu.

Rannalla on leppoisa meininki, etenkin arkena siellä saa kuljeskella aika omissa oloissaan mihin kellon aikaan tahansa. Viikonloppuisin kilometreittäin pohjoiseen jatkuvaa rantahietikkoa on hankala erottaa värikkäiden aurinkovarjojen alta ja silloin saattaa tuntua siltä kuin olisi eksynyt suurempaankin turistikohteeseen. Tästä syntyvä ahdistus ei ole kuitenkaan aivan mahdoton ja sekaan viitsin jopa minäkin sukeltaa aivan hyvin. Vähän väliä saattaa joku tulla kauppaamaan hattaraa, vesimelonia, kuivattuja katkarapuja, käsin tehtyjä koruja tai itse kudottuja pehmoleluja, mutta heistä pääsee eroon kerralla ja helposti vain kieltäytymällä kohteliaasti. Toisinaan rannalle eksyy viikonpäivästä riippumatta erilaisia taiteilijoita, kuten pikimustia viidakkomiehiä suoranaiseen transsiin johdattavine rumpusooloineen, rommipullon kanssa ympäriinsä toikkaroiva Jack Sparrow tai ihan tavallisen näköinen mies, jonka käsivarrella kököttää haukka.

Meksikossa julkijuopottelu on laissa kiellettyä, mutta ei mennyt päivääkään, etteikö suurin osa rannalla loikolevista ihmisistä olisi juonut kylmää olutta viilentyäkseen. Meiningistä ei tuntunut olevan kiinnostuneita edes ne ajoittain rannan poikki mönkijällään ajelevat biitsipoliisit. Poliiseja olikin itse asiassa todella paljon Puerto Moreloksessa; ei ollut lainkaan omituista, että ohite ajoi lava-auto ja lavalla seisoi poliisi rynnäkkökiväärin kanssa. Kenties mahdolliset rikokset ja häiriöt pyritään ennalta ehkäisemään?

Ranta on melko siisti ja turvallinen. Käytettyjen huumepiikkien pelossa olin ensin ehdottoman varma siitä, etten astuisi paljaalla varpaallakaan hiekalle, mutta jo ensimmäisenä päivänä tuo pelko oli pyyhkiytynyt mielestäni ja koko viikon tallustelin rannalla ilman kenkiä - aivan kuten kaikki muutkin. Kuten missä tahansa maailmassa, ei Puerto Moreloksenkaan rannalla kuitenkaan voinut olla törmäämättä siihen pieneen muovirojuun, joka oli kulkeutunut rannalle syystä tai toisesta. Sitä oli kuitenkin hyvin vähän, joten mielikuvista on syytä sulkea pois ne kammottavat kaatopaikkarannat. Paikalliset "pullomummot" keräsivät tyhjiä pulloja ja tölkkejä hiekasta.

Meillä jäi hieman epäselväksi, että onko tämä torni ihan tarkoituksella noin vai vaan vahingossa.

Vesirajaan ajautui ulapalta runsaasti levää, jota ahkerat haravoijat aamupäivisin siivoilivat pois. He saapuivat rannalle pienen kuorma-auton kyydissä ja haravoivat levän kasaan, minkä jälkeen traktorin perässä oleva laite keräsi levän kyytiinsä. Myöhemmin näimme, että kerätty levä haudattiin lähistöllä rantahietikkoon. Koska levää ajelehti aivan jatkuvasti mereltä rantaan, siivoaminen näytti minusta hieman toivottomalta puuhalta. Vesirajan leväinvaasio ei kuitenkaan vähentänyt itselläni Karibianmerestä ja sen lämpimästä vedestä nauttimista, vaan rannassa tuli mulittua ihan päivittäin. Eräänä iltana hämärän jo laskeutuessa lähdimme iltauinnille virkistäytymään ja silloin vedessä ajelehtiva koralliroju oli jotenkin pelästyttävää, kiitos vilkkaan mielikuvitukseni...

Vuorovedestä riippuen ranta syvenee aika nopeasti, joten pienten lasten kanssa matkustaessa kannattaa olla tarkkana.

Lääsyä ja pössistä Puerto Moreloksessa

Reissumme ajoittui helmikuun puoleen väliin, ja sää oli kaikin puolin erittäin bueno koko viikon. Aurinko paistoi kuumasti lähes zeniitistä joka päivä, ja lämpötilat kiikkuivat +28 - +30 asteen välillä. Joinain iltapäivinä mereltä saapui muutamia sadekuuroja, jotka maksimissaan kestivät muutaman tunnin, mutta se ei kamalasti menoa haitannut; sellainen subtrooppinen sade kun ei juurikaan palelluta. 

Merituuli, 'pössis', oli päivittäin melko voimakas. Sadekuurojen jälkeen tuuli saattoi laantua  lähes täysin useiksi tunneiksi, mutta muutama päivänä tuuli oli niin kovaa, että jopa snorklausreissut oli peruttu. Tuuli oli helpottava elementti sen kaiken kuumuuden keskellä, mutta päivän päätteeksi sai pestä kasvoilta ja muualta ihosta sitä hienojakoista hiekkaa, joka oli pöllynnyt päälle tuulen mukana, joskus huomaamattomasti, joskus niin ärsyttävästi ja kipeästi, että teki mieli kirota. Hyvinhyvinhyvin pieni miinus siis tästä.

Rakennukset blokkasivat tuulen aika täydellisesti ja kaduilla kävellessä kuumuus, 'lääsy', oli toisinaan vähän turhan painostava tällaiselle viileämpiin sääoloihin tottuneelle pariskunnalle. Muutaman kerran myönnän päivitelleeni kovaan ääneen hiki hiusrajasta silmiin valuen, että ihan perseestä tämä kuumuus, mutta kun palasimme Suomeen ja kohtasimme sen 50 asteen lämpötilaeron, häpesin hieman manailujani Puerto Moreloksessa. Ensimmäiset päivät olivat ne pahimmat, mutta sen jälkeen keho oli synkronoitunut paikalliseen kostean kuumaan ilmastoon jo paremmin. Muutamana iltana mulla oli siis jopa kylmä, voitteko kuvitella, vaikka lämpötila ei öisinkään laskenut alle kahdenkymmenen asteen, ja toisaalta, erään ravintolan pihalla istuessani varjossa pelkissä flipflopeissa (oli mulla siis housutkin), tuntui kuin olisin pukenut ainakin kolmet villasukat päällekkäin jalkoihin. 

Habaneroa, Tequilaa ja muita meksikolaisia makuja

Puerto Moreloksessa on ravintoloita, joista valita. Me kävimme viikon aikana kymmenessä eri ravintolassa aamiaisella, myöhäisellä lounaalla tai illallisella, mutta emme onnistuneet kokeilemaan läheskään niitä kaikkia. Toisinaan hyväksi koettu paikka tuli koluttua muutamaankin kertaan, kuten esim. La Sirena, joka sijaitsee aivan kylän keskusaukion koillisnurkassa ja sen katetulle ulkoterassille puhaltaa rakennusten ylitse viilentävä merituuli. Tosin se jäi mietityttämään, että kiinnostiko meitä siellä itse ruoka (mun pihvi oli eräänä päivänä todellakin well-done, reunoilta kärvähtänyt) vai enemmänkin se ilmainen, erittäin toimiva wi-fi -yhteys. El Nicho keskusaukion lounaiskulmassa sen sijaan oli aivan loistava aamiaisravintola.

Monesta paikasta saa alkupaloiksi pyytämättä nachoja ja erilaisia dippejä. Pöytään kannettaan lähes poikkeuksetta mustan-ruskean-vihreää lientä, habanerodippiä, jota en uskaltautunut kertaakaan kuitenkaan maistamaan nähtyäni ensimmäisenä iltana ukkelini hieman tuskailevan kyseisen dipin kanssa. Ukkelilla on siis huomattavasti tulisuuteen tottuneempi makuaisti kuin itselläni... habanerodipin ohella pöytään tuli usein miedompaa tomaattisalsaa, jota minäkin mielelläni maistelin.

Meksikolaiset tuntuvat olevan todella ylpeitä perinteisistä ruokalajeistaan. Vaikka lähes poikkeuksetta jokaisessa ravintolassa on jenkkituristeja ja muita länsimaalaisia nuoleskelevia ruokalistoja (hampurilaisia, ranskalaisia...), pääroolissa ovat ehdottomasti kaikenlaiset tortilla- eli rieskaruuat. Tacoja, burritoja, enchiladoja, fajitaksia ja quesadilloja saa ihan mistä vaan. Mä en lopulta tiennyt edes, että mitä eroa näillä kaikilla on... mutta söin ehkä elämäni mahtavimman kanaburriton El Moro -ravintolassa punasipuli-tomaattisoossilla höystettynä. Uuu nam!

Pavuista tehdään puuroja ja liemiä joka lähtöön niin aamiaisella kuin päivälliselläkin. Guacamole on luonnollisesti myös kova juttu. Ja koska Puerto Morelos on nimenomaan kalastajakylä, lähes jokainen ravintola tarjoaa tuoreita kala- ja muita mereneläväruokia. Joidenkin ravintoloiden kohdalla haju oli suorastaan kuvottava, lähinnä siksi, etteivät merenelävät kaloja lukuunottamatta ole koskaan olleet mitään herkkua itselleni. Mulla on varmaan jäänyt trauma niistä Sansibarilla syödyistä mustekalan lonkeroista...

Vegevaihtoehtoihin törmäsimme harvakseltaan, joissain paikoissa oli ehkä yksi vaihtoehto kasvisruokailijoille. Puerto Moreloksen pääkadulla Javier Rojo Gomezilla pienen kävelymatkan päässä keskusaukiolta sijaitsee kuitenkin Los Robles, joka on täysin vegaaninen pieni ravintola. Kävimme siellä syömässä eräänä aamuna vegemakkaraa ja -kinkkua. Oikein hyvää sapuskaa oli näin vannoutuneen lihanystävän mielestä!

Tietenkään Meksikon matkaa ei voi tehdä ilman pientä sukellusta tequilan ja mezcalin ihmeelliseen maailmaan. Tequila on se katkeransuloinen meksikolainen blue agavesta valmistettu viina, joka joko ihastuttaa tai vihastuttaa, välimuotoa ei oikein taida olla olemassa. Vain Meksikossa ravintoloiden tequilavalikoimat ovat pidempiä kuin viski- tai ihan-mitkä-tahansa-muut valikoimat. Mezcal on toinen perinteinen meksikolaisviina, joka valmistetaan niinikään agavesta, mutta ei välttämättä juuri blue agavesta. Siinä on voimakas, savunmakuinen vivahde ja se saa drinkin kuin drinkin maistumaan aivan kammottavalta... jälkimaku on aivan hirveä. En voi kuin olla suosittelematta.

Mitä maksaa?

Ei juuri mitään. Tietämättä muun Meksikon hintatasosta hönkäsenpöläystä ainakin Puerto Moreloksessa elelisi pikkurahalla pitkään. Valuuttana sopii niin Meksikon peso kuin Yhdysvaltain dollarikin. Kannattaa kuitenkin aina varmistaa, jos on maksamassa dollareilla. Vaihtorahat saa aina pesoina.

Majoitus on varmasti suurin menoerä. Jos haluaa luksusta, pitää pulittaa niistä all inclusive -mestoista se useampi tonni ja kuten sanoin, niiden sijainti ei - luojan kiitos - ole yhtään optimaalinen Puerto Moreloksen keskustan suhteen. Toki joitain rantahotelleja on lähempänäkin keskustaa, mutta minä en oikein niitä edes huomannut kylillä kuljeskellessa. Meidän tapauksessamme edullisin vaihtoehto oli päätyä Airbnb -kämppään. Tarjonta oli yllättävän hyvä, toisin kuin etukäteen arvuuttelin. Hinnat voivat vaihdella hurjasti, mutta pikkurahallakin voi saada jotain jopa luksukseksi kelpaavaa. Kylässä, johon lentokenttäbussi jätti meidät ensimmäisenä iltana, on myös liuta erilaisia Airbnb -vaihtoehtoja, mutta niitä varatessa täytyy olla tietoinen siitä, että rannalle on todellakin kolme kilometriä matkaa, sen alligaattoreita kuhisevan mangrovemetsän poikki...

Liikkuminen paikasta toiseen on myös edullista. Kaksi bussilippua lentokentältä kohteeseen maksoi 220 pesoa eli n. 9 euroa. Taksia käyttäessä kannattaa sopia etukäteen hinta ja varmistaa, että hinta on yhteinen koko porukalle. 25 kilometrin matka Puerto Moreloksen taksitolpalta (keskusaukiolla) Cancúnin lentokentälle maksoi meiltä 350 pesoa eli 15 euroa. Eli 10 dollaria Abrahamin kolmen kilometrin kyydistä oli todellakin aivan liian paljon.

"Älä syötä iguaania."

Ravintola-annokset maksoivat maksimissaan 285 pesoa (12e), mutta edullisimmillaan täyttävän annoksen sai 100 pesolla (4,30e). Aamupalan hinta pyöri 80-100 peson nurkilla. Olut (Sol/Corona/tms) maksoi ravintolassa halvimmillaan 35 pesoa (1,50e) ja muut virvokkeet suurin piirtein saman verran. Tequilashottien hinta vaihteli 90 pesosta 170 pesoon (7,30 euroon), drinkit olivat n. 125 pesoa (5e) tai vähemmän ja puolen litran vesipullo oli kalleimmillaan 70 pesoa (3e). 

Ruokakaupassa, joita on Puerto Moreloksen keskustassa kaksi; toinen keskusaukion pohjoispuolella ja toinen lounaiskulmassa, hinnat olivat suorastaan naurettavia. Sixpack olutta (Corona) maksoi n. 70 pesoa eli 3 euroa. KOLME EUROA. Tupakka-aski maksoi n. 50 pesoa. Ostimme myös muutaman kerran viiden litran vesitonkan kaupasta (koska vaadin säästää luontoa ja olla ostamatta miljoonaa pientä vesipulloa joka päivä: meillä oli menomatkalta jäänyt muutama muovipullo käyttöön ja ne oli aina kätevä täyttää illalla ja laittaa jääkaappiin kylmään odottamaan aamua). Kumpikaan meistä ei koskaan katsonut vesitonkan hintaa kaupassa, mutta yhdessä oluen ja tupakan kanssa ostosten hinta jäi helposti alle 200 peson. 

Erilaisista aktiviteeteista täytyy olla valmis maksamaan hieman enemmän, jos haluaa käyttää matkanjärjestäjiä. Teimme päiväretken Jukatanilla muutamaan mayatemppeliin, cenoteen ja Playa del Carmeniin Light House toursin matkassa, ja matkan hinta oli 120 dollaria kahdelta. Voisin äkkiseltään kuvitella, että oman auton vuokraaminen ja itse paikkoihin tutustuminen olisi tullut huomattavasti helvemmaksi... mutta me kaipasimme yksinkertaisuutta ja olimme siitä valmiit maksamaan.

Snorklaaminen maksoi 20 dollaria per naama ja neljän tunnin kalastusretki 220 dollaria. 

Myöhemmin luvassa kunnon matkakertomuksia Puerto Moreloksesta, mm. siitä, miten järjettömän hyvä tuuri meillä kävi Airbnb-kämppien suhteen ja minkälainen oli Light House toursin järjestämä päiväretki Tulumiin ja Cobaan.